Helppoa budjettiruokaa: kolme suosikkia pakastekalasta

Kun valmistetaan pienen budjetin ruokaa, ovat säilykkeet ja pakasteosaston tuotteet ystäviäsi.

Pakastealtaan halvimpia proteiininlähteitä on pakasteseiti. 400 gramman pakkaus seitiä kustantaa halvimmillaan rapiat 2 euroa. 400 grammasta riittää kalaa kahteen tai kolmeenkin ateriaan, joten pakasteseiti on vielä purkkitonnikalaakin halvempi ruoka. :) Tonnaripurkista kun riittää yleensä vain yhteen ateriaan.

Käytän paljon myös kalakuutioita, suosikki on Pirkan Kahden kalan kuutiot. Seiti annospaloina on kuitenkin se kaikkein halvin.

Kalapata

Tomaattinen kalapata kasviksilla ja paahdetuilla vhh-leipäkuutioilla.

Opiskelija-aikoina en yhtään ymmärtänyt pakastekalan päälle – mitä tuosta nyt muka voisi tehdä? No vaikka mitä! Minun pakastekalakokemukseni rajoittuivat kalapuikkoihin…

(”Entisen elämäni” ruoanlaittotaidoista kertoo kaiken se, että soitin kerran siskolleni ja kysyin mitä raaka-aineita tulee tonnikalasalaattiin… Kirjoitin ohjeen ihan ylös silloiseen keittokirjaani..! ^_^)

Kolme suosikkiruokaani pakasteseitistä ovat tomaattinen kalapata, juustokuorrutettu uunikala ja kalaa kookoskastikkeessa. Todellisia ruoanlaittotaidottoman superhelppoja aterioita!

Kalapata2

Perusainekset kalapataan:

Tomaattimurskaa (alle 1€) + pakastekala (alkaen 2€) + pakastevihannekset, esim. Broccolimix (merkistä riippuen alkaen 2€/kg) + sipuli (0,10€/kpl)

Annoksella hintaa noin 2,10€.

Pilko sipuli ja freesaa pannussa. Kaada päälle tomaattimurska ja vihanneksia, anna kiehahtaa ja kypsyttele pari minuuttia (pakastevihannekset kypsyvät nopeasti, tuoreet vaativat pidemmän ajan ellet ole esikäsitellyt niitä keittämällä tai höyryttämällä). Mausta suolalla, pippurilla ja yrttisekoituksella (tai käytä valmiiksi maustettua tomaattimurskaa). Itse tykkään lisätä vähän chiliä tai sambal oelekia. Kaada päälle jäiset kalakuutiot. Jos käytät annosseitipaloja, anna niiden sulaa hieman ennen pataan lisäämistä ja pilko pienemmiksi paloiksi.

Annoksesta saa ruokaisamman lisäämällä päälle raejuustoa tai paahdettuja leipäkuutioita.

Uunikala

Perusainekset uunikalaan (lisukkeet voivat toki olla mitä hyvänsä mutta tämä on minun perussetti):

Pakastekala (alkaen 2€) + sipulia (0,10€/kpl) + pakastepinaattia (alkaen 0,50€/pussi) + tuoretta tomaattia (n. 1€/2kpl) + ruokakermaa (alle 1€) + juustoraastetta (halvimmillaan n. 3€/500g).

Annoksella hintaa noin 2,95€.

Asettele kala uunivuokaan. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Kasaa kalan päälle/ympärille pannussa kuullotettua sipulia, tomaattiviipaleita ja pinaattia. Kaada päälle reippaasti ruokakermaa ja viimeistele komeus juustoraasteella tai viipaleilla. Kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia.

Uunikala2

Maustetulla ruokakermalla saa lisää makua, esim. Kolmen juuston ja Kolmen sipulin ruokakermat ovat hyviä, tai mausta ruokakerma itse esim. pippurilla ja sinapilla. Seesaminsiementkin (tai Gomasio) ovat pop.

Kalaakookoskastikkeessa

Perusainekset kookoskalalle:

Pakastekala (alkaen 2€) + pakastevihannekset (esim. Broccolimix, alkaen 2€/kilo) + sipuli (0,10€/kpl) + kookosmaito (merkistä riippuen alkaen alle 1€).

