Aika luovuttaa?

Muistattehan, kuinka kesällä jätin vihdoin hyvästit pinkille 3510i:lleni. Yhdentoista vuoden jälkeen.

Kannykat_3510i

Sen korvasi lukijalta saamani beige-kuorinen 3510i. (Beiget olivat alkuperäiset, olin itse ostanut nuo pinkit kuoret erikseen – olisin tietysti halunnut violetit mutta kun sellaisia ei ollut niin pinkitkin kelpasi ;))

Lukijan puhelinta oli kuuleman mukaan käytetty aikoinaan ehkä vuoden-parin verran, minkä jälkeen se oli jäänyt makaamaan laatikkoon. Kunnes lukija vuosia myöhemmin bongasi juttuni vanhasta puhelin-rakkaastani, ja otti yhteyttä.

Elokuun alussa tänä vuonna Beige pääsi vihdoin käyttöön.

Kuukautta myöhemmin Kreikassa se hajosi.

Jep. Eräänä aamuna herätessäni Folegandroksella Beigen näyttö oli himmentynyt, eikä se reagoinut mihinkään. Irrotin akun ja laitoin takaisin, ja puhelin elpyi hetkellisesti. Näyttö kuitenkin jäi himmeäksi. Seuraavaksi luuri alkoi sammumaan aina kun joku lähetti minulle viestin tai yritti soittaa.

Kummallisesti, puhelin palautui normaaliksi heti kun lähdin Folegandrokselta. Koko loppumatkan Beige toimi ongelmitta, ja aloin jo miettiä oliko Folegandroksen magneettikentissä jotain joka vaikutti puhelimeen. Eihän sellainen tietenkään ole mahdollista, mutta tuntui niin ”yliluonnolliselta” että puhelin sekosi vain tällä yhdellä saarella.

Paitsi että Suomeen saavuttua ongelmat palasivat. Viikon sisällä oli selvää, ettei Beigestä enää ollut mihinkään. Se sammui lopullisesti yhden puhelun aikana eikä enää herännyt henkiin.

Minun 11-vuotias Pinkkini oli siis todellinen superpuhelin. Se oli palvellut kaikki nämä vuodet ilman muita vikoja kuin viimeisen vuoden aikana ilmenneet tekstiviestien sekoittamiset – ja tietysti käyttömukavuutta verottivat jatkuvasti pienenevä muisti ja akun huono kesto.

Kannykat_Nokia3510_1100

No. Beige sai väistyä.

Puhelinmuseostani astui tilalle korvaaja – vuonna 2003 julkaistu, ja yksi kaikkien aikojen suosituimpia nokialaisia1100. Minulla oli yhteen aikaan kaksi liittymää ja hankin 1100:n kakkosliittymälle. Ostin 1100:n käytettynä, eikä sekään koskaan vikaillut millään lailla.

Viime vuodet se on lepäillyt käyttämättömänä.

1100 ei ole mallina minulle yhtä mieluinen kuin 3510, mutta onhan siinä taskulamppu! :D

Kannykat_Nokia1100

Nnoh. Ei homma nyt ihan mene putkeen Sinisenkään kanssa. Vanhoissa puhelimissa muisti ilmeisesti jotenkin vaurioituu, tai en tiedä mitä sille tapahtuu, mutta puhelimeen ei käytännössä mahdu enää juuri mitään. Viestimuisti täyttyy suunnilleen 20 viestistä ja ”…ei ole tilaa” -herja vilkuttaa näytöllä jatkuvasti. Kun puhelin oli uusi, sinne taatusti mahtui enemmän viestejä, varmaan sadoittain.

Vaikka yksinkertaisuus puhelimissa viehättää minua, niin tällaista en kuitenkaan jaksa. Sininen saa pian palata takaisin museoon.

Olen alkanut vakavissani harkitsemaan vihdoin oikeasti uutta puhelinta. Jopa… älypuhelinta.

Mutta! Mikäli en vielä kuitenkaan päädy puhelinostoksille, minulla on Sinisenkin jälkeen vanhan mallin varapuhelin.

Kannykat_Tanjalta

Tällainen nokialainen! Mallia en tiedä, olen saanut puhelimen ystävältäni Tanjalta.

Uuu, sehän näyttää sulavalta ja modernilta 3510:iin ja 1100:n verrattuna! :) Liekö tämä jo lähempänä 2010-luvun mallistoja..? Tietääkö joku milloin tämä on ilmestynyt?

Puhelimet eivät lopu vielä tähänkään.

Onhan minulla itse asiassa yksi ”älypuhelin”…! :D

Kannykat_NokiaE61

Nokian E61. Miehen vanha työpuhelin vuodelta 2006.

Tämä hervoton halko oli käytössäni puolisen vuotta vuonna 2012, kokeilin sitä silkasta uteliaisuudesta. Nettiä minulla ei siinä luonnollisestikaan ollut. Minulla ei ole koskaan ollut nettiä puhelimessa.

Meistä ei tullut E61:n kanssa hyviä ystäviä. Puhelin oli niin painava että takin taskussa ollessaan se veti suunnilleen takin vinoon. Vaihdoin pian takaisin kevyeen ja käteenmenevään kaveriini Pinkkiin. Paras puhelin.

Nyt en enää kuitenkaan aio yrittää elvyttää Pinkkiä. Siihen voisi vielä tilata uuden akun, mutta ei… Pinkki on hyvästelty ja se saa jatkaa ansaitsemiaan eläkepäiviä.

idKannykat

Nyt ollaan siis tilanteessa, että uusi puhelin on välttämättömyys.

Kokeilenko, miten minulla ja Tanjan nokialaisella sujuisi..?

Vai…

Onko vihdoin aika luovuttaa jääräpäisyyteni suhteen ja siirtyä 2010-luvulle?

Vastustukseni teknologian edistymistä kohtaan alkaa mahdollisesti näyttäytyä jo pateettisena. Mihin kuvitelmani siitä, että ahdistuisin modernin puhelimen kanssa, edes perustuvat? Minulla ei ole siitä mitään käytännön näyttöä.

Ehkä minusta ei tulisikaan Facebook/Instagram-päivityksiä joka kadun kulmassa tirrittävää, pää tiltissä kulkevaa robottia. Ei minun elämäni välttämättä sinne luuriin siirry. Ehkä pelkään turhaan.

Onko nyt se aika.

Älykkään puhelimen aika?

*

Päivitys: kevät 2015 – Tanjan 7230 päätyi käyttöön, meistä tuli oikein hyvät kaverit! ;)

Kommentit
  1. 1

    Robert chaico sanoo

    Minäkin käytän vielä nokia 2600, joka on vuodelta 2004 ja on mulla muitakin puhelimia ja tietokoneita kaapeissa ja pääkoneena on Windows xp home liitunäytössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.