Illalliseksi kakkua?

Jo vain. Viime viikolla minulla oli aivan poikkeuksellinen herkuttelunhimo iltaisin, ja teki ihan älyttömästi mieli jotain jouluista. Normaalin illallisen sijaan katoinkin sitten pöytään leivonnaisia joulun mauilla – sunnuntaina piparinmakuista rahkakakkua, maanantaina suklaista kesäkurpitsakakkua, tiistaina luumuisia rahkamuffineita ja torstaina sama satsi raejuustoversiona. :) Keskiviikkona illallisen korvasi Questin Double Chocolate Chunk -patukka! ^_^

Enpähän tiedä milloin olen viimeksi kokenut tällaisen monen päivän makeanhimon (ja se iski nimenomaan iltaisin..!) – mutta kun se enää niin harvoin kohtaa, niin siitähän otetaan kaikki irti! :D

   Kakkuillalliset

Kuvat ovat valitettavasti kaikkea muuta kuin houkuttavat, mutta leipomukset sitäkin maistuvampia. :)

Minulla jo sormet syyhyää päästä uunin ääreen jouluna…! Joulun maut ovat vain niiiiin hyviä! :)

Kakkuillalliset_piparirahkakakku

Kakku1

(Valmistettu 9 x 11 cm kokoiseen vuokaan)

Pohja:

1 dl hasselpähkinäjauhoa

25 g voita

kanelia, makeutusta

Nypi pehmennyt voi, jauhot ja mausteet yhteen. Laita hetkeksi jääkaappiin tai pakkaseen jotta taikina jähmettyy ja on vähemmän tahmeaa. Painele taikina vuoan pohjalle.

Täyte:

200 g kermarahkaa

50 g raejuustoa

1 kananmuna

piparkakkumaustetta

makeutusta (itse käytän stevia-erytritolia)

Sekoita ainekset yhteen ja tarkista maku. Kaada vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Kakkuillalliset_Suklaakesakurppakakku

Kakku2

(Valmistettu 9 x 11 cm kokoiseen vuokaan)

0,5 dl mantelijauhoa

0,5 dl hasselpähkinäjauhoa

1 kananmuna

1 dl raastettua kesäkurpitsaa

loraus rypsiöljyä (n. 0,5 dl)

n. 3 rkl tummaa kaakaojauhetta (en mitannut, kaadoin vain pakkauksesta)

ripaus kanelia

3 tl stevia-erytritol-makeuttajaa

muutama pala stevialla makeutettua tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet yhteen. Vatkaa yhteen kananmuna ja makeutus. Yhdistä kuivat aineet, munavaahto, kesäkurpitsaraaste ja öljy. (En oikein tiedä miksi tuo öljy olisi tarpeen, mutta se mainittiin useissa kesäkurppakakkuohjeissa.) Kaada taikina vuokaan ja tuikkaa sekaan muutama pala tummaa suklaata. Paista kakkua 175 ateessa noin 30-40 minuuttia uunista riippuen, peitä pinta loppuajaksi foliolla jos alkaa mustua.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin kesäkurpitsaa kakussa. Olen kuullut että se on tosi suosittu kakkujen mehevöittäjä. Ja tälle voi kyllä sanoa ’aamen’ kokeilun jälkeen! Oijjoi miten mehevä mutta samalla murea kakku aineista syntyi…! Voin kertoa että söin kerralla koko kakun. ;)

Kakkuillalliset_Luumuraejuustomuffini

Kakku3

Tein tämän ensin pelkkänä rahkaversiona, mutta unohdin kuvata ne (katosivat taas sen verran nopeasti parempiin suihin). Torstaina minulle tuli pari kaveria kylään ja halusin tehdä näitä uudelleen, mutta rahka oli melkein lopussa. Niinpä tein täytteen siitä mitä jääkaapista löytyi ja sekoitin loppurahkan kaveriksi raejuustoa ja kermaa. :) Toimi oikein hyvin niinkin.

Ohjeesta tulee neljä suurta muffinia – tai miksi näitä nyt haluaa kutsua, kakkusia! :)

Pohja:

(jouduin soveltamaan jauhojen suhteen koska käytössäni oli äidin keittiö, ei omani. Kotona olisin käyttänyt kookosjauhoa ja tehnyt tämän muffiniohjeen mukaan.)

50 g voita

0,5 dl stevia-erytritolia

1 kananmuna

0,5 dl mantelijauhetta

0,5 dl hasselpähkinäjauhetta

0,5 dl vehnäleseitä

1 tl leivinjauhetta

Sekoita yhteen pehmennyt voi ja makeutus. Vatkaa joukkoon kananmuna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne seokseen. Annostele taikinaa muffinivuokiin ja esipaista muutama minuutti 200 asteessa.

