Eikö meikki kestä? Ratkaisu voi löytyä täältä

Sain juuri testiin kiinnostavan läjän tuotteita, joita oma ihoni ei tarvitse. Mutta monelle muulle nämä ovat meikkipussin kulmakiviä ja meikin elinehto: meikin pohjustajat ja kiinnittäjät.

UrbanDecay meikin pohjustus

Tuotteet on saatu Urban Decaylta.

Ihanan näköisiä..! En ole varmasti koskaan nähnyt näin viehättäviä meikinpohjustus/kiinnitys-tuotteita. Ylipäänsä koko Urban Decayn visuaalinen maailma iskee minuun täysillä. Pakkaukset ovat samalla leikkisiä ja nuorekkaita mutta tyylikkäitä.

Urban Decay Makeup Setting Spray

Violettia kauneutta… <3 Melkein harmittaa että minulla ei ole näin söpöille tuotteille käyttöä.

Urban Decay Prep Priming Spray

Kosteuttava Quick Fix on ainoa joka sopii myös minun iholleni

Oman ihoni kautta en pysty näiden vaikutuksia esittelemään, mutta koska tuotteet ovat kiinnostavia (ja niiden vaikutukset kiinnostavat teidän lisäksi myös minua itseäni), päätin hakea tuotteille testaajaa blogin kautta. Lisätietoa hausta postauksen lopussa.

Urban Decayn valikoimassa on ihan mahdoton läjä erilaisia meikin pohjustajia ja kiinnittäjiä. Kertoo siitä, että meikin keston ongelma on laaja ja todellinen. Tekisi mieli kirjoittaa, että ”tarvitaanko ongelman ratkaisuun oikeasti näin suuri kattaus erilaisia tuotteita..?” mutta hyvähän minun on sanoa koska en itse kuulu kohderyhmään. Joten jätän kyseenalaistukset sikseen ja esittelen teille koko köörin. :)

Yksi taikasana on yhteistä kaikille paitsi yhdelle Urban Decayn meikinkiinnittäjille: häivyttää huokosia. Pore blurring -trendi on edelleen kuuma kuin Z-Paletten Depotting-laite (kuka kuuli tästä draamasta…) ja vaikuttaa olevan tällä hetkellä asiakkaiden hakema ominaisuus ylitse muiden, koska se liitetään nyt jopa kosteuttavaan primeriin.

.

VOIDEMAISET PRIMERIT

Urban Decay pohjustaja Optical Illusion

OPTICAL ILLUSION kaikille ihotyypeille (en saanut tätä testiin)

34,90€ / 28 ml

Silottava, huokosia blurraava ja heleyttävä pohjustusvoide. UD:n valikoimasta kaikkein yleispätevin, kaikille sopiva primer jos henkilön ihotyyppi ei ole erityisen kuiva tai erityisen rasvoittuva.

Urban Decay pohjustaja De-Slick

DE-SLICK rasvoittuvalle, kiiltelevälle iholle tai kuumiin, kosteisiin olosuhteisiin (en saanut tätä testiin)

34,90€ / 28 ml

Mattapinnan jättävä, rasvaa ja kosteutta iholta imevä primer. Sopii niin rasvoittuvalle iholle kuin esimerkiksi kuvausolosuhteisiin joissa iho hikoilee kuumien studiolamppujen alla. Ja niin, blurraa niitä huokosia. ;) Voi käyttää myös meikin korjailuun pitkin päivää taputtelemalla primeria kevyesti meikin päälle kiiltäviin kohtiin.

Urban Decay pohjustaja Urban Defense

URBAN DEFENSE SPF 30 kaikille ihotyypeille (en saanut tätä testiin)

34,90€ / 28 ml

Suojakertoimellinen, läpinäkyvä geelikoostumuksellinen primer suojaa, blurraa huokosia ja lupaa myös kosteuttaa. Ei jätä valkoista kerrosta ihoon eikä tunnu tahmealta kuten monille suojakertoimellisille tuotteille on tyypillistä.

Tämä vaikuttaa minulle henkilökohtaisesti kaikkein kiinnostavimmalta tuotteelta alempana esiteltävän kosteuttavan suihkepohjustajan ohella, harmi että se ei ollut testituotteiden joukossa. Olen erityisen kiinnostunut kaikista kasvoille tarkoitetuista kevyttä ja ei-tahmaavaa tunnetta lupaavista aurinkosuojatuotteista. Tätähän voi siis käyttää ihan yksinäänkin aurinkosuojana.

Urban Decay pohjustaja Self-Adjusting

SELF-ADJUSTING normaalista rasvoittuvalle iholle, erityisesti epätasaiselle ihonsävylle

34,90€ / 28 ml

(tein sopivuusmääritelmän itse, en suosittelisi tätä koostumuksensa puolesta kuivalle iholle)

Kapseloituja pigmenttejä sisältävä primer tasoittaa ihon sävyä, silottaa, häivyttelee huokosia ja hillitsee kiiltoa.

Urban Decay Self-Adjusting Primer iholla

Kuvan saa klikattua isommaksi

Kokeilin tätä uteliaisuudesta enkä oikein ihastunut kuivakalta tuntuvaan koostumukseen. Levitin primerin kosteusvoiteella käsitellylle iholle ja se jätti ihon pinnan paikoin kuivan näköiseksi, etenkin posken alaosasta ja nenänpielestä (näkyy täysikokoisessa kuvassa). Kapseloitu pigmentti tasoitti ihon sävyä kiitettävästi. Päälle levitetty kosteuttava meikkivoide lopulta vähän paranteli primerin jättämää kuivakkaa vaikutelmaa.

