Ihanat MUJI-boksit meikeille

Muistatte varmaan (tai joku ainakin :)) kuinka olen himoinnut MUJIn akryylilaatikoita säilytystilaksi meikeilleni. (Säilytysjärjestelmä on ikuisessa kehitysvaiheessa oleva asia… En usko että meikkicornerini on koskaan ”valmis”.)

Lähin MUJIn liike sijaitsee Tukholmassa, ja yritin jo kertaalleen viime keväänä tehdä shoppailuvierailua Åhlensin MUJI-pisteeseen. Paino sanalla yritin, sillä haluamani boksit  olivat tuolloin kaikki (!) lopussa. Palatessani elokuussa Ruotsin kautta Englannin reissulta, kävin jälleen MUJI-shopissa. Ja tällä kertaa pääsin suorittamaan hankintani! :)

MUJI_meikkilaatikko

…tosin tarvitsisin vielä lisääkin… Tämä on vasta alkua.

Ostin yhden läpällisen tuplalaatikoston johon sijoitin kaikki Yves Rocherilta saamani meikit (kuvassa, ah, tulen niin pimeällä tavalla tyyyväiseksi katsellessani kuvia värikkäistä meikkiherkuista! ^_^), yhden boksin huulipunille ja yhden yleislaatikoston mille tahansa sälälle.

idMUJI_meikkilaatikko2

Näitä bokseja saa myös ilman tuota avautuvaa kansiläppää, torniksi kasattavina yksikköinä. Ne olisivat ehkäpä minulle mieluisampia, mutta läpättömät olivat lopussa elokuussa.

Muji_akryyliboksit

Laatikostoja löytyy loputtomina variaatioina…!

 MUJI_huulipunaboksi_

Tämä ”boksi” löytyy toimistotarvikkeiden puolelta. Kyljelleen nostettuna siitä tulee mainio huulipunateline. :) (Tai no miksipäs sitä ei voi pitää myös normaalisti ”makuuasennossa”..) Huulipunat voi järjestää sävyittäin ja pohjasta näkee heti mikä sävy on kyseessä.

MUJI_huulipunaboksi2

Järjesteltyäni kuvan punat olin ihan että ”Wow, näinkös kohtuullisesti mulla oli huulipunia..?” No ei. ;) Viva La Divan, Laveran ja Lumenen huulipunajemmat olivat vielä yläkerrassa… ^_^ Kaikki huulipunani eivät tähän telineeseen mahdu, mutta aion sijoittaa siihen suosikkisävyni.

MUJI_laatikosto

Tähän laatikostoon laitan varmaankin huulikiiltoja. Ja poskipunia, kiillot eivät todennäköisesti vie kaikkea tilaa. Sopisi hyvin myös mineraaliluomivärisampleille….

Minä kaipaan nimenomaan näitä läpinäkyviä laatikoita että löydän mitä etsin! Ja muistan mitä tuotteita mulla ylipäänsä on. ^_^

MUJIn tuloa Suomeen odotellessa…. Onhan tuo vähän vaivalloista lähteä aina Tukholmaan saakka täydentämään laatikostoja. :P

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Muji-laatikoita olen minäkin useaan otteeseen katsellut. Lontoossa olisi ollut liike, mutta en viitsinyt ostaa kun ei olisi enää oikein mahtunut matkalaukkuun.

    Mujilla on muuten nettikauppa, josta voi tilata laatikoita ja muutakin tavaraa myös Suomeen. Sinne siis lähtee kyllä tilaus jossain vaiheessa!

  2. 2

    Hessu sanoo

    Hei. Mujista saa kyllä hyviä tuotteita tilpehöörin järjestelyyn. Ovat kauniin näköisiäkin.

    Olen ymmärtänyt että nettikaupan (www.muji.eu) kautta toimittavat Suomeenkin… Toki siinä tulee postikulut maksettavaksi, mutta eihän Tukholmaankaan ihan ilmaiseksi useinkaan pääse. Varsinkin jos tilaa jo jotain hyväksihavaittua niin ei palautusrumban riskiäkään ole… Oletkohan jo harkinnut nettikauppaa?

