Kimpparipsariarvostelu vol. 2

On jälleen ripsariarvostelun aika. Tammikuisesta kimppa-arvostelusta innostuneena päätin tästä eteenpäin testata ja arvioida maskaroita aina useamman kerralla samanaikaisesti, koska tällöin eri maskaroiden erot tulevat parhaiten esiin.

Valtaosa kauneusbloggaajista on varmasti aina tehnyt näin (= käytössä on kerralla useampi maskara), mutta minä olen jostain syystä pysytellyt maskara kerrallaan -systeemissä. En enää :)

Maskarat_IMG_5181

Tällä kertaa testiajossa ovat olleet L’Orealin False Lash Wings Sculpt, Lumenen True Mystic Volume, Yves Rocherin Volume Vertige ja Maybellinen Lash Sensational -maskara. Olen saanut kaikki blogin kautta.

Mikään näistä ei ollut floppi, mutta yksi tuntui heti alusta alkaen suosikilta harjansa, erottelevuutensa ja siistin jälkensä perusteella. Yhdessä testimaskarassa on minun silmiini liian suuri harja ja jälki vähän sotkuista, yhden harja muistuttaa perhosta jolta on nypitty siivet irti ja yksi tekee muuten loistojälkeä mutta massa on sen verran kuivaa että jälki jää aavistuksen nukkaiseksi.

Aloitetaan ”kuivasta tyypistä”.

Maskarat_YR_VolumeVertige

Yves Rocher Volume Vertige

Kuten nimi kertoo, maskara lupaa volyymia. Lupauksiin kuuluu myös kaareuttavuus, ja kyllä, kumpaakin tulee.

Vertigen massa on vähän kuivan oloista, minkä ei pitäisi johtua ainakaan tuotteen iästä sillä muistelisin saaneeni maskaran alle vuosi sitten. Korkkasin sen vasta nyt keväällä. Tietysti massan tarkoitettu laatu selviäisi vasta vertailemalla tätä muihin Vertigeihin. Jotkut maskarat on kehitetty tarkoituksellisesti kuivemmiksi kuin toiset.

Tuotetiedoissa kerrotaan myös, ettei harjaa tarvitse kastaa maskaroinnin yhteydessä purkkiin uudelleen vaan yhdellä vedolla mukana tullut massa riittää kummankin silmän ripsiin. Harjapään tarkastelu paljastaa perusteen tälle: pää toimii myös maskaravarastona hörpäten sisäänsä massaa pitkän avonaisen viillon kautta.

Tykkään harjassa sen kumimaisesta materiaalista, mutta muuten se ei ole ihan mieleeni. Paksu ja pyöreä kärki ei ulotu ihanteellisesti maskaroimaan ulko- ja sisänurkkien ripsiä. Hylsyssä on todella tiukka kauluri, harja pitää oikein kunnolla vetää ulos niin että plompsahtaa.  Tuoksu on huomaamaton. Korkki on naksahtavaa laatua eli sulkeutuu hyvin ja mahdollisimman ilmatiiviisti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Volume Vertigen hapsuista jälkeä.

Plussat: erottelee hyvin, kaareuttaa.

Miinukset: massan kuivakka koostumus ja kömpelö harja joka ei yllä hyvin sisä- ja ulkonurkan ripsiin.

Maskarat_Loreal_FLW_Sculpt

L’Oreal False Lash Wings Sculpt

Maskara lupaa luoda runsaamman näköisen ripsirajan sekä tuoda tasaisesti levittyvää volyymia ja viuhkamaisen efektin. Viuhkasta tai ripsirajasta en mene sanomaan mutta volyymia tämä todellakin tuo.

Ja tämä on nyt se ”ötökkäharjainen” ripsari. ^_^ En tiedä tuleeko kenellekään muulle Sculptin harjasta tällaista mielikuvaa, mutta minulle se on perhonen ilman siipiä. En pääse eroon tästä assosiaatiosta :)

Jos Sculptia pitäisi kuvata vain yhdellä ilmaisulla, se olisi: tuo pirun paljon massaa ripsiin yhdellä ainoalla vedolla. Todellakin, tämä ripsari ei turhia pihistele massan suhteen, sitä tulee ja runsaasti. :) En liioittele kun sanon, että viidellä vedolla tulos on jo massiivinen ja ripset todella paksut. Yhdellä vedolla saa saman jäljen kuin toisilla maskaroilla viidellätoista.

