Hyi, hiki!

Minulla heräsi paljon ajatuksia lukiessani parin viikon takaisen yödeodorantti-kyselyn vastauksia.

Oli hämmentävää näinkin ”vanhana” tajuta, että niin tavallinen ja arkinen asia kuin deodorantin käyttö jakaa ihmiset täysin erilaisiin käyttäjäprofiileihin. Minulle deodorantti on aina edustanut samaa kuin hammasharja – eihän sitä voi käyttää kuin yhdellä tapaa.

idKainalo

Voin ihan vilpittömästi sanoa, ettei minulle kaikkina elinvuosinani ennen tuota postausta ollut tullut mieleenkään, että on käyttäjäkunta, jolle deodorantin laitto ennen nukkumaanmenoa on itsestäänselvyys. Aivan yhtä itsestäänselvää, kuin toiselle käyttäjätyypille dödön kuuluminen päivään tai valveillaoloaikaan. Kummatkin tahot pitävät toisiaan vähän outoina.

Omaa miestäni pidin siis vähän hassuna hänen yödödöilyineen. Siitä koko keskustelu sai alkunsa.

Käytän kirjoituksessa yksinkertaistamisen vuoksi sanaa ’deodorantti’, jolla tarkoitan tässä yhteydessä sekä deodoranttia (hien hajua vähentävää tuotetta) että antiperspiranttia (hikeä estävää tuotetta).

Myönnän, että lukiessani noita lähes 200 kommenttia, hämmennyin. Enkä nyt sano, että pidän omaa käyttötapaani parempana tai ”oikeana”, sillä oikeaa tapaahan ei ole juuri missään asiassa. On omia tapoja.

Deodorantit_IMG_0897_2

Yödödöilijät perustelivat tapaansa mm. näin:

1 En ehdi/jaksa laittaa deodoranttia aamulla, helpottaa aamuja kun se on jo laitettu illalla

2 Deodorantista saa parhaan hyödyn kun sen laittaa suoraan puhdistetulle iholle, eihän se enää aamulla auta kun kainalot ovat yön aikana möhnäytyneet.

3 Jos en heti laita deodoranttia suihkun jälkeen, haisen aamulla pahalle

 Mutta eniten ajatuksia herättivät seuraavan tyypin perustelut:

4 ”Mä laitan yöksi, kun eihän sitä tiedä, jos sattuu hikoilemaan yöllä.”

5 En halua hikoilla yöllä

6 Kai sitä yölläkin hikoilee? Hyi! Pakko siis laittaa deodoranttia!

Näitä oli kommenttien joukossa useita.

.

Heitän tähän nyt kommenttia yödödöperusteluihin omalta kannaltani.

1 Ei ehdi laittaa aamulla dödöä…? Ajatus tuntuu ihan hullulta. Eikö ihminen pese aamuisin myös hampaansa, pukeutuu ja useimmiten myös meikkaa ja kenties syö aamiaisenkin? Miten tähän aikaan ei mahdu kainaloiden huuhtelu ja deodorantin rullaus…? Deodorantinhan voi antaa kuivua vaikka meikatessa tai syödessä.

2 Tottakai, on selvää että deodorantti kuuluu laittaa puhtaalle iholle. Mutta me aamukäyttäjät tietysti puhdistamme kainalot myös aamuisin. Se on yhtä selvää. :)

3 OK, tämän ehkä ymmärrän. Jos haju on niin voimakas, ettei se lähde kunnolla aamupesunkaan yhteydessä (niinkuin ainakin yhdessä kommentissa kerrottiin). Silloin kun hien haju on henkilölle ihan ongelmatasoa, niin estotoimenpiteet ovat tietenkin täysin ymmärrettäviä.

Deodorantit_IMG_0899

Mutta sitten nämä perustelut tyyppiä 4, 5 ja 6…

Siis hetkinen. Missä vaiheessa hien eritys on ihmisten mielessä muuttunut jotenkin epäluonnolliseksi asiaksi joka täytyy estää vuorokauden ympäri? Ihmisen kuuluu hikoilla! Normaali hieneritys on 0,5 – 1 litraa vuorokaudessa. Kauhistuitko? Se on täysin normaalia ja kuuluu elimistön toimintaan. Jos hikirauhasten toiminnan jotenkin saisi blokattua kokonaan, sillä olisi varmasti terveyttä vaarantavia seurauksia. Hiki osallistuu elimistön lämmönsäätelyyn ja kuljettaa mukanaan kuona-aineita.

