Hää- ja juhlameikkikurssi @ MUFE Academy

Fuengirolasta vähän toisenlaiseen meikkikouluun…. ;)

Osallistuin viime viikonloppuna Helsingissä Make Up For Ever Academyn hää- ja juhlameikkikurssille. Opettajana toimi Julius Sepponen.

MUFEkurssi1

Kahden päivän kurssilla oli ensin teoria- ja demomeikkiosuus lauantaina ja sitten oppilaiden harjoitusmeikkausta sunnuntaina.

MUFEkurssi_Salla_before_after

Julius loihti ihanalle demomallillemme Sallalle intensiivisen kauriinsilmämeikin.

 

MUFEkurssi2

Häämeikin kaikkein tärkein elementti on kesto. Meikissä kannattaa käyttää kosteudenkestäviä tuotteita niin pitkälle kuin mahdollista. Primer sekä luomilla että koko kasvoilla on ehdoton must.

MUFElla on peräti seitsemää eri sävyistä primeria erilaisiin tarpeisiin. HD-linjan primereilla voi esimerkiksi taittaa punoitusta, kirkastaa harmaata hipiää, raikastaa kelmeää ihoa tai neutraloida vihertäviä sävyjä. Näiden lisäksi on vielä erityisesti rasvoittuvalle iholle All Mat Primer.

MUFEkurssi3

Mikäli iholla on erilaisia ”ongelmia”, voi käyttää useampaa kuin yhtä primeria. Julius neuvoi, että eri primer-kerroksia ei kuitenkaan saa laittaa päällekkäin, tulos ei silloin ole pysyvä. ”Ei kalvoa kalvon päälle”. Primereita yhdistäessä ne täytyy sekoittaa, esimerkiksi rasvoittuvalle sekä punoittavalle iholle voidaan sekoittaa yhteen All Mat ja HD Primer Vihreä.

MUFEkurssi4

.

MUFEkurssi5

Kulmakarvat ovat myös meikin tärkeimpiä elementtejä sillä ne muotoilevat kasvoja ja vaikuttavat koko yleisilmeeseen. Väärin meikatut kulmat voivat tehdä kantajastaan esimerkiksi alakuloisen, vihaisen tai yllättyneen näköisen.

Julius neuvoi, että häämeikissä kulmia ei kannata meikata puuterimaisella kulmavärillä, se ei kestä yhtä hyvin kuin kynä, vaha tai voide. Make Up For Everin vedenkestävässä sarjassa voidemainen kulmaväri Aqua Brow, joka on Juliuksen suosikki kulmien meikkauksessa. Sallan meikissä hän teki havainnollistamisen vuoksi toisen kulman kynällä, toisen Aqua Brow’lla.

MUFEkurssi_demomeikki2

Silmämeikissä koko luomelle levitettiin voidemaista, shampanjan sävyistä Aqua Cream -luomiväriä #13. Varjostukset luotiin tummanvihreällä vedenkestävällä Aqua Shadow -silmämeikkikynällä jota käytettiin myös alaluomella, ja sen päälle lisättiin vihreää puuteriluomiväriä #93. Varjostusta syvennettiin vielä mustalla luomivärillä #4.

Liikkuvan luomen sisänurkkaan sipaistiin vaaleanpunaista puuteriluomiväriä #89. Kulmaluulla luunvaalea sävy #3 ja beige #126. Rajaus tehtiin Aqua Linerin sävyllä #14. Alaluomen sisärajauksessa Julius käytti puoliksi valkoista ja puoliksi mustaa kohl-kynää (ja näköjään seassa myös vihreää Aqua Shadow-kynää…)

Ripsiin harjattiin vedenkestävää Smoky Lash -maskaraa.

MUFEkurssi_demomeikki

 Meikkipohja + huulet tehtiin seuraavilla tuotteilla:

  • HD Primer
  • HD Elixir -kosteusseerumi (otsalle poistamaan pintakuivuuden aiheuttamaa hilseilyä)
  • Full Cover -peiteaine epäpuhtauksien päälle ja nenänvarteen
  • HD Concealer silmänalusille
  • HD Foundation koko kasvoille
  • HD Powder
  • Sculpting Blush -poskiouna #10
  • Lip Line Perfector -huultenpohjustus
  • Huultenrajaus Aqua Lip #15C
  • Rouge Artist Natural -huulipuna #N18

* * * *

Ja sitten sunnuntain harjoitusmeikkeihin! :)

MUFEkurssi_harjoitusmeikki

Erään oppilaan työ vaiheesta valmiiseen. Meikkiä oli tuossa ”valmis”-kuvassa tosin jo ehditty hieman pyyhkimään miedommaksi, kun malli ei halunnut lähteä liikenteeseen tummassa meikissä (enkä ehtinyt ottaa kuvaa ajoissa ;)). Tämä oli mun lempimeikki, ei ehkä ylläri? :D Kulta + violetti <3 !! Todella kauniit varjostukset.

MUFEkurssi_siipivarjostus

Lähikuvassa rajaus. Julius neuvoi tekniikan, jolla raskaalle, poimuiselle luomelle saa piirrettyä kauniin siipirajauksen. Jos siiven piirtää ”suoraan”, se näyttää silmän auki ollessa poimuiselta ja ikäänkuin ”katkeaa”. Kun siiven piirtää kuvan havainnollistamalla tavalla hieman hyppyrimäisesti, ikäänkuin lentokoneen peräsimen muotoon, rajaus näyttää silmän auki ollessa linjakkaalta ja suoralta.

