Lauantai 14.9.2013

Tämä päivä kului melkeinpä kokonaan laivassa. F/B Prevelis lähti Heraklionista 10.40 ja perille Karpathokselle saavuin 18.45.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hei sitten, Heraklion.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Istuin koko matkan ulkokannella ja luin Haniasta ostamaani kirjaa – Frances Hodgson Burnettin The Secret Gardenia. Salainen Puutarha kuului lapsena suosikkikirjoihini, ja kun näin sen Publicissa minulle tuli sellainen olo, että olisi sympaattista lukea se nyt uudelleen aikuisena. Pidin jo kädessäni Moby Dickiä joka myös kuuluu Publicin edulliseen klassikkokirjojen sarjaan (nuo kirjat maksavat 2,50€), mutta epäilin jaksanko sitä kuitenkaan ns. rantalukemisena… Salainen Puutarha voitti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pysähdys Sitiassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnit kuluvat…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ohitimme pikkuisen Kassoksen, jonne suuntaan ensi viikonlopuksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja viimein… Pigadia, Karpathos. <3 Lämmin jälleennäkeminen.

Viime syksyltä tutun majapaikkani omistaja Dimitris oli vastassa satamassa ja oli kyllä tosi kodikasta huristella korkealle mäelle ”kotiini”.

Lähdin samantien Pigadian keskussupermarkettiin ruokaostoksille, ja huvitti kun kaupan hyllyt olivat edelleen kuin ”Neuvostoliitosta”. :D Ihmettelin jo viime syksynä miten tämän kokoisen kaupungin suurin ruokakauppa voi olla noin ankeasti varustettu…. Suurin osa etsimistäni ruokatarvikkeista oli lopussa, ja palasin majapaikkaani mm. sulaneen goudajuuston, tomaattimurskan, tölkkimustekalan ja -sienien sekä tietysti kreikkalaisen jogurtin kera.

14092013_9

Esittelin Mr Karkkipäivälle illalliseni. :) (Me ei olla niin moderneja että käytettäisiin Skypeä… ^_^)

Mies osoitti huolta kun en lähtenyt ravintolaan viinilasilliselle budjettivajeen takia, ja tarjoutui nollaamaan budjettini (21,34€ miinuksella tällä hetkellä).

14092013_10

…ettei kukaan nyt luule että suostuin. ;)

. . .

PALASHAMPOOPÄIVÄKIRJA 14.9.2013

Suoritin tänään toisen pesun Flow’n Blondi-palashampoolla. Tällä kertaa hiukset vetivät niin nahkeiksi vaahdotusvaiheessa että en millään saanut sormia liikuteltua tyvessä tai hiusten läpi. Ei mitään chancea. Ihan järkyttävän tuntuista, on tämä kyllä yksi projekti…! Huuhtelin hiuksia lukijalta saamani vinkin mukaan niin kuumalla vedellä kuin pystyin, jotta saippua liukenisi. Oli kuitenkin mahdotonta varmistua siitä, puhdistuiko tyvi kunnolla, kun ei pystynyt kuljettamaan sormia hiuspohjassa. Huh huh…

Hiukset olivat kahden vaahdotuksen jälkeen niin vanuttuneen tuntuiset, että eipähän kyllä tulisi mieleenkään olla käyttämättä hoitoainetta… Nyt hiukset ovat puolikuivat ja tuntuvat….lähmäisiltä.

Mutta aion kestää.

Kaikkeen sitä ryhtyykin :P

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Täytyy kyllä nostaa sulle hattua, niin spartalaisesta budjetista kuin shampookokeilusta :D En tiedä, jossain varmaan on kommentoitu ja olet varmaan itsekin tietoinen, mutta et ole halukas testaamaan sitä etikkahuuhtelua, joka voisi auttaa lähmäisyysongelmaan? :) Vai aiotko kokeilla sitä vasta Suomessa?

    • 1.1

      Sanni sanoo

      mutta et ole halukas testaamaan sitä etikkahuuhtelua, joka voisi auttaa lähmäisyysongelmaan? :) Vai aiotko kokeilla sitä vasta Suomessa?

