Kotimainen kosmetiikka: Lacto Line ja Oliivi

Kotimaiselle kosmetiikalle omistetun viikon viimeisessä postauksessa tapaamme jälleen Lifehairin eli markkinointinimeltään Lh-Beautyn. Viikko päättyy eilisen postauksen hengessä edulliseen koko perheen peruskosmetiikkaan.

Valitsin esittelyyn kaksi Lh-Beautyn merkkiä: Lacto Linen ja Oliivin. On ollut oikeasti tosi kiinnostavaa kokeilla pitkästä aikaa aivan toisenlaista kosmetiikkaa mitä olen viime vuodet käyttänyt, kuten teemaviikon kaikki edullisemmat merkit. En ole koskaan väheksynyt edullisia kosmetiikkamerkkejä, minähän olen puolet elämästäni ollut Yves Rocher -tyttö, mutta luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni olen tietysti pysytellyt niissä merkeissä. Hiuspuolella taas kampaamotuotteet ovat vetäneet puoleensa viimeiset 10 vuotta. Siinäkin on ennen kaikkea kyse elämyksellisyydestä… En voi rehellisesti väittää löytäneeni juuri salonkibrändien joukosta niitä ehdottomasti parhaita tuotteita, mutta elämyksellisesti niiden maailma vetoaa minuun. Niin kuin ne lasiset kultareunusvoidepurkit toisille ;)

Lifehairista yrityksenä minun ei enää tarvinne sen enempää turista, esittelin merkin juuri kattavasti marraskuun puolella. Mutta lyhyesti: Lifehair on vuonna 1993 perustettu ylöjärveläinen yritys jonka tuotteet valmistetaan omassa tehtaassa Ylöjärvellä.

Oliivi_tuotteet_IMG_9992_2

Oliivi-shampoo 4,60€ / 250 ml

Sulfaatiton shampoo kaikille hiustyypeille. Pesevinä ainesosina cocamidopropyl betaine, sodium cocoamphoacetate ja decyl glucoside.

Shampoossa on todella paksu ja jämäkkä geelikoostumus, tämä ei valu lattialle vaikka kääntäisit kämmenen ylösalaisin. Tuoksu on perusmiellyttävä ja aika voimakas, sellainen tyypillinen ”koko perheen hygieniatuotteen” puhdas tuoksu. Vaikka tuote on sulfaatiton, se pesee hiukset ja hiuspohjan nitisevän puhtaiksi – mutta jättää pituudet samalla sileiksi. Yleensä tehokkaasti pesevät shampoot takuttavat minulla hiusta tehden niistä karhean tuntuiset ja huuhdellessa sormet ihan takertuvat tukkaan. Tämä shampoo ei käyttäydy niin.

Oliivi-shampoo vaahtoaa maltillisesti ja vaahto syntyy hitaammin kuin sulfaattishampoilla, mutta vaahdon synnyttyä se on kermaisen pehmeää.

Tykkään tästä shampoosta kovasti. Se on tavallaan ominaisuuksiltaan eilen esitellyn todella hoitavan EHS Plus -shampoon vastakohta. Oliivi-shampoon jäljiltä tyvi jää ilmavaksi ja puhtauden tunne säilyy hiuksissa pitkään – tai pidempään kuin paljon hoitavia ainesosia sisältävillä shampoilla. Pesutulos ei kuitenkaan ole yhtä ”raju” kuin syväpuhdistavilla shampoilla. Jännästi shampoolla on ikäänkuin ”kaksinaisluonne”; toisaalta se on hyvin pesevä, mutta toisaalta jättää pituudet selviksi. Miltään ylelliseltä shampoolta Oliivi ei tunnu, eikä tämän hintaluokan shampoolta sitä odottaisikaan. Mutta sen pesutulos ja pesevyys/hoitavuussuhde on todella hyvä. Minulla on niin paljon hoitavia shampoita, että välillä on mukava käyttää tällaista hiukset kunnolla ilmaviksi jättävää, nitiseväksi pesevää shampootakin.

Oliivi_shampoo_IMG_9994

Koska juttelimme Lifehairin tehtaalla shampoiden paksuntamisesta, en voinut olla kysymättä kemisti Alex Westerbergiltä, miten Oliivi-shampoon paksuus on tehty. Sitä ei kemiansa puolesta voi paksuntaa suolalla, niinkuin ei monia sulfaatittomia shampoita. Kysyin samalla yleisesti Oliivi-shampoon koostumuksesta ja miten siitä on saatu niin pesevä, kun kaikki reseptin tensidit luokitellaan hellävaraisiksi. Westerberg kertoo, että shampoo on paksunnettu akryylipolymeereilla. Puhdistavista aineista hän kertoo näin:

”Oliivi-shampoossa kolmen pesevän aineosien välinen suhde on tarkkaan tuotekehityksen kautta harkittu, jotta shampoo pesee hyvin, ollen silti hiuksille ja päänahalle hellävarainen. Sodium Cocoamphoacetate on hellävarainen amfoteerinen pesevä aineosa, jossa kookosöljyn asetaattiryhmä, joka omalta osaltaan parantaa tuoteen hoitavuutta. Lisäksi tämä aineosa toimii synergistisesti muiden pesevien aineosien kanssa, vähentäen osaltaan pesevien aineosien mahdollista ärsytystä. Lisäksi se osallistuu tuotteen ’kermaisen’ vaahdon muodostumiseen.”

Westerberg kertoo myös, että Lifehair on parhaillaan kehittämässä uutta täysin luonnonmukaisiin aineosiin perustuva paksunnusta, jossa tarkoituksena on pitää koostumus, paksuus ja vaahtoavuus yhtä mukavan ”kermaisena”.

Oliivi_hoitoaine_IMG_9996

Oliivi-hoitoaine 4,60€ / 250 ml

Koostumukseltaan lirumpaa kuin parivaljakon shampoo, mutta ei ihan niin vetistä kuin EHS Plus -hoitoaine. Hoitoaine on silikoniton ja hoitavuutta tuovat jo tutuiksi käyneet kvatit (niistä muuten monessa on tuo ’monium’, cetrimonium chloride, behentrimonium chloride jne, jos jotakuta kiinnostaa opetella bongailemaan kvatteja :)) yhdessä oliiviöljyn, oliiviuutteen, pantenolin ja lesitiinin kanssa.

