Kahdesti puhdistettu, kahdesti kosteutettu – Sensai

Kävin marraskuussa Sensain järjestämässä kauneusillassa josta sain mukaani setin tuotteita. Nyt vihdoin käyttökokemuksia, osa 1.

Silkki

Sensain kaksoispuhdistusmenetelmä on monille tuttu kosmetiikkamaailman klassikko, mutta käydään vielä idea läpi pähkinänkuoressa: kasvot puhdistetaan kahdella eri tuotteella, joista ensimmäinen irroittaa rasvaliukoisen lian eli käytännössä meikin ja toinen vesiliukoisen lian. Näin saadaan aikaan perusteellinen mutta samalla hellävarainen puhdistus. Sensai käyttää sanojensa mukaan hyvin hellävaraisia ainesosia.

Monille, etenkin voimakkaan meikin käyttäjille kaksoispuhdistus on tuttu juttu ja vakiorutiini ilman Sensaitakin. Kaksoispuhdistus on siis yksinkertaisimmillaan sitä, että ensin puhdistat kasvot emulsiomaisella ja sitten vaahtoavalla tuotteella.

Vahva meikkipohja ei ole koskaan kuulunut minun kauneusrutiineihini, joten minulle on läpi elämän riittänyt yksi puhdistustuote jolla kasvot ovat puhdistuneet ja kaikki meikki irronnut. Niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa iholle on jäänyt ”yksöispuhdistuksen” jälkeen likaa, olen vain puhdistanut kasvot samalla tuotteella uudestaan.

Nämä ovat pitkälle tottumus- ja mieltymysasioita. :)

Mutta kehyshöpinät sikseen ja tuotteisiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PUHDISTUS

Sensailla on myös ymmärretty, että mieltymykset vaihtelevat, ja puhdistustuotteita onkin mittava valikoima erilaisilla koostumuksilla ja eri ihotyypeille soveltuvana. Ykkösvaiheen rasvapohjaisia putsareita on balmimaisena, öljymäisenä, voidemaisena ja maitomaisena. Kakkosvaiheen vaahtoavista putsareista löytyy pumppuvaahto-, savisaippua-, kermainen saippua- ja maitosaippuavaihtoehdot.

Minä sain voidemaiset Cleansing Creamin ja Creamy Soapin.

Vaihe 1: Silky Purifying Cleansing Cream

Rasvainen, koostumukseltaan paksu ja hyvin jämäkkä voide. Ei kovin riittoisaa ”jäykän” koostumuksensa ansiosta, tätä täytyy annostella reilu rypäleen kokoinen kikkare jotta aineen saa leviämään kauttaaltaan kasvoille. Voide muuttuu ihon lämmön vaikutuksesta hetken kuluttua öljymäiseksi.

Rasvapohjan tuotteessa muodostaa parafiiniöljy. Lisäksi voiteesta löytyy silikoneja ja alkoholiakin incin loppupäästä.

Minä en ole rasvaputsarien ystävä, mutta nyt Dermablend-testikaudella Sensain Cleansing Cream on osoittautunut tarpeelliseksi. :) Dermablendin poistoon suositellaan rasvapohjaista putsaria, ja Sensailla Dermablendit ovat liuenneet oikein mainiosti.

Sensai_kuva

Vaihe 2: Silky Purifying Creamy Soap

Supermegariittoisa, voidemainen kasvosaippua. Tätä ei kertakaikkiaan saa annosteltua tarpeeksi pientä pisaraa! :D Puolikkaan maapähkinän kokoinen nokare tuo sekin jo aivan mielettömän runsaan vaahdon. Vaahto on pehmeää ja liukuu iholla ihanasti, mutta jättää saippualle tyypillisesti ihon nahkeaksi.

Itsehän en ole tällaisen nahkean jälkitunteen ystävä puhdistustuotteissa, mikä varmasti on käynyt blogiani säännöllisesti lukeville harvinaisen selväksi, mutta Sensain Creamy Soap ei kuitenkaan ole sieltä pahimmasta päästä. Iho jää kuivuttuaan oikein miellyttävän tuntuiseksi eikä sitä mitenkään hurjasti kiristä.