Aluksi koin runsaan, kostean massan ongelmallisena ja ripset jäivät minusta vähän klimppiin, mutta käyttökertojen myötä ja ripsarin hapettuessa tulos muuttui tasaisemmaksi eikä jälki ollut yhtä märkää. Lopulta totesin, että taidan aika lailla tykätäkin tästä maskarasta. Ainakaan jälki ei ole yhtään paakkuista, ja harjan kapea kärki mahdollistaa ripsien sisänurkan käsittelyn. Toisaalta sisä- ja ulkonurkan heiveröiset ripset jäävät Sculptilla helposti yhteenliimaantuneiksi massan runsauden vuoksi.

Sculptissa on naksahtava korkki eli se pysyy hyvin kiinni. Testineliköstä Sculptin tuoksu on havaittavin, mutta ei parfymoitu eikä voimakas.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sculpt-ripset ovat selvästi paksuimmat.

Plussat: muhkeaa volyymia nopeasti, näppärä harjankärki joka tavoittaa nurkkaripset.

Miinukset: massaa tulee etenkin alussa vähän liikaakin ja hentoisissa ripsissä jälki voi olla klimppinen ja ripsiä yhteenliimaava.

Maskarat_Lumene_TrueMysticVolume

Lumene True Mystic Volume

Lumenen uutuusmaskara poikkeaa täysin merkin aiemmista maskaroista: se on kookas ja harja tuntuu jotenkin hyvin epälumenemaiselta. Tämä siis ainakin allekirjoittaneen kokemus.

Mistä eniten ilahduin True Mysticissä on sen koostumuksen helppo poispeseytyvyys. Jeee!! Blueberry-maskarat takertuvat ripsiini todella tiukasti ja niitä on aina ollut tuskaa poistaa, True Mystic taas liukenee meikinpoistoaineeseen helposti. Kiitos Lumene :)

Harjan koko ei tule kuvassa hyvin esiin ilman vertailukohdetta, mutta kokonsa puolesta se on testinelikön suurin. Harjakset ovat mielestäni aika harvassa eikä jälki ole tarpeeksi kampaavaa ja erottelevaa omaan makuuni. Itse asiassa, koen True Mysticin tekevän jopa vähän sotkuista jälkeä. Välillä tulos on tosi nätti, välillä hyvinkin ”risuinen”. Maskarakokemuksen voisikin tiivistää sanoihin: ”näyttävät mutta helposti sotkuiset ripset nopeasti muutamalla vedolla.”

Hylsyn kauluri eli annostelija on hyvin löysä ja harjan mukana tulee kerralla paljon massaa. Notkean massan koostumus on voide-vahamainen. Tuoksu on käytännössä olematon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Mystiset volyymiripset”

Plussat: helppo poispeseytyvyys, kotimaisuus.

Miinukset: liian suuri harja testaajan silmiin ja välillä sotkuinen jälki.

idMaskarat_LumeneTrueMysticVolume

Mutta näyttävät ripset True Mystic kyllä tekee onnistuessaan :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika kivat :)

Ja sitten suosikkini:

Maskarat_Maybelline_LashSensational

Maybelline Lash Sensational

Välitön lemppari! <3

Erottelee, tuuhentaa siististi ilman paakkuja ja ulottuu nurkkaripsiin. Lupausten mukaista viuhkamaista kaarevuutta en ole havainnut, mutta se ei varsinaisesti ole itselleni tärkeääkään maskarassa, sillä ripseni ovat luonnostaan taipuisat. Harjan optimaalinen koko, erottelevuus, massan tehokas kerrostuvuus ja ripsarin helppo peseytyvyys ovat niitä juttuja joilla on eniten merkitystä minulle. Lash Sensational delivers it all! :)

Paikka vuoden parhaiden tuotteiden listalla vaikuttaisi olevan varmistettu :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katsokaa miten paakutonta, siistiä jälkeä…!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muut kilpakumppanit jäävät kauas jälkeen mitä siistiyteen ja erottelevuuteen tulee.

Katsotaan millaisia haastajia seuraavasta testiryhmästä löytyy Lash Sensationalille! :)

Maskarat_kimppaarvostelu2

Onko joku näistä teidän suosikkinne?

