Time has come

Sanni on jättänyt museon. Uskotteko.

Viime viikolla tunsin sen. Nyt on viimein aika.

Puhelin_IMG_2324_2

Blogikollegani Maria sen sanoi;

Hei, älä ajattele sitä puhelimena. Ajattele se kamerana jolla voi myös soittaa puheluita.”

Kyllä. Ehkä juuri tämä lause ratkaisi asian minulle. Sillä juuri kamera on se ominaisuus, jonka hyödyllisyyttä älyluureissa en voi kieltää. Näppärin ja pienin taskukamera jolla saa (näemmä) tietyissä tilanteissa parempia kuvia kuin ammattilaisjärkkärillä. Olen ollut sata kertaa hetkessä jossa olen toivonut, että minulla olisi ollut mukana jotain jolla kuvata.

Ja myönnettäköön: myös väline jolta näen reittioppaan.

Nyt on aika: olen kypsynyt.

Kävelin tänään puhelinliikkeeseen.

Puhelin_IMG_2327_2

Tuntia myöhemmin poistuin huojentuneena empaattisen naismyyjän kohtaamisesta ja uuden laitteen omistajana.

Nyt minulla on sellainen: kamera, jolla voi myös soittaa ja etsiä reitin kohteeseen. :) A.k.a. älypuhelin.

Puhelin_IMG_2330_2

Olen päivittynyt 2010-luvulle.

Puhelinteni historiasta voi lukea täältä.

Puhelin_IMG_2334_2

Vasemmanpuoleinen pinkki Nokia 7230, lahjoitus ystävältäni, oli minulla käytössä viime vuoden helmikuusta tähän päivään saakka. Minusta ja 7230:sta ei lupaavan alun jälkeen tullut kovin hyviä ystäviä.

Kehitys ei aina ole mennyt eteenpäin puhelinmallien välillä, sillä 7230:lla on huomattavasti työläämpää kirjoittaa viestejä kuin paljon vanhemmalla, minua 11 vuotta palvelleella Nokia 3510i:lla (kuvassa oikealla). Itse asiassa juuri tekstarinkirjoituksen vaivalloisuus sai minut lopullisesti menettämään hermoni ja tekemään päätöksen uudesta puhelimesta.

Puhelin_IMG_2337_2

3510i oli käytössäni kesästä 2003 kesään 2014. Se on minulle hyvin rakas. Elokuussa 2014 sen korvasi lukijalta (!) saamani beigekuorinen 3510i.

Kun tästäkin 3510:sta jätti aika, pohdin olisiko vihdoin älykkään puhelimen aika. Se aika vaati vielä runsaan vuoden kypsymisen.

 Puhelin_IMG_2341_2

Tää uusikin on vähän niinkuin pinkki. <3

Katsotaan mitä meille tapahtuu. Toivon, että huoleni eivät käy toteen. En halua niskakenoiseksi luurintuijottajaksi. En halua ajatusteni harhailevan ja käteni hapuilevan kohti puhelinta istuessani kahvilla ystäväni kanssa. Tai nauttiessani auringonlaskusta Santorinilla. ”Onks joku kommentoinu? Onko tullut meiliä? Tykkäskö joku mun kuvasta Facebookissa?” En halua sinne, tuohon tilaan. Eivätkä kaikki sinne joudukaan, tunnen ihmisiä jotka eivät ole yhtään riippuvaisia älyluureistaan.

Tunnistan kuitenkin itsessäni valitettavan vahvan potentiaalin muuttua juuri tuollaiseksi puhelimenräplääjäksi. Siksi en ole älypuhelimeen kaikkina näinä vuosina vaihtanut.

Mutta tällaisen jääräpäänkin on myönnettävä älypuhelinten hyvät puolet ja hyväksyä, että aika menee eteenpäin. Älypuhelinta voi käyttää myös fiksusti. Toivottavasti minulla pysyy homma kasassa ja puhelimesta tulee minulle juuri se näppärä pikku kamera-apulainen ja help center jollaiseksi sen hankin. :)

Tuolla se uusi föne nyt latautuu.

Jännittävissä tunnelmissa uuteen viikkoon ^_^

Nähdäänkö muumio vielä jonain päivänä Instagramissakin..?

