Indiedays Blog Awards 2014

Täältä pesee hieman pikselimössäkuvia lauantai-illan palkintogaalasta.

(En tykkää julkaista blogissa näin huonolaatuisia kuvia, mutta totuus on, että en ikinä jaksa raahata minnekään iltamenoihin mukaan järkkäriä ja hyvää, valovoimaista linssiä, joten kuvat ovat aina tätä puuroa…)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Inspiroivimman Kauneusblogin tittelin vei tuttuun tapaan Saara Sarvas, Karkkipäivä sijoittui toiseksi ja kolmantena palkittiin minullekin suhteellisen uusi tuttavuus (vaikkakin jo usean vuoden ikäinen), häikäisevää meikkitaidetta tarjoileva Rose Shock.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emilia, Rilla ja Marjukka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saara ja Rose Shock -Tanja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saara.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hieman vähemmän pikselimössöinen Saara. :)

Saaran lookin inspiraationa toimi @theonlydetox (- josta voin heti tunnustaa ettei se sanonut minulle mitään… Nimimerkillä ”Vähän huonosti kärryillä viihdemaailman jutuissa”).

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emilia ja Rilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvan oikeassa reunassa supersymppis, Pastellimaja-blogia pitävä Hanna, joka on ns. etä-tuttujani mieheni ystäväpiirin kautta. Illan aikana kävi ilmi, että olen aikoinaan ollut Hannan häissäkin – enkä yhtään muistanut sitä…! ^_^ Tulossa vanhaksi for real?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heidin ja Rillan kanssa.

Valtaosa minusta otetuista kuvista illalta näytti tältä:

IDAwards_HeidiRilla2

Haukkaamassa palaa Rillasta…?

Blogissa voi näyttää itsensä juuri sellaisena kuin päättää, valikoiden postauksiin ne 2% kuvista, jotka onnistuvat. Minun naamani vääntyilee tosielämässä jatkuvasti kuin Jim Carreylla konsanaan. :) Jos pitäisin blogia sen kuvamateriaalin pohjalta, jota about 98% kuvistani edustaa, ei minulla todennäköisesti olisi kauneusblogia vaan komediablogi. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mustaa Kajalia -blogin Heidi oli upea ilmestys, siis herranjestas tätä kaunotarta..! Oli pakko jäädä tuijottamaan aina kun Heidi kulki ohi… ^_^

Minun muodoillani voi vain haaveilla tällaisista korsetti-lookeista. Ihanaa, Heidi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heidi on Saaran ohella pitkäaikaisia meikki-idoleitani, harmi että meikkien tallentuminen kameralle illan valaistuksessa oli mahdottomuus…

.

Sitten niistä HIUKSISTA. Jotka näköjään alkoivat eilen elää netissä ihan omaa elämää. Voikohan sitä pitää jonkinlaisena saavutuksena blogiurallaan, kun omalle tukalle perustetaan ketju keskustelupalstalle…? Lisään CV:hen ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyseessä oli siis tosiaan peruukki, kuten moni oivalsikin. Mutta hämmästyttävästi, lähes yhtä moni piti tukkaa aitona. :)

Livenä hiukset näyttivät paljon luonnollisemmilta kuin kuvissa (tietysti tilaisuudessa oli hämärä valaistus jne), eikä kukaan muu kuin minut lähemmin tuntevat arvanneet, että kyseessä oli peruukki. Sain paljon kiitoksia ja kehuja uudesta leikkauksestani. :)

Ystäväni on töissä Kinnusella, ja sitä kautta minulle järjestyi lainaan gaalatukka. Koska inhoan hiusten laittoa, keksin, että tällä kertaa skippaan kampaajan kokonaan ja lyön vain päähäni valmiin tukan :)

IDAwards_hiukset2

Tykkäsin hiuksistani aivan valtavasti. Sorry kuva-overload! ^_^ Sävykin oli niin ihana että..! Olen aina karsastanut ruskeaa (olen kerran elämässäni värjännyt hiukset ruskeiksi ja se oli suurin floppi ever), mutta tämä pähkinäinen, vaaleanruskea sävy oli jotenkin kuin tehty mulle.

Mieskin oli ihan että ”Miksi et leikkaa tällaisia? Leikkaaleikkaa..!”

Mutta eihän minun hiuksistani tulisi tämän näköisiä vaikka leikkaisin. Hiuslaatuni on aivan erilainen, ja tämän kuohkean, sileän ja suoran polkan sijaan minun kasvojani kehystäisi lättänä, kiharalle koko ajan pyrkivä, pörröinen nössötukka.

