Mikä päivä on huomenna?

No tietysti joulukuun ensimmäinen, eli päivä, jolloin kaikki me lapsenmieliset kaivamme taas joulukalenterimme esiin :)

Sannin_joulukalenteri_IMG_2574

Karkkipäivä mukaan luettuna! :)

Kuukaudenidoli_JouluNalle

Kuka muistaa joulukuun idolin vuosimallia 2013? :) Meidän perheen perinteisen joulukalenterin seikkailijanalle. Huomenna se aloittaa taas joka vuotisen matkansa kohti aattoa :)

Huomisesta lähtien myös Karkkipäivän lukijat pääsevät oman, kosmetiikanhohtoisen kalenterin kyytiin; joka aamu kalenterissa arvotaan pienempää ja vähän suurempaakin kosmetiikkakivaa.

Sannin_joulukalenteri_perinteinen

Ei muuta kuin tervetuloa avaamaan luukkuja! :)

Aika kivoja palkintoja on taas luvassa, vaikka itse sanonkin ^_^

Yhden luukun arvontaan saa osallistua aina kunkin päivän keskiyöhön saakka. Pyrin julkaisemaan luukut aamuisin kahdeksan aikaan.

Perheen_Joulukalenteri

Huomenna saan muuten virallisesti alkaa kuunnella kotona joulumusiikkia myös silloin kun Mr. Karkkipäivä on läsnä ;)

Meillä on sopimus, että en saa ennen joulukuuta altistaa miestä joululauluille. Michael Bublé onkin siis soinut vain kun olen yksin kotona (miten siihen levyyn ei kyllästy..?). Huomenna koristeet esiin ja kausi saa virallisesti alkaa tässäkin taloudessa! ^_^ Viikonloppuna tein jo pipareita :)

Hassua kun minusta on vanhemmiten tullut ehkä vielä suurempi joulupöhkö kuin lapsena. Ilostutti kun kaverillani oli jo joulukuusi laitettuna viime viikolla ^_^ Milloinkas teillä alkaa jouluvalmistelut?

Lifehair-ilta

Viime viikolla ryhmä Karkkipäivän lukijoita pääsi vierailemaan kotimaisen Lifehairin kosmetiikkatehtaalla Ylöjärvellä.

Kierros oli ainakin allekirjoittaneen tehdasvisiittikokemuksella mitä kiinnostavin, ja saimmepa havainnollistavan esityksen shampoon koostumuksen muokkauksestakin. Kaikista kosmetiikan tuotantolaitosvierailuistani voi lukea tämän tägin alta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vierailua vetäneet Lifehairin toimitusjohtaja Ilpo Laurila ja kosmetiikkakemisti Alex Westerberg saivat kierroksen aikana niin runsaasti kysymyksiä, että tehtaalla olisi voitu viettää vaikka koko ilta. :) Onneksi hyväntuulisilla miehillä riitti intoa ja kärsivällisyyttä vastailla tiedonjanoisten ja kosmetiikannälkäisten vierailijoiden kysymyksiin.

Lifehair on vuonna 1993 perustettu yritys, joka kehittää ja valmistaa hygienia- ja puhdistustuotteita niin oman talon merkkien alla kuin private label –periaatteella. Lifehair markkinoi tuotteita Lh-Beauty nimellä, ja brändeihin lukeutuvat mm. Lacto Line, Bio Rich ja Oliivi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilpo Laurila

Lifehairin tuotteissa ei käytetä eläinperäisiä ainesosia eikä tuotteita tai niiden ainesosia ole koskaan testattu eläimillä yrityksen perustamisesta saakka (eli jo ennen EU:ssa vuonna 2013 täysimittaisena voimaan astunutta kosmetiikan eläinkokeet kieltänyttä direktiiviä). Tunnustuksena tästä, yrityksellä on ainoana kotimaisena kosmetiikka-alan yrityksenä oikeus käyttää kansainvälistä Leaping Bunny –merkkiä.

Lifehairin omien brändien valikoima ei ole kovinkaan laaja, ja ne profiloituvat niin imagoltaan, hintaluokaltaan kuin ainesosiltaan ns. koko perheen peruskosmetiikaksi. Ne valmistetaan yhdistelmästä synteettisiä sekä kasvipohjaisia ainesosia, niin kuin valtaosa markkinoiden kosmetiikkatuotteista. Hintataso on erittäin edullinen, shampoot, hoitoaineet ja kasvovoiteet maksavat keskimäärin 3-5 euroa. Kallein tuote on Bio Rich -sarjan seerumi, joka maksaa 39 euroa.

