Kosmetiikkakysely!

Tämän blogin lukijoille ei liene jäänyt epäselväksi, että rakastan kyselyitä ja tilastointia! ^_^

Nyt yön kähmässä naputtelin taas uuden laajemman kyselyn, joka koskee tällä kertaa kosmetiikan kulutusta ja eri brändien imagoja ja niiden luomia mielikuvia. Olisin tosi iloinen, jos tyydyttäisitte uteliaisuuttani ja kävisitte vastaamassa kyselyyn! Minua on kiinnostanut pitkään kirjoittaa blogissa enemmänkin eri tuotemerkkien imagoista ja tuote-designin vaikutuksesta kiinnostavuuteen, ja tämä kysely on vähän niinkuin pohjaa sille.

Kosmekysely

Mitenkään hurjan laaja tuo kysely ei ole, siinä on 13 kysymystä. Kyselyssä esiintyvät merkit olen itse valinnut randomisti edustamaan selektiivistä ja päivittäiskosmetiikan puolta.

Kyselyyn pääsette tästä.

P.S. No jopas nyt ..! Näköjään aihe kiinnostaa muutamaa muutakin kuin itseäni; ensimmäisen päivän aikana jo yli 1200 on käynyt vastaamassa. Blogihistoriani suosituin kysely! :D

Kommentit
  1. 1

    V sanoo

    Ajattelin vain ilmoittaa, että kysymyksessä: Mihin seuraavista merkeistä ET luota? Millä merkeillä on mielestäsi huono tai epähoukutteleva imago? * pystyy valitsemaan vain yhden vaihtoehdon. Oliko tarkoitus, että monta? :)

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Lomakkeessa oli tuossa kohtaa pieni virhe, joka on nyt korjattu. Eli nyt voi valita useammankin vaihtoehdon. :)

  2. 2

    sanoo

    Mä tykkään kans kaikista kyselyistä, joten mielelläni vastasin (: Ainut oli, et siinä kohdassa missä kysyttin et mihin merkkeihin et luota (tms.), oli varmaan vahingossa? tullut se ”valikko”, että voi valita vain yhden merkin, eikä montaa?

  3. 3

    Pintu sanoo

    Kyselyt on ihania, mutta onko tarkoituksella niin, että kysymykseen ”mihin et luota” voi valita vain yhden vastauksen? Mielelläni olisin useamman rastinut, olen (yli)kriittinen kuluttaja…

  4. 4

    Kati sanoo

    Mä taas tykkään hirveästi täyttää kyselyitä, lisää vain tänne niitä! :)

    Omiin vastauksiini vaikutti myös taustatilanteeni, josta ei ollut kysymyksiä: olen vasta omaan kotiin muuttanut opiskelija, joten meikkibudjettini on pieni kuten myös meikkivarastoni, joten kaikki mitä ostan, ovat tarpeeseen (siinä määrin kun uusi luomiväri voi olla tarpeellinen ;)).

    Lisäksi on huomautettava, että kysymyksessä ”mihin näistä merkeistä et luota” oli pakko valita yksi, ja vain yksi merkki. Ei mikään niistä erityisesti epäluottamusta herättänyt, vaikka joihinkin luotan enemmän kuin toisiin.

  5. 5

    Ruu sanoo

    oliko ihan tarkoituksella että tuohon sai laittaa vaan yhden ruksin : Mihin seuraavista merkeistä ET luota?
    Kun niihin suosikeihin sai ruksittua useampia.

  6. 6

    pirpa sanoo

    Kiva, tykkään kyselyistä! Mutta yrittäessäni vastata tähän kyselyyn kohtasin muutaman ongelman:

    Ostaisitko mieluummin arvokkaampia merkkejä, mikäli sinulla olisi siihen varaa?
    => Entä jos on oikeasti varaa ja rahaa myös käyttää? Silloin kumpikaan vastaus ei ole oikea.

    Mitkä seuraavista selektiivisistä merkeistä ovat mielestäsi laadukkaita? Mihin merkkeihin näistä luotat?
    => Mihin laitetaan Shiseido?

    Mihin seuraavista merkeistä ET luota? Millä merkeillä on mielestäsi huono tai epähoukutteleva imago?
    => Haluaisin valita useampia, mutta se ei onnistu.

