Jälleen ihana silikoniton seerumi

Kylläpäs minä nyt olen hurahtanut näihin seerumeihin..! :)

Ihan huvittaa miten paljon asenteeni on muuttunut sitten neljän vuoden takaisen Seerumi schweerumi -postauksen, jossa ihmettelen mitä seerumeilla ylipäänsä tekee. No, en nyt edelleenkään voi väittää että näkisin niissä jotain anti age -vaikutuksia, mutta olen ylipäänsä ihastunut seerumien koostumukseen ja ihofiilikseen. Nämä ovat minun juttuni! :)

(Hehheh, vähän naurahdin kun luin tuosta schweerumi-postauksesta, etten vuonna 2010 kokenut että kasvoillani vielä oli ikääntymisen merkkejä… No, neljässä vuodessa tilanne on kyllä muuttunut ;))

LogonaHydroLipidBalance3

Viimeisin seerumikaverini on Logonan Age Protection -sarjaan kuuluva Hydro-Lipid Balance. Luonnonkosmetiikasta siis taas kyse. Sain tuotteen Logonan maahantuojalta.

Sain Hydro-Lipid Balancesta vinkin jo ajat sitten muuan kuivaihoiselta tutulta, taisi olla viime keväisen 4 x kosteusseerumi -jutun yhteydessä kun kirjoitin silikonittomista seerumeista.

Logona on niitä luonnonkosmetiikan merkkejä joista en ole paljon kirjoitellutkaan. Merkillä on jostain syystä vähän vaatimaton imago, se on Santen tapaan jotenkin hyvin arkinen ekosarja. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että ainesosat olisivat vaatimattomia..! :) 35 vuotta sitten toimintansa aloittanut Logona tulee Saksasta ja sillä on BDIH- ja NaTrue- sertifikaatit.

Tiesitkö…? Logonan nimi oli alunperin Lorien, mutta se joutui oikeuden määräyksestä vaihtamaan nimensä koska alkuperäinen nimi muistutti liikaa L’Orealia. Voihan Lorkku…

LogonaHydroLipidBalance

Hydro-Lipid Balance on kaksifaasinen seerumi, jossa öljy- ja vesimäinen osa tulee sekoittaa toisiinsa ravistamalla.

Tuotteen erikoisuus on sen annostelumekanismi – enpä ole ennen tavannut suihkutettavaa seerumia. Annostelu tapahtuu kuitenkin kämmenten kautta, ei suoraan nassuun suihkimalla. :)

Hydro-Lipid Balancen koostumus on todellakin melkein kuin vettä, ja se tuntuu iholla raikkaalta öljyfaasista huolimatta. Olin varautunut siihen, että seerumi olisi minulle liian rasvaista (kun sitä tosiaan suositteli erittäin kuivaihoinen henkilö), mutta ei tämä ole ollenkaan rasvaista. Toki, se jättää ihon ravitumman tuntuiseksi kuin vähemmän öljypitoinen seerumi, mutta öljy imeytyy samantien ja iho jää vain sileän ja pehmeän tuntuiseksi. Ai että mä tykkään tällaisisista kasvotuotteista jotka syväkosteuttavat mutta eivät kuitenkaan jätä pintaan mitään rasvaista, tahmeaa tai kalvomaista tunnetta..!

Seerumi vahvistaa nimensä mukaisesti ihon hydrolipidikalvoa eli sen luontaista suojavaippaa. Kasviöljyt pehmentävät, glyseroli, sorbitoli ja sodium pca kosteuttavat ja valkoinen teeuute ja tyrnimarja tuovat antioksidanttista suojaa.

LogonaHydroLipidBalance2

Nyt pakkasten tultua olen annostellut Hydro-Lipid Balancea joinain aamuina kaksikin kerrosta, yhden kerroksen jälkeen iho on jäänyt vielä hitusen janoisen tuntuiseksi. Kahden annostelun jälkeen en ole tarvinnut enää päivävoidetta päälle. Kuivalle iholle toki suosittelen voidetta päälle.

Incin alussa on veden ja soijaöljyn jälkeen alkoholia, joka osaltaan vaikuttaa tuotteen imeytyvyyteen ja siihen, ettei se jätä rasvaista jälkitunnetta. Oletan, että se toimii myös säilöntäaineena (tyypillistä luonnonkosmetiikalle). Alkoholia ihonhoidossaan karttelevat eivät tietenkään ilahdu tästä ainesosasta, mutta luonnonkosmetiikassa tähän ainesosaan törmää jatkuvasti. Siitä, kuivattaako alkoholi lopulta ihoa ollessaan osa öljypitoista tuotetta, ollaan montaa mieltä.

Inci: aqua, soybean oil, alcohol, jojoba seed oil, glycerin, tricaprylin, sorbitol, sodium pca, sea buckthorn fruit oil, broccoli seed oil, sodium lactate, camellia sinensis leaf extract, sea buckthorn fruit extract, tocopherol, lactic acid, sunflower seed oil, palm oil, beta carotene, parfum (from essential oils), linalool, limonene, citral, geraniol, coumarin.

(Alkoholin lisäksi toinen tiettyä kuluttajaryhmää luonnonkosmetiikassa arveluttava seikka on hajusteet – tästäkin tuotteesta löytyy  viisi hajustetta jotka ovat niiden eniten allergisoivan 26 hajusteen listalla, jotka täytyy mainita tuoteselosteessa. Etenkin linalool ja limonene tuntuvat vilahtelevan vähän kaikkialla – mutta sama homma taitaa olla normikosmetiikankin puolella… Kiinnitättekö te paljon huomiota tuotteiden hajusteisiin?)

Kommentit
  1. 1

    Perhoneito sanoo

    Hajusteaineille yliherkkänä ihmisenä kiinnitän todellakin huomiota tuotteen hajuihin. Ensin tsekkaan hajun ja sen jälkeen alan miettiä tuotteen muita ominaisuuksia :D

  2. 2

    lIsaa sanoo

    Eksyin tänään sattumalta blogiisi, ja ei voi muuta todeta kuin wau, täältä sai tosi paljon kaikkia vinkkejä! Mulla olis kuitenkin kysymys. En tiedä osaatko neuvoa, mutten mä siinä kai mitään menetä vaikka kysynkin.
    En oo vielä kertaakaan käyttänyt mitään apteekin meikkejä, vaan marketeista saatavia. OOn siis teini-ikäinen ja ihoni on aika herkkä, talvella varsinkin tosi kuiva ja punoittaa muutenkin helposti. Finnejä ei oikeestaan ole ollenkaan. Oon käyttänyt nyt apteekin kosteusvoidetta ja puhditusainetta, ja tuntuu että ne on kyllä auttanut! Varsinkin huomaa heti kun on ilmanmeikkiä paripäivää, että iho näyttää ihan erilaiselta. Heti kuitenkin kun käytän marketista ostettua meikkivoidetta & puuteria alkaa se melko pian oireilemaan. Uskoisitko, että voisin löytää avun apteekin meikeistä? Ainiin ja osaatko sanoa, kumpi olisi parempaa perustavallinen meikkivoide, vai meikkipuuteri tmv.? Niin ja halauiasin kokeilla primeria meikkivoiteen alle, mutta tekeekö se mun ihosta vielä ”huonomman”? :)

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Moi!