Kommentit
  1. 1

    Saara sanoo

    Lash sensationalille peukkuja täältäkin! Käytän vedenkestävää versiota sillä silmäni vuotavat usein, ja tämä todellakin pysyy paikoillaan. Allekirjoitan kaiken volyymistä, siisteydestä ja erottuvuudesta. Ihan täydellinen maskara! Oon niin innoissani kyseisestä putilosta – vaikka olen sitä jo 3kk käyttänyt – että tuntuu kuin olisin taas 12v ja vasta löytänyt meikit! :D

  2. 2

    Leppis sanoo

    Musta tuo Lash Sensational on kanssa aivan huippu! Kesti kyllä tovin, että oppi kuinka tuon saa pois silmistä. En ole löytäny yhtäkään putsaria, joka tähän tehoaisi, kaikki levittävät sen vaan pitkin naamaa. Kuumalla vedellä kuitenkin irtoaa siististi ”paloina”.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Kesti kyllä tovin, että oppi kuinka tuon saa pois silmistä. En ole löytäny yhtäkään putsaria, joka tähän tehoaisi, kaikki levittävät sen vaan pitkin naamaa.

      Ei hitsi että tämä ripsien ja eri tuotteiden välinen kemia on aina niin kiehtova aihe..! Mieletöntä miten kerrassaan eri tavoilla eri aineet toimiikin eri ripsissä.

      Vaikka asia vaikuttaisi olevan yleisesti tiedossa (ainakin erilaisista kokemuksista puhutaan paljon), silti moni odottaa että on yleispäteviä ”parempia” ripsareita tai meikinpoistoaineita. Myymälöihin tullaan kysymään mikä on ”paras ripsiväri” tai ”mikä ei varise” tai ”paras vedenkestävän meikin poistoaine”. Kun todellisuudessa ei ole mitään universaalisesti samalla lailla eri ihmisillä toimivia tuotteita, etenkään maskaroissa. :) Joka kerta kun kirjoittaa maskaroista, kommentit vahvistavat sen :)

  3. 3

    lusene sanoo

    Minulla on juuri vedenkestävä versio tuosta Lash Sensationalista käytössä :) Olen tykännyt kyllä, mutta se toden totta on vedenkestävä… Kookosöljylläkin saa hieroa aika pitkään ja silti jotain aina jää. En muuten edes käyttäisi vedenkestävää, mutta tykkään siitä, etteivät taivutetut ripset oikene niin nopeasti. Olisipa ei-vedenkestävissä ripsareissa sama ominaisuus.

  4. 4

    Cecil sanoo

    Äh, rakastan tota Maybellinen maskaraa mutta se tarraa mulla ripsiin kuin tauti – onkin pyhittänyt paikkansa luottoripsarina viihteelle lähtiessä. Mutta poistossa saa liuotella silmämeikinpoistoaineella ja silti lähtee samaan tyyliin ”kuorina” kuin sellaisissa kakspäisissä mistä ensin suditaan valkoinen rakennemassa ja sitten vasta musta väri. Kateus!

  5. 5

    Nimetön sanoo

    Siitä asti kun tuo Lash Sensational tuli Suomeen, niin en ole ostanut mitään muuta ripsaria. Se vaan on niin hyvä! Helppo pestä pois, mutta olen käynyt myös uimassa sen kanssa, eikä ole mennyt miksikään. Usein löytää kympillä tarjouksesta, niin ei ole hinnallakaan pilattu :)

  6. 6

    milipili sanoo

    Mulla on tuo Maybelline ja tykkään siitä. Miinusta tulee vain jos tää sottaa luomiväriin , koska se ei kuivu kuin Lorkun värit ja lähde irti hieman topsipuikkoa hipaisemalla.