    Merkkikysymyksiin voisi laittaa avokohdan, jos jollakin vastaajalla olisi mielessä muitakin merkkejä. Tulisi vastauksista muillekin tutuiksi.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      => Entä jos on oikeasti varaa ja rahaa myös käyttää? Silloin kumpikaan vastaus ei ole oikea.

      Silloin vastaat, että ’kyllä’, sillä tilannehan kohdallasi on se, että sinulla on jo varaa, ja ostat mieluummin arvokkaampaa kosmetiikkaa. :) Sulla tilanne on tuon kysymyksen kannalta jo futuurissa, mutta vastausvaihtoehto on sama.

      => Mihin laitetaan Shiseido?

      Halusin jättää avoimet vastaukset tällä kertaa pois, niin lomakkeen tulokset on helpompi käsitellä. Vaihdoin nyt sen viimeisen vaihtoehdon sellaiseksi, että …”tai en luota näistä mihinkään”, eli mikäli listalta ei löydy yhtään sellaista merkkiä joka herättäisi luottamuksesi, niin rastit sitten sen viimeisen. Shiseido jäi pois vaihtoehdoista, koska se ei mielestäni ole yhtä ”yleinen” kuin nuo muut, enkä halunnut kaikkia Suomessa myytäviä selektiivisiä laittaa mukaan.

  7. 7

    Nimetön sanoo

    Tuo kohta ”mihin et luota” oli sellainen, että siinä pystyi valitsemaan vain yhden. Oliko se tullut vahingossa, kun muut vastaavat kohdat oli sellaisia, että niissä pystyi valitsemaan monta?

  8. 8

    sanoo

    Vastasin jo. :-)

    Sen verran kysyisin, että onko lomakkeessa pieni virhe? Kahdeksannessa kysymyksessä ei voi valita kuin yhden vaihtoehdon, vaikka varmaan alunperin ajattelit että siinä voisi valita useamman. (Kysymys siitä, mihin merkkeihin ei luota).

    • 8.1

      K. sanoo

      Entä jos mikään annetuista merkeistä ei ole vastaajan mielestä huono? Itse en olisi halunnut vastata tähän mitään, mutta EOS-vaihtoehto puuttui, ja klikkasin sitten yhden ruksin jonnekin, vaikkei mulla ollutkaan erityisen negatiivisia fiiliksiä annettuja merkkejä kohtaan. Vai onko ihan absurdia että kosmetiikankuluttaja EI pitäisi MITÄÄN juuri näistä merkeistä huonona? :D Olenpahan itse kuitenkin neutraalilla maaperällä. Eipä muuten väliä, mutta varmaan vääristää tuloksia, vaikkei tää nyt niin vakavaa olekaan :)

      • 8.1.1

        Sanni sanoo

        Tarkoituksena olikin lähinnä pohtia merkkien välittämiä mielikuvia, ja varmastikin jokin merkki tuntuu mielestäsi vähiten kiinnostavalta? Se ei tarkoita sitä, että merkki olisi mielestäsi huono, se vain houkuttaa/kiinnostaa sinua vähiten. :)

  9. 10

    Kuuku sanoo

    Muuten hauska kysely, mutta tuo ”Mihin perustat ostopäätöksesi” oli kosmetiikkaan perehtyneemmille ihmisille vähän huonot vaihtoehdot. Eli puuttui vaihtoehto ”tuotteen sisältö, käytetyt ainesosat”. Ainakin mulla tuo on asia joka eniten vaikuttaa ostopäätökseen, eka tietenkin pitää olla jokin tarve kyseiselle tuotteelle…

  10. 11

    syysviiru sanoo

    Kyselystä jäi muuten puuttumaan yksi tärkeä pointti, eli eläinkokeet. Itse yritän suosia valmistajia, jotka eivät tee eläinkokeita. Kuitekin tiedän, että aiheesta on tosi vaikeaa saada luotettavaa tietoa.