      Olen halukas kokeilemaan, mutta vasta Suomessa :) En mä olisi pystynyt sitä nesterajoitusten takia edes ottamaan matkalle mukaan. (Mutta en olisi kyllä halunnutkaan ;))

      • 1.1.1

        pualu sanoo

        Omenaviinietikkaa löytynee myös Kreikan kaupoista, tai mahdollisesti majoituspaikkojen ruokakaapeista. Edellisen postauksen kommenteissa näytti olevan laimennusvinkkejä. :)

          • 1.1.1.1.1

            pualu sanoo

            Haha. Pitikin juuri korjata, että olin näköjään TODELLA myöhässä tän vinkin kanssa. :D

  2. 2

    henna sanoo

    ihana mr.karkkipäivä. hän vaikuttaa oikein kultaiselta mieheltä. :) ja tuosta palashampoosta, sain kaveriltani joskus luonnonkosmetiikka palashampoon. (en muista merkkiä). se oli kyllä sellaista tavaraa että oksat pois. tyvi meni ihan takkuun ja se pala ei vaahdonnut sitten millään! tsemppiä kokeiluun, I feel you!

  3. 3

    sanoo

    Ihania sun ja Mr. Karkkipäivän väliset viestit ja kiitos, että olet uhrautunut palasaippua kokeiluun, niin voin siirtää hyvin omaani hamaan tulevaisuuteen. :D

  4. 4

    hako sanoo

    Mä kokeilin viime keväänä palashampoota, tosin toisen merkkistä (taisi olla ranskalainen Ma Provence tjsp). Tuommoista lähmäisyyttä en huomannut, mut sen kylläkin, et tuota tulee herkästi käyttäneeksi likaa. Kun vähensin määrää, niin tulos oli oikein kiva. Hoitoaineesta en tosin luopunut itekään. :D

    • 4.1

      Minna sanoo

      Minäkin kokeilin Ma Provencea livboxin kautta ja kyllä tykkäsin! Vaahtoutui hyvin ihanan pehmeäksi, samettiseksi vaahdoksi ja lopputulos oli kuten nestemäisenkin shampoon jälkeen, puhdas. :) Ihan jopa yllätyin, miten mukavaa sitä oli käyttää.

      Ps. näin muuten unta, että olit leikannut hiuksesi ihan lyhyeks!

      • 4.1.1

        Sanni sanoo

        Hei, nyt kun aloin miettimään niin mullakin taitaa olla kotona Ma Provencen palashampoo..! Sain sen talvella Mikacosilta. Unohtunut kokonaan, kun olen tosiaan sysännyt tätä palashampookokeilua juuri tämän lähmävaiheen pelossa.

        Moni lukija on jättänyt positiivista kommenttia tuosta Ma Provencesta. Täytyykin ehdottomasti kokeilla sitä sitten seuraavaksi jos Flow ei ala pelittää.

        Ps. näin muuten unta, että olit leikannut hiuksesi ihan lyhyeks!

        Haha, hui mikä painajainen tuo olis mulle..! ^_^

  5. 5

    Hanna sanoo

    Vähän ihmettelen sun ja miehesi taloutta. Se on tietysti täysin teidän asia, eikä sun tarvitse sitä täällä avata tai perustella yhtään enempää, mutta ihmettelen vaan, miksi et voisi ottaa mieheltäsi vastaan tuota kolmekymppistä. Mulla ja miehelläni on täysin yhteiset rahat, joten teidän systeemi kuulostaa vaan vieraalta.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      miksi et voisi ottaa mieheltäsi vastaan tuota kolmekymppistä.

      No tottakai voisin, mutta koska pärjään toistaiseksi mainiosti ilmankin, niin se ei ole tarpeen. :) Mieheni maksaa muutenkin kotioloissa suuremman osan menoistamme, joten hänen ei tarvitse mielestäni tuntea että hänen pitäisi vielä tukea minun henkilökohtaisia reissujani. :) Ne ovat ihan omia päätöksiäni, siis jos haluan lähteä reissuun puolityhjällä pankkitilillä niin saan silloin luonnollisestikin pitää itse huolen siitä että selviän eikä odottaa että ”mies kyllä auttaa sitten jos rahat loppuu”. ;)

      Mutta joo, monet ihmettelevät meidän taloutta. Meillä tämä kuitenkin toimii.