Jokainen hikoilee öisin.

Silloin kun kyse ei ole hajuhikisyydestä (eli siitä, että hiki todellakin haisee jatkuvasti pahalta, usein perinnöllisistä syistä), näen yöhikoilun estotoimenpiteet jotenkin hyvin epäluonnollisina. Mitä se ketään haittaa, että elimistö erittää hikeä nukkuessasi? Kainalosi kenties kostuvat yöllä – entäs sitten? Miksi tämä koetaan ällöttävänä? Kuka tätä hikeä on unesi aikana havainnoimassa – tai haistelemassa?

Jäin miettimään tätä niin pitkään, että päätin lopulta kirjoittaa aiheesta postauksen.

Kulttuuriimme kuuluvat tietyt kauneuteen ja hygieniaan liittyvät käsitykset ovat lopulta ihan hulluja. Monet eivät edes kyseenalaista niitä. Olen aiemmin pohtinut kulttuurimme karvahysteriaa, ja suhtautuminen hikoiluun kuuluu saman ihmettelyn piiriin. Korostan vielä, että en nyt puhu oikeasti ongelmallisesta hajuhikisyydestä, vaan ihan normaalista hien erityksestä.

Kainalo2

Ajelen itsekin karvojani (mutta voin välillä olla pitkään ajamattakin, etenkin talvella), ja käytän useimpina päivinä deodoranttia. En hikoile voimakkaasti ja joskus deodorantti unohtuu. Ei paniikkia.

(Kuvassa KARVOJA, iik. Kainalokarvani kahden viikon kasvukauden jäljiltä.)

En ihmettele sitä, että halutaan käyttää ainetta, joka estää vaikkapa tilanteen, jossa istut tärkeässä kokouksessa märät rinkulat puserosi kainaloissa. Tai että sileä iho koetaan esteettisesti kauniimpana kuin karvainen iho.

Mutta että karvat ja hiki koetaan suorastaan luonnottoman ällöttävinä ja niiden estotoimenpiteet osana itsestäänselvää toimintaa – ja karvaisia naisia tai ilman deodoranttia eläviä kummastellaan ja jopa paheksutaan avoimesti – sitä voi vähän miettiä.

Kuinka moni teistä ei käytä deodoranttia ollenkaan?

Sivupalkissa deodoranttikysely!

Kommentit
  1. 1

    Tiina sanoo

    Minusta on suorastaan huvittavaa, että isoa bisnestä tekevä kauneusteollisuus on saanut jengin uskomaan, että deodorantteja on käytettävä aamuin illoin vaikkei hikoilisikaan, kasvojen iho tarvitsee erikseen päivä-, yö- ja silmänympärysvoiteita joita vielä höystetään erilaisilla seerumeilla, vartaloa on raivattava, kuorittava ynnä muuta aamuin illoin, hiuksia pestään samaan tahtiin ja sitten valitetaan että ne rasvoittuvat nopeasti, puhumattakaan meikkaukseen liittyvistä sen tsiljoonasta erilaisesta pohjustus-, sävytys- ja valotustuotteesta… Ymmärrän kyllä peruspuhdistuksen, kosteutuksen ja kaunistautumisen päälle, mutta valtaosa kauneusrutiineistamme on kyllä tuhannen turhia ja palvelee tasan tarkkaan kosmetiikkateollisuuden tilipussia…

  2. 2

    sanoo

    Tiina on aivan oikeassa…Harmittaa kun itsekin on joutunut taipumaan muiden painostuksesta tähän karvojenajeluhommaan. Olen huomannut, että kainalokarvoja pidetään niin ällöttävinä, että en enää kehtaa lähteä toppi tai t-paita päällä minnekään ilman, että karvat on ajettu. Ei aina jaksaisi, eikä ehtisi ajella niitä. Ennen en kiinnittänyt niihin mitään huomiota, koska minusta ne ovat täysin luonnollinen asia, eivätkä mitenkään rumentavia. Että kiitos vaan tämänkin muotivillityksen kevittäjille!! Varmaan ovat kosmetiikka-alalla tyytyväisiä, kun saavat huijattua rahaa ihmisiltä…

