Köpis halvalla ja gastronomiaa

Olimme tällä viikolla mieheni kanssa Kööpenhaminassa, kuten jo tulikin aiemmin kerrottua.

Kopiskollaasi5

Matka oli yllätyssyntymäpäivälahjani Mr Karkkipäivälle. Halusin ilahduttaa miestäni jollain laadukkaalla, mieleenpainuvalla elämyksellä joka vastaisi edes jotenkin niitä kaikkia ihania yllätyksiä joita mieheni on minulle vuosien varrella järjestänyt. Minulle on välillä tullut huono omatunto siitä, että minulla ei suoraan sanottuna ole varallisuutta tarjota miehelleni samanlaisia yllätyksiä joilla hän on minua hemmotellut. Elämysten laatua ei tietenkään voi mitata rahassa, mutta siitä ei esimerkiksi pääse yli eikä ympäri, että tasokkaaseen ravintolaan ei mennä syömään viidellä kympillä.

Minulle oli selvää, että miehen syntymäpäiväyllätyksen täytyy liittyä ruokaan. Se kun on meille yhteinen ja niin rakas harrastus. Halusin viedä miehen Michelin-tähden ravintolaan. Aloin säästää lahjaan jo viime vuoden puolella.

Koska rakastamme kummatkin  myös matkailua, halusin mahdollisuuksien mukaan yhdistää lahjaan ulkomaanreissun. Koska valtaosa budjetista meni ravintolaan, oli matka saatava halvalla. No, halpalentoyhtiöiden aikoina se ei tokikaan ole ongelma eikä mikään. Matkat sain tuttuun tapaan halvemmalla kuin Tampere-Kuopio-junaliput.

Kopiskollaasi4

Mutta entäs majoitus…. Tiesin, että Mr Karkkipäivä ei kokisi oloaan mukavaksi Couchsurfing-tyyppisessä majoituksessa, ja halusin muutenkin viettää aikaa nimenomaan kahdestaan eikä CS-housti oikein sopinut tämän matkan tunnelmaan. Hotelleista minulla olisi ollut juuri ja juuri varaa johonkin kaikkein ankeimpaan hostelli-tyyppiseen, eikä sekään tuntunut kovin kivalta ajatukselta toisen juhlamatkalle.

Vastaus: Airbnb! Tämä palvelu on ikäänkuin Couchsurfauksen kaupallinen versio, ja sen kautta on mahdollista saada aivan huipputason majoitusta huomattavasti hotelleja edullisempaan hintaan. Ideana on se, että yksityisihmiset vuokraavat asuntojaan – joko pelkkää huonetta tai sitten koko asuntoa niin, että paikka on kokonaan sinun.

idKopiskollaasi7

Hintaan, jolla olisin tavallisilta hotellimajoitussivuilta saanut sen ankean 8 neliön hostellikopperon, löysin Airbnb’n kautta 70 neliön upean, elegantin asunnon aivan Kööpenhaminan keskustasta. Ja mikä vielä plussaa? Ei tarvitse odotella klo 14:n että pääsee tsekkautumaan sisään tai lähteä klo 12 – useimmat Airbnb-vuokraajat ovat joustavia ja mekin pääsimme asuntoomme heti aamulla kaupunkiin saapuessamme ja luovutimme asunnon lähtöpäivämme iltana vasta lähtiessämme lentokentälle.

Kopiskollaasi8

En voi kuin suositella mitä lämpimimmin! Meidän asuntomme vuokrahintaan kuului vielä rajaton kahvikiintiö! ^_^ Keittiön Nespresso-keitin ja kahvikapselit olivat vapaasti käytettävissämme. Ja kyllä niitä tosiaan tuli hyödynnettyä..! :)

Kopiskollaasi6

Kopiskollaasi2

Kopiskollaasi1

Sitten siihen Suureen Ravintolaillalliseen.

Se oli todellakin Suuri. :)

Kööpenhaminassa on eniten Michelin-tähden ravintoloita Pohjoismaissa – kokonaista 15 kappaletta, joista kahdella kaksi tähteä. Noihin kahden tähden ravintoloihin ei ollut mitään tsäännssiä saada enää pöytävarausta huhtikuulle kun tammikuussa aloitin varauskyselyt.

Netin arvostelujen perusteella päädyin lopulta yhden Michelin-tähden ravintola Kokkeriet’iin.