IDAwards_hiukset3

Lisätietoja Kinnusen peruukeista saa täältä. Heiltä saa mittatilausperuukkeja ja oikeastaan ihan mitä tahansa peruukkeihin liittyvää. Nykyajan laatuperuukit eivät todellakaan näytä ”peruukeilta”, ja parhaiden kanssa voi mennä vaikka uimaan.

Minun peruukkini oli kuituhiusta, eikä sitä näin ollen voinut käsitellä tai muotoilla muotoiluaineilla. Eli sitä perunajauhoakaan ei olisi voinut tähän tukkaan laittaa kiillon hillitsemiseksi, terkut muuan lukijalle! ;)

Voisin oikeasti jopa harkita peruukin ostamista…. Luopuminen omista pitkistä kutreistani tuntuu todella vaikealta, mutta pakko myöntää, että tuo lyhyt malli käy minulle mielestäni jopa paremmin kuin pitkät hiukset. Peruukin avulla voisin saada nuo hiukset… menettämättä omia pituuksiani…!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gaalamekostakin kyseltiin. Se sitten vaihtui ihan viime tingassa… Kävi nimittäin niin, että mä en mahtunut enää siihen Barcelonasta ostettuun French Connectionin mekkoon. :D Jeshh. Taisi Kreikan herkut vähän jättää kylkeä…. ;) (Oikeasti söin siellä ihan sairaasti… tämä postaus on vielä tuloillaan…!)

Niinpä otin päälleni käytännössä ainoan muun kaapissa roikkuvan pikkumustan, Closetin kellohelmaisen mekon joka on tämän vadelmanpunaisen mekon sisko. Eivät ole ihan samaa mallia, mutta kummassakin kellohelma ja taskut = Sanni loves. :)

Nyt on kiire meikkaamaan – Mádaralta tullaan hakemaan minua 30 minsan päästä ja istun tässä vielä sängystä nousseen näköisenä! :D

Kommentit
  1. 1

    Meow sanoo

    Voi että, se olikin sitten vain peruukki! Kävi kyllä mielessä että onpa sun hiukset sileät ja kuohkeat, mutta laitoin sen taitavan kampaajan piikkiin. Tuota sävyä kannattaisi kyllä harkita ihan omiinkin hiuksiin. :)

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Tuota sävyä kannattaisi kyllä harkita ihan omiinkin hiuksiin. :)

      Vähän kyllä kutkuttelee..! :) Mutta ei se tässä nykyisessä ”leikkauksessa” näyttäisi yhtä hyvältä, pelkäänpä…

  2. 2

    sanoo

    Vau, enpä olisi uskonut peruukiksi. En siellä gaalassa, enkä näistä kuvista. Olet todella kaunis! Paljon onnea palkinnosta!

  3. 3

    Anu sanoo

    Nuo hiukset ovat mahtavat!! Sopii sinulle tosi hyvin ja niin kuin itsekin sanoit, paremmin kuin pitkät! :)

    • 3.1

      Sanni sanoo

      On se harmi kun on tällainen hiusnörtti… Eikä koskaan uskalla muuttaa tyyliä…

  4. 4

    rilla sanoo

    Heh!!! Voi ihana, mitkä kuvat <3 :D Kiitos mahtavasta seurasta ja poskettoman hauskasta illasta! On taas monta aihetta hymyyn, pitkäksi aikaa.

    Sun hiukset näyttivät niin hyviltä, että sait mutkin harkitsemaan polkan leikkaamista. Täydellinen :)

    PS. Mulla tuo kuvamateriaali jäi kovin vaatimattomaksi, mutta saanen lainata sulta muutaman?

  5. 5

    Kati sanoo

    Kaunis gaalalook sulla, ja nuo hiukset meni muhun aivan täydestä xD Sulle kyllä sopisi niin hyvin tuollainen hiusmalli! Näyttää siltä, että teillä on ollut tosi hauskaa juhlissa :)

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Oli kyllä mukava ilta :) Misterillekin löytyi seuraa Rillan ja Emilian paremmista puoliskoista niin kaikilla oli hauskaa ^_^

  6. 6

    Tiltu sanoo

    Tuo polkkatukkahan on aivan ihana! Itsekin haaveilen ns ”long bob”- tyylistä, joka näyttää olevan nyt muodissa, mutta mä taas tykkään laittaa tukkaa erilaisille kampauksille ja töissä täytyy pitää hiuksia kiinni, joten vähän pidempi malli on kieltämättä käytännöllisempi.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Mulla ei ole koskaan aiemmin käynyt mielessäkään tämän tyylinen muoto hiuksiin, mutta ystäväni oli valikoinut minulle peruukkivaihtoehtoja joiden joukossa tämä sitten oli yllättäen selkeä ykkönen (toiset olivat joko kiharia tai pitkiä tai sekä että).