      • 5.1.1

        Kriksu sanoo

        Meillä sama meininki talouden suhteen – molemmilla erilliset rahat. Hyvin on toiminut jo 10 vuoden ajan, enkä edes haluaisi täysin yhteisiä rahoja. Arvostan sitä että voin tehdä rahallisesti itsenäisiä päätöksiä vaikka olenkin vakituisessa suhteessa.

  6. 6

    kirsi sanoo

    Auts, kuulostaa hankalalta tuo tyvi. Käsittääkseni meillä on sun kanssa saman tyyppinen hiuslaatu, eli sitä on paljon, mutta ohuen ohuina yksilöinä, siksi uskallan neuvoa. :)

    Välttääkseni takkuuntumista kumarrun hiuksia pestessä kuin harjaisin hiuksiani pää alaspäin. Suin shampoota yhdensuuntaisin vedoin (kuin harjalla) pään alueelle – ”luuta vasten”. Suihkussa minulla on mukana muutaman litran vetoinen kulho, jossa kastelen saippuaa aina siinä sukimisen välissä. Jos saippua on kova, eikä siitä meinaa irrota mitään, sitä voi hetken liottaa kulhossa. Vesi, johon saippuaa kastelen on sitten se latvojen pesuvesi, johon loppuvaiheessa uitan latvat ja vähän huljuttelen. Shampoota saa olla päässä ihan reilusti ja sormet saa hyvin menemään hiuspohjaan, kun tosiaan pitää hiuksensa koko pesuajan yhteen suuntaan. Lopuksi kunnon huuhtelu ja jos haluaa niin etikkahuuhtelu. Jos käytän etikkaa teen huuhteluveden siihen samaan kulhoon, jonka aiemmin mainitsin. Ensin uitan latvoja hetken ja sitten kaadan koko liemen päähäni. Normi hoitis käy yhtä hyvin ja kuten itselläsi, jos haluaa hoitotehoa enemmän. Etikka käsittääkseni vaikuttaa hiuksiin jäävään happamuustasoon, saippua on emäksistä ja etikka hapanta. Etikka ei mielestäni auta yhtään lähmäisyysongelmaan, jos päähän on jäänyt saippuaa ei etikka sitä sieltä minnekään vaporisoi. Lähinnä se ehkä hieman selvittää hiuksia ja vähentää sähköisyyttä. Tuohon kokemaasi tuuheusboostiinkaan se ei vaikuta. :) Eli jos haluat jatkaa projektia niin tulos varmaan paranee jatkossa. Tosin ymmärrän hyvin jos et, onneksi ei ole pakko. :) Käytän itsekin milloin mitäkin, jos ei jaksa tai ei ole aikaa, on normishampoo kätevämpi.

    Itselläni ei ole kokemusta juuri Flown palashampoosta, mutta kallistun vähän sille kannalle, että saippua kuin saippua. Puhdistusteho ja kosteutusvaikutukset vähän vaihtelevat riippuen saippuan raaka-aineista, mutta loppujen lopuksi käyttökonsepti on ainoa suuri ero nestemäiseen shampooseen. Pidän omalaatuisena puheita, että palashampooseen pitäisi totutella ja yksi suomalainen saippukirja mm. väittää ettei suomalaiselle hiuslaadulle välttämättä palashampoo sovi. Mmm.. millähän ne pitkin Suomea asuvat ihmiset vielä noin sata vuotta sitten pesivät (itsensä, vaatteensa, talonsa)? Saippualla. Eivätkä edes monet millään ihkulla kasvisöljysaippualla vaan oman talon eläimistä saadusta rasvasta keitetyllä saippualla. Aikamoista. :)

    • 6.1

      Sanni sanoo

      kumarrun hiuksia pestessä kuin harjaisin hiuksiani pää alaspäin.

      Mä olen jo aikojen alusta pessyt hiukseni näin :D Siis aina pää alaspäin.

      sormet saa hyvin menemään hiuspohjaan, kun tosiaan pitää hiuksensa koko pesuajan yhteen suuntaan.

      Ei minulla…. :-´(

      Etikka ei mielestäni auta yhtään lähmäisyysongelmaan, jos päähän on jäänyt saippuaa ei etikka sitä sieltä minnekään vaporisoi.

