Kotimainen kosmetiikka – Flow Kosmetiikka

Tänään vuorossa Hyvinkään lahja Suomen kosmetiikkamarkkinoille: Flow Kosmetiikka. Jonka sympaattinen tehdas sai kunnian olla ihkaensimmäinen kosmetiikan tuotantolaitos jossa olen vieraillut :) Enpähän tuolloin olisi aavistanut mihin kaikkiin tehtaisiin ja labroihin sitä tulevaisuudessa vielä pääsisi  :)

Flow Kosmetiikka on monelle blogiani vakituisesti lukevalle tuttu mineraalimeikkipohjastaan ja legendaarisesta ”Kreikan saippuaoopperasta”, joka sai myöhemmin jatkoa Suomenkin puolella.

Tänään esittelyssä merkin uusi anti-age-tuotesarja Wilderness.

Flow_IMG_4049

Huomaako joku pakkauksissa jotain uutta? Tuttua Flow’ta muotoilullisesti, mutta nimi – Flow Cosmetics, ja pakkaustekstit, englanniksi. :) Kyllä, Flow’takin viedään nyt ulkomaille, sain kuulla merkin perustajalta Riitta Jänkälältä.

Sanni-nipolla oli heti muutakin asiaa Riitalle.

Pakkausdesign-seikkoihin paljon huomiota kiinnittävänä annoin palautetta Wilderness-sarjan etiketeistä: hoitovesien, puhdistusbalsamin ja seerumien etikettien etupuoli on kaikissa sama eikä kerro kuluttajalle mistä tuotteesta on kysymys. Tuotteissa lukee etupuolella vain ”Wilderness – Against signs of aging”. Pahvipakkauksissa tuotetiedot ovat asianmukaisesti etupuolellakin, mutta eihän asiakas (ainakaan useimmat) säilytä pulloja kylppärin hyllyssä niiden ulkopakkauksissa.

Miksi Flow’lla on päädytty laittamaan varsinainen kuluttajaa informoiva tekstin tuotteen ”nurjalle” puolelle? Eikö olisi loogista ja käyttäjää palvelevaa, että hän näkisi pullon etupuolelta mistä tuotteesta on kysymys?

Flow_Wilderness_puhdistus

Riitta Jänkälä vastaa että on totta, että pakkauksia on vaikea erottaa toisistaan. Hänen arvelee, että pakkausten suunnittelija ei luultavasti halunnut laittaa pullojen etiketin toista puolta liian täyteen. Flow’lla ollaan uudistamassa kaikkien kasvotuotteiden pakkauksia jolloin asiaan tulee korjaus. Samalla kaikkien kasvotuotteiden ulkoasusta tulee yhteneväinen.

”Aina ei nämäkään asiat mene kohdalleen kerralla, vaan niitä joutuu viilamaan”, Riitta sanoo.

OK :)

Mutta sitten itse asiaan eli pullojen sisällön ruotimiseen. :) Aloitetaan joukon kiinnostavimmasta:

Flow_Wilderness_IMG_4056

Mustikka-puhdistusbalmi 29€ / 100 ml

Jännä tuote – ihan erilainen putsari kuin mikään mitä olen aiemmin kokeillut :)

Incin perusteella ja pullon sisältöä katsomallakin odottaa öljymäistä putsaria, mutta aine onkin täyteläistä geeliä joka muuttuu iholla maidoksi. Eikä jätä huuhdellessa yhtään rasvaista kalvoa ihoon! Aivan ihana! :)

Itse asiassa tällainen ”geelistä maidoksi” -koostumus on minulle tuttu Clarinsin Pure Melt Cleansing Gel -putsarista, mutta Clarinsin tuote on mun mielestä epämiellyttävän ja liian öljyisen tuntuinen iholla. Flow’n Mustikkabalmi taas on odottamattomasti tosi kivan tuntuinen – odottamattomasti siksi, että yleensä en tykkää maitomaisista ja vielä vähemmän öljymäisistä, vaahtoamattomista putsareista. Itse asiassa koen, että Flow’n putsarin maitovaihe jopa ihan aavistuksen vaahtoaa vaikka se ei varmaankaan kemiallisesti sitä tee, maito vain ei ole sellaista perinteistä emulsion tuntuista.

Flow_Puhdistusbalmi_IMG_4132

Öljygeelin maidoksi muuttumisesta vastaa ainesosa nimeltä sucrose laurate, joka muuten saa tuotteen myös maistumaan makealta! Balmi nimittäin oikeasti maistuu sokeriselta, ja sucrose lauratessa on sakkaroosia. (Ei, en ole syönyt putsaria mutta kyllä sitä helposti menee pesun aikana myös suuhun :))

Balmi tulee ulos tuon näköisenä kuin kuvassa.

Flow_Puhdistusbalmi_IMG_4136

Ja muuttuu veden vaikutuksesta tällaiseksi, lopulta kokonaan valkoiseksi.