MUFEkurssi7

MUFEkurssi_harjoitusmeikki2

Toisen oppilaan työ.

MUFEkurssi_harjoitusmeikki_detail

Tässäkin käytettiin kultaa ja violettia yhdistettynä tummaan harmaanruskeaan. Vahva meikki joka oli livenä vieläkin tummempi

MUFEkurssi6

En ehtinyt / tajunnut / huomannut ottaa kuvia kaikkien kurssilaisten töistä kun olin uppoutunut suurimman osan ajasta omaan malliini. (Ja huomasin myös olevani jonkun verran ”hukassa”. Mielenkiintoista miten erilaiselta ja jopa vaikealta voikaan tuntua meikata ympäristössä, joka ei ole itselle lainkaan tuttu eikä tiedä yhtään missä kaikki tuotteet ovat eikä tunne meikkipohjien sävyjä jne jne… ^_^ Haastavaa! :))

Olisi kyllä ollut kiva näyttää vielä lisää meikkejä, kaikkien meikit olivat todella erilaisia.

MUFEkurssi_Hanne_beforeafter

Tässä siis mallini Hanne ennen ja jälkeen -kuvissa, jotka näitte jo aiemmin viikolla.

Oli kiinnostavaa lukea kommenttejanne ja antamaanne palautetta. Kiinnititte huomiota hyvin eri asioihin kuin opettaja. :) Teillä oli hyviä pointteja, kuten irtoripset joiden puuttuminen on kyllä aikamoinen kömmähdys juhlameikissä. Ilman niitä meikki on tosiaan viimeistelemätön. Juuri ripsistä en kuitenkaan saanut opettajalta kritiikkiä.

Juliuksen arvio:

  • Harmoninen, ”perinteinen” kauneusmeikki
  • Erittäin onnistunut pohja ja kulmakarvat
  • Hyvin valitut sävyt jotka sopivat yhteen mallin oman sävymaailman kanssa
  • Silmämeikin varjostukset eivät täysin symmetriset
  • Huulimeikin amorinkaaren symmetrisyydessä parantamisen varaa

 

MUFEAquaBrow

Tein kulmakarvat Aqua Brow’lla, joka oli minulle entuudestaan aivan vieras tuote. Vähän jännitti sen käyttö, mutta lopulta sain sen laitettua aika tasaisesti. Sain MUFElta oman kappaleen kotitestailujakin varten.

MUFEkurssi_Hanne_silmat

Koska Hannella on vihreät silmät, tuntui roosan ja violetin sävyinen meikki helpolta (nohh, ehkä vähän liiankin itsestäänselvältä) suunnalta. Hannen oma tyyli ei ole mitenkään räväkkä, joten toisaalta tuntui luontevalta lähteä tekemään aika hillittyä meikkiä  –  vaikka sitten myöhemmin liika kiltteily jäi harmittamaan ^_^

Käytin silmämeikkiin koko luomella roosan sävyistä Aqua Cream -luomiväriä (#716) ja vaaleanpunaviolettia Diamond Shadow -luomiväriä (#303), ja varjostuksiin harmaaseen taittavaa keskiviolettia (#121) ja tummanviolettia (#79). Kulmaluulle laitoin neutraalia vaaleaa luomiväriä.

Rajasin yläluomen Aqua Black -geelilinerilla ja harjasin ripsiin Smoky Lash -maskaraa. Alaluomi oli viimeiseen saakka meikkaamaton, ja mietin pitkään tehdäkö sisärajaus vai ei. Lopulta meikki tuntui liian kesyltä, ja tein mustan sisärajauksen Aqua Shadow -kynällä ja lisäsin alaluomelle samoja sävyjä kuin yläluomella. Kuten aiemmin totesin, tummanharmaa kynä olisi ollut parempi valinta. Sisänurkkaan laitoin Juliuksen neuvosta valkoista kynää.

Meikkikasiala

Pohdiskellessani oman varjostustyylini eroa Juliuksen demomeikkiin, minulle tuli mieleen tämä postaus parin vuoden takaa. Siinä minä ja ystäväni Leena teimme samoilla sävyillä omat versiomme samantyylisestä meikistä Leenan silmiin. Minun meikkikäsialalleni tunnusomaista on laajat kaaret ja utuiset reunat, ja voimakkaasti ulos- ja ylöspäin suuntautuvat häivytykset. Sanoin Juliuksellekin, että on se mielenkiintoista etten minä tunnu osaavan tuollaisia ”keskitetympiä” varjostuksia. Tässä kai huomaa sen ettei ole käynyt mitään meikkauskouluja. ^_^

MUFEkurssi_meikki_Hanne

Hannen meikkipohja + huulet tehtiin seuraavilla tuotteilla:

  • HD Primer # 0 (koko kasvoille paitsi nenälle)
  • All Mat Primer (nenälle joka Hannen mukaan kiiltelee helposti)
  • Full Cover -peiteaine # 1 (töpöttelin arpien ja näppyjen päälle ja nenänpieliin)
  • HD Foundation # 115 (HD sopii normaalista rasvoittuvalle iholle jolla on peitettävää)
  • HD Powder
  • Sculpting Kit # 2 (varjostuksiin)
  • Luomiväri # 74 poskipunana
  • Huultenrajauskynä # 15C
  • Rouge Artist Natural -huulipuna # N27

MUFEkurssi_Hanne

Sekin oli teiltä hyvä pointti, että poskipunaa olisi voinut levittää keskemmälle kasvoja poskien ”omenoille”.  Prinsessamaiset rusoposket olisivat tuoneet meikkiin eloa ja sopineet Hannen kapeille kasvoillekin. On muuten todettava, että kuvissa Hannen meikin varjostus + poskipuna on näyttävät todellista vaaleammilta, ihan noin kalpea hän ei ollut IRL. :)

* * *

Kiitokset MUFE Academylle, Juliukselle, Sallalle, Hannelle ja muille kurssilaisille mahtavan mielenkiintoisesta viikonlopusta!