Sama ilmiö tapahtuu Oliivi-hoitiksen kanssa kuin EHS Plussan: kämmenellä niin lirulta vaikuttava hoitoaine paljastuu hiuksiin levittäessä erittäin tehokkaasti selvittäväksi ja silottavaksi. Kun hoitoaineen vielä kampaa hiuksiin (olen nyt naamiokauden jälkeen innostunut käyttämään Tangle Teezeriä melkein kaikkien hoitoaineiden kanssa), tuntuu koostumus kuin muuttavan muotoaan; lirun ohut emulsio muuttuu kermaiseksi. Joku lukija kommentoi eilen kokeneensa samaa jonkun simppelin hoitoaineen kanssa – kampaaminen tuntuu taianomaisesti muuttavan hoitoaineen koostumusta niin että se ”kermaistuu”.

Oliivihoitoaine jättää hiukset todella hyvän tuntuisiksi eikä niissä ole piiruakaan sähköisyyttä. Tämä sähköisyyden tarkastelu on ollut tosi kiinnostavaa nyt kun olen viime kuukaudet testannut niin monta eri hoitoainetta – hiusten pehmeys ja sileys eivät korreloi sen kanssa, miten hyvin hoitoaine tai naamio poistaa sähköisyyttä. Joku hoitis saattaa siis hoitaa todella hyvin, mutta hiukset ovat silti rätisevät ja lentelevät.

LactoLine_IMG_9984_2

Lacto Line Hellästi Hoitava Puhdistusvaahto  5,70€ / 150 ml

Tässäpä meillä taas kiinnostava yksilö. Kuten todettua, Lifehair-brändien pakkaukset ovat kaukana ylellisestä ja kaiken kaikkiaan, suokaa anteeksi Lifehair, jopa hellyttävän kömpelön ja vanhanaikaisen näköisiä. Nythän sitten ne uusitaankin kevään aikana ;) Anyways, se mikä tekee Lacto Linen puhdistusvaahdosta kiinnostavan on se, miten kaukana pakkauksen herättämät mielikuvat ja tuotteen itsensä välittämä kokemus ovat toisistaan. Minäpä kerron teille: jos Lacto Linen puhdistusvaahto kaadettaisiin jonkun luksusmerkin purkkiin ja siihen lisättäisiin hienostuneempaa hajustetta, se menisi ihan täydestä selektiivisen merkin ylellisenä puhdistusaineena.

Vaahto on todella hoitavan ja kermaisen tuntuista. Ei ihan yhtä paksua ja liukasta kuin esim. Lumenen ja ACOn vaahdot, mutta huomattavasti liukkaampaa kuin luonnonkosmetiikan pumppuvaahdot. Vaahtoa voi pyöritellä iholla kauan, ilman että se hajoaa ja kermaisuuden tunne häviää. (Luonnonkosmetiikan vaahdot taas eivät käyttäydy näin.) Tuote on kehitetty erityisesti kuivalle ja herkälle iholle.

Vedellä huuhtelun jälkeen iho jää hoidetun tuntuiseksi; se ei nitise yhtään eikä sitä kiristä. Tuntuu siltä, kuin pintaan olisi jäänyt hoitavia aineita. Tunne ei kuitenkaan ole kalvomainen tai tahmea/nahkea, vain ’hoidettu’. Vaikea kuvailla, välillä loppuu sanat pahasti kesken kun yrittää kuvailla kosmetiikan tunnetta iholla tai hiuksissa! ^_^

Todella hyvä puhdistusvaahto. Harvasta puhdistustuotteesta voi sanoa, että se jättää iholle hoidetun tunteen, mutta Lacto Linen puhdistusvaahdosta niin voi sanoa. Iso peukku!

LactoLine_IMG_9990

Kääks, juttu on taas venynyt tosi pitkäksi, pidetään kasvovesiosuus lyhyenä:

Lacto Line Hellästi Hoitava Kasvovesi 4,60€ / 150 ml

Alkoholiton ja kosteuttava kasvovesi. Iho jää miellyttävän tuntuiseksi eikä yhtään tahmeaksi. Ei mitään erityistä kommentoitavaa, koska kokemus on yksinomaan positiivinen ja simppelissä incissä on vakuuttava setti kosteuttavia ja hoitavia ainesosia: glyseroli, pantenoli, aloe vera, hyaluronihappo ja maitohappo.

Ainoa ihmetyksen aihe on kaksi eri inciä: minun pullossani on lyhyempi versio kuin Lifehairin sivulla.  Ilpo Laurila puhuu kasvoveden puhdistavasta ominaisuudesta (siitä puhutaan pakkaustekstissäkin), jonka tuotteeseen tuo PEG-40 Hydrogenated Castor Oil, mutta tämä ainesosa puuttuu minun pulloni ainesosaluettelosta. Lifehairin sivulla on tuplasti pidempi inci. En ehtinyt saada selvyyttä kahden incin stooriin, mutta ehkä palaan siihen vielä myöhemmin.

Minun oli tarkoitus liittää postaukseen myös vastauksia marraskuisen postauksen kommenteissa nousseisiin kysymyksiin, mutta jutun ollessa jo näin pitkä, jätän ne tuonnemmaksi.

*

Muistattehan muuten vielä Lifehairin tarjouksen Karkkipäivän lukijoille: verkkokaupan tilauksista saa 10% alennusta 31.12.2015 saakka. Alennuksen saa koodilla karkkipäivä. Minä en hyödy mahdollisista tilauksistanne. ;)

* * Kotimaisen kosmetiikan teemaviikko vol. 2 palaa ensi vuoden puolella! * *

P.S. Apua, kiire vain jatkuu, en meinaa tänään (maanantaina) ehtiä millään blogin pariin. Vastaan postauksen kysymyksiin ja julkaisen eilisen arvontakommentteja (melkein 500 jäljellä…!) heti kun ehdin eli toivon mukaan illalla bussissa :)

Kommentit
  1. 1

    NG sanoo

    Lempituotteitani kotimaisuustasolla! Valitettavasti hard to get… ei enää lähikaupoissa, olisi erikseen otettava auto alle ja suunnattava jonnekin teollisuusalueen myymälään …

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Eikös Lacto Linen kasvovesi ollut just se sun lemppari? Lifehairilta vastataan että sitä saa tällä hetkellä varmimmin Tokmannilta. Harmi tosiaan että on jäänyt pois lähikaupoista.

        • 1.1.1.1

          Jonttu sanoo

          Harmittaa minuakin kovasti. Aion tosin nyt tilata netistä. Onneksi Tokmannilta sentään saa. Kyseessä todella laadukas kasvovesi, oma kaikkien aikojen suosikkini!