      Minulle jäi epäselväksi, että millä lailla ihosi oireilee meikeistä…? Kirjoitit, että finnejä ei ole. Meneekö ihosi siis vain punoittavaksi vai millaisia oireita meikeistä tulee..?

      Olivat oireet mitä hyvänsä, en usko että syy välttämättä on siinä, että käytät juuri marketti– etkä jonkun muun myyntikanavan kautta ostettua meikkiä. Apteekkikosmetiikassakin on ihan samoja ainesosia kuin markettikosmetiikassa, suurin ero on hajusteettomuudessa. Apteekeissa ei kai hirveästi meikkejä ylipäänsä myydä, mutta ne joita myydään ovat minun ymmärtääkseni hajusteettomia. Se, että iho oireilee, voi johtua siitä että iho ylipäänsä reagoi meikkikerrokseen, oli meikki mitä hyvänsä. Totuushan on se, että kyllä iho kuitenkin voi kaikkein parhaiten ilman mitään ylimääräisiä kerroksia pinnalle voideltuna. ;)

      Minun ihoni reagoi nuorena herkästi voidemaiseen meikkipohjaan, meikkivoiteesta tuli melkein aina näppyjä. Siksi käytin mieluummin puuterimaista meikkipohjaa. Kaikkein parhaimpaan kuntoon iho kuitenkin tuli vasta mineraalimeikkeihin siirryttyäni. Mineraalipohjassa on vain muutama hassu ainesosa joten se on paljon ”puhtaampaa” kuin perinteinen meikkipohja, ihon päälle kasataan siis paljon vähemmän mitään ainesosia jotka saattavat saada ihon ärtymään. Siksi apteekit ovat alkaneet myydä mineraalimeikkejä.

      Siihen, onko meikkivoide vai meikkipuuteri parempaa, ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Toisille sopii voidemainen, toisille puuterimainen. Kyse on yksilön mieltymyksistä. :) Minulle meikkipuuteri oli parempaa, mutta en tietenkään pysty sanomaan onko näin myös jonkun toisen kohdalla. Ainoastaan pystyn sanomaan, että meikkivoiteessa on enemmän kalvonmuodostajia jotka voivat potentiaalisesti tukkia ihoa.

  3. 3

    Veppe sanoo

    Kiinnitän kyllä huomiota hajusteisiin, yllätys, yllätys. :) Noita eteeristen öljyjen ainesosia on kyllä tosiaan ihan kaikenlaisessa kosmetiikassa, mutta luonnonkosmetiikassa toki aika lailla poikkeuksetta. Mä en käytä niitä ainesosia sisältäviä tuotteita kasvoille, kun on liian herkkä iho, mutta hiustuotteissa ja vartalolle kyllä, ainakin huuhdeltavissa tuotteissa. Tykkään (lähes ainoastaan) luontaisista tuoksuista, ja jos jokin tuoksuu, niin suosin eteerisillä öljyillä tai muilla kasviaineksilla hajustettua yli keinotekoisen.

    Jotkut tuotteet ovat toki liian voimakkaasti hajustettuja ja ärsyttävät sekä ihoa että hengitysteitä, mutta se ei tietenkään ole yleensä suoraan kiinni siitä, millä tuote on hajustettu. Tosin tiedän joitakin yksittäisiä kemikaaleja, jotka aiheuttavat mulle ongelmia, kuten nimihirviö hydroxyisohexyl 3-cyclohexene carboxaldehyde (-> hengenahdistus ja migreeni), ja niitä vältän täysin. Yleensä ottaen hajustetuista tuotteista on parasta saada nuuhkaisu ennen ostamista. Alkoholiakaan en käytä iholle ollenkaan.

    Tuosta seerumien anti-age-vaikutuksesta… Eihän sitä tosiaan voida sanoa, että kaikki seerumit olisivat erityisiä anti-age-tuotteita, kun ihan ainesosista ja koostumuksestahan se on kiinni. Itse olen tottunut ajattelemaan seerumia rasvattomana ja ohuena (mahdollisesti kyllä silikonisena) tavarana, jollaisesta käsittääkseni useimmat ”anti-age-ainesosat” parhaiten ihoon imeytyvät, mutta tuo Logonahan esimerkiksi edustaa ihan erilaista tuotetyyppiä. En totta puhuen oikein ymmärrä, miksi öljyistä tuotetta seerumiksi kutsutaan, mutta voin tietty olla ymmärtänyt jotain väärin jo kauan sitten. :p

    Joka tapauksessa, mulla on ainakin käytössä seerumeita, joilla on mielestäni suurta anti-age-potentiaalia. Tai ei edes potentiaalia, vaan tehoa. Tuon Logonan kaltaisella tuottella en kuitenkaan odottaisi olevan ihoon suurempaa vaikutusta kuin tavallisella kosteusvoiteella, mutta eihän sekään toki ole mikään mitätön vaikutus! Eikä se tietenkään mitään haittaa, jos ”seerumi” on käytännössä vain ohut kosteusvoide, jos ei mitään hurjia anti-age-väitteitä viljelläkään. Uskon kyllä, että lupaus ”intensive moisture and elasticity” voidaan ihan hyvin tuollaisella incillä täyttää. :)

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Tuosta seerumien anti-age-vaikutuksesta… Eihän sitä tosiaan voida sanoa, että kaikki seerumit olisivat erityisiä anti-age-tuotteita, kun ihan ainesosista ja koostumuksestahan se on kiinni.