Lifehair_Biorich_seerumi

Yllätykseni olikin suuri, kun tehtaalla saimme kuulla, että yritys valmistaa myös luonnonkosmetiikkaa. Toistaiseksi vain private labelin puolella, mutta ensi keväänä on tarkoitus lanseerata myös talon oma luontaistuotesarja uudella tuotemerkillä.

Private label –tuotanto on sitä, että yritys valmistaa tuotteita toisille merkeille tai tahoille. Hyvä esimerkki private label –tuotannosta ovat vaikkapa hotellien ”anonyymit” hygieniatuotteet. Tai Karkkipäivän lukijoille tuttuna esimerkkinä ruotsalainen Estelle & Thild, jolla ei ole omaa tehdasta vaan merkki valmistuttaa tuotteensa Ruotsin ulkopuolella private label –tehtaissa (ei kuitenkaan Lifehairilla ;)).

Lifehair_Biorich_tuotteita

Lifehairin tuotanto kattaa siis kaiken kaikkiaan huomattavasti laajemman skaalan kosmetiikkatuotteita kuin miltä ulos päin näyttää. Talossa on huima osaaminen, ja kemisti Alex Westerberg on yksi Suomen harvoja varsinaisen kosmetiikkakemistin tutkinnon suorittaneita kemistejä. Koska nimenomaan kosmetiikkakemistejä ei kouluteta Suomessa, ei heitä ole maassamme kuin kourallinen. Westerberg on suorittanut alan opintonsa Englannissa, ja opettaa kosmetiikan kemiaa myös Laureassa.

Yksi vähän erilainen esimerkki Lifehairin tuotannosta on muuten vankilashampoo. :) Suomen vankiloissa käytetty shampoo valmistetaan Lifehairilla. Vankien käyttämään shampooseen ja sen pakkaustapaan liittyy monia tarkasti säädettyjä seikkoja, pullo esimerkiksi on tietysti täysin läpinäkyvä, samoin shampoo itsessään. En voinut olla vitsailematta shampoon mahdollisista nimistä ja logoista, näin heti sieluni silmin kalterilogoisen pullon ja tekstin, ”Sulphate… FREE!” Pahoittelen huonoa huumoriani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alex Westerberg

Tehtaan tuotantotiloissa ei tuttuun tapaan saanut kuvata, mutta sain ottaa kuvan shampoodemonstraatiosta. Westerberg näytti meille, kuinka shampoon koostumus tihennetään ruokasuolalla. Valtaosassa shampoita on tosiaan ihan tavallista ruokasuolaa ainesosana.

Sain myös vihdoin selityksen sille, miksi luonnonkosmetiikan shampoot ovat niin liruja. Yksinkertaistan tähän pitkän ja seikkaperäisen kemiallisen selityksen, en usko että moni jaksaa lukea misellien välisestä adheesiovoimasta ja mikä siihen vaikuttaa. Suola eli natriumkloridi paksuntaa shampoon tehokkaasti, kun siinä on pesevinä ainesosina sulfaatteja (yleisimpinä sodium laureth/lauryl sulfate) ja cocamidopropyylibetaiinia.

Luonnonkosmetiikan shampoissa taas käytetään sulfaattien sijaan sokeri- ja aminohappopohjaisia tensidejä, ja näitä sisältäviä tuotteita on verraten vaikea paksuntaa suolalla johtuen misellien välisestä erilaisesta adheesiovoimasta. Suolapaksunnos on mahdollista yhdessä sopivien apuaineiden kanssa, mutta se on reseptiikan kannalta haastavaa. Näin ollen luonnonkosmetiikan shampoot paksunnetaan yleisimmin suolan sijaan erilaisilla luonnon kumeilla kuten ksantaanikumilla. Kumit eivät ole yhtä tehokkaita paksuntajia kuin suola, minkä vuoksi luonnolliset shampoot jäävät liruiksi. Kumit myös tuovat geelimäisiin puhdistustuotteisiin luonnonkosmetiikalle tyypillisen hyytelömäisen rakenteen.

