Pullahiiren puheenvuoro

Viime viikolla tuli voimakas flashback vanhoihin aikoihin… Pullahiiriaikoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pulla. Perinteinen vehnään leivottu pulla. Suomalaisten rakkaimpia herkkuja – minunkin entisiä.

Olen aina ollut pullahiiri.

Puustit, pitkot, rahkapullat, ne olivat minulle ”mässy of choice”. Karkin syöminen muuten kuin satunnaisesti jäi murrosiässä, sen jälkeen tie vei makeanhimon iskiessä Makuunin karkkilaarien sijaan lähimmän leipomon tai ruokakaupan pullatiskille. ^_^

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vehnän, kuten sokerinkin (ja monen muun nopean hiilarin) on todettu koukuttavan koska ne stimuloivat aivojen palkitsemisjärjestelmää joka tuottaa mielihyvän tunteita. Tiettyihin ruoka-aineisiin tai ruokiin tulee poikkeuksellisen voimakas himo, ja pelkkä tuoksu voi laukaista järjettömän halun saada tuota ruokaa nyt heti, sekä fyysisiä reaktioita kuten suun vettyminen. ”Ihan kuola valuu” ei ole pelkästään kuvaannollinen ilmaisu ;D kuten tiedämme ^_^

Pullan tuoksu saa minulla kuolan valumaan. En ole haistanut tuoreen, vastaleivotun pullan tuoksua pitkiin aikoihin, ehkä vuosikausiin. En vain ole sattunut kenenkään luokse leipomisaikaan. Viime viikolla satuin, kun olin anoppilassa.

Kirjoittelin siinä koneellani ja pikkuhiljaa tupaan alkoi tihkua paistuvan vehnäisen tuoksu. Aluksi se oli ihan neutraalin miellyttävä ja pysyi ”taka-alalla” mutta levisi pian vastustamattomaksi tuoksuviettelykseksi joka teki mahdottomaksi keskittyä mihinkään. Ruskistuvan kuoren, sokerin, kanelin ja voin tuoksun häpeämättömän luokseenkutsuva yhdistelmä, johon liittyi vielä rusinan makea nuotti – ja minä en edes tykkää rusinoista. Mutta pullassa niiden tuoksu… eih, olin pian ihan pökerryksissä tuoksuiskusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun pullat nousivat uunista jäähtymään ja houkutus oli konkreettisesti siinä edessäni, saatoin kuitenkin katsella herkkumöykkysiä ilman raastavaa halua iskeä kynteni niiden pehmeään pintaan. Tiedän että ne maistuvat ihan sairaan hyvälle mutta ei minun kuitenkaan tehnyt mieli syödä niitä. Minun teki vain mieli vain, hmh, jotenkin ihailla niitä ja mietiskellä niiden vaikutusta aivoissani.

Oikeastaan pullien himottavuus ei sinällään vaadi mitään syväanalyysejä niiden koukuttavuuden mekanismin ollessa jo selvillä (sokeri + vehnä  (+rasva) = palkitseva tunne, nopeaa mielihyvää), mutta minulle tyypilliseen tapaan tykkään ylimiettiä asioita. Miksi yhden ihmisen koukuttaa suklaa, toisen addiktio on perunalastut ja kolmas ei voi vastustaa korvapuusteja? Mistä se johtuu? Aivokuoren välittäjäaineiden ja reseptorien toiminnasta..? Hormoneista..?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällaiset vähän tummemmat, lähes palaneet pullat olivat mun suosikkeja :)

Minäkin tykkään suklaasta mutta se ei ole koskaan aiheuttanut hervottomia ”pakkosaada”-kohtauksia. Suklaan tuoma nautinnon tunne ei ole lähellekään niin voimakas kuin leivonnaisten. Pulla aiheuttaa minulle sen klassisen ”ei-voi-lopettaa” -efektin minkä sipsit ja irtokarkkipussi saavat aikaan toiselle.

Se mielihyvän tunne kun söi oikeaan voihin leivottua, lämmintä ja kosteaa, sopivasti sokerisen tahmeaa korvapuustia… se tuntui siltä kuin joku konkreettisesti vääntäisi vivusta euforiasuihkun päälle kehossa. Toinen vastaava mielihyvän tunne tuli yhdistelmästä kylmä maitokaakao + vastapaistettu, itseleivottu sämpylä jonka välissä oli pari siivua juustoa. Monikin ruoka on hyvää ja olinhan minä valtavassa spaghettikoukussakin, mutta mikään pastaruokakaan ei tuonut yhtä palkitsevaa tunnetta kuin pullat ja sämpylät. Vehnäiset leivonnaiset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyään himoitsen juustoa, mutta sitäkään tunnetta ei voi verrata vehnäisen aikaansaamaan kuola-valuu-efektiin. Juusto tuo minulle myös mielihyvää, mutta sen aikaansaamat fyysiset reaktiot eivät ole yhtä vahvoja kuin vehnäherkkujen. Eikä juuston syömättömyys saa aikaan vieroitusoireita niinkuin leivästä ja leivonnaisista luopuminen aikoinaan.