Annoksella hintaa noin 2,10€.

Tein juuri Ahvenanmaalla tästä vielä simppelimmän version käyttäen sipulin lisäksi ainoastaan savoijinkaalia. Voiko olla yksinkertaisempaa ruokaa, ja niin hyvää!

Pilko sipuli ja freesaa pannussa. Lisää vihannekset ja kypsennä. Mausta esimerkiksi Garam Masala -mausteseoksella, currylla tai pelkästään suolalla ja pippurilla. Kookosmaito tuo kuitenkin maun. :) Loraus soijakastikettakaan ei ole paha. Kaada sekaan kookosmaito. Kun kookosmaito on kuumentunut, lisää jäiset kalapalat. Kypsennä noin 5-7 minuuttia, kalat kypsyvät nopeasti.

Jos et muuten osaa maustaa (niinkuin en juuri minäkään), turvaudu seuraaviin: valkosipuli, sinappi, soijakastike, kuivatut yrttiseokset, curry, Garam Masala ja valmiit maustetahnat kuten sambal oelek. Näillä saa tosi helposti laimeaan sapuskaan makua!

*

Terveiset muuten siskoni työkaverille joka oli kuulema toivonut lisää ruokareseptejä Karkkipäivään..! ^_^ Bon appetit!

Kommentit
  1. 1

    Pinja sanoo

    Kiitos Sanni! Olen opiskelija ja suosin edullisia ja terveellisiä ruokia ja nämä tulivat tarpeeseen! Tein juuri niitä tonnikalapullia ja hyviä olivat :) Kokeilen ehdottomasti kaikkea näitä!

    Ps. Blogisi on todella hyvä, ihan alkaa kaipaamaan aina sun juttuja jos et ole vähään aikaan postannut! (Vaikka postaustahtisi onkin todella huikea!! :) )

  2. 2

    Heidi sanoo

    Mullapa on sellanen jännä vika kun mielikuvituksettomuus. Siis ihan tosissaan musta ei luovuutta irtoa ollenkaan! Tai kyllä mä muille keksin kertoa mitä laittaa ruokaan, mutta itse kun mietin omia ruokia, niin mitään ei irtoa! Salaatteihikin aina kyllästyn, kun ovat sitä salaatti-kurkku-tomaatti-paprika-salaattijuusto -linjaa. Ja tähän nolo tunnustus: mulla on ravintolakokin koulutus…:S Ruokaa kyllä osaan laittaa, tosi hyvää, ja rakastan ruoanlaittoa, mutta kun pakko aina kaivaa keittokirja esiin kun vaihtelua kaipaa niihin muutamaan ruokaan mitä tulee pyöriteltyä. Ohjetta ja mittoja itsessään en yleensä edes lue, kunhan näen mitä aineksia tulee. Samoten kuin olen hyvä piirtämään ja maalaamaan, mutta mitään en saa paperille ennen kuin joku kertoo mitä tehdä. Siksi aivan ihana lukea näitä sun ruokajuttuja, saa ideoita nopeisiin arkiruokiin!:)

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Mullapa on sellanen jännä vika kun mielikuvituksettomuus. Siis ihan tosissaan musta ei luovuutta irtoa ollenkaan!

      Tunnistan tämän totaalisesti entisessä ruoka-minässäni..! ^_^ Tuijotin jotain raaka-ainetta ja olin ihan että MITEN ihmiset keksii mitä tästä valmistaa…? :D :D Omassa päässä kun ei ollut kuin ne pastaa + valmiskastiketta ja riisiä & wok-vihanneksia -yhdistelmät.

  3. 3

    Sari sanoo

    Ihanaa, joku muukin syö pakasteseitiä! Reseptisi menevät varmasti kokeiluun täällä. Ruokakermasta minun onkin aina pitänyt sinulta kysyä, että mitä mahdat käyttää, mutta tässäpä tulikin vastausta. Mitä ajattelet tuosta maissitärkkelyksestä? Sori jos kysyn sellaista mitä olet jonkin reseptin yhteydessä jo selittänyt :)

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Ruokakermasta minun onkin aina pitänyt sinulta kysyä, että mitä mahdat käyttää, mutta tässäpä tulikin vastausta.

