Aaveblogit sivupalkissa

Hei, nyt on pakko kysyä teiltäkin: mitä blogeja tuossa mun sivupalkissa näkyy teille? Minulla on aikojen alusta ollut sivupalkissa luettelo erinäisistä blogeista joita seuraan, ja nyt sitten syksyn aikana tuo luettelo on alkanut elää ihan omaa elämäänsä. Sinne ilmestyy itsekseen blogeja, joita en ole lisännyt listalle. Osa pysyy samoina, osa vaihtelee. Osasta en ole koskaan edes kuullutkaan…! Ja siellä ne ovat, minun luomani blogiluettelon seassa.

Kummitukset ilmestyivät listalle sen jälkeen kun pyysin Indiedaysin it-vastaavaa muuttamaan luetteloa niin, että se näyttäisi taas seuraamieni blogien viimeisimmän postauksen otsikon (mikä alunperin ei ollut mahdollista liittyessäni Indiedaysiin). It-Hannu vakuuttaa olevansa syytön kummitusten listavaltaukseen, ja uskon kyllä häntä. Listalle itsekseen ilmestyvät blogit eivät nimittäin näy lainkaan blogin hallintapaneelissa. Näin ollen niitä ei myöskään voi poistaa. (!!)

Mystisintä oli, kun Hannu kertoi, että hänelle nuo aaveblogit eivät edes näy. Hän kävi kerta toisensa jälkeen katsomassa blogiani ja blogiluettelossa olivat kiltisti vain ne minun itse lisäämäni 12 blogia. Ja samaan aikaan aaveblogit kuitenkin näkyivät minun koneellani. Saattoipa Hannu jopa miettiä, että onkohan Sanni vihdoin seonnut…

No, otin lopulta kuvakappauksen sivupalkista todistaakseni että en näe omiani, ja tässä sellainen nyt teillekin nähtäväksi. Näin minä näen blogin sivupalkin tänään sunnuntaina 15. joulukuuta:

Aaveblogit_sivupalkissa

Ympyröidyt blogit ovat ”kuokkavieraita”. Esimerkiksi blogit Vote For Summer, Mini Fitness, StefFit ja Susanna Aleksandra ovat sellaisia, joissa en ole koskaan tietääkseni edes vieraillut enkä tunne niitä. Silti niiden linkit näkyvät blogissani. Enkä saa niitä pois koska ne eivät näy hallintapaneelissa.  Miten – tämä – on  – mahdollista? Mistä nuo linkit ilmestyvät listalleni??

Tämänhän täytyy oikeasti olla henkimaailman asioita.

Kaikki aaveista eivät ole edes Indiedays- tai Inspiration-blogeja, eli jollain salaperäisellä Inspiration-kytkökselläkään tätä ei voi selittää. Indiedays-blogeista listalla näkyy tänään The Good Morning, tosi hyvä blogi kyllä josta tykkään ja jota käyn välillä lukemassa, mutta en minä sitä tuohon listalleni ole lisännyt (anteeksi vain, Kaisa, melkein voisit kyllä ollakin siellä ;))

Lilyä listalla edustavat Saara Sarvas ja White Trash Disease, joita kyllä luen ja jotka ovat joskus olleet listalla. Nämä kaksi ovat kummituksista vakkarit, eli ne näkyvät aina muiden haamujen vaihdellessa. Onhan siinäkin viihteensä aina päivittäin käydä kurkkaamassa, että mitähän vieraita listalle on tänään ilmestynyt ”siipeilemään”…

Huomatkaa, että aaveet myös varastavat täysin huomion listan oikeilta asukeilta – kuokkavieraiden kohdalla viimeisin postaus on näkyvissä, listan oikeiden blogien kohdalla ei…! Uskomatonta.

Nyt haluan once and for all selvittää, näkyvätkö nämä vierasblogit vain minulle, vai myös teille. Jos teillekin näkyy vain oma itse luomani luettelo kuten it-Hannulle, on kai vain uskottava että koneeni – tai itse asiassa kaikki meidän talouden laitteet pöytäkoneesta iPadiin ovat jonkun blogihengen riivaamia.

