Itsetunnosta ja sen esiintuomisesta

Olen tässä miettinyt asiaa, joka taas nosti päätään sunnuntaisen postauksen kommenteissa.

Nimittäin itsetunto, minäkuva – ja sen esiintuominen. Ennen kaikkea suhde omaan ulkonäköön.

28032014_minakuva

Jos tuot itsesi esiin myönteisesti, annat ymmärtää että arvostat itseäsi ja tykkäät vielä peilikuvastasikin – olet omahyväinen. Jos tuot esiin negatiivisia kokemuksia itsestäsi – olet itsetunto-ongelmainen huomionkerjääjä.

Pitäisi olla hyvä itsetunto, sitä arvostetaan. Kuitenkaan itseään ei saa kehua. Eikä liioin haukkua.

Pahoin pelkään, että kyseessä on kulttuurisidonnainen asia ja tämä liittyy nimenomaan suomalaisuuteen. Vai pitävätkö esimerkiksi ruotsalaiset kynttiläänsä vakan alla..?

Mitä oikein pitäisi tehdä? Miten tuoda esiin hyvä itsetunto korrektilla tavalla? Missä kulkee kultainen keskitie?

28032014_minakuva2

Heh. Tajusin juuri postauksen kuvitusta etsiessäni, että satun kirjoittamaan tätä tekstiä tasan vuosi edellisen itsetuntopostaukseni jälkeen. Muistattehan sen reisikompleksi-ynnä-muu-jauhannan joka ”ristiinnaulitsi” minut joidenkin lukijoiden silmissä a) pahimmanlaatuiseksi huomionhakuiseksi kehujen kerjääjäksi, b) syömishäiriöiseksi, c) muuten vain egoistiseksi turhanvalittajaksi.

Jos taas tekisin tänään postauksen siitä, kuinka kauniita viikkoja kevääseeni on mahtunut, kuinka hyvä ruoka ja ystävät tekevät minut onnelliseksi, kuinka peilistä katsoo nainen josta tykkään ja kuinka ihanaa elämää ylipäänsä saan elää, saisin todennäköisesti kommenttivyöryn siitä kuinka kehtaan lesoilla hyvinvoinnillani ja tarvitseeko sitä onneaan nyt korostaa kun ”Afrikassa kuolee lapsia nälkään”.

Niin. Missä on se keskitie?

P.S. Kommentteja luettuani haluan vielä korostaa, että postauksen tarkoituksena ei ollut ”nurista” siitä, että miksi juuri minulle jätetään tietyntyyppisiä itsetuntokommentteja (vaikka itseäni jutussa esimerkkinä käytänkin), vaan pohtia ihmisten suhtautumista yleisellä tasolla. ”Onpas leso” tai ”Kylläpä kerjää huomiota” –tulkintojen kohteeksi eivät joudu vain bloggarit tai muut itsestään julkisesti puhuvat, vaan kuka tahansa jonka itseään koskeva viestintä – oli se sitten arvostavaa tai väheksyvää, on kuulijan mielestä vailla perusteita. Tai muuten vain tarpeetonta.

Muutama kommentoija on pukenut sanoiksi sen mitä itsekin ajattelen – elämään mahtuu niin hyviä ja huonoja hetkiä sekä hyviä ja huonoja kokemuksia itsestä – ulkonäköön ja elintasoon katsomatta, ja kaikesta pitää saada voida puhua. Se, että jollain ”aina menee vielä huonommin” ei mielestäni voi olla perustelu sille, ettei myös negatiivisia tuntemuksiaan saa käsitellä julkisesti.

Kommentit
  1. 1

    taikis sanoo

    Teit niin tai näin, niin aina on joku joka ei siitä tykkää.

    Mie oon tykänny lukea tätä blogia, saa hyviä vinkkejä muuhunkin kuin ihonhoitoon/meikkaukseen.

    Jatka vaan samalla linjalla! Sitähän se elämä on, ylä- ja alamäkiä. Sie oot rehellisesti tuonu esille ajatuksiasi, ja se on hienoa. :)

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Kiitos taikis! :)

      Sitähän se elämä on, ylä- ja alamäkiä.

      Nimenomaan. :)

  2. 2

    Tarja sanoo

    Uskoisin tämän kyllä olevan aika lailla suomalainen ilmiö, ettei toisen onnesta ja elämänilosta voida olla myötäiloisia. Tämä bloggareiden ”ristiinaulitseminen” on kyllä myös varsin mielenkiintoinen ilmiö. Teitpä niin tai näin, niin aina on psyykessä vikaa :D Minusta ainakin on tosi ihanaa lukea, jos joku on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen. Se on sekä inspiroivaa että energisoivaa. Toisaalta luen kyllä niitä ns. rumapäivänkin postauksia, sillä niitäkin väistämättä tulee ihan kaikille. Miksei niistäkin voisi puhua… Ilman että kerjää huomiota.

    Minusta blogisi on ihana: elämänmyönteinen ja rehellinen. Kiitos siitä! Mukavaa viikonloppua, kaunis Sanni! <3

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Teitpä niin tai näin, niin aina on psyykessä vikaa :D

      Niinhän se tuntuu välillä olevan :D

      Minusta blogisi on ihana: elämänmyönteinen ja rehellinen. Kiitos siitä! Mukavaa viikonloppua, kaunis Sanni! <3

      Kiitos Tarja :) Ehdin vastaamaan vähän myöhässä mutta toivottavasti sinunkin viikonloppusi oli mukava. :)

  3. 4

    Irina sanoo

    Minä en suoraan sanottuna tajua, kuinka teillä bloggareilla pää kestää olla jatkuvan arvostelun kohteena. Itseäni ei voisi juuri vähempää kiinnostaa, mitä joku ruudun takana oleva nobody on mieltä elämänvalinnoistani, enkä sitä myöskään haluaisi kuulla/lukea. Bloggaamalla asettuu julkisen arvostelun kohteeksi ja kaikki ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus ”ohjeistaa” bloggaria. Sinä olet sentään aikuinen ihminen, sääliksi käy niitä hädintuskin täysi-ikäisiä tyttöjä jotka joutuvat keskustelupalstoilla riepottelun kohteeksi milloin mistäkin syystä. Todella yksityisiä asioita tongitaan pahantahtoisesti. Itse olisin ainakin voinut mennä nuorempana tuollaisesta todella sekaisin.