SensaiIMG_4049

KOSTEUTUS

Sensain Saho-filosofian mukaisesti kaksoismenetelmä ulottuu puhdistuksen lisäksi myös kosteutukseen ja aineiden levitystekniikkaan (jälkimmäiseen en tässä postauksessa kuitenkaan paneudu). Sensailla kasvovesi on osa kosteutusta, ei puhdistusta. Kasvovedestä käytetäänkin Sensain maailmassa mieluummin ilmaisua hoitovesi.

Sain testiin Cellular Performance -linjasta Lotion II -hoitoveden ja Emulsion II -kosteusemulsion (kummatkin normaalista kuivalle iholle). Cellular Performance on Sensain lippulaivalinja ja tarkoitettu torjumaan ihon ikääntymisen merkkejä.

Vaihe 1: Cellular Performance Lotion II

Kevyesti geelimäinen koostumus. Hoitovesi suositellaan levitettävän kasvoille käsin, ei vanulapun kautta. Käsien kautta levitettynä Lotion jättää selvän ”tuotetunnun” iholle, iho on hieman tahmea (–> iholle jää siis kosteutta, ok). Vanulapun kautta laitettuna tunne on vähemmän tahmea. ”Mutta älkää ihmeessä levittäkö pumpulin kautta,” sanottiin Sensai-koulutuksessa. ”Vanulappuja ei ole tarpeen hoitaa näin arvokkailla aineilla!” :)

Tässä kasvovedessä kummittelee nyt sitten se alkoholi-”mörkö” (kuka sen nyt siten haluaa nähdä) korkealla, sitä on incissä kolmantena. Silti tuote ei jätä alkoholipitoisille kasvovesille tyypillistä kuivahkoa tunnetta iholle, päinvastoin. Inci on todella pitkä ja sieltä löytyy kärjestä ”hyvisten” joukkoon kuuluvaa niasiiniamidia eli B3-vitamiinia ja synteettisiä peruskosteuttajia ja silottajia kuten peg-20:tä, dipropyleeniglykolia, glyserolia ja dimetikonijohdannaista. Mukana on myös kasvipohjaisia ainesosia, Sensain inci on selektiivisessä kosmetiikassa tyypillinen yhdistelmä synteettisiä sekä luonnollisia ainesosia.

Vaihe 2: Cellular Performance Emulsion II

Ohut, neutraalin (ehkä hieman kukkaisen..?) tuoksuinen emulsio. Ei aiheuta mitään erityisiä tuntemuksia. Iho jää hyvän ja kosteutetun tuntuiseksi.

Inci ei sisällä suosikkiainesosiani; emulsiosta löytyy niin vaseliinia kuin silikoniakin. Sekä alkoholia, tosin ei lähellä kärkeä. ”Hyviksinä” mainitsen skvalaanin, niasiiniamidin ja kolesterolin ja oliiviöljyn, ja tottakai täällä on myös glyserolia. Vaseliini (petrolatum) auttaa lukitsemaan kosteutta tehokkaasti ihoon, joten se on loistava ainesosa kuivalle iholle. Kuivaihoisten ei ylipäänsä ole samalla lailla syytä ”pelätä” mineraaliöljyjä kuin epäpuhtauksiin taipuvaisen ihon omistajan. Ihon rakenne ja tukkiutumisherkkyys on niin erilainen näillä ihotyypeillä, todella kuivalla iholla huokoset ovat yleensä pienet eikä epäpuhtauksia juuri synny.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SUMMA SUMMARUM.

Mikä fiilis Sensain ylellisistä tuotteista? (Ne vieläkin ylellisemmät, Ultimate-linjan tuotteet esittelen myöhemmin, niitä en ole vielä testannut.)

Sanotaan näin, että jos olisin testannut näitä sokkona, en olisi ainakaan kosteustuotteiden kohdalla osannut veikata luksustason sarjaa. Puhdistustuotteiden koostumukset taas olivat selvästi ”selektiiviset”, tuollainen superriittoisa,  supervaahtoava ja silkkisen pehmeä kasvosaippuatyyppi on hyvin yleinen selektiivisten merkkien puolella. (Markettikosmetiikassa siihen törmää aniharvoin, jos koskaan.)

Hoitovesi oli näistä vähiten mieleeni. Kuivaihoinen oletettavasti tykkää tahmeahkosta jälkitunnusta iholla, tai siis ylipäänsä siitä että iholle jää ”tuotteen tuntua”, mutta minun ihoni ei sitä kaipaa enkä tunteesta tykkää.