    Siihen melkein luotan, että ekologisiksi luokitellut sarjat ovat eläinkokeettomia. Näistä taas on joskus vaikea löytää laadukasta värikosmetiikkaa :(

    En ole ihan ehdoton eläinkokeiden suhteen, vaikka se tuntuukin kurjalta. Saatan ostaa L’Oreal-konsernin tuotteen tai jonkin Diorin tai Chanelin tuotteen jos tiedän, että se toimii parhaiten.

    • 11.1

      Pauliina sanoo

      Olipas kiva kysely. Aloin todella pohtia kulutustottumuksiani kosmetiikan suhteen. Olen yrittänyt siirtyä luonnonmukaiseen kosmetiikkaan, ja sen myötä ihonhoitoon on kulunut normaalia enemmän rahaa.Jotkut tuotteet eivät ole käyneet ym.
      Ei ole myöskään yksinkertaista sanoa mihin tuotteeseen ei luota.Herkkäihoisena joidenkin halpojen merkkien meikit ja kosmetiikka vain eivät sovi iholleni esim.hajusteiden takia.Joten suhtaudun niihin skeptisesti. Ei merkki sinänsä ole huono. Koen kosmetiikan myös ylellisyytenä.Ripsiväri kestää melko kauan joten miksi pihistellä sen hinnassa. Max factor maksaa jo 17,50e ripsiväri(pahimmoilleen) Lancome definicils alessa parhaimmillaan vain 22e. Eroa on vain muutama euro.

      Peruskosmetiikka joita käytän ym. ripsiväri, naamarasva, kasvojenpuhdistusaine ovat perusostoksia ja perustuvat tarpeeseen. Mutta luomivärit ja poskipunat tulevat usein ostettua mielihalujen pohjalta.Ei pelkän tarpeen. Tällä hetkellä himoitsen Diorin kevät sarjan luomiväripalettia, joka on mielestäni hieman liian kallis.Enkä välttämättä tarvitse sitä, mutta kun se on niin ihana. Käyn siis kamppailua rahapussini ja mielihaluni kanssa.

      Ja kallis ei todellakaan välttämättä tarkoita, että tuote on hyvä. Monet kalliit merkithän(mielestäni myös Biotherm) kuuluvat Lóreal konserniin.Välillä mietin onko kyseessä sama tuote kuin halvemmalla merkillä mutta vain hienompi paketti.

    • 11.2

      Sanni sanoo

      Mutta eiväthän oikeastaan mitkään EU:n alueella myytävien tuotteiden valmistajat saa lain mukaan käyttää eläinkokeita? Mä luotan siihen, etteivät käytännössä mitkään valmistajat enää käytä eläinkokeita.

      Euroopan komission sivuilta:

      EU on kieltänyt eläinkokeet kosmetiikkatuotteiden testaamisessa. Valmiita kosmetiikkatuotteita ei ole saanut testata eläimillä 11.9.2004 jälkeen. Myös tuotteiden valmistamiseen käytettävien ainesosien testaaminen eläimillä kielletään sitä mukaa kuin vaihtoehtoiset koemenetelmät kehittyvät. Kielto astuu voimaan viimeistään vuonna 2009. Joidenkin erityisen vaikeasti korvattavien kokeiden sallitaan jatkuvan eläimillä 2013 asti.

      • 11.2.1

        syysviiru sanoo

        Toivottavasti näin on!

        Ehkä mua hämmentää se, että jotkut valmistajat, esim. OPI tai MAC ilmoittavat tuotteidensa olevan turvallisia tässä suhteessa. Samaan aikaan suurimmat kosmetiikkafirmat ovat jatkuvasti eläinsuojelijoiden boikottilistoilla. En tiedä ketä uskoisin, mutta teen sitten valintani aika käytännöllisesti.

        Ja siveltimissä suosin melkein aina luonnonmateriaaleja. Haluan ajatella, että Siperian alkuperäiskansojen metsästäjät ne siellä vaalivat perinteitään ja hankkivat meille soopelia siveltimiksi :D

        • 11.2.1.1

          Sanni sanoo

          Haluan ajatella, että Siperian alkuperäiskansojen metsästäjät ne siellä vaalivat perinteitään ja hankkivat meille soopelia siveltimiksi :D

          :D :D Mahtavaa.