      Mä kun en niitä kampauksia oikein handlaa niin pituudet jää siltä osin vähän hukkaan :D

  7. 7

    jaa sanoo

    Ei tuo sävy minusta ruskealta näytä kuvissa, vaan vaalealta maantien sävyltä, sellaiselta, joka näyttää luonnostaan vähän eri sävyiseltä valaistuksesta riippuen (enemmän kuin värjätty). Kaunis peruukki kyllä!

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Kyllä se oli ruskea, sellainen toffeen/pähkinän sävyinen vaaleanruskea, ehkä 5-asteinen tai korkeintaan kutonen, vaaleammilla raidoilla. Mutta valaistus toki vaikuttaa sävyyn kuvissa.

  8. 8

    anonymous sanoo

    mitä, peruukki?!? ei voi olla totta! :D superaidon näköinen! pakko sanoa että sekä leikkaus että väri käyvät sulle kyllä kuin nakutetut. minun näytöllä tukassa on viileitä vivahteita jotka jotenkin saavat sun kasvot ja silmät oikein hehkumaan!! ei sillä että vaalea ei sopisi ja olisi kaunis mutta mun mielestä tuossa on jollain tapaa asennetta (jopa niin paljon että harkitsin oman luonnonvaaleani tummentamista vähäsen mutta eihän tähän minun liruun mitkään värit tartu…)! :D

    hauskaa ja mielenkiintoista reissua!!!

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Mun mielestä kanssa tuo sävy sopii mulle ihan sairaan hyvin! Minulla oli samasta peruukista vaaleakin vaihtoehto, mutta yllättäen tuo tummempi sopi minulle paremmin – ja näytti jopa luonnollisemmalta…! Ja silmät näyttää tuon kanssa jotenkin vihertäviltä…? Kaikin puolin imarteleva ”accessory” :)

  9. 9

    Aurinkoinen sanoo

    Onneksi olkoon :) Kaunis gaalalook kaikenkaikkiaan, hiukset, meikki ja puku. Arvasin ensi hämmästyksen jälkeen, että kyseessä on peruukki, tosin todella kaunis leikkaus, joka sopisi sinulle erinomaisesti. Jos et sinä halua mallia, niin minulle tuo polkka kelpaisi, pitänee kasvattaa hiukan, joten kiitos mallivinkistä ;)

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Kiitos Aurinkoinen :)

      Haluan muuten sanoa, että en koskaan unohda viestiäsi (sähköpostitse), jonka lähetit minulle syksyllä 2011… Kenties muistat, mitä se koski. Arvostin sitä suuresti. Ilahdun aina, kun näen sinun jättäneen kommentin. Toivotan sinulle ihanaa talven odotusta! :)

      • 9.1.1

        Aurinkoinen sanoo

        Kiitos Sanni :) Olen kyllä ilolla seurannut sanoisinko ”uutta elämääsi”. Nauti elämästä ja kiitos, että jaat kokemuksiasi kanssamme.

  10. 10

    Mage sanoo

    Pakko kyllä kertoa, että seuraan sinun ja Saaran blogia ja mielestäni juuri sinun blogi inspiroi enemmän. Blogiasi seuraamalla tällainen poikatyttö ja meikkaamisen rähmäkäpälä on innostunut kokeilemaan ja opettelemaan. Montaa (kosmetiikka)blogia seuraavana pakko siis todeta, että kyllä sinä olet minulle ykkönen :)
    Jatka siis samaan malliin!

    • 10.1

      Sanni sanoo

      Voi kiitos Mage :)

      Saaran taidoille ei kyllä moni pärjää, mutta ehkä mun karvalakkimallit toimii joillekin paremmin :) Tiedä häntä.

  11. 11

    sanoo

    Hirveä hinku tuohon kuvaan ;D! Niin ja eihän sitä nyt kaikkea voi muistaa :) Oli mukava nähdä teitä ja tuo sun tukkas olisi ainakin mulle mennyt aivan täydestä, sopi sulle niin hyvin! TOivottavasti teillä oli mukavat jatkot, me hilppastin melkein suorinta tietä nukkumaan!

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Jatkot päätyi Burger Kingiin ja sieltä nukkumaan, ei oltu myöhään mekään :)

      Oli kyllä tosi kiva nähdä pitkästä aikaa, ja täytyy pitää se Norja korvan takana! ;)

  12. 12

    TanjaP sanoo

    Ihana gaalalook,peruukki sopii täydellisesti sinulle ja mekkolin on nätti.Onnea myös 2-sijoituksestasi. :)

  13. 13

    sanoo

    Vautsi vau Sanni, näytät tosi kauniilta!