Lifehair_Shampoo_demo

Puhuimme myös sulfaatteja sisältävistä luonnonkosmetiikan shampoista, joita on ollut markkinoilla. Ecocert on Westerbergin mukaan sittemmin kieltänyt alun perin sallitut kookospohjaiset sulfaattitensidit, joten tällä hetkellä niitä ei pitäisi sertifioiduissa shampoissa näkyä. NaTrue ja BDIH ovat käsittääkseni aina kieltäneet sulfaatit.

Yhdessä huoneessa oli pöydälle aseteltuna liuta erilaisia kilpailijoiden kosmetiikkatuotteita. Tämä ei ollut mikään salainen operaatio vaan meille kerrottiin, että yritys luonnollisestikin haluaa pysyä kärryillä muiden alan toimijoiden tuotekehityksestä. Muiden merkkien koostumuksiin tutustuminen on kosmetiikkatehtaalla arkipäivää.

Lifehairilla on tällä hetkellä kehittelyn alla mm. erilaisiin luonnonkosmetiikan koostumuksiin liittyviä juttuja, joista yksi havainnollistettiin meille vertaamalla kahta eri aloe vera -geeliä. Toinen oli 100-prosenttista aloegeeliä, toisessa oli synteettisiä apuaineita. ”Kumpiko teistä tuntuu miellyttävämmältä?”, kysyttiin. Useimmat olivat sitä mieltä, että synteettisiä aineita sisältänyt geeli oli miellyttävämmän tuntuinen. Lifehairin tuotekehityksessä etsitään ratkaisuja mm. siihen, kuinka täysin luonnolliseen tuotteeseen saataisiin synteettisten tuotteiden kosmeettinen miellyttävyys. Niiiin kiinnostavaa! Olisiko teillä luonnonkosmetiikan kehitystiimissä assarin paikkaa vapaana?? :D

.

Tehtaalta siirryimme Tampereen keskustaan nauttimaan iltapalaa. Masujen täytyttyä Westerberg ja Laurila jatkoivat vielä kysymyksiin vastailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vastaukset blogin kommenttilaatikkoon jätettyihin kysymyksiin:

Mitä tarkoittaa kun kuorinta perustuu elektrolyytteihin?

Elektrolyyttinen kuorinta perustuu positiivisesti varautuneisiin (kationisiin) ainesosiin, jotka poistavat negatiivisesti varautunutta kuollutta ihosolukkoa. Lisäksi elektrolyyttinen kuorintageeli näitä varauksia hyväksi käyttäen reagoi kasvoille hierottaessa siten, että se muuttuu koostumukseltaan ikään kuin pieniksi pehmeiksi palloiksi. Näin elektrolyyttinen kuorinta pystyy fysikaalis-kemiallisesti hellävaraisesti poistamaan kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miksi Lacto Linen kasvovettä on nykyään vaikea löytää kaupoista?

Saatavuus riippuu Ilpo Laurilan mukaan jälleenmyyjistä. Lifehair ei ole lopettanut Lacto Linen kasvovettä, eli jos tuotetta ei löydy kaupoista, kannattaa asiakkaan kääntyä kauppiaan puoleen ja pyytää kasvovettä takaisin valikoimaan.

Lifehair_tuotteita

 

Onko tuotteiden ulkonäkö tarkoituksella 80-lukulainen?

Ei enää kauaa. ;D Lifehairilla on aloitettu mittava pakkausuudistus joka saadaan loppuun kevään 2016 aikana. Kaikki pakkaukset tullaan uudistamaan.

Lifehair_BioRichAromaTherapy

On mahdotonta referoida yhteen blogiartikkeliin kaikki illan aikana kuultu mielenkiintoinen tieto, mutta heitän tähän vielä yhden itseäni erityisesti kiinnostaneen kysymyksen.

Miksi hiustenhoitoaineissa halutaan käyttää myös silikoneja, vaikka yhtäläinen sileys ja pehmeys saadaan aikaan myös muilla keinoin (esim. kvatit)?