      Nää on kyllä niin hurjan mielenkiintoisia nämä eri ihmisten hyvin erilaiset kokemukset. Toisten mielestä etikka poistaa lähmäisyyden, toisten ei… Toisilla hiukset eivät edes missään vaiheessa vedä lähmään, toiset taas on luovuttaneet kun hiuksista ei koskaan tule palalla puhtaita… Toisille tyven takkuuntuminen on ihan vieras ilmiö, toisilla toistuvaa… Näköjään ainakin se on selvää, että palashampoot käyttäytyvät eri ihmisillä harvinaisen yksilöllisesti, siis paljon yksilöllisemmin kuin normishampoo.

      Kiinnostavaa, ei tähän edelleenkään muuta voi sanoa. :) Ja yrittää kestää nuo lähmät ja takkuisuudet, sen verran utelias olen kuitenkin selvittämään palashampoon ”legendan”. :D

      • 6.1.1

        kirsi sanoo

        Mikähän sulla sen tyven takuttaa? Oletan, että ennen pesua sulla on hiukset kunnolla harjattu selväksi. On varmastikin, mutta heillä keillä ei ole, niin käytön jäljiltä sekaisin olevaan ja paljon erilaisia muotoiluaineita sisältävään, mahdollisesti tupeerattuun jne. tukkaan en suoraan sukisi saippuaa. Tuloksena saattaisi olla huopaa tai vähintäänkin rastoja :)

        Tämä on tosiaan mielenkiintoista. Olisi kyllä kiva, että sä saisit sun saippuan toimimaan, kun reissussa se on kätevä, jos vaan on kuumaa vettä saatavilla. Sillon kun itse kokeilin palashampoota ekan kerran, niin tulos oli tosi lähmäinen, huuhtelin viileällä vedellä niinkuin oli opetetettu hiuksille olevan parasta. Lähmäisyys hävisi kun tajusin huuhdella kuumalla. Hoitiksen/etikan jälkeen voi sitten huuhdella vaikka jääkylmällä. Takkuisuus ei mulla suurimmassa osassa päätä vaivaa koskaan, ainoastaan ihan alimpana niskassa on helposti takkuuntuvaa hiusta. Jos sulla on sitä takkuuntuvaa sitten enemmistö? Hieman eri sisältöinen saippua voisi auttaa, mutta toisaalta jaksaako niitä kokeilla kun ei siitä ole mitään taetta ettei takkuja tulisi. Latvoja mä välillä suojaan hoitoaineella shampoon vaikutuksilta, mutta sun tapauksessa kuulostaisi kyllä älyttömältä heittää hoitoainetta tyveen, että saisi sitten siihen perään laittaa saippuaa. :)

        Veden kovuus/pehmeys voi esimerkiksi vaikuttaa, en itse ole kokeillut Kreikassa pestä, siellä käsittääkseni on paljon kovempi vesi kuin Suomessa. Tosin tuossa aiemmassa viestissäni mietin menneitä aikoja ja Kreikassa ovat varmaan käyttäneet maailman sivu esimerkiksi oliiviöljysaippuaa. Vanhoja kuvia kun katsoo, niin ei ihmisten hiukset niissä mitenkään erityisen räjähtäneiltä näytä, jotenkin kukin vaan on oman saippuansa kanssa pärjännyt. Tosin kukaanhan ei tiedä millaista repimistä hiusten pesun jälkeinen harjaaminen on ollut?

        • 6.1.1.1

          Sanni sanoo

          Oletan, että ennen pesua sulla on hiukset kunnolla harjattu selväksi.

          Yes, ma’am :)

          En myöskään käytä muotoilutuotteita enkä tupeeraa hiuksiani.

          Hiukset eivät muuten kuivuttuuaan ole lainkaan takkuiset, tuo ”ei-pysty-kuljettamaan-sormia-hiuspohjassa” -ilmiö koskee vain märkää tukkaa jota ollaan juuri vaahdottamassa. Tuollainen efektihän on myös joillain supersyväpuhdistavilla = koskapa strippaavat hiuksen kaikista liukastavista kalvoista, eikä syväputsari itsessään sisällä mitään kalvonmuodostajia ja jättää hiussuomut apposen auki = ei mene sormet tyven läpi. Hoitavampi shampoo tekee tyvestäkin sen verran ”liukkaan” ja suomut litteiksi niin että sormet menevät helposti läpi.