    Älä jää liikaa kelailemaan sitä kuinka ihmiset sanasi kulloinkin tulkitsevat. Those who matter don’t mind, and those who mind don’t matter. Itsepähän tiedät totuuden. Ihanaa kevättä!!

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Sinä olet sentään aikuinen ihminen, sääliksi käy niitä hädintuskin täysi-ikäisiä tyttöjä jotka joutuvat keskustelupalstoilla riepottelun kohteeksi milloin mistäkin syystä. Todella yksityisiä asioita tongitaan pahantahtoisesti.

      Olen usein miettinyt samaa, tuollainen on kyllä aivan kamalaa ja menee jo nettikiusaamisen puolelle. :(

  4. 5

    Lukija. sanoo

    Mä vähän mietin että miten tähän oikein vastaisi. Mulla on itsetunnossa ongelmia, ja varsinkin tänä vuonna olen yrittänyt nostaa esiin elämästä positiivisia asioita ihan merkitemällä ne muistiin. Mulla on paljon negatiivisia ajatuksia itsestäni ja olenkin nyt yrittänyt nostaa itselle esiin sitä, ettei haukkuisi itseä ja ajattelisi negatiivisesti. Eli kait tässä nyt haen sitä, että huonosta itsetunnosta saa kertoa, mutta ehkä sellainen ”koen olleeni ruma” tms. on oikeastaan _itselle_ turhaa. Siitä ei saa positiivisuutta tai hyvää oloa – pitäisi pyrkiä muuttamaan omaa ajattelutapaa. Mieluummin kehutaan itseä kuin haukutaan :)

    • 5.1

      Ada sanoo

      Omalla kohdallani on auttanut se, että joka päivän päätteeksi mietin kolme hyvää asiaa, joista olen kiitollinen. Samaa teen nyt 5-vuotiaan lapseni kanssa: iltaisin nukkumaan mennessä kerromme toisillemme kolme kivaa juttua päivästä. Ne voivat olla suuria tai pieniä kivoja, kunhan tunnistamme, että ne ovat kivoja. Sitä kautta positiivinen ajattelu jää päälle ja hyvät hetket on helpompi tunnistaa.

      Toivottavasti saat itsetunto-ongelmasi selvitettyä ja elämäsi alkaa näyttää päivä päivältä kokonaisuudessaan positiivisemmalta. :)

    • 5.2

      Sanni sanoo

      Kurjaa kuulla itsetunto-ongelmastasi, Lukija, mutta samalla myös ilahdutti lukea kun kerroit että teet töitä minäkuvasi myönteistämiseksi :) <3 Hyvä idea tuo että kirjoittaa ylös elämän positiivisia asioita, jokaiselle varmasti tekisi hyvää tuollainen.

      Puhut asiaa siinä että myönteisyys on luonnollisestikin aina parempi asia kuin negatiivisuus, ja olen ehdottomasti samaa mieltä siinä, että mieluummin nostaa esiin niitä myönteisiä kuin kielteisiä asioita. Ikävätkin tunteet kuitenkin kuuluvat elämään ja tavallaan ajattelen asiasta niin, että jos ikävistä itsetuntemuksista ei koskaan puhu, antaa itsestään kiillotetun ja tavallaan "feikin" kuvan. On inhimillistä tuntea alemmuudenkin tunteita. Niitä ei ole tietenkään tarpeen hieroa toisten naamaan joka päivä, mutta mielestäni ne saavat näkyä ihmisen "tunnevirrassa".

  5. 6

    kikka l. sanoo

    Siinäpä se, kun suomalaiset eivät kehu itseään, lapsiaan eivätkä mitään irtaintaan. Joku vieras sanoo, että sinulla on kaunis vaate, – no tämä on ihan vanha ja nuhruinen. Kiva kampaus sinulla tänään, – älä viitti, tukka on kuin kananpyrstö, aivan kamala. Näytät raikkaalta, olet meikannut nätisti, – plääh, jotain sipaisin naamaani, huulipunakin on väärän värinen.Emme osaa ottaa kehuja, emme osaa sanoa, että kiitos, tuo oli mukavasti sanottu sinulta.
    Taas, jos joku suoraan sanoisi, että olet ruma, ryppyinen ja vaatteet roikkuu, ei se ainakaan herättäisi myönteisiä tunteita.
    Ainakin meille jo elämää eläineille annettiin lapsuudessa ”ohjeet” olla nöyrä ja tuomatta itseämme esille, ettei kukaan luulisi leuhkaksi ja ettemme luulisi liikoja itsestämme.
    Olen kaukana mistään ihanteesta kroppani ja kasvojeni suhteen, mutta kannan sen, mitä minä olen ja kannan sen asenteella tässä olen ja hyvä näin. Jos joku kehuu, kiitän ja olen iloinen siitä.
    Hyvää itsetuntoa olen yrittänyt kylvää lapsiini ja luulen, että he ovat jotain siitä omaksuneet.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Emme osaa ottaa kehuja, emme osaa sanoa, että kiitos, tuo oli mukavasti sanottu sinulta.