Kommentit
  1. 2

    Morre sanoo

    Tuota noin…

    Minusta tuo Julius Sepposen tekemä meikki on todella kamala. Anteeksi, jos pahoitan jonkun mielen.
    Alarajaukset saavat silmät näyttämään todella oudoilta ja jotenkin meikistä tulee mieleen tunkkaisuus. Huulipuna ei jotenkin istu silmämeikin kanssa lainkaan. Ja kun katsoo mallia ilman meikkiä, niin tulee mieleen aito luonnonlapsi, hiukan keijumainen veitikkamaisuus :)

    Tuo sinun tekemäsi meikki taas näyttää sopivan kantajalleen todella kauniisti. Etenkin tuo viimeinen kuva näyttää aivan mielettömän upealta.

    No… En ole lainkaan tämän alan ammattilainen. Pelkkä katselija vain :)

    • 2.1

      Sanna sanoo

      Olen ihan samaa mieltä. Mun mielestä myös Juliuksen tekemä meikki on ihan kamala.. Noin pyöreälle ja isolle luomelle ei mielestäni käy tuollainen meikki. Ei helmiäistä, eikä noin vaaleaa. Tumma väri pienentäisi luomea.Rajaukset on epäsiistit ja musta sisärajaus pienentäisi silmiä. Vai oliko tarkoitus saada aikaan säikähtynyt ilme.. Sannin tekemä meikki paras :-)

  2. 3

    Bemu sanoo

    Tässä onkin tutkiskelemista pieneksi aikaa :) Ja mulla olisi sulle kysymys taas vaihteeksi. Olen hakemassa itselleni rajaustussia ja äääh. Tärkein seikka on että se on helppo laittaa. En halua kynää, siitä tulee liian paksu. Rajaustussi tuntuu ehkä parhaimmalta…? Luin aikaisemmin tekemäsi postauksen ja siinä olit tykästynyt Laveran rajausväriin…? Entä väri? Jos laitan kevyen ruskean silmämeikin niin onko siihen ruskea väri parempi kuin musta?
    Ja joo, ostin Lily Lolon poskipunan ja löysin tuotteen jota en vaihda :))
    Jos olen ostamassa jotain niin käyn katsomassa blogisi kirjoituksia joten voin sanoa että olet minulle ”kullan arvoinen”! Hyvää viikonloppua :)

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Moi Bemu!

      Laveralla ei ole tussimaista rajausta, joten unohdetaan se. :) Tussi on aloittelijalle helpompi laittaa kuin dipattava nestemäinen (jollainen siis Laveralta löytyy ja josta kirjoitin aiemmin), koska tussi on kuivempi ja jälkeä on helpompi hallita.

      Hyviä, edullisia rajaustusseja löytyy mm. Natural Codelta ja IsaDoralta. Ongelmana vain sävy, sillä ruskeaa ei löydy kummaltakaan. Eikä itse asiassa juuri miltään tuntemaltani merkiltä. :/ Lancôme on ainoa jonka valikoimassa tiedän olevan ruskean tussi-lainerin (Artliner).

      Ruskea rajaus on ehdottomasti mustaa parempi kevyen ruskean silmämeikin kanssa, etenkin kun oletan että olet sävytykseltäsi kuitenkin perusvaalea suomalainen etkä hiilisilmäinen brassi-donna esimerkiksi. :)

      Jos et tuota Lancômen kallista (taitaa olla joku 39 euroa..!) tussia halua ostaa, niin toisena vaihtoehtona rajaukseksi voit harkita geelimäistä rajausta. Sitä löytyy ruskeanakin, tosin ei tietääkseni miltään edulliselta Suomessa myytävältä merkiltä. (On se muuten kumma ettei meille kalpeille suomalaisille löydy ruskeita nestemäisiä rajauksia omilta markkinoiltamme..!!) Geeliä on lähes yhtä helppo hallita kuin tussia (koska se ei ole märkää), mutta ulkoinen sivellin tuo sen käyttömukavuuteen yhden ylimääräisen askeleen –> joudut puhdistamaan siveltimen joka kerran jälkeen.

      Suomen markkinoilta löytyy ruskea geelirajaus mm. MACiltä (Fluidline sävy Dipdown), MUFElta (Aqua Cream Liner sävy Matte Brown) ja Estee Lauderilta (Double Wear Gel Eyeliner sävy Stay Coffee), mutta halvimmalla saat tilaamalla netistä Mad Mineralsilta Indelible Gel Eyelinerin (sävy Chocolate Mousse).

    • 3.2

      N sanoo

      Itselläni on Oriflamen ruskea rajaustussi (http://fi.oriflame.com/products/product-detail.jhtml?prodCode=12814). Helppo käyttää. Väri ei ole kovin intensiivinen, mutta minua se ei haittaa. Haluan, että ruskea rajaus on lempeä. Käytän myös usein sen päällä puuteriluomiväriä pehmentämässä – ja välillä tummentamassa – jälkeä. Pysyvyys on itselläni hyvä. Minulla tosin pysyy kaikki silmämeikki hyvin ilman pohjustustakin. Olen kyllä tykännyt, sopiva haluamaani tarkoitukseen.

