Kakkunyyttärit

Me siskojeni kanssa rakastetaan leipomista. Viime viikolla järjestimme yhden siskon synttäreiden kunniaksi kakkunyyttärit, jonne jokainen toi oman lempparikakkunsa. Kaikilla meillä on vähän erilaiset ruokavaliot, joten kakutkin edustivat erilaisia suuntauksia. Kolme kakuista oli vegaanisia, yksi täys-vhh ja kaksi semi-vhh:ta. :)

Karkkipäivässä tunnetusti tykätään leivonnaisista, joten täältä tulee taas tuutin täydeltä kakkutunnelmia resepteineen ^_^

 KakkuNyyttarit_IMG_6365

Kakut katettiin lattialle picnic-tyyliin. :)

Suolaista purtavaa edustivat siemennäkkärit (valmistin ne kananmunattomina vegaani-siskoa varten), guacamole, baba ganoush eli munakoisotahna sekä pilkotut kasvikset. Suolainen puoli oli näillä kekkereillä kuitenkin sivuroolissa ja vatsat täytettiin rehellisesti kakuilla. :)

KakkuNyyttarit_IMG_6375

Vinkki munattomaan siemennäkkäriin: kun taikinaan lisää tarpeeksi psylliumia, se pysyy kasassa eikä hajoa. Monet kananmunattomat näkkärini ovat olleet onnettomia yritelmiä niiden murentuessa käsiin, mutta nyt olen löytänyt toimivan siemen/jauho/psyllium-suhteen.

Nyyttärivegaaninäkkärissäni (jonka koostumusta kiiteltiin vuolaasti ^_^) oli 5 dl siemeniä ja jauhoa (seesamin-, kurpitsan- pellavan- ja chiasiemeniä + manteli- ja lupiinijauhoa), 2 rkl psylliumia, noin 3 dl nestettä (vettä + mantelimaitoa) sekä 1,5 rkl seesamiöljyä.

KakkuNyyttarit_IMG_6407

Koiratkin olivat vieraslistalla.

Kakkunyyttarit_IMG_6404

Tätä kakkua en syönyt koska se on vehnäpohjainen. Tämä on sisareni lemppari, ja alkuperäinen ohje on Sokerihelmi-blogista.

Vegaani-siskokaan ei oikein käytä sokeria ja jättää leipomuksistaan usein pois sokerin tai korvaa sen esim. muusatulla banaanilla. Porkkanakakkuun hän laittoi vain ohjeen vaniljasokerin. Toinen sisko totesi, että kuorrutus olisi kyllä makeutusta kaivannut… :)

KakkuNyyttarit_IMG_6412

Ei koirankaan suu tuohesta ole, Totti tuumaili.

Kakkunyyttarit_IMG_6370

Surauta blenderissä viikunat (tai taatelit), pekaanit ja basilika/minttu tasaiseksi massaksi. Painele seos vuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Laita seuraavaksi blenderiin täyteainekset ja surauttele tahnaksi. Levitä täyte pohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin tai pakastimeen noin neljäksi tunniksi.

Tämä kakku ei voittanut nyyttäreiden ”Kaunein tuotos” -palkintoa :D, mutta oli sitäkin herkullisempi. Raakakakut ovat parhaimmillaan juuri kylmästä otettuna, ja tämän kakun rakenne oli ehtinyt menettää eleganssinsa matkalla kekkereille.

Siskoni löysi ohjeen jostain ruokalehdestä ja kokeili reseptiä nyt ensimmäistä kertaa. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun itse maistoin raakakakkua. Oijjoijjoi mitä herkkua…. Basilika toi kakkuun yllättävän twistin, toimii loistavasti mustikoiden kanssa. Tähän kakkulajiin ei kannata hurahtaa jos laskee kaloreita, energiatiheämpää herkkua saa juuri hakea :D Raakakakuissa sekä pohja että täyte valmistuvat pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä.

KakkuNyyttarit_IMG_6383

Omenapaistos murukuorrutteella on toisen siskoni bravuureita. Supersimppeli herkku valmistuu käden käänteessä.