      Niin totta. Itse aloin jossain vaiheessa elämää ihan opetella kiitosten vastaanottamista, vei todella aikaa saada pääkoppansa ohjelmoitua siihen että myönteisestä palautteesta on tervettä ja normaalia kiittää ja ilahtua, eikä vastata kieltämällä toisen kohteliaisuus. Eräs ystäväni jaksaa aina muistuttaa minua siitä kun juuri täysi-ikäistyttyäni sain baarissa ensimmäisen imartelevan kommentin joltain mieheltä – ja olin kuulema säikäyttänyt miespolon vastaamalla erittäin aggressiiviseen sävyyn; ”No ei mulla tosiaankaan ole kauniit silmät!!” Herranjestas miten nolo sitä on ollut. :/

  6. 7

    sanoo

    Naulan kantaan, ei voi muuta sanoa. Kiitos Sanni, puit juuri sanoiksi asian jota olen itsekkin miettinyt paljon viimeaikoina. Ja tosiaan, uskon itsekkin pitkälti tuohon kulttuurisidonnaisuuteen. Asennemuutokseen menee varmasti tässä maassa vielä paljon aikaa, ennenkuin se kultainen keskitie löytyy.

  7. 8

    sanoo

    Todella hyvä teksti! Olen itse miettinyt samoja asioita joskus… Jos olet itsekriittinen olet huomion ja kehujen kerjääjä ja jos kerrot kuinka onnellinen ja tyytyväinen olet itseesi kyseisellä hetkellä olet pinnallinen, lesoilija, you name it! :D

  8. 9

    v sanoo

    Jos nyt ihan suoraan sanon, niin ehkä ongelma tulee siitä, että olet niin valtavan kaunis millä tahansa mittapuulla, että näin taviksena on vaikea ymmärtää ulkonäkökompleksejasi todellisiksi. Vähän sama jos joku todella varakas ihminen valittaisi rahanpuutteesta, kun ei ole rahaa ostaa vaikkapa toista urheiluautoa. Varmasti todellinen harmituksen tunne, eikä hirveästi järjen hallittavissa, mutta sivustakatsojan on vaikea suhtautua.

    Enkä halua sanoa, että tunteet olisivat mitenkään väärässä, mutta että joissakin aiheissa voi olla hirveän vaikeaa saada sanottavaansa sanotuksi ilman, että sitä ymmärretään väärin.

    • 9.1

      Piia sanoo

      Hyvin muotoiltu, samaa mieltä. Mutta myös sitä mieltä, että jos Sanni blogissasi haluat kirjoittaa tunteistasi, teet niin rinta rottingilla. Se, että jonkun on vaikea ymmärtää, että kauniillakin ihmisellä on ulkonäköpulmia, ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä voisi olla.

      Minusta kaikenlaiset kommentit kuuluvat blogin pitoon. Koen kummallisena, että blogin pitäjän puolelle asetutaan niin voimallisesti, jos joku lukija kirjoittaa voimakkaan kommentin. Kyllähän lukijoilla saa olla omat mielipiteensä ja kommenttikenttä kai on kommentointia varten.

      Itse ajattelen, että kommenttien pitäisi aina olla sellaisia, että ne kehtaisi omallakin nimellä laittaa, mutta tietenkin osa kommentoi tahallisen provosoivasti ja ilkeästi.

      • 9.1.1

        Sanni sanoo

        Koen kummallisena, että blogin pitäjän puolelle asetutaan niin voimallisesti, jos joku lukija kirjoittaa voimakkaan kommentin.

        Minä en niinkään pidä sitä omituisena (–> voimakkaat kommentit herättävät voimakkaita tunteita), mutta en haluaisi että toisia kommentoijia aletaan suoranaisesti ”parjaamaan” kommenttilaatikossa mielipiteensä takia. Vaikka provosoivasti jätetty kommentti tietysti vähän niinkuin kerjää negatiivissävyisiä vastareaktioita. Siltikään en itse haluaisi nähdä Karkkipäivän kommenteissa edes niiden kärkkäiden ja provosoivasti kommentoivien lukijoiden ”haukkumista” (vaikka ei täällä kyllä onneksi ihan haukuta).

        Itse ajattelen, että kommenttien pitäisi aina olla sellaisia, että ne kehtaisi omallakin nimellä laittaa

        Aivan samaa mieltä.

        • 9.1.1.1

          Piia sanoo

          Hei viel uudestaan :)!

          Juuri tuota tarkoitin. Parjaaminen suuntaan tai toiseen on rumaa. Kerran jätin yhteen blogiin ihan asiallisen mielipiteen (kyse oli siis mielipideasiasta), joka oli kuitenkin eri kuin blogin kirjoittajalla. Bloginpitäjän ”puolustajat” tulivat omaan blogiini asti minua haukkumaan. Ei kiva.

          Provokommentit ovat asia erikseen, mutta mielestäni räväkätkin (asiallisesti esitetyt) mielipiteet sopivat sekä bloginpitoon että kommentointiin.

    • 9.2

      Sanni sanoo

      Jos nyt ihan suoraan sanon, niin ehkä ongelma tulee siitä, että olet niin valtavan kaunis millä tahansa mittapuulla, että näin taviksena on vaikea ymmärtää ulkonäkökompleksejasi todellisiksi. (…) Varmasti todellinen harmituksen tunne, eikä hirveästi järjen hallittavissa, mutta sivustakatsojan on vaikea suhtautua.

      Ymmärrän hyvin. Vaikka tavallaan samalla tekee mieli sanoa vaikka mitä liittyen siihen, että ulkonäkökokemukset eivät useimmiten olekaan millään lailla rationaalisia vaan pään sisällä ei-”järjellisistä” tekijöistä kehittyviä ja elämänkokemusten muovaamia. On lähes mahdoton määritellä vain visuaalisessa ulottuvuudessa mikä on kaunista ja mikä ei. Kauneuden kokemukseen liittyy niin paljon muutakin kuin ulkoinen symmetria ja harmonia.