Kommentit
  1. 2

    AnnaH sanoo

    Minullekin näkyy samanlainen lista kuin sinun kuvakaappauksessasi. Tästä tulee hiukan pitkä kommentti, joten IT:stä kiinnostumattomien ei ehkä kannata vaivautua lukemaan:)

    Voisiko olla niin, että itse luomallasi listalla ei edelleenkään ole muita _blogeja_ kuin ne itse lisäämäsi, mutta ohjelma, jonka on tarkoitus lisätä blogin nimen alle kyseisen blogin viimeisen postauksen otsikko, ottaa _postauksen_ siihen jotenkin väärin niin, että se ei edes ole kyseisestä blogista. Tietokantojen kanssa hiukan työskennelleenä en usko, että listallasi onkaan noita mainitsemiasi haamublogeja, jolloin et tietystikään voi niitä poistaakaan. Eihän näiden blogien nimi näykään tuossa sivupalkissasi, vaan pelkästään postauksen otsikko niistä. Näyttäisi jotenkin siltä, että voisi olla jotain vikaa siinä koodissa, joka hakee postauksen otsikon ja sen kirjoittajan tuohon blogin nimen alle? Mutta tämän tietävät tietysti vain juurikin ne IT-tyypit, jotka ovat tuottaneet kyseisen koodin. Jos ongelma olisi tämä, kuvittelisin, että ongelma olisi muillakin bloggaajilla, joilla on käytössä tuo ”viimeisimmän postauksen otsikko näkyy” -palvelu.

    En tiedä onko tästä apua, mutta ajattelin kirjoittaa ajatukseni tähän auki. Toivottavasti ongelma ratkeaa! Pidän blogistasi paljon :)

  2. 3

    Ansu sanoo

    Heippa, tämmönen lista näkee mulla. Eli mukana taitaa olla muutama aaveblogikin.Selaimena google Chrome

    Icon Charming Nails
    Icon Ostolakossa
    Ennätyspäivä
    in the last hour by Nata – White Trash Disease
    Icon Fashioned in Finland
    Sensationail – Mattapintainen geelilakkaus kotona
    12 hrs ago by Saara S.
    Icon Lazy Dynamite
    California Road Trip pt. II : A Different World
    2 days ago by Suvi-Tuulia Kulmala
    Icon Sensaisti
    Yläkropan huoltoa
    yesterday by eevi
    Icon Mustaa Kajalia
    Pitää syödä hyvin, että jaksaa
    2 days ago by Steffi
    Icon Zubi’s Corner
    Glitterin pikkujoulut
    15 days ago by Susanna Aleksandra
    Icon Leuhkat eväät
    Icon Into The Wild
    Icon Now Smell This
    Terkkuja remonttiraijalta!
    3 days ago by kaisaminni
    Icon Ahmija
    Icon Zacharoto
    Icon Kalofagas – Greek Food And Beyond

  3. 4

    sanoo

    Kutakuinkin samat ”kuokkavieraat” näkyy minullekin, melkoisen mystinen juttu kyllä. Toivottavasti it-Hannu tai joku saa asian korjattua :)

  4. 5

    Henne sanoo

    Mulla näkyy 13 blogia, joista osa on samoja, mitä oot ympyröiny. siis TOSI MYSTISTÄ!

  5. 6

    Nimetön sanoo

    Charming Nails

    Ostolakossa

    Ennätyspäivä
    2 hrs ago by Nata – White Trash Disease

    Fashioned in Finland

    Sensationail – Mattapintainen geelilakkaus kotona
    12 hrs ago by Saara S.

    Lazy Dynamite

    California Road Trip pt. II : A Different World
    2 days ago by Suvi-Tuulia Kulmala

    Sensaisti

    Yläkropan huoltoa
    yesterday by eevi

    Mustaa Kajalia

    Pitää syödä hyvin, että jaksaa
    2 days ago by Steffi

    Zubi’s Corner

    Glitterin pikkujoulut
    15 days ago by Susanna Aleksandra

    Leuhkat eväät

    Into The Wild

    Now Smell This

    Terkkuja remonttiraijalta!
    3 days ago by kaisaminni

    Ahmija

    Zacharoto

    Kalofagas – Greek Food And Beyond

    Tuollainen lista näkyy mulle eli kummituksia löytyy ja jos oikein muistan niin ovat vaihtuneet eiliseltä jokin verran…
    Käytän Chromea selaimena jos siitä todellakin olisi it-dudelle jotain hyötyä

  6. 7

    Tiia sanoo

    Mulla näkyy:

    Icon Charming Nails

    Icon Ostolakossa

    Ennätyspäivä
    2 hrs ago by Nata – White Trash Disease

    Icon Fashioned in Finland

    Sensationail – Mattapintainen geelilakkaus kotona
    12 hrs ago by Saara S.

