Kosmetiikkahuutajaiset vol. 3

* * * HUOM: Kommenteissa  kävi ilmi että postaus ilmestyi eri ihmisille eri aikaan (!), eikä osalla näin ollen ollut mahdollisuutta huutaa heti postauksen tultua ulos. Todella ikävää. :( Laitoin asiasta kyselyä Indiedaysin IT-vastaavalle. Asia on siis selvityksessä. Terkuin Aamu-Sanni torstaina klo 08.14. * * *

Tervetuloa huutajaisiin! :) Jos satuit juuri uutena tyyppinä Karkkipäivään tällä nimenomaisella hetkellä, niin huutajaisten ideana on laittaa postikulujen hinnalla eteenpäin ylimääräistä kosmetiikkaa jota olen saanut töiden ja blogin kautta.

Tuotteita saa huutaa yhden per henkilö, ellei jonkun tuoteryhmän kohdalla ilmoiteta että ne kuuluvat kimppaan.

Postikulut (2. lk kirje tai maksikirje) ilmoitetaan kunkin tuotteen kohdalla. Perin myös 0,80€ käsittelykulua per huuto pakkaus- ja postituskulujen vaivanpalkkana. (Ja maksaahan ne kuoretkin ;))

Toimi näin: jätä kommenttiboksiin huutamasi tuotteen nimi ja sävy (jos kyseessä sävyllinen tuote).  Laita viestiin myös s-postiosoitteesi sille varattuun kenttään. Tuotteet varataan huutojärjestyksessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Annukka87. YVES ROCHER Retropical EdT 75 ml. Avaamaton. Hedelmäinen kesätuoksu.

2. lk Maxikirje 5,30€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Siiri. DIOR Capture Totale Multi-Perfection -päivävoide aikuiselle iholle ikääntymisen merkkeihin. Normaali- sekaiho. Käyttämätön. Koko 15 ml.

2. lk Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Minttu. LUMENE LAB -silmänympärysvoide 15 ml. Suojaava, hajusteeton silmänympärysvoide. Ikäsuositus 20 +. Mukava, geelivoidemainen, nopeasti imeytyvä koostumus. Kokeiltu pari kertaa, lähes käyttämätön.

Lumene LAB -sarjasta tulossa myöhemmin esittely blogiin. :)

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Terhi. GOOD SKIN LABS Exten-10 -päivävoide. Koko 50 ml. Testattu pari kertaa. Suojakertoimella 15 varustettu kevytkoostumuksellinen päivävoide ikääntymisen merkkeihin. Sopii erinomaisesti meikin alle. Ikäsuositus 30+.

2. lk Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Nimetön klo 20.10. ESTEE LAUDER Revitalizing Supreme Global Anti-Aging -silmänympärysvoide 15 ml (täysi koko). Käyttämätön. Ylellinen silmänympärysvoide ikääntymisen merkkeihin. Ikäsuositus 30+.

2. lk Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Carita. CLARINS Eau Dynamisante -vartalotuoksu 50 ml. Clarinsin klassikkotuotteita; Eau Dynamisantesta joko pitää tai ei. :) Tuoksussa yhdistyy sitruunan, patsulin, petit grainin, ginsengin ja valkoisen teen eteerisiä öljyjä. Ei mikään perinteinen kukkaisparfyymi. Tuoksu lupaa myös kiinteyttää (!!) ja kosteuttaa ihoa. Käyttämätön.

2. lk Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Bemu. CLARINS Extrta-Firming-duo: päivävoide ja yövoide 2 x 15 ml. Kiinteyttävä hoitovoidekaksikko ikääntynelle iholle. Käyttämättömät. Ikäsuositus 40+.

2. lk kirje 0,95€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Satsumas. KORRES Jasmiini-duo: suihkugeeli 250 ml ja vartalovoide 200 ml. Käyttämättömät. (Sain nämä Ateenan Korres-tehtaalta viime syksyn vierailun yhteydessä.) Aaaa, nämä olisin todella halunnut käyttää itse…! Mutta kun noita vartalotuotteita on looooooooputon jono. Jostain on luovuttava.

2. lk Maxikirje 8,00€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Susanna. DIOR Nude -meikkivoide 30 ml, sävy 030 Medium Beige. Käyttämätön. (Saatu palkkioksi töissä, väärä sävy minulle.)

