Naps! Ja väriä by #Colorfulhair

No nyt lähti! Mä uskalsin!

Vuoden sisällä ”mä uskalsin vol. 2”, koska violetiksi värjääminen viime syksynä oli hiusnörtille heittäytyminen numero 1 ^_^ Nyt mä sitten luovuin viimein pituudestakin, ja hiukset leikattiin loven pituuteen. Varmastikin monille lovea kauhistelleille tyydyttävä näky :D

Feast your eyes on this:

Hiusmuutos_ennen_jalkeen

Ahh, mikä muutoskuva ^_^ <3 <3 En voi olla hipelöimättä hiuksia koko ajan, herranjestas miten, ehm, terveiltä ne tuntuvat…!

No okei, ennen/jälkeen -kuva on ehkä vähän turhan dramaattinen, kun ennen-kuvassa hiuksia ei ole siloteltu millään ja ne ovat ”heräsin just” -luonnontilassa, kun taas leikatut ja värjätyt hiukset ovat kampaajan käsittelemät. Silti. Hiukseni ovat viimeisen vuoden aikana menneet poikkeuksellisen kamalaan kuntoon, ja kyllähän sakset alkoivat olla ainoa oikeasti järkevä tehohoito.

Hiukset_naps_IMG_9594

Colorfulhair_ennen_kasittelya

Luonnostaan kuiva- ja haurashiuksisena ja pitkähiusfanaatikkona olen hyväksynyt sen yhtälön, että jos haluan pitkät hiukset, en samalla voi saada hyväkuntoisia latvoja. Asenteeni on aina ollut tyyppiä; ihan sama vaikka hapsottavat kunhan ovat pitkät. Tätä mieltä olen edelleen, mutta sanotaanko näin, että tänä vuonna hapsotuksensietorajani tuli vastaan. Hiukseni eivät ole koskaan olleet näin huonokuntoiset, ja reippaampi pätkäisy alkoi puhutella minua yhä enemmän.

Aikeissa on tehdä postaus jossa pohdin syitä hiusten kunnon romahdukseen, mutta tänään keskitytään iloitsemaan uudesta tukasta :)

Hommahan meni niin, että….. :

L'Oreal Colorfulhair

Kuva: L’Oreal Professionnel

Minulle tarjottiin mahdollisuutta kokeilla L’Oreal Professionnelin uutta #Colorfulhair-salonkiväriä. Kyseessä on juuri lanseerattu kampaamokäyttöön luotu suoravärisarja.

Kampaamoaikaa suunnitellessa minulla heräsi ajatus, josko uskaltaisin samalla antaa kampaajalle vapaat kädet napsaista hiuksiani…. Vielä värjäyspäivän aamunakin mietin, rohkenisinko.

ColorfulHair_pakkaus

Colorfulhair sävyt

Kuva: L’Oreal Professionnel

#Colorfulhair-valikoimassa on seitsemän sävyä ja Clear-mikseri jolla sävyistä saa pastellisempia.

Minun hiuksiini tehtiin pastelliliila Clear + Electric Purple -sekoituksella.

Colorfulhair_IMG_4796

Colorfulhair_IMG_4789

Hiukseni värjäsi Flow21-kampaamossa Helsingissä vaikuttava Susanna Poméll. Healthyhair -hiusblogia pitävän Susannan intohimona on nimenomaan värjääminen ja rennot boho-hiustyylit. Meillä synkkasi välittömästi eikä minua Susannan tuoliin istuessa enää ahdistanut ajatus pitkien hiusteni kohtalosta. Miksi ihmeessä pidän kynsin hampain kiinni hiuksista, joita en enää edes halua pitää auki..?

Kuvassa Susanna lisää Smartbond-hoitotiivistettä vaalennusaineeseen, jolla tyveni käsiteltiin ennen #Colorfulhair-värjäystä. Smartbond toimii samalla idealla kuin Olaplex, eli suojaa hiuksia vaalennuksen aikana ja mahdollistaa hiuksista riippuen huonompikuntoisenkin hiuksen vaalennuksen.