Täyte:

2 rkl rahkaa

1/2 purkkia (100 g) raejuustoa

loraus (n. vajaa puoli desiä) kermaa

n. 3/4 purkkia Bona-luumusosetta

makeutusta maun mukaan (luumusose tuo jo aika paljon makeutta)

ripaus kanelia tai piparimaustetta jos haluat mausteisemman

(SantaMarian piparkakkumauste sopii paremmin kuin Meiran, Meirassa on pomeranssinkuorta)

1 kananmuna

Sekoita ainekset yhteen ja tarkista maku. Luumuisempia – tosin vähemmän karppeja – muffareita saat, jos korvaat Bona-luumusoseen luumuhillolla tai teet itse luumusosetta kuivatuista luumuista). Lusikoi täytettä esipaistettujen muffinien keskelle. Paista noin puoli tuntia 200 asteessa.

SuklaakakkuIMG_2255_

Herkkuhetkiä toivotellen,

Viljaton, sokeriton kakku-tonttunne :)

Kommentit
  1. 1

    Anni II sanoo

    No näitä jouluisia vhh-reseptejä mä olen odottanut kuin kuuta nousevaa! Ja nyt, nyt vihdoin ne on täällä. Saat oikein mielellään laittaa vielä paaaljooonnn lisää näitä :) Mä sitten ilmottelen sulle, että mitä näistä tuli, kunhan pääsen kokeilemaan. Ainiin, siitä joulupuurosta tuli loistava! Olen laitellut sitä jo useamman kerran. Ainoa harmi on se kellertävä väri :(

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Ainoa harmi on se kellertävä väri :(

      Tuleeko siitä kellertävää pelkillä valkuaisillakin…? Mistä se väri tulee..?

      Mutta tosi kiva kuulla että tykkäät resepteistä! :) <3

      • 1.1.1

        Anni II sanoo

        Laitoin muistaakseni aina vain yhden munan keltuaisen. Kokonaan valkuaisilla en edes ole vielä kokeillut. Mutta myös mun (luomu) kookosjauhot on hyvin keltaiset. Onko sun jauhot sitten valkoiset?

        • 1.1.1.1

          Sanni sanoo

          Mun kookosjauhojen väri vaihtelee merkin mukaan, esim. Coconut Secretin jauhot on aavistuksen kellertävät mutta Edwards & Sonsin on ihan valkoiset. Viimeksi kun tein sen yhden keltuaisen version, laitoin Edwards & Sonsin jauhoa ja puuro oli aivan valkoista – kuten kuvastakin näki. :)

          Mutta haittaakos tuo keltainen väri jos maku on hyvä? :D

          • 1.1.1.1.1

            Anni II sanoo

            No eihän se varsinaisesti haittaa. Totta kai maku on tärkein. Olisin vain niin mielläni tuputtanut sitä puuroa muillekin, vaan tiedän jo nyt, ettei värin takia kukaan suostu sitä maistamaan :D ;)

  2. 2

    anniM sanoo

    Kivoja reseptejä! Tarvii testata! Mutta onkohan tuossa hasselpähkinäjauhossa jotain ”spesiaaleja” ominaisuuksia, vai voiko sen korvata jollakin muulla pähkinä- tai mantelijauholla? En vaan tykkää hasselin mausta ainakaan kokonaisena…

    Tein eilen taas siemennäkkäriä, jota teen nykyisin tyylillä kolme munaa, suola ja ihan sokkona siemeniä/pähkinöitä/leseitä yms. ”sillain sopivasti” ja joka kerta hyvää tulee :) Mutta eilen jäin miettimään että voisikohan näkkäri-tyylillä tehdä jotain joulupiparin makuista, ns. makean version? Oletko koskaan kokeillut?

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Mutta onkohan tuossa hasselpähkinäjauhossa jotain “spesiaaleja” ominaisuuksia, vai voiko sen korvata jollakin muulla pähkinä- tai mantelijauholla?

      Ei ole mitään muita ominaisuuksia mantelijauhoon nähden kuin maku, eli aivan hyvin voi käyttää pelkkää mantelijauhoa, tai muita pähkinäjauhoja :) Mä käytin hasselpähkinää kun se madaltaa taikinan hh-pitoisuutta :)

      Mutta eilen jäin miettimään että voisikohan näkkäri-tyylillä tehdä jotain joulupiparin makuista, ns. makean version? Oletko koskaan kokeillut?