Kosteusemulsion voisin käyttää koostumuksena ja ihofiiliksensä puolesta oikein mielelläni, vaikka mieluiten tietysti näen täysin luonnollisiin ainesosiin pohjautuvan ainesosaluettelon. Emulsion II on kuitenkin koostumukseltaan ja kosteusteholtaan erinomainen, tuntuu selvästi lukitsevan ihoon enemmän kosteutta kuin noin ohuet, fluidimaiset tuotteet yleensä.

Hintatietoja: Silky Purifying -puhdistustuotteet: (125-150 ml) 51,50€, Cellular Performance -hoitovedet (125 ml) 70,50€ ja Cellular Performance -kosteusemulsiot (100 ml) 100,50€.

Kommentit
  1. 1

    momo sanoo

    mitä ihmettä tarkoittaa ”balmimainen”??? :D tuskin koko sana on suomea, tarkkana nyt oikeakielisyyden kanssa ;)

    balm: 1 Balsami 2 lohut, balsami (kuv) (mot-sanakirjan mukaan). Wikipedian mukaan taas balsami on ”lääkeainein höystettyä voidetta” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Balsami). Eli heillä on lääkitsevä voideputsari..? Voi kuulostaa jonkun mielestä saivartelulta kysyä tätä, mutta en oikeasti keksi millään mitä balmimainen voi tarkoittaa ja kuinka se poikkeaa esim. voidemaisesta :)

    • 1.1

      Sanni sanoo

      *huokaus* :)

      Minulle balmimainen on sana, oli se suomea eli ei. Balmi on paksua, öljymäistä ainetta, olematta kuitenkaan kirkasta, juoksevaa öljyä.

      Vähän armoa nyt hei. En kuitenkaan ole ihan surkeimmasta päästä suomenkieleni ja kieliopin kanssa.

      • 1.1.1

        NG sanoo

        Kieliopista puhuttaessa, sen viilaus ei ole aina turhaa ;)
        kuuluuko tuomio ’Armoa, ei vankilaan’ vai ’Armoa ei, vankilaan’? :)

        • 1.1.1.1

          Sanni sanoo

          Heh :)

          Joo, ei ole aina turhaa missään nimessä. Arvostan itsekin hyvää kielen käyttöä, mutta toisaalta tämä on rento blogi jossa haluan pystyä käyttämään ihan niitä sanoja ja ilmaisuja mitä olen puhekielessä tottunut käyttämään ilman että asiasta täytyisi tuntea huonoa omaatuntoa.

      • 1.1.2

        Nimetön sanoo

        En tajua, miksi kommenteistasi jatkuvasti saa lukea tätä ”tämä ei ole suomea, miksi kirjottaa jokin sana englanniksi?”-höpötystä. Suomen kieli ottaa lähes koko ajan vaikutteita muualta ja muuttuu, niin se on ennenkin tehnyt ja tulee tekemäänkin. En ymmärrä, miksi asiasta tehdään niin iso numero, koska tuskinpa suomi kielenä on katoamassa kuitenkaan :)

        • 1.1.2.2

          MiuMiu sanoo

          Kun ei ole muuta, missä nostaa omaa statustaan, voi alkaa viilata toisten teksteistä pilkkuja ja muita virheitä. Se, jos mikä on oiva ja ylemmyydentunteeseen pohjautuva itsensä korostamisen tapa! Suomen kieli on siitä hieno, että sanoja voi vääntää lähes loputtomiin. Ne eivät ole aina kielopin mukaisia, mutta aivan varmasti rikasta suomen kieltä! Ja blogit jos mitkä ovat hieno paikka näiden ilmaisujen tuottamiseen.

        • 1.1.2.3

          Mam sanoo

          Peukku tälle! Hyvänen aika nyt sielä niitten oppienne kanssa. Balmimainen oli Sannin kuvaus. Piste.

  2. 2

    Hh sanoo

    Minulla on tuo Sensain cleansing cream 1 vaiheen putsarina ja täytyy sanoa, että on todella riittoisaa! En ymmärrä miksi sitä pitäisi laittaa rypäleenkokoinen määrä? Itsellä riittää noin herneen kokoinen nokare, sen saan levitettyä lähes koko kasvoille ja kun aine lämpiää niin sehän muuttuu öljyiseksi jolloin se on helppo työstää koko kasvoille. Siihen päälle pesu vaahtomaisella putsarille niin hyvä tulee. Meikkivoiteena käytän kuitenkin Lancomen 24 h kestävää jankkia jota ei meinaa edes käsistä saada pois levityksen jälkeen.