Lohko omenat ja levitä ne uunivuoan pohjalle. Ripottele päälle kanelia ja makeutusta. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään. Määrillä ei ole niin väliä, tee sen verran kuin tarvitset peittämään omenat :) Kaikkia aineksia suunnilleen saman verran suhteessa toisiinsa, mausteita maun mukaan ja öljyä vain sen verran että seos vähän kostuu. Kuorrutuksen tulee jäädä murumaiseksi.

Levitä crumble omenoiden päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta ruskistuu.

Kääk – unohdin ohjeesta Fibrex-hiutaleet…!! Ne ovat tärkeä osa viljatonta kuorrutusta.

KakkuNyyttarit_IMG_6425

Vähähiilihydraattinen täytekakku taas on minun bravuurini. Tämä on niiiiin hyvää! Täytteet vaihtelevat, mutta mukana on aina pähkinää, vaniljaa ja ricottaa.

Pohja valmistuu mikrossa vain minuutissa. Kakku on pieni, juuri sopiva 3-4 hengelle.

KakkuNyyttarit_IMG_6387

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja makeutus. Sekoita yhteen kananmuna ja rypsiöljy (voit myös käyttää saman verran sulatettua voita). Yhdistä seokset ja mausta halutessasi vaniljalla. Kaada seos murokulhoon ja mikrota täydellä teholla 1 minuutti. Ota ulos. (Jos näyttää vielä kostealta niin mikrota 10-15 sekuntia lisää, mutta älä pidempään.)

Anna jäähtyä. Kumoa kakku kulhosta ja leikkaa kahdeksi kerrokseksi. Täytä.

(Samalla tekniikalla valmistuu myös maailman nopein suklaakakku!)

Ihan kuin täytteestä ei olisi saanut yksinkertaisempaa selostusta, mutta eräs tykkää tehdä näitä kuvakollaaseja :D ^_^

Vähähiilihydraattinen kirsikka-makadamiatäyte:

Kirsikkamakadamiakakku

Ksantaanikumi on muuten uusin löytöni. Vähänkö näppärä! Toimii samalla periaatteella kuin psyllium, mutta on vieläkin neutraalimman makuista (käytännössä vailla makua) ja sopii myös kylmien nesteiden saostukseen, toisin kuin psyllium.

Kun huomasin kermavaahtoni menneen pilalle (se vain lässähti ja meni löysäksi), lisäsin siihen ripaus kerrallaan ksantaanikumia, ja vaahto saostui hetkessä kreemimäiseksi. :) Aivan loistavaa. Ksantaanikumia (samoin kuin guarkumia) voi käyttää vaikkapa vhh-vanukkaiden tai -kiisseleiden sakeuttamiseen samaan tapaan kuin maissitärkkelystä normiruokavaliossa.

Hyviä herkkuhetkiä taas kaikille! :)

Kommentit
  1. 1

    Nelliina sanoo

    Kiitos resepteistä :) Suloinen koiruuskin teillä menossa mukana, niin hurmaava ja viisaan näköinen karvakamu!

  2. 2

    Hapsu sanoo

    Pietarissa löytyi Natura Sibericaa ja Planeta Organicaa erittäin edullisesti. Planeta Organican voiteet, shampoot, hoitoaineet yms maksoi 1-3e/purkki ja on riittoista! Natura Siberica oli pari euroa halvempi kuin mitä se on Virossa. Olen ollut huipputyytyväinen heidän tuotteisiin. :-) Tosin ovatko ne luomu-/luonnonkosmetiikkaa?

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Tosin ovatko ne luomu-/luonnonkosmetiikkaa?

      Planeta Organicaa en tunne, mutta Natura Siberican tuotteista osa on luonnonkosmetiikkaa, osa ei. Itselle tuli ainakin Tallinnan Kaubamajan valikoiman perusteella mielikuva, että NS:n tuotteista valtaosa ei kuulu luonnonkosmetiikan piiriin.