Colorfulhair_IMG_4800

Colorfulhair_IMG_4809

Electric Purple + Clear -sekoitus näytti lupaavalta jo vaikutusvaiheessa. Tosi kaunis violetti joka ei kaivannut taitteluja sinisellä tai punaisellakaan.

Susanna halusi tukkaan kivaa unicorn-twistiä, ja teki taakse raitoja Navy Blue -sävyllä.

Tulos oli niin ihana että voiko tämän ponimmaksi enää mennä:

Colorfulhair_IMG_4814

Niiiin söpö…!!

Hauskasti joukossa näyttäisi myös olevan haaleanvaaleanpunaisia raitoja, se tosin ei ollut tarkoituksellista. Efekti tulee luonnostaan kiitos tuon surullisenkuuluisan takaraivolla sijaitsevan hiusvaurioalueen, johon mikään väri ei koskaan tartu samalla intensiteetillä kuin muualle hiuksiin.

Colorfulhair_IMG_4816 Colorfulhair_IMG_4821

Colorfulhair_IMG_9582

Jeiiii!

Raidat tuovat hiuksiin tosi kivan liukuväriefektin.

Kampaajatermein hiukseni ovat kuulema edelleen pitkät, mutta omaan silmääni hartiapituus edustaa jo lyhyttä mallia. Koen, että minulla on nyt lyhyet hiukset. Tunnen pientä haikeutta pitkähiusidentiteettini perään, mutta kyllähän ne sieltä taas tulevat takaisin – jos enää haluan? Pääsen takaisin entiseen pituuteen kun maltan odottaa, hmm, nelisen vuotta..? :p Hiukseni kasvavat niin hitaasti että vuosittaiset tasaukset mukaan laskettuna niiden nettovuosikasvu on noin 6 senttiä.

Voi olla, että minun on myös aika hyväksyä, että hiusten laatu muuttuu iän myötä enkä ehkä enää yksinkertaisesti saa samaa tukkaa millainen minulla on ollut 23-vuotiaana. Ehkä tykästyn tähän lyhempään malliin ja ennen kaikkea terveemmiltä näyttäviin hiuksiin ja irtaannun pikkuhiljaa ”Rapunzel”-identiteetistäni. Saas nähdä. Ainakin nyt on kiva fiilis kun katson peiliin. :)

Colorfulhair_IMG_4848

 

#Colorfulhair-väri pähkinänkuoressa:

  • Suoraväri, ei sisällä hapetetta
  • Kampaamokäyttöön
  • Kestää hiuslaadusta ja -tyypistä riippuen maksimissaan noin 15 pesua
  • Tarkoitettu vaalennetuille hiuksille
  • Ei peitä harmaita hiuksia
  • Värjäysaika: 5-20 minuuttia
  • Salonkipalvelu, tuotetta ei voi ostaa kotiin

Colorfulhair_IMG_4863

Pitkästä aikaa minun tekisi mieli katsella hiuksiani koko ajan takaapäin…! <3 :) Ihan kuin jonkun toisen ihmisen hiukset… ^_^

Nyt jäämme jännityksellä odottamaan, kuinka pian lovi ilmestyy taas näkyviin…

Colorfulhair_IMG_4873

Kiitos Susanna, kiitos L’Oreal #Colorfulhair :)

EcoMinerals – mineraalimeikkisarja Australiasta

Olen päässyt tutustumaan jälleen uuteen mineraalimeikkisarjaan: EcoMinerals Australiasta.

Vuonna 2007 kehitetty merkki kuuluu Australian suosituimpiin luonnollisiin värikosmetiikkasarjoihin. Eläinkokeeton ja vegaaninen EcoMinerals on PETAn ja CCF:n cruelty free -listoilla.

Aussi-sarjan mineraalipohjat ovat 100-prosenttisesti luonnollisia vailla koostumusta muokkaavia lisäaineita, ja ainesosaluettelot ovat aidolle mineraalikosmetiikalle tyypillisesti erittäin lyhyitä koostuen vain mineraaleista ja rasvoittuvan ihon pohjassa myös kaoliinista.