    • 2.1

      Sanni sanoo

      En ymmärrä miksi sitä pitäisi laittaa rypäleenkokoinen määrä?

      Minulla sitä pienempi määrä ei millään leviä koko kasvoille, voide on todella jäykkää. En sitten tiedä onko minulle sattunut joku kakkoslaadun tai muuten vain poikkeuslaadun kappale, jos voiteen kuuluisi olla notkeampaa..?

  3. 3

    sanoo

    Voisin kuvitella, että tykkäisit Silk-linjan hoitovesistä enemmän. Niistä ei jää mitään tahmaa ihoon. :)

    Kakkosvaiheen putsareista Milky Soap on suosikkini. Se vaahtoaa runsaana ja pehmeänä, mutta täysin ilman narskufiilistä, joka Creamy Soapista tulee. Ja kaiken lisäksi se on pumppupullossa!

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Minäkin olin (jo ennen Sensai-iltaakin) kuvailujen perusteella arvellut, että Milky Soap olisi ollut eniten mun juttu. Harmi ettei se ollut testituotteena..! ^_^

  4. 4

    NG sanoo

    Kalliita nämä ovat, mutta ainakin nuo kosteusemulsiot ovat kokemuksen mukaan tehokkaita. 100 ml puteli ei edes tule litrahinnaltaan hirveän tyyriiksi verrattuna johonkin vastaavaan 50 ml purtiloon.

  5. 5

    Mpouta sanoo

    Mielenkiintoinen postaus, kiitos!
    Seuraan blogia Bloglovinin kautta, ja siinä thumbnail-kuvana näkyi toi ylin kuva. Tihrustin ilman laseja, että miksi Karkkipäivässä on ruumis hylättynä muovipussiin :DD

      • 5.1.1

        Elli sanoo

        Mä katsoin näin aamulla silmät ristissä että ekassa kuvassa on lenkkimakkara käärittynä sensain puhdistusliinaan ja mietin, että nyt on erikoinen postaus tulossa.. :) Näitä puhdistustuotteita kiinnostaisi kokeilla! Ymmärrän nyt myös vähän paremmin miten sulla riittää tuotteet niin pitkään, vaikka jotain ei tarvittaisi pähkinää enempää käytän itse silti melko köntin. Se on vaan mukavampaa, mutta ehkä pitäisi opetella säästämään.

        • 5.1.1.1

          Sanni sanoo

          Mä katsoin näin aamulla silmät ristissä että ekassa kuvassa on lenkkimakkara käärittynä sensain puhdistusliinaan ja mietin, että nyt on erikoinen postaus tulossa.. :)

          Voi ei teitä…! :)

          Mitä tuohon putsarin käyttöön tulee, esim. tuo Sensain Creamy Soap vaahtoaa oikeasti _niin_ tolkuttomasti, että isommalla määrällä vaahtoa leviäisi jo pitkin rinnuksia…! ^_^ Eli sen kohdalla ei varmaan kukaan viitsi jo siisteyssyistä holvata kovin suurta könttiä kerralla…! :D

  6. 6

    Miina sanoo

    Esitellyt tuotteet ovat melko kalliita. Ovatko nämä tuotteet mielestäsi hintansa arvoisia ja ostaisitko niitä omaan käyttöösi em. hinnoilla?

    • 6.1

      Sanni sanoo

      En ostaisi. En ostaisi mitään ihonhoitotuotetta joka maksaa yli 50€, koska sen hinnan yli mentäessä asiakas maksaa myös elämyksestä; pakkauksesta, tuoksuista (tuoksut ovat muuten yksi kosmetiikkamaailman kalleimmista raaka-aineista) tuotesarjan imagoon liittyvästä ”statuksesta” jne. Itselleni kosmetiikan luksusimagolla ei ole koskaan ollut merkitystä (olenhan ehdasta Yves Rocher -perheestä :D), enkä siksi sellaisesta myöskään koe tarvetta maksaa.