          Mutta joo, noissa eläinkoeasioissa voi välillä tuntua siltä, ettei tiedä mitä tai ketä uskoa. Mutta meille vakuuteltiin koulussa, että kaiken EU:ssa myytävän kosmetiikan pitäisi olla eläinkokeetonta. Parempaa tietoa minullakaan ei ole, muuta kuin tuo EU-lainsäädännön pätkä Euroopan komission sivuilta.

          • 11.2.1.1.1

            -M- sanoo

            Eläinkokeita ikävä kyllä tehdään edelleen, eli jokaisen kuluttajan kosmetiikkavalinnoilla on yhä väliä, vaikka yhtiöt usein yrittävätkin kilpaa vakuutella kokeettomuuttaan.

            Kosmetiikan ainesosia on EU:ssa yhä sallittua testata kolmella eri kokeella ainakin vuoteen 2013 asti, suomenkielistä lisätietoa täältä: http://animalia.fi/animalia-toimii/toimintakohteet/koe-el%C3%A4imet/el%C3%A4inkokeet-ja-eu/kosmetiikkadirektiivi

            Eurooppalaiset kosmetiikkafirmat yrittävät kuitenkin saada täyskiellon lykkääntymään hamaan tulevaisuuteen: Brittilehti Guardianin uutinen aiheesta: http://www.guardian.co.uk/world/2010/dec/31/animal-testing-cosmetics-industry-europe

            Ongelmana on se, että vaikka jo turvalliseksi todettuja ainesosia on tuhansia, se ei firmoille riitä. :( Lisäksi osa firmoista kiertää härskisti eläinkoekieltoa siten, että osa kosmetiikkaan käytettävistä uusista ainesosista testataankin saman jättiyhtiön lääkepuolella. Muitakin aukkoja on. Ainakin aiemmin on kosmetiikkafirmojen on ollut mahdollista väittää tuotteidensa olevan eläinkokeilla testaamattomia, vaikka esimerkiksi
            a) melkein valmis tuote on testattu eläimillä niin, että esim. yksi ainesosa on puuttunut
            b) alihankkija on testannut raaka-aineet ja/tai niiden yhdistelmät.

            European Coalition to End Animal Experiments (ECEAE)-järjestö aloitti juuri kampanjan sen puolesta, että kosmetiikan eläinkokeet saataisiin vihdoin ja viimein historiaan. Lisätietoja kampanjasta suomeksi:
            http://animalia.fi/tiedotteet/sano-ei-julmalle

            Itse en käsitä, miten eläinkokeita voidaan tehdä vielä 2010-luvulla. Täysin barbaarista touhua. Suosittelen lämpimästi kaikille Animalian listalla olevien tuotteiden suosimista. Vaihtoehtoja aidosti eläinkokeettomissa merkeissä on nykyään jo tosi paljon! Vähin, minkä jokainen voi tehdä, on suurimpien pahiksien välttäminen. Amerikassa esim. iho- ja silmä-ärsytystestit ovat käsittääkseni edelleen täysin sallittuja.

            • 11.2.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              Oho, vai on se totuus edelleen noin karu. :( Kiitos infosta, -M-. Outoa, että tuolla Animalian listalla loistavat poissaolollaan suurin osa Suomessa myytävistä luonnonkosmetiikkamerkeistä, kuten Weleda, Dr. Hauschka, Sante ja Lavera näin nyt suurimpia mainitakseni. Mikähän siihen on selitys? En voi uskoa, että mikään noista yrityksistä hyväksyisi eläinkokeita.

              • 11.2.1.1.1.1.1

                -M- sanoo

                Itsekin olen tuota luonnonkosmetiikkamerkkien puuttumista joskus kummastellut. Animalia itse kirjoittaa aiheesta täällä: http://animalia.fi/animalia-toimii/toimintakohteet/koe-el%C3%A4imet/kosmetiikan-el%C3%A4inkokeet/animalian-kosmetiikkalista/muut-listat

                Sertifioidusta luonnonkosmetiikasta sanotaan mm. seuraavaa: ”Valitettavasti jäljelle jää kuitenkin aukko, joka sallii kolmannen osapuolen eläinkokein testaamien ainesosien käytön. Eli itse yritys ei siis saa olla sotkeutunut eläinkokeisiin, mutta jos joku muu yritys on tehnyt tai teettänyt eläinkokeet, voi sertifikaattiin hyväksytty yritys silti ostaa tällaisia raaka-aineita. Luonnonmukainen ei siis aina tarkoita automaattisesti samaa kuin täysin eläinkokeeton.”

