Blogi-identiteetti

Minun piti tänään kirjoittaa blogilleni uusi kuvaus. Indiedays uudistuu ja meitä pyydettiin päivittämään blogin esittelyteksti – jos se päivitystä tuntuu kaipaavan.

Ja kai se on myönnettävä, ettei sivupalkkini esittelyteksti ollut enää pitkään vastannut blogin sisältöä. ”Karkkipäivä on kosmetiikkablogi….” se teksti alkoi. Joo, käsitteleehän tämä kosmetiikkaa. Ja edelleen paljonkin – ainakin silloin kun olen ”normaaliarjessa”. Mutta kosmetiikkablogi? Onko Karkkipäivä enää kosmetiikkablogi? Joku lukijakin on joskus kommentoinut että vaihda toi teksti, ei tämä enää ole mikään kosmetiikkablogi.

Vastustin pitkään Karkkipäivän mieltämistä lifestyle-blogiksi. Minusta lifestyle-blogeissa pääroolissa on kirjoittaja itse. Niissä kerrotaan kirjoittajan elämästä; kodista, perheestä, sisustuksesta, vaatteista. Päiväkirjamaiseen tyyliin.  Ei Karkkipäivä ole sellainen. En minä ole täällä mikään päähenkilö. Ei täällä seurata elämääni.  Mutta totta on, että blogissa on jo pidempään ollut lifestyle-genren aineksia. Mitäpä muutakaan nuukailu, hiilihydraattitietoisuus ja kengännauhabudjetilla reissailu ovat kuin elämäntyyliä. ;) Tänne ne vain ovat pikkuhiljaa soluttautuneet, osaksi alunperin täysin kosmetiikkaan keskittynyttä blogia.

Mitä Karkkipäivästä sitten tänä päivänä pitäisi sanoa? Moni muukin bloggaaja on viime aikoina miettinyt paljon tätä genre-asiaa ja brändäystä. ”Aloitin ruokabloggaajana mutta haluan nyt kirjoittaa myös liikunnasta – voinko tehdä niin? Mihin kategoriaan blogini sitten kuuluu?” Totta kai voit..! Minusta leimoihin ei ole hyvä kangistua. Itsekin koin pitkään huonoa omaatuntoa siitä että kirjoitin kosmetiikkablogiini ruoasta, mutta sitten oivalsin (kiitos myös lukuisten lukijakommenttien), että blogi saa kasvaa ja elää kirjoittajansa mukana. Sen kuuluukin tehdä niin. Sehän juuri on asia, joka kaiken kaupallistumisenkin keskellä vielä erottaa blogimedian aikakauslehtimediasta. Muotilehti on muotilehti eikä se voi yhtäkkiä muuttua kolmeksi kuukaudeksi Condé Nast Travelleriksi. Blogi voi.

Alkuperäisen teeman muuttaminen ja hylkääminen totaalisesti on blogimaailmassa kirjoittamaton ”älä-tee-näin”. Sen ymmärrän. Lukijat ovat alkaneet lukemaan blogiasi koska kirjoitat aiheesta X. Kelkan suuntaa vaihtamalla voivat lukijat helposti jäädä kyydistä. Ehkä heitä ei tippaakaan kiinnosta uusi aiheesi Y. Tietysti minäkin mielelläni pidän alkuperäiset kosmetiikkalukijani kelkassa. Onneksi aihe ei ole blogista mihinkään katoamassakaan – siitähän sitä kirjoittaa mikä innostaa ;) Jos Karkkipäivälle tarjottaisiin duunia vaikkapa jonkun matkalehden bloggarina, niin joutuisin toteamaan, ”Pahoittelut, en valitettavasti voi mitenkään olla intoilematta myös uusista Diorin luomiväreistä tai edullisesta kynsilakkalöydöstä.”

Mutta kyllä nyt on niin, että minun on aika luopua yksipuolisesta ’kosmetiikkablogi’ -nimityksestä. Rohkenin pitkän harkinnan jälkeen kirjoittaa uuteen esittelytekstiini sanat; ”Karkkipäivä on kauneus- ja lifestyle-blogi”. Sillä sitähän se taitaa olla. Kosmetiikkapainotteinen, ruokaa ja matkailua sisältävä blogi. Jossa köyhäillään. :D Olisiko siinä tämän päivän Karkkipäivä? :)

Sanni_x_2

P.S. Herranjestas tuota mun Indiedaysin profiilikuvaa… Niin sitä ihminen muuttuu. Mun mielestä tuo kuva oli aivan mahtava silloin kun se otettiin (3 tai 4 vuotta sitten). Nyt en näe siinä minua ollenkaan. Kuka on tuo muovinen, jähmettynyt nainen rusetti päässä? Halusin kuvaan violettia ja karkkimaisen kaulakorun. Koska minähän rakastan violettia. Ja karkkikoru = Karkkipäivä. Tuossa kuvassa ei kuitenkaan ole minua pätkääkään. Oikea Sanni on enemmänkin tuo tuulihiuksinen, vähän auringossa patinoitunut, hammashymyä ikeniin saakka hymyilevä homssutäti. Onhan siellä se sininen rajaus kuitenkin muistuttamassa, että meikkiä pitää olla ;)

Aika ottaa uusi profiilikuva portaaliin?