Tällainen pohjustaja sopii erityisesti kirjavalle iholle jolla on paljon peitettävää ja tasoitettavaa, se tuo muassaan yhden lisäkerroksen peittävyyttä.

.

POHJUSTUSSUIHKEET

Nämä tuotteet valmistelevat ihoa meikille ja niistä on erityishyötyä etenkin kosteusköyhälle tai rasvoittuvalle iholle. Ne voi nähdä ikäänkuin kosteuttavan hoitosuihkeen ja primerin välimuotona. Niitä voi käyttää yksinään tai voidemaisen primerin alla.

Urban Decay B6 Prep Priming Spray

B6 PREP PRIMING SPRAY normaalista rasvoittuvalle ihotyypille

29,90€ / 118 ml

Hillitsee kiiltoa, rauhoittaa ja lupaa tasoittaa ihon sävyä (en kyllä tiedä millä teknologialla… suihkeessa ei ole pigmenttejä.) Ai joo, ja tämä on muuten se porukan ainoa tuote joka EI lupaa blurrata huokosia :)

Suihketta lisätään puhtaalle iholle ennen meikkiä tai voidaan käyttää milloin tahansa virkistämään ihoa päivän aikana tai illalla puhdistuksen jälkeen. Koostumus sisältää alkoholia (alcohol denat.) ja maissitärkkelystä heti veden jälkeen ylimpänä, eli en tarjoaisi tätä kuivalle ihotyypille vastoin UD:n omaa ”sopii kaikille ihotyypeille” -suositusta.

Tuote sisältää ensimmäisen patentoidun, stabiloidun muodon ulkoisesti käytettävää B6-vitamiinia (piti ihan googlata ja kyseinen yhdiste on kehitetty vuonna 2007). Ulkoisesti käytetty B6-vitamiini toimii mm. tulehdusta vähentävänä ja aknea hoitavana ainesosana.

Urban Decayn vinkki erityisen rasvoittuvalle iholle on suihkuttaa puhtaalle iholle ensin B6-sprayta ja taputella sitten kaikkein herkimmin kiilteleviin kohtiin De-Slick-primeria. Meikkivoiteen ja puuterin jälkeen koko komeuden voi vielä viimeistellä De-Slick MakeUp Setting Spraylla. Tuotteissa riittää… ;D

Urban Decay Quick Fix

QUICK FIX PREP PRIMING SPRAY normaalista kuivalle ihotyypille

29,90€ / 118 ml

Kosteuttava, valmisteleva ja huokosia supistava meikinkiinnityssuihke, tämä darling on mielenkiintoinen tapaus! Tämän pidän itse koska se on ainoa tuote josta ihoni saattaa hyötyä kosteustuotteena. En ole havainnoinut huokosten häivyttymistä mutta kosteussuihkeena se tuntuu oikein miellyttävältä ja kookosveden tuoma tuoksu on aina plussaa :)

Quick Fixin vaikuttavia ainesosia ovat kosteuttavan kookosveden ohella anti-age-vaikuttajien superottelija niasiiniamidi ja mineraaliyhdiste Sepitonic M3. Incin kärjessä on heti veden jälkeen hamamelisvettä, jonka oletan olevan mukana huokosten supistustarkoituksessa.

.

MAKEUP SETTING SPRAYS eli KIINNITTÄVÄT SUIHKEET

Nämä ovat vaihtoehto voidemaiselle primerille, tai lisävahvistus jos meikin pysyvyys on haasteluokkaa Mt. Everestin pohjoisseinä. Käytetään viimeisenä tuotteena valmiin meikin päälle.

Suihkeet sopivat myös silmämeikin kiinnitykseen (ehkä ihmiselle joka ei omista UDPP:tä..?); suihkauta  siveltimeen ennen luomivärin levitystä.

Urban Decay All Nighter

ALL NIGHTER kaikille ihotyypeille 29€ / 118 ml

Yksi Urban Decayn klassikkotuotteita. Suosittu meikinkiinnityssuihke sumuttuu hienojakoisesti ja lupaa saada meikin kestämään jopa 16 tuntia. Estää meikkiä valumasta ja kasaantumasta juonteisiin. Sisältää patentoidun Temperature Control -teknologian joka alentaa meikin lämpötilaa (!!) kuumissa ja kosteissa olosuhteissa, estäen meikkiä sulamasta ja valumasta. Kuulostaa uskomattomalta mutta ehkä se toimii, kun tuote on saavuttanut niin suuren suosion.

Suihke sisältää alkoholia toisena veden jälkeen joten ei jälleen ehkä se kaikkein ihanteellisin tuote kuivalle iholle.