P.S. Tunnustan: jouduin katsomaan YouTubesta videon miten saan sim-kortin sisään luuriini… Hyvin alkaa :D

Fiilikset faktaksi: miksi juoksu tökkii vähillä hiilareilla

Aloittaessani kevään liikunta/ravinto-projektin, kirjoitin: nyt otetaan selvää perin pohjin mitä kropassa tapahtuu liikuntasuorituksen aikana energian suhteen. Milloin kroppa polttaa rasvaa, milloin hiilareita? Onko vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ylipäänsä mahdollista treenata kunnolla?

Ryhmaliikunta_

Nyt on sitten otettu selvää ja olen niin paljon viisaampi. :)

Nyt minulle on vihdoin kristallisoitunut fysiologinen selitys sille, miksi olen kokenut jaksavani vhh:lla entiseen tahtiin salitreenin eli painoharjoittelun puolella, mutta kehitys juoksun puolella on jäänyt junnaamaan.

Petteri_Tytti_Mikko

Petteri Lindblad, Tytti Koro ja Mikko Korpeinen

Olen haastatellut kolmea erilaisen taustan omaavaa liikunta- ja ravintovalmentajina toimivaa asiantuntijaa: FitFarmin Mikko Korpeista (koulutus: personal trainer), Optimal Performancen Tytti Koroa (koulutus: tradenomi, Biosignature-valmentaja, life coach) sekä ravitsemusterapeutti Petteri Lindbladia (koulutus: terveystieteiden maisteri). Lindblad työskentelee myös Elixialla personal trainerina. Aiemmissa jutuissani kaipailtiin akateemisen koulutuksen saaneen asiantuntijan näkökulmaa – Lindblad tarjoaa sellaisen. Petteri Lindbladin kotisivu löytyy täältä.

Williams_IMG_1705

Lisäksi olen oppinut valtavan paljon liikuntatieteiden emeritusprofessori Melvin H. Williamsin kirjasta Nutrition for Health, Fitness and Sport, joka on tällaisen tarkan nippelitiedon ystävälle mitä ilahduttavin tietolähde. Williamsin järkälekirja vastaa kaikkiin kysymyksiin mitä minulla on koskaan käynyt mielessä koskien ravintoaineita, elimistön energiankulutusta ja ravinnon ja liikunnan välistä yhteyttä. Käsittääkseni sitä käytetään alan oppikirjana. Kaikki väittämät perustuvat tieteelliselle tutkimukselle ja jokaisen luvun päätteksi on ekstensiivinen lähdeluettelo tutkimuksiin, kirjoihin ja artikkeleihin.

Asiantuntijat olivat muutamia pienempiä yksityiskohtia lukuun ottamatta samoilla linjoilla vastauksissaan. Lindblad vastasi kysymyksiin seikkaperäisimmin ja avasi aihetta tavalla, joka saa blondeimmankin maallikon tajuamaan mistä on kysymys. Lindbladin haastattelusta saisi oman superkiinnostavan artikkelin jonka varmaan julkaisen jossain vaiheessa.

Liikunta1

Materiaalia on runsaasti, joten päädyin jakamaan aineiston useamman artikkelin sarjaan. Ensimmäinen juttu keskittyy ydinkysymykseeni:

Mitä energian lähteitä ja miten elimistö käyttää erilaisten liikuntasuoritusten aikana?

Lindblad summaa asian näin: ”simppelisti sanottuna hiilihydraattien kulutus kasvaa kun liikunnan teho ja kesto kasvavat”.

Levossa ja matalasykkeisessä liikunnassa käytetään energiaksi pääosin rasvaa, tehon kasvaessa hiilihydraattien osuus kasvaa. Korkeasykkeisessä liikunnassa hiilihydraatti, eli lihasten ja maksan glykogeenivarastot, ovat pääasiallinen energian lähde.