      Minä tarkoitan anti-age-vaikutuksilla sellaisia, jotka pystyisin omin silmin havaitsemaan. :) Ei mua tavallaan kiinnosta onko koostumuksessa jotain joka potentiaalisesti voi silottaa ryppyjä, napakoittaa tai kirkastaa ihon sävyä, jos en sitä kuitenkaan pysty peilistä havaitsemaan. Eli voihan olla, että anti-age -lupauksia sisältävää tuotetta käyttäessäni ihossani tapahtuukin jossain mikrotasolla jotain poikkeavaa (siis muuta kuin mitä vaikka apteekin perusvoide saa aikaan), mikä tietysti on hyvä juttu, mutta koska en sitä pysty silmin havaitsemaan niin en tiedä onko sillä merkitystä…? Totuus taitaa olla, että anti-age -vaikutuksen näkisi konkreettisesti vain, jos olisi identtinen kaksoissisko joka ei käyttäisi anti-age -tuotteita. ;) Onkohan anti-age -tuotteilla suoritettu kaksostutkimuksia? :D Olisi ihan älyttömän kiinnostavaa…!

      En totta puhuen oikein ymmärrä, miksi öljyistä tuotetta seerumiksi kutsutaan, mutta voin tietty olla ymmärtänyt jotain väärin jo kauan sitten. :p

      Tarkoitatko tuolla siis sitä, että öljyt ovat molekyylikooltaan niin isoja, että eivät voi imeytyä niin syvälle kuin mitä seerumin ainesosien ”kuuluisi”? Minä olen ajatellut asian niin, että öljyjä sisältävissä seerumeissa kuitenkin on MYÖS niitä pienimolekyylisiä ainesosia jotka imeytyvät syvemmälle, ja öljyt jäävät vain tuomaan sitä ravittua tunnetta ihon pintaan. Öljypohjaiset seerumit olisi siis ennen kaikkea luotu kuivaihoisille. Ikäänkuin ”2-in-1” -tuotteita. :)

      Pelkkää öljyä en minäkään ajattele seerumina.

      Eikä se tietenkään mitään haittaa, jos “seerumi” on käytännössä vain ohut kosteusvoide,

      Jes, näin mä itse seerumit koen! :) Mun iho on käytännössä ihan saman näköinen käytin sitten voidetta tai seerumia, pidän vain seerumin koostumuksesta ja useimmissa tapauksissa jälkifiiliksestä enemmän.

      Joka tapauksessa, mulla on ainakin käytössä seerumeita, joilla on mielestäni suurta anti-age-potentiaalia. Tai ei edes potentiaalia, vaan tehoa.

      Ihan uteliaisuudesta, millaisia tehoja olet niissä huomannut..? Mä odotan edelleen sitä maagista hetkeä, jolloin törmäisin tuotteeseen, jonka vaikutus todella konkreettisesti näkyisi mun iholla – muuten kuin kuivuuden helpottumisena. Joo, Nivea Cremen vaikutus näkyi konkreettisesti Kreikan paahteessa, mutta kyse oli erikoisolosuhteista. Suomen oloissa, kun iho ei joudu vastaavan aurinkoaltistuksen armoille, ei Niveakaan tee mitään maagista. Kunhan vain helpottaa kuivuuden tunnetta. :)

      • 3.1.1

        Veppe sanoo

        Kun ihmettelin, miksi öljyistä tuotetta kutsutaan seerumiksi, niin tarkoitin siis vain sitä, olen joskus kauan sitten oppinut luulemaan, että seerumiksi normaalisti kutsutaan ohutta, (lähes) rasvatonta koostumusta, joka imeytyy nopeasti. En mä ollenkaan väitä, etteikö jokin niissä öljyisissä tuotteissa voisi imeytyä tms, olin siis vaan kuvitellut, että seerumilla tarkoitetaan rajatummin jotain muuta. Mutta ihan triviaali juttu! :)

        Olen ihan samaa mieltä siitä, ettei mistään anti-age-ominaisuuksista kannata hirveästi paasata, jos ei iholla oikeasti näe/tunne mitään vaikutusta. Mun iho on ollut niin kauan niin kamalan huonossa kunnossa monin tavoin, että siinä näkee kohentumisen hyvin, kun on paljon parantamisen varaa. Luulen, että sun iho on niin hyvässä kunnossa moneen muuhun verrattuna, ettei kosmetiikalla ole mahdollisuutta siihen mitään älytöntä parannusta tehdäkään – ehkä sulla siksikin on vaatimattomampi kuva asiasta. Voi tietty olla myös, että et ole vielä törmännyt tarpeeksi hyviin tuotteisiin. Olisihan se hassua, kun olet kokeillut niin suuren määrän kosmetiikkaa, mutta toisaalta minusta ne oikeasti toimivat ovat ihan sairaan harvassa.

        Mä olen niillä hyviksi kokemillani anti-age- tai muilla tehotuotteilla saanut ihon kiinteämmäksi, kirkkaammaksi, tasaisemman väriseksi ja vähemmän tukkeutuvaksi. Ihan kaikenlaiset kosteutustavat ja -tuotteet on tullut kokeiltua, ja kosteutuksesta itsestään ei sellaista apua mulle ole ollut, joten ne perusainesosat ei siihen tehoon riitä. Aloin käyttää tehokkaampia tuotteita tosissani viime keväänä, ja kesällä mun mahtava mummoni sanoi, että ”onpas X:stä tullut nätti!” ! :D No nätti en ihan ole, mutta huomattavasti aiempaa ihmismäisemmän näköinen, ja sekin on plussaa. :p

        • 3.1.1.1

          Sanni sanoo

          Luulen, että sun iho on niin hyvässä kunnossa moneen muuhun verrattuna, ettei kosmetiikalla ole mahdollisuutta siihen mitään älytöntä parannusta tehdäkään – ehkä sulla siksikin on vaatimattomampi kuva asiasta.

          Tämä varmaan pitää paikkansa.

          Aloin käyttää tehokkaampia tuotteita tosissani viime keväänä, ja kesällä mun mahtava mummoni sanoi, että “onpas X:stä tullut nätti!” ! :D

          :) :)

          Mahtavaa kuulla että oikeiden tuotteiden löytämisellä tosiaan on ollut noin perustavanlaatuinen vaikutus sun ihoon. Edelleen tekee mieli sanoa, että sulla jos kellä pitäisi olla oma kosmetiikkablogi… :) Sinun tiedoilla ja konkreettisilla esimerkeillä moni saisi varmasti paljon apua ihonhoito-ongelmiinsa. Olet moniin asioihin huiman paljon perehtyneempi kuin moni kosmetiikkabloggaaja. *peukku*

          • 3.1.1.1.1

            Veppe sanoo

            Kyllä mä jollain tapaa tykkäisin käsitellä asioita blogissa omilla ehdoilla, mutta on mulla monta ongelmaakin asian kanssa. Ensinnäkään mä en koe kuitenkaan tietäväni asioista niin hyvin, että voisin selostaa niitä sillä todenperäisyydellä kuin tahtoisin. Toisekseen, olen siitä(kin) hankala, että en pärjää epämääräisyyden kanssa. Kun mulla ei varsinaisesti ole mitään tiettyä kiinnostuksen kohdetta, niin en oikein näe mitään punaista lankaa blogille.