Ajatuksia tuulessa

Tuuli jatkui tänään. Oli ensimmäinen oikeasti viileä päivä matkalla.

…ja ennen kuin joku hermostuu, huomiseksi on luvassa kosmetiikkapostaus ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laitoin päälle kaksi pitkähihaista ja kaksi takkia. Vedin hupun tiukasti päähän. Olin suunnitellut käveleväni Ano Merian kylään mutta tuuli oli hiukan liian navakka jotta retki olisi ollut miellyttävä. Kävelin sen sijaan Panagian kirkolle niinkuin eilenkin. Niitä maisemia katsoo mielellään kerran jos toisenkin.

.

.

Viivyin huipulla kaksi tuntia. Istuin vain katsomassa kylää ja merta. Aurinko paistoi ja lämmitti minut tuulen läpi. Alas päästyäni oli melkein kuuma. Otin takit pois.

(Äiti – älä katso tuota videota. Kyllä mä olin oikeasti niin reunalla.)

Windy_Folegandros

Yritin ottaa selfieitä merimaisemalla. Meri on niin upean värinen.

Kaksi italialaisturistia kulki ohi ja tarjoutui ottamaan kuvan. Eivät ymmärtäneet että näiden oli tarkoituskin olla itseotetun näköisiä. ^_^

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusi sininen 1,30€:n rajauskynäni ei pysy. Tuulisena päivänä kesto on näinkin hyvä.

Hikisenä päivänä rajaus leviää luomelle kauttaaltaan. Sain havaita tämän kiusallisesti Santorinille saapuessa, kun olin meikannut kynällä ensimmäistä kertaa. Lukija-Outi tapasi meikkibloggaajan jonka silmät näyttivät 6-vuotiaan meikkaamilta.

Folegandros2909

Kävelyllä ajattelin, että juuri tämä on parasta yksin matkustamisessa. Vain minä ja ajatukset. Voi pysähtyä mihin tahansa mietiskelemään niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Se ei häiritse ketään. Huomio ei jakaudu seuralaisiin, sen voi keskittää täysin ympärillä olevan havaitsemiseen, kokemiseen.

Menin hautausmaalle. Tykkään hautaismaista kovasti, etenkin ulkomailla ne ovat todella kauniita. Kreikassa haudoilla on lähes aina edesmenneen kuva. Usein ne ovat virallisia muotokuvia, mutta joukossa on myös henkilökohtaisempia valokuvia. Mies hymyilee kalasaaliinsa kanssa. Merikapteeni seisoo laivan kannella ja katsoo ulapalle. Täti katselee arvoituksellisesti kukkapensaiden keskeltä. Kuvat tuovat ihmisten elämän jotenkin niin lähelle. Jään katsomaan hautoja pitkäksi aikaa. Mietin millaisia ihmisiä he ovat olleet. Mitä he ovat ajatelleet juuri kuvanottohetkellä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Folegandroksen Kastrosta löytyy ovi minulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saako kerrankin sanoa että tykkää omasta kuvastaan? Pidän tästä kuvasta.

Tämä on jotenkin niin minä nyt.

Folegandros2909_3

Minulla oli tänään todella hyvä olo. Tuulesta ja kylmästä huolimatta. Folegandros on niitä paikkoja, joissa on sitä jotain erityistä. Koen täällä samanlaista levollista viehätystä kuin Paroksella.

Kun istuin ylhäällä Panagialla, minusta tuntui samalta kuin istuessani Parikian Kastron laella. Minulla ei ollut kiire mihinkään. Tällaisia hetkiä varten minä matkustan. En siksi, että näkisin aina vain uusia paikkoja. Vaan jotta löytäisin paikkoja, joihin haluan palata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyrskyjen läpi Folegandrokselle

Johan on taas näkymät.

Folegandroksen Choran tyrmäävä sijainti jyrkän kallion reunalla vetää vertoja Santorinin kuuluille caldera-maisemille.