Sokerin ja vehnän yhdistelmässä on jotain joka vaikuttaa minuun kemiallisesti eri tavalla kuin juusto (jonka koukuttavuus piilee kaseiinissa).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anoppi katseli kun kuvasin pullia ja kerroin tuoksun aikaansaamasta tunnereaktiosta. ”Etkö muka koskaan enää voisi syödä pullaa?” anoppi kysyi. Kerroin että totta kai voisin, olenhan syönyt vuosien varrella muitakin ruokavaliooni sopimattomia hiilariherkkuja. Homman pointti on siinä, että syön sopimattoman hiilariherkun kun se tuntuu sen arvoiselta. Kuten viimeksi ystäväni häissä Ranskassa.

Kaikki kunnia anoppini herkullisille vehnäisille, mutta kanelipuustin syöminen tuona nimenomaisena iltapäivänä anoppilan tuvassa ei olisi tuonut hetkeen mitään lisäarvoa tai tuonut minulle hyvää mieltä ja oloa. Yhden pullan maistaminen olisi todennäköisesti johtanut vain haluun syödä toinen ja vielä kolmaskin. Joku kysyy siellä että ”So what jos olisitkin syönyt kolme tai vaikka viisi?” Jep, ei se maailmaa kaada. Mutta se ei olisi tuonut minulle hyvää mieltä, toisin kuin ranskalaisen hääkakun maistaminen Normandiassa. Tai spanakopitan syöminen Kreikassa.

.

Aiheen innostamana :D tein pienen listan erilaisista lempparihiilariruoistani ennen ja nyt. Hiilihydraattiahan on kaikessa ruoassa puhdasta lihaa, kalaa ja useimpia kypsytettyjä juustoja lukuunottamatta, mutta ”hiilaruoilla” tarkoitan ns. korkeahiilihydraattisia ruokia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Todella monet leivonnaisherkut voi valmistaa vähähiilihydraattisestikin, eli sinällään leivästä ja leivonnaisista ei tarvitse luopua vhh:lla. Pullaa tosin on hyvin vaikea valmistaa siihen olennaisesti kuuluvan sitkon takia, gluteenijauhon sekoittaminen esim. mantelijauhoon ei tuo samaa tulosta kuin vehnäjauho.

Vhh:n kiinnostavia lieveilmiöitä on ennen minulle täysin yhdentekevän kaurapuuron muuttuminen Himottavaksi. Ennen en syönyt sitä juuri koskaan mutta nyt se on bataatin ohella ykköslempparini hiilarin lähteistä. Kaurapuuro on niin hyvää. <3

.

Ja lopuksi, parhaat ruokavaliovaihdoksen jälkeen nautitut ”väärän puolen” hiilariherkut:

Kirkkaasti ykkössijan vie kreikkalainen pinaattipiiras eli spanakopita. Yhden tällaisen olen useimmilla Kreikka-reissuilla ostanut ja nauttinut hitaasti ja ilolla ^_^ Mättö on niin raskas ettei toista pystyisi syömään perään, joten tämän herkun kohdalla homma ei helposti lähde lapasesta. Piiras kun on vehnäisyytensä lisäksi myös erittäin rasvainen.

SAMSUNG CSC

Kuva: Elena Paravantes / Olivetomato.com

Spanakopitasta näkee vähän erilaisia variaatioita ohuemmilla ja paksummilla täytteillä, ja fetalla ja ilman, mutta aito spanakopita tehdää aina filotaikinaan ja isoon vuokaan (pyöreään tai neliönmalliseen) josta leikataan viipaleita.