  3. 4

    Sofie sanoo

    Yhdyn kyllä ylempään kommenttiin, että demomeikki on kyllä aivan järkyttävä. Sinun meikkisi on oikeasti kaunis.

  4. 5

    Maikki sanoo

    Mä kiinnitin huomiota samaan kun Morre, alarajaukset on Sepposen meikissa todella rumat!

  5. 6

    Kaisu sanoo

    Kyllä tässä taas huomaa että vähemmän on enemmän. Onko näin raskas meikkityyli nyt oikeasti pinnalla? Vaikka miten päin kuvia katselisi niin kyllä Sannin meikki on kaunein.

    Eniten kummastuttaa että miten meikkaajat ovat saaneet totaalisesti peitettyä meikattavan oman persoonallisuuden. Sannille hieman kritiikkiä siitä, että imartelevampiakin kuvia meikeistä olisi varmasti saanut. Mutta kuten Sanni itsekin sanoit, jos oma tyyli ei ole räväkkä niin turha sitä on sellaiseksi lähteä muokkaamaan yhtenä elämän suurimpana päivänä. Eli minun mielestäni sinun meikkisi oli oikein onnistunut ja myötäili kantajansa persoonallisuutta.

    • 6.1

      Sanni sanoo

      Sannille hieman kritiikkiä siitä, että imartelevampiakin kuvia meikeistä olisi varmasti saanut.

      Jos tarkoitat demomeikkiä, niin kuvat ovat Juliuksen itsensä ottamia, eivät minun. Jouduin lähtemään jo ennen demon valmistumista joten jäin riippuvaiseksi toisten ottamista kuvista, ja nämä olivat parhaat Juliukselta saamani kuvat. Kaikki oli otettu mustaa taustaa vasten samassa valossa ja samalla ilmeellä, ja juuri noin kropattuna.

      Jos taas viittaat muiden kurssilaisten meikkeihin, niin kulta-liila-meikistä en tosiaan oikeastikaan saanut hyvää kuvaa. :/ Mallilla oli jo vähän kiire ja sain räpsäistyä neljä kuvaa joista tuossa juttuun valitussa (huonosta kasvojenilmeestä huolimatta) näkyy silmämeikki kaikkein kauneimmin. Punahiuksisen mallin kuvissa taas en näe mitään vikaa…? Ilme on hyvä ja meikkikin näkyy kauniisti juuri sellaisena kuin se oli.

      Demomeikistä olisin itse ottanut erityyppisen kuvan jossa Salla olisi ehdottomasti saanut hymyillä. :) (Mä olen ihan ”hirmutäti” kameran takana ja komensin hymyä Hanne-raukankin kasvoille. Kyllä me vain kaikki näytetään paremmilta kun hymyillään! :)) Mutta näillä kuvilla mennään mitä sain.

  6. 7

    sanoo

    Oi oi ihana lukea tälläisiä postauksia, todella mielenkiintoista! Kaikkien työn jäljessä näkyy oma tyyli. Upea tuo Juliuksen meikki, kaikilla on oma tyyli ja se näkyy. Mutta Sanni, viimeistellyin ja kaunein meikki on sinun tekemäsi. On kuin lehdestä, kaikki häivytetty siististi, mikään ei särähdä ja lopputulos on harmoninen.

    Otan oppia Juliuksen värien asettelusta, ihana olisi oppia laittamaan värejä eri tapaan ja näkyvämmin…ja oppia tekemään varjostuksia vähän toiseen tapaan :)

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Voi CN…. osa näistä kommenteista kuulostaa siltä että olen tyyliin lahjonut teidät kehumaan minua…! <3 Älkääs nyt rakkaat! :)

      Mä olen samaa mieltä että kaikkien jäljessä kuuluukin näkyä oma tyyli ja itse pidän tuota Juliuksen silmämeikkiä upeana. Alaluomet olisin ehkä siistinyt kuvan ottoa varten, meikki on selvästi päässyt jo leviämään tuossa vaiheessa. Mutta mä olenkin överiperfektionisti. ^_^

      • 7.1.1

        sanoo

        ”Alaluomet olisin ehkä siistinyt kuvan ottoa varten, meikki on selvästi päässyt jo leviämään tuossa vaiheessa. Mutta mä olenkin överiperfektionisti. ^_^”

        Tuota… jos tarkoituksena oli tehdä juhla/häämeikki, niin ei se meikki saa alkaa leviämään. Tekstissä itsekin sanoit, että juhlameikin tärkein asia on kesto, ja tämä meikki oli alkanut jo leviämään ennen päivän/koulutustilaisuuden loppua. Se tarkoittaa joko sitä, että meikki on tehty huonosti, tai tuotteet ovat huonot/kemialtaan epäsopivat mallille, eivätkä kestävät. Jos todellakin on niin, että edes koulutuspäivän kestoa meikki ei pysy paikallaan, en millään voi uskoa MUFEn tuotteiden olevan hyviä.

        Sitten meikistä… Minusta Juliuksen tekemä meikki ei tasapainota mallin silmiä. Mallilla on toisistaan kaukana olevat pyöreät silmät, eikä meikki minusta ole ollenkaan eduksi tälle silmämuodolle.

        • 7.1.1.1

          Sanni sanoo

          Tuota… jos tarkoituksena oli tehdä juhla/häämeikki, niin ei se meikki saa alkaa leviämään.

          Olet kyllä oikeassa. Näinhän se on.