Urban Decay De-Slick suihke

DE-SLICK rasvoittuvalle iholle 29€ / 118 ml

Voidemaisen De-Slickin suihkutettava kaveri. Hillitsee talin eritystä ja pitää meikin mattapintaisena. Ei lupaa ihan yhtä pitkää kestoa kuin All Nighter, ”vain” 12 tuntia ^_^

Urban Decay Chill MakeUp Setting Spray

CHILL kaikille ihotyypeille 29€ / 118 ml

Chill-suihke lupaa viilentää ja kosteuttaa ihoa, mutta ainakaan inci ei vaikuta järin kosteuttavalta. Itse asiassa – sen inci on täysin identtinen All Nighterin kanssa. Kummatkin sisältävät viilentävän Temperature Control -teknologian ja kummassakin on täsmälleen samat ainesosat samassa järjestyksessä. Kuitenkin Chill lupaa De-Slickin tavoin vähempää kestävyyttä kuin All Nighter ja sen markkinointikommunikaatiossa puhutaan kosteuttamisesta. Hmmm… Nyt olisi kyllä ollut kiva kilauttaa jollekin UD:n markkinointi- tai tuotekehitysosaston ihmiselle ja kysyä miten tuotteet eroavat.

Onko joku Karkkipäivän lukijoista käyttänyt kumpaakin? Tuntuvatko ne käytössä erilaisilta?

…tarkistinpa tässä vielä De-Slickinkin incin, ja sekin on sama kuin kahdella muulla. Olen vähän hämmentynyt.

*

Anyways, jos primereiden ja kiinnittelijöiden testaus kiinnostaa, ilmoitelkaa itsestänne kommenttilaatikossa. :) Etsin erityisesti rasvoittuvaihoisia testihenkilöitä joilla meikki valuu ja kasaantuu iholla herkästi. Koska tuotteiden postitus yksittäin on kallista, jaan ne kahteen tai kolmeen pakettiin eli valitsen 2-3 testihenkilöä. Valituksi tulleilta testaajilta pyydän raporttia tuotekokemuksista kuukauden käytön jälkeen.

Kiinnostuksensa testaajaksi voi ilmoittaa tiistaihin 28. helmikuuta kello 24.00 mennessä.

*

Kuinka moni teistä käyttää säännöllisesti pohjustajia ja / tai kiinnittäviä suihkeita?

Kommentit
  1. 1

    Immu sanoo

    Ehdottomasti kiinnostaa testata :) Mulla on sekaiho, erityisesti t-alueelta rasvoittuva, poskissa sen sijaan varsinkin näin talvisin iho on hyvinkin kuiva. Meikin kanssa saakin aina taiteilla kun t-alueelta meikki päivän aikana tuntuu katoavan mutta täysin rasvoittuvalle iholle tarkoitettuja tuotteitakaan ei voi käyttää poskien vuoksi. Erilaiset primerit ja kiinnityssuihkeet ovatkin tulleet tutuksi koska niillä on helpoin yrittää tasoittaa tilannetta eri ihoalueiden välillä -laiskana en jaksa kikkailla kahdella eri meikkipohjalla. Ja näin 30+ -vuotiaana ihohuokoset alkavat jo kaivata myös entistä enemmän sitä kuuluisaa blurrausta. UD:n tuotteita en ole itse testannut ja olisi kiva päästä kokeilemaan.

  2. 2

    VerdeL sanoo

    Mua ei kiinnosta testaus, mutta esittäisin toiveen, että ottaisit testiin hyvin eri-ikäisiä henkilöitä.
    Itselläni olen huomannut, että naama ei rasvoitu päivän mittaan, jos laitan bb voiteen suoraan iholle. Mutta jos laitan mitä vaan alle, niin kiilto tulee parissa tunnissa.

  3. 3

    Mmm sanoo

    Täällä myös yksi imnokas uusien juttujen testailija ilmottautuu mukaan testiryhmäarvontaan! :) Ongelmana itselläni on epätasainen ihonsävy sekä ongelmia meikin kestossa. Juuri tänään ihastelin töissä peilistä itseäni, miten hienosti meikki olikaan lähtenyt paakkuuntumaan ja kerääntymään kasoihin. Vaikka käytössä on toisen merkkiset primerit sekä meikin kiinnityssuihkeet ei meikki silti tahdo pysyä kauniina koko työpäivää. Olen myös kokeillut vaihtaa meikkivoidetta, mutta mikään ei ole auttanut.

  4. 4

    Anna sanoo

    Lumenen CC-voidetta oon käyttänyt ja sillä pärjännyt kohtalaisesti. Tunnin ajan pysyy siistinä, sen jälkeen meikki kerääntynyt nenänpieliin ja silmänalusiin. Työpäivän jälkeen meikki sulanut pois leuasta ja nenästä, en jaksa fiksailla päivän mittaan. T-alue on hyvin rasvainen, mutta pintakuiva, posket hilsehtivät aika ajoin, varsinkin talvisin. Hankala yhdistelmä, joka vaatii säännöllistä hoitoa. Meikin kiinnityssuihkeista ei ole kokemusta, auttaisikohan se minun ongelmaani.

