Bulldog Natural Grooming

Isänpäivän kunniaksi juttua miesten tuotteista!

Bulldog Natural Grooming on ns. semi-luonnonkosmetiikkaa, eli kosmetiikkaa, joka ei sisällä yleisimpiä ”arveluttavia” ainesosia kuten parabeeneja, sulfaatteja tai keinotekoisia väriaineita ja hajusteita. Synteettisten ainesosien määrä on ylipäänsä haluttu pitää niin pienenä kuin mahdollista. Tuotteissa ei myöskään käytetä eläinperäisiä ainesosia.

Saimme Mr. Karkkipäivän kanssa testiin Bulldog Grooming Kitin eli kasvoputsarin, kosteusvoiteen ja parranajogeelin. Sujautin pienet näytepurkit putsarista ja voiteesta myös Kosmetiikkapaneelin Annalle ja Tanjalle.

Puhdistusgeelissä ja kosteusvoiteessa on käytetty yhteensä kahdeksaa eteeristä öljyä, jotka Bulldog-esitteen mukaan antavat  tuotteille ”raikkaan, maskuliinisen tuoksun”. Minusta tuoksu on aika unisex, ja naisena minusta ei olisi yhtään outoa käyttää tämän tuoksuisia tuotteita. Annan mielestä tuoksu taas muistuttaa Dermalogicaa.

Puhdistusgeeli on koostumukseltaan kiinteän hyytelömäistä geeliä, aika vekkulia. Kaikki geelit eivät vaahtoa runsaasti, mutta tämä vaahtoaa hyvinkin kiitettävästi (ja tässäkin on muuten käytetty ainoastaan kookospohjaisia, luonnollisia tensidejä). Lisäksi vaahto on ihanan pehmeää. Tanja epäili putsarin meikinpoistokykyä ja puhdisti sillä vain meikitöntä ihoa, mutta minun ja Annan testeissä meikkikin irtosi. Tanja teki lisäksi sellaisen huomion, että puhdistusgeelin tuoksu jäi leijailemaan iholle. Kuulemma Mr. Tanjakin oli kommentoinut voimakasta tuoksua. Anna ja minä taas emme kokeneet tuoksua liian voimakkaana.

Twirly Twinkle tahtoi mukaan kuvaan. ”Pääsenkö jos halaan sitä purkkia?”

Tykkään tästä geelistä. Ja minun käyttööni se varmasti jääkin, sillä misteri ei erillisestä kasvojenpuhdistusaineesta oikein jaksa innostua. Naama puhdistuu joka tapauksessa shampoolla suihkun yhteydessä.  Bulldog-putelit ovat nököttäneet kylppärissä lavuaarin reunalla jo kuukauden, mutta mies on muistanut kokeilla putsaria vain kerran. Eikä hän silloinkaan osannut kuvailla kokemusta kovin monisanaisesti. ”No, se vain puhdisti. Kyllähän sinä tiedät etten minä näitä osaa mitenkään analysoida.”

Kosteusvoide on ensituntumalta yllättävän paksua ollakseen miehille kehitetty. Miesten kosteusvoiteet ovat useimmiten kevyitä ja geelimäisiä. Bulldog Original Moisturiser on paksua, mutta ”sulaa” iholle nopeasti ja hetkessä se onkin jo imeytynyt ja jättänyt iholle himmeän pinnan. Kaikkein vähiten mies haluaa kosteusvoiteen kiiltävän tai tuntuvan ihollaan, joten miesten tuotteet ovat tyypillisesti lähes öljyttömiä ja jättävät himmeän pinnan.

Tykkään tästäkin tuotteesta! Luulen, että tämän misterikin tulee käyttämään, sillä kesällä hankittu Lush-voide alkaa jo vedellä viimeisiään, ja mies näyttää tottuneen käyttämään kosteusvoidetta. Bulldog-voiteesta mies totesi; ”Kai tämä ihan samalta tuntuu kuin se toinenkin.” (=Lush-voide). Kuulostaa positiiviselta arviolta kun kyse on Mr. Karkkipäivästä! Myös Tanja ja Anna pitivät voiteesta. ”Aika tuhdin oloista, mutta imeytyi kuitenkin hyvin. Tuoksu ihanan metsäinen, mutta tämäkin jäi leijailemaan iholle koko päiväksi niinkuin putsarin tuoksu”, kertoo Tanja.

Kolmatta tuotetta en sitten testannutkaan, vaikka nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että olisin hyvin voinut kokeilla sitä säärten sheivaukseen. No, siihen käyttöön se varmasti jääkin, sillä parranajogeelin koostumuksesta mies ei pitänyt. ”Ei levity kunnolla eikä pehmennä tarpeeksi”. Selvä.

Olen kai muuten aika outo kosmetiikkafriikki kun vasta nyt testaan ensimmäistä kertaa miesten tuotteita. ^_^ Tämän kerran perusteella suosittelisin Bulldogin putsaria ja voidetta myös naisille. Sopivat loistavasti etenkin pintakuivalle sekaiholle. Bulldog-tuotteiden hinnat ovat vähintään kohtuulliset; reilun kokoinen 100 ml voidetuubi maksaa 14,70€ ja putsari muistaakseni 11€. Näitä myydään Kickseissä.

Bulldog Grooming Kit maksaa 24,90€ ja siinä on kaikki kolme tuotetta.

Yksi tällainen kitti tarjottiin arvottavaksi myös blogiin. Nyt olisi siis tilaisuus voittaa iskälle, veljelle, poikakaverille tai sitten ihan vain itselleen tämä kolmen setti. Osallistut arvontaan sanomalla ’Mulle Bulldogit!’ kommenttilootassa. Laita kommenttiin mukaan myös sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetulle riville. Osallistumisaikaa on isänpäivään eli sunnuntaihin klo 12.00 saakka.

Dawwwg! :) EDIT. Arvonta suoritettu, onni suosi nimimerkki Mariaa. Voittajaan on otettu yhteyttä.

Bulldogin kotisivulla on muuten hellyttävä koiragalleria, jonne merkin ystävät voivat ladata kuvia omista bulldogeistaan. ^_^ Ihana ja originaali idea kosmetiikkamerkiltä!

Ja sitten täytyy antaa vielä erityismaininta sivujen inci-listoille. Siis wow! Tällaista selkeyttä ja havainnollisuutta en ole tavannut minkään muun kosmetiikkamerkin markkinoinnissa. Sivuilla on ensinnäkin aakkosellinen inci-hakemisto kaikista Bulldog-tuotteissa käytetyistä ainesosista, ja jokaisen ainesosan kohdalla kerrotaan onko sen alkuperä luonnollinen vai synteettinen. Mutta vielä hienompi palvelu on se, että jokaisen tuotteen inciluettelo on värikoodattu, niin että näet suoraan ainesosan väristä mikä sen tehtävä tuotteessa on; onko se kosteuttaja, emulgaattori, liuotin, säilöntäaine jne. Ja ainesosaa klikkaamalla pääsee sitten taas inci-hakemistoon ja tarkempiin tietoihin. Kertakaikkiaan wow!!

Ihan pelkästään noita incejä katselemalla oppii paljon kosmetiikkatuotteiden rakenteesta ja resepteistä – helposti ja yhdellä silmäyksellä. Suosittelen tutustumaan! :)

P.S. Minulla on ollut viime päivinä todella huonosti aikaa olla koneella, ja vasta äsken pääsin vastaamaan osaan Karite-postauksen kommenteista. Jatkan vastaamista myöhemmin, joten maltattehan vielä odotella esim. te hiuksistani kyselleet kommentoijat…. Nyt ei vaan pysty olemaan koneella, koska vietän rentoutumisviikonloppua ystävieni kanssa ja on epäkohteliasta istua tuntitolkulla blogin äärellä.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.