2. lk Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Heidi Rinkinen. DIOR Nude BB Creme 30 ml, sävy 002 (keskivaalea). Diorin meikkilinjaan kuuluva BB-voide, ei toimi kosteusvoiteen tavoin niinkuin Diorin Hydra Life BB-voide. Tämä on siis pelkkä meikkituote. Kevyt, luonnollisen pinnan jättävä meikkivoide. Olen kokeillut tätä pari kertaa. Sävy sopii minulle, mutta en juurikaan käytä BB-voiteita joten eteenpäin vain. :)

2. lk Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Maijai. CLINIQUE-setti; sisältää Dramatically Different -kosteusvoiteen (15 ml), poskipuna-luomiväripaletin (sis. yksi lemppariposkipunistani Iced Lotus + luomiväriduo Strawberry Fudge) sekä Superbalanced-meikkivoide (7 ml) sävy 05 Vanilla. Käyttämättömiä.

2. lk kirje 0,95€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LUMENE Natural Code -luomivärit. Huudetaan yksittäin (ei siis kaikki settinä). Kaikkia käytetty muutamia kertoja. Paleteilla toteutettuja meikkejä nähtävillä täällä ja täällä.

Sävyt ylärivi: violetti Lulu (varattu hekuli) – vihreä Indie (varattu annina) – harmaaliila Smoky (varattu Annika).

Sävyt alarivi: sini-hopea Denim (varattu Neni) – vaalea turkoosi Roxy (varattu Bambu) – koralli Divine (varattu phlox).

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Kaina. LUMENE Wild Rose Natural -huulipuna, sävy Beige Nude. Käyttämätön. Sävy ei ole niin punainen kuin kuvassa vaan nimensä mukaisesti nude beige.

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Anni. CLARINS Rouge Eclat -huulipuna, sävy 08 Coral Pink. Sävy ei ole niin punainen kuin kuvassa. Käyttämätön.

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Wai. BARE MINERALS -huulikiilto, sävy Chiffon (lämmin, kultaisehko nudebeige). Avaamaton. Tämänkin olisin kyllä kovasti tykännyt käyttää itse, mutta kun noita huulikiiltojakin on ihan muuuuuuuuutama…. :D Laitan mukaan pienen matkasiveltimen.

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU pallo. KICKS-luomiväri, sävy African Mineral. aavistuksen luumuinen taupe, kaunis sävy syksyyn. Hohtava koostumus. Avaamaton.

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU maawo. ISADORA-luomiväripaletti Gelato. Mattainen koostumus. Avaamaton.

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU ssari. YVES ROCHER -luomiväriduo Sable et Ambre. Ihana, kupari-kultainen luomiväri. Juuri sellainen THE sinisilmäisen sävykombo! Minulle on tupsahtanut näitä 2 kpl, tämän toisen annan käyttämättömänä eteenpäin. Luomiväriä on käytetty tässä pronssisessa meikissä.

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

Kosmehuutajaiset3_7

VARATTU Chatte. YVES ROCHER Pure Light -meikkivoide, sävy 200 Beige. Näitäkin on minulle ilmestynyt jostain syystä kaksi kappaletta, ja olen käyttänyt kumpaakin muutamia kertoja tajuamatta että minulla on näitä tosiaan kaksi. :D Laitan tämän toisen eteenpäin. Kosteuttava, kuulaan ja luonnollisen pinnan jättävä ihana meikkivoide.

2. lk kirje 0,95€ + 0,80€ käsittelykulu.

VARATTU hanko. YVES ROCHER Flawless Finish Corrector -peiteaine, sävy 300 Medium. Voidemainen, ohuen mutta peittävän pinnan jättävä, hyvä peiteaine. Käyttämätön. Minulla on itsellä käytössä sävy 200 josta pidän kovasti. Sävy 300 on minulle liian tumma joten eteenpäin. Swatch-kuvassa vertailuna Pure Light 200 Beige -meikkivoiteen ja Flawless Finish 300 Medium -sävyt.

2. lk kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

(Meikkivoide ja peiteaine huudetaan siis erikseen, ei settinä, koska eri sävyt.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Annakaisa. LAVERA-meikkisetti: Soft Eyeliner -kynä (sävy Brown), Intense Volumizing Mascara (sävy musta) ja huulipuna (sävy Coral Divine, sävy nähtävissä täällä). Kaikki avaamattomia. Huudetaan settinä.

2. lk kirje 0,95€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Titta. YVES ROCHER Monoi de Tahiti -kuivaöljy kultakimalteella. 100 ml. Käyttämätön.