  7. 7

    Iida sanoo

    Nämä ripsariarvostelut on aina mielenkiintoisia, koska en ole vielä löytänyt sitä THE ripsiväriä, josta olisi tullut ultimaattinen suosikki. Näistä olen kokeillut tuota Lumenea, ja mun kokemukset oli ihan päinvastaiset kuin sulla. :D En meinannut säädä sitä millään irti ripsistä, vaikka koitin useampaa eri meikinpoistoainetta ja epätoivoisena pelkkää vettäkin. Siitä jäi aivan kauheat pandarinkulat silmien alle, joita ei myöskään meinannut saada millään pois, tästä tuloksena hirveän ärtyneet alaluomet. En pystynyt käyttämään koko tuotetta loppuun, koska tuo pois peseminen oli niin haastavaa. Ainoa asia, josta tykkäsin ko. ripsarissa, oli harja, koska olen ”karvaharjojen” ystävä. Näin ne käyttökokemukset näköjään voivat erota suuresti toisistaan… :D

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Näistä olen kokeillut tuota Lumenea, ja mun kokemukset oli ihan päinvastaiset kuin sulla. :D En meinannut säädä sitä millään irti ripsistä, vaikka koitin useampaa eri meikinpoistoainetta

      Tähän voisi todeta saman kuin ylempänä Leppikselle :) On nää kyllä jänniä juttuja..! ^_^

      Ja toisilla ei ole mitään ongelmaa saada Blueberryjä irti, mulla ne takertuu lähes samalla voimalla kuin vedenkestävät maskarat :) Ihan vain sen takia en pysty niitä käyttämään. Muuten tykkäisin kun jälki on nättiä ja harjat mieleisiä :)

    • 7.2

      Elli sanoo

      Mulla myös sama kokemus ettei Lumene lähde kirveelläkään ja poistopuuhissa väri leviää silmänympäryksiin eikä lähde pois millään. Harmi,olisin halunnut pitää Lumenen uutuusripsarista mutta pakko myöntää että Lorealilla on paremmat.

  8. 9

    Kristuli sanoo

    Mulla on käytössä tuo Volume Vertige, ja tykkään kovasti! Itse saan tuolla aikaan kaarevat, erotellut ja jotenkin kivan näyttävät ripset. :) Omasta mielestäni massa ei ole kuivaa, vaan ennemminkin kosteaa, paha tosin sanoa, kun olen käyttänyt pelkästään tuota ripsaria jonkin aikaa, niin ei ole oikein mihin verrata. Itse saan tuollaista hapsuista jälkeä aikaan vasta sitten, kun massa on jo reilusti kuivunut.

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Ehkä mun Vertige tosiaan oli onnistunut jotenkin kuivumaan hylsyssään ennen korkkausta..? Eihän noista koskaan tiedä ellei tosiaan kokeile useampaa kappaletta :)

  9. 10

    Anna sanoo

    Mä olen käyttänyt jo vuosia ns. 38- ripsareita, eli sellaisia pelkällä lämpimällä vedellä irtoavia. Tavalliset aina leviää, ja vedenkestävät on vaikeita poistaa. Olen testannut Cliniquen, Sensain, Estee Lauderin jne. versiot. Viimeksi Sokokselta oli kaikki mun lempparit loppu ja päätin kokeilla Lash Sensationalia kun olin lukenut siitä kehuja ja se maksoi vain 5€! Tykkään siitä hurjan paljon; jälki on hyvää, ei ongelmaa leviämisen kanssa ja se irtoaa helposti pelkällä lämpimällä vedellä :) Muita testaamiasi ripareita en ole kokeillut.

  10. 11

    Maija sanoo

    Just eilen mietin, että haluaisin kysyä sulta ripsiväreistä ja sitten löysin tämän postauksen :)

    Mun mielestä mulle täydellinen ripsari olisi Lorealin Volume Million Lashes. Siinä on vaan se vika, kun ei oo vedenkestävä. Osaisitko sä tai joku lukija kertoa mikä mahtaisi olla vastaava vedenkestävä ripsari?

    Eilen tutkailin kaupassa tuota False Lash Wings Sculpt ripsaria. Mun mielestä harja näytti niin kummalliselta, että en tiedä uskaltaisinko ostaa…

    • 11.2

      Sanni sanoo

      Mun mielestä mulle täydellinen ripsari olisi Lorealin Volume Million Lashes. Siinä on vaan se vika, kun ei oo vedenkestävä.

      Jep, kuten milipilikin tuossa kommentoi, Volume Millionia saa myös vedenkestävänä. :)

      • 11.2.1

        Maija sanoo

        Ihan liikaa purkkeja ja purnukoita kosmetiikkaosastolla, kun ei oo osunu silmiin :D

        Kiitos molemmille ja erityisesti kuvasta, oli helpompi etsiä.