  5. 5

    Hennis sanoo

    Heippa!
    Itselläni on oikukas pintakuiva, mutta rasvoittuva iho, joka reagoi herkästi mm. hormonaalisiin tekijöihin. Pari viikkoa kuukaudesta iho on ”hyvinvoivan” näköinen, mutta 8 tunnin toimistotyön jälkeen meikki näyttää silti nuhruiselta, erityisesti T-alue kiiltää ja silmämeikki on levähtänyt. Toisen pari viikkoa kuukaudesta iho on kokoajan öljyinen, myös poskista hehkuu ihon ”oma rasvainen highlighter”, eikä meikkivoide pysy paikoillaan. Iholle jää länttejä missä meikkivoidetta ei ole jäljellä ollenkaan, tai sitten päinvastoin se on kasaantunut nenänvieriin tai pikku juonteisiin. Tämä on hyvin epämiellyttävää, koska tapaan töissäni päivittäin uusia ihmisiä, ja siististä meikkilookista ei iltapäivisin ole tietoakaan.
    Olisi tosi mielenkiintoista päästä testaamaan näitä Urban decayn tuotteita, ja katsoa miten ne toimivat omassa käytössä vaativahkolle iholleni, ja jos ne onnistuisivat pitämään meikin kuulaana mutta mattana. Kiinnostaa myös jospa nämä onnistuisivat pitämään todella meikin paikoillaan työpäivän yli iltaan saakka. Ikää löytyy 23 vuotta.

  6. 6

    Lila sanoo

    Tänään riipaisevan elämäntarinansa suositussa Arvella- sarjassa kertoo L:n iho (nimi muutettu). ”Olin aina ollut suht hyväkäytöksinen iho, mutta jokin muuttui, kun kantajani siirtyi toiselle kymmenelleen. Aloin puskea finnejä, ja lopullinen romahtaminen tapahtui kun omistajani tuli raskaaksi. Silloin ei saanut huvia juuri mistään, joten syöksyin yhä syvemmälle ahdinkoon, ja minuun jouduttiin lyömään vahvoja peiteaineita ongelman kätkemiseksi. Tiesin menneeni liian pitkälle, sillä heti kun oli mahdollista, minut laitettiin vieroitukseen. Minuun käytettiin vahvoja lääkkeitä, jotka viimein nujersivat finnit ja talin tuotannon. Olin kuivilla noin puoli vuotta, ja se oli kantajalleni ihanaa aikaa. Pohjameikiksi riitti kevyt cc-voide, ja se kesti lähmääntymättä ja valumatta aamusta iltaan. Nyt kuitenkin huomaan, että olen jälleen suistumassa väärille raiteille. Aletaan olla siinä pisteessä, että rasvoitan ja paakutan huolella valellun meikkipohjan jo ennen puolta päivää. Tiedän, että nyt ollaan käännekohdassa, ja pian omistajani joutuu jälleen alkaa etsiä peittävämpiä meikkipohjia vaikkei haluaisi. Tämä tulee olemaan vaikeaa, koska olen kaiken lisäksi hyvin nirso ja janoinen, enkä hyväksy juuri mitään rasvojen ja paksumpien meikkivoiteiden liittoa. Minulla on katsokaas taito myös kuivattaa nenänpielet, poskia ja leukapoimua. Olen miettinyt, voisiko olla vielä jokin keino, jolla väärinkäytöstäni voitaisiin hillitä ennen seuraavaa vääjäämätöntä vieroitusta ja siksi pyydän, auttakaa!”

  7. 7

    SiiriMH sanoo

    Minuakin kiinnostaisi. Minulla on rasvoittuva ja epäpuhtauksiin taipuvainen iho, joka päivän päätteeksi kiiltää ja ihon punaisuus puskee esiin meikin läpi :( Meikki kerääntyy nenänpieliin tai oikeastaan nenää lähimpänä oleviin poskien kohtiin. Primeriä kyllä käytän, mutta ehkä se ei ole minulle sopiva tai sitten puuterissa on vikaa. Olen kyllä ajatellut hankkia jonkinlaisen setting sprayn, ihan vain kokeeksi. Käytän UD:n primer potionia luomien pohjustukseen, ja se on kyllä aina pitänyt loistavasti! Ongelma taitaa piillä muussa naamassa.

  8. 8

    Hanni sanoo

    Jo vain kiinnostaisi! Teen pitkää työpäivää, 24h kerrallaan, välillä kuumassa hikoillen, välillä kylmässä palellen. Työpäivän aikana otsa ja nenä rupeavat kiiltelemään kuin peili, ja koko ajan saa olla vessapaperilla töpöttelemässä. Illalla pesen meikit pois ja meikkipohjaa on pudonnut matkan varrelle niin paljon, että misellivesipumpuliin ei enää juuri saalista saa. Olen kokeillut Nyxin Pore Filleriä ja nyt käytössä on Smashboxin Photo Finish -pohjustaja. Kumpikin on vähän ”njääh”-tuotteita. Ihohuokoset ammottavat ja otsa kiiltää edelleen. Joten ehdottomasti testaisin mielenkiinnolla!

  9. 9

    momo sanoo

    Kiinnostaa! Ihoni on todella haastava meikin kannalta, sillä se on sekaiho. Yhtäältä se rasvoittuu ja meikki häviää ties minne, mm. laajentuneisiin huokosiin, toisaalta taas se on pintakuiva ja meikki saattaa nätisti tarttua kuiviin kohtiin. Näin siis huolellisesta hoidosta huolimatta :D Joten olisin kyllä aika loistava testihenkilö. Oman soppansa tuo että välillä pyöräilen 8 km / suuntaansa, ja tykkään meikata ennen lähtöä, joten ekstremesuhteetkin löytyisi täältä… :D Olen kokeillut muistaakseni IsaDoran ja Couleur Caramelin (en kyllä muista varmaksi) primereita, eivät toimineet, joten olisi mielenkiintoista testata näitäkin :)

  10. 10

    SiiriS sanoo

    Ovat kyllä ihanan raikkaan näköisissä pakkauksissa. Viikonloppuna näitä juuri Sokoksella hipelöin ja mietin, että pitäisikö raaskia hankkia. Jätin tuotteet vielä kuitenkin hyllylle huutelemaan perään.