  2. 2

    Mia sanoo

    Moi! Sun blogisi on kyllä just sellainen, jota luen bloggaajan ihanan persoonan enkä itseäni henkilökohtaisesti kiinnostavien aiheiden (not) vuoksi :) Mut olenko ainoa, jolle Lacto Line-merkin nimestä tulee mieleen joku intiimialueen hygieniaa edesauttava sarja :DD

    • 2.1

      Kuorotipu sanoo

      ”Mut olenko ainoa, jolle Lacto Line-merkin nimestä tulee mieleen joku intiimialueen hygieniaa edesauttava sarja :DD”

      Et :D :D :D

    • 2.2

      Kristuli sanoo

      Nyt on ihan pakko kommentoida :D Et ole! Itsehän elin jostain syystä pitkään ajatuksessa, että LactoLine valmistaa nimenomaan intiimialueen puhdistusaineita, mutta näköjään tuotesarjasta löytyy muutakin… :D

    • 2.3

      Sanni sanoo

      Mut olenko ainoa, jolle Lacto Line-merkin nimestä tulee mieleen joku intiimialueen hygieniaa edesauttava sarja :DD

      Häh, mulle ei tule ^_^ Vaikka omaan yleensä niin ”härskin” mielen, tai sellaisen joka helposti saa sanoista tietynlaisia mielleyhtymiä :D

      • 2.3.1

        Jonttu sanoo

        Minulle tästä taas nimestä voisi tahallaan vääntämällä ajatella jotakin apteekin laktoosi-intoleranssilääkettä (siis pelkän nimen perusteella).

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Tahmaisiksi? Onpa jännä! Mutta niin ne vain tuotteet käyttäytyy eri tavoin eri hiuksissa. On niitäkin keillä palasaippua ei tee tahmeita hiuksia… ;)

      Mun hiuspohja on niiiiin ihanan puhdas ja ilmava Oliivi-shampoon jäljiltä.

  3. 4

    sanoo

    Nyt kiinnostaa laittaa tuo puhdistusvaahto testiin! Kuulosti niin hyvältä. Muutoin käytän aina Lumenen sitä oranssissa pullossa olevaa :-)

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Se Lumenen Bright Touch on tosiaan hyvää! Niin liukkaan ja kermaisen tuntuinen! Mutta ”stydimpi” kuin Lacto Linen, ei jätä hoitavaa tunnetta iholle.

  4. 5

    sanoo

    En ole käyttänyt selektiivisten merkkien puhdistusvaahtoja, mutta tämä Lacto Linen putsari on ollut käytössäni todella hyvä. Odotin jotenkin ylipesevää tunnetta(edellisten vaahtoputsarikokemusteni mukaan), mutta lopputulos on ollut juuri ihanan pehmeästi pesty nassu. :)

  5. 6

    nnn sanoo

    Ooo ihanaa kun olet kirjoittanut nyt näistä suomalaisista edullisista markettimerkeistä, näitä kun raaskii kokeilla vaikka heti! Ja nämä pitkät postaukset ovat ihania, niin kivaa, että joku jaksaa nähdä vaivaa ja kuvailla tuntumia näin pitkästi <3 Innostuin myös todella tuosta Oliivishampoosta, pakko käydä heti hakemassa.Lacto linellä on myös hyvä peruspesuneste (tarkoitettu iholle, kasvoille ja jopa hiuksillekin), jota itse olen jo vuoden käyttänyt akeihon kasvojen pesussa! Ihan huippu, ei kuivata yhtään ja todella iso pullo, joka maksaa joku 3 euroa. Ja sillä voi tosiaan esim. mökillä pestä kaiken itsessään :D Suosittelen kaikille, joilla on herkkä iho/akne :) Pesee meikitkin. Minulla vaihtui kalliit kasvonputsarit tähän kertaheitolla.

    • 6.1

      nn sanoo

      Mutta pakko vielä listätä, että tuossa pesunesteessä ei kyllä ole sitä ”ylellistä tuntumaa” :D

      • 6.1.1

        tiippa sanoo

        Mulla on ollut se sininen pesuneste vakkarituotteena joku viis kuus vuotta. Pitkään käytin sitä hiusten, kasvojen, vartalon ja käsien pesunesteenä :D just hyvä monitoimituote. Nykyään käytän vain kasvojen pesuun, mutta mökille otan vain tuon mukaan.

    • 6.2

      Sanni sanoo

      Ja nämä pitkät postaukset ovat ihania, niin kivaa, että joku jaksaa nähdä vaivaa ja kuvailla tuntumia näin pitkästi <3

      Kivaa että pitkistäkin höpinöistä tykätään :) Itsestä vain välillä tuntuu että mun postauksia on varmaan todella uuvuttavaa lukea esim. kännykällä.

      Tuo Lacto Linen pesuneste kuulostaa saman tyyppiseltä tuotteelta kuin Sebamed, oletko kokeillut Sebamedia? Osaatko verrata tuotetta siihen? Näemmän LL-linjassa on vielä pesuneste pelkästään kasvoillekin. Mikähän noissa on erona…

      • 6.2.1

        A sanoo

        LL kropanpesuneste on sellaista ihan vettä, Sebamed oli ainakin kauan sitten paksumpaa. Pesuteho ei oo mun mielestä kovin erikoinen, mutta se voi olla vain kuvitelmaa, kun se tosiaan lorahtaa sormien välistä suoraan lattialle. Ja muutenkin suihkugeeli on mulla se tuote, jossa kaipaan tietynlaista tuntumaa ja tuoksua. Naamapesua oon käyttänyt yhden pullon joskus vuosia sitten, se oli selkeästi paksumpaa koostumukseltaan. Oon ajatellut kokeilla sitä taas, kun se on niin kivasti pumppupullossa. Jos vaan löydän sitä taas jostain. Myös tota pumppuvaahtoa oon katsellut, ehkä uskallan nyt kokeilla kun sanoit että se on vähemmän kuivattava kuin Lumenen Bright Touch.

      • 6.2.2

        nnn sanoo

        Se on muuten aika samantyylistä! Melko lirua, mutta ei kuitenkaan vettä :D Itsekin tykkäsin aikoinaan sebamedistä, ja sanoisinpa, että tämä on aika sama. Tämä ei myöskään kuivata samaan tapaan kuin luulisi perus pesunesteen kuivattavan. Ja kaksi kertaa kun vaahdottaa, niin lähtee ripsiväri ja eyelineritkin ihan suht hyvin :) Ja tosiaan, on melkeinpä ilmasta!

        Niin ja itse olen käyttänyt sitä v.punasta versiota, jossa on lievä tuoksu mukana!

    • 6.3

      Jonttu sanoo

      Minulle lääkäri suositteli juurikin Lacto Linen pesunestettä lievälle akneiholle noin vuosi sitten.