          Palashampoon taas ei käsittääkseni pitäisi olla millään lailla syväpuhdistava, mutta ei kyllä tunnu hoitavaltakaan. Jotenkin mä epäilen, että saippuashampoo jättää hiussuomut erittäin auki, se selittää märkäkäyttäytymistä ja osittain myös tuuheutta.

          • 6.1.1.1.1

            kirsi sanoo

            Tuota hiussuomut auki tekijää mäkin epäilen. En tunne teoriaa aiheesta sen tarkemmin, mutta olen käsittänyt, että etikkahuuhtelua käytetään saippuapesun jälkeen juurikin sulkemaan hiussuomuja. Tosin mitä iloa siitä etikastakaan sulle olisi, jos itse pesu ei meinaa onnistua.

            Mä miellän palashampoon aika peseväksi varsinkin kun sitä pitää huuhtoa melko kuumalla. Eniten mulla on kokemusta Chagrin Valleyn paloista. http://www.chagrinvalleysoapandsalve.com
            Jotkut niistä on tosi tujuja mutta hoitavampiakin löytyy. Mulla itselläni on suurimmaksi osaksi tosi lasimainen hius, ei pysy esimerkiksi hyvin kiinni. Ehkä sen suomutkaan ei sitten aukea niin haralleen? Ei voi tietää.

  7. 7

    Katja sanoo

    Tuli mieleeni pari juttua:
    1. Voisit kokeilla veden ”pehmentämistä” keittämällä. Isoon kattilaan vettä, keität jonkun aikaa ja annat jäähtyä, niin saostunut kalsiumkarbonaatti(?) laskee pohjaan. Tietty käytetään vain sakaton vesi :)
    2. Jos etikkaa ei halua käyttää, niin kalkkia poistetaan myös sitruunahapolla. Lisää tuohon keitettyyn ja jäähdytettyyn veteen sitruunamehua… josko tuo poistaisi kalkkijäämät tukasta samalla lailla kuin etikka/sitruunahappo esim. kahvinkeittimestä.

    Mielenkiinnolla kuulisin, kuinka kävi..

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Kiitos vinkeistä! :) Niitä en kuitenkaan voi vielä täällä reissussa toteuttaa (ei ole isoa kattilaa), mutta kokeillaan kotona jos lähmätilanne ei lähde poistumaan.

  8. 8

    Katja sanoo

    Lisäykseksi edellisiin ideoihin: Pese hiukset sadevedellä. Mitähän kreikkalaiset papparaiset mahtaisivat ajatella, kun seuraavan rankkasateen aikana haet rännin alta kipot ja kupit täyteen sadevettä :)

  9. 9

    sanoo

    Kuulostaapa palashampoo karsealta kokeilulta. :D Multa on jotenkin tällainen shampoo mennyt ihan kokonaan ohi. Voin vaan kuvitella miten omat hiukseni siihen reagoisivat, kun ne kyllä rasvoittuvat ihan kunnolla tyvestä…

  10. 10

    iLona sanoo

    Ihana, ihana reissu sulla. oih. Mäkin niiiin lähden kun aika on otollisempi :) Kauhia kuume nousee kun katselee noita kuvia <3

  11. 11

    Tiltu Kultu sanoo

    Kävin tarkistamassa Flown sivuilla, mikä oma palashampooni olikaan laatuaan ja löysin tällaisen vinkin:

    ”Kova vesi: Jos vesi on ns. kovaa vettä, on siihen liuennut erilaisia mineraaleja maaperästä esim. kalsiumsuoloja, tämä voi joskus haitata shampoopalalla pesua, tällöin hiukset tuntuvat tahmeilta eikä reaktio häviä. Joskus kaivovesi saattaa olla kovaa vettä. Voit pehmentää vettä liuottamalla soodaa veden sekaan n. 1rkl/ 5L ja pestä tällä pehmennetyllä vedellä hiukset.”

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Niin, olen ajatellut tuota… mikäli Kreikan vesi on kovaa, niin en välttämättä pääse tahmasta eroon seuraavaan neljään viikkoon… X_X Jos näin käy, niin enpähän kyllä tiedä pystynkö kestämään… Tänä aamuna ei meinannut harjakaan mennä tukasta läpi koska se on kauttaaltaan NIIN tahmea. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.