Mielen ja ihon hoitoa: Comfort Zone Tranquillity

Jos edellisessä kosmetiikkajutussani liikuttiin sienimäisten kasvituoksujen maailmassa, nyt reissataan ihan toisenlaiseen kauneuden tuoksukohteeseen. Comfort Zone Tranquillity. Ylellinen, mieltä ja kehoa rentouttava, aromaterapeuttinen tuoksurituaali. Nimi kertoo olennaisen; tranquillity rauha, levollisuus, seesteisyys.

Ajankohta sarjan testaamiselle ei olisi voinut osua paremmin tavoitellessani, tai ehkä paremminkin palautellessani elämääni tänä keväänä rennompaa, vähemmän suorittavaa ja stressi-vapaampaa tapaa olla ja elää.

Comfort Zone on italialainen, ylellinen hoitolasarja joka oli itselleni viime viikon ”puolalaisen sienimetsän” tapaan aivan uusi tuttavuus. Comfort Zonen tuotteet ovat ns. normikosmetiikkaa eli sisältävät sekä synteettisiä että luonnollisia ainesosia. Valikoimassa on myös yksi Ecocert-sertifioitu sarja luonnonkosmetiikan ystäville, Sacred Nature.

Comfort Zone Tranquillity

Myös testaamani Tranquillity-linja on hyvin pitkälle vapaa synteettisistä ainesosista. Comfort Zone uudisti linjan viime vuonna luonnonmukaisemmaksi jättäen pois mm. silikonit, mineraaliöljyt, synteettiset väriaineet ja parabeenit.

Sarjaan kuuluu kahdeksan tuotetta joista sain maahantuojalta kokeiltavaksi kuusi: signature-tuoksuöljyn, vartalo- ja kylpyöljyn, vartalovoiteen ja -emulsion, suihkuvoiteen ja käsivoiteen.

Mutta Tranquillity-konsepti ei ole pelkästään tuotteita. Se on holistinen rentoutusmenetelmä, joka on kulkenut brändin mukana sen perustamisvuodesta 1996 saakka. Menetelmä yhdistää ihonhoitotuotteet ammattilaisen tekemiin spa-hoitoihin sekä ravintosuosituksiin ja vinkkeihin. Hengitysharjoitukset, uneen valmistava hieronta, värityskirja sekä stressiä lievittävät reseptit auttavat rentouden saavuttamisessa kiireisen elämän keskellä.

Tranquillity-kotihoitotuotteiden vaikutuksia kuvaillaan näin:

”Yhdistelmä eteerisiä öljyjä, pääosin seetripuun ja appelsiinin, auttaa tasapainottamaan ja rentouttamaan mieltä ja vartaloa sekä lievittämään stressiä ja jännitystä. Luo välittömän hyvän olon tunteen aromaterapiaa hyödyntäen. Erityisen hyödyllinen modernin elämän kiivastahtisuudesta irrottautumiseen.” Siis paketti, joka sopii kevään teemoihini kuin nenä päähän. <3

Comfort Zone Tranquillity Blend

Sarjan tähtituote on Tranquillity Blend (75€ / 50 ml), hoitomenetelmän tunnustuoksu tiivistetyimmässä muodossaan.

Tranquillityn pehmeän puinen tuoksu on olemukseltaan unisex-tyyppinen. Sitä on ollut kiehtovaa koettaa määritellä… tuoksu viipyilee taidokkaasti jossain feminiinisen ja maskuliinisen välimaastossa, paeten selkeää lokerointia. Latvatuoksun appelsiinia tai sydämen kukkaisuutta en haista kovinkaan selvästi vaan minulle tuoksu on ennen kaikkea puinen.

Virallisen tuoksuvauksen mukaan ”intensiivinen seetripuu sekoittuu latvatuoksun kuplivan aldehydiseen appelsiinivivahteeseen sekä sydäntuoksun kukkaisiin ruusun ja pelargonin sävyihin, lämmeten ja sekoittuen pohjatuoksun pehmeään vetiveriin ja santelipuuhun, joihin yhdistyy aavistus vaniljaa.”

Tuoksun pääasialliset eteeriset öljyt ovat seetri, appelsiini, ruusu, santeli, pelargoni ja vetiver.