  11. 12

    Heiduli sanoo

    Moikka Sanni!
    Nyt turvaudun taas sun apuun!:)
    Meillä on kesällä häät ja etsin nyt kuumeisesti hyvää highlighteria! Rakastan kunnon kuultoa mutta nyt olisi etsinnässä mahdollisesti luonnonkosmetiikkaa oleva..pitäisi siis olla ihana koostumus ja pitkäkestoinen! Olisiko ehdotuksia? Katselin tuossa juuri Zuiin korostuspuutereita mutta niistä ei ole vielä kokemusta..

    • 12.1

      Sanni sanoo

      Moi Heiduli!

      Zuiin korostuspuutereista ei mullakaan ole kokemusta, mutta voin suositella Benecosin highlighteria tai voimakkaampaan hohtoon Lily Lolon Ivory Tower -luomiväriä (vaaleat helmiäisluomivärithän ovat onnen omiaan poskipäillä käytettäviksi, usein jopa parempia korostustuotteita kuin kasvoille myytävät).

      Tässä postauksessa esittelen Benecosin highlighterin ja mukana on myös swatch-kuva jossa vertaan Benecosin tuotetta Lily Lolon Ivory Toweriin:

      http://karkkipaiva.indiedays.com/2014/08/19/trio-punaa-ja-hehkua-poskeen/

      Ilmaisusi ”rakastan kunnon kuultoa” saa minut melkeinpä suosittamaan Lily Loloa lämpimämmin :)

      Lololla on myös Contour-duo jossa on aurinkopuuteri + highlighter, mutta highlighter on tosi lämmin ja perus-korostustuotteita tummempi, sopii paremmin päivettyneelle iholle.

      Mä tykkään tuosta Contour duon highlighteristakin kovasti, se tuo Benecosin highlighteria voimakkaamman kuullon, mutta Ivory Tower on ehdottomasti parempi valinta jos iho on vaalea (ja tulee tietysti halvemmaksikin jos ei satu tarvitsemaan contour duon aurinkopuuteria :))

      • 12.1.1

        Heiduli sanoo

        Kiitos paljon avustasi!:) tuota benecosin highlighteria mulla onkin mutta se ei ole läheskään niin hohtava kun häissä haluan:) arkimeikissä se on hyvä!
        Nyt kyllä lähtee kokeiluun tuo lily lolo!

        • 12.1.1.1

          Heiduli sanoo

          Ooh eilen saapui tuo Lily Lolon Ivory Tower ja on kyllä tosi hyvä!!:) ja ihana koostumus! Kyllä noi highlighterit on tullu mun meikkiin jäädäkseen;)
          Ainiin! Vielä yksi kysymys :D värjäsin juuri hiukseni kylmemmän väriseksi ja minulla on vahvasti punapigmenttiä hiuksissani, joten nyt olisi pakko käyttää jotain ylläpitävää tuotetta kylmälle värille. Mulla vaan niin herkkä päänahka ja käytän luonnonkosmetiikkaa pääasiassa niin mietin että mikähän shampoo/ hoitoaine/ maski olisi mahdollisimman ”puhdas” mutta toimisi silti hyvin…?

          • 12.1.1.1.1

            Sanni sanoo

            Mahtavaa että Ivory Tower on mieleen :)

            Mitä tuohon hiustuotekysymykseen tulee, parhaiten kylmän sävyn ylläpidossa auttaa tietysti sinistä tai violettia pigmenttiä sisältävä shampoo, naamio tai muu hoitotuote (kuten vaahto), mutta jos hakee jotain luonnollisempaa ”kikkakolmosta” niin ruiskaunokkiuute tarjoaa vaihtoehdon. Itsellä ei ole ruiskaunokkishampoista kokemusta joten en osaa sanoa miten tehokkaita ne ovat (eivät tietenkään vastaa väripigmenttiä, se on selvää), mutta vanhan yrttitiedon mukaan ruiskaunokki kirkastaa valkoisia ja harmaita hiuksia. Yves Rocherilla on ollut valikoimissaan ruiskaunokkishampoo juuri tähän tarkoitukseen iät ja ajat, joten varmasti se jollakulla toimii kun on pysynyt niin kauan valikoimassa :) YR:n nettikaupan sivuilla muutamakin on kommentoinut, että ruiskaunokkishampoo olisi toiminut heillä hopeashampoon tavoin.