            Sitten on vielä se, miten älyttömäksi tämä on mennyt, kun moni pitää bloggaajia velvollisina miellyttämään ja katsovat oikeudekseen/tarpeelliseksi valittaa mistä tahansa. En usko että mulla riittäisi kärsivällisyyttä suhtautua rasittaviin kommentteihin nätisti, jos lukijoita olisi ja sellaisia tulisi. En mä niistä loukkaantuisikaan, mutta en vaan jaksaisi varmaan muutakaan kuin sanoa rumasti suorat sanat. Ja siitä tuskin tykättäisiin.

            Ja tuskin sekään olisi kellekään kauhean mielenkiintoista, kun en oikein voi hirveästi kokeilla uusia tuotteita, en tykkää paljoa ehostaa, enkä oikein käytä muotoilutuotteitakaan jne, heh… ;) Niin ja ei mulla ole kunnon kameraakaan, jos vielä kasvatetaan listaa. :D

            Tähän sopii vielä hyvin lisätä, että onnittelut hyvästä blogista! Olet onnistunut aika monessa asiassa! :p

            • 3.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              Hehheh, no sieltähän tuli kattavat perustelut blogittomuudelle..! :) Ymmärrän hyvin. Onneksi osa Suomen kauneusblogien lukijoista hyötyy seikkaperäisistä kommenteistasi kuitenkin ihan mun kommenttiboksin kautta…! ^_^

              • 3.1.1.1.1.1.1

                Veppe sanoo

                :D Heh, no joo, mä yritän kuitenkin olla tunkematta sun blogiin liikaa… (Sori tuo edellinenkin vuodatus!) Ja voihan se olla, että sitä joku päivä kokeilee ihan tietoisesti surkeaa ja tylyä blogiformaattia kaikkia ankeita munapäitä varten, hehe. ;p

                • 3.1.1.1.1.1.1.1

                  Pauliina sanoo

                  Peukkuja… Kiva lukea teidän keskusteluja.kumpikin tietää mistä puhuu, käytännönläheisesti ja ilman tarvetta miellyttää ketään.

  4. 4

    sanoo

    Viime aikoina olen alkanut kiinnittämään hajusteisiin huomiota, varsinkin, kun käytän hajuvettä niin on mukavaa, jos muiden tuotteiden tuoksut eivät olisi kovin voimakkaita. Onneksi halukkaille löytyy myös täysin tuoksuttomia seerumeita.

    Eräs itselläni testattavana oleva mielenkiintoinen brändi sai minut tosi paljon mietiskelemään näitä ihonhoitojuttuja. Miksi tuotteissa käytetään näin paljon eri ainesosia, mitä perusteita niille on? Monissa on paljon turhaa ja vähän sitä oikeasti ihoon vaikuttavaa. Näin on jopa kalliissa tuotteissa. Halvempi valmistaa? On kuitenkin mahdollista tehdä voiteita ja seerumeita, mitkä ei sisällä muita kuin vaikuttavia ainesosia eikä yhtään mitään muuta ylimääräistä. Otin tässä juuri käyttöön ikääntyvän ihon seerumin, joka sisältää vain kolmea ainesosaa: Glyseriiniä, Natto Gumia ja Panthenolia.

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Miksi tuotteissa käytetään näin paljon eri ainesosia, mitä perusteita niille on?

      Sanopa muuta. Olen miettinyt ihan samaa lukuisat kerrat… Kukahan osaisi tuon selittää? Kysymys Beauty Brainsille? :)

      On kuitenkin mahdollista tehdä voiteita ja seerumeita, mitkä ei sisällä muita kuin vaikuttavia ainesosia eikä yhtään mitään muuta ylimääräistä.

      Osa lisäaineista vaikuttaa tietysti säilyvyyteen ja hurjan suuri osa koostumukseen (tuoksusta puhumattakaan), mutta jos kaikki käyttäisivät tuorekosmetiikkaa eivätkä piittaisi tuotteen mahdollisesta tahmaisuudesta tai hyytelömäisyydestä tai sopivuudesta meikin alle, niin asia olisi toinen… Todella mielenkintoinen aihe tämä.

      Kauanko tuo kolmen ainesosan seerumi säilyy..? Onko siinä annettu säilyvyysaikaa..? Siinä ei tietty ole vettäkään, joten ehkäpä siksi säilyy hyvin… Juuri tällaisissa tilanteissa toivoisin taskuuni sitä pikkukemistiä! ;) Feed me with answers! ^_^

      • 4.1.1

        sanoo

        Sarjalla on muuten toinenkin seerumi, jossa on yhtä vähän ainesosia, muutenkin tuotteissa on pääsääntöisesti alta kymmenen ainesosaa. Sarjan on kehitellyt kosmeettisten tuotteiden kemisti, joka alkoi firmoille työskennellessään miettimään, miksi kaikki tuotteen sisältämät raaka-aineet eivät voisi olla vaikuttavia vaan miksi ne lisätään siihen ”perusmassaan”, jolloin vaikuttavien aineiden osuus jää tuotteessa hyvin vähäiseksi, jopa kalliissa ja laadukkaiksi mielletyissä ihonhoitotuotteissa.

        Sarjan joissakin tuotteissa on parasta ennen päiväys tyyliin kk/vuosi, tuotteet (yhtä lukuunottamatta) on pakattu ilmatiiviisti ja niille luvataan 6 kk:n säilyminen avaamisesta.

        Ainakaan omat käyttämäni tuotteet eivät ole jättäneet ihonpintaa tippaakaan tahmaiseksi, sopivat erinomaisesti meikin alle. Seerumit tietenkin ovat geelimäisen liukkaita, mutta ne ”imeytyvät” ihoon välittömästi.

        Kolme viikkoa aktiivista testausta takana ja voin sanoa, että oma iho on WAU-kunnossa, pakkasetkaan eivät saaneet ihoa hilseilemään. :D Hirveän vaikea sanoa näistä mitään huonoa, kun juttu tulee pihalle. Muutos omassa ihossa sai todella miettimään näitä juttuja ja lukemaan tarkemmin niitä INCI-listoja ja ennenkaikkea miettimään, mistä kannattaa maksaa.