                Olen keskustellut aiheesta muutaman suomalaisen merkin edustajan kanssa. Ongelmana Animalian listalle liittymisessä on ilmeisesti ainakin se, että se maksaa, ja pikkumerkeille kaikki kulut tietysti merkitsevät. Lisäksi osa aidosti eläinkokeettomista merkeistä ei varmaan vain yksinkertaisesti tunne tarvitsevansa enempää eri listoille kuulumista.

                Itse koen luonnonkosmetiikan joka tapauksessa varsinkin eläinkokeiden suhteen luotettavammaksi kuin ”perinteisen” kosmetiikan. Luonnonkosmetiikassa taidetaan käyttää enimmäkseen vanhoja jo hyväksi havaittuja ainesosia, kun taas normikosmetiikassa etsitään enemmän kaikenlaisia uusia juttuja, joita sitten voi mainostaa ”käänteentekeviksi” tms.

                Mitä olen juuri Dr. Hauschkaa ym. merkkejä googlettanut, niin luottaisin heidän eläinkokeettomuuteensa. Netistä löytyy keskusteluketjuja (tiedän, ei välttämättä kovin luotettavaa), joissa joku on kysynyt yritykseltä suoraan, testataanko/testautetaanko tuotteitta tai raaka-aineita missään vaiheessa ja millään tavalla eläimillä. En jaksa uskoa, että firmojen edustajat valehtelisivat kuluttajille päin naamaa. Esim. Lumenelta vastaus on ainakin aiemmin ikävä kyllä ollut se, että he käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä silloin kun se on mahdollista – eli ei välttämättä aina. Minusta se on hullunkurista, kun jo testattuja ja turvalliseksi todettuja ainesosia on tuhansittain. Tosin itse en usko mihinkään maagisiin ryppyjenpoistoaineisiin tms. vaan luotan siihen, että luonnolle turvallinen kosmetiikka tekee hyvää minulle. :)

                Summa summarum, kaipaisin eläinkoeasiaan kyllä rutkasti lisää selkeyttä, sillä nyt asiat ovat vähän hajallaan. Kannatan ulkopuolista valvontaa, mikä siis sisältyy Animalian listalle kuulumiseen, mutta toisaalta listalla oleminen tai sille liittyminen pitäisi olla hintansa puolesta mahdollista kaikille. Noista hinnoista minulla ei tosin tarkempaa tietoa ole.

                Biodellyssa muuten sanotaan Weledasta näin: ”Weleda ei perustamisestaan vuonna 1921 lähtien ole koskaan tehnyt tai teettänyt eläinkokeita ihonhoitotuotteilleen tai niiden valmistusaineille. Se ei myöskään ole ostanut niiden valmistusaineita eläinkokeita tekeviltä tai teettäviltä alihankkijoilta.”

                Sorry, taas tuli melkoinen romaani kirjoitettua.

  11. 12

    ulla sanoo

    Olipas mukava kysely! Olen seurannut blogiasi nyt noin kuukauden ajan ja kyselyä täyttäessäni havahduin huomaamaan, miten selektiivinen kosmetiikka on nyt muuttunut mielessäni kiinnostavammaksi :) Syytän selkeästi Karkkipäivää, ennenhän en edes tiennyt, mitä selektiivinen kosmetiikka tarkoittaa :D

  12. 14

    Odottaja sanoo

    Kiva kysely! jään innolla odottamaan tuloksia :)
    ja täytyy antaa positiivista palautetta kun kerrankin kommentoin. Eli tykkään kovasti blogistasi ja etenkin luonnonkosmetiikkaaiheisista postauksista. Ja opinpa erään silmämeikkipostauksen ansiosta meikkaamaan silmäni vihdoinkin ”oikein” eli katse on kirkkaamaan näköinen kuin ennen :) Myös tuotetestaukset ovat suosikkejani :)