Eteerisiin öljyihin perustuvat tuoksut ovat hyvin eriluonteisia kuin synteettisiin kemikaaleihin pohjautuvat. Niiden sisältämät aromaattiset yhdisteet ovat ”elävämpiä”, kompleksimpia ja monikerroksisempia. Tuoksuyhdistelmästä riippuen ne voivat avautua ja paljastaa luonteensa hitaammin kuin synteettinen tuoksu.

Tranquillity_IMG_7277

Tranquillity Blend avautui minulle verraten hitaasti. Rakastan puutuoksuja mutta ensin pidin Blendiä jopa liian tummana, puisena ja ”korkeudeltaan” matalana (aistin tuoksuissa värien lisäksi myös ”korkeuksia” tai taajuuksia, miten sitä nyt kuvailisi…). Viikko viikolta huomasin pitäväni tuoksusta enemmän ja enemmän. Siinä oli jotain tuttua ja turvallista, se veti minua puoleensa. Lopulta tajusin mikä tuoksusta teki niin tutun; voimakas santeli. Se yhdistyi mielessäni yhteen nuoruusvuosieni lempituoksuista; The Body Shopin Woody Sandalwoodiin.

Toinen, vasta tätä kirjoittaessani mieleen tullut Tranquillityn herättämä tuoksumuisto on Guccin ihana Accenti Edt vuodelta 1995. Tämänkin tuoksun nuoteista löytyy intensiivinen santelipuu. Accenti oli 16-vuotiaan Sannin mielestä upean aikuismainen tuoksu, en olisi varmaan rohjennut ostaa sitä (eikä ollut varaakaan, tuohon aikaan tuoksun ostoa ja sijoitusta harkittiin todella tarkkaan), mutta ihailin sitä lojaalisti Sokoksen kosmetiikkaosastolla. Ahh, tuoksumuistot…

Tranquillity Blend -tuoksuöljyä voi käyttää sellaisenaan laittamalla pisaran ranteisiin tai korvan taakse, tai sekoittamalla tipan muihin ihonhoitotuotteisiin, kuten vartalovoiteeseen. Ainesosista 80% luonnollisia.

Comfort Zone Tranquillity

Shower Cream 24 € / 200 ml

Kermainen koostumus vaahtoaa kevyesti ja pesee hellävaraisesti. Suihkuvaahdon tuoksu on Tranquillity-linjan tuotteista kaikkein maskuliinisin, käy erittäin hyvin myös miehelle. Ainesosista 88% luonnollista alkuperää.

Body Lotion 35 € / 200 ml

Kevyt, silkkinen vartaloemulsio. Imeytyy nopeasti. Ainesosista 92% luonnollista alkuperää.

Kosteusteholtaan body lotion -vahvuus on ehkä aavistuksen liian kevyt minulle. Purkkiin pakattu cream sen sijaan tuntui paremmalta.

Comfort Zone Tranquillity Body Cream

Body Cream 53€ / 180 ml

Täyteläinen, vanukasmainen koostumus joka ei tunnu rasvaiselta tai tahmealta. Erittäin miellyttävän tuntuinen iholla, ja vastaa tuotelinjan ylellistä imagoa. Tämä tuote tuntuisi hienostuneelta jopa sokkona testatessa, olettaisin. Sopii valmistajan mukaan myös hierontaan. Ainesosista 87% luonnollista alkuperää.

Purkista on ihan pakko heittää erityiskommentti, se on nimittäin varmasti painavin kosmetiikkatuote jota olen käyttänyt. Lasinen purkki painaa yli puoli kiloa…!

Comfort Zone Tranquillity Body Oil

Tranquillity Bath & Body Oil 71€ / 200 ml

Huomasin pitäväni vartaloöljyn tuoksusta vielä enemmän kuin Blend-tuoksuöljyn. Vaikka koko Tranquillity-linjassa on käytetty samojen eteeristen öljyjen muodostamaa tunnustuoksua, yhdisteiden suhteet toisiinsa vaihtelevat hieman tuotteesta toiseen, ja tietysti myös muut ainesosat kuten öljypohja vaikuttavat tuoksun kokonaisuuteen. Vartalo- ja kylpyöljyssä on käytetty hoitavana pohjana manteli- ja amaranttiöljyjä, Blendissä taas on ihan erityyppinen öljykombo pohjautuen hajuvesissäkin käytettyyn octyldodecanoliin. Vartaloöljyn tuoksu on pehmeämpi, puuterisempi ja lempeämpi Blendin ollessa ”kärkevämpi”.