        • 4.1.1.1

          Sanni sanoo

          joka alkoi firmoille työskennellessään miettimään, miksi kaikki tuotteen sisältämät raaka-aineet eivät voisi olla vaikuttavia vaan miksi ne lisätään siihen “perusmassaan”, jolloin vaikuttavien aineiden osuus jää tuotteessa hyvin vähäiseksi

          Yksi syy siihen, miksi ei voi käyttää pelkästään vaikuttavia aineita, on ainakin se, että monet vaikuttavat aineet vaativat liuottimen. Näin ollen tuotteeseen on lisättävä ainakin se. Ja sitten sellainen seikka, että tietyt aineet saavat vaikuttaa vain tietyllä pitoisuudella (eli ovat esim. liian voimakkaita ja haitallisia iholla liian korkealla pitoisuudella), jolloin jos tuotteessa on vaikka vain 3 ainesosaa, niin sen jonkun pitoisuusrajallisen ainesosan osuus jää väkisinkin liian suureksi jos joukkoon ei lisätä muita ainesosia. Ja sitten on vielä niitä ”kuljettimia”, ainesosia, jotka lisätään tuotteeseen auttamaan aktiiviaineen kulkeutumista ihoon.

          Mutta joo, 49 ainesosaa ei varmaan oikeasti mihinkään tuotteeseen vaadittaisi sen toimivuuden kannalta, mutta pelkät aktiiviaineet yksinään eivät välttämättä myöskään toimisi. Riippuen tietysti mistä aineista on kysymys. :)

          Kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoisilta nuo sun testituotteet, täytyy käydä ehdottomasti lukemassa juttu sitten blogistasi! :)

  5. 5

    B sanoo

    Luonnonkosmetiikan puolelta en koskaan ole saanut hajusteista minkäännäköisiä ihoreaktioita. Toisin on synteettisen kosmetiikan laita. Jos ainesosaluettelossa esiintyy sana parfum, ihoni on noin 98 prosentin varmuudella sen näköinen, kuin olisin pitänyt nokkosenlehtiä naamalla.

  6. 6

    saara sanoo

    Mitä esim. ”antioksidanttinen suoja” käytännössä tarkoittaa? Ymmärrän voiteiden ym. kosteuttavat tai pehmentävät aineosat, mutta tuo menee jo jotenkin yli. :)

    Olen netistä lukenut miten toiset käyttävät esim. kookosöljyä tai manteliöljyä ihonhoidossa rasvana. Mitä olet tästä mieltä? Monissa rasvoissahan on erilaisia öljyjä aineosina muutenkin.

    Tiedetään myös, että ihoa kannattaisi hoitaa ”sitältä päin” eli syömällä terveellisesti, joten onko iholle oikeasti jotain hyötyä antioksidantti/vitamiinivoiteista, jos samat aineet saa ravinnosta? Tiedän kyllä psykologiset vaikutukset, jos laittaa jotain hyväntuoksuista rasvaa ja iho saattaa myös tuntua hyvältä, mutta mitä iholle tapahtuu, jos voiteiden käytön lopettaa? Tiedän ihmisiä, joilla on hyvä iho eivätkä he käytä kuin kosteuttavia voiteita silloin kun iho on kuiva.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Mitä esim. “antioksidanttinen suoja” käytännössä tarkoittaa?

      Sitä, että ainesosat neutraloivat vapaiden radikaalien vaikutuksia iholla. :)

      Tässäkin, kuten niin monessa muussa kosmetiikka-asiassa, ollaan useampaa mieltä. Esimerkiksi minun opettajani kosmetiikan kemian kurssilla opetti, että antioksidantit kosmetiikassa ovat ihan höpönhöpöä mitä tulee vaikutuksiin ihoon. Hänen mukaansa antioksidantit voivat vaikuttaa ainoastaan tuotteen säilyvyyteen. Itse olen valinnut uskoa Paula Begounia (USAlainen kosmetiikkaguru), jolla on toisenlainen näkemys (ja tutkimustuloksia joihin viitata, toisin kuin opettajallani). Begounin sanoin antioksidantit ovat yksi hyödyllisimpiä ainesosia kosmetiikassa, ja kykenevät suojaamaan ihoa hapettumisvaurioilta. (Kaikkein parhaimman suojan saa toki nauttimalla antioksidantit suun kautta ravinnossa ;)) Antioksidanttien suurin haaste kosmetiikassa on niiden stabiilina pitäminen, pakkaustekniikka vaikuttaa paljon siihen miten ne säilyvät. Esimerkiksi kannelliset purkit ovat turhia antioksidanttisen kosmetiikan pakkausmuotona ja tekevät tyhjäksi antioksidanttien vaikutuksen.

      Olen netistä lukenut miten toiset käyttävät esim. kookosöljyä tai manteliöljyä ihonhoidossa rasvana. Mitä olet tästä mieltä?

      Se on erittäin jees :) Itsekin käytän välillä esimerkiksi oliiviöljyä vartalon kosteutukseen.

  7. 7

    Marika sanoo

    Voi ei, kuullostaa ja näyttää niin hyvälle, että pakkohan tota on tilata kokeiluun :D

  8. 8

    Anniina sanoo

    Haha en ilmeisesti, kun sain vasta nyt tietää, että esim. noi linalool ja limonene on hajusteita :D aina sitä oppii uutta! Käytätkö joskus ihonhoidossasi joitain yksittäisiä öljyjä, kuten esim kookosöljyä, jojobaöljyä..? Jos käytät, niin postaus niistä olisi kiva!

    • 8.1

      Sanni sanoo

      käytätkö joskus ihonhoidossasi joitain yksittäisiä öljyjä, kuten esim kookosöljyä, jojobaöljyä..?