Hampaiden upotus rasvaa tihkuvaan spanakopitaan jonka lehtevät filokerrokset rapisevat hampaissa ah-niin-tyydyttävästi tuo saman endorfiiniryöpyn kuin kotoisat korvapuustit ja vastapaistettu sämpylä juustoviipaleella. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen ikimuistoinen hiilariherkku tulee Britanniasta; Cotswoldsin Mickletonissa sijaitsevassa The Pudding Clubissa maistettu kasa imelää, todella epämääräisen näköistä suklaalla, banaanilla ja toffeella maustettua höyrytettyä vehnämössöä. Englantilainen ”vanukas” eli pudding. Kaikessa epäkutsuvuudessaan ja ällöimelyydessään se oli silti ihan mielettömän hyvää ja tämän mössön kohdalla sai todella testata itsehillintäänsä ettei olisi vetänyt vatsanpuruihin saakka :)

*

Ja nyt jokainen arvaa mikä kysymys seuraa:

Mikä on teidän hiilariherkkunne #1? ^_^

.

P.S. Toivoisin ettei minun ei tarvitsisi tätä erikseen alleviivata mutta teen sen kuitenkin varmuuden vuoksi kun ruoan kategorisoinneista hermostujia välillä ilmoittautuu kommenteissa: vaikka olen itse halunnut jättää vehnä- ja sokeriruoat pois ja ne ovat nykyisen ruokavalioni kannalta minulle ”vääriä”, en halua viestittää että ne olisivat vääriä myös muille. Mikään ruoka ei ole väärää tai huonoa ruokaa niin kauan kuin se tuo syöjälleen hyvää mieltä ja tukee terveyttä :)

Jos parsakaali saa sinut surulliseksi niin se ei ole silloin hyvää ruokaa kaikista terveysväittämistään huolimatta ;)

Kimpparipsariarvostelu vol. 3

On aika jakaa kokemuksia viimeisimmästä testiripsariryhmästä. Ai että mä olen tyytyväinen itseeni kun olen vihdoin saanut maskaratestauksen rullaamaan kauneusbloggaajalle sopivalla tavalla ^_^ :D Ja tosiaan, tämä ryhmissä testaaminen tuo eri maskaroiden erot niin paljon selkeämmin esiin kuin yksi kerrallaan -testaus.

Ripsarit_IMG_6208

Tämänkertaisessa testiryhmässä ”mittelivät” Idun Gull, Korres Extreme Length, Rimmel Scandaleyes Rockin’ Curves ja Lavera Front Row Curl.

Olen saanut kaikki blogin kautta.

Ripsarit_LaveraFrontRowCurl

Lavera Front Row Curl Mascara

Pitkän linjan lukijat ehkä muistavat kokemukseni Laveran maskaroista; oli luvattu ominaisuus mikä tahansa, saan kaikilla ihan samanlaisen (=yhtä vaatimattoman) tuloksen. Luonnonkosmetiikan maskaroiden yleinen ongelma kestävyyden lisäksi on heikko kerrostuvuus, minkä vuoksi luonnollisilla maskaroilla on vaikea (tai minun mielestäni mahdoton) saada yhtä tuuheaa tulosta kuin normimaskaroilla.

Itse en onnekseni kärsi tuosta kestävyysongelmasta, minulla pysyy kaikki maskarat. Mutta volyymia en luonnonkosmetiikan maskaroilla oikein saa.

Laveran uusin maskara lupaa taivuttaa ja nostaa ripsiä sekä tuoda volyymia. Ja kappas – tässä on vihdoin Lavera-ripsari joka onnistuu jonkin verran oikeasti kerrostumaan minunkin ripsiini! Normikosmetiikan ripsarien tulokseen jälkeä ei tietenkään voi verrata, mutta ollakseen luonnollinen maskara, Front Row Curl kerrostuu kiitettävästi.

Ripsarit_LaveraFrontRowCurl_massa

Maskaran ongelmana on vähän turhan märkä koostumus ja kaulan annostelija, joka ei oikein hoida hommaansa. Kun harjan vetää ulos, mukana tulee aina köntsät suuaukolle kasautuvaa massaa ja jos kaulaa ei joka kerta huolellisesti pyyhi paperiin, hylsy on pian ihan maskaramöhnässä.

Kaareuttavaa ominaisuutta en huomaa, enkä ole koskaan mieltänyt että harjan kaarevuus millään lailla vaikuttaisi ripsien kaareutuvuuteen. Silti tällaiset harjat ovat yleisiä taivutusta lupaavissa maskaroissa. Onko joku huomannut harjan muodolla olevan merkitystä kaareuttavuuden kannalta..?

Ripsarit_LaveraCurl_IMG_7174

Yksi kerros Front Row Curlia. Kerroksen pitää antaa kunnolla kuivua ennen seuraavan lisäämistä.