Mikko Korpeisen mukaan, kun liikunnan teho on noin 50% maksimaalisesta hapenottokyvystä, kaksi kolmasosaa energiasta saadaan rasvasta. Tehon noustessa 75 prosenttiin on polttoaineena suurimmaksi osaksi glykogeeni. Williamsin kirjassa rasva/hiilarienergiajakauman rajakohdaksi mainitaan noin 65% maksimihapenottokyvystä, tällä teholla elimistö käyttää rasvoja ja glykogeeniä yhtä paljon. Siitä kovatehoisemmassa liikunnassa hiilari nousee tärkeimmäksi lähteeksi, sitä alemmassa tehossa taas rasvat ovat merkittävin polttoaine.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä liikuntamuotojen kuten painoharjoittelu ja juoksu kannalta? Hiilihydraatteja tarvitaan kumpaankin, mutta niiden eriluonteinen suoritusrytmi vaikuttaa hiilihydraattivajeen ilmenemiseen kokemustasolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minua kiinnosti valtavasti selitys sille, miksi en vhh:lle vaihdettuani huomannut tehon laskua salitreenissä (päinvastoin, ruokavalion vaikutus oli enemmänkin suorituksia parantava), mutta juoksussa kehitys on jäänyt junnaamaan ja huomaan satunnaisten runsaampihiilihydraattisten aterioiden nostavan juoksutehoa.

Sekä haastateltavat että Williamsin kirja antavat tähän selityksen, jonka tällainen taikina-aivokin vihdoin ymmärtää. Homman ydin on suorituksen kestossa ja siinä, että en ole ymmärtänyt keston ja tehon muodostamaa yhtälöä.

Sali_IMG_3862

”Salitreeni on ihan oma juttunsa koska kestävyysliikunnassa määrä ja kesto ovat täysin eri maailmasta kuin punttitreenissä”, Lindblad kirjoittaa. ”Esimerkkinä varsinkin yläkropan treeni: hiilihydraattien tarve ja kulutus on aivan eri luokkaa penkkitreenissä kuin 15 km lenkkiä juostessa.”

Mikko Korpeinen vastaa, että painoharjoittelua voi harrastaa vhh-ruokavaliolla ja jopa kehittyä siinä, mutta ilman riittävää hiilihydraattivarastoa ei saada maksimitehoja suorituksiin. ”Salitreeniin tarvitsee myös hiilaria, jos haluaa että lihas kasvaa ja palaudutaan harjoituksesta nopeammin”.

Koska painoharjoittelussa suorituksen kesto on kerralla lyhyt (esim. 3 x 15 toistoa = vie ehkä viisi minuuttia lepotaukoineen), teho ei nouse yli 65% maksimihapenottokyvystä pitkäksi aikaa = glykogeenivarastot eivät tyhjene samaa tahtia kuin harjoituksessa, jossa tämä teho pysyy yllä pidempään. Siksi en ole kokenut erityistä uupumusta salitreenin puolella. Vhh:laisellakin on kuitenkin aina jonkin verran glykogeenia kropan jemmoissa.

(Toki painoharjoitteluakin voi suorittaa löysästi diipaillen niin ettei syke juuri nouse tai hiki pisaroi, mutta nyt puhutaan tehosta joka tuntuu kropassa eli sarjoista, joiden lopussa lihas on väsynyt. ;))

Juoksussa taas ollaan pitkään yhtäjaksoisesti tehoalueella, jossa hiilihydraatit ovat pääsääntöinen energianlähde. Virheeni juoksuharrastukseni suhteen on ollut se, että olen kuvitellut sen olevan matalatehoista. Tämän kuvitelman olen pohjannut sille, että en juokse nopeasti: tahtini on 8 km tuntivauhdin tuntumassa, jos haluan juosta tunnin lenkin. Tätä nopeammalla vauhdilla väsyn liikaa ja joudun keskeyttämään tai hiljentämään kävelyksi ennen kuin tunti on täynnä. Glykogeenivarastoni eivät siis riitä tämän tyyppiseen liikuntaan.

idSalilla_taas

Ehkä uskomustani juoksutehon keveyteen on vahvistanut sekin, että erinomaisen peruskunnon omaava mieheni on lempeästi kuittaillut minulle, ettei alle 10 km:n tuntivauhdilla juokseminen ylipäänsä ole juoksua vaan hölkkäilyä. Ja hölkästähän tulee kaikille mieleen kevyttempoinen liikunta. Kun käymme miehen kanssa yhdessä lenkillä, mies kokee suunnilleen kävelevänsä rinnallani kun itse puuskutan menemään sydän takoen.