  13. 15

    Nimetön sanoo

    Haluaisin kommentoida, miksi klikkasin Diorin epäluotettavaksi merkiksi. Mä olen aika vastahakoinen näiden muotitalomerkkien suhteen, kuten nyt Diorin, Chanelin, YSL:n ynnä muiden. Mun mielestä näiden merkkien kosmetiikkatuotteiden viehätys perustuu osittain vain siihen tunteeseen, että omistaa nyt pienen palan jotain luksusta, vaikka periaatteessahan kenellä tahansa on varaa esim. johonkin Chanelin huulipunaan. Pelkkien vaatteiden myynnillä ei nämä muotitalot varmaan pitkälle pötkisi, joten on ymmärrettävää, että ne joutuvat tarjoamaan näitä ”halpistuotteita”. Tuotteet ovat varmasti ihan laadukkaita, mutta tuskin mitenkään ihmeellisiä. Ei oikein innosta.

    • 15.1

      sanoo

      Totta tuokin puoli, varmasti yksi syistä, miksi alunperin muotitalot lanseerasivat kosmetiikkaa. Yksi näkökulma on kuitenkin se, että kun hintaan on lätkäisty 300% lisää, tuotekehittelyyn ja hyviin ainesosiin on varaa pistää vähän enemmän. Lisäksi muotitalon on pidettävä huolta imagostaan: ei kannata riskeerata koko Diorin mainetta paskoilla meikeillä.

      On myös huomattava kuka merkin varsinaisesti omistaa, esim. Donna Karan, Michael Kors ja Tommy Hilfiger kuulunevat Estée Lauderille.

      • 15.1.1

        Sanni sanoo

        Chanelista ja YSListä en osaa sen kummemmin sanoa, mutta Diorin värikosmetiikka on ainakin ihan oikeasti huipputasoa, sen tajuaa viimeistään siitä, kun näkee että tyyliin kaikilla meikkiammattilaisilla on Dioria pakissaan. ^_^ Diorin värikosmetiikka on käsite, ja korkean paikkansa ansainnut. Itsekin tietysti näkisin hinnat mieluummin alhaisempina, enkä missään nimessä puolustele brändin (ainakin Suomessa) sikamaisen kallista hinnoittelua (siis luomiväripaletti yli 70 euroa, kamoon), mutta laatu on omaa luokkaansa.

        • 15.1.1.1

          Sama nimetön kuin yllä sanoo

          Noh noh, kyselyhän perustui ainoastaan henkilökohtaisiin mielikuviin. Ei kai kaltaiseni viattoman normikuluttajan voida olettaa tekevän taustatutkimusta tuotekehityksestä ja meikkiammattilaisten pakkejen sisällöistä?

          Kaiken kaikkiaan, kohdallani kyse on lähinnä järjettömästä päähänpinttymästä ja periaatteesta, se myönnettäköön. Kai niitä pöllöjä ennakkoluuloja voi liittyä selektiiviseenkin kosmetiikkaan, vai mitä? ;)

          • 15.1.1.1.1

            Sanni sanoo

            Tottakai, siis tietysti saat olla ihan mitä mieltä tahansa Diorista! ^_^ En minä sillä tuota Dior-”ylistystä” kirjoittanut. :) Mielikuvistahan tässä kyselyssä nimenomaan on kyse.

  14. 16

    Mia sanoo

    Todella kiva kun jaksat tehdä näitä kyselyitä ja vieläpä mielenkiintoisista aiheista! minua ainakin kiinnostaa paljonkin tuleva postaus siitä, mitä ihmiset ovat vastailleet. :) (vastasin toki myös itsekin!)

  15. 19

    Nimetön sanoo

    Kiva oli vastailla :) Itse en tosin hirveästi klikkaillut merkkejä, joihin luotan, kun monilla merkeillä on hyviä ja huonoja tuotteita, eikä silloin voi mielestäni täysin luottaa, että aina saisi mitä haluaa. Tai joltain merkeiltä mulla ei ole yhtään/yksi tuote, joten sen perusteella hankala sanoa.