      • 9.2.1

        Reetta sanoo

        Kauneus on katsojan silmissä, nimittäin mun mielestä Sanni on, ei ruma eikä kaunis vaan aika tavallisen näköinen aikuinen nainen. Kauneus, oma tai toisen, on subjektiivinen kokemus, kuten Sannikin tuossa sanoi. Vaikka ulkoista kauneutta voi ”huijata” esimerkiksi meikkaamalla omalle tyylilleen sopivalla tavalla niin kuitenkin tärkeintä on se sisäinen kauneus, joka paljastaa feikkauksen, kun henkilö avaa suunsa. Kun ihmisellä on hyvä olla sisäisesti niin temppelin ulkomuodolla ei ole väliä.

  9. 10

    Tarja sanoo

    Luin kommentteja ja tuntui pahalta sun puolesta. Ole jatkossakin oma itsesi, helppo on kommentoida kun ei omaa elämäänsä jaa julkisesti. Minusta sinun blogiasi on kiva lukea juuri siksi kun olet avoin ja välitön. Ei kaikki kaikista jutuista kuitenkaan tykkää, mitä se haittaa?

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Kiitos Tarja. Kaikki tulkitsevat jutut tietysti omasta näkökulmastaan ja sama sisältö voi johtaa aivan eri päätelmiin lukijasta riippuen. Ei se minua sinällään haittaakaan koska toki sen ymmärrän, on mahdotonta pystyä ilmaisemaan joku asia niin että kaikki ymmärtäisivät sen juuri niinkuin tarkoitan.

      Mutta esimerkiksi tällä postauksella halusin vain herätellä ajatuksia siitä, miksi meidän kulttuurissamme on niin vaikea puhua itsetuntoon tai yleisesti omaan menestykseen ja/tai heikkouksiin liittyvistä asioista ilman että ne herättävät niin voimakkaita negatiivissävytteisiä reaktioita.

  10. 11

    Kati sanoo

    Sanni, mielestäni blogisi on tosi kiva ja asiallinen, enkä ole tulkinnut kirjoituksiasi suuntaan tai toiseen omahyväisiksi tai osoitukseksi huonosta itsetunnosta. Kirjoituksistasi paistaa läpi intuitiivinen, ajatteleva ja fiksu tyyppi, jolla on omat pienet harmituksen tai pohdinnan kohteet tietyistä asioista – kuten kaikilla meistä! Pidän kovasti tyylistäsi kirjoittaa rohkeasti henkilökohtaisiakin asioita ilman että menet liikaa yksityiselämäsi puolelle. Blogissasi ei ole mitään teennäistä. Usko vain omaan tekemiseesi ja vaistoosi siitä, mistä blogissasi voit kirjoittaa. Kiitos siitä että pidät blogia. :)

    • 11.1

      Jenni sanoo

      Kati on tässä kommentissaan pukenut sanoiksi tismalleen mitä itsekin ajattelen. Blogiasi on ilo seurata ja odottelen aina mielenkiinnolla uusia päivityksiä. :)

  11. 12

    sanoo

    True words! Suomalaisessa kulttuurissa on jokunen asia, jotka ärsyttää mua ja tämä kuuluu kyllä niihin. Teki mitä teki niin kohen ei oo koskaan…

  12. 13

    Bemu sanoo

    Hyvä kysymys… Keskitiestä en tiedä mutta itseään ei kannata vähätellä missään tilanteessa. Jos olet tyytyväinen itseesi (ulkonäköösi, elämääsi jne) niin anna sen näkyä! Tyytyväinen ihminen ilostuttaa toisiakin ja hänen kanssaan on mukava olla. Kun taas vastakohdan kanssa tuntee olonsa vaivautuneeksi. Nauti keväästä ja elämästäsi!!

  13. 14

    sanoo

    Terve, hyvä itsetunto on mielestäni liian arvokas asia piiloteltavaksi, ja missään tapauksessa sitä ei tarvitse hävetä! Mieluummin olen sitten nk. ”omahyväinen” tai nk. ”itserakas” kuin kärsivä ja ahdistunut. Syömishäiriöstä toipuneena tiedän, että heiveröinen itsetunto voi tappaa, ja siihen ansaan en lankea enää koskaan. Kirjoittelin tuossa juuri vähän aikaa sitten blogitekstinkin aiheesta:

    http://www.books-shoes-zombies.com/2014/03/join-revolution-stop-hating-yourself.html

    Tässä on toinen erittäin, erittäin hyvä blogiteksti:

    http://www.emp.fi/blog/vaatteet_ja_tyyli/vaatteet_ja_muut_tuotteet/itserakkaus-on-tyton-paras-ystava/

  14. 15

    Neeuli sanoo

    Mielenkiintoinen aihe. Varsinkin tänä päivänä, kun niin monilla on tapana ottaa säännöllisesti itsestään valokuvia ja jakaa ne muille nettipalveluissa. Tästäkin saisi pitkän pohdinnan siitä, minkälaiset kuvat ovat omahyväisiä tai teennäisiä tai mikä pointti siinä ylipäätään on, että ihmisellä on itsestään kymmeniä (ellei satoja!) kuvia jossain. Jatkopohdintaa niihin Facebook-mietteisiin ja ihmisen ”olemassaoloon”. Jos ei päivitä pärstäkuvaansa tarpeeksi usein, ei ole ajan tasalla tai jotain?

    Mä niin toivoisin ajattelevani, että olen vain se, mitä satun olemaan. Ettei tarvitsisikaan miettiä sen kummemmin omia heikkouksiaan. Eikä tarvitsisi kadehtia muita, sillä harmikseni teen sitäkin liian paljon… Varsinkin blogeja lukiessa pitäisi muistaa se, ettei se bloggaajienkaan elämä ole pelkästään niitä kauniita kuvia.