    Tuo Self-Adjusting tuote alkoi nyt erityisesti kiinnostaa. Tällä hetkellä meikinpohjustajana on käytössä Nyxin Pore Filler, mutta tuollainen ihonsävyä tasoittava olisi toisaalta ehkä parempi. Posket ovat niin kirjavat meinaan aknen arvista… :( Ja koska tosiaan iho puskee epäpuhtauksia niin iho alkaa myös kiiltelemään hyvin nopeasti päivän aikana, joten olisin varteenotettava testaaja tuotteille. Kerrankin tästä rasvanaamasta voisi olla iloa jollekkin! ;D

  11. 11

    kaesa sanoo

    Täällä olis kans yksi sekanaama vapaaehtoisena testaamaan. Ei juurikaan epäpuhtauksia, mutta hieman aknearpia poskissa ja rasvoittuva T-alue. Jonkin verran näkyviä huokosia nenänvarressa ja poskissa. Näitä varsinkin hankala peittää meikkivoiteella, ja vaikka puuteroisi niin naama alkaa kiiltää suht nopsaa.

  12. 12

    Shain sanoo

    Kiinnostaa! Aiemmin ihoni on ollut tähän vuodenaikaan rutikuiva, mutta raskaushormonit tekevät omituisia asioita. Edelleen poskilta ja otsasta löytyy vähän kuivaa, mutta nenänpielet rasvoittuvat hetkessä! En jaksa käyttää puuteria päivisin, vaan haluaisin että meikki pysyy nättinä työpäivän ilmankin. Siksi olen viimeaikoina ollut erityisen kiinnostunut primereista ja kiinnityssuihkeista. Lisäksi nenänpääni on ollut aina tosi outo, siitä meikki katoaa vaikka en mielestäni päivän aikana edes koske siihen!

    Tuota self-adjusting primeria olen harkinnut ihan ostoslistalle, mutta sen vaihtelevat arvostelut mietityttää. Ihoni on punainen ja helposti ”leimahtava”, tulkitsen tämän siis rosaceaksi. Kaikki sävyä korjaavat tuotteet ovat mielenkiintoisia, mutta haastavan ihotyypin vuoksi en viitsi kauheasti testailla mitään. :/

  13. 13

    Hattara sanoo

    Täällä olisi yksi innokas testaaja! Ei meinaa meikki pysyä nassulla toimistoarjessa. Iho rasvoittuu ja meikki rullaantuu. Välillä mietin miltä arkimeikki näyttäisikään, jos tekisin päivällä jotain muutakin kuin istumatyötä.. :D Nooo, varmaan samalta kun juhlameikki, joka lähtee myös vauhdilla liikenteeseen ilman jatkuvaa puuterointia.

  14. 14

    Copper sanoo

    Täällä yksi tuotteista kiinnostunut rasvanaama, epäpuhtaalla iholla ja isoilla ihohuokosilla. Työpäivän jälkeen on ehdottomasti pyyhittävä kaikki meikkipohja naamalta, ei puhettakaan että voisi iltaan asti samoilla meikeillä olla! Ei puhettakaan että päivämeikistä muokkaisi iltameikkiä :D aina saa välissä poistaa päivämeikin ja aloittaa alusta. En ole primereista huomannut vaikutusta pysyvyyden kannalta, mutta huokoset se kyllä hyvin häivyttää. Ostin myös kokeiluun sen cliniquen anti blemish meikkivoiteen (en muista koko nimeä mutta suosittelit sitä rasvaiselle iholle), mutta se on niin paksua että lopputulos on kahta kauheempi ja suttuisempi kun se lähtee liikkeelle.

  15. 15

    Mari sanoo

    Kovasti kiinnostaisi testata! Ikää on 40+ , iho on sekaiho, T-alue kovin rasvoittuvan ja kiiltelevä. Ongelmana on päätetyö ja pitkät päivät, tuntuu että näytöt (niitä on töissä moonta) syö 12,5-tuntisen päivän aikana meikkivoiteen kokonaan kasvoilta. Iho kiiltelee ja meikkivoide on kulahtaneen oloinen jo muutaman tunnin jälkeen. Olen kuitenkin töissä paikassa jossa ravaa vieraita joiden varalta kasvojen pitää olla edustuskuosissa vielä illallakin, kaikenlaiset primerit ja kiinnityssuihkeet joista olisi apua ovat enemmän kuin tarpeen. ☺