(Näiden kuvien välillä oli muuten huvittava vaihe, kun hieroin hulluna geeliä misterin ihoon ja ihmettelin, että miksi mitään ei tapahdu. Olin hetken ihan että ”Täh, onko sun iho jotenkin erilainen kuin mun..? Miks tää ei muuta sun iholla muotoaan?” kunnes tuli facepalm-hetki ja tajusin, että ihonhan kuuluu olla kostea että geeli muuttuu maidoksi. :D Sitten vain lisäämään pari tippaa vettä ja sain haluamani kuvan ^_^)

Balmin inci täällä.

Balmi poistaa meikin ja jättää ihon tosi miellyttävän ja pehmeän tuntuiseksi. Tällaista mä pidän jotenkin tosi ylellisenä tuotteena, vähän jotain extraa tavallisiin emulsioihin verrattuna :)

*

Lakka & Kanerva -kasvovesi  29€ / 100 ml

Tylsän ja tunkkaisen tuoksuinen mutta iholla miellyttävän tuntuinen kasvovesi. Sisältää PHA-happoa (gluconolactonea), hymyilytti taas bongata tuo ainesosa joka Suomen Exuviancen mukaan (virheellisesti) on ainoastaan Exuviancen tuotteissa yksinoikeudella käytetty ainesosa.

Flow’n mukaan kasvovesi ”tasapainottaa ihon pH:ta ja rauhoittaa ja uudistaa ihoa. Tehokosteuttava hyaluronihappo lisää ihon pehmeyttä ja sileyttä,  sitoen kosteutta iholle.” Miksihän hienon PHA:n vaikutuksista ei puhuta mitään..? Olisin voinut kysyä Riitalta :) No mutta, kaiken kaikkiaan todella hyvän näköinen inci, ja alkoholittomuudesta aina plussaa.

Inci: Rosa Damascena Flower Water, Gycerin, Aqua, Calluna Vulgaris Flower Extract, Rubus Chamaemorus Seed Extract, Gluconolactone, Sodium Benzoate, Sodium Hyaluronate, Citric Acid.

Kasvovettä neuvotaan käyttämään puhdistuksen viimeistelyn lisäksi myös öljyseerumin päällä, no niin, kerrankin löydämme tällaisen kasvovettä ja öljyä yhdistävän neuvon :) Se tosin olisi hyvä lukea myös itse öljyseerumeissa, joihin tulen seuraavaksi.

Flow_Wilderness_IMG_4063

Mustikka & Ruusunmarja -seerumi seka- ja rasvoittuvalle iholle 35,80€ / 20 ml

Tyrni & Puolukka -seerumi kuivalle ja herkälle iholle 35,80€ / 20 ml

Huom: tuotteessa lukee seerumi vaikka kyseessä on kasvoöljy, eikä edes ohut ja seerumimainen sellainen.

Kysyin tästä Riitalta, mielestäni ’seerumi’ on tässä tapauksessa hieman harhaanjohtava ilmaisu kun valtaosa kuluttajista yhdistää nimen vesimäiseen, ohueen, nopeasti imeytyvään tuotteeseen. Öljyseerumeitakin on, mutta niiden nimi kertoo heti mistä on kysymys. Ainesosaluetteloita taitamaton saattaisi Wilderness-seerumin ostaessaan yllättyä kun pullosta paljastuukin täyteläinen, vedetön öljyseos. Missään kohtaa pakkaustekstejä ei mainita öljyä, puhutaan vain ”kasvoseerumista”.

Riitta vastaa seerumi-nimityksen johtuvan siitä, että tuotteet sisältävät kasviöljyjen lisäksi suomalaisten marjojen CO2- uutettuja siemenöljyjä vaikuttavina aineina. ”Tästä johtuen meidän öljyseerumeissa on enemmän luonnon vaikuttavia aineita kuin tavallisissa kasviöljysekoituksissa.” Hmm, okei, mutta muissakin kasvoöljyissä on mukana kasviuutteita, se ei siis tee näistä sinällään erilaisia tai seerumin kaltaisia.  Nämä voisi mielestäni kuluttajaa ajatellen uudelleennimetä kasvoöljyiksi, se olisi kuluttajaa palvelevaa ja informoivaa.

Lyhytsanainen arvio itse tuotteista: kummatkin öljyseokset, sekä seka-rasvaiselle että kuivalle iholle tarkoitettu, ovat täyteläisiä ja rasvaisia. Mustikka & Ruusunmarja kuitenkin hitusen kevyempi, mutta nämä ovat kaukana kuivaöljyjen keveydestä ja imeytyvyydestä. Tuoksu on tunkkaisehko ja perinteis-luonnonkosmetiikkamainen. Ihon pinta jää tahmeahkoksi ja kiiltäväksi.  Tyrni & Puolukka -öljyn joudun lopulta painelemaan kasvopaperiin sillä kaikki ei imeydy, vaikka levittäisin sen kostealle iholle.

