Hiuksille väriä ja armoa

Sannin hiukset tässä moi.

Hiukset20022014

Aamupöllö   –    iltapäiväpöllö

”Meitä on rääkätty viimeisen kuukauden ajan jollain ihme saippuapesuilla, ja olemme aika lailla saaneet tarpeeksemme. Jos kerran Sanni hemmottelee itseään kroppahoidolla ja ravintolaillallisella, niin entäs me? Ollaan kestetty jo tarpeeksi kauan kokeilua, joka ei johda mihinkään. Meistä on tullut ihan sameat ja arvatkaa miltä tuntuu kun ei ole päässyt neljään viikkoon kunnolla puhdistumaan?

Nyt jotain kivaa meillekin!”

Kuulin hiusten viestin ja tottahan se on, olen itsekin jo kyllästynyt saippuaprojektiin ja siihen miltä hiukseni ovat viime aikoina näyttäneet.

Hiukset20022014_2

Hiirenharmaasta hunajaan.

…ja kylläpäs mä näytän maaniselta tuossa ekassa kuvassa…

Päätin antaa tukkaraasulle sen ansaitsemaa hemmottelua ja lepyttelyä ja kävin tänään täällä Hämeenlinnassa kampaajalla ottamassa pienen värinkirkastuksen ja kiiltosävyn. Enpäs ole muuten värjäyttänyt hiuksia kampaajalla varmaan neljään vuoteen.

On kyllä aika ihanaa tuntea pitkästä aikaa puhtaat, liukkaat hiukset, omat hiukset.

Luulen että kutrit nyt leppyivät.

Teepuu-saippua saa jäädä odottamaan. Olen pahoillani.

P.S. Hämeenlinnan yö on näköjään jättänyt kivat silmäpussit :D

Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Ihanan väriset hiukset ja ihanan sileän näköiset! :) Kenellä kampaajalla kävit? Itse olen Hämeenlinnasta kotoisin tai oikeastaan Hattulasta, niin tuntuu hassulta, että olet siellä lomailemassa!

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Kävin Artemis Day Spa’ssa jossa otin vartalohoidon, kun siellä sattui sopivasti olemaan myös kampaamo. :)

    • 3.2

      Sanni sanoo

      Kävin Artemis Day Spa’ssa jossa otin vartalohoidon, kun siellä sattui sopivasti olemaan myös kampaamo. :)

    • 3.3

      Sanni sanoo

      Kävin Artemis Day Spa’ssa jossa otin vartalohoidon, kun siellä sattui sopivasti olemaan myös kampaamo. :)

  2. 6

    Aurinkoinen sanoo

    Huh, huh sille saippuaoperaatiolle, hyvä, että hemmottelet hiuksiasi nyt. Mikä värijuttu hiuksillesi tehtiin? Kerrotko siitä ja sen kestävyydestä? Oma kampaajani on ehdottanut minulle ammoniakitonta Luxima-kiiltosävytettä, mietin vielä.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Heh mikä sattuma, minulle laitettiin nimenomaan juuri tuo Luxima! :) Ja tyvi kirkastettiin Velvetyllä (sekin KC:n), kun tuo Luxima ei tietenkään vaalenna pysyvästi. Velvetykin on ammoniakiton, ei haissut yhtään miltään. Mä itse asiassa luulin, että Velvety on kestoväri, mutta nyt kävin katsomassa KC:n sivuilla niin sen kohdalla lukee ”kevytväri ja kevytkestoväri”…. Mitä se nyt sitten tarkoittaakaan..? Mutta kampaaja puhui kestoväristä.

  3. 7

    aadis sanoo

    Oih, olispa ihana omistaa hiuksissa kiiltoa, hyvää kuntoa ja bonuksena päälle pituutta ja volyymia…..nyyh.
    Uteliaana kysyn, millä kampaajalla kävit? Mikä sinun kokemuksesi on, voiko kiiltoa saada ilman silikonia? Minulla nyt käytössä Weledan kaura shampoo ja hoitis, ihan kivan tuntuiset ovat aineet, mutta ei niillä kiiltoa minun mattaan tukkaani saa. Matta tukka näyttää niin surkeen sairaalta :(

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Kävin Artemis Day Spa’n kampaajalla.

      Kiiltoa saa silikonin ohella parhaiten nimenomaan värillä. Mutta kyllä minä olen saanut kiiltävän tukan silikonittomillakin tuotteilla, esim. Madaran Colour and Shinella ja Aubreyn Honeysuckle Rose -hoitiksella (se shampoo on kamalaa, älä vain sitä kokeile).