Vartaloöljy emulgoituu maitomaiseksi kosketuksissa veden kanssa. Meillä ei ole kylpyammetta joten ihana Tranquillity-kylpy on jäänyt kokematta, mutta vartalonkosteuttajanakin öljy on oikein miellyttävä. Se ei ole koostumukseltaan ihan rasvaisimmasta päästä mutta ei nopeasti imeytyvän ja ihoon katoavan kuivaöljymäinenkään. Olen tykännyt emulgoida öljyn suihkauttamalla vartalolle ensin vettä, näin öljy imeytyy vielä paremmin. Maitomaiseksi muuttuva koostumus on myös jotenkin mukavampi hieroa ihoon.

Ainesosista 89% luonnollista alkuperää.

Comfort Zone Tranquillity Hand Cream

Käsivoide 20€ / 75 ml

Miellyttävä, kevyt käsivoide silkkisellä koostumuksella. Imeytyy nopeasti.

En ole täysin samaa mieltä pakkaustekstin kanssa siitä, että voide on nourishing and protective, koska miellän itse tällä tavoin kuvaillut voiteet (= ravitsee ja suojaa) selvästi paksummiksi. Tranquillity-käsivoide ei jätä suojaavaa kalvon tunnetta ihoon. Se ei ole mielestäni tarpeeksi rasvainen hoitamaan esimerkiksi kuivia kynsinauhoja, mutta on kuitenkin tarpeeksi täyteläinen että riittää päivähoitona minun käsilleni ja käytän tämän mielelläni loppuun. (En pidä yhtään ohuista lirukäsivoiteista. Vartaloni iho vaatii selvästi täyteläisemmät voiteet kuin kasvojeni, jotka taas ilahtuvat raikkaan vesimäisistä koostumuksista. Eri paria, mun nassu ja kropan iho :))

Käsivoide omaa tuotteista korkeimman pitoisuuden luonnollisen alkuperän ainesosia: 96%.

Feet & Soul Spa Helsinki

Pääsin myös testaamaan Tranquillity-menetelmään kuuluvaa Pro-Sleep -hierontaa helsinkiläisessä Feet and Soul -hoitolassa. (Hoidon minulle tarjosi Comfort Zonen maahantuoja.)

Pro-Sleep -hoito yhdistää ylellisen öljypohjan ja rentouttavan Tranquillity-tunnustuoksun erityisesti tarkoitukseen kehitettyyn taustamusiikkiin ja silkkisiä harjoja hyödyntävään hierontatekniikkaan. Hoidon suorittanut kosmetologi Maria Kjellberg kertoi, että tämä syvärentouttava hoito on kehitetty erityisesti avuksi uniongelmiin tai esimerkiksi jet lagista toipumiseen, mutta luonnollisesti se sopii kaikille rentouttavaan hemmotteluun.

Tranquillity Sound -musiikkiin ja muihin Tranquillity-konseptin anti-stress-vinkkeihin hieronnasta ruokaresepteihin voi tutustua Comzort Zonen englanninkielisillä sivuilla täällä.

Tunnin kestävän hoidon jokainen minuutti on täyttä ihanaa rentoutta. Tuntui kuin olisi päässyt pienelle minilomalle jonnekin ihanaan paikkaan jossa mikään huoli ei paina eikä rintakehää kiristä. Hoidossa käytetyt ihoharjat ovat niin pehmeitä että en edes tajunnut että ihoa mikään harja koskeekaan, luulin Kjellbergin käyttävän vain käsiään. Vartalo hierotaan kauttaaltaan joka puolelta, pää mukaanlukien.
Comfort Zone Tranquillity Blend

Nyt kun lähdin Ahvenanmaalle, huomaan kaipaavani Tranquillityn tuoksua. Siitä oli viime viikkoina muodostunut osa aamuista meditaatiohetkeäni, levitin sitä heti aamulla ranteisiini ja se sävytti miellyttävästi aamun ensitunteja (tuoksu ei pysy iholla koko päivää). Nyt tämä aromaterapeuttinen lisä uupuu aamuistani… Isohkoa öljypulloa ei ole kaikkein kätevin kanniskella matkatavaroissa, mutta olisi pitänyt tajuta laittaa sitä johonkin pieneen pulloon.