    Yhdyn kyllä tuohon Magen kommenttiin, sillä monen seuraamani kosmetiikkablogin joukosta sinun tekstisi kiinnostavat/inspiroivat aina eniten. Olen innostunut kosmetiikasta ja meikkaamisesta vasta nyt kolmekymppisenä (”hieman” myöhäisherännyt?) ja moni asia onkin vasta opettelun alla. Tykkään myös tiedonjanoisesta asenteestasi, samoin suhtaudun moniin asioihin itsekin.

    Paljon onnea palkinnosta Sanni! <3

  14. 14

    HeidiB sanoo

    Kiitos nyt vielä kaikista ylitsevuotavista kehuista. Tässähän ihan punastuu!

    Ja hyvin kyllä tuo peruukki sopi sulle! Tuollainen polkkamalli sopii tosi kauniisti kasvoihisi :)

  15. 15

    Flicka sanoo

    Sanni, olet hurmaava!

    Istahdin juuri kampaajan tuoliin ja pyysin samanlaista tukkaa kuin sinulla tässä. Olin toki pohtinut jotain tämän tyylistä jo jonkin aikaa, sattui vain tässä sinun kampauksessa olemaan juuri sellainen väritys jota olen kaivannut.

  16. 16

    Eva sanoo

    Kauniilta näytit peruukissa, mutta onneksi et ole leikannut upeita pitkiä kultakutrejasi. Sun pitkistä hiuksista saa vaikka minkälaisia kampauksia ja vapaanakin ne näyttävät aivan lumoavilta, todella naisellisilta.

  17. 17

    Nimetön sanoo

    Tuo look on kyllä muuten niin sun näkönen :) Tuo leikkaus käy sulle vaikka minusta taas väri ei. Mikä tärkeintä sulla ollu kivaa ja mr. Karkkipäivä viihtynyt niin sehän se parasta on ;)

    Mä muuten lopullisesti niin koukutuin sun blogiin, kun olit kreikassa. Nyt mä ootan, että millo taas kirjotat :P

    • 17.1

      Sanni sanoo

      Mä muuten lopullisesti niin koukutuin sun blogiin, kun olit kreikassa. Nyt mä ootan, että millo taas kirjotat :P

      Kiva kuulla :) Tervetuloa vakkarilukijaksi :)

      • 17.1.1

        Maria sanoo

        Nooh…oli nimi jääny pois! ps. mä en ees aijemmin tienny,että on tällänen blog awards :D Paljon on viisastunut monessa muussakin asiassa. Kiitos Sanni:)

  18. 19

    Milla sanoo

    Todella kaunis tukka, mutta huom. ei ruskea vaan luonnonvaalea :) Tässä värjäysmaailmassahan ihmiset ovat jo vallan unohtaneet ettei blondi hius ole varsinkaan aikuisella henkilöllä keltainen kuten väripurkista vaan vaalea juuri tuolla luonnollisella tapaa.
    Sama juttu, olisin myös kaiketi leikannut jos hiuslaatuun sopisi. Värjäämättömään/vaalentamattomaan hiukseen ehkä kävisikin..

  19. 20

    Tuula sanoo

    Kinnusen nettisivujen mukaan he myyvät peruukkeja lähinnä ammattilaisille ja opiskelijoille. Tiedätkö mitään vastaavaa kotimaista nettikauppaa, joista tuotteita voisi ostaa? Nettihän on tietysti pullollaan noita made in China -tuotteita, mutta olisi kiva tukea kotimaista :)

    Oli meinaan niin nätti peruukki, että houkuttaa ”juhlatukan” hankkiminen.

    • 20.1

      Sanni sanoo

      Kinnusen nettisivujen mukaan he myyvät peruukkeja lähinnä ammattilaisille ja opiskelijoille

      Ai, minun ymmärrykseni mukaan kuka tahansa voi kävellä kadulta sisään liikkeeseen ja ostaa peruukin :D Ehkäpä heidän pääkohderyhmänsä on ammattilaiset, mutta kaupan ovet ovat auki kaikille :)

      Tiedätkö mitään vastaavaa kotimaista nettikauppaa, joista tuotteita voisi ostaa?

      En valitettavasti. En ole koskaan gaalaa aiemmin edes miettinyt peruukin hankintaa enkä rehellisyyden nimissä ole lainkaan perehtynyt niitä myyviin paikkoihin. Kinnusen liikkeen tunnen opiskeluajoiltani, teimme sinne yritysvierailun, ja nyt kun ystäväni on siellä töissä olen luontaisesti sitä kautta saanut kuulla peruukeista vähän enemmän. :)

  20. 21

    sanoo

    Ihanaa,joku muukin vääntää naamaa oikeessa elämässä! Mä oon kyl kans joku tavis-elämän Ben Wyatt :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.