      Tuliko…? :) Käytän usein Floraa joka on feikki-ruokakermaa ja sisältää kaikkia lisäaineita, mutta siinä on alhaisin hh-pitoisuus (2,5g). Alhaisempi kuin aidossa kermassa peräti. Pidän sitä tosi omituisena itse asiassa, Florassahan on jopa sokeria…!

      Maissitärkkelys ruokakermassa on minulle aika yhdentekevä, kun sitä on niin vähän. :) En ole ”himokarppaaja” joka jättää sivuun kaikki ruoka-aineet joissa on ripauskin sokeria tai tärkkelystä, en näe siinä mitään järkeä. Määrällä on väliä, ja pyrin pitäytymään 5g:n säännössä (eli suosin tuotteita joissa alle 5g hh / 100g), ja valitsen ruokakermoista ne joissa on alle 5g.

      • 3.1.1

        Sari sanoo

        Haa! Mahtavaa, jos sitä tärkkelystä on merkityksettömän vähän. Itse olen käyttänyt kastikkeissa useimmiten tavallista kermaa, kun olen vierastanut tärkkelystä (tämä vierastus varmaan jäänne 90-luvun montignac-kaudeltani :D), mutta onhan se valjua, jos kastiketta ei ole suurustettu – ei ole sama asia, vaikka laittaisi korvikkeeksi rutkasti juustoa. Mä en ole karppaaja, niin noihin hh-lukemiin en ole kiinnittänyt mitään huomiota vaan pelkästään ainesosaluetteloon. Mutta määrä on kyllä tosiaan ratkaiseva! Kiitos Sanni, tämä oli taas mielenkiintoista!

        • 3.1.1.1

          Sanni sanoo

          Mä en ole itse ajatellut tuota ruokakerman sisältämää maissitärkkelystä suurustuksen kannalta – en ole edes tietoinen siitä auttaako se ylipäänsä saostamaan..? Olen luullut että se vain jotenkin liittyy ruokakerman koostumukseen… Minä käytän ripauksen psylliumia tai kookosjauhoa jos haluan suurustaa kastikkeen. :)

          • 3.1.1.1.1

            Tiia sanoo

            Plääh, taas mä tuun tähän pätemään, vaikkei ehkä pitäisi.

            Ruokakermoissa on tärkkelystä, koska vesi on litkua ja rasvaton maito on litkua ja ruokakermat yleensä muodostuvat enimmäkseen näistä kahdesta tai jommasta kummasta. Näin ollen niihin on pakko lisätä jälkikäteen jotain keinotekoista ”sameutta” tai muuten kuluttaja kaataisi tetrasta ruokaansa pelkkää harmaansävyistä vettä.

            Tietenkin isolle osalle ihmisistä tuotteen sisältö ei näytä olevan kovin tärkeä valintaperuste. Tätä en lakkaa ikinä ihmettelemästä.

            • 3.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              koska vesi on litkua ja rasvaton maito on litkua ja ruokakermat yleensä muodostuvat enimmäkseen näistä kahdesta tai jommasta kummasta.

              Rasvattomasta maidosta? Mun käyttämissä ruokakermoissa (Floraa ja Alproa lukuunottamatta tietenkin) on kaikissa kermaa ja vettä, en ole tuollaiseen rasvaton maito -versioon tainnut törmätäkään. Miten sellaiseen tuotteeseen saa sitten tarpeeksi rasvaa että sitä voi edes kutsua ruokakermaksi..? :D

              Noniin – ennenkuin sain kommenttia edes julkaistuksi niin löysin yhden tuollaisen rasvaton maito -”kerman”, Valion Arki Ruoka 13%. Se luokitellaankin vissiin kasvirasvavalmisteeksi Floran tapaan.

  4. 4

    Paulal sanoo

    Reseptit kiinnostaa aina, vaikka itse en kalaa syökään! Mua kiinnostaisi kysyä, teetkö kuinka usein/koskaan vegaanista ruokaa? Itse olen kasvissyöjä, mutta pyrin suurimman osan ajasta elämään täysin vegaanisesti sekä ilmastollisista että eettisistä syistä. VHH-reseptit kiinnostaa, mutta kun yleensä niissä on aina kauheat määrät juustoja, muita maitotuotteita ja kananmunia. Onko sulla jotain omia vegaanisia luottoreseptejä tai osaisitko vinkata, mistä niitä kannattaisi yrittää etsiä?