2 lk. Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU N. YVES ROCHER So Elixir Purple EdP 50 ml. Muutaman kerran suihkaistu. Itämainen, makeahko kukkaistuoksu; tuberoosaa ja vetiverin ja patsulin eteerisiä öljyjä.

2 lk. Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Tiina. KICKS-kynsilakat, sävyt Forget Me Not (vaalea siniharmaa) ja Sugar Heaven (pastelliroosaliila). Käyttämättömiä. Huudetaan settinä.

2 lk. Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MAYBELLINE Dream Pure BB-voide. BB-voide rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, esittely täällä.

Huudettavana erikseen sävyt Light (varattu karhu) ja Medium (varattu Niina). Light-sävyä käytetty kerran ja Mediumia 4-5 kertaa.

2 lk. kirje 0,75€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU Marriia. CUTRIN Dust Matt Powder -hiuspuuteri. Avaamaton.

2 lk. Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VARATTU desire. YVES ROCHER Hydra Vegetal -misellaaripuhdistusvesi meikinpoistoon ja kasvojen puhdistukseen. Kokeiltu kerran. Misellaarivedet ei ole mun juttu. :)

2 lk. Maxikirje 3,50€ + 0,80€ käsittelykulu.

.

Otan voittaneisiin huutajiin yhteyttä huomisen (torstai 5.9.) aikana. Saatte minulta tilitietoni ja odotan maksua viikon verran. Jos maksu ei näy tililläni seitsemän päivän sisällä yhteydenottoni jälkeen, laitan tuotteen uudelleen huudettavaksi. :)

.

P.S. Valitettavasti en ilta-aikaa päättäessäni tullut ajatelleeksi, että olen itse huutajaisten aikaan konsertissa (Soundgarden, yeah!)  ja oikeastaan muutenkin koko illan pois koneen ääreltä. Näin ollen en mitä suurimmalla todennäköisyydellä pääse julkaisemaan huutokommenttejanne ennenkuin vasta myöhään illalla. Pahoitteluni, mutta en viitsinyt enää alkaa ajankohtaa siirtämään kun olin sen jo ilmoittanut. (Ja lisäksi halusin järjestää nämä nyt keskiviikkona että ehdin vielä paketoida ja postimerkitellä lähetykset ennen Kreikkaan lähtöä.)

Kommentit
  1. 1

    Sara sanoo

    Estee Lauderin Revitalizing Supreme Global Anti-Aging -silmänympärysvoide saisi uuden kodin multa, jos on vielä vapaa!

  2. 3

    Heli H sanoo

    Huudan ESTEE LAUDER Revitalizing Supreme Global Anti-Aging -silmänympärysvoide

  3. 6

    sanna sanoo

    harmi unohdin itse tämän aivan kokonaan! :/ mutta parannus ehdotuksena kun on kerta häslinkiä ollut. esim huutajaiset on klo 20.00. julkaise postaus jo 19.00 mutta tavaroita saa alkaa huutaa vasta silloin klo. 20.00. luulisi siinä tunnissa tulevan näkyviin jo kaikille jos on indiedaysin ”ominaisuus” eikä vika. ja ihmiset saisi rauhassa katsoa huudettavat tuotteet. :)

  4. 7

    NG sanoo

    Minullekin postaus ilmestyi vasta reilusti kahdeksan jälkeen… No ei haittaa, en jää kosmetiikkapuutteeseen, vaikka en onnistunutkaan huutamaan silmänympärysvoidetta… Olisinpa älynnyt huutaa toisen tuotteen, niin olisin ehtinyt. Ja sitä olisin jopa tarvinnutkin…
    Better management next time :)

  5. 8

    Liina sanoo

    Minullakin näkyi postaus vasta yli kahdeksan, vaikka ajoissa aloin jo kärkkymään :) Ensi kerralla sitten. Mielestäni tämä sinun kosmetiikkahuujataiset-konsepti on aivan ihana ja kertoo, että olet yhtä lämmin ja oikeudenmukainen kuin tekstiesikin perusteella olen saanut kuvan, joten eihän tästä edes voi harmistua. Aurinkoista viikonjatkoa sinulle!

  6. 9

    Tiina sanoo

    Minullekkin näkyi postaus vasta 20.08 mutta silti sain tuotteen joten kannattaa aina yrittää vaikka postaus ei samalla sekunnilla näkyisi kun on sanottu.
    Ensikertalaisena vielä sähläsin koko asian kanssa mutta lopputuloksesta iloinen :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.