            Tuo YR:n shampoo ei ole luonnonkosmetiikkaa (ei kuulu siihen samaan linjaan mihin ne vihreät pullot jotka on lähes 100-prosenttisesti luonnonmukaisia), mutta ainakin se on luonnollisempi kuin väripigmenttejä sisältävät hopeashampoot :) Jollain sertifioidulla luonnonkosmetiikkamerkillä saattaa kenties myös olla ruiskaunokkishampoo, mutta itselle ei tule sellaista mieleen.

            • 12.1.1.1.1.1

              Heiduli sanoo

              Enpä ole kuullutkaan tuosta ruiskaunokista! Käväisin katsomassa Rocherin sivuja mutta en löytänyt tuotteen inciä mistään…sattuisitko tietämään? Oletko itse löytänyt hyvän tuotteen ylläpitämään viileää väriä hiuksissasi (jotka muuten ovat ihanat!)?

              • 12.1.1.1.1.1.1

                Sanni sanoo

                Yves Rocherilla on tosiaan petrattavaa tuossa inci-jutussa… Täällä on joku lukijakin joskus kertonut laittaneensa YR:lle kyselyä miksi incit eivät näy nettisivulla ja siihen vain tuli pahoitteleva vastaus että ”Niin vain on, ja jos kaipaat jonkun tietyn tuotteen inciä niin voimme kyllä toimittaa tiedot sinulle”. Itsekin olen YR:n edustajien kanssa tästä joskus keskustellut mutta kai nuo päätökset tehdään Ranskassa eikä muiden maiden YR:läisillä ole siihen sanottavaa.

                Valitettavasti en tiedä ruiskaunokkishampoon inciä, mutta minulla on ollut saman sarjan Golden Highlights -shampoo (kullanvaaleille hiuksille), ja sen inci oli ihan peruskamaa, siis perinteinen sulfaattipohjainen shampoo. Enkä pystynyt havainnoimaan mitään hiusten kultaisuutta korostavia vaikutuksia… ;)

                Oletko itse löytänyt hyvän tuotteen ylläpitämään viileää väriä hiuksissasi

                Kyllä, kaikkein tehokkain on Fudgen Clean Blonde -shampoo josta kirjoittelin tuossa pari viikkoa sitten:

                http://karkkipaiva.indiedays.com/2016/05/09/the-fudge-effect/

                Tuo on sitten tosiaan todella tymäkkä, sisältää hyvin korkean pitoisuuden violettia pigmenttiä ja värjää kädetkin jos ei ole suojahanskoja ;)

                Miedompi ja hoitavampi tuote, joka myös kuuluu lemppareihini, on Goldwellin Soft Color -vaahto:

                http://karkkipaiva.indiedays.com/2015/07/07/violetinhuuruisia-hiuskuulumisia/

                (Tuossa samassa postauksessa mainittu Lushin Daddy-O ei ollut kyllä mistään kotoisin… Ainakaan mun hiuksissa. Pigmenttiä on niin heikosti ettei se tehnyt näkyvää vaikutusta.)

                • 12.1.1.1.1.1.1.1

                  Heiduli sanoo

                  No onpa kummaa kyllä tuo inci juttu..:/ nyt kun ainoa liikekkin on Forumissa niin ei tule niin usein siellä asti käytyä niin olisi tosiaan kiva nähdä tuotteen sisällöt heidän sivuiltaan..noh pitää muistaa käydä tsekkaamassa se seuraavalla kerralla!
                  Kiitos taas kattavasta vastauksesta:) luulen että kokeilen tuota Soft color vaahtoa, jos sillä saisi kylmää sävyä tukkaan!
                  Mukavaa viikkoa sinulle:)

  12. 13

    sanoo

    Mahtavaa Maybellinen Sensational Lashes ehdoton suosikki vaikka tällä hetkellä ei sitä kotoa löydykään vaan käytössä on kakkossuosikki eli tuo Lorkun ripsari. :) Maybellinen ripsarin voittanutta en ole markettihinnoilla vielä löytänyt ja kivaa on, että sitä on esimerkiksi laivoillakin voinut bongata noin 6e hintaan. :) Eli voi ostaa varastoonkin. :)

  13. 14

    Jonttu sanoo

    En edelleenkään uskalla oikein käyttää ripsiväriä, kun ne muokkaavat niin paljon ulkonäköä. :(

    • 14.1

      Sanni sanoo

      No kuis…? Markkinoilta löytyy myös tosi luonnollisen tuloksen jättäviä maskaroita jotka ei juurikaan paksunna tai pidennä ripsiä, tuovat vain väriä. Esimerkiksi Cliniquen Naturally Glossy on tällainen. Samoin kaikki Laveran maskarat (mun kokemuksen mukaan, erilaisista tuuhentavista ja pidentävistä lupauksistaan huolimatta).