Aromaterapeuttiset vaikutukset ovat todella mielenkiintoisia. Ne voivat olla voimakkaita ja intensiivisiä ja karkean ”suoraviivaisia” kuten vaikka saunan löylyssä, tai niin hienovaraisia että niiden vaikutuksen mieleen huomaa hiljalleen ajan kanssa – tai viimeistään silloin kun lopettaa tuotteen käytön.

*

Comfort Zonen tuotteita myydään vain hoitoloissa. Lähintä hoitolaa voi tiedustella osoitteesta info@icgroup.fi tai puh. 09 31579233.

Kommentit
  1. 1

    NG sanoo

    Kuulostaa ylelliseltä… Huomasin Korresilta ilmestyneen uuden, oliiviöljyyn perustuvan vartalonhoitosarjan, jossa kaiketi eri tuoksuvaihtoehtoja. Oletko jo päässyt tutustumaan..?
    Nyt olisi hyvä syy lähteä Kreikkaan ostoksille, kun nuo ovat Suomessa kuitenkin ylihinnoiteltuja..!

    • 1.1

      Sanni sanoo

      Huomasin Korresilta ilmestyneen uuden, oliiviöljyyn perustuvan vartalonhoitosarjan, jossa kaiketi eri tuoksuvaihtoehtoja. Oletko jo päässyt tutustumaan..?

      En ole (vielä), ehkä tulee Kreikassa ostettua kun mulla on aina siellä vähän niinkuin rituaalina ostaa Korresin suihkugeeli ja vartalovoide :)

        • 1.1.1.1

          Sanni sanoo

          Joo, olen mä nuo pakkaukset jo nähnyt :) Olisikohan ollut Stockalla… Mutta en ole kokeillut. Ja nyt kun mietin, niin outoa kyllä en tainnut haistaakaan niitä vaikka yleensä olen aina superkiinnostunut Korresin uusista tuoksuista.

  2. 2

    Heidi sanoo

    Kävin ennen joulua Kuopiossa Lumo Urban Spassa Tranquillity-hoidossa. Ihana rentoutus ja tuoksu seurasi pitkään mukana. Minä haistoin tuoksussa vain sitruunaruohon, hassua. Sain kotiin muutamia näytteitä ja niissäkin selvimpänä tulee sitruunainen tuoksu. Minun nenä haistelee näköjään omiaan :D

    • 2.1

      Sanni sanoo

      Sain kotiin muutamia näytteitä ja niissäkin selvimpänä tulee sitruunainen tuoksu. Minun nenä haistelee näköjään omiaan :D

      Ihmiset haistavat tuoksuja hyvin eri lailla, en pidä nenääsi yhtään ”outona” :D ^_^ Muistan kuinka töissäkin kollegojen kanssa välillä ihmeteltiin miten eri vivahteita tuoksuissa haistoimmekaan, ja toisaalta tuoksumolekyylit käyttäytyvätkin eri ihoilla eri lailla. Esim. sitrustuoksut ovat tunnettuja siitä että voivat tuoksua toisten iholla kirpeän raikkailta, toisten iholla ne muuttuvat pistävän tunkkaisiksi.

  3. 3

    X sanoo

    Hei! En tiedä, oletko aiemmissa postauksissa tästä puhunut, mutta ajattelin vähän ohi aiheen kysyä sinulta muutaman asian meikkipohjasta. Minulla on aina ollut suht hyvä iho, mutta myös melko kuiva. Aina meikkivoiteen laiton jälkeen ihoni näyttää jotenkin hilseilevältä… kosteutan kyllä kasvoni aina ennen meikkaamista, mutta eipä se paljoa tunnu auttavan. Olisiko sinulla antaa hyviä vinkkejä? Entä millainen meikkivoide olisi paras? Olen kokeillut Nyxin stay mattea ja Goshin foundation dropseja.