Mustikka- & Ruusunmarjaöljyn luvataan tasapainottavan talineritystä, uudistavan ihoa ja puhdistavan epäpuhtauksia. Tyrni & Puolukka taas lupaa vahvistaa ihoa, lisätä kimmoisuutta, suojata ihoa antioksidanttisesti ennenaikaista vanhenemista vastaan, heleyttää ja kirkastaa ihon väriä.

Incit löytyvät Flow’n sivulta, jätän ne pois kun postaus alkaa taas näyttää liian pitkältä ja raskaalta lukea :) Kummankin seoksen kolme pääöljyä ovat ruusunmarja, jojoba ja argan, kuivan ihon seoksessa argania on enemmän ja muutenkin seokset poikkeavat loppuraaka-aineiltaan.

Flow_Wilderness_IMG_4059

Tyrni & Puolukka -kasvovoide 35,80€ / 30 ml

Koostumukseltaan suhteellisen ohut ja notkea mutta samalla rasvainen, tuntumaltaan ikäänkuin ”kotitekoinen” voide, vähän samaan tyyliin kuin Nurmen vartaloemulsio. Tätä koostumuksen ”kotikutoisuutta” on vaikea selittää, se ei ole mitenkään negatiivinen kokemus eikä voide ole lirua, epätasaista tai muutenkaan ikävän tuntuista, se vain on eri tuntuinen kuin toiset voiteet. Ehkä jotenkin vähemmän viimeistelty.

Jos vertaan Tyrni & Puolukkaa Frantsilan Nuorekas Hehku -voiteeseen ja Dermosilin Nature-kasvovoiteeseen, Flow’n voide jättää selvästi kiiltävämmän pinnan. Muuten voide on täyteläisyysasteikolla aika lähellä noita kahta. Tässäkin muuten on PHA-happoa, incin voi tsekata täällä. Minulle selvästi talviajan voide. 

Tuotekuvaus: ”Sopii kuivalle ja herkälle iholle. Kosteuttaa tehokkaasti. Parantaa ihon elastisuutta ja kuntoa sekä auttaa sitä säilyttämään nuorekkuutensa. Sisältää luonnollista hyaluronihappoa. Imeytyy nopeasti. Käytä yksistään tai lisää öljyseerumin päälle silloin kun ihosi tarvitsee tehohoitoa.”

Flow’lla siis kuulutaan ”voide öljyn päälle” -suositusleiriin. Onkohan EkoPharma tähän mennessä ainoa valmistaja joka suosittaa päinvastaista, eli öljy aina päällimmäiseksi, ellei sitä käytä yksinään..?

Flow_Wilderness_IMG_4064

Silmienympärys- & huulipalsami 33€ / 30 ml 

(jep, kirjoitetaan Flow’lla p:llä, söpöä :))

Harvinaisuus silmänympärysvoiteiden maailmassa: vedetön balsami. Tunnen markkinoilta aiemmin vain yhden tämän tyypin sy-voiteen ja se on Dr. Hauschkan Silmäluomibalsami.

Kun voidetta sipaisee purkista voisi odottaa, että iholle tulee kovinkin rasvaiselta ja paksulta tuntuvaa tavaraa, mutta eipäs tulekaan. Palsami on yllättävän kevyttä ja nopeasti iholle sulavaa. Pintakaan ei jää erityisen kiiltäväksi ja rasvaisen tuntuiseksi. Todella yllättävä tuote: tuote tuntuu iholla lopulta jopa kevyemmältä ja vähemmän kosteuttavalta kuin paksut, täyteläiset voiteet. Esimerkiksi Lumenen 360-sy-voide tuntuu kosteuttavammalta ja ”rikkaammalta”. Olisikohan Flow’n palsami enemmänkin suojaava kuin kosteuttava..? Kaiken kaikkiaan kuitenkin miellyttävän tuntuinen voide. Voisin kuvitella käyttäväni tätä talven pakkaskeleillä toisen sy-voiteen päällä.

Tuotekuvaus: ”auttaa vähentämään turvotusta, vaalentamaan tummia silmänympäryksiä ja hidastamaan ikääntymisen merkkejä silmien ja huulten ympärillä.” En ole käyttänyt tuotetta tarpeeksi kauaa pystyäkseni havainnoimaan kyseisiä vaikutuksia, mutta jännältä kuulostaa. Flow’n tuotteessa vaalentamisesta vastaavat puolukan- ja mustikansiemenöljyt (puolukassa on tutkitusti vaalentavaa arbutiinia mutta mustikan vaalentavasta ominaisuudesta en ole kuullut).

Inci täällä. Kolme pääraaka-ainetta ovat arganöljy, triglyseridit ja auringonkukansiemenöljy.