  6. 7

    Fikru sanoo

    Kiva päästä lukemaan arvostelu etenkin oliivi shampoosta ja hoitoaineesta, sillä olen kerran näitä hiplannut kaupassa, mutta jättänyt kuitenkin ostamatta. Pakkaus ei jotenkin vakuuttanut itseäni tuolloin.

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Missä kaupassa olet Oliiveihin törmännyt? Kun täällä ihmiset kommentoi ettei meinaa löytää niitä mistään, edes Prismasta, vaikka Prisma (ja Sokos) kuuluvat jälleenmyyjiin.

  7. 8

    sanoo

    Mä olen tykännyt LactoLinen tuotteista jo pitkään. Minulla on tällä hetkellä käytössä sarjan Kasvopesu, joka on nestemäinen puhdistusaine. Se maksaa hurjat 2e ja pidän siitä hurjasti enemmän kuin 10 kertaa kalliimmista putsareista. Samoin minulla on tuo kasvovesi käytössä ja olen käyttänyt ainakin 5 pulloa vuosien varrella. Minulla ei ole kummastakaan tuotteesta mitään pahaa sanottavaa. Ne ovat edullisia ja toimivat rasvoittuvalla, mutta suht herkällä ihollani.
    Näiden lisäksi minulla on aina suihkussa LactoLinen Pesunestettä. Se toimii ihanteellisesti myös kasvojen pesuun. Eihän näissä tuotteissa ole sinänsä mitään jännää, mutta ne ovat silti äärimmäisen hyviä. :) Tuota puhdistusvaahtoa voisin kokeilla vielä joskus, vaikka itse tykkään nestemäisistä tai geelimäisistä enemmän.

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Mun täytyy pyytää josko olisi mahdollista saada testiin nuo Kasvopesu ja Pesuneste, kiinnostuin niistä. Jos ne on sellaisia sebamed’maisia niin tykkään varmasti :) Mitään muuta putsaria en ole käyttänyt elämässäni yhtä paljon kuin Sebamed-nestettä.

  8. 9

    hiutale sanoo

    Oooh tuo puhdistusvaahto kuulostaa loistavalta! Ihoni on kuiva, mutta rakastan juuri vaahtomaisia puhdistustuotteita. Nyt talvella on ollut pakko siirtyä puhdistusemulsioon (meh), kun kaikki vaahdot on olleet liian kuivattavia.. Näitä vaan on jotenkin tosi huonosti saatavilla, tai sitten en ole vaan osannut etsiä oikeasta paikasta.
    Oliivisarja pääsi vierailun jälkeen testiin ja etenkin tuo hoitsikka oli kyllä positiivinen yllätys (:

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Lh-Beautyn sivujen mukaan Lacto Linea pitäisi löytyä Tokmanni-konsernin liikkeistä, Halpa-Hallista ja Mini-Manista.

  9. 10

    quiqui sanoo

    Hehe, oon kiertänyt Lacto Line -tuotteet kaukaa juuri pakkausten ulkonäön takia, mutta ehkä ne olisivat kuitenkin kokeilemisen arvoisia.
    Bio Rich -meikinpoistovaahtoa ostin joskus edullisen hinnan takia ja siitä tykkäsin. Voisin ostaa uudelleenkin.

  10. 11

    Paltsu sanoo

    Myydäänkö tota Oliivi-sarjaa siis ihan Prismoissa ym. päivittäistavarakaupoissa? On jääny totaalisesti huomaamatta :o

    Lacto Linekin on tuttu vaan sen perus puhdistusnesteen osalta, sitä tuli käytettyä kasvojen pesuun silloin kun oli aknelääkitys meneillään. Se puhdistusneste oli sopivan pesevä eikä tuntunut lääkkeiden kuivattamalla iholla kuitenkaan liian tujulta. Toi puhdistusvaahto kuulostaa hyvältä, pitääpä sellainen hankkia kun meneillään olevat putelit tyhjenee :)

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Myydäänkö tota Oliivi-sarjaa siis ihan Prismoissa ym. päivittäistavarakaupoissa?

      Pitäisi myydä, Prismat ja Sokokset mainitaan jälleenmyyjinä Lh-Beautyn sivulla ja tämä vahvistettiin tänään myös sähköpostitse. (Ei siis S-Marketit, K-kaupat, Siwat tai muut pienemmät marketit.) Joku kuitenkin kommentoi täällä että ei ollut löytänyt tuotteita ainakaan Kalevan Prismasta. En sitten tiedä onko Prismojen valikoimissa kauppakohtaisia eroja, vai onko Kalevan Prisma vain ”piilottanut” Oliivi-tuotteet niin hyvin :D

  11. 12

    Karoliina sanoo

    Itse testasin tuota Oliivi sarjaa joskus pari vuotta sitten, mutta en voinut sietää shampoon aikaansaamaa nitisevän pudasta purkkatakkutukkaa. Tosin tuolloin tukkani olikin aika vasta vaalennettu ihan platinaksi monen vuoden tummaksi värjäilyn jälkeen, joten voi olla, että se oli muutenkin niin kuiva, että lopputulos olisikin ihan miellyttävä nyt vähän paremmin voivassa tukassa. Pitäisikin testata taas, kunhan saan ensin nyt jo melkein vuoden kestäneet Tigin tuuheuttavan shampoon ja hoitsikan kulutettua loppuun.

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Voisin kuvitella että kunnon blondatussa, todella huokoisessa tukassa Oliivi on liian pesevä eli liian vähän hoitava. Hoitavuutta siinä ei siis juuri olekaan, muuten kuin että selvittää pituuksia sen verran etteivät tunnu karheilta ja mene takkuun, mutta sellaisilta pinnoitetun sileiltä pituudet eivät tunnu. Uskon että huokoinen, voimakkaasti käsitelty tukka vaatii hoitavamman koostumuksen ettei mene ”purkaksi” pesun yhteydessä.

  12. 13

    K-M sanoo

    Mielenkiintoisilta vaikuttaa nuo Lactolinen tuotteet, varsinkin sarjan puhdistusvaahtoa pitää päästä kokeilemaan. Missä kaupoissa Lactolinea muuten myydään kun ole vuosiin nähnyt kaupoissa muita kuin sarjan nestesaippuoita?

    Kyselin muuten Sanni sinulta tuossa joitakin viikkoja sitten vinkkejä puhdistustuotteesta. Vinkkasit Ceralanin vaahtoavasta puhdistusöljystä ja kävin sen apteekista ostamassa. Tosi miellyttävä käyttää. Tuote on tuubista puristettaessa emulsiomaista, mutta se vaahtoaa kun sitä pyörittää iholla. Pesee hyvin meikin pois. Pesun jälkeen iholla ei tuntunut kiristävää ja narskuvaa tunnetta niinkuin yleensä vaahtoputsarit mulle tekee.