    Olen muuten tainnut joskus vuosia sitten tehdä kosmetiikkakyselyä puhelinhaastatteluna, oli pitkä kuin nälkävuosi, eikä ketään oikein kiinnostanut vastailla eikä tehdä sitä haastattelua. Eipä tullut silloin ketään intohimoisen kiinnostunutta haastateltavaa vastaan.

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Itse en tosin hirveästi klikkaillut merkkejä, joihin luotan, kun monilla merkeillä on hyviä ja huonoja tuotteita, eikä silloin voi mielestäni täysin luottaa, että aina saisi mitä haluaa.

      Tosiaan ideana oli ennenkaikkea klikkailla merkkejä, joiden imago on sinusta luotettava ja laadukas. Itse en esim. ole käyttänyt yhtäkään purkkia Clarinsia tai Lancômea, mutta pystyn silti merkkien välittämien mielikuvien perusteella sanomaan, että pidän Clarinsia laadukkaampana ja kiinnostavampana merkkinä. :)

  16. 21

    Sansuna sanoo

    Jännää, että joku kommentoi kiinnostuneensa enemmän selektiivisestä kosmetiikasta sun blogin myötä. Mulla on taas käynyt päinvastoin! Oon nykyisin (paljolti sun blogin ansiosta) paljon kriittisempi selektiivistä kosmetiikkaa kohtaan kuin ennen. Sun tekemät inci-vertailut on herättänyt mut siihen, että kallis ei välttämättä tarkoita huippulaatua ja että halvalla voi saada ihan yhtä hyvää (tosin rumemmassa purkissa). Nyt oon tosi innostunut luonnonkosmetiikasta ja löytänyt monia hyviä tuotteita sun suosituksesta. Kiitos!

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Jännää, että joku kommentoi kiinnostuneensa enemmän selektiivisestä kosmetiikasta sun blogin myötä.

      Ihan totta, mäkin luulin vaikutuksen olleen lähinnä päinvastaisen. ^_^ Tosin ehkä kirjoittaja viittasi värikosmetiikkaan, täällä on tainnut meikkikuvissa esiintyä aika usein selektiivisiä juttuja ja ehkä lukijan kiinnostus on herännyt niiden kautta.

      • 21.1.1

        ulla sanoo

        Hmm, oon todellakin lukenut niin pintapuolisesti, et oon saanut sen käsityksen, et väripigmenttien peittävyys/laatu/jokin korrelois positiivisesti hinnan kanssa. Ennen Karkkipäivään tutustumista olin aina ajatellut, et meikit olis melko lailla samaa tavaraa hinnasta riippumatta. Nyt 26 vuoden kypsässä iässä oon alkanut tajuamaan, että näin ei välttämättä olekaan… Noi inci-selostukset on toistaiseksi mennyt melko ohi, mutta ilmeisesti täytyy siis perehtyä niihinkin ennen suuria hankintoja ;)

        • 21.1.1.1

          Sanni sanoo

          No mun meikkivoidekokemusten perusteella ainakin meikkivoiteet tosiaankin ON parempia selektiivisellä kuin päikkäripuolella. ^_^ Tämä jo pelkästään ihotyyppivalikoiman vuoksi, halvemmista meikkivoiteista ei juuri koskaan löydä valikoimaa eri ihotyyppien välillä. Mutta sitten esim. mineraalimeikkipohjissa hinta ei kerro tuotteen laadusta yhtikäs mitään, ja 5 euroa maksava mineraalimeikki voi olla aivan yhtä hyvä tai parempikin kuin 50 euroa maksava.

  17. 23

    anch sanoo

    Käytän lähinnä selektiivistä kosmetiikkaa. Kiitos ihanien bloggaajien tuoteasuositusten, nykyään uskaltaudun kokeilemaan myös yhä enemmän luonnonkosmetiikkaa. Välillä ostan jotain marketista, mutta aina totean sen Lumenen rasvan täysin epäsopivaksi iholleni. Teininä mulla oli ongelmaiho, ja olen testaamalla todennut että yleensä kalliimmat merkit toimivat paremmin. Joistain tuotteista voi toki pihistää ja joihinkin pitää panostaa. Parempi ostaa yksi kunnon tuote jota käyttää, kun kassillinen huonoja joilla ei tee mitään.
    Kyselyt on ihania, vastaan erittäin mielelläni.