Kysyn Riitalta, miksi Flow’lla haluttiin Wilderness-sarjaan nimenomaan vedetön, balsamimainen silmänympärystuote eikä perinteistä voidemaista. Riitta kertoo, että balsamiin ei tarvitse lisätä emulgaattoreita ja säilöntäaineita, kun se ei sisällä vettä. ”Monille luomukosmetiikan käyttäjille tämä asia merkitsee, kuten myös itselleni. Näin tuotteesta saa 100% luomun.”

Flow_Wilderness_entsyyminaamio

Puolukka-entsyymikuorintanaamio 24,50€ / 100 ml

Jauhemainen kuorinta joka sekoitetaan veteen. Joukkoon voi lisätä myös kasviöljyä tai kosteusvoidetta.

Taas ihan pieni rakentava palaute. (Anteeksi muuten lukijat, tajuan kuulostavani tässä arvostelussa ehkä tavanomaista kriittisemmältä kun koko ajan huomauttelen jostain, ei ole tarkoitus olla negatiivinen mutta mielestäni Flow’lla olisi perustellusti kehittämisen varaa Wilderness-linjan pakkauksissa ja tuoteteksteissä.)

Naamion käyttöohjeissa ei kerrota sekoitussuhdetta, siinä lukee vain ”Sekoita 1-2 tl jauhetta veteen”. Ehkä suhde on tuotteen valmistajalle itsestäänselvää mutta ei välttämättä kuluttajalle, ei minullekaan. Sekoitin jauhetta vajaan desiin vettä, joka sekin oli minusta jo vähän. No, maalaislogiikka olisi tietysti voinut kertoa, että löysäksi ja nestemäiseksihän seos tuolla suhteella jää, sitä ei voinut levittää kasvoille. Käytännössä vettä tarvitsee siis vain ihan muutaman pisaran tai noin ruokalusikallisen jotta syntyy tahnamainen koostumus jonka pystyy levittämään kasvoille.

Lisäsin lisää jauhetta ja kosteusvoidetta kunnes seos oli jogurttimainen. Annoin vaikuttaa ohjeen mukaan 15 minuuttia. Kuorivasta vaikutuksesta vastaavat kaoliini ja ananas- & papaijauutteet. Naamion nimi Puolukka tulee seoksessa käytetystä puolukansiemenuutteesta joka lupailee jälleen vaalentavia vaikutuksia.  Tämä entsyymikuorinta ei kihelmöi iholla (ainakaan minun) ja tuntuu kaiken kaikkiaan mukavan hellävaraiselta. Iho jäi todella hyvän tuntuiseksi mutta ei yhtä ”hiotuksi” kuin raekuorinnalla tai AHA-happokuorinnalla, sitä tosin en odottanutkaan.

*

Huh, valmista tuli! ^_^ Teemaviikon pisin juttu, lupaan että enää ei tule näin pitkiä…! Jaksoiko joku lukea tänne asti..? :D ^_^

Nyt sormi napille ”Julkaise” ja voin lähteä kirjastosta. Mulla ei toimi tällä hetkellä kotona netti ja pakko tulla kirjastoon bloggaamaan, tuon nettiongelman takia on taas kommentitkin kärsineet ja paljon jäänyt vastaamatta…

Kommentit
    • 1.1

      Sanni sanoo

      jonka kohdalla muuten tuo lisättävän veden määrä oli ilmoitettu :)

      Mitenkähän se sitten on jäänyt Wilderness-sarjan naamiosta… Uusi pakkaussuunnitelija? :)

  1. 2

    Smiley sanoo

    Kävisköhän toi entsyymikuorinta mun nuorehkolle (23 v) iholle, joka on herkkä ja couperoottinen – mitä oot mieltä? Kaikki rakeelliset kuorinnat on liian tymäköitä enkä nyt saanu aikaseks tilata sitä Paula’s Choicen happokuorintaakaan, koska ei oo tarvetta muulle sieltä ja jotenki se melkein kympin postikulujen maksaminen yhden tuotteen takia on tosi nihkeetä. Ja olishan se kyllä tosi kiva tukea suomalaista yritystä ja löytää luonnonkosmetiikasta hyvä kuorinta, sopivan löytäminen kun tälläselle moniongelmaiholle on hiukan haastavaa :D

    Onkohan kommenttiosiossa ketään herkkäihoista, joka tätä olis kokeillu? :)

    • 2.1

      Anna sanoo

      Ruotsalaisen nettikaupan skincity.se sivuilla voi tehdä ihotestin ja saada suositukset omalle ihotyypille sopivista tuotteista (voi valita myös, miltä merkiltä haluaa tuotesuositukset). Kyseessä ei ole mikään pikatesti, johon tulee heti vastaus, vaan ihoterapeutti käy läpi sen ja lähettää suositukset. Heillä on usein tosi hyviä tarjouksia, mm. Paula’s Choicelta, ja toimittavat edullisesti myös Suomeen! :)

    • 2.2

      Anna sanoo

      Mä en ole kokeillut tätä entsyymikuorintaa, mutta suosittelen kokeilemaan EkoPharman C-Max Mustaherukkakuorintaa. Mulla on tosi herkkä iho, ja tätä voin käyttää ilman ikäviä oireita.