  16. 16

    Juuli Seppänen sanoo

    Täällä yksi kiiltävä naamainen testaaja ilmoittautuu!
    Nyxin meikinkiinnityssuihketta testanneena en saanut siitä mitään irti. Ihoni kiilteli ihan samalla tapaa kuin aiemmin. Joku oli kommentoinut tuotetta, että on parempi kun Urban Decayn vastaava. Ostinkin sitten UD:n De slickiä aikoinaan, vaikka tämä lupasikin ”vain” 12h kun taas All nighter 16. Yllätyin todella kun sanoit, että inc on ihan sama kuin muilla setting spaylla! Miten tuotteet sitten voivat olla erilaisia vaikutuksiltaan..? Täytyy mennä Sokoksen UD pisteelle ja tentata myyjiä. :D
    Minua kiinnostaisi varsinkin UD:n pohjustustuotteet, ne ovat kai uusia. Josko pohjustustuotteella ja kiinnittyssuihkeella saisi vihdoin, heti tunnin päästä kiiltelevän, naamataulun ojennukseen. Monia keinoja kun siihen on tullut testailtua. Meikki tuntuu kasautuvan varsinkin siitä syystä, kun puuteria on _pakko_ lisäillä päivän mittaan usein ja vaikka kuinka koitat painella rasvaisuutta pois ennen lisäystä (ja tämä vie myös meikkiä pois ja sitäkin täytyisi lisätä) niin kyllähän se puuteri silti tekee naamasta kakun päivän mittaan. En jaksaisi enää tätä samaa ongelmaa.
    Liekkö nyt pakkauksien uudistuttua olisi inc lista muuttunut..?

  17. 17

    sanoo

    Haluaisin kovasti testata, otsa ja leuka kun etenkin tuntuu yhdessä nenän kanssa kiiltävän tosi nopeastikin ja tähän ei ole löytynyt mitään ratkaisua.

  18. 18

    Anni sanoo

    Apua!! Ois iiihan huippua päästä testaamaan näitä uutuuksia. Mulla on aina ollut ongelmana meikin katoaminen nenältä ja kasaantuminen nenän pieliin, leualle ja otsan ryppyyn (jep 21 vuotiaalla..). Myös laajat huokoset poskissa ja leualla vaivaavat. Eri komboista huolimatta tämä tapahtuu parhaimmillaan jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Olisi mahtavaa päästä testailemaan näitä ja olla avuksi! <3

  19. 19

    Anna sanoo

    Nämä UD:n putilot ovat kyllä niin ihanan raikkaan värisiä! Kiinnostaisi hirmuisesti kokeilla, mutta valitettavasti rahapolitiikka ei anna millään periksi :(.

    Mutta siis täällä ilmoittautuu yksi jolle ihon rasvoittuminen ja meikin paikoillaan pysyminen on ainainen haaste.. Meikki näyttää about nanosekunnin virheettömältä kunnes KABOOM ja nenänpielet sekä leuka huutaa hoosiannaa rasvaisuudellaan, NIIN ärsyttävää!! :D Oli talvi tai kesä. Hauskinta tässä on se että iho on muuten hyvin pintakuiva, ja toisaalta taas ihan super rasvainen. Noh, ongelmansa kullakin :D

    Toivottavasti onni suosii ja pääsisin testailemaan moisia ihanuuksi ! <3

  20. 20

    Anniina sanoo

    Kiva olisi päästä testaamaan! Minulla on rasvoittuva iho, ja lähes kaikkien meikkivoiteiden kanssa iho kiiltelee jo muutaman tunnin päästä meikkaamisesta. Macin Studio Fix toimii parhaiten, mutta jossain vaiheessa päivää iho alkaa kiillellä eikä sama pohja koskaan kestä siistinä koko päivää. Nyxin setting sprayta olenkin jo testaillut, mutta siitä ei ole sen suurempaa hyötyä ollut. Monet meikkivoiteet ja primerit olen tosiaan testaillut, ja olisi ihana päästä näitäkin testailemaan!

  21. 21

    Heini sanoo

    Kiva olisi päästä kokeilemaan! UD:sta ei ole kokemusta kuin yhden suihkauksen verran siskoni kiinnityssuihkeesta 😁 Itselläni t-alue on rasvoittuva, mutta silti siinä esiintyy välillä hilseilyä. Poskilla on jonkin verran aknearpia, joita olen saanut Bio-Oililla hieman häipymään. Edellisen meikkivoiteen loputtua ostin meikkivoiteen, joka lupaili hyvää kestoa ja liikkumattomuutta jne. Odotukset oli kovat, mutta ei vain oikein toimi. En osaa sanoa aiheuttaako toimimattomuuden joku muu tuon lisäksi käyttämäni tuote vai mikä 😐 Olisi kiva, jos tuon meikkivoiteen voisi käyttää loppuunkin. Eli täältä löytyy innokas testaaja 🙂

  22. 22

    Marilou sanoo

    Täälläkin ilmoittautuu yksi toiveikas sekaihoinen rasvanassu testaajaksi. Ikää on jo reilusti kolmenkympin paremmalla (pahemmalla?) puolella, mutta pärstäkerroin yhä kuin teinillä. Meikki siis liejuuntuu t-alueelta valon nopeudelta, paakkuuntuu nenänpieliin, sulaa pois, näyttää kökköiseltä ja rumalta. Erilaisia primereita on tullut testattua ilman mitään valaistumisen tunnetta, lähinnä yksi Andalou Naturalsin BB-aurinkosuoja on toiminut tähän asti parhaiten rasvoittumisen hillitsemiseen. Tuossa on kuitenkin ongelmana se, että jättää kasvot todella valkoisiksi, ja jotenkin se valkoisuus kuultaa varsinkin loppupäivästä meikin läpi, jolloin näyttää jo ihan kalkitulta haamulta. Kaikenlaista… olisi tosiaan jännää päästä kokeilemaan, olisiko UD:sta kenties tämän nassun meikkipäivien pelastajaksi :)