  7. 7

    sanoo

    Mä rakastan Sensaita, ja varsinkin puhdistuksia ja hoitovesiä! :) Tosin mä saan paljon pienemmän määrän riittämään ykkösputsaria kuin ”reilu rypäle” :o Mulla on aina ennen iho hilseillyt pienesti talvisin, vaikka ihoni on osiltaan selkeästi myös rasvainen… *huokaus* :D Noh, nyt tämän talven kun olen käyttänyt Sensaita, ei iho ole hilseillyt enää ollenkaan. Wau. Olen rakastunut :)

  8. 8

    Annamanna sanoo

    Hmm, just mulle myyjä hehkutti näitä tuotteita, mut jätin vielä ostamatta. Ja ehkä hyvä niin, en myöskään tykkää, että kasvovesi jättää jonkun pinnan, ainoastaan raikkaan fiiliksen. Harmi vaan, kuulun niihin joilla on kuiva iho, jossa on epäpuhtauksia ja isohkoa huokoset: ei siis siinäkään mielessä sovi tuo voide mulle. Mut millainen voide vuosi toimia? Paitsi apteekin perusvoide :) Mitä ainesosia olisi hyvä olla ja mitä ei?

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Mitä ainesosia olisi hyvä olla ja mitä ei?

      Tähän on oikeastaan mahdoton vastata ”yleispätevästi”, sillä ihmisten tarpeet ja mieltymykset ovat niin erilaisia. Mikä on yhdelle hyvä asia saa toisen ihon repeämään. Hyvin erilaisilla ainesosacocktaileilla pääsee samaan tulokseen eli hyvän tuntuiseen, hyvinvoivaan, kosteutettuun ihoon.

      Toisille sopii synteettinen voidepohja ja moni esimerkiksi rakastaa silikonien tuomaa sileää pintaa ja liukuvuuden tunnetta tuotteessa. Kuivan ja atooppisen ihon omistajista toiset suosivat kasviöljyjä, toisten iho taas tykkää enemmän mineraaliöljyistä (joita on nimenomaan niissä apteekin perusvoiteissa).

      Minä olen siitä onnekkaassa asemassa että ihoni harvemmin reagoi negatiivisesti mihinkään hoitotuotteeseen, ja valintani pohjautuvat ympäristö- ja tunnesyihin ja kosmeettiseen miellyttävyyteen. Paitsi vartalotuotteiden kohdalla ihon kuntoon, joka oikeasti parani merkittävästi vaihdettuani luonnonkosmetiikkaan –> kuivuus on muisto vain ja karheat kohdat pehmentyneet pysyvästi.

      Minä en ole koskaan pitänyt silikonin liukkaudesta voiteissa, siksi en sellaisia voiteita tykkää käyttää. Ne tuntuvat iholla ”feikiltä”. Suosin luonnonkosmetiikkaa ja luonnollisia ainesosia, koska minua viehättää ajatus siitä, että käytän ihollani jotain sellaista jota voisin vaikka syödä, luonnollisia aineita joita on aina ollut olemassa ja joilla ihmiset ovat hoitaneet itseään jo satoja/tuhansia vuosia sitten. Se on siis tunnesyy. Minusta on myös järkevämpää maksaa ainesosista, joilla on muutakin kuin sitä kosmeettista merkitystä. Silikoni ei hoida ihoa, se on tuotteessa vain parantamassa sen koostumusta. En myöskään halua maksaa päheistä pakkauksista tai turhasta pakkausmateriaalista ja pidän siitä, etteivät käyttämäni tuotteet kuormita ympäristöä.

      Minulle hyviä ainesosia ovat siis kasviöljyt ja -uutteet ja niin sanotut NMF-ainesosat jotka muistuttavat ihon oman hydrolipidikalvon ”rakennusosia”. NMF-aineita on pitkä lista, löydät osan niistä tuon linkin takaa. Esimerkiksi skvalaani, oliiviöljy, kolesteroli, urea ja lanoliini ovat NMF:iä.

      • 8.1.1

        Nimetön sanoo

        Kiitos! Silikoni ei oo minunkaan lemppari, siis se silikonin tunne ja liika liukkaus/kalvomaisuus saa kyllä jättämään voiteen kauppaan! En sinänsä ole vältellyt silikonia tietoisesti. Hmm, täytyy kokeilla jotain mahd. neutraalia luonnonkosmetiikan sarjaa, tähän mennessä monissa vastaan tulleissa tuotteissa on koivua/kukkaa tms. joka alkergisoi tai haju ei muuten miellytä. Onko jollakin luonnonkosmetiikan sarjalla hajustamattomia tuotteita?