Ripsarit_LaveraCurl_IMG_7185

Kaksi kerrosta Front Row Curlia.

Mitään hätkähdyttävää volyymia tällä(kään) Laveralla ei siis saa, ja näkyvään tulokseen vetoja täytyy vetää paljon enemmän kuin normimaskaralla. Front Row Curl taisi kuitenkin siirtyä mun ykköseksi Laveran maskaroissa. :)

Maskaran plussat: kerrostumisominaisuus parempi kuin luonnonkosmetiikan ripsiväreissä keskimäärin.

Maskaran miinukset: massan sotkevuus, hylsyn kaulurin huono annostelevuus.

Ripsarit_IdunGull

Idun Minerals Gull

Tässäpä kaunis maskarahylsy! Todella elegantti, niinkuin Idunin tuotteet yleensäkin. Kultahylsyinen Gull ja aiemmin esittelemäni hopeahylsyinen Silfr erottuvat mielestäni visuaalisesti todella edukseen maskaroiden maailmassa.

Myös Gull’in harja on mieleeni. Se on medium-kokoinen ja sopii minunkin pienille silmilleni. Massa on kuivakkaa ja tuo koostumukseltaan ja jäljeltään mieleen Lancômen Hypnôse Doll Eyesin, jonka esittelin samassa arvostelussa kuin Idunin Silfrin.

Idunin maskaroista Silfr lupaa pituutta, Gull volyymia. (Valikoiman kolmas, Vatn, on ns. 38-maskara.) Itse en huomaa eroa vaan jälki on erilaisista harjoista huolimatta samanlaista. Massakin on kummassakin samalla lailla kuivahkoa. Vaikea sanoa kummastako tykkäisin enemmän, mutta lopulta Gull vetää pidemmän korren harjallaan ja hylsyllään jotka ”pelaavat yhteen” paremmin kuin Silfrissä. Silfrin harjan varsi on niin pitkä ja hylsyn suuaukko niin ahdas että harjaa on välillä vaikea saada sisään ilman että varsi taittuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gull’in harja erottelee ripset nätisti, mutta jälki alkaa hieman hapsuuntua lisäkerroksilla. Tämä on tavallista kuivakkaammilla maskaralaaduilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun Gull-maskaraa ei intoudu vetelemään ihan kauhean montaa kerrosta ja vetoa, tulos jää mukavan siistiksi. Tässä kaksi kerrosta.

Maskara myös peseytyy ripsistä helposti, mikä on itselleni erittäin tärkeää. Jos maskara ei liukene helposti meikinpoistoaineeseen ja vaatii extrahinkkaamista ja nyppimistä, tuote jää minulla käyttämättä vaikka olisi muuten kuinka hyvä.

Varisemiseen en osaa ottaa kantaa koska mitkään maskarat eivät minulla varise.

Maskaran plussat: kaunis jo esineenä :) Tekee maltillisesti kerrostettuna hyvää ja siistiä jälkeä.

Maskaran miinukset: jäljen ”hapsuuntuminen” jos kerrostaa paljon.

Ripsarit_Korres

Korres Black Volcanic Minerals Extreme Length

Testinelikön suosikkini!

Olen tänä vuonna tehnyt ensimmäistä kertaa tuttavuutta Korresin värikosmetiikan kanssa. Maskaran lisäksi olen testannut myös Volcanic Minerals Long Lasting -rajauskynää josta myös olen tykännyt tosi paljon, se ei lupaa olla vedenkestävä mutta pysyy silti tuhriintumatta. (En ole voinut enää vuosiin käyttää muita kuin vedenkestäviä rajauskyniä koska kaikki muut leviävät. Ilmiö, joka oli aivan vieras vielä 2-kymppisenä… ”Vanhuus” tulee mielenkiintoisin lieveilmiöin ;))

Ripsarit_Korres_Idun_harjat_IMG_6191

Korresin Extreme Lengthin harja muistuttaa Idunin Silfriä.

