Iltameikki kaverille

Tein eilen kaverilleni S:lle iltameikin tyttöjen iltaan. (Meitä olikin siellä koolla monta kosmetiikkafriikkiä, oli todella hauskaa!)

S on sporttinen ja raikas tyyppi, ja meikkaa yleensä hyvin kevyesti. Hän antoi minulle vapaat kädet meikin suhteen, ja päädyin valitsemaan Diorin viime syksyisen Earth Tones -paletin koska sen sävyt sopivat yhteen S:n vaatteiden ja oman värityksen kanssa. Yhdistin palettiin kultaa Clarinsin Nude Shimmers -paletista ja L’orealin Sand Lamé -solonapista.



Levitin luomen sisäpuolikkaalle ja kulmaluulle vaaleaa kultaa Clarinsin paletista. Luomen ulkopuolikkaalle levitin keskimmäistä, hiekan sävyä Diorin paletista. Luomivaon varjostin khakinvihreällä (paletin vasen yläsävy) ja ulkonurkan tummalla punaruskealla (oikea alasävy). Lisäsin L’orealin Sand Lamé -kultaa luomen sisänurkkaan sekä alaluomen sisemmälle puolikkaalle. Alaluomen ulkonurkkaan levitin punaruskeaa. Tein yläluomelle ohuen rajauksen Indeliblen tummanruskealla Chocolate Mousse -geelirajauksella, ja pehmensin rajauksen lämpimällä ruskealla ikivanhasta Gemeyn Duo Ocre -luomiväristä.


Juhlien emäntä lahjoitti muuten minulle tällaisen ihanuuden..! Kyseessä on YSL:n luomiväri, merkki jota en ole ennen kokeillutkaan. Miten kaunis väriyhdistelmä; siniviolettia ja petroolia. Yllättäen tätä kaunokaista tarjottiin juuri minulle, kun mieltymykseni violettiin on aika hyvin tiedossa… ^_^

Äänestäkäähän muuten tuossa päivitysmääräkyselyssäni jos ette ole vielä ehtineet ja haluatte vaikuttaa. :) Yksi päivä vielä jäljellä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että enemmistö kannattaa viittä postausta per sivu.
Kommentit
  1. 3

    Anonymous sanoo

    ettei ois vaan ollu samat illanistujaiset ostolakon golden girlin kanssa? :D

  2. 4

    sanoo

    Nam tuo Diorin paletti :).

    Heitän tähän väliin kysymyksen. Minkä sävyinen häämeikki sopisi juhlavieraalle? Vieraalla on punainen (melko vaalea) tukka, puku on luumun sävyinen (sellainen violettipunertava, eli suht tumma) ja vieraan silmät melko vihertävät ja iho vaalea.

    Minulla on pari mekon kanssa sopivaa sävyä, jotka muistuttavat mekon väriä. Ongelma on vain tuossa vihertävissä silmissä ja luumumeikissä, tekee saman efektin kuin minulle = hakatut krapulasilmät :D. Raikas ja heleä olisi ihana (aivan kuten sinun aikaisemmin tehty häämeikki), mutta saa nähdä uskallanko ehdottaa juhlijalle "pinkkiä" silmämeikkiä… Suht vaalea, hieman pinkkiä ja esim sitä harmaata pieneen varjostukseen.

    CS 88:n paletin pinkit sävyt saattavat olla liian mattoja juhlameikiksi? Helmiäinen saattaisi sopia paremmin, mutta mistä keksin sellaisen suht edulliseen hintaan? Varsinkaan kun noiden edullisten luomivärien pysyvyys ei ole aina hyvälläkään pohjustuksella maailman kestävimpiä…

    Huh, tulipas pitkä kommentti!

  3. 6

    sanoo

    Anonyymi – pitää paikkansa, samat kekkerit oli kyseessä! ;)

    Panda – Heiti pahan… tosi vaikea sanoa kun ei ole nähnyt kuvaa ihmisestä. :/

    Vihreisiin silmiin _pitäisi_ yleensä sopia luumun sävyt, mutta eihän se tietenkään pidä joka yksilön kohdalla paikkaansa. Violettia minä varmaan kuitenkin meikkiin laittaisin, kun mekko on sen värinen ja silmät vihreät. Sellainen punertava viininpunavioletti tuo silmien vihreyden kaikkein tehokkaimmin esiin, ja se sopisi juhlapukuunkin. Nopealla vilkaisulla tuossa 88-paletissa ei kyllä taida sellaista sävyä olla.

    Mulla kun ei tuota palettia itsellä ole niin en osaa valitettavasti sanoa mitään vaaleanpunaisten sävyjen mattaisuudesta. Jos ajattelit sävyä silmän sisäpuolikkaalle niin siinä on hyvä olla hohtoa ettei meikistä tule tunkkainen, jos siis hakee sitä raikasta lookkia.

    Mun henk.koht. tavis-mielipide on, että jos juhlijalla on joku tumman värinen puku, niin silmämeikissäkin pitäisi sitten olla tummaa. En osaa jotenkin ajatella tummaa luumunsävyistä mekkoa ja vaaleanpuna-harmaata meikkiä yhteensopivana. Jos sopivaa violetin/viininpunaisen sävyistä luomiväriä ei löydy, niin laittaisin silmiin varmaan tummanharmaata.

  4. 8

    sanoo

    Aivan ihanat silmät!
    Todella nätti meikki.
    Hirveän tutut nuo silmät, tunnenkohan tytön…harmi kun en tiedä sinun asuinpaikkaasi :D Mutta siis aivan ihana.

  5. 10

    henna sanoo

    Odottelinkin, että laitatko S:n meikin tänne! Ihanalta näyttää, tuo kulta sopii S:lle tosi hyvin :) Ei ole kuitenkaan liian vahva meikki, vaan sopivan utuinen. Nättiä nättiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.