Åland blues

Kävin taas tankkaamassa annoksen saariston rauhaa.

Minua surettaa. Edessä on ensimmäinen kesä kahdeksaan vuoteen jota en vietä Ahvenanmaalla. :/

Norragatan_ilta

Norragatan n. klo 22.10 sunnuntai-iltana.

Vasterhamn

Västerhamn klo 22.20.

Iltakävelyni suuntautuvat lähes aina Västerhamniin eli Länsisatamaan, koska täällä näkee kauniita auringonlaskuja.  Satamassa oli niin tyyntä ja kaunista. Purjeveneilijät eivät ole vielä saapuneet. Istuin laiturille pitkäksi aikaa kuuntelemaan hiljaisuutta ja lintujen satunnaisia ääniä. Miten voi olla niin ihana paikka kuin tämä? Kuukauden kuluttua vierassatamassa on jo eloa, ja heinäkuussa paikka on tupaten täynnä. Lempipuuhaani on istua jossakin sataman ravintoloista ja katsella purjeveneitä ja iloisia, ruskettuneita ihmisiä. Veneet kiehtovat minua. Jonain päivänä haluaisin purjehtia itsekin.

Pommern2Majesteetillinen Pommern-laiva klo 22.25.

PubNiska

Pub Niska avattiin Länsisatamaan vasta kaksi kesää sitten, mutta siitä on jo ehtinyt tulla kaikkien kesäsuosikki. Täällä voit nauttia oluen, siiderin ja muiden juomien lisäksi nimellä ”plåtbröd” kulkevaa pizzaa. Oma lempparini on kylmäsavulohi-ruccola-plåtbröd. PubNiska_Vasterhamn

Pub Niska klo 22.40.

Niskan terassi avautui jo pääsiäisenä, mutta silloin oli niin kylmä että emme vielä käyneet starttaamassa terassikautta. Kylmältä näytti edelleen.

Nygatan_nightNygatan klo 23.30.

Entinen esimieheni kysyi jälleen enkö tulisi tänne kesäksi töihin. Arvatkaa vaan haluaisinko? Saisin viettää kesän täällä rakkaassa ympäristössä ja tienaisin paremmin kuin nykyisessä työpaikassani. Mutta minähän kuitenkin rakastan myös uutta työtäni, enkä voi lähteä pois kesäksi. Kirpaisee, mutta sellaista elämä on. Varmasti ajattelen purkkien ja puteleiden keskellä haikeana Lilla Holmenin rantahiekkaa ja Café Juliuksen pannukakkua. Saa nähdä, miten pahaksi vieroitusoireet käyvät.

Onko kukaan suunnittelemassa kesäreissua Ahvenanmaalle? Mietin, josko tekisin jossain vaiheessa ”Parhaat lomatärpit Ahvenanmaalla” -tyylisen postauksen. Olisikohan siitä iloa kenellekään? (Ainakin minulle.:))

Kommentit
  1. 1

    vakilukija sanoo

    ehdottomasti! ahvenanmaan reissu suunnitteilla kesälomalle, kaikki tärpit otetaan ilolla vastaan :)

  2. 2

    sanoo

    Hei tee ihmeessä sellanen postaus! Olen pari kertaa ollut Ahvenanmaalla, ihana paikka! En tiedä olenko välttämättä tänä kesänä sinne menossa, kiva olisi mutta aika ei välttämättä riitä :S Rakastan ihan kamalasti saaristoa ja veneilyä, onneksi vanhemmilla on mökki Kemiössä!

  3. 4

    jhg sanoo

    tee ihmeessä, sain kauhean innostuksen lähteä. missä voi yöpyä halvalla jne

  4. 5

    syysviiru sanoo

    Kyllä olisi, etenkin vinkit koiraystävällisestä majoituksesta ovat aina tervetulleita!