          Itse kun en ollut enää läsnä demomeikin loppuvaiheessa, niin en osaa sanoa mitä siellä on sitten tapahtunut. :/ Sallalla tosiaan on aika rasvoittuva iho, ja ehkäpä alle olisi pitänyt valita joku toinen Primer..? No, en tokikaan voi valintoja opettajan puolesta selitellä. Ehkä Julius haluaa itse kommentoida asiaan jotain..?

          Minun mallillani Hannella on myös paikoin rasvoittuva iho, ja hänellä pohja pysyi täysin freesinä koko 6-tuntisen päivän. Itsekin olen HD-meikkivoidetta käyttänyt ja pidän sitä erinomaisena tuotteena, samoin kuin muitakin MUFElta tähän mennessä testaamiani tuotteita.

          • 7.1.1.1.1

            sanoo

            Salla-malli tässä moi! :) Haluaisin näin mallin näkökulmasta todeta, että meikin viimeistelyssä Juliuksella tuli todella kiire. Meikkipohjaa tehtiin aluksi kasvojen reunaosille siten, että toinen puoli tehtiin opetusmielessä HD-meikkivoiteella ja toinen puoli Face & Body -meikkivoiteella. Pohja tehtiin suurelta osin vasta lopuksi Face & Body -meikkivoiteella.

            Mulla on rasvoittuva sekaiho, eli T-alue kiiltelee päivän mittaan toki, mutta en itse käytä mitään mattapinnan tuovia primereita, ja meikki säilyy silti siistinä koko päivän. En pidä ihoani mitenkään erityisen rasvaisena. Esimerkiksi HD-meikkivoide oli otsan ja nenänpielen iholleni liian kuivattavaa, ja näitä kohtia piti korjailla kosteuttavan tuotteen avulla.

            En osaa sanoa alaluomen suttuisuudesta mitään, liekö kiire ollut syynä tähän..?

  7. 8

    Vilma sanoo

    Nyt on kyllä jonkun mielen pahoittamisenkin uhalla oltava nimimerkki Morren kanssa samaa mieltä opettajanne tekemästä meikistä. Tuntuu, että meikki on tehty saman peruskaavan mukaan huomioimatta mallin kasvojen mittasuhteita. Mallilla kun on esimerkiksi silmät melko kaukana toisistaan, niin kaunis kuin hän onkin, ja tämä meikki ainoastaan korostaa sitä. Kulmakarvatkaan eivät ole mielestäni erityisen onnistuneet. Sinun tekemäsi meikki on sen sijaan mielestäni kaunis. Kulmakarvat ovat todella kauniit, enkä kyllä huomaa amorinkaaren rajauksen symmetrisyydessä mitään vikaa. Jos itse joskus menen naimisiin, valitsen kyllä ehdottomasti häämeikkaajakseni sinut tämän Juliuksen sijaan. :)

    Ammattilainen en tosiaan ole minäkään, enkä esimerkiksi tiedä, miten vaikkapa kaukana toisistaan olevat silmät saisi meikillä tasapainotettua. Ainakaan tuo silmämeikki ei näyttäisi auttavan asiaa.

    Jatka samaan malliin, ja aurinkoista kevättä! :)

  8. 9

    HH sanoo

    Kauniisti Sepponen oli saanut tuota silmänmuotoa korostettua :) En värivalinnoista niin välitä mutta muuten kaunis silmämeikki. Ei ehkä ihan häämeikki tullut mieleen :)

    Kauniita meikkejä tullut kaikille. Sopivat kantajilleen.

  9. 10

    Tipitii sanoo

    Saa tykätä huonoa, vaan ei toki ole pakko… :) tuo opettajanne tekemä meikki ei kyllä imartele mallin kauniita silmiä yhtään. Anteeksi.

  10. 11

    Kitrus sanoo

    Siis tuo ensimmäinen meikki on aivan järkky! Katoin tuosta FB-linkityksestä, että mitä ihmettä se Sanni on mennyt tekemään :D mut ei onneks ollutkaan sun käsialaa.

  11. 12

    Bemu sanoo

    Näin, minä en tiedä mitä minä haluan mutta minä tiedän mistä minä en pidä ;) Ja tuosta ekasta meikistä en pidä koska mulle tulee mieleen valkohäntäpeura auton valoissa. Mallissa ei ole mitään vikaa, mutta meikki ei vain ole mun mieleeni.
    Seuraavassa meikissä vaikka olikin jo pyyhitty osaksi pois näkyy tosi jännä rajaus! Mä olen alkanut pitämään näistä ylöspäin vedetyistä rajauksista.
    Punapään meikki on ihan ok. Kulta ja violetti on livenä kaunis yhdistelmä.
    Mutta tuo Hannen meikki on kyllä paras! Siinä näkyy meikin alta oma persoonallisuus. Ripsiä vaan lisää niin hyvä on :))

  12. 13

    apua sanoo

    Hei, nyt hieman off topic, mutta onko sinulla/oletko kuullut kokemuksia Body Shopin mineraalimeikeistä? :) Kiinnostaisi kovasti tietää. Tahtoisin kokeilla ensimmäiseksi niitä ja sitten vasta tilata Lily Lolon.