  23. 23

    Katariina sanoo

    Kiinnostaa ihan hirveästi nämä tuotteet ja testaaminen!! Olen 32v ja t-alueella hirveästi laajentuneita huokosia ja olen kokeillut vaikka mitä tuotteita, primereista mattavoiteisiin ja pari pore minimazeria tullut myös testattua mutta mikään Ei ole vielä täysin vakuuttanut minua vaikka useita varsin hyviä on toki löytynyt! Ihoni on helposti rasvoittuva vaikka selkeitä finnejä ei ole niin paljon.. lähinnä mustapäitä ja juurikin laajentuneita ihohuokosia! Kuivia kohtia ihostani löytyy suupielistä eli hieman haasteellinen iho varsinkin talvella. Ja ihoni alkaa kiiltämään meikin läpi lähes aina jossain vaiheessa eli vaadin meikillä todella paljon pysyvyyttä.
    Meikkaan päivittäin ja pyrin aina huolelliseen ja hyvään meikkipohjaan. Eli näiden tuotteiden tuloksia aijon seurata jokatapauksessa:)

  24. 24

    Fanniii sanoo

    Olis mahtavaa päästä testaamaan näitä, on sen verran rasvottuva iho että pitää keksiä aika tehokkaat meikit että kestää koko päivän. Ilman primeria ja kunnon pohjameikkiä lähtis rullaamaan ihan hetkessä kaikki meikit pois.

  25. 25

    Mja sanoo

    Kiinnityssuihkeita en ole koskaan testannut, mutta monenlaista primeria kyllä. Urban Decay on jäänyt primereissa kyllä minulta väliin, UDPP:a lukuunottamatta. Paras koskaan hankkimani tuote!

    Tuntuu, ettei mikään primer/meikkivoideyhdistelmä toimi minulla. Parhaiten tuntuu pysyvän Lumenen CC-voide ilman minkäänlaista pohjustusta. Se sulaa pois vasta 3 tunnin päästä ;)

    Ihoni on hankala… Suuret huokoset, epäpuhtauksia, runsas rasvaisuus T-alueella sekä pintakuivuus muualla. Lisäksi poskissa ja nenänpielissä on hieman couperosaa.

    HELP!

  26. 26

    Mirveli sanoo

    Olisi kiva päästä testaamaan. Ikää on 40v ja iho aika hyvä ikäisekseni, mutta viime aikoina olen huomannut juonteita silmien alla. T-alue kiiltelee, muu iho ritisee kuivuuttaan. Kuivalla osuudella meikki pysyy. Ongelma, jonka ratkaisemiseksi haluaisin testituotteita käyttää, on meikin leijuminen t-alueella. Meikki asettuu nätisti, mutta nousee ikään kuin ilmaan ja liikkuu :) Käytän primeria ja vaihtelevasti erilaisia meikkipohjia. Jospa kiinnityssuihke liimaisi meikin minunkin nenälleni :)

  27. 27

    Maarit sanoo

    Ehdottomasti kiinnostaisi testata! :) Olisin juuri sopiva ”koekaniini”, monia eri kiinnityssuihkeita ja myös pohjustustuotteita on käyty läpi (NYX, Dermosil, Gerard Cosmetics ym.) mutta mikään ei ole tähän mennessä auttanut paljoakaan, meikki alkaa muhjuuntumaan noin tunnin päästä, olin sitten istunut paikoillani kuin tatti tai liikkunut paikasta A paikkaan B. Sekään ei auta vaikka olisi kuinka kireän kuiva ilma, sangen raivostuttavaa… Kiillonpoistopapereita kuluu tuhottomia määriä, joten olisi tervetullutta löytää The Suihke! Tiedä vaikka UD olisi juuri oikea minun iholleni :)

  28. 28

    Sophia sanoo

    Mua kiinnostaisi testaus! Iho rasvoittuu tosi nopeasti nenästä ja sen ympäriltä ja leuasta ja on myös laajentuneita ihohuokosia. Poskista iho onkin sitten kuiva ja tuntuu että meikki helposti näyttää ”cakey” siinä. Tai niin että kuivuus korostuu :D Ostin juuri lorealilta yhden meikinkiinnityssuihkeen ja oon kyllä kokenut että vähän auttaa ettei iho rasvotu niin nopeasti. Primerit on yleensä niin silikonisia että niistä on enemmän haittaa kun hyötyä niin en ole niitä moneen vuoteen edes kokeillut. Olisi kiva testata jos näistä olis todellista apua :)

  29. 29

    Pia sanoo

    Täällä myös kiinnostunut! Nopeasti rasvoittuva, mutta pintakuiva iho, poskissa vielä couperosaa. Meikkaan päivittäin, mutta mikään meikki ei pysy kunnolla (olipa ”halpista” tai Joe Blasco/Ben Nye-tasoa). Aamulla meikki on siisti, mutta jo parin tunnin kuluttua iho kiiltelee. Usein illalla pitää meikit pestä ajoissa pois, koska tuntuu että meikki valuisi eli alkaisi mennä silmiin. Lisähaasteena vielä silmien malli; silmät ovat syvällä ja liikkuvaa luomea ei suoraan katsoessa näy. Viimeistään iltapäivällä sitä luomiväriä sieltä luomivaosta levitellään taas…Kaikenlaisia tuotteita on käytetty, mutta ainakaan toistaiseksi tähän kiiltävän naaman ja valuvan meikin ongelmaan ei ole täsmätuotetta löytynyt. Urban Decayn luomivärit on huippuja (vaikka nekään eivät pysy koko päivää!), joten olisi kiva kokeilla näitäkin.