      Mä en jotenkin näe siemeniä jouluisina :D Siis yhdistelmä siemenet + piparkakkumauste kuulostaa mun korvaan pahanmakuiselta, mutta sehän ei tarkoita sitä etteikö se voisi sopia jollekulle toiselle :) Sen sijaan voisin itse kuvitella kokeilevani makeita keksejä näkkärityyliin käyttämällä ainoastaan pähkinäjauhoja, tai pähkinä + proteiinijauhoa. Piparimaisempaan taikinaan voi lisätä voita (niin kekseistä tulee pehmeämpiä), esim. tätä reseptiä mun on pitänyt kokeilla jo pitkään – ehkä vihdoin tänä jouluna? :)

  3. 3

    Kirsi sanoo

    Voihan njam, suklaakesäkurpitsakakku näyttää älyttömän hyvältä! Luulenpa että täytyy kokeilla, vaikka en sen enempää vhh:lla olekaan. Joskus olen syönyt kakkua missä oli kesäkurppaa (heh!) ja se oli positiivinen tuttavuus.

  4. 4

    Laura2 sanoo

    Ooh, täytyypä kokeilla tuota kesäkurpitsaa suklaakakussa! Kuoritko sen muuten ensin vai raastoitko kuorineen?

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Kuorin. En usko että vihreä osakaan olisi mitenkään vaikuttanut makuun, mutta ajattelin että vaalea katoaa värinsä puolesta paremmin taikinaan :)

  5. 5

    Jazza sanoo

    Upeita herkkuja, kiitos ohjeista! Mitä mieltä olet sellaisesta mantelijauhosta, josta on osa rasvasta poistettu? Toimiiko leivonnassa paremmin kuin tuo normaali, joka on mun mielestä rakenteellisesti hiukan raskasta ilmaviin leivonnaisiin. Pidän mantelijauhosta muuten kovasti, se sopii tosi hyvin mm. iki-ihanaan omenapiiraaseen.

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Mitä mieltä olet sellaisesta mantelijauhosta, josta on osa rasvasta poistettu?

      Täytyy sanoa, että en ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että on rasvapitoisuudeltaan erilaisia mantelijauhoja. En siis osaa sanoa, miten vähempirasvainen toimisi. Oletan, että kaikki käytttämäni mantelijauhot ovat sitä ”normaalia”, eli ihan vain jauhettua mantelia jossa on samat ravintoarvot kuin kokonaisessa mantelissa.

      Totta on, että mantelijauho on raskasta. Itse kevennän taikinoita esimerkiksi vehnäleseillä tai heraproteiinijauheella.

  6. 6

    Tanderine sanoo

    Hei Sanni, mikäköhän minulla mahtoi mennä vikaan kesäkurpitsa-suklaakakkusen teossa, kun taikinasta (ja sen myötä kakusta) tuli suoraan sanottuna pahan makuista. Voisiko kesäkurpitsan kuoret vaikuttaa asiaan (en ole käyttänyt ikinä kesäkurpitsaa leivonnassa). Jauhot korvasin spelttijauho-kaurajauho-yhdistelmällä ja makeutukseen käytin kookossokeria, muutoin resepti oli sama. Mutta se paha maku oli melko voimakas. Olisiko kesäkurpitsa pitänyt ”itkettää”?

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Hei Sanni, mikäköhän minulla mahtoi mennä vikaan kesäkurpitsa-suklaakakkusen teossa, kun taikinasta (ja sen myötä kakusta) tuli suoraan sanottuna pahan makuista. Voisiko kesäkurpitsan kuoret vaikuttaa asiaan

      No voi että, onpas tylsää että kakku meni mönkään. :/

      En valitettavasti osaa sanoa mikä kaikki makuun saattaisi vaikuttaa, kun tein kesäkurpitsakakkua nyt vasta ensimmäistä kertaa. Itse kuorin kesäkurpitsan, joten vahvin veikkaukseni on, että kuoret ovat tuoneet kakkuusi ainakin jotain lisämakua. Kokeiles kuorimatonta kurppaa ensi kerralla. :) Toivottavasti sitten onnistuu :)

      • 6.1.1

        Tanderine sanoo

        Pitääpä kokeilla, aloin itsekin vahvasti epäillä kuoria syyksi, oli maku sen verta outo. Kiitos vastauksestasi ja mukavaa viikonloppua sinulle! :)

  7. 7

    terhi sanoo

    Oon itsekin miettinyt tuota öljyn käyttöä kakuissa ja tänään Eeva Kolu selitti asian porkkanakakkureseptipostauksessaan! Voi kuulemma tekee kakusta kuohkean ja öljy puolestaan kostean ja tiivimmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.