    Icon Lazy Dynamite

    California Road Trip pt. II : A Different World
    2 days ago by Suvi-Tuulia Kulmala

    Icon Sensaisti

    Yläkropan huoltoa
    yesterday by eevi

    Icon Mustaa Kajalia

    Pitää syödä hyvin, että jaksaa
    2 days ago by Steffi

    Icon Zubi’s Corner

    Glitterin pikkujoulut
    15 days ago by Susanna Aleksandra

    Icon Leuhkat eväät

    Icon Into The Wild

    Icon Now Smell This

    Terkkuja remonttiraijalta!
    3 days ago by kaisaminni

    Icon Ahmija

    Icon Zacharoto

    Icon Kalofagas – Greek Food And Beyond

  7. 8

    Ann sanoo

    Charming Nails
    Ostolakossa
    Ennätyspäivä
    3 hrs ago by Nata – White Trash Disease
    Fashioned in Finland
    Sensationail – Mattapintainen geelilakkaus kotona
    13 hrs ago by Saara S.
    Lazy Dynamite
    California Road Trip pt. II : A Different World
    2 days ago by Suvi-Tuulia Kulmala
    Sensaisti
    Yläkropan huoltoa
    yesterday by eevi
    Mustaa Kajalia
    Pitää syödä hyvin, että jaksaa
    2 days ago by Steffi
    Zubi’s Corner
    Glitterin pikkujoulut
    15 days ago by Susanna Aleksandra
    Leuhkat eväät
    Into The Wild
    Now Smell This
    Terkkuja remonttiraijalta!
    3 days ago by kaisaminni
    Ahmija
    Zacharoto
    Kalofagas – Greek Food And Beyond

    Tällainen mulla

  8. 9

    tzup sanoo

    Mulle blogger teki aikoinaan ihan saman.. Tosin lukuluetteloon ilmaantui ”hieman” alatyylisiä blogeja, toisin kuin siulla nuo näyttäisi olevan ihan asiallisia. Blogeja ei näkynyt missään muualla kuin lukuluetteossa, eikä niitä voinut mitenkään poistaa, laitoin bloggeriin viestiä, ja asia hoituikin, mutten koskaan saanut mitään vastausta bloggerista…

  9. 12

    sanoo

    Mulla näkyy seuraavanlainen lista (selain Opera, käyttöjärjestelmä Windows jos niillä nyt on mitään merkitystä):

    Charming Nails

    Ostolakossa

    Ennätyspäivä
    3 hrs ago by Nata – White Trash Disease

    Fashioned in Finland

    Sensationail – Mattapintainen geelilakkaus kotona
    14 hrs ago by Saara S.

    Lazy Dynamite

    California Road Trip pt. II : A Different World
    2 days ago by Suvi-Tuulia Kulmala

    Sensaisti

    Yläkropan huoltoa
    yesterday by eevi

    Mustaa Kajalia

    Pitää syödä hyvin, että jaksaa
    2 days ago by Steffi

    Zubi’s Corner

    Glitterin pikkujoulut
    15 days ago by Susanna Aleksandra

    Leuhkat eväät

    Into The Wild

    Now Smell This

    Terkkuja remonttiraijalta!
    3 days ago by kaisaminni

    Ahmija

    Zacharoto

    Kalofagas – Greek Food And Beyond

  10. 13

    sanoo

    Joko ne widgetin asetukset on väärin tai itse widget toimii väärin. Eli se hakee väärän listan blogeja (väärää rss-feediä) tai todennäköisemmin hakee sinun oman listan lisäksi jonkun toisen listan. Onkos Hannu itse koodannut tuon widgetin vai käyttääkö jotain valmista? Kantsii nyt eka kattoo ne widgetin asetukset ja sitten joko tutkia mikä bugi siinä widgetin koodissa on tai jos valmis widget niin etsiä joku toimivampi. Mutta näin Hannu varmaan toimiikin kuvakaappauksen nähtyään.

  11. 14

    annika sanoo

    Huomasin, että tuo melkein sama lista näkyy myös muilla id-bloggaajilla, esim. Sharonilla? Eli taitaa johtua jostain muusta kuin sinun asetuksista.