    • 2.3

      Sanni sanoo

      Kävisköhän toi entsyymikuorinta mun nuorehkolle (23 v) iholle, joka on herkkä ja couperoottinen – mitä oot mieltä?

      Vaikka en ole kosmetologi enkä siinä mielessä syvällisemmän ihonhoidon asiantuntija niin olen siinä ymmärryksessä, että entsyymikuorinnat (ja myös miedommat AHA-happokuorinnat ja erityisesti PHA-kuorinnat) sopivat nimenomaan herkälle iholle.

      Samaa mieltä on mielellään sitä tukee suomalaista yritystä kun on mahdollista :) Siksi itsekin vaihdoin Lolosta Flow’hun. Kummatkin siis yhtä hyviä ja yhtä mieluusti käyttäisin edelleen Loloakin mutta kun nämä ovat saman hintaisetkin niin mieluummin olen antanut roponi kotimaiselle :)

  2. 3

    Anna sanoo

    Mä olen kokeillut Flown hyväntuoksuisia vartalokuorintoja, mutta muuten sarja on jäänyt itselleni vieraaksi. Jotenkin ne pakkauksetkin ovat vähän kotikutoisen oloisia, eli minunkin mielestä pakkausuudistus on paikallaan.

    Itseäni kiinnostaa näistä eniten tuo puhdistusbalmi. EkoPharman Mustaherukka puhdistusmaito vie kaiken lian ja meikin mukanaan eikä kuivata tai ärsytä, mutta välillä kaipaan jotain vähän ylellisemmän tuntuista putsaria. Monet puhdistusöljyt ja -balmit sisältävät eteerisiä öljyjä tai tuoksuvat voimakkaasti eivätkä siksi ole vaihtoehto mulle. Miltä tämä tuoksuu?

    Niin, pakko vielä kommentoida, että muakin ärsyttää kun tuotteet nimetään väärin. Öljy on öljy, ei siitä seerumia saa vaikka se sisältäisikin vähän jotain muuta! Myös kunnolliset käyttöohjeet ovat tärkeät, mutta yllättävän monella merkillä tämä on jostain syystä hakusessa…

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Jotenkin ne pakkauksetkin ovat vähän kotikutoisen oloisia, eli minunkin mielestä pakkausuudistus on paikallaan.

      Mä kyllä tavallaan tykkään tällaisen pienen valmistajan kohdalla siitä että pakkaukset on kotikutoisia, ainakin Flow’n tyyliin, sillä ne on kuitenkin söpöllä tavalla kotikutoisia :) Pakkausten ulkonäkö saa mun mielestä viestiä yrityksen imagosta ja tyylistä. Kotikutoisuus ei siis sinällään ole mun silmissä heikkous, mutta epäinformatiivisuus tai puutteelliset tiedot kyllä. Pakkauksen täytyisi aina pystyä kertomaan asiakkaalle tehokkaasti ja yksinkertaisesti mistä tuotteesta on kysymys ja miten sitä käytetään.

      Mustikka-puhdistusbalmi tuoksuu vähän sellaiselta mesiseltä, kai se on tuo makean maun tuova ainesosa joka vastaa myös tuoksusta. Tuoksu on lämmin ja täyteläinen mutta ei millään lailla parfyymimainen eikä mausteinen.

  3. 4

    Mari sanoo

    Mielestäni sulla oli ihan asiallista palautetta Flowlle. Olin kaikissa kehitysehdotuksissa samaa mieltä. Toivottavasti Flow pitää nuo muistissa! Mielenkiintoisia tuotteita joita voisin kyllä ehdottomasti testata. Ja luin tottakai loppuun asti. :)

  4. 5

    Kristiina sanoo

    Täytyy kommentoida jo ihan siksi että kyllä, jaksoin lukea tänne asti.

    Flow on ollut mielestäni jo pidempääm tosi kiinnostava merkki, harmittavan vähän on vaan tullut kokeiltua tuotteita. Ehdottomasti koen tämän houkuttelevammaksi kuin aiemmin esittelemäsi Supermoodin, jotenkin hinta-laatusuhde ja tuotekuvaukset antavat rehellisemmän fiiliksen brändistä, tässä ei olla ratsastamassa trendien aallonharjalla, vaan tekemässä luonnonkosmetiikkaa raaka-aineet ja kotimaisuus aidosti lähtökohtana.