    • 2.1

      Camilla sanoo

      Mä olen ainakin huomannut selvän eron hien määrässä ja siinä miten nopeasti kainalot haisee jos on pitkät karvat. Ihan sama vaikka muut ei ajaisi kainalokarvojaan, minä teen sen sen takia että vaikka treeneissä ei kainalot ole märät kaikkialta ja ettei dödöön jää karvoja. Mitä pidemmät karvat, sen enemmän ainakin mulla hien haju jää karvoihin kiinni -> ole hetkikin ilman dödöä niin hiki alkaa haista. Kun on juuri sheivatut kainalot voi ilman dödöä olla pidempään.

  3. 3

    Camilla sanoo

    Mua jäi ärsyttämään tää postaus kauheasti. Ok, sulle on helppoa pestä aamulla kainalot etkä haise aamuisin, mutta kaikilla homma ei mene näin. On vähän ”feikkiä” puhua luonnottomuudesta kun laittaa dödöä, itse kuitenkin esimerkiksi värjäät tukkaasi ja meikkaat paljon. Onhan värjäyskin luonnotonta, ihmisen tukan oma väri on luonnollista!!11 Mulla ei ole aikaa aamuisin pestä kainaloita ja koen sen tosi aikaavieväksi ja vaikeaksi. Ja en halua haista aamulla pahalle, ei kiinnosta aloittaa aamua pahanhajuisena. En tykkää herätä aamuisin, ja oikein mielelläni jätän sen parinkin minuutin kainaloidenpesun ajan nukkumiselle. Ärsyttävää, mulle tuli tästä ainakin sellainen fiilis että nostat itsesi muiden yläpuolelle kun me luonnottomat iltadödönlaittajat ei ymmärretä mitään millainen ihmisen pitäisi olla luonnostaan. Ihan kun sun mielipide olisi oikea. Joo, ihmiset hikoilee mutta ihmisen ei tarvitse silti haista :D jos hien peittely on epäluonnollista niin mitä sitten 10 luomivärillä naaman meikkaaminen on?

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Ihan kun sun mielipide olisi oikea.

      Tuota, Camilla :) Luetko postauksen uudelleen? Itse löydän aika alusta kohdan:

      ”Enkä nyt sano, että pidän omaa käyttötapaani parempana tai “oikeana”, sillä oikeaa tapaahan ei ole juuri missään asiassa. On omia tapoja.”

      Toki – saa ärsyyntyä :D Siihenhän jokaisella on oikeus. Mutta sitä en postauksessa väittänyt, että oma tapani tai mielipiteeni olisi millään lailla oikea ;)

  4. 4

    Mari sanoo

    Itse olen tavallaan unohtanut deodorantteja käytön lapsen saamisen myötä. Ei vaan välttämättä muista tai ole tarvetta laittaa sitä aamuisin. Jos jotain menoja on, saatan aktivoitua ja laittaa dödöä. Lisäksi vähän epäilyttää käyttää mitään voimakkaampia tuoksuja vauvan lähettyvillä.

  5. 5

    Kanerva sanoo

    No joo, jos kainalokarvojen kasvu olisi mullakin tuota luokkaa, tuskin juuri tarvitsisi höyläillä tai käyttää dödöä. :D Eli kuulun kategoriaan ainakin aamuisin, mutta usein myös iltaisin dödöä. Kainalokarvat ajelen vähintään viisi kertaa viikossa, muuten hienhaju on ihan järkyttävä. Ajellut kainalot pysyvät freesimpinä.

  6. 6

    S sanoo

    Ennen peseydyin kolmen päivän välein. Sitten vaihdoin miedompaan shampooseen ja pystyin totuttamaan hiukseni viiden päivän pesuväliin. Saunoisin siis viiden päivän välein, mutta koska mieheni ei kaipaa yhtä usein saunaa, saattaa väli venyä viikkoon. Vastaavasti hän tekee joskus kompromissin ja saatamme saunoa useammin. Jos on tiedossa ihmisten ilmoille menemistä, ei voi tietenkään venyttää viikkoon.