Lähetin ravintolaan etukäteen onnittelukortin joka odotti miestäni pöydässämme kun saavuimme! ^_^

Kokkeriet1

Valitsimme 8 ruokalajin maistelumenun, joka käytännössä olikin yhtä kuin kuusitoista ruoka-annosta. Ennenkuin saimme edes menua käteemme, oli eteemme tuotu jo viisi erilaista alkupalaa keittiön tervehdyksinä. Tahti tuntui alkuun jo vähän liiankin huimalta..!

Kaikki annokset olivat luonnollisestikin uskomattoman kauniita ja osa meni kokoonpanonsa puolesta jo molekyyligastronomian puolelle.

Kokkeriet_kollaasi

Tällaisessa paikassa jos missä on noloa alkaa kuvaamaan annoksiaan (tosin tehtiin sitä muissakin pöydissä ;)), joten otimme illan aikana hyvin vähän kuvia. Yllä muutamia annoksia. Alareunan vasen annos oli yksi suosikeistani – merikrottia tuhkalla ja lakritsilla maustettuna. Ja tokihan lautasella oli paljon muutakin hässäkkää mutta oli mahdoton painaa mieleen kaikkien annosten sisältöä kun ruokia oli niin mielettömästi..! :)

Kokkeriet_Sanni

Tältä se minun 70 euron ”kuohkea föönaukseni” sitten näytti illan aikana…! Voin sanoa että mietin kerran jos toisenkin mihin miljoonaan parempaan kohteeseen olisin tuon rahan voinut sijoittaa… Mrrr!

Kokkeriet_kakku

Viimeisenä jälkkärinä oli kakkua. Miehen omaan oli laitettu kynttilä syntymäpäivän johdosta! :)

Ja minun kakkuni…

Kokkeriet_Vhhkakku

…se oli valmistettu sokerittomana ja mantelijauhokakkupohjaan…! :) :) Uskomattoman loistavaa palvelua.

Ilmoitin pöytävarauksen yhteydessä että en syö lihaa tai kanaa ja jos mahdollista, jonkun jälkiruoan voisi korvata juustolla sillä en pidä makeasta ja välttelen sokeria. Juustoa en saanut – mutta kaikki minun jälkkärini oli tehty sokerittomina! :)

Istuimme ravintolassa yhteensä viisi tuntia. Ruoka oli täydellisen hyvää ja meillä oli mielettömän viihtyisä ilta. Ruoka ja koko elämys oli todellakin hintansa arvoinen, mutta arvatkaa mitä tapahtui? Mikä ihan pikkuisen harmittaa…! Viimeisten annosten välillä minä melkein nukahdin pöytään – ja pari kertaa taisin oikeasti torkahtaakin! Joitain annoksia en enää edes muistanut seuraavana päivänä..! Kuvia katsellessa olin ihan että ”Söinkö mä tuollaisenkin..?”

Kävi nimittäin niin, että olin edellisenä yönä nukkunut varhaisen lennon ja yöbussin takia vain yhden tunnin. Kävelimme koko päivän Kööpenhaminassa enkä ottanut päivätorkkuja vaikka väsytti jo päivällä.

Kun kello viimeisten ruokalajien aikaan oli jo lähemmäs 01.00 Suomen aikaa, oli väsymys kasvanut niin valtavaksi että keikuin koko ajan unen ja valveen rajamailla. Ja yhä vain tuli niitä annoksia…! Myös miehellä oli selviä vaikeuksia saada silmät pidettyä auki jälkkärien aikaan… hihhih… ollaan me varmasti oltu aika huvittava näky. :)

Kopis_last

Tällainen oli meidän Kööpenhamina. Ja kyllä, misteri tykkäsi lahjastaan kovasti. <3

Kommentit
  1. 1

    Jonttu sanoo

    Älä sure – olipa sinulla sitten föönaus tehtynä tai ei, olet huippukaunis.

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Kiitos Jonttu – mutta toivottavasti et pahastu, lyhensin vähän kommenttiasi sillä koen kiusalliseksi julkaista näin ylitsevuotavia ulkonäkökommentteja…

      • 1.1.1

        Jonttu sanoo

        Eipä kestä. Toki saat päättää, mitä julkaiset. Mutta tarkoitin kohteliaisuutena, en missään nimessä loukkauksena.

  2. 3

    Anniina sanoo

    Kiitos majoitusvinkistä! En ollutkaan tollaisesta sivustosta ennen kuullut! Koko aamu on nyt kulunut selaillessa ja voi kun ihania asuntoja olisi tarjolla tulevissa matkakohteissa :) Mietin vaan, että kun vaikka kahden hengen huoneistossa lukee tuo hinta, niin onko se hinta per henkilö vai yhteensä sen verran?