  18. 24

    MiNi sanoo

    Mäkin rakastan kyselyitä.. tosin tää kysely ei ollu ihan niin mieleinen mulle ku olis voinu olla. Koska mä taasen tykkään pitkistä kyselyistä :D ja niistä joissa saa höpistä myös omiaan, eli on niitä avoimiakin kohtia. Ja osassa kysymyksistä kun ei aina sopivaa kohtaa löydä ni sit tulee tunne et antaa väärän vastauksen.

    Mut kyselyt on aina kivoja jos niitä edes joitain on. Eli parempi tämmönenki ku ei mitään =)

    • 24.1

      Sanni sanoo

      Hihii, pitää tehdä sulle erikseen oma kysely jossa on paljon avoimia kohtia! ^_^

      Kyllä minua olisi tähänkin kyselyyn kiinnostanut laittaa avoimia vastauskohtia, mutta sitten päätin että tulokset on helpompi käydä läpi ilman avoimia. Avoimissa vastauksissa olisi varmasti tullut mieletön kirjo eri tuotemerkkejä, mikä taas ei olisi palvellut tätä mun imagopohdintaa.

  19. 25

    Elisa sanoo

    Avoimissa kysymyksissä olisi ollut ehkä myös se, että kun vastaajia on nyt jo 1200 niin millä ihmeellä olisit jaksanut kaikkia edes läpi lukea :)

    Itse painotin nuo mielikuvakysymykset yksinkertaisesti mielikuviini (voi mikä kehäpäätelmä): esimerkiksi Dior ja Lancôme ovat sellaisella klassisen glamöroosilla tavalla hienoja, kun taas Estee Lauderista mulle tulee mieleen tunkkaiset mummotuotteet. En tiedä miksi mutta tällainen mielikuva minulla vain on. Samoin Garnierin klikkasin negatiiviseksi sen takia, kun en vaan kestä sitä jatkuvaa ”raikkaudella” ja vihreällä mainostamista…

    • 26.1

      Sanni sanoo

      Luen satunnaisesti. Tuon adressin olen tainnut käydä allekirjoittamassa jo aiemmin, olen todellakin liioittelevaa kosmetiikkamainontaa vastaan.

  20. 27

    Jenni sanoo

    Kivaa, kyselyt on parhaita! Odotamme mielenkiinnolla vastauksia sekä tulevaisuudessa lisää kyselyjä :)

  21. 28

    Anskuli sanoo

    Hei!

    Kiva kysely, mutta seuraavassa kohdassa olisi voinut olla vaihtoehto: ei mikään näistä.

    ”Mihin seuraavista merkeistä ET luota? Millä merkeillä on mielestäsi huono tai epähoukutteleva imago? *”

    Nyt laitoin rastin siihen yhteen merkkiin, jota en tuntenut.

    • 28.1

      Sanni sanoo

      Onhan siellä viimeisenä vaihtoehto, ”en luota mihinkään näistä”. :)

      • 28.1.1

        Anskuli sanoo

        Hei!

        Itse asiassa tuo “en luota mihinkään näistä” vaihtoehto on kysymykselle:

        Mitkä seuraavista päivittäiskosmetiikan/semiselektiivisistä merkeistä ovat mielestäsi laadukkaita? Mihin merkkeihin näistä luotat? *

        Tästä kysymyksestä tuo ”ei mikään näistä”-vaihtoehto taas puuttuu:

        Mihin seuraavista merkeistä ET luota? Millä merkeillä on mielestäsi huono tai epähoukutteleva imago? *

        Mikään tässä kysymyksessä mainituista firmoista ei ollut mielestäni huono, mutta rastin yhden, koska kysymys oli pakollinen, jotta kyselyn pystyi täyttämään. Tämä ”ei mikään näistä”-vaihtoehdon puuttuminen saattaa tosiaan vääristää kyselyn tulosta.

        Kiva kysely ja uteliaana odotan tuloksia =).

  22. 29

    sanoo

    Mun mielestä on kivaa kun joku jaksaa kyhätä kyselyitä, niihin on kiva vastata! Tää nyt varsinkin oli tosi hyvä kysely. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.