  3. 3

    Eevi sanoo

    No nyt täytyy sanoa, että napakymppi. En ole kohdeyleisöä vhh:n enkä vegaaniruokavalionkaan osalta, mutta mulla on gluteeniton ja maidottomaksi äitynyt (on se välillä mahdotonki) mies ja tuskailen välillä leipomusten ja korvaavien tuotteiden kanssa. Niin sitten! Tuollahan lukee, että soijatuorejuusto! Täytynee lähteä heti huomenna katsastamaan lähiprisman valikoimat tarkemmin kuin ennen :) kiitos tästä!

  4. 4

    sanoo

    Itsellä oli samainen ksantaanipurnukka käytössä, sillä sai kätevästi smoothieihin paksumpaa rakennetta. Harmi vaan, että se turvottaa vatsaani ihan älyttömästi (en ymmärrä miksi, ksantaani ei edes kuulu fodmap-hiilareiden listalle).

    EU muuten suosittaa chia-siementen päiväannokseksi korkeintaan yhtä ruokalusikallista, koska kyseessä on tutkimaton uuselintarvike. Pellavansiemeniäkään ei suositella nautittavan yli kahta ruokalusikallista päivässä raskasmetallien kertymisen vuoksi. En ole kovin vakavasti noita ottanut (o-ou!), luulen että monilla terveyshenkisillä ruokailijoilla näitä kuluu suosituksia enemmän.

    Ihanan näköisiä leipomuksia!

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Mä en käytä chiaa koskaan ”yksinään”, siis niin että ripottelisin sellaisenaan vaikka rahkajoguun, vaan pelkästään osana näkkäriä tai chia-geelinä. Arvelen, että päiväannokseni on jossain max. teelusikallisessa. Sama pellavansiementen kanssa. Jos noita käyttäisi sellaisenaan niin varmasti ropsahtaisi helposti yli suositusten.

      Tuo EU:n käyttämä ilmaisu ”uuselintarvike” on muuten hassu, kun kyseessä on kuitenkin maailmalla tuhansia vuosia ravintona käytetty aine. Ymmärrän toki EU:n halun tutkia kaikki perinpohjin, mutta silti hieman huvittavaa, sama juttu kuin stevian kohdalla :)

  5. 5

    Jonttu sanoo

    Voi mitä aivan ihania ruokakuvia! Oi joi…

    Pitää muuten tunnustaa eräs aika paha ja yleinen kokkaamismokani: monesti kun olen todella nälkäinen kotiin palatessani ja haluaisin syödä jotain heti, niin aika monesti en malta odottaa, että rasva kuumentuisi pannulla esim. ennen joidenkin kasvispihvien tai -pyöryköiden paistamista, vaan länttään ne heti pannulle öljyn sekaan, ja lopputuloshan ei silloin ole kovinkaan hyvä. Mutta minkä sitä sudennälälle mahtaa – silloin viisi minuuttiakin on pitkä aika. :)

  6. 6

    Tiltu sanoo

    Tänään kokeilin siemennäkkäristä ”herkkuversiota” suolakeksien rinnalle synttärinaposteltavien joukkoon: yhden munan korvasin öljyn ja veden sekoituksella ja päälle ripottelin suolahiutaleiden lisäksi juustoraastetta, valkosipulijauhetta sekä kuivattua oreganoa ja basilikaa.
    Vetää melkein vertoja sipseille :P

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Oijjoijoi miten hyvältä tuo sun ”kuorrutus” kuulostaa, täytyy ehdottomasti kokeilla..!

      • 6.1.1

        Tiltu sanoo

        Oon muuten melkoisen tehokkaasti toiminut sun siemennäkkärisi sanansaattajana. Lähes jokainen, joka on sitä maistanut, on vaatinut itselleen reseptin :D

  7. 7

    Laureliini sanoo

    Hei! Kiitos ihanista resepteistä, odotan innolla että pääsen kokeilemaan. Mistähän noita hasselpähkinäkeksejä voi ostaa? Ihan uusi tuttavuus minulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.