  5. 6

    sanoo

    Joo, tee. Meidän on jo pari kertaa pitänyt kavereiden kanssa mennä mökkeielmään Ahvenanmaalle, mutta emme ole saaneet aikaseksi. Jos olisi monenmonta syytä tehdä se, voisimme saadakin…

  6. 7

    H sanoo

    Upeita kuvia! Ahvenanmaa ei oo koskaan ollut mulle erityinen, mutta saat minut kiinnostumaan siitä paikasta. Olispa täälläkin noin valoisaa tohon aikaan illasta. Paljasjalkaisena keskisuomalaisena olen tainnut käydä Turussakin alle kymmenen kertaa.

  7. 9

    May sanoo

    Voi Sanni, tee Ahvenanmaa-vinkkipostaus! Itsekin olen ihan Ahvenanmaa-fani, ja viime kesänä siellä viettämäni viikko on elämäni ihanimpia. Pääsin vihdoin käymään Väderskärissä pitkän unelmoinnin jälkeen ja se oli onnea se :) Olisi kiva tietää, mitä kaltaisesi puoli-natiivi siellä suosittelee – viimeeksi kun tuli tehtyä vasta pintaraapaisu saaristoelämään. Tsemppiä mantereen kesään!

  8. 10

    Juhannusruusu sanoo

    Olisi iloa ja kiinnostaisi! Keksisitkö myös lapsille sopivia kohteita?

    Miieheni kanssa kävimme Ahvenanmalla nuorina ja vastarakastuneina telttailemassa 1992…

  9. 11

    Ulpu sanoo

    Kauniita kuvia taas! Tee ihmeessä lomavinkkipostaus, olisi varmasti monelle mieleen. Mä haaveilen pääseväni joskus Ahvenanmaalle, laivalla ohi mennessä (satamassa pysähtyessä) katselen kaiholla saarta. :)

  10. 12

    Uusi Saaristolainen sanoo

    Tee toki! Mä muutin tänne juuri, ja riemulla otan vastaan kaikki vinkit kivasta tekemisestä ja kivoista paikoista.

      • 12.1.1

        Uusi Saaristolainen sanoo

        Pahanpa kysyit, oon vielä aika hukassa näiden alueiden kanssa enkä ihan kadunnimeä viitsi täällä julkistaa ;) Veikkaisin kuitenkin että tää on Västernäsiä, aika lähellä Mathis Punktenia.

        Kävin tänään nauttimassa ekasta kunnon lämpimästä päivästä Lilla Holmenin lenttiskentällä. Alan ymmärtää miksi kaikki myhäilee mulle, että rakastun tähän paikkaan kesän aikana.

        • 12.1.1.1

          Sanni sanoo

          Saako vielä udella että oletko ihan pysyvästi muuttanut vai kesätöihin…? Voih, rantalentistä Lilla Holmenilla….. *kateellinen*

          • 12.1.1.1.1

            Uusi Saaristolainen sanoo

            Ei oikeastaan kumpaakaan. Pysyvämmin kuin kesätöihin, mutta ei kuitenkaan ainaaksi. Aika näyttää kauanko täällä viihdyn, sillä se ei ole minusta kiinni. Mies ja miehen työ… :)

            Ja tänään viihdytin itseäni soittamalla huoltomiehen avaamaan asuntoni oven – sujuvasti ruotsiksi. Hyvää harjoitusta, mutta kalliiksi tuli se oppitunti ;)

  11. 13

    Cecilia sanoo

    Käyn joka kesä Ahvenanmaalla perheen kanssa. Sieltähän järjestetään retkiä laivalla Ruotsiin n. 2 h menee sinne. Nyt tänä kesänä olis tarkotus mennä sellatteelle. :)
    Ahvenanmaan rannat on ihania. ♥

    • 13.1

      Cecilia sanoo

      Ja vinkkipostausta kyllä, koska olis kiva tehdä siellä jotein uuttakin, meillä on ne vakkaripaikat (kahvilat ym) joissa aina käydään. ;)