        Kiitos huipusta blogistasi :)

        • 8.1.1.1

          Sanni sanoo

          Estelle & Thildillä on hajusteeton tuotelinja, samoin Laveralla (nimeltään Neutral). Urtekramilla on hajusteeton vartalovoide ja shampoo.

  9. 9

    Eesaiina sanoo

    Kiitokset taas mielenkiintoisesta ja perusteellisesta postauksestasi! Jäin miettimään, että tarvitseeko sitä aina kaksoispuhdistusta (Sensai käytössä), jos käyttää vain mineraalipohjaa eikä sitäkään joka päivä. Mitä mieltä olet?

    Toinen kysymykseni koskee kosteusvoidetta. Voisitko mainita ihan nimeltä jonkun kosteusvoiteen (selektiivisen tai luontais-sellaisen), jossa on niitä mainitsemiasi ”hyviksiä” + ikääntyneen ihon kaipaamia anti-age- juttuja. Kunpa osaisi itsekin lukea ja tulkita noita inckejä!
    -Eesaiina

    joissa

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Jäin miettimään, että tarvitseeko sitä aina kaksoispuhdistusta (Sensai käytössä), jos käyttää vain mineraalipohjaa eikä sitäkään joka päivä. Mitä mieltä olet?

      Minun ihoni ainakin puhdistuu mineraalipohjasta yhdelläkin tuotteella :) Mineraalipohjassahan ei edes ole mitään rasvaliukoisia aineita, eli se ei sinällään vaadi rasvapohjaista putsaria. Mutta en halua neuvoa ketään luopumaan kaksoispuhdistuksesta jos itse siitä tykkää, vaikka yksikin tuote riittäisi, kysehän on puhdistustoimenpiteen lisäksi myös elämyksestä. :)

      Itse en edes jaksaisi käyttää kahta putsaria joka ilta. Tuntuisi turhalta kun yhdelläkin tulee puhdasta.

      Voisitko mainita ihan nimeltä jonkun kosteusvoiteen (selektiivisen tai luontais-sellaisen), jossa on niitä mainitsemiasi “hyviksiä” + ikääntyneen ihon kaipaamia anti-age- juttuja.

      Vaikkapa Laveran Firming -voide (löytyy päivä- sekä yövoide, entiseltä nimeltään My Age, oma ykkössuosikkini edesmenneen La Clareen Antioksidanttivoiteen jälkeen). Firmingissä on useita NMF (Natural Moisturizing Factor) -ainesosia kuten oliiviöljyä, skvalaania JA skvaleenia (jälkimmäinen on nykyään harvinaisempi), lesitiiniä, glyserolia, hyaluronihappoa, jojobaöljyä, sheavoita, manteliöljyä, keramidi-3:a ja natrium-laktaattia.

  10. 10

    RainDrop sanoo

    On siina mineraalioljyilla ja vaseliinilla hintaa. Ymmarran toki etta selektiivisten sarjojen hinta muodostuu muustakin kuin raaka-aineista, mutta ei kylla taman jutun jalkeen tullut mielitekoa ostaa naita. Jotenkin minulla on ollut aiemmin sellainen mielikuva monien ihmisten hehkutuksen perusteella, etta Sensai on jotenkin erityisen hieno ja hyva selektiivinen merkki, mutta nuo incien osat oli kylla aika pettymys, halpoja synteettisia yhdisteita hirmu hintaan :-/

    Ja taytyy viela sanoa tuosta ’balmimainen’ sanasta, etta en minakaan kylla ihan rehellisesti tieda mita silla tarkoitit, miten se eroaa voidemaisesta? Vaikka ei mua yleensa englannin kayttaminen postauksissa hairitsekaan, eika tassakaan, en vain osannut hahmottaa millaista on balmimainen :)