    Kainalot pesen aina, jos olen lähdössä kotoa. Silloin laitan myös ekodödöä. Kotona en dödöä käytä, ja kainaloiden ajelu on satunnaista. Asiaan vaikuttaa paljon se, ettei mieheni huomaa, onko moista tehty vai ei. En hikoile mielettömiä määriä, mutta hajun takia joudun käyttämään dödöä. Olisi ihanaa voida olla ilman.

  7. 7

    Salig sanoo

    Onkohan nämä hikikammoiset aatteellista sukua bakteerikammoisille, joiden mielestä bakteereita ei saa olla missään muodossa missään (eli ulkoavaruudessa tyhjiössä, ruumis kuolosta kankeana?)

    Itse kärsin ajoittain yöhikoilusta joka kastelee lakanat läpimäriksi. Siinä ”konkurssissa” kainalodödö ei paljoa auta. Eli aamudödöilen, jos muistan. Jotenkin laboranttiäitini jo varhaisessa vaiheessa antoi ymmärtää että kosmetiikka on kasa kemikaaleja, eivätkä missään nimessä mitään terveystuotteita. Eli kohtuudella kosmetiikkaa. Mielellään liian vähän kuin liian paljon.

    Olet Sanni ajan hermolla (ehkä tietämättäsi?) -Cameron Diaz oli vastikään kauhistuttanut jenkkejä kertoessaan ettei ole käyttänyt antiperspiranttia 20 vuoteen. Perusteluna oli että AP sisältää aineita jotka edesauttavat hienhajun bakteereja kasvamaan. Eli jos ei käytä AP:tä, ei bakteerien liikakasvua tapahdu. Mene ja tiedä, asia vaatisi ainakin lisää tutkimusta. Vaan taitaa tiedettä rahoittaa kosmetiikkateollisuus, ja tuollaisille tuotteiden kysyntää vähentäville tutkimuksille tuskin rahaa annetaan…

  8. 8

    M sanoo

    Aihetta hieman sivuten, mielestäni erittäin hupaisia ovat nämä karvojenpoisto-mainokset. Mallit sheivaamassa _valmiiksi_ sileitä jalkoja ja kainaloita? :D Eikös se vähän ns. defeat the purpose? Ennen ja jälkeen-kuvat ymmärtäisin, mutta näköjään anti-karvaisuus on mennyt jo niin pitkälle että eihän karvakainaloita VOI julkisesti näyttää edes karvojenpoisto-mainoksessa, hyi kauhia!
    Sama homma finnien nitistämisessä. Muutoin siloposkisella kauniilla mallilla on YKSI selvästi ihoon muokattu/meikattu finni joka maagisesti katoaa kun läträä ihmevoidetta naamaan. Mainontaa pa(r)h(a)immillaan… :P
    Mitä itse postauksen aiheeseen tulee, en ole ”karvakammoinen” (karvoitukseni on todella tummaa ja paksua, esim. käteni ovat todella ”välimerellisen” näköiset eikä se minua haittaa ;)) mutta siistin paikkojani silloin tällöin kahdesta syystä. Joku jo mainitsi että herkän ihon omistajana pitkät ja paksut karvat tuntuvat epämukavilta ja hankaavilta. Allekirjoitan täysin! Esim. sukkahousuja olisi mahdotonta käyttää… Hyrrr kun miettii niitä silmukoista pukkaavia karvoja!
    Toinen syy on haju. Etenkin kainaloni alkavat haisemaan todella pahalle jos en säännöllisesti niitä siisti! Välillä kuitenkin toivon ettei haju/herkkyys olisi ongelma, tekisi niiiin mieli olla kunnon Chewbacca ihan vaan karvakammoisten iloksi… :P

  9. 9

    Kristuli sanoo

    Hahaa, munkin kainalokarvojenkasvu (ihana sana :D) on juuri tuollaista, mikä on jännää, koska käsi- ja säärikarvani ovat aivan toisesta ääripäästä. Ne ovat tummat ja tuuheat ja erityisesti kesällä tuntuu, että niitä saa kokoajan olla höyläämässä.
    Deodorantin suhteen nolottaa myöntää, että laitan sitä silloin kuin muistan :D En juurikaan hikoile, mutta laitan kyllä deodoranttia, jos puteli aamulla osuu sopivasti eteen. Suht usein se kuitenkin tuppaa unohtumaan.