  12. 15

    olivia sanoo

    Tee ihmeessä postaus Ahvenanmaasta! Minä olen menossa sinne kesällä, itse asiassa poika menee varmaan etukäteen mummolaan (mun vanhemmat asuvat siis Ahvenamaalla :D) ja menen sitten tyttären kanssa perässä lomalle… Itse olen vauvasta asti viettänyt lomia Ahvenanmaalla mutta aikuisiällä harvemmin. Välimatkaakin on täältä lapista että ihan viikonloppureissuja ei ehdi tehdä ;) Mun suosikkipaikka on Geta-bergen, ollaan monesti kierretty koko reitti. Toinen lemppari on Ramsholmen, vanhempien mökki on kävelymatkan päässä. Tiedätkö paikan?

    Ja koska varmaan olet utelias niin äitini isän suku on Ahvenamaalta ja äiti peri isoisänsä talon joka on siis mökkikäytössä. Ja kun minä muutin perheeni kanssa lappiin etelä-Suomesta niin mun vanhemmat muuttivat Maarianhaminaan…

    Olisko uusia vinkkejä lapsiperheen kohteista, Vilt-safariin mennään ainakin… Minkälaista työtä teit siellä?

    • 15.1

      Sanni sanoo

      Getabergen ja Ramsholmen on tuttuja paikkoja, ehdottomia visiittikohteita kaikille. :) Ramsholmen on luontokuvaajan unelmapaikka.

      Entisestä työstäni tai muistakaan yksityiselämäni yksityiskohdista en puhu blogissa. Valitsen tarkoin mitä kerron itsestäni, ja toistaiseksi siihen riittää kosmetiikkajutut, rakkauteni Ahvenanmaahan ja chihuahuoihin ja My Little Ponyt. :)

      • 15.1.1

        olivia sanoo

        Ok, ymmärrän hyvin :)

        Mä yritän ajoittaa reissun samoihin aikoihin kuin Vikingamarknaden jos onnistuu. Itse en ole siellä käynyt mutta poika on jo kaksi kertaa. Lähetämme pojan joka kesä ainakin pariksi viikoksi mummolaan, tytär pääsee sitten kun on tarpeeksi vanha lentämään ilman vanhempia :)

  13. 16

    sanoo

    Tollainen postaus olisi tosi hyvä :) Juuri puhuttiin viikonloppuna miehen ranskalaisten ystävien kanssa että sinne pitäisi suunnitella matkaa.

  14. 17

    A sanoo

    Joo, ehdottomasti Ahvenanmaa-postaus! Olin muutama kesä sitten Ahvenanmaalla pyöräilemässä, itse pyöräilyosuus oli tylsähkö (vähän liian tasapaksua maastoa makuuni), mutta Maarianhaminaan rakastuin! Nyt olisikin suunnitteilla lyhyt reissu takaisin :)

  15. 18

    Kodira sanoo

    Ihania kuvia! Olen aina kyl halunnut käydä Ahvenanmaalla, mutten vielä ole sinne eksynyt. Halvat ja hyvät yöpumispaikat ja ihanat kahvilat kiinnostavat minua.

    Vinkkipostausta odotellessa :)

  16. 19

    sanoo

    Tee ihmeessä! Olen näet lähdössä luokkaretkelle toukokuun viimeisellä viikolla ja olisi mukava kuulla missä sitten kävisi!

  17. 20

    Minerva sanoo

    hei joo hyvä postausidea! olin viime kesänä ahvenanmaalla ja tänä kesänä mieli tekisi takaisin. tärpit ovat siis enemmän kuin tervetulleet :)

  18. 21

    Axamit sanoo

    Hei, mähän voisin mennä Ahvenanmaalle tänä kesänä! Oon harmitellut, kun mulle ei ehkä tule mitään ulkomaanreissua tänä kesänä, mutta toihan vois olla hyvä vaihtoehto!
    (Ihan kamalaa, olen viimeksi viettänyt kesää Suomessa joskus 4 vuotta sitten… Ei kamalasti innosta, mutta yritän keksiä kaikkia piristäviä juttuja)