Westerberg vastaa selittämällä silikonien ja kvattien erilaista vaikutusta. Kvatit kuten behentrimonium ja cetrimonium chloride poistavat paremmin sähköisyyttä kuin silikonit, mutta silikonit tuovat parempaa kammattavuutta ja sileyttä. Koska silikonien teho takkujen selvittäjänä on ylivoimainen, monet valmistajat haluavat käyttää niitä. (Allekirjoittaneen hiukset selviävät kvateillakin, mutta tajuan ettei omaa kokemustani voi yleistää ;))

Silikonit eivät muuten suinkaan ole välttämättä halpa raaka-aine, millä esim. itse olen usein halunnut selittää niiden runsasta käyttöä. Westerberg kertoo, että silikoniyhdisteet voivat olla hyvinkin kalliita yhdisteestä riippuen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja jälleen kerran saimme vahvistuksen sille, että dimethicone ei ole vain yksi ainoa kemikaali, vaan nimikkeen ’dimetikoni’ alle kätkeytyy satoja erilaisia dimetikoneja, joiden ominaisuuksiin vaikuttaa mm. molekyylin pituus. Lyhyt molekyyli: juokseva koostumus, pitkä molekyyli: kittimäinen koostumus.

Erilaiset silikonithan ovat hiustuotteissa ikuinen polemiikin aihe, osan asiantuntijoista väittäessä että samanniminen ainesosa on aina ominaisuuksiltaan samanlainen, jolloin samannimiset ainesosat markettituotteissa kertoisivat samasta suoritustehosta kuin salonkituotteissa. Tämä ei siis pidä paikkaansa. Vaikka se tietysti voi pitää paikkansa, että marketista löytyy yhtä hyviä hiustuotteita kuin kampaajalta! ;) Sitä vain ei voi suoraan selittää samoilla ainesosilla.

Teen kenties joistain illan aikana imuroimistani tiedonjyväsistä vielä erillisen postauksen.

Suuret kiitokset Ilpo Laurilalle, Alex Westerbergille ja koko Lifehairin väelle erittäin mielenkiintoisesta illasta! :)

*

Lifehair tarjoaa Karkkipäivän lukijoille 10% alennuksen verkkokaupan tilauksista 31.12.2015 saakka.

Alennuksen saa koodilla karkkipäivä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blurraa mut

Palataanpa nyt viikon takaisiin meikkilookkeihin, joiden yhteydessä minun piti jutustella vähän muistakin lookkien tuotteista kuin luomiväreistä.

Meikkipohja_vertailut

Eli näihin.

Jo kokokasvokuvista voi huomata muuan selkeän eron, vaikka tietysti valaistusolosuhteetkin vaikuttavat jonkun verran (salamavalo vs. luonnonvalo).

Iho. Kummassako huokoset helottavat?

Meikkipohja_BrightNowBlur_LongwearBlur

Look 1:n iho on selvästi kiiltävämpi ja huokoset paljon selkeämmin erottuvat.

Ja silti juuri tässä meikkipohjassa on käytetty peräti kahta ihon pintaa blurraavaa tuotetta.

Meikki1711_tuotteet_IMG_9591

Lookin tuotteet:

Lumene Bright Now Blur Line & Pore Minimizer

Lumene Longwear Blur Foundation

No 7 -poskipuna Pink Shimmer (mun vanhimpia meikkejä ;)) *

Huulilla sekoitus kahta huulipunaa:

L’Oreal Color Riche Naomi’s Delicate Rose & Dior Rouge Dior Beige Rita *

(oli pakko lisätä rasvaisempaa Dioria kun L’Orealin Delicate Rose oli yksinään liian kuiva)

Urban Decay Brow Beater -kulmakynä, sävy Taupe

Nythän on viime vuosi eletty todellista BLUR-aaltoa, kaikki on niin blurria että. (Mä tykkäsin Blur-yhtyeestä teininä, ja tykkään vieläkin ;)) Vähän niinkuin aakkostuotteiden kanssa, blur-ominaisuutta liitetään nyt kaikkialle, seuraavaksi näemme varmasti blur-poskipunat ja huulipunat.

Lumenellahan on jo ihoa tasoittava ja huokosia häivyttävä meikinpohjustusvoide Beauty Base -sarjassaan, mutta sen lisäksi valikoimasta löytyy nykyään myös Bright Now -ihonhoitolinjan Blur-voide sekä CC Blur Primer. Uudet tulokkaat ovat Beauty Base -primeria hitusen paksumpia ja siis vieläkin tehokkaammin huokosia täyttäviä, CC-blurrin ollessa tämän lisäksi myös kevyesti sävytetty.