  10. 10

    ElinaTammi sanoo

    Jätin vastaamatta kyselyyn osaksi siksikin että siellä ei ollut sellaista vaihtoehtoa mihin olisin vastannut.
    Nimittäin, itse laitan deodoranttia aina suihkun jälkeen – eli en voi sanoa laittavani sitä aina illalla vaan se riippuu täysin siitä koska käyn suihkussa. Tämän lisäksi laitan deodoranttia aamulla ennen töihin lähtöä. Jos taas lähden vaikka illalla juhlimaan ilman suihkussa käyntiä, pesen kainalot ja laitan sitten deodoranttia.

    Itselleni on tärkeää että en haise hieltä, se on ennenkaikkea mukavinta itselleni – en toki halua muidenkaan lähellä haista. :)

  11. 11

    Luuli sanoo

    Itse ainaki käytän dödöä iltaisin (suihkun jälkeen) jotta se ehtii yön aikana imeytyä. Jos laitan aamuisin ja puen vaatteet niin paita on yleensä täynnä valkoisia viiruja vaikka olisikin tahraamaton dödö :D eikö muille käy näin?

  12. 12

    Sanna sanoo

    Minä käytän deodoranttia illalla suihkun jälkeen, ja aamulla uudelleen suihkun jälkeen. (Ilta dödön voisi kyllä hyvinkin jättää pois, se on vain tapa.) Minä rakastan puhtautta! Siksi käyn suihkussa ainakin kerran päivässä. Illalla on ihana pujahtaa lakanoihin puhtaana raskaan työpäivän jälkeen. Aamulla taas haluan pestä yöunet pois, ja aamulla on tukanpesu.

    Minä käytän deodoranttia muiden takia. Tietenkin olisi mukavaa olla käyttämättä, ja olisi helpompaakin/ajan säästöä olla käymättä suihkussa joka päivä. Mutta minua itseäni inhottaa jos joku haisee päänahalle/likaisille hiuksille tai hielle. Se antaa laiskan ja epäsiistin kuvan ihmisestä. Omiin hajuihin tottuu, joten minusta ihminen itse on hiukan jäävi sanomaan, haiseeko hän pesemättömänä tai deodorantittomana pahalle. Sääri- ja kainalokarvojen ajelu on ehkä turhaa, mutta se luo minulle kauniimman olon. Ne ajelen kun on tarvis, en joka päivä.

    Mutta tässäkin asiassa, jokaisella on onneksi itsemääräämisoikeus ja hyvä niin.

  13. 13

    Liina sanoo

    Käyn illalla suihkussa, pesen aamulla kainalot saippualla ja laitan dödöä. Yöllä hikoilen, mutta yöhiki ei haise millekään. Päivällä hikoilen vähän, mutta se haisee tosi pahalle, vaikea löytää dödöä, jonka teho riittää. Jos on vähänkin sänkeä kainaloissa niin hienhaju on taattu eli sheivaus 1-2 päivän välein. Välillä kainalot ärsyyntyy ja silloin laitan yöksi, viikonloppuisin päiväksikin pelkästään sinkkivoidetta (Avene Cicalfate), joka toimii myös dödönä jos ei urheilemaan lähde. Suosittelen kokeilemaan! Muutama vuosi sitten käytin pelkästään mineraalideokiveä, joka toimi tosi hyvoin, kunnes pikkuhiljaa menetti täysin tehonsa.

  14. 14

    Maria sanoo

    Käyn aamulla suihkussa ja sillon laitan dödöä. Joka toinen päivä ajan karvat veke. Kainalot kutiaa muuten ja paha haju tulee esille helpoite. Hikoilen todella runsaasti ja käytän kesällä Mm. triple dry deodoranttia vai oliko se antiperspirantti.

  15. 15

    Prunella sanoo

    Mä olen kanssa huomannut että karvaiset kainalot haisee enemmän. Niissä karvoissa kai ne hajun aiheuttavat bakteerit paremmin viihtyy? En tykkää kainalokarvojen tunteesta enkä näöstä joten depiloin ja kiireessä höylään (aina huono tulos ja kutitus).
    Dödöä laitan kun muistan, töihin jne mennessä aina, vapaapäivinä unohtuu herkästi. Enkä kyllä pese niitä kainaloita aamulla ennen dödön laittoa.