Noniin, mutta nyt on siis tullut tämäkin selvitettyä. Ainakin teoriassa – vielä en tiedä, millainen juoksu/hölkkävauhti konkreettisesti on minulle teholtaan yli 65% maksimaalisesta hapenottokyvystä. Pelkkä syke ei kerro sitä, vaikka tietysti antaa osviittaa suorituksen rasittavuudesta. Däämn, minullahan voi olla niin huono peruskunto että jopa ylämäkeen kävely on sen rasitustason liikuntaa jossa glykogeeni rulaa, tätä vahvistaisivat kokemukseni vaelluksilta joissa meno on muuten nohevaa mutta hyydyn aina mäkiin.

Haluan vielä käydä kuntotestissä selvittämässä maksimaalisen hapenottokykyni niin saan asiassa ihan numeraalisen vahvistuksen. (Kun kerran on lähdetty perin pohjin selvittämään…;))

Juoksemaan_IMG_7178

Teho on subjektiivista, ja joku toinen voi totta kai juosta 9 km tunnissa ilman että yhtään hengästyy, ja tällöin hänen suorituksensa on minuun verrattuna matalatehoinen. Tällainen henkilö varmasti pärjää kevyellä lenkillä vajailla hiilareillakin. Lindbladin sanoin, ”Jos pystyy juoksemaan kympin matalatehoisesti niin kyllä, silloin rasvat ovat ensisijaisena energianlähteenä.”

Kaiken oppimani perusteella voin nyt vihdoin heittää romukoppaan myös tämän sitkeässä istuvan myytin: että elimistö alkaa käyttää rasvaa vasta tietyn ajan kuluttua liikuntasuorituksen aloituksesta (usein kuulee puhuttavan 30 minuutin maagisesta rajasta). Olen aiemminkin lukenut että se on kukkua, mutta vasta nyt ymmärrän millä perusteella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Levossa ja kevyissä arkiaskareissa meistä jokainen käyttää energiaksi pääsääntöisesti rasvaa, noin 60% energiasta tulee rasva-aineenvaihdunnasta. Mitä sitten ylipäänsä tarkoitetaan sillä, että vhh-ruokavalion noudattajan aineenvaihdunta muuttuu ja mukautuu käyttämään rasvoja ensisijaisena energian lähteenä? Onko siinä edes perää?

Kyllä, siinä on fysiologinen perä: mitä suurempi määrä veressä on saatavilla rasvahappoja, sitä suurempi on myös niiden osuus energianlähteenä (Williams, sivu 179). Vhh-ruokavaliolla veren rasvahappopitoisuus on ravinnon koostumuksen vuoksi suurempi kuin ns. sekaruokavaliolaisella. Käytännössä vhh:laisen aineenvaihdunnan mukautuminen rasvaan tarkoittaa sitä, että vhh-tyypin energiantuotannosta suurempi osuus kuin 60% tulee rasvoista ja hän polttaa enemmän rasvaa kuin ns. tasapainotettua sekaruokavaliota syövä.

Mutta tilanne on tämä levossa ja arkiaskareissa, ei liikunnassa. Ja tässä pääsemme toiseen virhepäätelmääni: olen vetänyt yhtäläisyysmerkin kahden toisistaan irrallisen ilmiön välille: kehon tottumiseen korkeaan rasvapolttoon normaaliarjessa ja rasvan käyttämiseen polttoaineena liikuntasuorituksissa. Se, että kehoni on tottunut esimerkiksi käyttämään juustolautasen sisällön paremmin energiaksi kuin korkeahiilarista ravintoa syövän ei tarkoita sitä, että jaksaisin sen paremmin korkeatehoista liikuntaa.

Salihanskat

Pähkinänkuoressa: rasvat ovat hiilihydraattia hitaampi energianlähde, ja kun liikunnan teho nousee tarpeeksi, ei elimistö enää yksinkertaisesti ehdi mobilisoida rasvoista riittävästi energiaa jotta kova teho pysyy yllä. Ilman riittäviä glykogeenivarastoja tulos on se, että henkilön täytyy hidastaa tahtia.