    Itselleni suosikiksi on muodostunut merkin hammpuvoide, loistava yleisvoide joka sopii niin käsivoiteeksi kuin huulille ja kasvoille talvisin sekä kynsinauhoille ym. Seuraavaksi pitää ottaa testiin toinen noista öljyistä ja olisi kieltämättä sujuvampaa jos niitä kutsuttaisiin suoraan öljyiksi eikä seerumeiksi.
    Samaten tuo ihonpuhdistustuote vaikuttaa ihanalta, mutta kovin arvokkaalta käyttämäni Mossan puhdistustuotteen rinnalla (200ml/n. 11€), toki onhan tuo kotimainen ja tunne ihollakin on varmaan jo ylellisempi. Täytyy odottaa jos sitä löytyisi tarjouksesta joskus.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Itselleni suosikiksi on muodostunut merkin hammpuvoide, loistava yleisvoide joka sopii niin käsivoiteeksi kuin huulille ja kasvoille talvisin sekä kynsinauhoille ym.

      Minäkin tykkäsin tuosta hamppuvoiteesta, vaikka kasvoille se on mulle aivan liian rasvainen. Mutta tosiaan, ihana tuoksu ja oikein miellyttävä koostumus :) Taisin käyttää loppuun jalkavoiteena.

      Mustikka-puhdistusbalmi on kieltämättä todella arvokas, ja se myös kuluu nopeasti. Arvelisin että päivittäisessä käytössä se ei kestä kahta kuukauttakaan. Mutta ymmärrän kyllä hinnoittelun kun on kyseessä suhteellisen pienen volyymin kotimainen yritys.

    • 6.2

      Sanni sanoo

      Kivaa että kilometripostauksillekin on lukijoita :) Mulle tämä oli itsellenikin jo vähän liian pitkä tuotearvostelu… Mutta kun oli sanottavaa :D ^_^

  5. 7

    sara sanoo

    Luin mielenkiinnolla ja varmaan palaan tähän vielä, kun olen tykännyt Flown piparminttuvartalokuorinnasta ja kasvonaamiosta, jonka koostumusta en muista enkä jaksa käydä katsomassa. :)
    Siinäkin seos sekoitetaan itse, mutta muistaakseni veden määräkin oli mainittu jo pakkauksessa.

  6. 8

    Elise sanoo

    Luin pitkään ja hartaasti loppuun asti :D Tämä on kyllä huippu viikko, kun joka päivä niin mielenkiintoista luettavaa!!

  7. 9

    Cerp sanoo

    Oon ylpeä kotikaupungistani Flow’n ja Steelfestin ansiosta. Jälkimmäinen ei kuulu tänne blogiin, mutta on poikkeuksellisen hyvä marginaalisen musiikin festari. Niin ja ensiksi mainittu – yhtä kuorintaa oon vaan kokeillut, mutta tän postauksen perusteella testaan ainakin kahta tuotetta lisää, kunhan varastot vähän ehtyvät! Toi geelimäinen mustikkaputsari kuulostaa kivalta, tykkään Ritualsin samaan tapaan toimivasta suihkugeelistä. Ja rakastuin Dermalogican jauhemaiseen kuorintaan (mun mieskin tykkää siitä!) niin palavasti, että pitäähän Hyvinkääläistä versiota kokeilla :D Vaikka onkin stydimpää kamaa kuin Dermalogican versio.

  8. 10

    Nunnu sanoo

    Oli hyvin mielenkiintoinen ja kattava postaus! :) Kunhan entiset putsarit ja kasvovesi loppuu, niin voisin näitä tuotteita ehdottomasti kokeilla!

  9. 11

    Annemari sanoo

    Haluaisin kommentoida tuota kuorintanaamiota ja lisättävän nesteen määrää. Voisi olla aiheellista lukea ohjeissa esim. lisää pieneen määrään nestettä tai sekoita 1:1 suhteella, mutta toisaalta luulisi kenen tahansa koskaan aikaisemmin mitään kuorintaa tai naamiota käyttäneen tajuavan ettei kasvoille saa edes menemään ainetta paria lusikallista enempää :P

  10. 12

    Manna sanoo

    Luin loppuun! Mukavan rentouttavaa luettavaa, saa ajatukset pois iltavuoron jälkeen töistä. Sun kirjoitustyyli on myös miellyttävä :)

  11. 13

    Tiia sanoo

    Meillä, osin melko pätevänä, it-puljuna olis varmaan ihan käypä guest wlan, jota voisit salaa käyttää, jos signaali riittää. Luulis riittävän jos ei kiviseinät ole liian paksuja… Mä katon sen salasanan huomenna. Ja älä herran jumala julkaise tätä kommenttia:)