    • 7.2

      Katri sanoo

      Mikäli kiiltoa hiuksiin kaipaa niin kannattaa kokeilla (hius)öljyjä, jotka hoitavat samalla. Omia lemppareita on Yves Rocherin versio ja ihan vaan kylmäpuristettu kookosöljy! :)

  4. 8

    sanoo

    Voi ei kun aina katselen hiuksiasi kateellisena, kun tuntuu etteivät nämä omat kasva mihinkään! Toissa kesänä nappasin sakset käteen ja leikkasin hiukset pois kun meni hermo katkeilevaan hampputukkaan, ja nyt alkaa olla aavistuksen harteiden yli ulottuvat hiukset. Elän siinä toivossa että joskus minullakin on tuollainen upea hiuksisto! :)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      Elän siinä toivossa että joskus minullakin on tuollainen upea hiuksisto! :)

      Mä en pääse yli siitä että joku pitää näitä upeina…! :D Pituus on ihan kiva, mutta siihen ilonaiheet omalla kohdallani loppuvatkin. Ohuet, kuivat ja littanat…. Vaihtaisin nämä heti paksuun ja luonnostaan kiiltävään kuontaloon! :)

      • 8.1.1

        sanoo

        Ehkä se sitten johtuu vain kuvista, että näyttävät pitkien lisäksi ilmavilta ja paksuilta. No, kateellistelen silti vähän! :D Lohduttelen itseäni että onneksi tukkaa on vaikka muille jakaa vaikka pituutta uupuukin.

        • 8.1.1.1

          Siiri sanoo

          Hei sanni, vaihdetaanko? mulla on aivan älyttömän paksut (ja hyväkuntoiset) hiukset mutta kyllästyn kun a) kestää aivan älyttömän kauan kuivua(en kuivaa hiustenkuivaajalla, vahingoittaa hiuksia) b) kun ne on kuivunut niistä pöllähtää oikeesti ihan älytön afrotukka!! aaaarrggh

          • 8.1.1.1.1

            Sanni sanoo

            Vaihdetaan! :) Olisi mielenkiintoista nähdä haluttaisko vaihtaa takaisin vaikka kuukauden jälkeen ^_^

  5. 10

    anu sanoo

    Tuo väri sopii ihonsävyysi tosi nätisti. Molemmat jälkeen -kuvat oikein onnistuneita muutenkin

  6. 11

    Anni sanoo

    Upea lopputulos. :) Ja onpa kiva lukea pitkästä aikaa omia hiuksiasi käsittelevä postaus, jonka vire on tyytyväinen ja iloinen.

    Uteliaisuudesta kysyn vielä minkä vartalohoidon otit? Ihanaa että olet saanut olla hemmoteltavana!

    • 11.1

      Sanni sanoo

      Ja onpa kiva lukea pitkästä aikaa omia hiuksiasi käsittelevä postaus, jonka vire on tyytyväinen ja iloinen.

      Hih, mukava kuulla :) Onhan nuo viime viikkojen saippuaraportoinnit tosiaan olleet aika masentavia…

      Uteliaisuudesta kysyn vielä minkä vartalohoidon otit?

      Otin turvehoidon johon kuului myös imukuppihierontaa. Halusin kokeilla jotain ihan uutta ja tuollaisessa hoidossa en ole ennen ollut. Aivan ihanan tuntuinen – mutta näkisitte mun selän…! :D

  7. 12

    NG sanoo

    Muista nyt myös muhitella kärsineitä hiuksiasi, väri on kaunis, mutta ne tarvitsevat hoitoakin :)

  8. 13

    jazza sanoo

    Upeat hiukset ja sävy sekä mahtava kiilto! Hiukset ja niiden omistaja varmaan itkee ilosta sen tahmaavan palashampoon jälkeen. :)

    Tuon värin kirkkaana pitämiseen kannattais hankkia Lushin Daddy-O -shampoo, joka on ihan huippu! ( http://www.lush.fi/tuotteet/hiustenhoitotuotteet-nestemaisetshampoot/daddy-o-250-g-101831 ). Tuolla sivulla on myös käyttäjien kommentteja, ettei tarvitse vain mun mielipidettä uskoa. :)

    Daddy-O:lla saa myös juurikasvua häivytettyä ja kirkastettua noin asteen verran (siis kestää pesuvälin sellaisena; ei värjää) sekä uskomatonta kimmoisuutta ja nostetta hiusjuuriin. Tämä on lempparini kaikista blondishampoista koskaan ja on kai suht koht luonnonmukainenkin? Ei siinä ainakaan ole silikoneja tms, vaikka hiukset kiiltääkin kauniisti sen jäljiltä. Tuoksuu vieläpä orvokeille, nam. Mulla on myös kuivat ja jonkun verran luonnonkiharat hiukset, joiden sävyä oon vaalentanut pari astetta.