On kuitenkin yksi ryhmä, jonka elimistö on harjoituksen kautta muokkautunut käyttämään rasvoja suhteellisen kovatehoisessakin suorituksessa: ultrakestävyysurheilijat. Tutkimusten (Coggan, A. et al. 2000) mukaan ultrakestävyysurheilijat pystyvät käyttämään rasvoja tehokkaasti vielä suorituksissa joiden teho on 75-80% maksimihapenottokyvystä.

Esimerkki tällaisesta urheilijasta on mm. suomalainen Sami Inkinen, joka treenaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sami ja hänen vaimonsa Meredith Loring soutivat kesällä 2014 Kaliforniasta Havaijille Fat Chance Row –tempauksen nimissä, jolla he halusivat kampanjoida sokerin epäterveellisyydestä ja osoittaa, että sokerittomalla ruokavaliolla vailla mm. urheilujuomabisneksen glukoosiliemiä voi mainiosti suorittaa vaativaa kestävyysurheilua.

Me tavalliset kuntoliikkujat olemme kuitenkin hyvin kaukana Inkisen kaltaisesta ultra-atleettiporukasta, joten voin hyvillä mielin ja täysin perustein viimein luopua kuvitelmistani, että minä vhh:laisena pystyisin jotenkin energisoimaan juoksuharrastustani rasvoilla.

Juoksemaan_IMG_7173

Jos mielin jaksaa juosta, tarvitsen enemmän hiilihydraatteja. Näin se on. :)

Ja sillä tiellä tässä nyt ollaan, selvittämässä mistä kohtaa löytyisi se optimaalinen hiilihydraattitaso ja hiilarien syöntirytmi jolla juoksuharrastuksessa kehittyminen mahdollistuu luopumatta kokonaan itselle muuten mieleisestä vhh-elämäntavasta. Petteri Lindblad kirjoittaa: ”Asian ei tarvitse olla mustavalkoinen: hiilihydraatteja täytyy olla paljon tai niitä ei saa olla ollenkaan – määrät voi ja kannattaa säätää suorituksen luonteen mukaan”.

Myös Tytti Koro sanoo, että vaikka hiilihydraatit ilman muuta parantavat suoritustehoa liikunnassa, ei ole olemassa tiettyä määrää tai hiilihydraatti”sabluunaa” jota noudattamalla yksilö menestyy liikunnassa. Korolla on ollut asiakkaita jotka ovat päässeet liikuntatavoitteisiinsa suhteellisen alhaisillakin hiilihydraattimäärillä. ”Kaikki on yksilöllistä”, Koro painottaa.

Keskiviikko100413_sali

Petteri Lindbladin mukaan koko kestävyysurheilun ja terveyden kulmakiviä on opettaa kroppaa polttamaan rasvaa. Hän kirjoittaa: ”Vhh varmasti opettaa siihen ainakin osittain – jatkuva hiilareiden pumppaaminen kehoon ei ole hyvästä eikä ennen lenkkiä todellakaan kannata aina vetää hedelmää.”

Mielenkiintoista, vai mitäs sanotte?

Hiilihydraattien ajoittaminen ja laatu ovat kysymyksiä, joissa asiantuntijoilla on eniten näkemyseroja. Näistä ja muista ravintoon liittyvistä täsmäseikoista lisää juttusarjan seuraavassa osassa.

Legenda kympillä: Lancôme Erika F

Tein eilen superspontaanin hankinnan: olin elämässäni ensimmäistä kertaa Kajaanissa ja bongasin kaupungin Sokoksella alelaarissa Lancômen Erika F -luomivärin aivan älyvapaaseen hintaan – kymmenen euroa (normaali hinta 37€).

Monille hartaille meikkifriikeille nimi sanoo varmasti jotain tai paljonkin. Muille meikkimaailman kulttituotteita vähemmän tunteville kerrottakoon, että Erika F kuuluu luomiväreihin, joilla on Maine. Niihin hypetettyihin, rakastettuihin kauneustuotteisiin joihin meikkifriikit kautta maailman ovat rakastuneet ja antaneet viidakkorummun soida. On tuotteita, joissa on sitä jotain… Jotain, joka tekee niistä legendaarisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erika F. Yksi näitä tuotteita.