Tällaiset lyhytpiikkiset polymeeriharjat ovat jo pitkään olleet suosikkejani erinomaisen erottelevuutensa ansiosta. Laveran tyyppiset vanhanaikaiset ”pullonharja”harjat taas ovat vähiten suosikkejani. Eivät kaikki ”vanhanaikaisetkaan” sotke mutta kumiset ja muoviset, suorapiikkiset harjat tuovat minulle varmemmin siistimmän tuloksen ja pidän niiden kampaavasta fiiliksestä. :)

Ollakseen ihan täydellinen silmieni muodolle harja saisi olla vielä vähän lyhyempi (kuten IsaDoran pikkuisessa Precisionissa), mutta kaiken kaikkiaan Korresin maskara on makuuni todella hyvä. Pidän sen nopeasta kerrostuvuudesta ja siististä, ei-klimpittävästä ja ei-nukkaisesta jäljestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa jälki ei juurikaan eroa muista postauksen kuvista. Maskaran käyttöominaisuuksia onkin lopulta vaikea esittää kuvan välityksellä. Tulos voi näyttää samalta mutta käyttökokemukset vaihtelevat suuresti. Siksi annan enemmänkin sanojen kuin kuvien puhua :)

Vaikka maskaran nimi on Extreme Length, pituuden lisäystä en huomaa. Tuotetiedot lupaavat jopa puolitoistakertaista pituutta, mutta kuten kuvista näkee, ripset ovat ihan saman mittaiset jokaisen maskaran jäljiltä, luvattiin sitten kaareutta, tuuheutta tai pituutta. Itse ohitan aina lupaukset pidentämisestä eikä se oikeastaan edes ole ominaisuus josta olen kiinnostunut, minulle tärkeintä on hyvä kerrostuvuus ja volyymi. Ja sitä Korres tarjoaa, joten olen tyytyväinen käyttäjä :)

Muuten – nuo maskaran nimessä mainitut ”mustat vulkaaniset mineraalit” – se jos mikä on silkka markkinointijippo. Jos nyt ripsarissa käytetty musta väripigmentti CI 77499 (trirautatetraoksidi) onkin kerätty jostain tulivuorten tienoilta (mitä suuresti epäilen), ei vulkaanisen perän trirautatetraoksidi ole sen mustempi kuin jonkun muun maaperän trirautatetraoksidi. Kaikissa mustissa maskaroissa käytetään samaa mustaa pigmenttiä. Incistä löytyy myös yksi aidosti vulkaaninen ainesosa; pumice, mutta se ei ole väripigmentti vaan hankaava ja viskositeettiin vaikuttava aine. Kai sen läsnäolo incissä mahdollistaa vulkaanisen väittämän käytön mainonnassa. :)

Maskaran plussat: erotteleva harja ja loistava kerrostuvuus.

Maskaran miinukset: en keksi miinuksia, ehkä saatavuus? Korresia myydään verkkokaupan lisäksi vain Sokoksella ja Stockmannilla sekä joisain pikkuputiikeissa, ei ole kaikkien helposti saatavilla.

Ripsarit_RimmelScandaleyes

Rimmel Scandaleyes Rockin’ Curves

Rimmelin pötkylä oli testiryhmän kokelaista vähiten mieleeni. Harjan koko ei tule kuvassa esiin mutta se on todella iso ja aivan liian kookas minun silmiini. Harjan mutkainen muoto lisää sen kömpelyyttä. Kuulun niihin käyttäjiin jotka eivät vain ymmärrä tällaisia kaareutettuja harjoja.

Rimmelin suomenkielisten sivujen tuotekuvausta lukiessani en voinut olla miettimättä onko teksti suomennettu ihan oikein: ”Ensimmäinen särkyneen sydämen muotoinen harjamme luo tuuheat, rokkaavat ripset”. Särkyneen sydämen muotoinen harja..? Siis mitä? Minkä muotoinen särkynyt sydän ylipäänsä on, ja miten se liittyy maskaraharjoihin..? Ei kovin myönteisen assosiaation ilmaisu muutenkaan. Mainoslauseet menevät vuosi vuodelta omituisemmiksi…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos nyt jotain positiivistakin voi maskarasta sanoa niin massa tuntui oikein hyvältä, teki siistiä jälkeä eikä paakuttanut. Jouduin tosin laittamaan maskaraa pelkästään harjan kärkiosalla koska koko harja ei pituudeltaan mahdu kulkemaan ripsieni läpi.

Rockin’ Curves -harjan ideana on, että sen paksummalla osalla tuodaan ripsiin paljon massaa ja luodaan tuuheus, ja ohuemmalla kärkiosalla sitten tavoitetaan sisä- ja ulkonurkan pienet, heiveröiset ripset. Tämä voi toimia loistavasti isompisilmäisillä, mutta pikkusilmäisellä massiivinen harja sotkee väkisinkin.

Maskaran plussat: hyvä, siististi levittyvä massa. Edullinen hinta.

Maskaran miinukset: väärän kokoinen ja muotoinen harja tälle käyttäjälle

.