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Mua kiinnostaisi kysyä, teetkö kuinka usein/koskaan vegaanista ruokaa?

      Täytyy myöntää että tosi harvoin, vaikka syönkin suhteellisen paljon tofua ja soijajuttuja niin ruoasta löytyy melkein aina jotain eläinkunnan raaka-aineita kuten kananmunaa ja kermaa… Soijasuikaleita (tai tofua) ja kasviksia kookos-currykastikkeessa taitaa olla niitä harvoja vegaanisia ruokia mitä valmistan.

      Minulla ei kyllä ole mitään vegaaniruokaa vastaan, ja syön aina tosi mielelläni nuorimman siskoni (joka on vegaani) kokkailemia ruokia. Kerman korvaaminen manteli- tai soijakermalla olisi toki erittäin helppoa eikä kananmunakaan ole välttämätön kaikissa uuniruoissa, mutta koska syön tosi vähän palkokasveja vhh-ruokavalioni takia niin pelkällä tofu/soijasuikale/seitan + kasviksia -linjalla eläminen kävisi nopeasti yksitoikkoiseksi. Haluan kuitenkin runsaasti proteiinia joka aterialle. :)

      Onko sulla jotain omia vegaanisia luottoreseptejä tai osaisitko vinkata, mistä niitä kannattaisi yrittää etsiä?

      Ei ole oikeastaan kuin tuo yllämainittu wok-ruoka. :/ Ja sitten voisin lämpimästi suositella siskoni soijapihviohjetta (mutta mun täytyy pyytää se häneltä, en ole kirjoittanut ylös), söin noita pihvejä jouluna ja ai että olivat hyviä. Sisko tarjoili ne sieni-purjosipulihöysteen ja höyrytettyjen parsakaalien kanssa. Itse tekisin tuohon kylkeen vielä sienikastikkeen soijakermalla.

      Atkinsin reseptipankista löytyy vegaaniohjeita vhh:lle, en ole kylläkään itse niihin tutustunut mutta tässä linkki:
      http://community.atkins.com/Templates/RecipesSearch.aspx

      Valitse ’dietary restrictions’ -kohdasta vegan.

      Löytyy sivukaupalla reseptejä! :)

    • 4.2

      Elina sanoo

      Ilmastollisista ja muistakin ympäristösyistä olisi vain hyväksi syödä suomalaista pienehköä järvikalaa pois rehevöittämästä järviä. Kun järveen tehdään hoitokalastusta, niin niitä kaloja jaetaan ilmaiseksi syötäväksi. Tutkailkaapa sanomalehdistä, kun lähistöllänne suoritetaan hoitokalastus. Sieltä saa siis budjettiruokaa ja niiden syöminen on ekoteko :)

  5. 5

    Tiia sanoo

    Mä tein yksi päivä pakasteseitistä kalapuikkoja itse. Tuli tosi hyviä! Jos siis sattuu tykkäämään kalapuikoista, mutta ei halua käyttää niitä valmiita. Kanamunalla ja mantelijauholla ”leivitin” ja paistoin pannulla.

    PS. Vilkaisin Ostolakkoa ja ilokseni havaitsin, etten olekaan ainoa riittävän lapsellinen ja tyttömäinen, johon kolahti ne paljon parjatut Viva la Divan huulipunat (tai lähinnä ne hylsyt).

    • 5.1

      Sanni sanoo

      Mä oon kanssa joskus leivittänyt pofiberillä ja hyvää tuli :)

      Vilkaisin Ostolakkoa ja ilokseni havaitsin, etten olekaan ainoa riittävän lapsellinen ja tyttömäinen, johon kolahti ne paljon parjatut Viva la Divan huulipunat

      :D

  6. 6

    Tupu sanoo

    Kiitos kivasta postauksesta! Mukavaa, että kaikki kosme/kauneusblogit ei ole vaan sellaista postimyyntitilausten esittelyä ja neljänsadan euron käsilaukuista haaveilua …

    Toivoisin postauksia myös aiheesta halpaa ja terveellistä lakto-ovo-vegeruokaa.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Toivoisin postauksia myös aiheesta halpaa ja terveellistä lakto-ovo-vegeruokaa.