      • 14.1.2

        Jonttu sanoo

        Olen varmaan outo tapaus naiseksi, kun en toivo mitään näyttäviä räpyttimiä. :)

        • 14.1.2.1

          Sanni sanoo

          …ja täällä on outo tapaus naiseksi kun ei jaksa laittaa hiuksia ja wash-and-go-meininki toimii mainiosti :D

  14. 15

    sanoo

    Itse tykästyin kovasti tuohon Lumenen uutuusmascaraan <3 Näistä vertailukohteista en tosin muita ole testannut, tuota sinunkin suosikkiasi on paljon kehuttu, joten pakko se on joskus kokeiluun hankkia :)

  15. 16

    Nimk sanoo

    Itsekin olen hulluna tuohon Lash sensationaliin, koska harja tuuheuttaa ja erottelee niin hyvin. En voi sietää sotkuisia ripsareita, mutta kaipaan silti kunnon volyymia. Usein volyymi tarkoittaa suttua mutta ei tässä ripsarissa.

    Kuten muutamat mainitsikin täällä, niin olen lukenut monia negatiivisia arvosteluja, koska se ”lähde millään pois”. Eli tosiaan meikinpoistoaine ei siihen pure, mutta lämpöinen vesi vie sen pois niin siististi, ettei pandasilmiäkään tarvitse murehtia. :) Seuraavaksi aion testata Lumenen uutuuden :)

  16. 17

    Sanni sanoo

    Hei vaan. Itselläni on tuo Lumenen uusi, ja kun sitä jonkun aikaa käytiin, olin ensin iloinen siitä, mutta todellakin sitä massaa tulee aivan älyttömästi, että lopetin sen käytön tuhruisuuden takia. Maybellinen maskaran ostin, tosin vedenkestävänä ja se on upea. Paitsi sen ripsistä pois saaminen…

  17. 18

    Katri sanoo

    Ite oon tykännyt siitä Lumenen Blueberry maskarasta, mutta tottahan se on että se ei lähde sitten millään pois ja vielä parin päivän päästä sen rippeitä saattaa olla ripsissä vaikka kuinka on yrittäny hinkuttaa pois :D Toi arvostelun viimeinen maskara vaikuttaa ihan hyvältä ja tuo Lumenen uusi ripsari on kanssa vähän kutkuttanut mieltä.

    Itselläni on luonnostaan pitkät ripset ja haen ripsarilta lähinnä sitä kuinka hyvin sillä saa eroteltua ripset.

    Mutta pääasiana mulla oli ihan toinen juttu! Nuo sun kirjoittamat Ahvenanmaan postaukset on saaneet reissukuumeen nousemaan mussa, olisi kiva lähteä tekee pyöräreissu Ahvenanmaalle. Parasta tässä blogissa onkin kauneusjuttujen lisäksi juuri nuo Ahvenanmaan jutut :)

    • 18.1

      Sanni sanoo

      Mutta pääasiana mulla oli ihan toinen juttu! Nuo sun kirjoittamat Ahvenanmaan postaukset on saaneet reissukuumeen nousemaan mussa, olisi kiva lähteä tekee pyöräreissu Ahvenanmaalle. Parasta tässä blogissa onkin kauneusjuttujen lisäksi juuri nuo Ahvenanmaan jutut :)

      Olipa ihana kuulla <3 <3

      Itse olen lähdössä sinne taas ensi viikolla ja viivyn koko kesäkuun. :)

  18. 19

    Cerp sanoo

    Mulla olis ripsarín osto taas edessä, aluksi mietin takuuluottomascaraani, eli Lancomen hypnose dramaa, mutta tekis mieli pihistellä ja ostaa toi Maybelline! Myös Lorkku kuulosti kivalta. Ehkä ostan molemmat :D