    Ulkonäköasiat on aina heikkoja kohtia useille meistä. Pitää muistaa, että itseään haukkumalla saattaa satuttaa myös muita huomaamattaan. Itseäni on kirpaissut, kun minua noin 20kg kevyempi anoppi haukkui itseään lihavaksi. Samoin ikäni monista erilaisista iho-ongelmista ja arvista kärsineenä näen punaista, kun joku kavereista valittaa yhden näpyn takia. Aikaisemmin olin ihan tyytyväinen hampaisiini, kunnes mieheni alkoi valittaa omien hampaidensa kellertävyyttä. Nykyään haaveilen itsekin hampaiden valkaisusta, koska pelkään hänen kyttäävän minunkin hampaitani samalla tavoin. Jännä on ihmismieli… :o

  15. 16

    hanna sanoo

    Tai sitten pitäisi vaan olla hittoakaan välittämättä siitä, mitä muut itsestä ajattelevat ja olla ylpeä omasta itsetunnostaan ja elämästään. Toki se on aika vaikeaa, ihminen kaipaa jotenkin luonnostaan muiden hyväksyntää.

    • 16.1

      hanna sanoo

      Ei se sinun onnellisuutesi ja hyvinvointisi oo niiltä Afrikan lapsilta pois :)

  16. 18

    Olivia sanoo

    Tässäpä pohdittavaa varsinkin anonyymeille joilla on tapana kommentoida sitä mitä sylki suuhun tuo, sen enempää ajattelematta mitä kommentoi. :D

  17. 19

    Taru sanoo

    Heippa Sanni,

    kävin lukemassa myös tuon vanhan postauksen ja aloin miettimään omaa suhtaumistani vastaaviin ajatuksiin. Mulla asiat on vähän päinvastoin kuin perfektionisteilla. ”Elä ressaa” on mun elämänohje. Jos ei töissä suju, heitän kamat nurkkaan ja lähden kahville.. tai kotiin, enkä suo sille enää ajatusta. Jos olisin Pariisissa rahattomana, ostaisin huoletta luotolle. Osaan hyvin olla välittämättä vartalon ongelmakohdista, itseasiassa tervehdin makkaroitani aamuisin ”huomenta röllykkä”. Vaikkahan pitäisi työt tehdä asiallisessa ajassa ja huolellisesti, terveydestä tulisi huolehtia ja olla huolissaan. Mutta, kun ei osaa. Ei nyt ihan hälläväliä, mutta ei paljon puutukaan.

    Ihailen ihmisiä, joilla on itsekuria. Tahtoa ja taitoa pysyä päättämissään asioissa, niinkuin sinulla.

    • 19.1

      Sanni sanoo

      Mulla asiat on vähän päinvastoin kuin perfektionisteilla. “Elä ressaa” on mun elämänohje. Jos ei töissä suju, heitän kamat nurkkaan ja lähden kahville..

      :D

      Minullakin olisi kyllä paljon oppimista rennommin ottamisessa… No onneksi olen nyt viime aikoina osannut niin tehdäkin ja olo on ollut mielettömän hyvä, mutta yleisesti olen harmittavan helposti stressiin taipuva ahdistuja.

  18. 20

    Nimetön sanoo

    Ootko lukenut Costumen jutun kehumisesta? En oo ite nähnyt ko. juttua mutta Emilian blogin perusteella kuulostais liippaavan aika läheltä tätäkin aihetta http://blogit.kaksplus.fi/mutsison/kiitti-ma-tiedan/

    En tajua miksi suomalaisten on niin vaikea olla ylpeitä sitä mitä ovat eikä aina polkea itseään maahan. Ehkä sen takia meistä vain harvat pärjäävät maailmalla esim. verrattuna ruotsalaisiin? Ja jos nyt joku sattuu uskomaankin omaan tekemiseensä niin viimeistään kateelliset lajitoverit (joilla tod.näk. on huono itsetunto) tallovat maahan koska jos mulla ei ole mitään niin sullakaan ei saa olla. Huoh. Tässä maailmassa vaan pitää olla vähän röyhkeä, nöyristelyllä ei saa mitään.

    • 20.1

      Sanni sanoo

      En ole lukenut Costumen juttua, mutta tuo Emilian bloggaus oli hyvä kirjoitus aiheesta. Näitähän on nyt näköjään tapetilla paljon! Ihan hyvä että siitä saadaan keskustelua. :)

  19. 21

    Maa sanoo

    Kiitos, blogistasi. Taidan kommentoida ensimmäistä kertaa. Meilläpäin ei liikaa kehuta tai kommentoida ainakaan hyvistä asioista. Haluan kannustaa sinua tässä elämäsi vaiheessa jatkamaan varsinkin blogisi kanssa aiheissa, jotka ovat erittäin, sanoisinko naisellisia :D

    Oli kyse itsetunnosta, selluliitistä, meikkaamisesta, terveydestä, älykkyydestä tai miehistä ja lukemattomista muista asioista, niin kokemukseni mukaan nainen voi kokea asiaan liittyvän aiheen ahdistavana tuskana tai iloisen virtaavana energiana. Keskitietä ja tasapainoa minäkin etsin joka päivä. Parhaita hetkiä ovat ne, kun en etsi ja vaadi, vaan otan vastaan elämän ja koitan suhtautua kevyemmin, irti päästäen pakoista. Itseluottamus on vaikea asia, kun arvostaa vaatimattomuutta. Itseään tulee ajateltua usein muiden silmien kautta, vaikka voisi luottaa omaan kykyynsä toimia oikein. Kuuntelisi omia toiveitaan ja voisi toimia mielihyvän kautta, eikä pelon.

    Tarkoitan sanoa, että epävarmuuksien ja pelkojen tunnistaminen on yksi helpottava tieto, kun sen tiedon ymmärtää. On mahdollista, että on vain itse negatiivinen, eikä epävarmuudelle ja pelolle ole kyseisenä hetkenä mitään syytä. Ihminen ei vain käskystä pysty muuttamaan huonoa tuulta hyväksi. Eikä tieto voita tunnetta. Mutta elämään kuuluu epävakaus, suru, vaikka ei olisi mitään syytä. Sillä on myös syytöntä hymyä.