  9. 14

    Melli sanoo

    Voi kuinka ihanan kiiltävän näköset hiukset tuli!

    Olen suht aloitteleva meikkaaja ja mulla oliskin nyt tälläinen kysymys että riittääkö meikinpuhdistukseen sellainen että putsaisin ensin meikit (tarkoituksena olisi käyttää arjessa vain vähän meikkipuuteria, ripsaria ja kulmakynää) puhdistusemulsiolla ja vanulapuilla aina ennen suihkua ja sitten menisin siitä suoraan suihkuun, ilman että käyttäsin kasvovettä eli tuo suihkussa käynti vähän niinkuin korvaisi sen kasvoveden ja sitten vaan levittäisin suihkun jälkeen jotain kosteusvoidetta (kuten aqualan L) ja aamusin vaan huuhtasisin vedellä ja laittasin kanssa kosteusvoidetta meikin alle?

    Olis tosi ihanaa jos jaksasit vastata että saisin tähän meikkaamiseen vähän varmuutta!

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Hei Melli!

      Kasvoveden käyttö ei ole mitenkään ”pakollista” tai huipputarpeellista, sillä vain lähinnä saa varmuuden siihen että iho todella puhdistui. Mikäli ihoosi sattuisi jotain likaa tai meikkiä puhdistusemulsion jäljiltä jäämään, niin varmasti viimeiset rippeet lähtevät suihkuvedessä. :) Eli pärjäät oikein hyvin ilman kasvovettä.

      Aamuisin, mikäli iho on erityisen rasvainen (toisillahan iho puskee öisin kunnolla talia ihon pintaan), suosittelisin puhdistusta vaikka sitten sillä puhdistusemulsiolla, sillä ihotali ei liukene pelkkään veteen. TAI, jos haluat hankkia kasvoveden, se sopii myös tähän aamupuhdistukseen. :) Mutta pelkkä vesi riittää oikein hyvin jos iho ei ole rasvoittunut yön aikana. Hienkin pitäisi kyllä lähteä vedellä.

  10. 15

    nti kesäheinä sanoo

    äh sun silmäpussit on ihan normit :) Kaunis uusi tukka. Taisi leppyä

  11. 16

    sanoo

    Kaunis sävy! Mää just tänä aamuna hiuksia shampoopalalla pestessäni mietin, että mistä ne suuret erot käyttökokemusten välillä voi johtua. Hiusten pituudesta? Hiusten rasvoittuvuudesta? Ainakin jälkimmäinen tuntuis ihan järkevältä, kemiaan pohjautuvalta selitykseltä, mutta kukapa tietää. Mun lyhyehköihin ja aika helposti rasvoittuviin hiuksiin pala ei jätä ollenkaan likaista tuntumaa, mutta hyvä hoitoaine kyllä auttaa asiaa (Santen Brilliant Care, jota täällä on kehuttukin). Erittäin jännä juttu edelleen, että miten toisten hiukset puhdistuu hyvin ja toisten jää ihan mähmäisiksi.

  12. 17

    SEBA sanoo

    En näköjään nähnytkään harhoja, vaikka niin luulin! Se olit tosiaan sinä, joka käveli Hämeenlinnassa! Tämä nyt oli tämmöinen turhanpäiväinen kommentti teikäläiselle, Mutta itse olen nyt innoissani, kun kerrankin pidin silmäni auki kävellessäni :)

  13. 18

    Milla sanoo

    Tuli mieleen hiusten rääkkäämisestä, niin oletko kokeillut Green People sulfaatitonta shampoo-tiivistettä (200ml pitäisi vastata 600ml)? Se toimii ainakin omille ohuille hiuksille hyvin, varsinkin jos käyttää hoitoainetta. Shampoopalat olivat muuten myrkkyä myös omille hiuksilleni. kts. http://www.greenpeople.co.uk/aloe-vera-shampoo-200ml.aspx Eikös tuo inci ole ihan ok?

    • 18.1

      Sanni sanoo

      On tosi hellävaraisen näköinen inci. :) Mites vaahtoavuus, onko millaista..? En ole kokeillut mitään Green Peoplen tuotteita toistaiseksi, vaikka merkki on tuttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.