      Hiustenhoidossa kyllä, sekoitan hoitoaineeseen säännöllisesti kasviöljyjä. Ihonhoidossa harvemmin, kesällä joskus käytän öljyjä vartalon iholle kun se vetää erityisen kuivaksi auringon vaikutuksesta. Kasvoilla en öljyistä tykkää, vaikka ne eivät ihoani tukikaan. Makuasia. Vesimäinen fluidikoostumus vain on enemmän mun mieleen :)

  9. 9

    Anu sanoo

    Moi!
    Mä tykkään käyttää seerumeja ja öljyjä, joten tuo tuote vois olla mun mieleen. Tällä hetkellä iltakäytössä on Virolaisen JOIK:n kasvoseerumi, jossa on myös karpalon siemenöljyä. Aika öljyinen, mutta aivan ihana näin talvella ainakin.
    Kun nyt mainitsit tuon alkoholin tuossa jutussa niin laitan tähän kysymyksen, jota on ollut tarkoitus kysyä sulta. :)Lemppari dödöni lopetettiin ja ostin saman sarjan uudistuneen dödön. Tuote on teholtaan mielestäni tosi huono, mutta sen lisäksi INCI:ssä ja suomenkielisessä selostetarrassa on ristiriita.
    Selostetarrassa lukee: ”Alkoholiton luomu deodorantti ilman alumiinikloorihydraattia. Sisältää aitoja, bakteereja tappavia, eteerisiä öljyjä. Ei tahraa vaatteita.”

    INCI näyttää tältä: AQUA/WATER – ALCOHOL – XYLITOL – GLYCERIN – CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE – TRIETHYL CITRATE – PARFUM/FRAGRANCE – GLYCERYL DIBEHENATE – SILICA – HORDEUM VULGARE EXTRACT* – SALVIA OFFICINALIS (SAGE) OIL – HELIANTHUS ANNUUS (SUNFLOWER) SEED OIL – MENTHA PIPERITA (PEPPERMINT) OIL* – THYMUS VULGARIS (THYME) OIL* – FUSANUS SPICATUS WOOD OIL – XANTHAN GUM – BEHENYL ALCOHOL – SODIUM CAPROYL/LAUROYL LACTYLATE – GLYCERYL CAPRATE – TRIBEHENIN – SODIUM GLUCONATE – GLYCERYL BEHENATE – CELLULOSE GUM – GLYCERYL STEARATE CITRATE – SODIUM USNATE – TOCOPHEROL – SODIUM GLYCOLATE – SODIUM BENZOATE – GERANIOL** – LIMONENE** – CITRONELLOL** – LINALOOL**.

    Toisena lukee siis alcohol. Inci oli osittain tuon suomenkielisen tarran alla. Aloin tutkimaan inciä tarkemmin kun dödö aiheutti pistelyä kainaloissa. Voiko tuotetta sanoa alkoholittomaksi jos incissä lukee alcohol?

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Voiko tuotetta sanoa alkoholittomaksi jos incissä lukee alcohol?

      Ei voi. Onpas kummallista, suomennoksessa on selvästi virhe. Tuollaisia virheitä sattuu toisinaan, itsekin bongailin myyjän työssäni vastaavia virheitä suomenkielisistä pakkausselosteista ja laitoin noottia maahantuojalle.

      • 9.1.1

        Anu sanoo

        Kiitos vastauksesta :)!
        Menin tänään liikkeeseen reklamoimaan tuotteesta ja sain rahani takaisin. He lupasivat myös ottaa yhteyttä maahantuojaan. Harmi kun menivät uudistamaan tuotetta (huonompaan suuntaan).

        Nyt mulla on edessä toimivan dödön etsiminen… Se on tylsää ja rahaa vievää puuhaa, koska huonosti toimivaa tuotetta ei vaan voi käyttää, toisin kuin esim. vartalovoidetta tms.

        • 9.1.1.1

          Sanni sanoo

          Menin tänään liikkeeseen reklamoimaan tuotteesta ja sain rahani takaisin.

          Hyvä juttu! :)

  10. 10

    Elina sanoo

    Sanni, sinulla on mielenkiintoinen ja innostava blogi. Tykkään kovasti ihonhoitojutuistasi sekä kaikkeen yleensä elämään liittyvistä postauksistasi :) Arvostan avoimmuuttasi ja olen ihaillut mm. sinun intoasi harrastaa kirjeenvaihtoa. Kiitos! Silmämeikkausjutut luen vähän harppoen, kun ikä jo painaa yläluomia ;)

    Päätin ekan kerran kommentoida, kun ketjussa oli puhe eteerisistä öljyistä, jotka ovat olleet elämässäni mukana ja joista olen paljon ottanut selvää viimeisen reilu viidentoista vuoden aikana.

    Limonene ja linalool ovat tosiaan eteerisistä öljyistä eristettyjä ainesosia. Eristettyinä ne herkemmin saattavat aiheuttaa ärsytystä. Ollessaan osana eteerisen öljyn kokonaisuutta ne harvemmin aiheuttavat mitään ongelmaa oikein annosteltuna. Eristettynä, ilman eteerisen öljyn muita toisiaan täydentäviä ainesosia, ne ovat vaikutukseltaan raaempia. Osana aitoa korkealaatuista eteeristä öljyä niillä on myös hoitavia vaikutuksia.

    Luonnonkosmetiikka olisi siis paljon luonnollisempaa, jos siinä käytettäisiin aitoja ja kokonaisia sekä laadukkaasti tuotettuja eteerisiä öljyjä eristettyjen osien sijaan. Mutta…laadukkaat eteeriset öljyt ovat hinnakkaita. (Ja aitoinakin myydään todella paljon kaikkea fuskua!! Ostaa kannattaa vain tosiaan asiaansa perehtyneeltä myyjältä).

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Kiitos kommentistasi Elina! Todella kiinnostavaa. Eteerisiin öljyihin olisi kyllä kiehtovaa tutustua jonkun intensiivikurssin muodossa. Joskus olen yrittänyt jotain kirjoja lainata aiheesta mutta lukeminen on jäänyt aika pintapuoliseksi, mielekkäämpää olisi oppia öljyistä asiantuntijan opastuksella. :)

  11. 11

    Lena sanoo

    Minulla alkoholi tuotteissa (listan alkupäässä) saa ihon rasvoittumaan enemmän, eikä sitä kai suositella muutenkaan, jos on couperosaa. Maksaläiskistäkin välillä puhutaan, että alkoholi aiheuttaisi niitä?

    Välttelen myös noita pitkiä listoja hajusteita, mutta pelkkä ”parfum” jossain listan lopussa ei niinkään haittaa – kunhan tuote ei jää haisemaan iholla pitkäksi aikaa.

    • 11.1

      Sanni sanoo

      mutta pelkkä “parfum” jossain listan lopussa ei niinkään haittaa

      Silloin kun lukee pelkkä ’parfum’, ei hajusteissa ole noita eniten allergisoivia. Muut kuin nuo EU:n listaamat 26 saavat olla incissä yhteisnimellä parfum tai fragrance.

      Maksaläiskistäkin välillä puhutaan, että alkoholi aiheuttaisi niitä?