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Lacto Linea pitäisi löytyä Tokmanneilta, Halpa-Hallista ja Mini-Manista.

      Hei, kiva kuulla että Ceralan-vinkki osoittautui hyväksi! :) Itsekin aion sen joskus ostaa testiin. Olen siis tosiaan lukenut vain sen pakkausselosteen minkä perusteella vaikuttaa hyvältä. Vaahtoava öljyputsari kuulostaa ylipäänsä yhdistelmältä joka ei voi olla huono! ^_^

  13. 14

    Amy May sanoo

    Todella psljon kiitoksia tästä kotimainen kosmetiikka -sarjasta. Hurjan mielenkiintoista!

  14. 15

    sanna sanoo

    Alkoi kiinnostaa shampoo ja hoitoaine, pitääkin testata kun jossakin vaan vastaan tulevat. Puhdistusvaahtoakin voisi ostaa, pidän vaahtoputsareitten koostumuksesta..mutta noi purkit:(

  15. 16

    rinkeli sanoo

    Sanni, voisitko suositella tai ehkä joskus joskus listata edullisempia luonnonkosmetiikkamerkkejä?

    • 16.1

      rinkeli sanoo

      Ai niin – tajusin että muotoili kysymyksen vähän huonosti. Hakusessa olisi siis rasvat ja muut ihonhoitotuotteet (erityisesti kasvojen-), ei värikosmetiikka. Mahtavaa jos ehdit vastailla! :)

      • 16.1.1

        Sanni sanoo

        Oma suosikkini edullisesta luonnonkosmetiikasta on tanskalainen Urtekram, joiden vartalo- ja hiustuotteisiin ihastuin tänä vuonna. Kasvotuotteita en kylläkään ole merkiltä testannut, mutta jos vartalotuotteiden laadun voisi olettaa jatkuvan kasvotuotteissakin, niin ei voi kuin suositella. Urtekram on ehkäpä se ihan halvin luonnonkosmetiikkasarja Suomen markkinoilla.

        Toinen superhalpa oli Marilou Bio, mutta niistä tuotteista en oikein perustanut, eikä merkkiä enää taida Suomesta saadakaan.

        Urtekramin ohella Laveran Basis Sensitiv on toinen tykkäilemäni edullinen sarja, mutta se on heti jo paljon kalliimpi kuin Urtekram. Urtekramin kasvovoide (50 ml) maksaa 9,80€, Lavera Basis Sensitiven (50 ml) 16,50€.

        Sitten on sellainen kuin Sante Family, mutta niitäkään kasvotuotteita en ole kokeillut. Sante Familyn kasvovoiteella on kaikkein halvin litrahinta.

        • 16.1.1.1

          Sanni sanoo

          Ja vielä tuli mieleen Benecos, joka on myös kokonaisuudessaan edullinen sarja, ja heille tuli myös hiljattain kasvo- ja vartalotuotteita (ennen oli vain värikosmetiikkaa). Itse olen testannut vain merkin meikkejä, joten ihonhoitotuotteista osaan sanoa vain, että ovat hintatasoltaan Urtekramin luokkaa :)

        • 16.1.1.2

          Tanja sanoo

          Olen käyttänyt Sante Familyn päivävoidetta ja silmänympärysvoidetta, ja minusta molemmat olivat oikein hyviä hintaansa nähden. Ainoa miinus niissä oli (varsinkin kasvovoiteessa, ei niinkään sy-voiteessa) melko voimakas hedelmäinen tuoksu, itse kun haluan kasvovoiteeni mieluummin tuoksuttomina tai vain miedosti tuoksuvina.

        • 16.1.1.3

          rinkeli sanoo

          Kiitos paljon! Ja kiitos Tanjalle kanssa! Sante on etäisen tuttu, muistelisin käyttäneeni Santen hiusvärejä joskus. En ole tuoksuille herkkä joten voisin kokeilla.

          Urtekram on tuttu vain nimenä. En tiennytkään että Benecosilla on nykyään muutakin kuin värikosmetiikkaa. :)

  16. 17

    Tintti sanoo

    Voi harmi, puhdistusvaahto sisältää parabeeneja :( . Muuten kuulostaa täydelliseltä putsarilta.

  17. 18

    Minä vain sanoo

    Tuo Lactoline on kyllä mielenkiintoinen, kun sen puhdistusnestettä voi käyttää esim.finnisen ihon puhdistukseen, suihkugeelinä, intiimihygieniaan, vauvan pesunesteeksi ja jopa kuukupin puhdistukseen! Itse käytän vain jälkimmäiseen, mutta kuulemma toimii hyvin myös edellä mainituissa. Tuota puhdistusvaahtoa voisi koittaa :)

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Jos toimisi vielä kahvimaitona niin olisi täydellinen! ^_^ Sori, hyvin huonoa huumoria. :)

    • 18.2

      nn sanoo

      Voiko sillä tosiaan pestä kuukupin?! Pakko tulla kysymyään, koska se lempipesuneste on hurjasti kalliimpaa.

  18. 19

    Mari sanoo

    Kiitos ja kumarrus tästä teemaviikosta! Tämä on ollut todella mielenkiintoista luettavaa. Mahtavaa, että saadaan jatko-osa keväällä! Ei sun tarvitsisi yhtään lyhentää kertomuksiasi, ainakin minä jaksan ne kyllä lukea alusta loppuun. :)
    Oliko Lifehairilla myymälä tehtaalla? Mulla meni ihan ohi, jos vierailulla mainitsivat tästä. Mistä kaupasta ostit nuo puhdistusvaahdon ja kasvoveden? Haluaisin niitä päästä testaamaan, mutta ainakaan Kalevan Prismasta en löytänyt niitä.

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Mistä kaupasta ostit nuo puhdistusvaahdon ja kasvoveden?

      Sain ne suoraan Lifehairin PR:ltä.

      Tehtaalla ei omaa myymälää, mutta Lifehairin tuotteita pitäisi saada ihan ”peruskaupoista”, ainakin S-Ryhmän kauppoja kuten Sokos ja Prisma on mainittu jälleenmyyjien joukossa. Laitan heille kyselyä onko tarkkaa jälleenmyyjäluetteloa saatavilla.

  19. 20

    v sanoo

    Kiva, että kirjoitit näistä! Mietin jo noiden aiempien Lifehair-juttujen kohdalla, että olisin kysynyt jotain tästä Oliivi-shampoosta, mutta en sitten saanut aikaiseksi.