      Ehdotus tallennettu korvan taakse :)

  7. 7

    sanoo

    Täähän tuli kuin tilauksesta! Oon nimittäin monta päivää miettiny, että vois joskus ostaa pakasteseitiä ja tehdä siitä jotain, kun se on niin edullista ja siinä on kuitenkin loistavat ravintoarvot. En kuitenkaan keksiny mitä siitä tekisin, joten idea jäi hautumaan.

    Suurkiitokset siis! Just jotain tollasta kevyttä ja helppoa ohjetta kaipasinkin! :)

  8. 8

    aller+gikko sanoo

    Kala-allerginen täällä kyselee, että mihin tuon kalan voisi juuri noissa antamissasi ohjeissa vaihtaa, että maku ei riitele muiden raaka-aineiden kanssa? Kas kun nyt on niin hassu tilanne, etten edes tiedä mille kala maistuu… :)

    • 8.1

      Sanni sanoo

      mihin tuon kalan voisi juuri noissa antamissasi ohjeissa vaihtaa, että maku ei riitele muiden raaka-aineiden kanssa?

      Erinomaisesti vaikka tofuun! :)

      • 8.1.1

        aller+gikko sanoo

        Kiitos! Jos tofu käy, sitten varmaan kanakin käy? Mietoja makuja molemmat.

        • 8.1.1.1

          Sanni sanoo

          Joo, kanakin käy varmasti! :) Itse kun en sitä syö niin ihan unohdin sen olemassaolon..! ^_^ Kana ja kookoskastike taitaa olla ihan klassikko, mutta kanasta ja tomaattikastikkeesta en tiedä…. Ei välttämättä niin toimva yhdistelmä kuin kalalla tai tofulla, mutta kokeilemalla ei menetä mitään :D

  9. 9

    Amy sanoo

    Näyttää ihanilta, ajattelin testata huomenna tuota uunikalaa! :-D Mulla olis sellanen kysymys, että teetkö vielä nykyäänkin meikkipohjasi mineraalimeikeillä, ja minkä merkkisillä? Niin, ja mitä mieltä olet baremineralsin tuotteista? Tekis niiin mieli ostaa se Get started kit! :-D

    • 9.1

      Sanni sanoo

      Mulla olis sellanen kysymys, että teetkö vielä nykyäänkin meikkipohjasi mineraalimeikeillä, ja minkä merkkisillä?

      Kyllä! :) Käytän edelleen pääsääntöisesti Lily Loloa, mutta nyt talveksi ostin kotimaisen Flow Kosmetiikan mineraalipohjan ihan vain kun halusin tukea suomalaista :) Lily Loloon palaan taas kesän ja rusketuksen tullen.

      Niin, ja mitä mieltä olet baremineralsin tuotteista?

      Oikein hyviä, mutta a) eivät 100-prosenttisen puhdasta mineraalia (esimerkiksi vismuttioksikloridia ei lasketa puhtaaksi mineraaliksi) ja b) Suomessa erittäin ylihinnoiteltuja. BM:llä saa kyllä todella kauniin meikkipohjan (itse pidän eniten hohtavasta Original-pohjasta, Matte-versio tekee mielestäni hieman jauhoista jälkeä) mutta sen hinta on ihan älytön verrattuna Jenkki-hintaan.

  10. 12

    annuh sanoo

    Ihana postaus! Ostin ajat sitten ensimmäistä kertaa pakasteseitiä, mutta yhden palan jälkeen muut ovat seisoneet pakastimessa. Ei riittänyt mielikuvitus mihinkään tuollaisiin, paistoin vaan pannulla ja liekö muistin edes maustaa. Ihmekkös ei iskenyt silloin :). Jos vaikka näillä vinkeillä antaisi uuden mahdollisuuden pakasteseitille!