      Näin minäkin muistan joskus aikoinaan kuulleeni, ja nimenomaan aurinkoaltistuksen yhteydessä, mutta se on ilmeisesti urbaania legendaa. Alkoholi kuitenkin haihtuu iholta hetkessä.

  12. 12

    sanoo

    Yep, hajusteiden syynääminen on tuttua puuhaa :) Jossain vaiheessa ihoni reagoi niihin, onneksi nyt ollaan parempaan suuntaan menossa. Esim. Yves Rocherin Hamamelis kropparasva sai ihon kuumenemaan/punoittamaan ja Lumenen suihkusaippua käsivarret kutisemaan ja tähän päälle kun lisättiin tuoksuva pyykinpesuaine niin hajustekemikaalicoctail oli valmis, jumankeka mikä syyhy/psorimainen pikkuihottuma niistä kaikista tulikaan! Olen kyllä monesti miettinyt, että olisikohan syynä iho-oireille ollut nimenomaan tuo silloin käyttämieni tuotteiden kemikaalikuormitus noin ylipäänsä, säilöntäaineista jne. lähtien, itse satuin aikoinaan vaan lukemaan hajusteallergiasta ja limonenet ja linaloolit tuntuivat silloin olevan se yhteinen ärsytysnimittäjä..Tilanne on onneksi rauhoittunut, mutta olen muutenkin tarkistanut ihonhoitorutiineja ( esim. joka iltaisen suihkussa käymisen muuttaminen joka toiseen iltaan on saanut ihon kunnon hehkuvammaksi! Vauvapyyhkeillä pyyhin ”pesua kaipaavat” kehon osat :D).

    Hajustamattomien tuotteiden käyttö on jäänyt päälle, pääsääntöisesti käytän niitä tai sitten hypotuoksuisia ( hiusten hoidossa lähinnä ). Kasvojen suhteen olen tarkempi, tällä hetkellä käyttämissäni tuotteissa on hajusteita mutta ne eivät kuitenkaan tuoksu. Itseäni kyllä ihmetyttää se, että moni tuote mainostaa itseään hajustamattomaksi ja kuitenkin incistä löytyy ne limonenet ja linaloolit..se kuitenkin määritellään hajusteeksi, vaikka voissa paistaisi! Onneksi osa tuotteista markkinoidaan ” ei lisättyjä synteettisiä hajusteita”-tyyppisesti.

  13. 13

    NG sanoo

    Luulin jo kommentoineeni, mutta uups, olin klikannut kai viestin jonnekin bittiavaruuden mustaan aukkoon :)

    Tuo Logonan seerumi todella herättää kysymyksen, miksi luonnonkosmetiikassa suositaan alkoholin käyttöä kovin surutta. Asiasta ollaan eri mieltä, – firmat itse sanovat spriin vain haihtuvan iholta tekemättä hallaa. Kuitenkin lukemani (esim.Paulan tietopankki) mukaan pirtu AINA vahingoittaa ihon tasapainoa, vaikka näkyviä ärtymyksen merkkejä ei näkyisikään. Vahingot kumuloituvat jatkuvassa käytössä ja ilmenevät mm. kollageenin vähentymisenä eli löystymisenä, maksaläikkinä, ryppyinä jne.

    Itse en halua siksi alkoholipitoisia tuotteita iholle sivellä, vaikka tunne voisi olla hetkellisen rauhoittava ja virkistävä. :)

    Alkoholittomiakin seerumeja muuten on mahdollista valmistaa, ja iHerbin valikoimaan kuuluvat NOW Foodsin Q10 ja Hyaluronic Acid ovat hyviä esimerkkejä. :)

    • 13.1

      Sanni sanoo

      Joo, minäkin olen lukenut Paulan tiimin näkemyksistä alkoholiin, ja kieltämättä tulee olo että pitäisiköhän oikeasti vältellä alkoholia ihonhoitotuotteissaan. Toistaiseksi en vain ole, ehm, jaksanut asiasta niin huolestua. Yleensä minulla on taipumus haluta uskoa Paulaa, mutta jotenkin en vain voi olla ajattelematta, että ovathan monet luonnonkosmetiikkapioneerit käyttäneet tuotteissaan alkoholia jo vuosikymmeniä (esim. Dr. Hauschka ja Weleda). Koen luottamusta näitä merkkejä kohtaan, ja uskon että he haluavat oikeasti hoitaa ihoa parhaalla mahdollisella tavalla ilman turhia ainesosia. Melkein kaikissa Weledan ja Hauschkan tuotteissa on alkoholia, joten jos kuvitellaan merkkien uskollinen asiakas, joka käyttää kokonaisvaltaisesti niin vartalollaan kuin kasvoillaan heidän tuotteitaan, niin ihollehan kertyy päivittäin aikamoinen annos alkoholia. Luulisi, kun on kyse noin vanhoista merkeistä, että alkoholin negatiiviset vaikutukset heidän asiakkaidensa iholla olisi jo käynyt ilmi vuosikymmenten saatossa.

      Jos alkoholi ihan oikeasti aiheuttaisi Paulan kuvailemia vaurioita, miksi arvostetut merkit haluaisivat käyttää sitä tuotteissaan..? Jotkut synteettisen kosmetiikan merkit saattaisin ymmärtää, mutta perinteisen luonnonkosmetiikan puolella ihonhoidossa on mielestäni perustavanlaatuinen näkemysero –> ihoa halutaan hoitaa niillä ainesosilla joilla oikeasti on merkitystä, jopa kosmeettisen miellyttävyyden kustannuksella.

      Tämä on jotensakin ”vaikea” asia josta minun on hankala muodostaa kunnon mielipidettä. :/

      • 13.1.1

        NG sanoo

        Tuo ’Minkä takia valmistajat käyttävät tuotteissaan haitallisia ainesosia’ soveltuu monen muuhunkin, yleisesti käytettyyn raaka-aineeseen. Kosmetiikassa näkee hajusteita, vaarallisia säilöntäaineita, allergisoivia kasviuutteita (laventeli, arnikki jne..), joilla kaikilla on tunnettuja haittavaikutuksia.
        Samoin monet valmistajat käyttävät aurinkosuojissaan epästabiileja filttereitä, jotka hajoavat iholla muutaman tunnin kuluessa levityksestä eivätkä anna lupaamaansa UV-suojaa.
        Miksi sitten näitä tuotteita saa valmistaa ja myydä…?
        En tiedä – mutta onneksi kuluttajalla on nykyään mahdollisuus ottaa selvää raaka-aineiden riskeistä ja hyödyistä.
        Mitä tulee ’tunnettujen merkkien’ kuten Dr. Hauschkan ja Weledan käyttäjäkuntaan, niin voin kuvitella, että kuusi-seitsemänkymppisillä on jo aika rypistynyt ja nahistunut iho vuosikymmenten käytön jälkeen… Geenit totta kai vaikuttavat, eikä ihon ryppyisyys sinänsä ole mikään eettinen kysymys ;-)
        Itse vain haluan säilyttää orvasketeni niin suojaavana kuin suinkin mahdollista altistamatta sitä turhille häiriötekijöille. Sen tehtävä kuitenkin on selvitä tuulista, tuiskuista ja kuivuudesta, ilman ylimääräisiä jännitteitä :-)