    Kiitos jo etukäteen! :)

    • 3.1

      Sanni sanoo

      Hei X! Goshin Foundation Drops -meikkivoidetta en tunne, mutta kuvailusi perusteella mattameikkivoiteet eivät varmaankaan ole juttusi (jos ihosi siis on normaali ja kuiva). Mattameikkivoiteet on luotu ennen kaikkea rasvoittuvalle iholle ja kuivalla iholla ne voivat saada ihon hilseilemään. Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi BB- tai CC-voiteita, jos ihollasi ei ole paljon peitettävää. Ne ovat useimmissa tapauksissa kosteuttavampia kuin meikkivoiteet.

      Omia suosikkejani ovat Lumenen CC-meikkivoide ja Natural Coden CC-voide. Ensinmainittu on vähän peittävämpi ja meikkivoidemaisempi ja sen etuna on hyvä sävyvalikoima, jälkimmäisessä on vain kolme sävyä mutta se on kosteuttavampi ja heleyttävämpi ja näistä kahdesta vielä hitusen enemmän lempparini.

      Yleisvinkkinä suosittelen katsomaan meikkivoiteissa avainsanoja ”kevyt”, ”kosteuttava” tai ”heleyttävä”.

  4. 4

    Kuorotipu sanoo

    Tuoksu kuulostaa siltä, että mäkin varmasti tykkäisin. Sarjassa on näemmä myös tuoksukynttilöitä. Myydäänköhän niitä Suomessa?

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Myydäänköhän niitä Suomessa?

      En osaa sanoa. Koko Suomen valikoiman ja jälleenmyyjien listauksen pitäisi piakkoin tulla näkyviin sivulla comfortzonesuomi.fi, mutta tällä hetkellä se ei vielä toimi.

  5. 5

    Babo sanoo

    Eikö tämä sarja on se mikä käytetään Viking Gracen Spa:ssa, ehkä kaikilla Vikingin laivoilla?

  6. 6

    sanoo

    Tosi tyylikkäät noi minimalistiset harmaat pakkaukset. Voisi kotiuttaa melkein pelkkien pakkauksien perusteella ^_^

  7. 7

    NG sanoo

    Oletko muuten jo tutstunut Incimix-blogiin? Kirjoittajalla on estenomin sekä farmaseutin opinnot takanaan, ja todella valaiseva näkökulma raaka-ainesisällysluetteloon, allergisoiviin aineisiin, etc..
    Erityisesti tämä postaus apteekin perusvoiteista saa täydet plussat minulta..
    https://incimix.wordpress.com/2014/06/08/pyhat-perusvoiteet/
    Atopiasta aikanaan kärsineenä tuskastutti se lääkärien ohjeistus ja luja usko perusvoiteisiin.
    Kuten jokainen joistain iho-ongelmista kärsinyt tietää, iho on todella yksilöllinen elin ja reagoi tavallaan..

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Incimix on tuttu ja hartaasti luettu jo vuosien takaa :)

      (Ja perusvoidepostauskin tuttu :))

      • 7.1.1

        NG sanoo

        Muistan vain, kun joskus kyseenalaistit, voiko ihoa *oikeasti* hoitaa – eikö se riitä, jos iho näyttää hyvältä. Tuossa juuri analysoitiin ihon tarvitsemia aineita, ei edes menty hifistelyyn (antioksidantit jne), mutta oli aika huikea kertomus tuo joidenkin opiskelijoiden muodostama voide, johon oli tarkoituksella kerätty ihoa hoitavia ja vahvistavia raaka-aineita. Olen joskus miettinyt, että kauppojen ja apteekkien tuotteet ovat joskus sen näköisiä, kuin olisi tehty mahdollisimman halvalla jotain bulkkikamaa, josta pyydetään isoa hintaa..

        • 7.1.1.1

          Sanni sanoo

          Muistan vain, kun joskus kyseenalaistit, voiko ihoa *oikeasti* hoitaa – eikö se riitä, jos iho näyttää hyvältä.

          Tuossa perusvoide-jutussahan puhuttiin kosteudensitomiskyvystä. :) (Joka totta kai on kosteusvoiteen tärkein ominaisuus.)