Bright Now Blur löytyy ihonhoitotuotteiden puolelta, mutta se on puhtaasti meikiksi laskettava tuote. Se laitetaan päivävoiteen päälle kuten primerit tavallisestikin, ja on koostumukseltaan hyvin samettinen ja voimakkaasti kalvoa muodostava. Kun tuotetta levittää iholle, tulee hetkellisesti kokemus, että se oikeasti täyttää huokosia ja juonteita. Mutta valitettavasti vaikutus on ainakin minun ihollani todella lyhytaikainen, ja kun päälle on levittänyt meikkivoiteen, on iho jo saman näköinen kuin ilman blur-toimenpidettä.

Edes Blur-meikkivoide ei hämää huokosiani yhtään sen kummemmin piiloon.

Meikkipohja_BrightNowBlur_MUFE_HD

Look 2:ssa iho taas on himmeä ja huokoset erottuvuudeltaan normaalia tasoa. Myös tässä meikissä on käytetty pohjana Bright Now Bluria, mutta meikkivoiteena Make Up For Everin HD-meikkivoidetta.

MUFEn HD tekee mattaisempaa jälkeä kuin Lumenen Blur-meikkivoide, mikä tässä tapauksessa luo vaikutelman vähemmän erottuvista huokosista.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että hyvällä pohjustajalla on mahdollista saada huokoset paklattua selvästi huomaamattomammiksi, mutta myös mattaisella meikkivoiteella ja ei-hohtavilla puuterituotteilla on suuri merkitys. Jos tarkoituksena on saada huokoset piiloon, kannattaa valita mahdollisimman himmeä poskipuna ja unohtaa kuultotuotteet.

Näiden kuvien tarkoituksena oli siis demonstroida, ettei blurraavalla pohjustustuotteella juurikaan ole vaikutusta, jos päälle tulevat tuotteet tuovat päinvastaista vaikutusta. Ja njoo, pakko todeta, ettei Lumenen Bright Now Blur myöskään taida olla se kaikkein tehokkain huokosia häivyttävä tuote. Ei myöskään sarjan Blur-meikkivoide. Ainakaan minun ihollani.

Meikki2011_tuotteet_IMG_9603

Lookin tuotteet:

Lumene Bright Now Blur Line & Pore Minimizer

MUFE HD Foundation sävy 130

Tarte poskipuna sävy Exposed *

L’Oreal Color Riche -huulipuna sävy 392 Tanzania Rubis –tämä on aivan eri laatuinen kuin ykköslookissa käytetty nudepuna Naomi’s Delicate Rose, paljon voidemaisempi ja huulilla kosteuttavamman tuntuinen.

Maybelline Eye Studio -geelieyeliner, sävy Black

Maybelline Master Ink Eyeliner sävy Black Gold

Urban Decay Brow Beater -kulmakynä, sävy Taupe

.

UrbanDecayBrowBeater

Sitten oli tarkoitus lausua vielä muutama sana kummassakin meikissä käytetystä Urban Decayn Brow Beater -kulmakynästä. Kynä on erittäin ohut, kuten tuotetekstikin kertoo; microfine brow pencil. Pää on varmaan kolme kertaa ohuempi kuin perinteisessä terotettavassa kulmakynässä, jolloin sillä saa tehtyä aivan erityisen pikkutarkkoja piirtoja kulmakarvojen sekaan. Hyvä juttu etenkin tällaiselle harvakarvaisten kulmakarvojen omistajalle.

Myös Marianna ihastui Brow Beater -kulmakynään ja kehui sitä spontaanisti. Kynä oli mukana Kreikkaan lähetetyssä Urban Decay -paketissa.

*

Millaisia kokemuksia teillä on erilaisista blurravista tuotteista? Onko joku osoittautunut erityisen toimivaksi?

Oma suosikkini erittäin tehokkaaseen huokosten ”pakkelointiin” on jo pitkään ollut L’Orealin Studio Secrets -jankki, tosin se ei kuivan koostumuksensa vuoksi sovi kaikkien iholle. Myös Clarinsin vastaava tuote Instant Smooth Perfect Touch on todella hyvä. Meikin päälle sopivista blur-tuotteista Cliniquen Pore Refining Instant Perfector on loistavaksi havaittu.

.

Tähdellä merkityt tuotteet omia, loput blogin kautta saatuja.