    Zemppiä viikonlopppuusi. Olisihan se mahtavaa olla vain onnellinen. Vai olisiko se sama asia, kuin joulu joka päivä? :)

    • 21.1

      Sanni sanoo

      Olipa hyvin kirjoitettua pohdiskelua, kiitos Maa! :) Luin kommenttisi ajatuksella useamman kerran.

      Parhaita hetkiä ovat ne, kun en etsi ja vaadi, vaan otan vastaan elämän ja koitan suhtautua kevyemmin, irti päästäen pakoista. Itseluottamus on vaikea asia, kun arvostaa vaatimattomuutta. Itseään tulee ajateltua usein muiden silmien kautta, vaikka voisi luottaa omaan kykyynsä toimia oikein. Kuuntelisi omia toiveitaan ja voisi toimia mielihyvän kautta, eikä pelon.

      Näin on, tosi hyvin sanottu.

      • 21.1.1

        Maa sanoo

        Kiitos kiitos, joukossa hyvyys tiivistyy, vai kuinka se meni :)

        Lämpenen hitaasti ja harvoille blogeille, mutta sinun blogisi on just epätäydellisen täydellistä luettavaa. Olet aidosti ja rohkeasti esillä. Täällä saa vertaistukea ja rokeutta omaankin elämääni.

        Vertaistukea näppyjen hoidosta toisenlaiseen henkiseen hyvinvointiin. Tsemmppiä viikkoon, toivottavasti kirjoittaminen ja tämä blogi on kutsumuksesi vielä pitkään. Huikeaa ajatella, että olet saanut tästä työtä.

  20. 22

    Elisa sanoo

    Minusta ei tunnu että muuallakaan olisi hirveästi tapana toitottaa tyytyväisyyttä omaan itsetuntoon. Sen asenteen kyllä huomaan suomalaisissa, että elämästä ei kuulu nauttia, tai että onnellisuus on joku poikkeustila joka voi hetkellä minä hyvänsä kadota.
    Minusta hyvästä itsetunnosta ei tarvitse tehdä numeroa, vaan se tulee tavallaan ilmi sitten kaikessa mitä tekee tai miten suhtautuu muihin. Huonosta itsetunnosta taas kertoo se, että tarvitsee muille todistella miten hyvin menee, tai itsensä vertailu muihin.
    Toki saa jakaa muiden kanssa ilon aiheet, mutta sellainen ylisanoilla hehkuttaminen tuntuu teennäiseltä. Oman ulkonäön kommentointi kumpaan tahansa suuntaan tuntuu minusta aina vähän oudolta.
    Vertaan nyt vain omaan asuinmaahani, joka on tunnettu rennosta ja iloisesta ilmapiiristään.

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Minusta ei tunnu että muuallakaan olisi hirveästi tapana toitottaa tyytyväisyyttä omaan itsetuntoon.

      Ei varmaan toitottaa, mutta se näkyy asenteesta. Eivätkä kanssaihmiset jossain toisessa kulttuurissa koe sitä ärsyttävänä tai että se olisi heiltä pois jos joku ei peittele hyvää itsetuntoaan vaan antaa sen näkyä käytöksessään ja olemuksessaan.

      Sen asenteen kyllä huomaan suomalaisissa, että elämästä ei kuulu nauttia, tai että onnellisuus on joku poikkeustila joka voi hetkellä minä hyvänsä kadota.

      Näin on, ja itse asiassa myönnän sortuvani tuollaiseen ajatteluun joskus itsekin… Tai en nyt ihan niin vahvasti ettäkö kokisin ettei elämästä kuulu nauttia, mutta välillä jos/kun onnellista vaihetta kestää oikein pitkään huomaan alkavani odottaa että pianhan tämän on loputtava tai jotain täytyy tapahtua joka rikkoo onneni sillä eihän näin hyvän olon kuulu olla jatkuva olotila…. Vaikka hyvänen aika tottakai se voi olla sitä, ja on aivan fantastista jos niin on! :)

      Minusta hyvästä itsetunnosta ei tarvitse tehdä numeroa, vaan se tulee tavallaan ilmi sitten kaikessa mitä tekee tai miten suhtautuu muihin.

      Samaa mieltä.

  21. 23

    sanoo

    Mun piti kommentoida sitä sunnuntaista postausta, että kun luin sitä ja katselin valokuvia sinusta lapsena niin ajattelin, että oletpas ollut kaunis lapsi. Sitten pääsin kohtaan jossa kerroit ajattelevasi, että olit ruma lapsi ja jotenkin hämmennyin. Enkä sitten kommentoinut mitään.

    Minäkin koin lapsena ja varhaisteininä olevani ruma. Kokemus oli hyvin todellinen ja vahva. Enkä todennäköisesti todellisuudessa ollut yhtään ruma lapsi muiden kuin itseni mielestä. En osaa sanoa miksi koin itseni rumaksi. Sitten jossain vaiheessa teini-ikää tajusinkin olevani kaunis. Jonkinlainen tosielämän ruma ankanpoikanen siis. :-D

    Kyllä se on tämä meidän kulttuurimme joka aiheuttaa tuota postauksessasi kuvaamaasi kieroutunutta ajattelua. Itse olen yrittänyt kasvattaa lapseni niin, että he saavat kehuja silloin kun on kehujen paikka eikä niin, että torumiset ja muut negatiiviset asiat ovat ainoat jotka sanotaan ääneen. Ei siis pelkkää keppiä vaan porkkanaa myös. Positiivisuus on niin paljon rakentavampaa kuin negatiivisuus.

    Mitä tulee ihmisten kommentteihin niin haters gonna hate ja niin edelleen. Älä suotta pilaa päivääsi miettimällä kommentteja joiden tiedät olevan paikkansa pitämättömiä. Kannattaa jättää omaan arvoonsa (tai arvottomuuteensa). Kyllä lukijallakin on joku vastuu sen suhteen miten hän tekstiä lukee ja sen ymmärtää. Toki aina on väärinymmärryksen mahdollisuus vaikka miten kirjoittaisi ja miten lukisi, mutta sekin kuuluu kirjoitetun kommunikoinnin luonteeseen.