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Mietin vaan, että kun vaikka kahden hengen huoneistossa lukee tuo hinta, niin onko se hinta per henkilö vai yhteensä sen verran?

      Hinta näkyy yhteishintana sen perusteella, montako henkeä olet syöttänyt ”vieraiden lukumäärä” -boksiin. Kohdassa ”välisumma” näkyy siis koko varauksen hinta kaikilta öiltä. :) Jotkut vuokraajat ovat sisällyttäneet ”per yö” -hintaan useamman kuin yhden hengen hinnan (eli hinta on sama riippumatta siitä majoittuuko teitä yksi vai vaikka kolme henkeä), toiset taas lisäävät pienen summan per lisämajoittuja ensimmäisen majoittujan jälkeen.

      Joillain majoittajilla hintaan vaikuttaa myös mahdollinen siivousmaksu, jos siis ”välisumma” näyttää suurelta verrattuna ”per yö” -hintaan, se voi johtua siivousmaksusta joka on lisätty summaan. Siivous- ja muut mahdolliset lisämaksut näkyvät listattuna sivun keskellä olevassa palkissa.

      • 3.1.1

        A sanoo

        Kiitos paljon vastauksesta! Vielä sitä kysyisin, että onko tuo sun tietääksesi kovin suosittu sivusto? Mietin vain, että jos kesälle haluaisi majoituksen, niin pitäisikö kiireesti jo varata..

        • 3.1.1.1

          Sanni sanoo

          Airbnb on suosittu sivusto, mutta toisaalta myös majoittajia on todella paljon joten luulisin ettei Airbnb’tä käyttäessä helposti jää ilman majapaikkaa :) Varmasti edullisimmat ja suosituimmat (=eniten palautetta saaneet) majapaikat suosituimmissa kohteissa menevät kesäkaudella nopeasti, joten riippuu tietysti myös siitä mihin on menossa ja millä budjetilla.

  3. 4

    Anski sanoo

    Voi, Kööpenhamina keväällä on aina yhtä ihana! Tämä ei varsinaisesti postauksen aihepiiriin kuulu, mutta kysäisisin silti yhtä minua kiinnostavaa asiaa. Oletko huomannut positiivista muutosta sun ihossa mineraalimeikkeihin ja luonnonkosmetiikkaan siirryttyä? Oon tosi kiinnostunut mineraalimeikkipohjasta, koska mulla on herkkä iho, mutta myös keskivaikea akne.
    Ja kiitos ihanasta blogistasi, ilahdun aina kun huomaan uuden postauksen :)

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Oletko huomannut positiivista muutosta sun ihossa mineraalimeikkeihin ja luonnonkosmetiikkaan siirryttyä?

      Kyllä olen, aivan ehdottomasti. Mineraalimeikin kohdalla kasvojen ihossa, luonnonkosmetiikan kohdalla vartalon ihossa. Mineraalimeikkiä olen käyttänyt vuodesta 2007, luonnonkosmetiikkaa vuodesta 2009. Heti siirryttyäni mineraalimeikkiin kasvojeni iho kirkastui silminnähden ja ne vähäiset epäpuhtaudet mitä siihen saakka ihooni viikottain ilmestyi, vähenivät niin että nykyään minulla on epäpuhtauksia aniharvoin. Voi mennä kuukausikin ilman näpyn näppyä. :) Luonnonkosmetiikka ei kasvojeni ihoon enää vaikuttanut, iho on ollut nykyisessä hyvässä kunnossaan mineraalimeikkeihin siirryttyäni eikä luonnonkosmetiikka parantanut eikä huonontanut tilannetta.

      Vartalon ihossa muutos on ollut selvä – aiemmat karheudet, jotka kuvittelin pysyviksi ominaisuuksiksi ihossani (etenkin takamuksessa), ovat muisto vain. Ihoni on pehmeä kuin ”vauvan pylly”, eikä pinta enää vedä ”kalansuomuille” suihkujen välissä, mikä ennen oli ihan vakiotilanne. Kun aamulla voiteli kropan, olivat etenkin sääret jo iltaan mennessä taas kuivan hilseen peitossa. Not anymore. Kasviöljyt kosteuttavat ihoa niin paljon tehokkaammin kuin synteettiset öljyt.