Ei tästä maasta henkeäsalpaavat näköalat ihan heti lopu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asun tuolla valkoisten tönöjen takarivissä. Kylä on niin pieni että sen kävelee ympäri puolessa tunnissa. Koko saarikin on vain 32 neliökilometriä.

Talvella Chorassa asuu noin 200 henkeä, kesällä 1000.

Olen saapunut ”kreivin aikaan” – 1. lokakuuta valtaosa kaikista majoituspaikoista sulkeutuu. Minäkin olen hotellissani ainoa asukas. Varasin tällä kertaa hotellin koska se oli saman hintainen kuin domatia, 27 euroa jonka sain neuvoteltua 25 euroon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Folegandros2809_

Täällä kuitenkin saa ruokaa kylästä lounasaikaan ;) Eilen sain myös vastauksen taannoiseen mustekalakysymykseeni – eli syönköhän enää koskaan mustekalaa.

Syön. Eilen sain niin hyvää grillattua mustekalaa että tänään on pakko mennä syömään sama annos uudestaan. Mutta seepiaan en enää koske, se on nyt käsitelty luku elämässäni. Tulee paha olo pelkästä ajatuksestakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoren rinteellä täydellisen kuvauksellisena istuva Panagian kirkko ja entinen luostari on Folegandroksen symboli ja kuvatuin kohde. Ei ihme.

.

Sitten tarinaa tuulesta.

Kun eilen heräsin Santorinilla, tuuli oli niin kova että olin lähes varma ettei laivani kulkisi. No, sieltä se kuitenkin puski aaltojen läpi, Nel Linesin pieni Aqua Spirit -paatti. Vain 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Hydrofoilit ja katamaraanit eivät kulkeneet, niille sää oli liian tuulinen.

Matka Folegandrokselle kesti 2 tuntia. Laiva heilui niin että välillä ei pystynyt kävelemään. Folegandroksen lähestyessä minua alkoi suoraan sanottuna vähän jännittää. Satamaa kohti tullessamme aallot heittelivät laivaa aivan erityisen voimakkaasti ja henkilökunta komensi Folegandroksella pois jääviä matkustajia kokoontumaan ympärilleen. Kuulin kuinka alhaalla aallot löivät alakannelle, jota kautta olimme poistumassa. Saimme mennä portaat alas yksi kerrallaan ja henkilökunta piti meistä kiinni, muuten olisimme menneet mukkelis makkelis. Laiva keikkui niin että en tajunnut miten pääsisimme ylipäänsä ulos. Videolla heilunta ei tule ihan niin voimakkaana esiin miltä se laivan sisällä tuntui. Videota kuvatessakin olin kaatua.

Lopulta laiva oli satamassa ja heilutus tasoittui hieman. Ulosmeno”silta” kuitenkin hyppi ja pomppi niin, että saimme mennä sen yli jälleen yksi kerrallaan henkilökunnan avustamana. Automatkustajia ei päästetty poistumaan, eivätkä Folegandrokselta kyytiin tulossa olleet autot päässeet ajamaan sisään.

Minut noutaneelta hotellin isännältä sain kuulla, että tuuli oli (Boforiasteikolla) ”vain 7 luokkaa”, ja että isoimmat laivat kulkivat vielä 9-10 asteisessa tuulessa. Puistelin päätäni. Eilen en todellakaan olisi halunnut olla jatkamassa matkaa Syrokselle saakka, jonne menen samalla laivalla keskiviikkona. Matka Syrokselle kestää Folegandrokselta vielä yli 7 tuntia… Huhhuh niitä jotka istuivat siinä vatkauksessa eilen koko päivän…

Hotellini emäntä kertoi myöhemmin, että talvella ei ole lainkaan tavatonta, ettei Folegandrokselle ole tuulen takia laivayhteyttä viikkoon tai 10 päiväänkään. ”Silloin täältä loppuu aina maito ja muita ruokatuotteita”. Kysyin, mitä tapahtuu jos joku tarvitsee tuona aikana vaikka sairaalahoitoa. Emäntä sanoi, että sille ei silloin mahda mitään. Helikopterikaan ei voi lentää jos tuuli on tarpeeksi kova. Joskus sattuu onnettomuuksia. Se on osa saarielämää.

Säähän liittyvän riskin takia synnyttävät naiset muuten lähtevät saarilta aina kuukautta ennen laskettua aikaa Ateenaan. Sain kuulla tämän jo Skyroksella. Käytäntö on kuulema kaikkialla sama. Vaikka isommilla saarilla on sairaaloitakin, suurin osa naisista valitsee mennä Ateenaan.

Mielenkiintoisia juttuja.