Ecominerals

EcoMinerals-sarjassa on kaksi erilaista mineraalipohjaa: Perfection normaalille, kuivalle ja aikuiselle iholle ja Flawless rasvoittuvalle ja sekaiholle.

Perfection vastaa ainesosiltaan tavallisesti käyttämiäni lempparimineraalipohjiani, ja sisältää tutun cocktailin titaanidioksidia, sinkkioksidia, micaa ja rautaoksideja (jotka tuovat sävyn). Ainoa ero esimerkiksi Lily Loloon tulee ultramariini-pigmentistä jota käytetään viileissä sävyissä. Perfection lupaa jättää heleän, aavistuksen hohtavan pohjan, mutta oman kokemukseni mukaan Perfection-pohja on aika mattainen, ainakin niihin mineraalipohjiin verrattuna joita itse käytän.

Flawless sisältää näiden lisäksi ihon kiiltoa hillitsevää kaoliinia eli savea, joka on tuttu ainesosa rasvoittuvan ihon tuotteissa, sekä tinaoksidia joka tuo lisäpeittävyyttä. Flawless lupaa Perfectionia vahvempaa peittävyyttä ja täysin mattaista pintaa.

EcoMinerals-puutereissa on aurinkosuojakerroin 24.

Sarjaan kuuluu mineraalipohjien lisäksi kattava valikoima meikkejä ripsiväreistä voidemaisiin highlightereihin, kaikki 100% luonnollisista ainesosista valmistettuja.

Ecominerals

Sain sarjan suomalaiselta maahantuojalta kokeiltavaksi Perfection-meikkipohjan, poskipunan, peiteaineen ja highlighterin.

EcoMinerals swatches

Ihoni on Kreikassa vietetyn huhtikuun jälkeen taas kunnolla päivettynyt, ja EcoMineralsin sävyistä minulle sopi kesäisin käyttämääni sävysyvyyttä vastaava sävy.

EcoMineralsin sivulla on nopea 30-Second Colour Match -applikaatio, jonka kautta on helppo löytää itselleen sopiva sävy ja koostumus. Sovellus ei puhu ihon pohjasävyistä (lämmin/viileä), vaan viileää sävyä indikoidaan ilmaisulla ”redness”, mikä oli mielestäni vähän epäloogista sillä tokihan lämpimällä ja neutraalillakin iholla voi olla punoitusta. EcoMineralsin sovelluksessa ”redness” viittaa kuitenkin viileään ihon sävyyn.

Kuvassa vertaan kesäisin käyttämääni Lily Lolon In The Buff’ia EcoMineralsin kahteen sävyyn, joista kumpikin sopi iholleni sävysyvyytensä puolesta. Beige osoittautui hitusen liian punertavaksi ihollani, ja lämmin True Tan oli paras valinta. Fiiliksiä Perfection -meikkipohjasta alempana.

Ecominerals meikkipohja

Tässä kuvassa kasvoilla True Tan -pohja sekä EcoMineralsin Dreamtime-poskipuna, joka on äärimmäisen hillitty, läpikuultava barely there roosan sävy. Erittäin kaunis eteerisiin lookkeihin joissa poskipuna erottuu iholla vain häivähdyksenä.

Ecominerals Dreamtime blush swatch

Dreamtimessa on kaunis, himmeä hohto ja se sopii tummemmille ihonsävyille myös korostuspuuteriksi. Tykkään! Taas sellainen sävy, jollaista minulla ei ennestään ollut.

Ecominerals

Voidemaiset tuotteet Alchemy Hi Light Creme ja Light-peiteaine osoittautuivat nekin oikein mukaviksi tuttavuuksiksi.