          Kun hoitamisella tarkoitetaan voiteen kykyä sitoa ihoon kosteutta, niin siihen liittyviä eroja voiteiden välillä en ole mielestäni koskaan kyseenalaistanut. Siksihän esimerkiksi itse kannatan luonnonkosmetiikkaa jonka ainesosien koen kosteuttavan omaa ihoani huomattavasti tehokkaammin kuin synteettisen kosmetiikan. Viittaat luullakseni anti-age-vaikutuksia käsitelleeseen keskusteluun – tai sitten muistan itse päin honkia, mutta minun reikäinen pääni muistelee keskustelua jossa puhuttiin siitä tekevätkö anti-age- ainesosat ihon pinnasta hyvännäköisen kosmeettisin keinoin vai vaikuttavatko ne ”oikeasti” syvemmällä kudoksissa.

          Mutta joo, termi ’hoitaminen’ on lopulta laaja – voidaan hoitaa juonteita, pigmenttiläiskiä, kuivuutta, velttoutta… Myönnän kyseenalaistavani muut paitsi kuivuuden hoitamisen ainakin sillä tasolla, että yhtä moni tuote kaupan hyllyllä kykenisi hoitamaan näitä asioita yhtä tuloksellisesti kuin ne jotka ”vain” kosteuttavat. Onpas taas kömpelösti muotoiltu mutta jospa tästä jotain ymmärtäisi :) Koska tuloksista ryppyjen, pigmenttiläiskien ja kiinteyden puutteen hoidossa saa kuulla niin vähän palautetta ihan tavalliselta kuluttajalta.

          • 7.1.1.1.1

            NG sanoo

            Keskustelussa sivuttiin taannoin jotain kuuluisaa seerumia (oliko nyt Dior tai Lancome..), jonka sisältö on vain jotain silikonia ym., siis hyvän primerin ominaisuuksia :)
            Mitään hoitavaa tai korjaavaa siinä ei ole, mutta moni on kehunut sen antamaa hehkuvaa vaikutusta.. esteettinen effekti ainakin on tehokas.
            Kun taas joissakin seerumeissa on mukana ihoa oikeasti rauhoittavia, korjaavia, tai uudistavia aineita (niasiiniamidi, C-vit., monet rauhoittavat/hoitavat kasviuutteet, keramideja .), joiden funktio ja kyky ei rajoitu meikkaamiseen, vaan pystyvät auttamaan ihoa pysymään terveenä ja toimintakykyisenä. Näitä kokemuksia kyllä näkee ja kuulee, mm. YouTubessa, blogeissa, jos vain on kiinnostunut..
            Esimerkkinä vaikkapa Deciem-firman monet alabrändit, edullisimpana The Ordinary, joilla on valikoimassaan monia tunnettuja ’tehomolekyylejä’ edulliseen hintaan. On heillä kyllä myös meikin alle tarkoitettuja silikoniprimereitä, joita on myös hehkutettu. :)

            • 7.1.1.1.1.1

              Sanni sanoo

              Mitään hoitavaa tai korjaavaa siinä ei ole, mutta moni on kehunut sen antamaa hehkuvaa vaikutusta.. esteettinen effekti ainakin on tehokas.
              Kun taas joissakin seerumeissa on mukana ihoa oikeasti rauhoittavia, korjaavia, tai uudistavia aineita (niasiiniamidi, C-vit., monet rauhoittavat/hoitavat kasviuutteet, keramideja .), joiden funktio ja kyky ei rajoitu meikkaamiseen, vaan pystyvät auttamaan ihoa pysymään terveenä ja toimintakykyisenä.