    Itse olisin kovasti halunnut tykätä tästä shampoosta, koska se on kotimainen, edullinen ja sulfaatiton, mutta jotenkin en saa sillä tukkaa puhtaaksi. Varsinkin jos olen käyttänyt mitään muotoilutuotetta, ei shampoo vain puhdista. Tämän jälkeen kokeilin paria muuta sulfaatitonta shampoota, joissa pesuteho oli paljon parempi, mutta hinta taas ihan liian korkea. Kiinnostaisi tietää, että mikä että tämän koostumuksessa on sitten erilaista muihin verrattuna? Onko sulfaatittomien tuotteiden sisällä jotain ”alatyyppejä”, joitten pesuteho tulee vähän eri ainesosista?

    (Tai sitten noissa sulfaatittomiksi itseään mainostavissa tuotteissa onkin sulfaatti piilotettu jonkin muun nimen taakse ja kutisematon päänahka pesun jälkeen onkin vain placebo-efektiä;) )

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Kiinnostaisi tietää, että mikä että tämän koostumuksessa on sitten erilaista muihin verrattuna? Onko sulfaatittomien tuotteiden sisällä jotain ”alatyyppejä”, joitten pesuteho tulee vähän eri ainesosista?

      Laitan kysymystä Lifehairille :) Sen verran tiedän itse, että sulfaatittomia puhdistavia aineita on monia, ja sulfaatiton koostumus voidaan saada aikaiseksi monilla eri tavoilla. Ovathan esimerkiksi puhdistusmaidot tai -öljyt hyvä esimerkki sulfaatittomista puhdistusaineista :) Mutta hiuksiahan niillä ei oikein saa puhtaaksi ;D Anyways, shampoidenkin maailmassa sulfaatittomia tensidejä on monenlaisia. Alex Westerberg varmasti osaisi avata tätä jos vain ennättää vastaamaan.

  20. 23

    Alcyone sanoo

    Oliivi sarjan jätettävä hoitoaine on ainakin miun tukalle ihan tosi hyvä. Sitä voi suihkia joko märkään tai kuivaan hiukseen ja lopputulos aina mukavan sileä ja kosteutetun tuntuinen. Kannatta testata se :) Ite voisin testata toita pikahoitista ja Lacto linen puhdistusvaahtoa. Kasvovesi onkin jo vanha ja luotettu tuttu :)

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Kannatta testata se :)

      Mulla on itse asiassa hatara muistikuva että olisin saanut myös tuon suihkeen Lifehairin PR:ltä, ja yritin etsiskellä sitä testatessani muita Oliiveja, mutta en löytänyt. En tiedä minne lie olen sujauttanut sen… Kadonnut johonkin lukuisista jemmapaikoista, vaikka yritys on kova pitää testituotteet järjestyksessä Hemnesissä.. Mission impossible… :P

  21. 24

    LillyLollo sanoo

    Voihan nenä… Näistä shampoista, hoitoaineista yms. olisi saanut kivat joululahjat, mutta tulin tilanneeksi muualta. Olisi ollut kiva antaa lahjaksi toimivia kotimaisia tuotteita. Eikä olisi tullut kovin kalliiksikaan.

  22. 25

    Terhi sanoo

    Mulla meni ihan LIfehair -vierailulla ohi se vinkki, mitä sanottiin tuohon shampooseen liittyen ja miten sen saa vaahtoamaan… Sattuisitko muistamaan? tai pystytkö tarkistamaan?
    Kuulin vain, että vinkki annettiin, mutta olin vielä toisessa tilassa :D

    Muutoin meillä muksu pestään Lactolinen pesunesteellä, minä käytän tuota oliivi-sarjaa, samoin mieheni, joka tykästyi shampooseen ja hoitoaineeseen hirveästi. Lisäksi kasvovesi on käytössä :D

    • 25.1

      Sanni sanoo

      Mulla meni ihan LIfehair -vierailulla ohi se vinkki, mitä sanottiin tuohon shampooseen liittyen ja miten sen saa vaahtoamaan… Sattuisitko muistamaan? tai pystytkö tarkistamaan?

      Mikä vaahtoamisvinkki..? Milloin tällainen annettiin..? Mullakin on mennyt tuo ohi. Mä kyllä saan sen vaahtoamaan hiuksissani ihan normaalisti niinkuin muutkin shampoot, vaikka vaahto muodostuu vähän hitaammin.

      • 25.1.1

        Terhi sanoo

        Taisimme olla vielä labran puolella kun Ilpo sen vinkin antoi ensimmäisille lahjapussukan saajille… :)

        Mulla vaatii jostain syystä tuplapesun nimittäin, enkä haluaisi ”tuhlata” hyvää shampoota ;)

  23. 26

    Katariina sanoo

    Toi on jännä, mitä kirjoitit Oliivi-shampoosta: ”Vaikka tuote on sulfaatiton, se pesee hiukset ja hiuspohjan nitisevän puhtaiksi – mutta jättää pituudet samalla sileiksi.” Olen nimittäin suureksi yllätyksekseni huomannut saman ilmiön Lh-Beautyn Bio Rich Syväpuhdistavan shampoon kohdalla. Ainoita kokeilemiani shampoita, jonka kanssa minun – pitkä- ja paksuhiuksisen – ei ole välttämätöntä käyttää hoitoainetta. Outoa mutta mukavaa! (Törmäsin tähän sattumalta, kun pesin hiukset tuolla shampoolla ennen värjäystä, enkä halunnut käyttää hoitoainetta, kun idea oli juurikin saada hiukset syväpuhdistavalla shampoolla mahdollisimman ”lisäaineettomiksi”. :) )

  24. 27

    Hattara sanoo

    Oliivi -hoitoaine lähtee ehdottomasti kokeiluun. Miksei shampookin. On niin vaikeaa löytää edullista hyvää hoitoainetta, mikä ei jätä hiuksia sähköisiksi. Olisi kiva, kun ei tarvisi koko aikaa pitää hiuksia kiinni. Ja taitaa tuo puhdistusvaahtokin löytää paikkansa kylppärin hyllyltä. Ehkä juuri ulkonäkönsä vuoksi näitä tuotteita ei oo tullu ees katottua missään, joten suurkiitos esittelyistä! :)

    • 27.1

      Sanni sanoo

      Ole hyvä vain :)

      Minuakin ihan harmittaa että näin hyvien tuotteiden ulkonäkö on sellainen, että ne pelkästään sen takia jäävät monelta kaupan hyllyyn – tai ylipäänsä huomattua.