  16. 16

    mimi sanoo

    Laitan dödöä aina suihkun jälkeen, en koskaan pese erityisesti kainaloita dödöä varten. Käyn suihkussa välillä aamulla ja välillä illalla. Vastasin kyselyyn ”Käytän, aamuin illoin.” Vaikka se ei sinänsä pidä paikkaansa, on se kai lähimpänä oikeaa vastausta.

  17. 17

    Tiia sanoo

    Minullepa ei löytynyt äänestysvaihtoehtoa! :) Laitan dödöä aina suihkussa käynnin jälkeen. Jos siis käyn suihkussa illalla, laitan dödöä illalla. Jos aamulla, niin silloin. Tai vaikka päivällä. Yksikertaista! Käytän apteekin hikoilua estävää Hicorollia (huipputuote, muuten).

  18. 18

    LemonJuice sanoo

    Mä laitan mineraalikiveä iltaisin suihkun jälkeen ihan vain siitä syystä, että mielestäni dödö pitää laittaa puhtaalle iholle ja koska käyn iltaisin suihkussa, niin… :D

    Toki voisin aamullakin huuhtaista kainalot uudestaan, mutta minulla on osittain ongelmana se, että varsinkin talvella ihoni kuivaa varsin reippaasti. Suurempi ”haaste” on se, että en ole ikävuosistani huolimatta pystynyt kehittelemään tapaa, miten huuhtaisisin kainaloni siten, että vettä ei valu pitkin kylkiä – lavuaarin ympärillä ja lattialla olevista vesiroiskeista puhumattakaan.

    Siinä sitten herää pohde, että siistimmin (ei tarvitse kuivailla WC:n pöytää ja lattian roiskeita) ja nopeammin homma hoituisi, jos menisin suosista suihkun alle pesemään kainaloni, mutta minä todellakin haluan käydä illalla suihkussa päivän päätteeksi. Pelkkä ajatuskin suihkusta 2 krt päivässä saa nahkani hilseilemään.

    Ideoita hyvistä kainalon huuhtaisumetodeista otetaan vastaan! Vaihtoehtoina WC:n pöytään upotettu pienehkö lavuaari lyhyellä hanalla ilman käsisuihkua, perinteinen valkoinen lavuaari lyhyellä hanalla ilman käsisuihkua ja suihkukoppi, missä tietty on se käsisuihku. :D

  19. 19

    Jenna sanoo

    Yksi syy käyttää iltaisin on, oma vajavaisuus aamusin :D ite oon wnb. kiireinen lukiolainen ja aamulla ennen seitsämää lähteminen, kaiken tekeminen parissa kymmenessä minuutissa, ei siinä kaikkea muista. Liijan monesti oon unohtanu laittaa deudoranttia, sit on ärsyttäny koulussa :(.

    Loppupeleissä se sit jäi tavaks laittaa iltaisin. Hih.

  20. 20

    sanoo

    Periaatteessa oon ihan samaa mielta, hikoilu on luonnollista. Mutta varsinkin jos oon menossa aamuvuoroon, mun on pakko laittaa jo nukkumaanmennessa dodoa, koska aamulla en yksinkertaisesti muista. :D Oon aamuisin ihan koomassa, ja kaytan jokaisen liikenevan minuutin nukkumiseen. En meikkaa, en juo kahvia, en syo aamiaista, yksinkertaisesti nousen ylos, puen paalleni ja painun ovesta ulos.

    Kainalopesukin aamuisin on hankalaa, vihaan lavuaarissa latraamista, en tykkaa pesta siina naamaakaan, kun musta tuntuu etta kastelen koko kylpparin siina samalla, joten tarvittaessa pyyhin kainalot sitten kosteuspyyhkeilla. Mikaan maailmanloppu mulle ei ole se, jos dodo unohtuu, olipa aamu tai ilta. :)

  21. 21

    Heidi sanoo

    Jos mun kainalokarvat olisivat tuota kaliiberia, niin en varmasti vaivautuisi tekemään niille mitään… Valitettavasti eivät ole ja esimerkiksi käsivarren karvatkin alkavat olla sitä luokkaa että jos olisin yhtään viitseliäämpi tai hysteerisempi, niin varmasti alkaisin poistaa niitäkin.