  19. 22

    Jenni sanoo

    JOO! Tee sellainen, olisi tosi kiva katsoa mitä kaikkea sieltä löytyykään =)
    Muutenkin olen itsekin joskus ajatellut että olisi niin kiva olla hetki Ahvenanmaalla töissä vaikka vain parantamassa ruotsinkieltä jos ei muuta :)

  20. 23

    Supermess sanoo

    Voi tee Ahvenanmaatärppipostaus! En ole koskaan saarella käynyt, mutta jotenkin se on noussut mielessä paikaksi, jonne on ehdottomasti vielä joskus päästävä… Merta, hyvää ruokaa ja kunnon kielikylpy :)

  21. 24

    Kuuku sanoo

    Joo, olisi kiva tietää esim. halvoista majotuspaikoista. Jos sinne menis vaikka pienelle pyöräreissulle kesällä :) Niin ja missä on hienoja uimarantoja? Tai onko jotain paikkoja jonne saa helposti teltan ihan luontoon…

  22. 25

    Eija sanoo

    Hei!
    Millä kannattaa matkustaa Ahvenanmaalle? siis millä laivalla/yhtiöllä on halvimmat hinnat? Millä itse matkustat sinne? Ajattelimme mieheni kanssa suunnistaa sinne ekaa kertaa ihan juttusi innoittamana :)

    • 25.1

      Sanni sanoo

      Vikingillä on halvimmat liput. Ja nopeiten pääsee Turusta; iltavuoro Turusta Långnäsiin kestää vain neljä tuntia!

      Viking Linen hinnat: Turku-Långnäs (iltavuoro) 13€, kesäaikaan eli 14.6.-15.8. 26€. Turku-Maarianhamina (päivävuoro) 7€, kesäaikaan 16€. Helsinki-Maarianhamina la-to 26€, pe 38€, kesäaikaan 45€ (ja Hesan laivalla tulee usein vielä otettua hytti kun matka kestää niin pitkään, eli tulee paljon kalliimmaksi kuin Turusta). Jos olette Viking Clubin asiakkaita, niin saatte varmaan vielä jonkun alennuksen. Mä olen Viking Club Ålandin jäsen ja kaikki matkat (ei hytit) on aina puoleen hintaan tai vieläkin halvemmalla. Käytännössä ihan ilmaista. Viimeksi maksoin menopaluulipuistani hytin (naispaikka) kanssa jotain 13€, siis ihan naurettavan halpaa…..

      Kiva kuulla että suunnittelette reissua! :)

      • 25.1.1

        Eija sanoo

        Kiitos paljon kun vastasit. Ja tästä oli todella apua! Katselin matkoja vain Siljalta.Eeli suuntaanpa hetimmiten Vikingille.
        Ahvenanmaalla käynti on kyllä osa yleissivistystä. Olemme jo kauan haaveilleet reissusta sinne ja nyt juttusi palautti sen haaveen mieleen – eikun menoksi :)

        Kiitos sulle myös ihanasta blogista, jonka luin muutaman päivän aikana lopusta alkuun :)Jään seurailemaan jatkoa.

        • 25.1.1.1

          Sanni sanoo

          Ihana kuulla että jotkut jaksaa lukea vanhatkin postaukset läpi! Kiva kun löysit lukijaksi! :) Ja hyvää A-maan reissua! Ehkä ehdin kirjoittaa lomavinkkipostaukseni ennenkuin lähdette ja saatte vielä lisää vinkkejä.

          • 25.1.1.1.1

            Eija sanoo

            Kiitos! Se postaus olisi mukava lukea! Kaikki vinkit on tarpeen :)
            Luin innolla vanhatkin tekstit läpi, eipä ne varsinaisesti vanhene :) Annat tosi hyviä vinkkejä, joista tällainen ”vanhakin” oppii uutta!!

  23. 26

    sanoo

    Mä haluaisin kanssa lukea Ahvenanmaa-vinkkejä. :) Kävin siellä pari vuotta sitten kouluporukan kanssa ja uudestaan haluaisin mennä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.