Ecominerals swatches

Peiteaine on koostumuksensa puolesta erittäin mielenkiintoinen; siinä on kookosöljypohja mutta se ei ole tuntumaltaan eikä jäljeltään yhtään rasvainen. Päinvastoin, peiteaine jättää puuterisen tuntuisen, himmeän pinnan. Koostumus on hyvin ohutta ja peittävää, sanoisin peittävyysvahvuutta medium-plussaksi.

Highlighter on paksuhkoa ja sitä kannattaa ottaa kerralla hyvin pieni määrä jonka notkistaa ja lämmittää sormissaan ennen kuin laittaa iholle. Alchemy näyttää tuubissa ja swatchattuna kevyestti roosan sävyiseltä mutta iholla roosaisuus ei juuri erotu.

Ecominerals_peiteaine

Kuvassa silmänalunen ennen ja jälkeen EcoMinerals-peiteaineen.

Ja sitten koko meikkipohja:

Ecominerals before after

Ennen ja jälkeen peiteaineen ja Perfection True Tan -meikkipohjan

Yllätyin, kun sarjan maahantuoja kertoi, että True Tan on itse asiassa poikkeuksellinen sävy EcoMineralsin valikoimassa: se on kuulema muita pohjia läpikuultavampi ja siinä on mikrokimalteita. Minä koin True Taninkin jo peittävämpänä ja mattaisempana kuin esimerkiksi Lily Lolon ja Flow Kosmetiikan, jotka ovat eniten käyttämäni mineraalipohjat. Kuvassa True Tania on yksi kerros, ja tulos on jo noin tasoittava.

Kokeilin myöhemmin myös saamaani näytettä astetta tummemmasta Neutral Sand -sävystä ja kyllä, se oli vielä peittävämpi. Rasvoittuvan ja sekaihon Flawless -pohjaa en kokeillut, ja se olisi siis vielä peittävämpi.

Ecominerals_detail_IMG_8183

Ecominerals meikkipohja

True Tan -pohja lähikuvassa, ennen ja jälkeen

Pakko vain taas kerran ihastella miten uskomattoman luonnollista, meikittömän näköistä jälkeä mineraalipohja parhaimmillaan tekee. Juuri tämän kaltaisen tuloksen vakuuttamana alunperinkin ihastuin mineraalimeikkiin. Tämä on rakkautta joka kestää. <3

Lisätään meikkipohjaan vielä aavistus korostustuotetta:

Ecominerals Alchemy HiLight

Voidemainen Alchemy taputellaan puuterimaisen meikkipohjan päälle varovasti sormen päällä, ei hieroen.

Lisäsin highlighteria poskiluulle, kulmaluulle ja silmäluomen keskelle. Tähän vielä ripsaria ja luonnollinen, hienovaraisesti kuultava meikki olisi valmis.

Ecominerals kabuki

Sananen EcoMineralsin kabukista. Kuten vegaaniset siveltimet aina, tämänkin harjakset ovat synteettistä materiaalia. Harjakset ovat superpehmeät ja sivellin tuntuu iholla miellyttävältä. EcoMineralsin kabuki on kuitenkin tuoreeltaan aika löysä, ja toimii parhaiten niin sanotusti puolilikaisena, eli kun harjaksiin on käytön myötä kertynyt puuteria ja siveltimen rakenne tihenee.

Yleisesti ottaen kabukit toimivat lähes aina parhaiten kun niitä on käyttänyt jonkin aikaa, hassua kyllä on siis olemassa tuote, joka on parhaimmillaan likaisena :)
Ecominerals blush

Hintatietoja:

Flawless ja Perfection -mineraalipohjat 34 € / 8 g – kesätarjous 30,60€

(saatavilla myös täyttöpakkauksia ja sample-kokoja)

Poskipuna 26€ /4 g – kesätarjous 23,40€

Highlighter 26€ / 8 g- kesätarjous 23,40€

Peiteaine 26€  / 8 g – kesätarjous 23,40€

Kabuki 18€

EcoMinerals-meikkejä Suomessa myy L-Beauty. Mineraalipohjat, poskipunat ja korostus- ja peiteaineet ovat kesätarjoushinnoin -10% 15. kesäkuuta saakka.

Hitaampaa ikää: Vichy Slow Age

Kaupallinen yhteistyö: Vichy

Olen mukana ihanaa ihonhoitofilosofiaa vaalivassa kampanjassa, josta inspiroiduin heti:  Vichy Slow Age. Ranskalaisen apteekkibrändin uusimman ihonhoitosarjan sanoma hidastamisesta ja lempeydestä tuntui heti omalta ja henkilökohtaiselta.

Vichy Slow Age

Slow Age puhuu myönteisestä asenteesta kertyviin vuosiin. Se puhuu itsensä ja ikänsä arvostamisesta. Slow Age -filosofian mukaisen ihonhoidon pyrkimyksenä ei ole näyttää ikäistään nuoremmalta, vaan pitää huolta ihon tulevaisuudesta; haluamme, että iho pysyy terveenä ja vastustuskykyisenä mahdollisimman pitkään. Haluamme ikääntyä hitaasti ja kauniisti. Terve iho on kaunis iho.

Terveys on kokonaisvaltainen asia, ja koko kehon ja mielen hyvinvointi näkyy myös iholla. Beauty starts with wellbeing, on Vichyn visio. Ihonhoito ei ole vain voiteita ja seerumeita, ja siksi Slow Age puhuu myös hidastamisesta ja tasapainosta elämässä. Näette ehkä, miksi inspiroiduin tästä kampanjasta, jonka teemat ovat minulle tänä vuonna erityisen läheisiä.

Postauksen kuvat: Photo by Tiia Ennala

Vichy Slow Age

Kampanja haastoi minut pohtimaan, miten hidastaminen näkyy omassa elämässäni.

Olen kuvitellut aina eläneeni hitaan elämän periaatteiden mukaisesti, ja torjunut merkit uupumuksen tunteista. Olen saanut tehdä elämäni aikana mukavia töitä ihanissa työporukoissa valiten ammatillisen polun, jolla ei välttämättä kasvatella paksua pankkitiliä mutta joka on minulle mielekäs ja tekee minut onnelliseksi. Olen pohjimmiltani ihminen, jonka hyvinvointi koostuu hyvin pienistä asioista. Haastavat, vastuulliset työtehtävät ja komea statusarvo eivät välttämättä kuulu niihin. Olen kai aina ollut jonkinlainen stressinvälttelijä; suoritin ylioppilaskirjoituksetkin leppoisaan tahtiin kolmessa osassa.

Vichy Slow Age

Kaikesta tästä huolimatta heräsin viime vuoden aikana siihen todellisuuteen, että olen todella uupunut. Mukaviakin töitä voi tehdä liikaa, ja jopa harrastukset voivat uuvuttaa. Olen tajunnut olevani liikaa-ahnehtija, niin töiden kuin vapaa-ajan kiinnostusten kannalta. Kun joku osa-alue elämässä saa liian suuren painotuksen, tasapaino kärsii. Tunne on ehkä tuttu muillekin kuin itselleni.

Haluan tässä kirjoituksessa nostaa esiin asioita, jotka auttavat meitä hidastamaan ja ottamaan aikaa itsellemme kiireen ja täysien päivien keskellä. Pysähtymään ja miettimään, millaisilla asioilla saamme tasapainoa yhä vain suoritusorientoituneempaan elämäämme.

Vichy Slow Age

Minulle arjen hidastuskeino numero yksi on luonto ja erityisesti metsä.

Metsässä liikkuminen on aina kuulunut rakkaimpiin harrastuksiini. Nuorempana se oli ehkä enemmänkin jännää ja seikkailullista, myöhemmin iän myötä metsän merkitys rauhoittavana, maadoittavana ympäristönä on korostunut. Metsässä on jotain ikiaikaisen rauhoittavaa ja turvallista, mutta myös mystistä. Metsä tuntuu samalla turvalliselta ja salaperäiseltä. Metsä on viisas ja hyväksyvä. Se ei arvota ketään eikä odota meiltä mitään.