      • 4.1.1

        milipili sanoo

        Palasin mineraalipohjan käyttöön joulukuussa eikä sen jälkeen ole ollut edes kuukausittaista hormoonifinniä, mustapäätkin vähentyneet, oikeastaan niitä ei taida olla. Kosteusvoiteet mulla on vuosia olleet silikoonittomia/mineraaliöljyttömiä.
        Pelkkä päivittäinen tavallinen meikkivoide siis teki näppylää näppylän päälle.

  4. 6

    Ann sanoo

    Voi ei, haluan itsekin tuollaisen ruokaelämyksen! Ehkä en ihan noin pitkän kaavan mukaan, mutta lähes :)

    Köpiksestä sen verran, että siellä voi halvalla majoittua myös Omenahotellissa, joka sijaitsee ihan näppärästi keskustassa. Ei tämä tietenkään teihin enää vaikuta, mutta jos joku sattuu miettimään majoittumisasiaa tuossa ihanassa kaupungissa ja haluaa vertailla hintoja.

  5. 7

    SuviSade sanoo

    Ihan uteliaisuuttani kyselisin, missä päin kaupunkia löytyy nuo ihanat talot? Siis mistä päin kannattaisi katsella hotellia? Olemme lähdössä reisuun kesäkuussa.

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Ihan uteliaisuuttani kyselisin, missä päin kaupunkia löytyy nuo ihanat talot?

      Mitä taloja tarkoitat? :) Kaikki jutun kuvat on otettu keskustassa (Raatihuoneentorilta Nyhavniin) ja Cristianshavnissa.

  6. 8

    sanoo

    Voi miten ihanalta Kööpenhamina näyttää! Ja tuon ravintolan ruuat… Huuuuh. Todellista palvelua, kun ovat muokanneet annokset sopiviksi. :) Pistän paikan nimen mieleen, jos vaikka olisi edessä reissu Köpikseen ja vieläpä varaa illastaa vähän kalliimmin. Kiitos vinkeistä!

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Ole hyvä vain Hosuli! :)

      Mieskin oli sitä mieltä että kyllä tuolle ravintolalle voisi hyvin olla kohta tyrkyllä toinenkin tähti, sen verran laadukas oli kokemus :)

  7. 9

    Heidi sanoo

    Mikä yhteensattuma! Olin samaisessa kapellimestarin unelmakodissa perheeni kanssa pari viikkoa sitten! Viihdyimme valtavan hyvin, ja joimme riittämiin kahvia mekin.

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Ei hyvänen aika mikä sattuma..! :D Kyllä maailma on sitten todellakin pieni! :)

  8. 10

    jenni sanoo

    todella ajateltu ja ihana lahja. ja se että säästit siihen monta kuukautta tekee siitä jotenkin vielä hienomman, varmasti mies arvosti. pysyvämpi lahja kun joku esine…

    en ole lukenut muita postauksia joissa kai kirjoitit tuosta 70e föönauksesta mutta täytyy myöntää etten ihan (tämän postauksen maininnan perusteella) ymmärrä kuinka siihen rahaa päätit upottaa. etenkin kun niin usein kirjoitat rahan puutteesta tai budjetista jne. sillä 70e olis varmaan kustantanut yhden lisäyön siellä airbnb-paikassa tai ostanut pari pulloa shamppanjaa lisälahjaksi… eli hieman yllättävä valinta!

    • 10.1

      Sanni sanoo

      en ole lukenut muita postauksia joissa kai kirjoitit tuosta 70e föönauksesta mutta täytyy myöntää etten ihan (tämän postauksen maininnan perusteella) ymmärrä kuinka siihen rahaa päätit upottaa

      En tokikaan voinut kampaajalle mennessä tietää, että tulos olisi noin mitätön :)

      Halusin mennä kampaajalle illallista varten koska kyseessä oli yhteisen historiamme juhlavin illallinen – juhlimme miehen 4-kymppisiä ja meidän suhteemme 10-vuotispäivää. Niin arvokasta tilaisuutta varten sijoitan mielelläni kampaajalla käyntiin, omat hiustenlaittotaitoni kun ovat hyvin säälittävät. Kampaaja maksaa Tanskassa huomattavasti enemmän kuin Suomessa, ja halvin föönikampaus mitä löysin keskustasta oli 500 kruunua (vajaa 70 euroa), kunnon pinneillä kyhätty kampaus olisi jo ollut alkaen tuplasti tai triplasti enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.