  13. 14

    K sanoo

    Nyt on pakko sanoa, että tuo Juliuksen meikki on aivan kamala!! Ei mitään tietoa mallille käyvistä väreistä ja silmänmuodon imartelemisesta! No huh… Anteeksi tästä, mutta olen itsekkin maskeeraaja, enkä ole toiminut alalla pitkään, mutta tuo Juliuksen meikki ei kyllä täytä ammattilaisen standardeja. Luulin, että Mufe Academylla olisi pikkuisen parempia opettajia. Ei hitsi jos joku morsian saisi tuollaisen häämeikin kasvoillensa. :DD

      • 14.1.1

        Kirsi sanoo

        Minusta on kyllä ihan perusteltua sanoa, että opettajan tekemä meikki ei ole taidokkaasti tehty. Kuvasta pistää silmiin tällaiselle ei-alalla olevallekin monta epäkohtaa. Meikkipohja on paksu ja rasvainen, silmämeikki on tunkkainen ja varjostukset eivät ole skarpit. Lisäksi alarajaukset on tehty ainoastaan ulkonurkkiin ja sisänurkkiin on laitettu vaaleaa helmiäistä, mikä ei ole hyvä idea, koska mallin silmät ovat jo luonnostaan melko kaukana toisistaan. Huuliin olisi sopinut tuon luomivärin kanssa joku hieman nudempi sävy. Kauniin naisen piirteitä ei ole hyödynnetty oikein. En hyväksyisi tuollaista jälkeä ammattilaiselta.

        Oppilaiden tekemät meikit ovat mielestäni freesin ja tasapainoisen näköisiä! Sinun tekemä meikki on erittäin kuulas ja korostaa mallin kauneutta. Punatukkaisen mallin kulmakarvat ovat tosin hieman epäsiististi meikatut mielestäni.

        • 14.1.1.1

          K sanoo

          Olen kanssani aivan samaa mieltä. Ja kiva, että sanoit, että on aivan perusteltua olla sitä mieltä, että Juliuksen meikki ei ole taidokkaasti tehty.

  14. 15

    Heli sanoo

    Minusta taas Juliuksen tekemä meikki on todella taidokkaasti tehty, tosin kiinnitin myös heti huomioni vähän suttuiseen/hävinneeseen alarajaukseen. Mallilla kauniit toisistaan kaukana olevat silmät myös varmasti haastavat meikattavat! Voi ois ollu niin huippua olla meikattavana ja kuuntelemassa vinkkejä omaan meikkaukseen *vähän kade* :) Ja sinun tekemä meikki on ihanan hempeä ja sopii täydellisesti kauniille mallillesi! Ilmottele Sanni jos kaipaat vapaaehtoista meikattavaksi :)

  15. 16

    Veppe sanoo

    Ei tosiaan tunnu kivalta moittia kenenkään taidonnäytettä, mutta minäkin ihan järkytyin tuosta Salla-mallille tehdystä meikistä. Ei se minusta mitenkään luokattoman ”huonosti tehdyltä” näytä, mutta tosi pahasti epäsopivalta kyseiselle mallille.

    Silmämeikin väritys ei lainkaan sovi silmien väriin tai ihon sävyyn, ja mallin silmien suhteellisen suurta etäisyyttä ei ole onnistuttu tasapainottamaan, vaan päinvastoin. Huulimeikinkin väri on jotenkin tosi muovinen ja hienostumaton, teennäisen näköinen mallilla. Myös meikkipohja näyttää minusta aivan liian paksulta ja rasvaiselta, kun häämeikissä (ja kaikessa meikissä) toivoisi nimenomaan raikkautta.

    Malli näyttää upealta kuvassa, jossa kulmia käsitellään, mutta lopputulos on suoraan jostain kasaridiskohelvetistä. En voi käsittää, miten joku voisi liittää tämän mielikuvaan häistä. Voi ei.

  16. 18

    ella sanoo

    Mielestäni Juliuksen meikki suurentaa mallin silmiä kauniisti. Väriyhdistelmä on tosin mielestäni erikoinen. Tummansinivihreän sijaan olisin ehkä yhdistänyt vaaleanpunaisen tummaan ruskeaan tai violettiin, mutta olenkin hieman tylsä ja turvallinen :) Mallilla on mielestäni erittäin kauniit, mutta persoonalliset piirteet. Uskoisin, ettei kokenutkaan meikkaaja näe jatkuvasti vastaavaa, joten haastetta parhaiden puolten esiintuomiseksi on varmasti riittänyt.

  17. 19

    Jatta sanoo

    Itse tavallaan tykkään opettajan meikistä. On totta, että etäällä toisistaan olevia silmiä olisi saanut myös paremmin tasapainotettua. Mutta jotenkin merenneitomaiset sävyt, tykkään.

  18. 20

    Minttu sanoo

    Minäkään en pidä opettajan tekemästä meikistä… Se on epäsiisti ja alarajaus näyttää oudolle, koska alaripsissä ei ole ripsiväriä. En myöskään ymmärrä miksi meikissä on käytetty vihreää. Mielestäni lila/vaalenpunainen-yhdistelmä olisi sopinut mallille paremmin. Olen tosin täysin amatööri meikkauksessa, jotene ehkä en vain ymmärrä tätä meikkiä.

    Myös muut meikit ovat jotenkin liian tummia ja sopisivat ehkä paremmin discoiltaan kuin hää/juhlameikiksi. Sannin meikki on ehdottomasti kaunein. Värit sopivat mallille ja lopputulos on raikas, eikä liian meikatun näköinen ja tunkkainen.

  19. 21

    Kate sanoo

    Ei voi olla totta. Itku tulisi, jos nousisin ammattimeikkaajan tuolista tuon näköisenä. Malli on nätti, mutta tuo on selvä Russian working girl look. :( Julius tukiopetukseen!

    Sannin meikki on selvästi nätein.