    Olen muutenkin aika kehno kokkailija. Jos onnistun jossain ruuassa, teen luultavasti sitä seuraavat kymmenen kertaa :D. Lähinnä vuorottelenkin parin tutun ja turvallisen ruuan parissa ja tulen onnelliseksi aina kun pääsen opiskelijaravintoloihin syömään edullisesti jotain muuta. Tuntuu vaan aina hirmu haastavalta koittaa uusia ruokia ja jännätä onnistuvatko :). Mikähän siinä on, että reseptiä seuraamallakin tuntuu että lopputulos on usein kaukana siitä mitä kuului valmistua…

  11. 13

    meow sanoo

    Moikka!
    Semmosta oli pakko tulla kommentoimaan, että kokeilin tällä viikolla aikaisemmin tuota uunikalaa ja se oli aivan mahtavaa! Olen aikaisemmin syönyt kalaa lähinnä opiskelijaruokaloissa enkä ole tehnyt itse, kun jotenkin olen kuvitellut sen vaikeaksi(???). Olen siis todella kiitollinen, koska tämän postauksen myötä sain sen kaivatun potkun persuksille ja kokkasin kalaruokaa – ja vielä hyvää sellaista (miehenikin tykkäsi ;)). Kiitos! :) <3

  12. 14

    Laaku26v sanoo

    Mahtavia reseptejä sulla täällä! Olen karppaaja itsekin (keväästä lähtien.. siis aloittelija) ja täältä olen pari reseptiä napannut omaan käyttöön, todettuani ne hyviksi, tuorejuusto-”pasta” sekä tästä postauksesta uunikala, jota tein tänään! Oli muuten tosi hyvää, mutta en huomannut sulattaa kalaa ensin joten siitä tuli kalakeittoa vihreällä liemellä lisukkeineen :)

    Kerrotakoon samalla omasta karppauksesta hiukan: Aloitin tänä keväänä (2014) ja painoa on nyt pudonnut 10 kg ja on vihdoin pitkästä aikaa kaksinumeroinen (ysillä alkaa _vielä_ mutta viis siitä! ;) En ole kovin tarkka karppaaja, koska olen herkästi stressaantuvaa sorttia ja liika stressihän pilaa painonhallinnan. Ostan kaupasta tuotteita, joissa on hiilareita max. 15g/100g (HeVi -osastolla en ole tarkka lainkaan ja paitsi kauraleipä, jota ostan kun en jaksa/ehdi väsätä itse on 22g/100g), teen aika pitkälti itse ruuan ja syön nykyisin tositosi paljon hedelmiä ja vihanneksia! Sun blogisi on ollut apuna monessakin, mm. opin smokey eye-meikin täältä ohjeillasi ja sitten nämä helpot/nopeat VHH-ruuat! Kiitos siitä!

    Tulen vastaisuudessakin seuraamaan blogiasi. Tuli kyllä pitkä kommentti, piti jättää lyhyempi.. Hups. Toivottavasti jaksoit lukea :)

    • 14.1

      Sanni sanoo

      Moi Laaku! :)

      Jaksoin kyllä lukea, kiitos kun kävit kertomassa fiiliksiäsi! :) Tosi kiva kuulla että ruokavalion muutoksella on ollut hyviä vaikutuksia :) *peukku* Hyvällä ja terveellisellä tahdilla kuulostaa paino putoavan, juuri noinhan se on paras tehdä että pikkuhiljaa totuttaa itsensä uusiin elämäntapoihin ja paino laskee siinä mukana. Näin muutos on paljon todennäköisemmin kestävä kuin kaiken maailman pikadieeteillä :) Kaunista ja pirteää syksyä sinulle Laaku! :)

  13. 15

    Laaku26v sanoo

    Ihan pakko tarkentaa vielä, että vaikka HeVi-osastolla en ole lainkaan katsellut miten paljon hiilareita on missäkin, peruna ja bataatti on täysin pannassa ja maissia tulee muutenkin syötyä vain kesäisin grillattuna… :D

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Mä syön silloin tällöin bataattiakin :) Sen hiilihydraatti on hitaammin imeytyvää kuin perunassa. Mutta ns. ”hc-karppaukseenhan” se ei kuulu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.