Vichy Slow Age

Metsässä vapaudun täysin koti- ja työympäristöön liittyvistä velvollisuudentunteista ja huolet tuntuvat valuvan alas sammaliin ja jäkäliin. Havun tuoksu rauhoittaa ja puiden läpi siivilöityvä valo puhdistaa ja uudistaa mieltä. Pään sisällä kimpoilevat ajatukset tyyntyvät ja antavat tilaa levolle. Metsässä kulkiessa mieli siirtyy luonnollisesti tilaan, jossa sitä kuormittavat asiat purkautuvat ja olen kuin suojassa kaikelta hektiseltä suorittamiselta. Vaatimukset ja odotukset eivät saavuta minua vihreiden oksien keskellä. Tunnen, että minun ei tarvitse tehdä mitään.

Tämän parempaa lääkettä stressin lievitykseen ei olekaan.

Toivoisin, että voisin käydä metsässä joka viikko. Parasta on lähteä kunnon eräretkelle ja yöpyä teltassa. Nautin ruoan valmistuksesta nuotiolla ja siitä, kun saan herätä aamulla luonnon ääniin, makuupussini sisään käpertyneenä.

Vichy Slow Age

Kiireestä ja stressistä on tullut kuin oletusasetuksia elämäämme. Haluamme enemmän, nopeammin ja tehokkaammin. Kuitenkin tiedämme, että kiireinen elämäntyyli ei edistä terveyttä. Se näkyy ja tuntuu niin kehossamme kuin kasvoillamme. Mihin meillä on kiire? Elämä on tässä ja nyt, jokainen päivä on mahdollisuus pysähtyä nauttimaan siitä.

Slow Life. Slow Age.

Millaiset asiat auttavat sinua hidastamaan? Viihdytkö puutarhassa? Rentouttaako ruoanlaitto? Nollaako päätäsi pitkä lenkki koiran kanssa? Viekö satuhetki lapsen kanssa kiirettä karkuun?

Voisimme antaa itsellemme haasteen: entä jos lisäisimme näitä asioita päiviimme tällä viikolla vaikka tunnin tai kaksi? Itse aion yrittää. Kansallispuistoon tai telttaretkelle en pääse ihan joka viikko, mutta voin mennä kävelylle Pyynikille. Mahdollisuus, josta olin niin iloinen Tampereelle muuttaessani, mutta jonka myönnän laiminlyöväni nolottavan usein. Kun on muka niin paljon tekemistä sisällä kotona.

Vichy Slow Age ihonhoito

Vichy Slow Age -tuotesarja

Slow Age -sarjan avainsanoja ovat ihon suojaaminen ja vahvistaminen. Sarja on kehitetty hidastamaan ikääntymisen merkkien kehitystä ja vähentämään jo ilmestyneiden ikääntymisen merkkien näkyvyyttä. Noin 25-40+ vuotiaiden sarja, jos jotain ikäsuosituksia haluaa antaa. Kaikki tuotteet sopivat myös herkälle iholle.

Itse kuulun juuri siihen kohderyhmään, jolle ikänsä ja aurinkoa rakastavan elämäntyylinsä puolesta olisi tärkeää muistaa etenkin aurinkosuojallisen päivävoiteen käyttö. Onneksi kehitystä on jo tapahtunut, ja nykyteknologian miellyttäväkoostumukselliset suojakertoimelliset voiteet tekevät aurinkosuojan päivittäisestä käytöstä mukavampaa; enää minunkaan ei tarvitsisi vedota ”No kun ne on niin tahmeita” -tekosyihin.

Suojakertoimellisen, antioksidanttipitoisen voiteen käytöstä on hyötyä ihan kaiken ikäisille ennaltaehkäisevänä ja ikääntymisen merkkejä hidastavana hoitona. Tämä on varmasti tuttu mantra monille blogini pitkäaikaisille lukijoille. :)

Ihon suojaus UV-säteilyltä ja vapaiden radikaalien vaikutusten neutraloiminen ovat tehokasta anti-age-hoitoa yksinkertaisimmillaan, ja tätä tarjoaa Slow Age.