              Jes, toki minullekin on selvää että osassa seerumeista on ”esteettisemmin” hoitavat ainesosat, osassa taas suurempi pitoisuus ainesosia joilla ainakin on tutkimusten mukaan potentiaalia hoitaa ihoa pitkäkestoisemmin. (Miten minusta tuntuu että minua opetetaan ;)) Muistankin, että puhuimme Lancômen Genifiquesta ja siitä, kuinka moni kuluttaja kokeee sen kaunistavan ihoa, vaikka sen hoitavat ainesosat ovat vähemmän vakuuttavat. Kuluttajan kannalta ero sen välillä, kokeeko hän ihonsa parantuneen tällaisen ainesosallisesti ei-niin-vakuuttavan tuotteen kuin huippuformuloidun tuotteen kohdalla, on lopulta kuitenkin kai se millä on merkitystä. Saatko kiinni siitä mitä tarkoitan? Kyseenalaistaessani sen, kuinka paljon ainesosat todella vaikuttavat iholla (koska se ei riitä että pulloon on pakattu ne niasiiniamidit ja C-vitamiinit, jokaisen henkilön iho ja jopa pullon säilytysolosuhteet luovat yksilölliset olosuhteet sille miten pullon sisältö vaikuttaa iholla), kyseenalaistan sen, onko sillä lopulta merkitystä onko Jaana saanut tasaisemmaksi, heleämmäksi ja pehmeämmäksi kokemansa ihon Genifiquen tai Deciemin tyyppisellä tuotteella? Kuluttajien kokemukset voivat olla ihan samanlaisia superformuloitujen tuotteiden tai vähemmän kunnianhimoisesti formuloitujen, ”vettä, humektantteja ja silikonia” -tyyppisten tuotteiden kohdalla. Yhtä hyvin The Ordinaryn seerumi voi aiheuttaa jollekin pettymyksen, samalla kun joku riemuitsee L’Orealin silikoniseerumin tehneen ihostaan ihanan pehmeän.

              • 7.1.1.1.1.1.1

                NG sanoo

                Hyvänen aika. Kyllä sillä vain ongelmaihoiselle on merkitystä, onko ihon hyvinvointi ja terveys kohentunut, kosteuspitoisuus kasvanut ja vastustuskyky parempi.. :) ja ehkä monelle ei-niin ongelmaisellekaan (vaikka ongelmainen osaa sitä enemmän ehkä arvostaa..)
                Sekä aknen että atopian kanssa kamppailleena voin vain todeta, että ero on kuin yöllä ja päivällä, laittaako iholle jotain pelkkää silikoni-emulgaattori-ym.- cocktailia (tai peräti alkoholilientä..), tai oikeasti hoitavaa ja rauhoittavaa. Terveenä iho hehkuu ilman primeriä tai meikkiä, ennen kaikkea ei kutise, ei kiristä, ei halkeile, ei tihku kudosnestettä…
                Toki hyvin formuloitu tuotekin voi olla tehoton, ihot ovat yksilöllisiä.. ja jos jonkun iholla pelkkä silikoniprimeri tuntuu ihanalta, sen ei pitäisi rohkaista firmoja alentamaan rimaansa ja tyytymään kompromisseihin.

                • 7.1.1.1.1.1.1.1

                  Sanni sanoo

                  Minulle tulee tämän keskustelun sävystä outo olo, en oikein ehkä enää ymmärrä mistä tässä on kyse…? :´-( Mistä ylipäänsä olemme eri mieltä..? Vaikuttaa siltä, että olen nyt onnistunut loukkaamaan sinua tässä aiheessa jotenkin?

                  Tätä kohtaa etenkään en ymmärtänyt:

                  Hyvänen aika. Kyllä sillä vain ongelmaihoiselle on merkitystä, onko ihon hyvinvointi ja terveys kohentunut, kosteuspitoisuus kasvanut ja vastustuskyky parempi.. :)

                  Enhän ole missään kirjoittanut, etteikö ongelma- (tai mille tahansa)ihoiselle ole merkitystä, onko ihon hyvinvointi ja terveys kohentunut..? Olen kirjoittanut, että toiset kokevat ihonsa kohentuvan taitavammin formuloiduilla tuotteilla, toiset niillä heikommin formuloiduilla. Ja jos kokemus on myönteinen = iho tuntuu ja näyttää terveemmältä, niin sehän on tärkeintä. Toisille avun tuo ”Deciem”, toisille ”Pirkka”.