  12. 15

    SariF sanoo

    Minulla näkyvät sinun listaltasi nuo ympyröimättömät eli siis ”oikeat” blogit. Osalla näkyy myös viimeisin postaus, mutta ei kaikilla: Charming Nails, Leuhkat eväät, Into the Wild, Ahmija, Zacharoto ja Kalofagas näkyvät pelkkinä blogilinkkeinä.

  13. 16

    SariF sanoo

    Postausotsakkeiksi luulemani olivatkin juuri noita kummituksia. Ja niitä löytyy 7 kpl. Lista on minulla sama kuin Nimettömällä klo 21.35.

  14. 17

    sanoo

    Hei tää on nyt ehkä vähän kaukaa haettua, mutta samoja blogeja on Sharonin blogin sivupalkissa ja siellä ne on (ilmeisesti) tarkoituksella. Jos teidän linkkilistat on jotenkin yhteydessä toisiinsa?

  15. 18

    sanoo

    Mullakin näkyvät noi mysteeriblogit. Joskus aikoja sitten kun katselin noita suosittelemiasi blogeja, siellä näkyivät vain niiden nimet. Tästä johtuen veikkaisin, että asialla on jotakin tekemistä juurikin tuon ”näytä uusimmat postaukset”-säädön kanssa.

  16. 19

    Sari sanoo

    Kuten kaikki muutkin toteavat, listassa näkyy kaikenlaisia blogeja, myös noita jotka eivät ole sinun seuraamiasi. Muistan kiinnittäneeni jo aikaisemmin huomiota siihen, että tuossa näkyy ei-sannimaisiakin blogeja, ja päättelin, että joko muistan väärin aiemman tilanteen (siis että noita ei aiemmin ollut) tai sitten käytäntö on vaihtunut ja indiedays on ottanut tuon tilan omiin tarkoituksiinsa…

  17. 20

    Ulpu sanoo

    Mulla näkyy Chromella sama lista kuin sun kuvakaappauksessa. Mä ihmettelinkin joskus, kun klikkasin Sensaistiin muka viimeisimpään postaukseen niin se menikin johonkin treeniblogiin (joka on siis tuolla Sensaistin alla).

  18. 21

    Ruusunen sanoo

    Joo, mä oon myös ihmetellyt tätä! Ihan kummallista. Toivottavasti asia saadaan selvitettyä ja kummitukset karkotettua (heh). :/

  19. 22

    Jasminia sanoo

    En tiedä, onko asia jotenkin korjaantunut tämän päivän aikana, mutta ajattelin tarjota vähemmistövastauksen: minulla nuo haamut EIVÄT näy. Eivätkä mielestäni ole näkyneet esim. eilenkään… En kyllä kieltämättä kiinnitä niihin jatkuvasti huomiota, mutta normaalilta vaikuttaa näkymät. Blogeja näkyy 13, kaikilla on edessään jonkinsortin ikoni (Mustaa kajalia -blogin kohdalla vain tyhjä neliö) ja kaikista näkyy blogipostauksen nimi alla.

    Käyttöjärjestelmänä Mac ja selain Safari.

    (En ole kommentoinut vähään aikaan ja kommentoin aiemmin nimimerkillä Helinä yhden toisen helinän kanssa. Nyt olen ollut huomaavinani useampia Helinöitä täällä, joten vaihdan selvyyden nimissä nickiä, jos alkaisin vaikka taas toisinaan kommentoida! =))

    • 22.1

      Sanni sanoo

      Tänään näkyy minullekin oikein tuo blogiluettelo! Hannu teki ymmärtääkseni eilen jotain muutoksia, tai ainakin häneltä tuli meiliä että tuon Sharon-blogi-vinkin kautta hän oli löytänyt jonkun bugin joka toivon mukaan saatiin eilen vihdoin poistettua. :)

  20. 23

    sanoo

    Minulle ilmestyi tänä syksynä oman blogin lukuluetteloon (joka näkyy vain minulle) blogeja joista en koskaan ollut kuullutkaan. Osa oli vieläpä aikuisviihdesivustoja, joilla ei kukaan varmasti ole tietokoneellani käynyt :D joten olin vähän hämilläni. Jonkun aikaa sivustot päivittyvät luettuihin blogeihin mutta kun en niitä ikinä avannut, ne katosivat…

    • 23.1

      Sanni sanoo

      Osa oli vieläpä aikuisviihdesivustoja, joilla ei kukaan varmasti ole tietokoneellani käynyt :D

      Oho…! :D Hyvä että katosivat lopulta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.