    • 29.1

      Sanni sanoo

      Lisähaasteena vielä silmien malli; silmät ovat syvällä ja liikkuvaa luomea ei suoraan katsoessa näy. Viimeistään iltapäivällä sitä luomiväriä sieltä luomivaosta levitellään taas

      Olethan kokeillut erillistä luomivärin pohjustajaa? Urban Decaylla on yksi markkinoiden parhaimmista, Primer Potion (tuttavallisesti UDPP). Olen luottanut siihen jo 11 vuotta <3

      • 29.1.1

        Pia sanoo

        Olen testannut monia tuotteita, mutta vielä yksikään ei ole pelastanut :). Urban Decay on kyllä vielä kokeilematta, joten ehkä sitkeästi vielä jatkan sen pelastajatuotteen etsimistä, kiitos vinkistä :)

  30. 30

    NA sanoo

    Täällä myös olisi innokas testaaja!

    Blogisi kautta olen löytänyt monta tuotetta joista tullut ihan luottomeikkejä, testattu on vuosien varrella vaikka ja mitä, mutta esittelemistäsi tuotteista olen löytänyt lempparini. Ongelmana on edelleen rasvoittuva iho ja näpyt, naama kiiltelee herkästi ja varsinkin otsarypyt tässä vähän vajaan neljänkympin iässä keräävät meikin inhottavasti. Olen kovin skeptinen tällaisten tuotteiden suhteen, mutta kokeilisin mielelläni jos mahdollisuus tulisi!

  31. 31

    Heidikr sanoo

    Kiinnostaisi kyllä testata. Miten nämä tuotteet toimii mineraalimeikin kanssa? Minulla on pinnasta kuiva, mutta kuitenkin päivän mittaan kiiltäväksi muuttuva iho ja tuntuu että mineraalimeikkipuuteri vaan häviää iltapäivään mennessä ainakin t-alueelta. Turhauttavaa!

  32. 32

    Mmie sanoo

    Täällä kiinnostunut ilmoittautuu. Rasvainen iho, ei aikaisempaa kokemusta kiinnittäjistä\pohjustajista, mutta todella kiinnostunut kokeilemaan. Jos näillä vaikka saisi meikin oikeasti pysymään :D

  33. 33

    Kmkt sanoo

    Testaus kiinnostaa. Täältä löytyy erittäin kuiva iho, jolta meikki vaan katoaa päivän mittaan. Puuteria en voi käyttää kiinnitykseen kuivuuden vuoksi. Olisi hauska nähdä, että voiko tuollaisesta suihkeesta saada avun. :)

  34. 34

    Marika.T sanoo

    Kiinnostaisi kovasti testata, koska primereiden käytöstä ei kokemusta. 40v lähestyvä , iho pikemminkin pintakuiva paikoitellen. Meikkivoide ei silti näytä pysyvän kasvoilla kauniisti koko iltaa etenkin otsan ja poskien alueelta. Sokoksella käteeni urbanin jotain primeria ohimennen testasin, oli kauniin kuultavaa.

  35. 35

    Terttu sanoo

    Voih, en tullut lukeneeksi pariin päivään blogiasi, joten myöhästyin testaajaksi ilmoittautumisessa. Erittäin mielelläni luen testaajien kommentteja, koska minulla on meikin kiinnityssuihke hakusessa. L’Orealin suihke oli suuri pettymys. Se – ravistelusta huolimatta – levittyi suurina valkoisina pisaroina kasvoilleni. Apua tarvitaan, koska ihoni alkaa aina puolilta päivin kiiltää T-alueelta ikävästi. Olen koko päivän yleisön edessä, joten puuterin lisäily ei ole oikein tyylikästä…

  36. 36

    Nellimarianna sanoo

    Moi! Aiheeseen liittyen, olisin kiinnostunut kuulemaan, mitä volyymiripsiväriä suosittelisit rasvoittuvalle iholle, joka ei varise päivän aikana alaluomille?

    • 36.1

      Sanni sanoo

      Moi Nellimarianna! Nämä ”varisemattomien ripsarien” kysymykset ovat valitettavasti se (ehkä ainoa) asia, mihin en osaa oikein antaa minkäänlaisia apuja kauneustuoteasioissa :/ Itselläni kun ei mikään ripsiväri varise, niin en pysty luokittelemaan ripsareita variseviin ja varisemattomiin. Pahoittelut kun en osaa auttaa :/

  37. 37

    Jenna sanoo

    Mulla on ollut kokeilussa ud:n rasvoittuvalle iholle tarkoitettu suihke ja siitä oon tykännyt todella paljon <3. Hommasin kokeiluksi tuon ud De Slick primerin ja se ei kyllä toiminut yhtään, jätti ihon todella kuivaksi ja myöhemmin huomasin et se jätti naamaan valkoisia jälkiä tavallaan kun olisi valkoista puuteria mikä ei ole levittynyt naamaan kunnolla :/ se oli suuri pettymys

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.