Slow Age -sarjan pääasialliset vaikuttavat ainesosat ovat antioksidanttinen baicalin-juuriuute, probiooottinen bifidus-uute sekä koko Vichy-sarjasta tuttu mineraalipitoinen Vichy Thermal Spa -lähdevesi.

Vichy Slow Age Light Day Cream

Slow Age Light Day Cream SK 25

33,50€ / 50 ml kaikille ihotyypeille

Kevyt päivävoide emulsiomaisella koostumuksella ja suojakertoimella 25. Tuoksu on raikas, kevyt ja puhdas ripauksella kukkaisuutta. Voide imeytyy nopeasti ja jättää ihon pinnan himmeäksi.

Tätä tulen käyttämään tänä kesänä päivävoiteena. Verrattuna varsinaisiin aurinkovoiteisiin, tuntuma on paljon ohuempi ja huomaamattomampi, eikä iho kiillä voiteen jäljiltä yhtään. Verrattuna suosikkiaurinkovoiteeseeni, Slow Age -emulsio tuntuu vielä paljon ohuemmalta mutta samalla kuitenkin kosteuttavalta.

(…luonnonkosmetiikan valmistajat rämpivät suojakertoimellisten päivävoiteiden kehityksessä edelleen kaukana jäljessä… Harmi juttu, mutta kuluttajaa miellyttävän koostumuksen luominen luonnonkosmetiikan sallimin keinoin on sen verran haasteellista, että luonnolliset SK-päivävoiteet ovat yhä markkinoilla harvinaisuuksia. Siksi minäkin käytän edelleen normikosmetiikan aurinkosuojia.)

Vichy Slow Age Rich Day Cream

Slow Age Day Cream SK 30

33,50€ / 50 ml normaalista kuivalle iholle

Tämän kevään uutuus, täyteläisempi versio Slow Age -päivävoiteesta. Sama raikkaan puhdas, kukkainen tuoksu ja samat vaikuttavat aineet ravitsevammalla, kermaisemmalla koostumuksella. Uutuudessa on myös korkeampi suojakerroin; 30.

Vaikka ohuemmat koostumukset ovat yleensä eniten mieleeni, huomasin pitäväni melkeinpä enemmän täyteläisemmästä Slow Age -voiteesta. Se ei kermaisesta koostumuksestaan huolimatta ole rasvaisen tuntuinen eikä jähmeän paksu ja imeytyy yhtä nopeasti kuin emulsiokin. Se jättää iholle pehmeämmän tunnun. Ehkä jälleen vahvistus sille, että ihoni on muuttumassa kuivemmaksi minkä vuoksi täyteläisemmät voiteet tuntuvat yhä sopivammilta.

Kesällä käytän kuitenkin mieluummin ohuempaa, raikasta emulsio-koostumusta. (Slow Age -emulsiosta on mahdollisuus tilata ilmainen näyte, tsekkaa postauksen loppu.)

Vichy Slow Age silmänympärysvoide

Slow Age -silmänympärysvoide

29,90€ / 15 ml kaikille ihotyypeille

Toinen tämän kevään Slow Age -uutuus. Hajusteeton silmänympärysvoide on koostumukseltaan jossain kevyen ja medium-täyteläisyyden välillä ja imeytyy nopeasti. Ei liian vetinen, ei liian rasvainen ja asettuu aloilleen jättäen himmeän pinnan, erinomainen meikin alla. Tuntuu tarpeeksi kosteuttavalta.

Vichy Slow Age Light Day Cream

Voit nyt tilata ilmaisen näytteen ohuemmasta, hyvin kesäaikaan sopivasta Slow Age Light -päivävoiteesta Vichyn sivuilta.

Näytteen saa tilattua täältä.

Vichyn tuotteita myydään apteekeissa.

SlowAge_11

Ja otattehan haasteen vastaan – muistetaan ottaa vähän iisimmin :) <3