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Ongelma on Ahvenanmaalla, Elisan mobiililaajakaista toimii täällä ehkä 30-prossaisesti hyvänä päivänä. Ihmeellistä kyllä puhelimen nettiyhteys toimii ihan normaalisti, mutta verkko ei toimi koneella, kone ei suostu liittymään iPhonen verkkoon. Teen nyt poikkeuksen ja jaksoin näpytellä tän vastauksen kännykällä :D Aamupäivällä suuntaan taas kirjastoon niin pääsee vastaamaan muihin kommentteihin ja korjaamaan postauksen typot, aargh vähänkö ärsyttää kun ne näkee eikä voi tehdä mitään ennen kuin pääsee nettiin :D

      • 13.1.1

        Tiia sanoo

        ;D no sitten en voi valitettavasti auttaa… Jos sulla ei olisi mannerkodissa netti toiminut, niin silloin olisit voinut käyttää meidän verkkoa…

  12. 14

    Jonttu sanoo

    Jaksoin tietenkin lukea. :)

    Kiitos kun esittelet näitä kotimaisia sarjoja, jotka ovat vähän vähemmän parrasvaloissa peruskaupoissa.

  13. 15

    Heleää sanoo

    Todellakin jaksoin lukea! Todella mielenkiintoinen ja kattava postaus. kiitos taas. Flow kosmetiikka on kiinnostava merkki. Olen käyttänyt pitkään heidän mineraalipohjaansa sekä öljyisiä kuorintoja, jotka sopivat kuivalle iholle ihanasti. Myös eri tuoksuiset sheavoit on mahtavia. Tuo mustikkaputsari kiinnostaa!

  14. 16

    Höpö sanoo

    Tämä ei liity mitenkään postaukseen mutta olisin tosi kiitollinen jos osaisit auttaa. Laitoin eilen itseruskettavaa voidetta kasvoilleni ja yöksi levitin kosteuttavaa kasvoöljyä. Olen lukenut, että itseruskettavaa voi yrittää irrottaa öljyllä jos jokin on mennyt pieleen. Tuli mieleen voiko käyttämäni kasvoöljy irrottaa itseruskettavaa tahtomattani? Eli öljyä ei voisi käyttää yhtäaikaa itseruskettavan kanssa? Tämä öljy imeytyy hitaasti, menee helposti yli tuntikin että on imeytynyt. Entä irrottaako tavallinen kasvovesi itseruskettavaa? Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

    • 16.1

      Sanni sanoo

      Hei Höpö!

      Nyt heitit pahan. En ole koskaan kuullut mitään kommentteja tai suosituksia itseruskettavan ja kasvoöljyn yhteiskäytöstä joten en uskalla sanoa tuohon mitään. Sen olen kyllä joskus kuullut että epäonnistunutta ja laikukasta itserusketustulosta voi yrittää miedontaa öljyllä, tosin niksin mekaniikkaa en ole koskaan tajunnut. Onko öljyn tarkoitus liuottaa DHA:n värjäämää ihosolukerrosta..? Kenties… En kuitenkaan ymmärrä miten, ei öljyn pitäisi ihoa mitenkään ”kuoria”. Onhan muuten olemassa itseruskettavia öljyjäkin, jos nyt en ihan väärin muista…

      Mitä tulee kasvoveteen, eihän itseruskettavan jälkeen enää käytetä kasvovettä. En siis ole ihan varma mitä tarkoitit kysymyksellä. Jos itseruskettavalla tuotteella käsiteltyä ihon pintaa alkaa pyyhkiä millä tahansa puhdistavia aineita sisäötävällä aineella, niin kyllä odottaisin epätasaista pintaa. Itseruskettava on yleisesti tarkoitettu viimeiseksi iholle laitettavaksi tuotteeksi eikä pintaan ole tarkoitus koskea sen jälkeen.

      • 16.1.1

        Höpö sanoo

        Kiitos vastauksesta! Olen itsekin kuullut itseruskettavista öljyistä. Ei se kai auta kun yrittää seurailla onko kasvoöljyllä mitään vaikutusta. :) Kasvovesi kysymykseni oli hiukan epäselvästi muotoiltu. Tarkoitin sitä, että kun itseruskettava on jo imeytynyt niin voiko esim. seuraavana päivänä pyyhkiä kasvot normaaliin tapaan kasvovedellä huoletta? Kaikki puhdistustuotteethan kuluttavat itseruskettavaa pois, mutta onko kasvovesi itseruskettavalle pahempi kuin esim. jokin meikinputsausaine? Joskus nimittäin kun olen pyyhkinyt kasvot kasvovedellä kostutetulla vanulapulla on vanulappu ollut sen verran likainen, että olen miettinyt lähtikö itseruskettavaa pois niin paljon. Tai sitten se on ollut vain meikkivoiteen jämiä.

        • 16.1.1.1

          Sanni sanoo

          Tarkoitin sitä, että kun itseruskettava on jo imeytynyt niin voiko esim. seuraavana päivänä pyyhkiä kasvot normaaliin tapaan kasvovedellä huoletta?