      • 13.1.2

        Veppe sanoo

        Myöhästyin vähän tästä keskusteluntyngästä, mutta kun on kiinnostavia pointteja, niin osallistun vielä… Mä en ollut tajunnutkaan, että tähän alkoholiasiaan liittyy niin iso ero mielikuvissa. Jännä juttu! Vaikka olen luonnonkosmetiikkaa paljon käyttänytkin, niin mulla on melkein päinvastainen kuva niistä merkeistä kuin tuo kunnioittava luottamus, mistä (Sanni) mainitsit. Se johtuu varmaan siitä, että suurin osa näkemistäni luonnonkosmetiikan tuotteista sisältää moniakin haitallisiksi ja/tai helposti allergisoiviksi tunnettuja ainesosia, kuten NG tuossa myös mainitsee. Mulla on siis ennemminkin sellainen mielikuva, että luonnonkosmetiikkaa valmistetaan usein sinisilmäisesti siinä harhakuvitelmassa (tai ainakin sellaisella myyntipuheella), että kaikki luonnosta tuleva on turvallista ja hyvää. Sellainen näkemys mulle on aina myös välittynyt esim. Hauschkan ja Weledan ym. promoteksteistä.

        Incien perusteella mulle näyttää siltä, että oikea turvallisuus/terveellisyys ei useimmille luonnonkosmetiikkamerkeille todellakaan ole tärkeää. Laventeli, teepuuöljy, mykerökukkaisuutteet, hamamelis, suuret eteeristen öljyjen määrät, se alkoholi… Moniin luonnonkosmetiikan tyypillisimpiin ainesosiin liittyy esimerkisi herkistymisen, allergisten reaktioiden, fototoksisuuden ja hormonaalisten haittavaikutusten riskejä. Ei sillä, ettäkö muu kosmetiikka olisi vapaata riskeistä, mutta en ole nähnyt aihetta asettaa ainakaan sen enempää luottamusta luonnonkosmetiikkaankaan. Se on bisnestä siinä missä muukin. Ja se on myös melkoista mielikuvabisnestä… Luulen, että luontobrändäyksellä on ensin saatu se arvostus ja luottamus. Sen jälkeen ei ole niin paljon väliä, vaikka monet ainesosat tiedettäisiinkin jo haitallisiksi, kun monta sukupolvea asiakkaita luottaa vanhaan ja maineikkaaseen brändiin.

        Miksi siis luonnonkosmetiikan valmistajat haluaisivat käyttää alkoholia tuotteissaan, jos se aiheuttaisi vaurioita? Koska niiden ensisijaisena kiinnostuksena ei ole kenenkään optimaalinen terveys pitkällä aikavälillä, vaan bisnes. Ja koska alkoholi on halpaa ja sertifikaattien sallimaa, ja sillä saadaan tuotteisiin halutun kaltainen koostumus tai säilyvyys. Monen vanhan merkin brändiä myös pönkitetään entisestään sillä, että koostumukset ovat samoja kuin vaikkapa 50 vuotta sitten, ja se lisää monen asiakkaan luottamusta, vaikka se todellisuudessa tarkoittaisikin sitä, että tuote sisältää tusina ainesosaa, jotka nykyään tiedetään haitallisiksi.

        • 13.1.2.1

          Veppe sanoo

          Pystyin vielä näinkin pitkästä läpäläästä unohtamaan sen, että mikään ei myöskään takaa sitä, että jokaisen kosmetiikkamerkin tuotteita suunnittelisi joku, joka on täydellisen koulutettu, kiinnostunut ja ajan tasalla kaikessa tieteellisessä tiedossa, joka kosmetiikan terveellisyyteen liittyy. Vaikka käytetään sallittuja aineita ja testataan tuotteet vaaditulla tavalla, siinä on vielä rutkasti vapautta sen suhteen, mitä tuotteet todella ovat ja kuinka tieteellisin perustein ne on suunniteltu. Luonnonkosmetiikan maailma on ikävä kyllä vähän sellainen, missä kuka tahansa kouluttamaton noora voi alkaa neuvoa toisia siinä, mikä on terveellistä ja mikä ei…

        • 13.1.2.2

          Sanni sanoo

          Mä masennun kun luen tällaista :(

          Koska niiden ensisijaisena kiinnostuksena ei ole kenenkään optimaalinen terveys pitkällä aikavälillä, vaan bisnes.

          Minkä yrityksen ensisijaisena kiinnostuksena lopulta on muu kuin bisnes…?

          • 13.1.2.2.1

            Veppe sanoo

            ^ Ei minkään yrityksen. Sitä juuri… ei siis myöskään luonnonkosmetiikkayrityksen. Siksi niihin ei oikein voikaan luottaa sen enempää kuin muihinkaan.

            Anteeksi, kun masensin. Se ei ollut tietenkään itse tarkoitus. :/ Se on vaikea juttu, kun kosmetiikan käyttö makaa niin isosti iloisten ja positiivisten ajatusten ja uskomusten varassa, niin asioiden karumpi tarkastelu on sen rinnalla aika… rumaa ja ikävää. Sori vielä.

            • 13.1.2.2.1.1

              Sanni sanoo

              Minulla saattaa olla mahdollisuus päästä vierailemaan Hauschkan tehtaalla keväällä. Jos se toteutuu niin täytyy kysyä tuosta alkoholista… Vaikka tietäähän sen, mitä sieltä vastataan. ”Meidän käyttämämme alkoholi ei ole haitallista”…. Mutta kysyn kuitenkin miksi heidän ei olisi mahdollista valmistaa tuotteitaan ilman alkoholia.

  14. 14

    sanoo

    Taisin pyöritellä tätä seerumipurkkia (tai joku muu Logona) kädessäni tovi sitten, mutta jätin ostamatta juuri tuon alkoholin takia. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.