    • 23.1

      Nimetön sanoo

      Minulla meni jännästi toisin päin, että koin lapsena olevani nätti, vaikka muiden lasten mielestä olin ruma. Minulla oli siis aika hyvä itseluottamus voisi sanoa, mutta jotenkin vasta aikuisuudessa kaikki ne ikävät kommentit tunkeutuivat tajuntaani ja tulin hyvin epävarmaksi ulkonäöstäni.

    • 23.2

      Sanni sanoo

      Minäkin koin lapsena ja varhaisteininä olevani ruma. Kokemus oli hyvin todellinen ja vahva. Enkä todennäköisesti todellisuudessa ollut yhtään ruma lapsi muiden kuin itseni mielestä. En osaa sanoa miksi koin itseni rumaksi. Sitten jossain vaiheessa teini-ikää tajusinkin olevani kaunis. Jonkinlainen tosielämän ruma ankanpoikanen siis. :-D

      :) :) *laittaa tähän sellaisen peukun* :D

      Älä suotta pilaa päivääsi miettimällä kommentteja joiden tiedät olevan paikkansa pitämättömiä.

      Näin yritän asennoitua enkä onneksi pitkään koskaan harmistukaan, mutta kyllähän se silti tuntuu tosi ikävältä juuri sillä hetkellä kun jonkun väärinymmärryksen tai muuten vain kieron tulkinnan saa luettavakseen. Ja haluaisi vain saada sanotuksi sille ihmiselle että hei, en minä ole tuollainen..! Vaikka tosiaan – mitä sillä on lopulta väliä? Miten se minuun vaikuttaa mitä joku tuntematon ihminen tuntemattoman ruudun takana minusta ajattelee? Kuten joku tuolla jo aiemmin kommentoikin, itsehän sitä kuitenkin tietää ”totuuden”.

  22. 24

    Lurjus sanoo

    Juurikin noinhan se menee. Kyse on suomalaisten hyvin huonosta itsetunnosta! Ja sillehän ei valitettavasti voi mitään, joten parasta olla vain oma itsensä. Tämä on SINUN blogisi, jota lukijasi varmastikin toivovat ja odottavat Sinun kirjoittavan rehellisesti. Ja koskaan et voi kaikkia miellyttää, mutta, so what? Kirjoita vaan jatkossakin aidosti ja tunteella ja luota, että vastuu on lukijalla, miten asiasi tulkitsee. Kenenkään ei liene pakko lukea tätä, jos ei miellytä. Minä en ainakaan viitsisi lukea blogia, jossa kirjoittaja vaan surkuttelee itseään. Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja hetkiä elämässämme, joten saahan tunnetilat näkyä kirjoituksissa. Tsemppiä Sanni – jatka samaan aitoon tyyliisi! Unohda kaikki mätämunat kommentoijat, valitettavasti niitä riittää aina! KIITOS BLOGISTASI

    • 24.1

      Sanni sanoo

      Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja hetkiä elämässämme, joten saahan tunnetilat näkyä kirjoituksissa.

      Näin minäkin ajattelen, kiitos Lurjus :)

  23. 25

    elina sanoo

    Olen huomannut, että bloggaajilla asia todellakin toimii noin. Aina löytyy valittajia, jotka kommentoi ilkeästi. Mielestäni ilmiö vallitsee muutenkin outojen ihmisten keskuudessa. Kyllä tuttujen kesken voidaan kehuskella omalla menestyksellä tai iloita toisten puolesta.

  24. 26

    Aud sanoo

    Luin tuon postauksen uudestaan ja en kyllä ymmärrä että mistä nuo valittajat ovat repäisseet valitettavaa. Mielestäni kerroit vaan mielipiteesi ja that’s it.
    Musta tuntuu että kun on joku ihminen josta lähes kaikki tykkää, niin jotkut alkaa näkemään negatiivisena kaiken tässä ihmisessä. Koska ”ei kukaan ole täydellinen ni pitää siinä jotain huonoja puolia olla!” Eli joillain tulee pakkomielle kulkea vastavirtaan.
    Esimerkiksi yksi mun tuttu on uskomattoman kaunis, taitava ja viisas. Se kun laittoi pelkkiä kuvia nettiin niin johan ilmaantui samanlaisia kommentteja kuin sulla.. Eli kun sattui olemaan oma kaunis itsensä niin olikin huomiota kerjäävä ja huonoitsetuntoinen.

  25. 27

    Aurinkoinen sanoo

    Eihän kenenkään sovi olla rikas, rakas tai onnellinen :) Sehän voi olla itseltä pois, pöh.

  26. 28

    sanoo

    Näinhän se on, Suomessa vallitsee hyvin vahvasti ajatus siitä, että pitää olla nöyrä, eikä saa kehua liikaa, ettei ylpisty. Toisaalta ihaillaan ihmisiä, jotka uskaltavat olla esillä, mutta toisaalta heitä myös paheksutaan, koska itseään ei saisi nostaa esille. Minä olen sikäli poikkeus, että olen kasvanut kodissa, jossa näin ei opetettu. Minua on kehuttu lapsesta asti jatkuvasti, ja myös vanhempani tuntevat omat parhaat puolensa ja osaavat korostaa niitä. Minulla on aina ollut hyvä itsetunto, vaikka toki minullakin on heikkoja kohtia. Minä nautin esiintymisestä ja ihan aidosti viihdyn huomion keskipisteenä, jos se huomio vain on positiivista. Olen kuitenkin iän myötä oppinut, että maailmalle pitäisi esittää, ettei näin ole, sillä huomiosta ei saisi tykätä, eikä itseään saisi nostaa esille. Siksi esiinnyn vain jos pyydetään, enkä erikseen tyrkytä itseäni, mikä toisaalta aiheuttaa sen, että suurin osa ihmisistä ei edes tiedä taidoistani. Kovin on ristiriitaista tämä elämä.