  3. 3

    Tiltu Kultu sanoo

    Harkitsen myös vakavasti laatikoston ostamista Lontoosta ja mietinkin, olisikohan pienen pientä mahdollisuutta saada noita osissa :D Lienee turha toivo…

  4. 4

    julia sanoo

    Samantyylisiä läpinäkyviä säilytyslaatikoita on myös ebay täynnä, eli sieltä löytyy varmasti jos muualla ei onnista:)

  5. 5

    Bluebird sanoo

    Itse olen ostanut meikkisäilytykseen kirkkaita Palaset-minilipastoja Suomalaisesta kirjakaupasta. Näitä tosin taitaa löytyä vähän vaihtelevasti, itse olen onnistunut metsästämään kolme kappaletta hieman alennettuun hintaan.

    http://www.suomalainen.com/toimistotarvikkeet/toimistomuovit/palalipas-kirkas-9-03-1-palaset-sku-p504568

    MUJIn valikoima näyttää kyllä hyvältä ja monipuoliselta, pitää tutustua itsekin tarkemmin tuohon Hessun linkkaamaan nettikauppaan!

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Niin on, mutta niukemmalla valikoimalla (siis ei yhtä monipuolisesti erityylisiä laatikoita). On mulla yksi Palaset-laatikostokin. :)

  6. 7

    Nimetön sanoo

    Hei!
    Minä olen ostanut kirjakaupasta muistaakseni Palaset -nimisen sarjan samantyyppisen akryylilaatikon, jossa on kolme vetolaatikkoa. Siinä on myös hyvä säilyttää meikkejä. Ja saman sarjan kynätelineessä saa säilytettyä siveltimet

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Palaset -nimisen sarjan samantyyppisen akryylilaatikon, jossa on kolme vetolaatikkoa.

      Mulla on myös sama laatikko! :)

  7. 9

    Tiuku sanoo

    Näppärän oloisia lokeroita! Jotain noiden näköisiä akryylisiä lokerikkoja oli hullujen päivien esitteessäkin.

  8. 10

    Helinää sanoo

    minkähintaisia ne on ruotsissa? Köpiksessä oli yhdessä tavaratalossa luultavasti näitä ja hinnat oli yli 300kr ylöspäin isommilla boxeilla, olis tullut hintaa, kun vertaa puntiin.

    • 10.1

      Sanni sanoo

      minkähintaisia ne on ruotsissa?

      Noihin kolmeen boksiin meni yhteensä 78,43€ (piti ihan tarkistaa tiliotteesta kun en muistanut ;)), mutta yksittäisiä hintoja en valitettavasti muista. Eivät siis ole halpuudeltaan ihan Ikea-tasoa, mutta suhteellisen edullisia kuitenkin.

  9. 12

    mali sanoo

    Tiedätkö millaisia ovat nuo nomess copenhagenin säilytyslaatikot, kun hhulluillapäivillä olisivat tarjouksessa. Kun läpinäkyviä ovat mutta kokoa jne ei tiedossa. Puinenkin joku isompi meikkilaatikko peilillä myös joku päivä siellä tarjouksessa, ihan nätti olisi sekin…

    • 12.1

      Sanni sanoo

      nomess copenhagenin säilytyslaatikot

      Ihan tuntematon merkki minulle ikävä kyllä :/

  10. 13

    Nimetön sanoo

    Millähän saisin tummat silmänaluset parhaiten piiloon? Muistan että oot kirjottanut paljonkin sun silmänalusista, mut en löytäny mitää vinkkejä tähän hätään

  11. 14

    syysleimu sanoo

    Hullareilla näyttäs olevan vastaavanlaisia läpinäkyviä boxeja… Veikkaampa että tämän kirjoituksen myötä viedään käsistä ;) vaan käteviltä näyttää noi sinun :)

  12. 15

    himpsis sanoo

    Järjestelyfriikin unelma nuo boksit! :D

    Onko sinulla muuten kokemuksia L’Atelier des Délices -sarjasta? Itseäni kiinnostaisi, mutten ole vielä uskaltautunut kokeilemaan.

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Onko sinulla muuten kokemuksia L’Atelier des Délices -sarjasta?

      Kaksi tuotetta on testissä, odottavat kokeiluvuoroaan. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.