  20. 22

    Kata sanoo

    On kyllä harvinaisen epäsiisti tuo eka meikki. Naama kiiltää aivan kuin olisi hikinen. Ja värit tuo mieleen itäeurooppalaiset meikit. Huh

  21. 23

    Kata sanoo

    Tuli vielä mieleen se Sannin kaverin meikkaus, jolle liika meikki ei sopinut ollenkaan vaan luonnollisempi tyyli… Tuolle Sallalle olisi häämeikiksi ehdottomasti sopinut kevyempi ”maski”.
    Itse olen saanut saman lopputuloksen Stockmannin Mac:ssa, siellähän saa ilmaisen meikin kun ostaa muutaman tuotteen. Ne laittaa aivan liikaa vahamaista pohjaa, kulmat todella oudoiksi jne. ja lopputulos on vähän samannäköinen :(

  22. 24

    sanoo

    Toisin kuin suurin osa täällä, mä tykkään Juliuksen meikistä värivalintojensa puolesta, erottuu positiivisesti perinteisestä hempeän vaaleanpunaisesta häämeikistä. Myös sävyjen asettelu on mielestäni taidokas, joskaan tämä ei mallin silmänmuodolle oikein ole sopiva. Epäsiisti on kyllä tuo alarajaus.

    Sinun meikkisi on kyllä parhaiten häivvytetty ja oikein sointuva, juuri sitä tyyliä, mitä moni varmasti häämeikiltään hakee.

  23. 25

    sanoo

    Hei kaikki,

    Kiitos kovasti palautteesta ja kommenteista, ne ovat aina arvokkaita. Ajattelin sanoa jotain aiheesta, kun mielipiteet tuntuu olevan niin vahvasti jakautuneet. En aio puolustella meikkaustaitojani, sillä niistä on aivan riittävästi näyttöä toisaalla. Haluaisin vain kiinnittää lukijoiden huomion muutamaan seikkaan, jotka juuri tässä meikissä poikkeavat tyypillisestä.

    Ensinnäkin, nämä kurssien demomeikit eivät ole maksettuja/toivottuja/tyylillisesti optimoituja meikkejä. Ne ovat TEKNISIÄ demoja, joissa näytetään kokoelma erilaisia tekniikoita, vaikka ne eivät juuri sille mallille sopisikaan. Salla on kaunis ja ihana malli, mutta hänellä ei ollut tässä mitään valinnanvaraa ja olisin aivan mahdollisesti tehnyt samat valinnat melkein kelle vaan tässä tilanteessa.

    Tällainen demokuva irrotettuna sen tekemisen yhteydessä puhutuista tai näytetyistä ”kikoista” ja tekniikoista voi siis olla aika kummallista katsottavaa. Sentään tein tästä tällä kertaa lähes symmetrisen, sillä usein saatetaan demoissa tehdä jopa kaksi täysin erilaista kasvonpuolta.

    Tarkempina pointteina juuri tässä meikissä:
    – Silmämeikin väri valittiin ensisijaisesti esittelymielessä, sillä on aivan totta, että jokin muu yhdistelmä (esim lila) voisi sopia Sallalle paremmin. Usea kurssilainen vaan sattui sanomaan ennen värivalintaa, että ei oikein ole käyttänyt vihreää kellekään, tai että käyttää usein lilaa (mm. Sanni ;-), joten päätettiin tehdä tästä vihreä.
    – Kontrastinen look valittiin, jotta häivytystekniikkaa ja silmän muotoilua voi demonstroida selkeämmin, kuin esimerkiksi ”yksivärisemmmässä” smoky eyes-tyylissä.
    – Pinkki väri laitettiin sisänurkkaan täysin kokeellisesti, koska näissä demoissa on se tarkoitus opiskella, eikä käyttää vain turvallisia menetelmiä.
    – Sisärajauksessa käytettiin Kohl-kynää, joka voi joillain lähteä pois joskus aika nopeasti. Riippuu silmän kosteudesta jne. Esim Aqua Shadow -kynä pysyy tuntitolkulla, mutta sitä ei nyt käytetty, koska demomeikin ei nyt tarvinnut pysyä yhtä kauan.
    – Sisärajaus tehtiin kahdella värillä vain siksi, koska kukaan kurssilaisista ei ollut siitä kuullutkaan, joten silmien etäisyys tuli senkin vuoksi korostetuksi enemmän kuin pelkällä tummalla sisärajauksella olisi ollut.
    – Sisänurkassa on usein kiva käyttää valoa, ja demonstroitiin siihen kelpaavia tuotteita. En halunnut sittemmin peittää niitä jollain tummalla.
    – Kurssin nimi oli Hää- ja juhlameikkikurssi, jolloin päätin tehdä tarkoituksella keskimääräistä Suomalaista häämeikkiä voimakkaamman meikin. Ei ole myöskään kovin tarkoituksenmukaista pyytää oppilaita kurssille ja demota heille jokin kevyt meikki jonka he jo osaavat.
    – Ripset jätettiin laittamatta, vaikka niistä kyllä puhuttiin, koska niiden laittaminen oli osallistujille paljon tutumpaa kuin jotkin muut meikkaustekniikat. Keskityttiin siis näyttämään ja opettamaan niitä kullekin vaikeita juttuja.
    – Pohjassa näytettiin useiden tuotteiden päällekkäistä käyttöä, joita ei useinkaan tarvitsisi laittaa päällekkäin. Esim useita peiteaineita käytettiin eri vaiheissa ja tavoilla.
    – Tämä valokuva ei ollut tarkoitettu julkaistavaksi, vaan akateemiseksi ”dokumentaatioksi” kurssilaisille. Sen ilme, kuvauskulma, valotus, rajaus ja käsittelemättömyys ovat tarkoituksenmukaisia. Valitettavasti virallista hyvää kuvaa demomeikistä ei saatu ajoissa. Tietysti näytämme kaikki paremmalta hymyilevinä ja usein myös vinokulmasta, mutta silloin ei nähdä esim niitä symmetrioita.