                  Olen pahoillani, että suhtautumiseni ainesosien vaikutuksia kohtaan tai yleisesti tietotaitoni tai henkilökohtaiset kokemukseni kosmetiikan vaikutuksista eivät vastaa odotuksia, joita kenties asetat kauneusbloggaajaa kohtaan..? En ilmeisesti osaa ilmaista itseäni tässä asiassa siten, että olisin riittävä tai tekisin itseni kunnolla ymmärretyksi, mutta en ainakaan tunnista itsessäni halua rohkaista firmoja ”alentamaan rimaansa” tuoteformuloinnin suhteen siksi, että jonkun iholla se huonomminkin formuloitu tuote voi toimia. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole väheksyä kenenkään henkilökohtaisia kokemuksia, mielipiteitä tai tietoa kosmetiikkatuotteiden vaikutuksista. Aivan varmasti kunkin yksilön ihon lähtökohdat (normaali, ongelmainen, herkkä, kuiva, rasvoittuva…) vaikuttavat merkittävästi siihen, miten henkilö kosmetiikan vaikutukset kokee.

                  Itse arvostan laadukkaita raaka-aineita käyttämissäni tuotteissa, ja siksi olen jäänyt tyytyväisenä käyttämään luonnonkosmetiikkaa joka nimenomaan on täynnään sinunkin arvostamiasi kasviuutteita, vitamiineja, rasvahappoja ja keramideja iholle täysin tarpeettomien silikonien, muoviyhdisteiden ja propyleeniglykolien sijaan. Siksi en saa kiinni tuosta ”hällä väliä” -labelista jonka kommenteissasi liität minuun…? On kuluttajia, jotka saavat saman kokemuksen Aqualan L:llä ja La Mer -voiteella, ja tällöin heille on sama oliko purkkiin pakattu niasiiniamidia vai vaseliinia. Tämän asian tunnistaminen ei ole sama kuin olla sitä mieltä, että on yleisesti ihan sama, mitä iholleen laittaa.

                  • 7.1.1.1.1.1.1.1.1

                    NG sanoo

                    EI kukaan toivottavasti ole tästä keskustelusta loukkaantunut, en ainakaan minä.. Ilmeisesti nyt en saa kiinni oikeasta ilmaisutavasta.
                    Samasta asiasta on kai ennenkin joskus sivuttu blogissasi, siis hyvä elämys vs. todellinen teho.
                    Varmasti joku voi saada hyvän iho*fiiliksen* jostain täysin peruvoiteesta tai alkoholia täynnä olevasta polyvinyylisekoituksesta, mutta sama ihana fiilis ei välttämättä edesauta ihon hyvinvointia pitkällä tähtäimellä, vaan jossain vaiheessa se laiminlyönti ja ’pseudohoito’ voi alkaa näkyä pigmentiläiskinä, ryppyinä, ärtyneisyytenä, näppyinä ja alentuneen vastustuskyvyn ansiosta jopa ihosyövän esiasteena.. ja sitten kyseinen kuluttaja voi harmitella, ettei aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota raaka-ainelistoihin vaan keskittyi nauttimaan elämyksestä…
                    Ja kyllä, Pirkassakin niitä kelvollisia perustuotteita varmasti on, en ole epäillyt lainkaan. Kritiikki kohdentuu enemmän johonkin La Merin ja Lancomen tapaisten jättien suuntaan, joilla markkinointilupaukset ja mainosbudjetit ovat jättimäistä luokkaa verrattuna hoitotehoihin.

              • 7.1.1.1.1.1.2

                NG sanoo

                Tiedän kyllä, että tiedät nämä, siksi vähän ihmetyttää se ’hällä väliä, mitä tuote sisältää, jos se näyttää toimivan’… Eettisesti ja moraalisesti se ei ole se ja sama, kun kerran ihoa mahdollisesti hoitavia ja korjaavia raaka-aineita on löydetty ja niitä tutkitaan koko ajan lisää. Ihmisillä on oikeus tietää, että tehokeinojakin on, ei vain ’perusvoiteita’ kauniilla etiketillä… Informoitu asiakas osaa sitten valita, mitä haluaa käyttää, pelkkää silikoniprimeriä, vaiko seerumia, joka ajan kanssa voi jotain tehdäkin ja ennaltaehkäistä vaurioita.
                Kuluttajia ei saa mielestäni rohkaista tyytymään ’huijaukseen’, vaan vaatia firmoja investoimaan enemmän haasteiden kohtaamiseen, kuten stabiileihin pakkausmenetelmiin jne.
                :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.