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Englannin kielen sana balm = väännetään siitä finglishiksi balmi, ja siitä saadaan adjektiivi balmimainen :) Kosmetiikkaympyröissä törmää ihmisiin jotka puhuvat ”balmista”, luulen että minuunkin se on tarttunut sitä kautta. Tiedänhän kyllä, että balm-sanan oikea tai lähin vastine suomeksi on balsami, mutta ei kukaan puhu vaikkapa ”balsamimaisesta puhdistusaineesta”. En tiedä miksi. :)

  11. 11

    Nimetön sanoo

    Aikamoista tinkelitankelia tulla kosmetiikkablogiin nillittämään englannin kielen hiipimisestä tekstiin…
    Suomessa on hiihdetty kouluun kesät talvet, aina on ollut sota ja nälkä ja lehmiä lypsettävänä ja väintään 15 lasta. Siinä ei ole paljon kosmetiikkasanastoa tarvittu. Ei suomen kielessä yksinkertaisesti ole mitään alkuperäistä kosmetiikkasanastoa. Jopa ”meikki” ja ”kosmetiikka” ovat lainasanoja.

    Kosmetiikkasanastoon on vakiintunut kuitenkin sellaisia ilmauksia, kuin anti age, swatch, testeri, fluidi jnejne. Ja lisäksi kosmetiikkatuotteiden nimetkin jo sinällään ovat monasti aikamoisia nimihirviöitä, eikä niitä ole suomennettu. Haluaisinkin nyt kysyä kaikilta lainasanoista nillittäviltä, että mihin vuoteen vedetään se raja? Mitä uudemmat lainasanat ovat kiellettyjä? Tai mitä vanhemmat sallittuja?

    Olikohan mulla mitään oikeata asiaa? Ai niin, en i-k-i-n-ä olisi valmis pulittamaan mistään kosmetiikasta Sensain hintoja…

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Ei suomen kielessä yksinkertaisesti ole mitään alkuperäistä kosmetiikkasanastoa. Jopa “meikki” ja “kosmetiikka” ovat lainasanoja.

      Tämä oli muuten hyvä pointti, en ollut tullut ajatelleeksikaan mutta niinhän se on. ’Meikkikin’ tosiaan tulee ’make-upista’.

      sellaisia ilmauksia, kuin anti age, swatch, testeri, fluidi jnejne.

      Aivan, nämäkin… Ei kukaan näpäyttele fluidin ja testerin käytöstä suomen kielessä, tai edes anti age’sta.

      Aika väsyttävää olisi alkaa jokaisen lauseen kohdalla miettimään, että onko tämä nyt huonoa suomen kieltä… Tämä on kuitenkin blogi joiden on kai tarkoituskin heijastaa kirjoittajansa tyyliä ja persoonaa eikä olla mitään äidinkielen ylioppilaskoenäytteitä. Kirjoitan mielestäni aika hyvää suomen kieltä, ja jos siellä seassa kuitenkin asuu ilmaisuja kuten ’makeover’, ’balmi’ tai ’WTF’ niin kai sen voi antaa anteeksi. Eikä se mielestäni mitenkään vähennä arvostustani suomen kieltä tai hyvää kielioppia kohtaan.

      • 11.1.1

        Tiia sanoo

        Oho, toi oli muuten mun lähettämä kommentti, mutta jostain syystä tiedot eivät ole tulleet siihen…

        • 11.1.1.1

          Tiia sanoo

          Haluaisin muuten tietää, mitä nämä kommentoijat olisivat mieltä kielenkäytöstäsi irl (<-kräääh!!!).

          Mun "korvaani"(/silmääni?!) kun täällä blogissa on vielä ehkäpä vähemmän finglishiä kuin puheessasi oikeasti:D

          PS. Nyt mä en pääse millään irti tuosta ruumis muovipussissa mielikuvasta! Kiitos vaan Mpouta:)

  12. 12

    milipili sanoo

    Tänne on kaikki Valion aivoriihessä Crea-nimen keksineet tulleet kostamaan! Haa haa!

  13. 13

    panda sanoo

    Pakko kommentoida tuota hinta-asiaa. Itselleni ainakin riittää Sensain voiteita niin pieni määrä, että yksi puteli riittää mulla aina reilusti yli puoli vuotta! Oon siitä sitten laskeskellut, että voide on mulle kannattava sijoitus, iho kun on taivaallisen tuntuinen sen jälkeen. Puhdistustuotteita en ole raaskinut ostaa, ne kun on iholla vain hetken :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.