    Toivon, että tästä syntyy jotain yleistä lisätietoa kaikille, sillä opetustilanteet ovat varsin erilaisia, kuin ”oikeat” meikkitilanteet. Itse olen siitä eniten iloinen, että ilmiselvästi pidätte oppilaitteni tekemistä meikeistä, koska sehän on parasta palautetta opettajalle. ;-)

    Kiitos vielä Sanni, kun pääsit osallistumaan, sulla oli tosi hyviä kysymyksiä ja pointteja. Ja kiitos tietysti kaikille malleille ja muillekin oppilaille, mikäli näette tämän. :-)

    Julius Sepponen
    Make Up For Ever Academy

    • 25.1

      Bemu sanoo

      Hei Julius, kiitos kommentistasi :) Tämä saa katsomaan meikkiä ihan uudella tavalla. Mehän katsoimme sitä siihen ”tavalliseen tyyliimme”. Olisipas ollut mielenkiintoista nähdä video tästä!

      • 25.1.1

        RainDrop sanoo

        Minakin kiitan tasta kommentista, olin samaa mielta monien kanssa, etta tuo demomeikki ei ole erityisen kaunis, mutta luettuani tuon vastauksen huomaan, etta se ei varsinaisesti ollut tarkoitustaan, vaan eri tekniikoiden ja tuotteiden esittely, tietylla tavalla kokonaisuus ”uhraten”.

        Ehka tekstissa olisi ollut tarpeen alun perin korostaa enemman tuota opetuspuolta. Ja on ihan totta, etta turha maksaa kurssista, jos siella ei opi mitaan uutta. Mielenkiintoinen postaus joka tapauksessa.

        • 25.1.1.1

          Sanni sanoo

          Ehka tekstissa olisi ollut tarpeen alun perin korostaa enemman tuota opetuspuolta.

          Minullekaan tämä Juliuksen vastineessaan valottama puoli demomeikistä ei selvinnyt paikan päällä. Muuten olisin sen varmasti tekstissä maininnut. :)

    • 25.2

      Morre sanoo

      Minäkin kiitän tästä kommentista! Se tosiaan taustoittaa kuvaa ihan eri tavalla ja selittää, miksi se on sellainen kun on.
      Tämä tavis oppi siis taas jotain uutta! :)

    • 25.3

      sanoo

      Kiitos Julius valaisevasta kommentista, tämä selvensi varmasti asiaa monelle, mukaan lukien itseni. Minulla oli tosi mukava iltapäivä, ja opin tosi paljon uutta. Joten ilo oli kyllä minun puolellani! :)

  24. 26

    sanoo

    Kauhean negatiivisia kommentteja täällä :/

    Itse olen sitä mieltä, että kaikki meikit ovat kauniita :) Omaan tyyliin häämeikiksikin sopisi demomeikin tyyli parhaiten, pidän näyttävästä meikistä jo arkenakin joten häämeikiksikään en haluiaisi mitään kovin valjua. Mielestäni demomeikin meikkipohja on kauniin kuulas (jokainen joskus meikkejä kuvaillut tietää että tietynlainen valaistus saa meikkipohjan kuin meikkipohjan kiiltämään huomattavasti todellisuutta voimakkaammin) ja yläluomen meikki todella kaunis ja taitavasti tehty. Kahdella värillä tehty sisärajaus on muuten tosi hyvä vinkki, jota aion jatkossa hyödyntää! :)

    Mun mielestä aika vanhanaikaista ajattelua että tietynlaisia silmiä pitäisi meikata jollain tietyllä tavalla. Tylsiä ja turhia sääntöjä, joista en ainakaan itse välitä tippaakaan! :)

    • 26.1

      Veppe sanoo

      Luulen, ettei monikaan meistä kyseistä meikkiä kammoksuneista ajattele, että meikkauksessa tarvitsisi orjallisesti noudattaa mitään erityisiä sääntöjä. Se nyt vaan on ihan kiistaton tosiseikka, että on joitakin yleisiä linjoja sille, millaiset kasvot useimpien mielestä näyttävät miellyttäviltä, ja millaiset eivät. Vaikka joku tykkäisikin kokeilla runsaasti räväköiden meikkien kanssa, onhan se pohjimmainen päämäärä kuitenkin yleensä siinä, että kasvot olisivat joka tapauksessa miellyttävän näköiset.

      Selvästikään Sallan meikki ei useimpien lukijoiden mielestä imarrellut tämän kasvoja, mutta ei se tarkoita, että olisi ollut olemassa vain yksi ”oikea” vaihtoehto.

      Joka tapauksessa, kiitos Juliuksen kommentin, nyt on helppo ymmärtää, ettei kyseessä ollutkaan varsinainen eheä meikki, joten voin itsekin syödä turhat, kriittiset sanani kyseisestä meikistä. :)

  25. 27

    Päivi sanoo

    Juliuksen mallin silmät ovat kaukana toisistaan. Hänen tekemänsä meikki vain korosti silmien etäisyyttä, joten ei todellakaan näyttänyt ammattilaisen työltä…

  26. 28

    Jenny sanoo

    Mielenkiintoinen keskustelu kerrassaan ! Päivi, etkö ymmärtänyt Juliuksen kirjoituksesta että tässä oli kyse eri TEKNIIKOISTA, jotka olisi tehty mallille kuin mallille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.