Tämä oli muuten ensimmäinen Rimmel-maskara jota olen kokeillut todella pitkään aikaan (tai koskaan?), en pysty muistamaan milloin olisin viimeksi käyttänyt Rimmeliä. Minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista käsitystä Rimmelin maskaroista kokonaisuutena. Jos olen joskus Rimmelin ripsaria käyttänytkin niin sen täytyy olla joku satunnainen kerta teini-iässä.

Minulla ei ole mitään Rimmeliä vastaan ja meikkihistoriaani kuuluu Rimmel-suosikkituotteitakin vuosien varrelta, mutta jostain syystä juuri maskarat ovat jääneet kokemusten ulkopuolelle.

Onko teillä joitain tiettyjä merkkejä joiden maskaroita ei ole koskaan tullut kokeiltua? Oletteko maskarakäyttäjinä ylipäänsäkin enemmän merkkiuskollisia vai vaihteletteko monien merkkien välillä?

 

Anttila in memoriam

Kuopiolaisena en voi olla tuntematta suurtakin haikeutta lukiessani uutisista Anttiloiden sulkemisesta. Jokohan myös Kuopion Anttila on sulkenut ovensa..? Kun seuraavan kerran saavun vanhaan kotikaupunkiini, tuttu rakennus on hiljentynyt.

Se tulee olemaan omituista.

Kuopiossa_IMG_5417

Oletan, että tunteellinen suhde Anttilan tavarataloon on ehkä epätrendikkäintä mitä voi entisenä muotiblogiportaalina tunnetun sivuston bloggaajana ilmaista, mutta eipä minua trendikkyydestä tunnetakaan.

Kuopiolaiselle Anttila on merkinnyt paljon. Ainakin minun ikäluokalleni. Se on maamerkki. Se on paikka jossa kaikki käyvät. Kävivät. Mistään muusta yksittäisestä kaupasta en ole elämäni aikana ostanut yhtä paljon. Ihan kaikkea. Poneista verhoihin ja meikkivoiteesta pastasiivilöihin.

Siksi Anttila ansaitsee muistokirjoituksen.

idKuopiossa_IMG_5445

Kuopion Anttila, monet hetket olen sisuksissasi viettänyt. Muistoihini jäävät:

Kun 90-luvun alussa jonotin Top 10 -osastolla Hausmyllyn nimikirjoituksia.

Kuinka kerran sain teini-ikäisenä päähänpiston osallistua leluosastolla My Little Pony -värityskilpailuun, voitin ja soitin Anttilaan hirveissä omantunnontuskissa että antakaa voitto jollekin toiselle, en mä voi ottaa tätä kun joku lapsi olisi ilahtunut siitä.

Kuinka liukuportaiden välissä olevan myyntilaarin pikkutavaroihin kuten nenäliinapakkauksiin ja käsisaippuoihin piti aina tarttua liukuportaissa seistessään, ja kuljettaa ne liukuportaiden toiseen päähän ja sotkea sillä tavalla laareja. Lapsena piti tehdä kaikkea tällaista tyhmää.

Kuopiossa_IMG_5439

Kuinka ala-asteikäisenä tienasin taskurahaa viemällä Anttilan asiakaskärryjä paikoilleen. Siihen aikaan kärryjen paikoilleen viemisestä sai pienen tarran ja tarpeeksi tarroja kerättyään sai rahaa.

Kuinka lukioiässä kävin aina koulun jälkeen ostamassa ruokaosaston paistopisteestä porkkanaleipää, myslileipää ja Veljmiehen omaa ruisleipää. Ja tein niistä ruoan.

Kuinka yhden lapsuudenaikaisen parhaan kaverini äiti oli töissä yläkerran osastolla ja minusta oli niin siistiä lapsena ajatella että jonkun äiti saa olla töissä Anttilassa.

Kuinka jännää oli teettää alakerran käyntikorttikoneessa höperöitä käyntikortteja – ihan kuin 11-vuotias olisi sellaisia johonkin tarvinnut.

Kuinka yläasteiässä notkuimme tavaratalon katon parkkipaikalla ja katselimme alas torille ja bongailimme ihmisiä.

Kuinka monet kerrat olen korjauttanut kenkäni alakerran pikasuutari-pisteessä.

.

Viimeisen kerran asioin Anttilassa viime jouluna.

Niin monta vuotta katselitte toisianne torin yli, sinä ja Iso Sininen. On se outoa kun yksi on nyt poissa. Kilpailu on päättynyt.

Puijonkadun Anttila, kiitos kaikesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA