Apu löytyy keittiöstä

  Eilen halusin tehdä jotain kahdelle asialle.

1. Halusin saada ihoni normaaliksi ja puhtaaksi. (Joo, tämä ”tauti” on levinnyt hiuksista muuallekin… :p)

2. Halusin saada hälyttävään kuntoon päässeet päkiät ja kantapäät pehmeiksi ja sileiksi.

Apu kumpaankin löytyi keittiöstä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minullahan on ollut palashampoon lisäksi matkakäytössä myös Flow Kosmetiikan kasvosaippua – suihkugeelinä. En ole edes jaksanut mainita asiasta tässä kaiken palashampoo”oopperan” keskellä, mutta ei tuo toinenkaan saippua ole toiminut mitenkään kiitettävästi. Iho ei tunnu sen jäljiltä siltä miltä se normaalioloissa suihkun ja peseytymisen jälkeen tuntuu. Se tuntuu nahkealta ja… vahamaiselta. Pahoin pelkään, että myös tämä saippua jättää kalvon. Näköjään myös iholle. Olen ymmälläni. Kotona käytän kuitenkin kaiken aikaa palasaippuaa käsienpesuun. Eivät kädet koskaan tunnu jäävän nahkeiksi ja kalvotetuiksi…? Tahmeudesta puhumattakaan.

No, tilanne täällä reissussa on nyt kuitenkin se mikä on. Mukaan otetut saippuat eivät suostu toimittamaan tehtäväänsä odotetulla ja toivotulla tavalla. Hiukset pystyn sentään sitomaan pois kosketusetäisyydeltä. Mutta vartalon ihoa en. Läppärin näppiskin on alkanut kerätä vahamaista kalvoa sormieni kautta… Tämä on ihan pikkuisen disturbing...! :/

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tultuani eilen kattoterassilta aurinkovoiteet iholla kiillellen tiesin jo minkä puoleen kääntyisin. Hyvästi kasvosaippua, nyt minä kuuraan itseni perusteellisesti astianpesuaineella. Ja näin tein. Keittonurkkaukseni tiskiaine on vieläpä vadelman tuoksuista – ihan kuin suihkugeeliä…! ^_^ Ahhh. Suihkusta tultua iho oli sileä, kalvoton ja pehmeä. Ei yhtään kuiva, vaikka niin saattaisi odottaa noin voimakkaalla pesuaineella pesun jälkeen. Ilmankosteus kuitenkin palauttaa ihon kosteustasapainon lähes välittömästi, eikä kalansuomuefektiä varmasti ole havaittavissa niin kauan kuin oleilen Kreikassa.

Tänään ostan suihkugeelin.

Avun kantapäiden ja päkiöiden karheuteen sain suolan ja oliiviöljyn muodossa. Nämä suola/sokeri/öljy-kotikuorinnat ovat varmasti suurimmalle osalle teistä jo ihan ”selvää pässinlihaa”, mutta jos joku ei ole tällaisesta ennen kuullut, niin sekoittamalla suolaa tai sokeria ruokaöljyyn saa loistavan ja ihoa tehokkaasti pehmentävän, ravitsevan vartalokuorinnan. Nimenomaan vartalo, kasvoille tämä on minusta liian stydiä kamaa rakeiden koon puolesta. (Kasvokuorinnan saa sekoittamalla öljyyn ruokasoodaa ;))

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edellisen asukkaan kaappiin jättämä suola pääsi kiitolliseen käyttöön. Sekoitin 3 ruokalusikallista suolaa n. yhteen ruokalusikalliseen oliiviöljyä (öljyä voisi laittaa enemmänkin mutta en ala haaskaamaan herkkua extra virgin -öljyäni kantapäähän, mieluummin nautin sen suun kautta ^_^). Sitten vain öljysuolamassaa sormiin ja raivokas hinkkaus kantapäihin ja päkiöihin. (Raivokkuus ei ole mitenkään pakollista, mutta omalla kohdallani sopi tunnelmaan.) Oijjoi mikä vauvaniho sieltä paljastui kun huuhdoin suolat pois…. Ja kädetkin olivat muuttuneet silkiksi! ^_^ Kuorin siitä ilosta vielä kasvotkin, tosin siihen käytin mukaan ottamaani Korresin Timjami-Hunaja-kuorintaa.

Kyllä nyt on pehmeä ja sileä olo kaikin puolin. :) Kaipaan enää jalkaraspiani ja jotain superpaksua jalkavoidetta… Viime syksyn reissussa kestin peräti marraskuuhun ilman jalkavoidetta! :D Nyt yritän sinnitellä voiteetta kotiin saakka. Ehkäpä uhraan vielä yhden ruokalusikallisen oliiviöljyäni ja hieron sitä jalkoihin vaikuttamaan ensi yöksi. :)

P.S. Vielä sokeri/suolakuorintaakin tehokkaamman ihonsileyttäjän saa kahvinporoista, muistatteko tämän vinkin?

Kommentit
  1. 1

    Joh sanoo

    Onpas merkillistä! Mulla oli juurikin Kreikan reissullani Flow-kosmetiikan kuivan ihon kasvosaippua käytössä (ihan siis kasvojen pesussa) pari viikkoa, ja olin siihen aivan ihastunut! Iho voi erinomaisesti. Arvelin, että kyseinen pala olisi Suomen oloissa mulle jopa liiankin pesevä, kun lopputulos oli hivenen narskuvainen. Ainakin Korfun saaren vesi siis kävi yksiin Flown palojen kanssa :)

  2. 2

    heidi sanoo

    itsellä ollut luomu palasaippua käytössä koko kesän. ja toiminut loistavasti, tehokkaampaa jos halunnut niin olen kastellut pyyhkeen ja hieronut siihen saippuaa ja sillä sitten kevyesti pyyhkinyt kasvot. pelastus esim festareilla.

  3. 3

    feenix sanoo

    Suosittelen testaamaan joskus mekaanisen kuorinnan ja paksujen voiteiden sijaan Paula’s Choicen vartalolle tarkoitettua AHA-lotionia (kasvoille on tietty omansa). Katoaa kaikki kuiva ja paksuuntunut iho, eikä tarvitse olla tahmainen rasvasta. Iho on myös tasaisen sileä kaikkialta, mitä ei monesti rakeisella kuorinnalla saa aikaiseksi. Tämä ja Sebamedin pesunesteet niin ahhh, miten puhdas ja sileä iho. :)

      • 3.1.1

        Heidi sanoo

        ”Ahoista” lapsellisen innostuneena meinasin tulla hehkuttaan (täysin off-topic, of course!) kasvoille Clarinsin Gentle Exfoliator Brightening toneria, mutta ehdin tältä hurmokseltani sentään vilkaseen ekana, että sehän olikin sulle jo tuttu! :D On meinaan Clarinsin kasvoputsarin kanssa sellanen kombo, että halleluja!

        Mutta joo, vähän enemmän aiheeseen… Ite jouduin ottaan kovat ja karkeat otteet käyttöön, kun oma naama veti ihan tukkoon lomalla. Eikä mukana ollut tietenkään mitään kasvoille tarkoitettua kuorintaa, sillä eikai kukaan nyt sellaista mukanaan raahaa?! No mukanapa oli vartalolle tarkoitettu kunnon kuoriva nestemäinen suihkusaippua, sillä sitten vaan raaps raaps kasvoille! Ja ai että sitä ihanan puhdasta tunnetta jälkikäteen! :D Ei ehkä ”normaali-ihoisen” ykkösvaihtoehto, mutta sillä hetkellä mikään ei ollut niin taivaallista! Voin siis hyvin kuvitella sen ihanan fiiliksen astianpesuaineen jälkeen! :D

        Ite oon muuten pariin otteeseen testannu Lushin paria palashampoota. Niistä ei kyllä ole tullut lähmäistä tunnetta, mutta tyvi on jäänyt selvästi karheammaksi kuin tavisshampoilla. Toisaalta, onhan normaaleissakin shampoissa eroa. Itsellä ongelmaksi nousi kuitenkin päänahan kutiaminen ja hilseily, ja tuntui, että iho olisi ”palanut” näppylöille. Harmitti ihan älyttömästi, sillä juuri reissatessa tuollaiset palashampoot olisi tosi käteviä. Sillä siinä vaiheessa kun matkaa edeltävä iltana pakkaa, ei _tietenkään_ ole mitään pienempää putelia, mihin laittaa shampoota matkalle mukaan! No, yhden-kaksi pesua pystyy kyllä palaa käyttämään, eli ne on vielä tallessa hätätilanteita varten! :)

        • 3.1.1.1

          Sanni sanoo

          Joo, kuorimisen olennaisuuden tajuaa vasta silloin jos/kun ei pääse kuorimaan pariin viikkoon..! Kotona jossa kaapit on täynnä eri aineita sitä on niin kosmeettisesti ”hemmoteltu” että tavalliset ihonhoitorutiinit ei herätä mitään erityisfiiliksiä. ”No, kuoritaas nyt kroppa kun olen tottunut sen kerran viikossa tekemään..” Mutta annas olla jos ET PÄÄSE kuorimaan… ^_^ Silloin tajuaa miten inhalta iho alkaa tuntua. :)

  4. 4

    sanoo

    Kivoja noi ”ihonhoitoaineet keittiön kaapista” -vinkit! Voisitko tehdä joskus postauksen, johon olisi kaikki koottu, mitä käytät? Vai oliko ne tässä?

    Mulla on muuten uusi lempi ”vaahtoputsari”, Earth Mama Angel Baby – vauvan shampoo ja vartalon pesuvaahto. :) Puhdistan tuolla myös meikit ja kasvojen iho on tullut ihan loistavaan kuntoon. Lisäksi toimii myös suihkusaippuana ja ihokarvojen ajeluun, koska se on vaahtoa. Shampoona en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta liekkö aikuiselle riittävä, kun on vauvoille tarkoitettu. iHerbistä löytyy.

    • 4.1

      Sanni sanoo

      Voisitko tehdä joskus postauksen, johon olisi kaikki koottu, mitä käytät? Vai oliko ne tässä?

      Melkeinpä taisi olla, näiden lisäksi käytän ”keittiökosmetiikkana” vielä kreikkalaista jogurttia silloin jos/kun iho on palanut auringossa, rauhoittamaan sen. Mutta senkin vinkin taitaa kaikki tietää. ;)

      Onko tuo sun Earth Mama -tuote tämä?

  5. 5

    milipili sanoo

    Perus pessimisti kokeili äsken kahvia naamaansa, oikein hyvä, oikein hyvä.

  6. 6

    Suvi sanoo

    Mulla myös tuo Flow-kasvosaippua jättää nahkean kalvon iholle ja ihan täällä Suomessa..Oon käyttänyt saippuaa jo varmaan puol vuotta eikä iho ainakaan kovin hyvin voi,kauheesti epäpuhtauksia mutta oon ajattellut et tulee niin halvaksi käyttää saippuaa.Ehkä mä viimestään nyt vaihdan putsaria.

  7. 7

    Elina sanoo

    Moi Sanni! Karpathoksella vesijohtovesi on suolaista, se on suodatettu merivedestä ja lisätty vissiin jotain kemikaaleja. Taitaa olla niitä harvoja paikkoja Kreikassa, jossa on näin, tai oli ainakin vielä pari vuotta sitten kun viimeksi kävin. Mutta itsellänikin oli vaikeuksia saada ihan tavallinen hoitis huuhdeltua hiuksista Karpathoksella, ja ihoonkin jäi jännä tuntu suihkun jälkeen, jotenkin – hmm – lähmäinen :D . Eli ehkä syynä ei ole pelkkä sun palasaippuakokeilu :) vaan oisko tosiaan tuolla vedellä vähän huonosti peseviä ominaisuuksia. Aurinkoista matkan jatkoa!

    • 7.1

      Sanni sanoo

      Ihan sama ongelma oli myös Kreetalla ja eilisillan pesun perusteella myös Kassoksella. Harmillisesti. :/

      Mutta aurinko paistaa ja matka on ihana siitä huolimatta että tukkaan ei voi koskea! ^_^

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.