  27. 29

    nimetön sanoo

    no tosi asiahan se on että afrikassa kuolee koko ajan ihmisiä nälkään. se voi toki tuntua tuommoiselta sutkautukselta vaan, mutta kyllä tiedän, että se satuttaa niitä, jotka todella ovat tuolla ja joiden perheestä ehkä on jo joku kuollut nälkään.

  28. 30

    Milla sanoo

    Oot ihana, jatka vaan samaan malliin! Olet yksi niistä harvoista oikeasti aidoista bloggaajista, joita voi pitää roolimallinaan! Ihailen sua ja sun elämääsi; kuinka olet uskaltanut tehdä monenlaista ja olla oma itsesi. Tsemppiä ja mukavaa kevättä!

  29. 31

    kisse sanoo

    Ja oma pohdintansa on sekin, paljonko arvoa antaa muiden kommenteille. Ihmisiä ja kommentoijia on monenlaisia. Tärkeintä on läheisten kommentit. Julkisessa blogissa paljastat itsestäsi paljon kaikille. Jos haet samalla hyväksyntää kaikilta itsellesi, on se sinulle kuluttavaa. Olet tosi rohkea, kun pidät näin avointa blogia omista tunteistasi kosmetiikan lisäksi, eli itsetunnon pitää olla kohdallaan, kun palautetta blogin vastausten kautta tulee.

  30. 32

    Nimetön sanoo

    Mikään ei ärsytä enempää kun se, miten omista ongelmistaan puhuminen kirvoittaa sen iänikuisen ”Afrikassa lapset näkee nälkää”-virren. Ihan yhtä lailla sitä voisi sitten ajatella, että ei saa olla avoimesti onnellinen, jossain joku on varmasti vielä onnellisempi. Kaiken ja kaikkien pitäisi olla vain neutraalin harmaata massa.

    On sääli, miten meillä on tapana vääntää hyvä itsetunto omahyväiseksi möröksi. Varsinkin, kun niin moni meistä on varmasti joutunut repimään ja retuuttamaan itsensä väkisin pois mukavuusalueeltaan yrittäessään pikkuhiljaa hyväksyä itseään ja ulkonäköään, ja kasatessaan parempaa itsetuntoa ihan noinniinkuin muutenkin. Itse havahduin ehkä joskus viimevuoden puolella tajuamaan että vautsi mitä minulle on tapahtunut: mähän ihan oikeasti tykkään itsestäni huolimatta niistä isoista reisistä ja siitä rumasta nenänvarren muhkurasta. Sen lisäksi minä nykyään ihan oikeasti saan suuni auki vieraassa porukassa, ja joissain ennen kammoksumissani koulutuksien ryhmäkeskusteluissa se saatankin olla minä, joka olen eniten äänessä. Jos kelattaisiin viitisen vuotta taakseppäin, parikymppinen minäni ei olisi ikinä uskonut, että saatan joskus olla tässä pisteessä. Vaikka mikäs ihme tuo on – olenhan minä nyt ihan mahdottoman ihana, niin kun jokainen meistä ;)

  31. 33

    MrsR sanoo

    Ai kuinka otitkaan asian hyvin puheeksi!
    Näitä asioita olen (ja kommenteista päätellen moni muukin) miettinyt viime aikoina. Jotenkin suomalaisilla on tarve suhteuttaa liikaa – ”siis valitatte jostain 8euron lapsilisän leikkauksesta, kun maailmassa on lapsia, jotka näkee nälkää eikä oo ees puhdasta vettä”-virsi on tullut tutuksi viime aikoina monissa viestimissä. Ikinä ei saisi valittaa, koska jostain löytyy aina joku, jolla on asiat huonommin. Onko sitten ihme, että suomalaiset voivat henkisesti ja fyysisesti huonosti? Kielletään puhumasta ikävistä asioista, joita jokainen kokee, näkee ja tuntee. Padotaan vaan kaikki sisälle, ettei kukaan pahoita mieltään.
    Sama toisin päin. Herramunjee, jos olet onnellinen (oli se syy mikä tahansa) niin älä tuu hieroo sun onnees mun naamalle, kun mulla on paha olla. Mitä ihmettä meille on tapahtunut?
    Jos on rahaa elämiseen ja jää siitä yli säästöönkin, niin sekin pitää piilottaa, koska joku voi pahoittaa mielensä siitäkin – ”tolla on noin paljon rahaa ja mulla ei”. Asialle voi taatusti tehdä jotain – siis muutakin kuin pahoittaa mielensä.
    Mulla ainakin on paljon vuoristorataa elämässä siitä huolimatta, että olen joka päivä vähintään kerran onnellinen. Kun on huono päivä, haluan purnata, kun on hyvä päivä, haluan julistaa sen kaikille. Ja suoraan sanottuna ei kiinnosta, mitä muut siitä ajattelee. Silti joskus joudun selittelemään asioita ja valintojani ihmisille, jotka ovat kateellisia. Tuon kateuden takia on moni kaverisuhde ja muutama sukulaisuussuhde katkennut tyystin.
    Kateus on oikeasti suomalaisen perisynti, sitä seuraa lahjakas syyllistämisen taito, koska onhan se nyt väärin, jos menee noin hyvin niin ethän sä silloin voi sitätätätuota. Unohdetaan se, että jotkut oikeasti tekee töitä niiden asioiden eteen, mitä on saavutettu ja/tai ollaan saavuttamassa – ei ne oo taivaasta pudonneet tai taikasauvan heilautuksella tulleet. Verta, hikeä ja kyyneleitä, tuhansia palaneita päreitä ja satoja menneitä hermoja.
    Kaikki eivät vaan ymmärrä.
    Ja nyt tästä mun kommentista tuli sit avautuminen. Kiitos ja anteeks. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.