  19. 20

    Mira sanoo

    Toinen Lash sensational menossa, ja kolmas ostettu. Tykkään kovasti.
    Mulle on silmämeikin poisto ollut aina hankalaa, ja eri merkkejä on tullut kokeiltua paljon. Epätoivoissani heitin Lidliin tulleen silmämeikin poistoaineen kärryyn, ja se toimii! Poistaa meikit perusteellisesti kerralla, ei ärsytä silmiä, ja on helpossa pumppupullossa, josta tuotetta saa annosteltua vanulapulle. Eikä maksa paljon mitään. Suosittelen, ei ole iso uhraus, vaikka ei juuri sinulla toimisikaan.

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Onko siinä yhtään geelimäistä liukuvuutta..? Mun tän hetkinen ykkössuosikki (geelimäisten ollessa niin valtava harvinaisuus silmämeikinpoistoainemarkkinoilla) on tällä hetkellä Lumenen Sensitive Touch, se on kevyesti geelimäinen neste joka liukuu samaan tapaan kuin geelit. Täysin nestemäisissä inhoan sitä kun niillä joutuu hankaamaan enemmän ja silmäluomi rasittuu.

      L’Orealilla on geelimäinen Micellar-silmämeikkiputsari, mutta jotain siinä on mikä tekee ettei se ole ihan yltänyt lemppariksi. Lumenen ST kai lopulta poistaa meikit vähän paremmin ja on miellyttävämmän tuntuinen iholla. Ainiin joo, nyt muistankin että tuo Lorkku kirvelee silmissä välillä.

  20. 21

    Karmamelli sanoo

    Käytän itsekin tuota kyseistä Maybellinen ripsiväriä! Siitä on tullut ehdoton lempparini. Lash Sensationalin yhdeksi parhaimmista ominaisuuksista sanoisin sen, ettei se varise laisinkaan ja leviä sitä mukaa pitkin naamaa. Eli omissa ripsissäni niihin levitetty ripsivärimassa pysyy todella tiukasti kiinni, mikä tekee tuotteen pesemisestä hieman hankalampaa muihin verrattuna, vaikka lämpimällä vedellä se peseytyykin lopulta oikein nätisti pois.

  21. 22

    Nimetön sanoo

    Btw, kuinka paljon sulla maksaa hiusten vaalennus kampaajalla? Äimistyin tänään kuullessani, että omille pitkille hiuksilleni kyseinen käsittely maksaisi noin 300e täällä Helsingissä.. Taitaa jäädä hiukset värjäämättä ellen uskaltaudu iskemään jotakin markettiväriä päähän.

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Btw, kuinka paljon sulla maksaa hiusten vaalennus kampaajalla?

      Jotain 140 euron kieppeillä olen maksanut. Sekin jo mielestäni kallista. 300€? Herranjestas, jäisi menemättä..! Vaikka viileän vaaleista hiuksista kovasti pidänkin, niin tuolle rahalle keksisin parempaakin käyttöä ^_^ (Lämpimän vaaleat saa nätisti kotivärilläkin, jos mun hiustenvärjäys maksaisi noin paljon palaisin todellakin kotivärjäykseen.)

  22. 23

    lende sanoo

    Mäkin ilmoittaudun Lash sensationin kannattajiin! Vedellä se lähtee mun mielestä oikein nätisti. Paras juttu on kitenkin ehdottomasti se, ettei se tartu luomiin. Mulla on aika raskaat luomet, ja päivän mittaan ripsari tarttuu aina luomiin ja luomivakoon. Tämä on eka ripsari jonka olen löytänyt, joka ei sitä tee.

  23. 25

    Rose sanoo

    Olen huomannut, että kaikki maskarat pääsevät oikeuksiinsa vasta hieman käytettyinä, ensimmäisillä kerroilla väriä tulee väistämättä liikaa ja se on hyvin märkää.. Itse tykkään paljon Rimmelin Lash Accelator ENDLESS maskarasta, kampamainen harja tekee hyvää jälkeä, joskin tämänkään kanssa en ole säästynyt yllämainitsemiltani ongelmilta :D

    • 25.1

      Sanni sanoo

      Olen huomannut, että kaikki maskarat pääsevät oikeuksiinsa vasta hieman käytettyinä

      Näin on, massa on parhaimmillaan kun se on saanut vähän hapettua. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.