  22. 22

    Henne sanoo

    Hih, pakko vielä kommentoida tänne ku en ole aiemmin jaksanut :)
    Minulla on ollut hankalaa sen oikean deodorantin suhteen. Olen kokeillut todella monenlaisia luonnonkosmetiikkadödöjä vuosien aikana. Mutta minusta tuntui, että mikään niistä ei oikeasti toiminut. Käytin viime talvesta loppukesään sitten taas perus kemikaalidödöjä (tai antiperspirantteja taisivat kaikki vieläpä olla)

    Aloin kuitenkin siinä kesällä viettämään enemmän aikaa erään miespuolisen henkilön kanssa. Kun tuo mies oli luonani kylässä pidempiä aikoja, panin merkille, että hän ei käytä deodoranttia. Kysyin suoraan, että onko totta. Hän sitten vähän kierrellen ja kaarrellen sanoi, että ei käytä dödöä.
    Minä olin ihmeissäni ja kateellinen, epäreilua että mies voi olla käyttämättä deodoranttia, vaikka aina kaikkialla jostain syystä on väitetty että miehet monesti hikoilee enemmän ku naiset (itse olen sitä mieltä nykyään että tämä ei ole totta, perustuu vain mielikuviin, koska miehet saattavat tehdä enemmän kaikkea fyysistä hommaa)
    Päätin sitten kokeilla minäkin vaihtoehtoja. Kesähelteillä tiukkakainaloinen paita ja kookosöljy ei toiminut (ihan vain tiedoksi :D) Sitten päätin ottaa vessankaapin hyllyllä pölyttyneen kristallidödön käyttöön – tadaa. Sitä laitan nykyään suihkun jälkeen aina märkään kainaloon ennen kuin on iho ehtinyt kuivua. Ja en siis minäkään käy joka päivä suihkussa :D
    Olin aiemminkin kokeillut kristallikivideodoranttia, mutta jotenkin se ei aiemmin toiminut. Okei, luulen että sen ”toimimattomuus” perustui silloiseen vieläkin harvempaan peseytymistahtiini. Kai senkin teho heikkenee jos on 4 päivää käymättä suihkussa ja hieromatta kristallia kainaloon.
    Ja poikaystävä, tai siis tämän tarinan mies, ei edelleenkään käytä dödöjä. Kylppärin kaapissa on laveran for men -suihke, jota kuulemma käyttää joskus todella harvoin lähinnä juhlissa tms. erityistilanteissa. Ja mitenkä hyvälle tuo mies tuoksuukaan ja kuinka hän ei ole ollenkaan mielestäni epähygieeninen <3 Näin kaksi kainaloa löysi toisensa :D

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Näin kaksi kainaloa löysi toisensa :D

      <3 ^_^

      Kai senkin teho heikkenee jos on 4 päivää käymättä suihkussa ja hieromatta kristallia kainaloon.

      Varmasti :D

      Minäkään en laita deodoranttia joka ikinen päivä, en koe sitä tarpeelliseksi jos tiedän että hengaan vain omassa seurassani kotona. Lisäksi hikeni haisee yleensä vain kun stressaan tai jännitän, hullua kyllä esim. salihiki ei haise juurikaan, ei ainakaan yhtään siltä miltä jännityshiki. Koska hajun aikaansaavat bakteerit, en ihan tajua miten tuo on mahdollista… Eihän ne bakteerit vaihdu iholla hien laadusta riippuen :P

      • 22.1.1

        Nimetön sanoo

        Tätä olen miettinyt itsekin! Miten hien haju silti vaihtelee :o Kun vertaa vaikka urheilun jälkeistä tai kesähelteiden hikeä stressaavien tilanteiden ja liiallisen kahvinjuonnin jälkeiseen hikeen, niin ero on päivän selvä! Onko stressihiki jotenkin herkempää bakteereille, jaa-a…?

        • 22.1.1.1

          Sanni sanoo

          Onko stressihiki jotenkin herkempää bakteereille, jaa-a…?

          Tätä minäkin mietin… Olen kyllä lukenut että hien eritys oikeasti olisi kemialliselta koostumukseltaan erilaista eri tilanteissa, mutta että miksi bakteerit saisi stressihien haisemaan pahemmalta… No, voihan se hyvinkin olla mahdollista.

          • 22.1.1.1.1

            Sara sanoo

            johtuu hormoneista tuo stressihien erilainen haju :) näin olen ainakin kuullut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.