          Itseruskettava eli toisin sanoen vaikuttava aine DHA:han vaikuttaa vain tietyn ajan, tehokkaimmillaan se on ensimmäiset 10 tuntia, joten sen vaikutus on aamulla herätessä jo feidannut jos itsarin on levittänyt iholle illalla. Ihon voi siis huoletta pestä, ja useimmat pesevätkin ilman muuta päästäkseen eroon DHA:n imelästä tuoksusta.

          Joidenkin tietojen mukaan DHA:n vaikutus voisi jatkua jopa 72 tuntia, mutta ihon tummeneminen on käytännössä niin vähäistä 10 tunnin jälkeen että useimmat valitsevat mieluummin pestä DHA:n iholtaan pois päiväksi ja suorittaa mieluumminkin käsittelyn taas illalla uudestaan, ettei tarvitse hereilläoloaikaa kärvistellä tuon tuoksun kanssa. :)

  15. 17

    n sanoo

    Kiva teemaviikko. Jotenkin en ole osannut vielä ulottaa kotimaisten tuotteiden tukemistani kosmetiikkaan. Nytpä tuli tämäkin hoksattua, että vaihtoehtoja on, myös luonnonkosmetiikkaa.

  16. 18

    sanoo

    Jaksoin lukea! :D Minusta myös on hämmentävää, miten öljyseosta voi nimittää seerumiksi. Olen nimittäin miettinyt tuon tuotteen hankkimista ja olisin ollut aika hämmästynyt (ja varmasti pettynyt, koska omistan jo kasvoöljyjä kosolti), jos kyseessä olisikin ollut öljyseos eikä seerumi. Öljyseerumi taas olisi minusta ihan oikea nimi, yleensä oletan, että öljyseerumi sisältää erilaisia öljyjä ja ehkä jotain eteerisiä öljyjä kavereina, mutta ei ole varsinaisesti seerumia. Toivottavasti Flow korjaa tuon merkinnän ja laittaa myös tuotteen nimen myös etuetiketin eteen.

    Ja respect, että jaksat käydä bloggaamassa kirjastossa! Itsellä ei onnistuisi kirjoittaa juuri mitään julkisilla paikoilla. :D

  17. 20

    Soffi sanoo

    Pakko postata luonnonkosmetiikkakuulumisia Kuopiosta :) Hymyilytti tänään Prismassa, kun huomasin Signe Seebid-tuotteita ylähyllyllä! Pari saippuaa, käsivoide ja sellainen mansikkanaamio ihan kuin pienessä hillopurkissa :D Flowta ja Laveraa ja muutamia markettiluonnonkosmetiikan merkkejähän Prisma tarjoaa myös.

    Toisekseen monet luonnonkosmetiikan erikoisemmat merkit on hyvin piilotettu Kuopiossa eikä niitä liikaa mainosteta lehdissä. Aiemmin huomasin, että Sektorin Life myy Zuiin meikkejä. Jokin aika sitten teline oli sentään siirretty lähemmäs ovea, josta sen voi huomata ohi kulkiessa.

    Viimeisimmän yllärin koin eilen toisessa ekokaupassa torin kulmalla (entisen Tiimarin tiloissa), kun olin hakemassa Flow:n mineraalipohjan tarjouksesta. Onneksi vilkaisin myös flow:n telineen kulman taa, sillä takanurkkaan oli piilotettu Bohon meikit. Vieressä oli myös Benecosin kattava valikoima. Että aika mukava valikoima löytyy jo täältäkin (kiitos Sokos kun otitte Estellen valikoimaan :)) kun tietää mistä etsiä. Itse olen näitä löytöjä tehnyt lähinnä vahingossa :D

    Pitää alkaa noita Tallinna-postauksia kertaamaan, jos sinne asti kesällä pääsis. Aurinkoista kevättä!

    • 20.1

      Sanni sanoo

      kun huomasin Signe Seebid-tuotteita ylähyllyllä!

      Prismassa..! :) Herranjestas, aika odottamatonta ^_^ Mutta mahtavaa tietenkin! :D

      Ja Zuiita Kuopiossa? No on jäänyt minultakin kuulematta. Miten nuo merkit arvelevat kohderyhmän löytävän tuotteet jos niitä ei mainosteta missään? Pitäisiköhän mun ottaa asiakseni tehdä Kuopion Zuii-jälleenmyyjälle oma-aloitteinen mainos! :D Kun toivoisin kovasti ihmisten löytävän näitä erikoisempia, ihania merkkejä.

      Ja Boho Torinkulman liikkeessä? No wow! Hienoa Kuopio, siellähän aletaan todella kunnostautua ekomeikkitarjonnassa! Hieno juttu :)

      Olen tulossa Kuopioon myöhemmin toukokuussa, täytyy käydä tsekkaamassa mestat. Esim. Zuiita en ole itse nähnyt vielä missään muualla kuin Helsingin Joliessa. Kivaa päästä hypistelemään :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.