Kuulin Erika F:sta ensimmäistä kertaa ehkä 6 vuotta sitten, kenties aikaisemminkin. En tiedä milloin sävy on alkunperin ilmestynyt, mutta aina välillä se on lopetettu Lancômella ja sitten taas tuotu takaisin fanien vaatimuksista. Ehkä jopa suunnitelmallisesti Lancômen taholta – tuotteen myyttistä mainetta on haluttu pitää yllä.

Mikä Erika F:sta sitten tekee niin hypetetyn? Sävy näyttää napissa aika mitäänsanomattomalta. Onko se khaki..? Onko se harmaanvihreä? Onko se sittenkin hopea..? Juuri tämä on Erikan suosion salaisuus: sävyn kameleonttimaisuus ja samalla arkisuus ja neutraalius – se sopii melkein kaikille. Erika F:sta löytyy lukemattomia sävykuvauksia: useille se näyttäytyy taupena, toisille selvästi vihreänä, jotkut sanovat että se on pronssinen, toisten mielestä hopeinen, jotkut näkevät siinä kultaakin ja jopa sinivihreää.

ErikaF_Lancome

Kuva: Lancôme

MakeUp Alleysta löytyy mm. seuraavanlainen kuvaus joka summaa Erikan monipuolisuuden hyvin: ”Gorgeous medium taupe with a very slight olive undertone and is infused with gold AND silver microshimmer.”

Kuten viimevuotisesta sinikulta/valkokultamekko-hulabaloosta viimeistään selvisi, ihmiset näkevät värejä hyvinkin eri lailla. Yhdelle Erika on ruskea, toiselle hopea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulle se on vihreä. Upea, voimakkaasti hohtava, välillä enemmän kultaan, välillä hopeaan shiftaava savuinen vihreä. Kuvissa se näyttää viileältä, livenä kultaisemmalta. Uskomaton kameleonttisävy todellakin.

Ja mitä kummaa – vaikka vihreän ei pitäisi värimaailman ”lakien” mukaan millään lailla korostaa sinistä, niin Erika tekee senkin. Luulen, että se johtuu kultashimmeristä. Jotkut oliivin sävyiset vihreät saavat silmien sinisyyden pomppaamaan, mikä johtuu oliivisävyjen kultaisesta taitosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos haluaa tehdä yhden ainoan sävyn smokey-meikin, tässäpä juuri on sävy siihen: Erika F:ää koko luomelle ja se on siinä. Niin helppo, niin kaunis.

Joo sorry – kulahtanut kirkkaanvihreä trikootoppi sopii tosi hyvin smokey-meikin kanssa ^_^ Huuletkin meikkaamatta eikä poskipunaa, kokonaisuus näyttää hassulta. Mun ei pitänyt laittaa tänään kuin ripsaria koska on salipäivä, siksi vajaa meikki, mutta halusin kuvata Erikan teille in-action silmämeikissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki nämä vuodet olen aina aika ajoin harkinnut Erikan F:n ostamista. Työpaikaltanikin muistan lukuisat kerrat kun hypistelin luomiväriä sormissani ja räpläsin taskulaskimella hintaa henkilökunta-alen jälkeen. Joskus se oli muutenkin alennuksessa pakkausuudistusten yhteydessä. Kuitenkin Erika jäi aina hankkimatta.

No, eilen tuli se päivä. Kympillä. Kannatti odottaa :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiedä miksi Sokos myy näitä näin halvalla, onko edessä jälleen pakkausuudistus vai onko Erika F jäämässä pois Suomen markkinoilta. Ranskan Lancômen sivuilla sävy listataan edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P.S. Jos joku lukijani Kajaanista kiinnostui Erikasta niin Sokokselle jäi vielä kaksi Erika F:ää… ;) Lisäksi siellä oli ruskea versio nimeltään Taupe Erika, se oli myös todella kaunis mutta ilman F:n kulttimainetta.

P.P.S. Ai mitä tein Kajaanissa? :) Olin tapaamisessa Pohjolan Matkan kanssa, odotettavissa on toivon mukaan uusi lukijamatka entistä päheämmällä ohjelmalla… ;)