  25. 28

    miimii sanoo

    Mun iltojen parasta viihdettä on bongailla sun blogin kommenteista noita ”mukana”-tyyppejä :D Eilen illallakin vietin reilun puolituntisen arvontakommentteja selaten enkä itse edes osallistunut :)

    • 28.1

      Sanni sanoo

      Hehe, he tarjoavat tietämättään viihdykettä blogin varsinaisille lukijoille ^_^

  26. 29

    Annu sanoo

    Missähän Oliivishampoota ja hoitoainetta myydään? Juoksin tänään peruskaupat läpi eikä löytynyt valikoimista. Haluan löytää ne putelit :)

    • 29.2

      Elise sanoo

      Itse olen kyseisiä tuotteita ostanut ainakin Lielahden Prismasta! En tiedä asutko edes lähellä Tamperetta, mutta kuitenkin :D

  27. 30

    Elise sanoo

    Oliivi-hoitoaine on ollut jo pitkään luottotuotteitani!Tuli kerran lainattua siskoltani ja sen jälkeen olen kotiuttanut monta pulloa!:)

  28. 31

    elli sanoo

    Lupaavilta vaikuttavia tuotteita! Tyhmä kysymys, mutta onko tuo Olivii-shampookin siis silikoniton? :) Voisi kokeilla tämän sarjan tuotteita seuraavaksi, kun itsellä on aika herkkä mutta kuitenkin helposti rasvoittuva päänahka. Ei ainakaan menisi hirveästi rahaa hukkaan, jos ei passaisikaan omalle päälle.

    • 31.1

      Sanni sanoo

      Tyhmä kysymys, mutta onko tuo Olivii-shampookin siis silikoniton? :)

      Kyllä on :)

  29. 32

    Carita K sanoo

    Tämä oli tosi kiva postaus! Tykkään itse monista heidän tuotteistaan (kiva tosiaan, jos ulkonäkö vielä vähän freesautuisi;). Edukasta, cruelty free:tä ja kotimaista! P.s. Vegaaninen teemaviikko olisi joskus hauska, ainakin kosmetiikan osalta. Kivaa joulua! Blogisi on Suomen paras.

  30. 33

    annin sanoo

    Täällä Jyväskylässä näitä kaikkia saa ainakin Sokokselta ja Seppälän Prismasta. Omat Lacto Linet aikanaan ostin keskustan Tokmannilta. Ehkä ne on väliaikaisesti loppu..? Ostin nyt Tallinnasta kokeiluun Puhas Looduksen öljyisen ihon geeliputsarin, kun muistin sinun puhuneen merkistä. On muuten aika tujua..! Tuoksu tuotteessa on jännä, muttei onneksi vastenmielinen. Mulla on kosteusköyhä ja herkkä öljyinen iho, mutta ainakin nyt ennen pakkasia se sopii. Ja se pesee hyvin Macin Pro Longwear Waterproof- meikkivoiteen, jotkut putsarit jää vain pyörittelemään sitä kasvoille.

  31. 34

    Jonttu sanoo

    Olisi muutama aiheeseen liittymätön kysymys mielessä. Eli suihkussa nyt erityisesti hiustenpesua Erityisen Hienolla Suomalaisella makustellessani järkeilin, että saat varmaan shampoista ja hoitoaineista yleiskäsityksen jo yhden käyttökerran perusteella. Vertasin tätä siihen, kun monesti olet maininnut, että ihonhoitotuotteita joutuu testaamaan vähintään noin kuukauden päivät, jotta tuotteen vaikutuksesta voi sanoa mitään. Hiuspuoli lie siis nopeampaa saattaa tänne blogiin asti?

    Toinen kysymys olisi sitten sellainen teoreettinen kysymys, että jos sinulla olis vain niukka budjetti käytettävissä ja sekä kosmetiikka- että hiustuotteista et olisi löytänyt itseäsi täysin tyydyttäviä tuotteita, niin haittaisiko tilanne sinua vai voisitko mennä jonkin aikaa sellaisessa etsintä-moodissa ja käyttää niitä ei omasta mielestä itselle ihan parhaita tuotteita?

    • 34.1

      Sanni sanoo

      Ihonhoitotuotteita testaan yleensä minimissään kaksi viikkoa ennen blogiarvostelua, hiustuotteita minimissään neljä kertaa. Koska pesen hiukset vain kolmen päivän välein, niin 4 x shampoon testaus vie sekin melkein kaksi viikkoa :)

      Jälkimmäiseen kysymykseen; olen huomannut että en hirveän kauaa kestä käyttää itseäni ei-miellyttäviä tuotteita. Tokihan käyttäisin huonoakin voidetta vaikka kuukauden jos ei kerta kaikkiaan olisi varaa ostaa uutta, mutta en mä siitä tilanteesta tykkäisi ;) Kuten todettua, kosmetiikka on minulle suurelta osin elämyksellinen juttu, enkä pidä mielekkäänä käyttää ikävältä tuntuvia tuotteita vaikka ne hoitaisivatkin hommansa.

      • 34.1.1

        Jonttu sanoo

        Itseänikin ärsyttää suuresti, jos käytössä on vähänkään toimimaton arsenaali.

        Ahaa, mielenkiintoista tuo, että kokeilet neljän pesun verran ainakin.

        Sitten mieleen putkahti vielä sellainen kysymys, että kuinka suurella summalla olet ostanut kosmetiikkaa enimmillään kerralla?

        Hyvää joulua!

        • 34.1.1.1

          Sanni sanoo

          Hyvää joulua sinullekin, Jonttu! :) Ja arvaas mitä – nyt oli minun vuoro nähdä sinusta unta! ^_^ Näin viime yönä unta, että olit osallistunut tuohon Urban Decayn Smoky -paletin arvontaan ja voittoarpa osui sinuun. Kun kirjoitin sinulle unessa sähköpostia voitostasi ajattelin, että nyt saan sitten kuulla missä Jonttu asuu kun hän joutuu antamaan palkinnon postitusta varten osoitteensa :)

          kuinka suurella summalla olet ostanut kosmetiikkaa enimmillään kerralla?

          Vastaus tähän on noin 200 euroa… Tosin en ostanut näitä itse vaan laitoin miehelle listan tuotteista mitä halusin hänen tuovan USAsta, ja maksoin sitten kuitin perusteella takaisin :D

  32. 35

    Veera sanoo

    Ihan pakko kysäistä, josko osaisit mulle selventää, miten ne sulfaatit siis oikeastaan vaikuttavat hiuksiin? Kun olen esim. Pinterestissä törmänny lukuisiin vinkkeihin, miten luonnonkiharia hiuksia kannattaisi hoitaa, ja ihan järjestään kaikissa kehotetaan käyttämään sulfaatitonta shampoota ja hoitoainetta. Vinkkien innoittamana sulfaatittomiin tuotteisiin sitten vaihdoinkin. Ja olen kyllä huomannut eron. Hiukset on vähemmän pörröiset ja selkeämmin kiharat, jos tämmönen kuvailu yhtään järkevältä kuulostaa. Mikä siis sulfaateissa on ollut se juttu, mikä on ”tuhonnut” hiusteni kiharan ja tehnyt niistä sen sijaan pörröiset? En muutakaan selitystä ole hiusteni ulkonäön muuttumiselle keksinyt kuin tuon shampoon vaihdoksen. Olen nyt käyttänyt Marc Anthonyn tuotteita, olivat ensimmäiset sulfaatittomat tuotteet mihin kaupoissa pyöriessäni törmäsin. Nyt on käytössä kookosöljyä sisältävät tuotteet, tuoksuvat aivan ihanilta. Pitää kyllä yrittää etsiä oliivit testiin kunhan seuraavan kerran menen vanhempien luokse käymään, siellä pääsen katsomaan, josko niitä paikalliselta sokokselta löytyisi, halvempi vaihtoehto kuulostaa aina hyvältä opiskelijan korvaan :) sori, tuli ihan järkyttävän pitkä kommentti.. :D

    • 35.1

      Sanni sanoo

      Ihan pakko kysäistä, josko osaisit mulle selventää, miten ne sulfaatit siis oikeastaan vaikuttavat hiuksiin?

      Ne puhdistavat ja muodostavat vaahtoa. Vaahtohan ei siis ole hiusten puhdistumisen kannalta olennaista, mutta kuluttajat mieltävät vaahtoavan tuotteen puhdistavampana kuin vaahdottoman. Sulfaatit myös ärsyttävät ihoa suurina pitoisuuksina, kuten natriumlauryylisulfaatti, jota käytetään vertailuaineena ihon ärsytystesteissä.

      Miksi sulfaatteja neuvotaan välttämään värjättyjen hiusten puhdistamisessa johtuu niiden voimakkuudesta, ne puhdistavat niin tehokkaasti että niiden mukana saattaa värikin kulua hiuksista nopeammin kuin miedompia puhdistavia tensidejä käyttämällä.

      Sulfaatit eivät ”tuhoa” hiusta, ne vain pesevät niin tehokkaasti että (pitoisuudesta riippuen, tietysti) voivat olla hiukselle kuivattavampi ja värjätylle hiukselle väriä ”riistävämpi” puhdistusaine kuin miedompi shampoo. Jos shampoossa lukee ainesosien joukossa sulfaatti, se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että se on kuivattava. Sulfaattien suhde shampoon muihin peseviin ainesosiin on olennainen tekijä shampoon voimakkuudessa ja pesutehossa. Syväpuhdistavissa shampoissa sulfaatteja on eniten, ja nämä shampoot kuivattavat hiusta jos niitä käyttää jatkuvasti ja pitkäaikaisesti.

      • 35.1.1

        Veera sanoo

        Kiitos vastauksesta :) mun hiukset on luonnostaan niin kuivat, että ne käyttämäni sulfaattia sisältävät shampoot on varmaankin sitten olleet turhan tujuja mun hiuksille, ja tukka ei sen takia ole näyttänyt kovinkaan hyväkuntoiselta.

  33. 36

    Sanska sanoo

    Ihan parasta kun joku joskus puhuu Oliiveista :D Mä kans löysin nää kesällä, mun tukka tykkää. Mies kommentoi noiden tuoksua tosin asuntovaunun vessan joksikin desinfiointiaineeks mutta mä tykkään :’D

    Sokoksella mä ainakin omani oon löytänyt. Mut joo todellakin tykkään :) Shampoo tuntuman kans olo eka hakemista, varsinkin kun ei vaahdonnut ihan niinkun kun on yleensä tottunut.

  34. 37

    MaijaP sanoo

    Kiitos tästä postauksesta! Osaisitko sanoa, miten mielestäsi Oliivi-shampoo vertautuu pesevyydessä/hoitavuudessa Laveran vanhempaan mantelishampooseen, sen olet muistaakseni testannut? :) Laverahan muutti koostumusta ja pakkausta hieman jokin aika sitten (vuosi?), ja sydämeni kyllä itkee edelleen vähän verta – vanha, vähän hyytelömäinen ja ihanan tuoksuinen Mandel Milch oli parasta, mitä atooppinen päänahkani oli ikinä kokenut! Pari kolme pulloa ehdin käyttää, sitten koostumus muuttui ja taas jouduin palaamaan inhottavaan kutinaan ja tuskailuun. :( Basis Sensitive on ollut aika ok, ei kuitenkaan ihan mantelishampoon tasoinen.

    • 37.1

      Sanni sanoo

      Osaisitko sanoa, miten mielestäsi Oliivi-shampoo vertautuu pesevyydessä/hoitavuudessa Laveran vanhempaan mantelishampooseen, sen olet muistaakseni testannut? :)

      Ovat aivan erilaisia shampoita, siis totaalisen. Laveran vanha mantelishampoo oli niin mieto ja hoitava että tuntui melkein kuin olisi hoitoaineella pessyt hiukset, ei tietoakaan narskuvuudesta, kun taas Lifehairin Oliivishampoo on kunnolla pesevää ja tulos on nitisevän puhdas (ainakin minun hiuksissani, kommenteissahan on ollut joku päinvastainenkin kokemus).

      Ihan kuin olisin joku aika sitten törmännyt jonkun toisen luonnonkosmetiikkamerkin mietoon mantelishampooseen, mikähän se oikein oli… Muistan kun mietin, olisikohan ko. shampoo vanhan Laveran tyylinen. Merkki ei nyt tule millään mieleeni. :/

  35. 38

    Nimetön sanoo

    Osaatko verrata Lacto Linen vaahtoa Favoran ja Decubalin puhdistusvaahtoihin? Favora toimii, mutta Decubal on minulle liian kuivattava. Favoran puhdistusvaahto ei kuitenkaan ole paras meikin puhdistukseen. Miten olisi tämä Lacto Line?

    • 38.1

      Sanni sanoo

      Lacto Line on hoitavamman tuntuinen kuin Favora, ja kummatkin Favora ja Lacto Line paljon kosteuttavamman ja hellävaraisemman tuntuisia kuin Decubal, joka minullakin jätti kuivemman tuntuisen ihon kuin moni muu putsari. Vertailin Decubalia kahteen muuhun kuivan ihon putsariin täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.