Sinä olet kaunis

Ida iholla

Jokainen on aidosti kaunis, se pitää vain itse nähdä! Olen vuosia hokenut tätä kliseiseltä kuulostavaa fraasia, että jokainen on kaunis. Vaikka se kuulostaa jonkun korvaan fiktiolta tai kermaisen makealta kommentilta, se on kuitenkin mielestäni täysin totta!

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, että olen vuosien aikana työni myötä nähnyt kaikenlaista kauneutta ja ongelmia sen kanssa. Olen myös itse kamppaillut monenlaisten ongelmien kanssa ulkonäön suhteen ja luulen, että tämä on lähes jokaiselle naiselle tuttua. Moniin ongelmiin olen löytänyt apua ja osan olen vain oppinut hyväksymään. Kaikkiin ulkonäköä haittaaviin seikkoihin ei siis ole yksinkertaisesti ratkaisua, se on ehkä vaikea myöntää maailmassa, jossa kaikkeen tulisi olla ratkaisu ja hoito. Sen hyväksyminen ja arvostaminen onkin ensimmäinen askel jokaisen kauneuteen.

On paljon apuja lukuisiin ongelmiin ulkonäön suhteen ja se on todella hyvä asia. Niitä tosiaan tarvitaan! Se minkälaisiksi olemme syntyneet tai tiettyjä sairauksia ja niiden aiheuttamia ulkoisia “virheitä” emme voi kaikkia muuttaa. Näitä “virheitä” tulisi arvostaa osana omaa tarinaa, koska ne useimmiten ovat myös meidän voimavarojamme.

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä ja se on todella totta. Tästä syystä olisi tärkeintä nähdä omin silmin itsensä kauniina! Se, että näet itsesi kauniina tekee paljon hyvää itsetunnolle ja parempi olo itsesi kanssa näkyy myös ulospäin.

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=Q9-HhuyLESg&w=560&h=315]

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta loputtomiin, mutta nyt siihen miksi uskon, että jokainen on kaunis.. 🙂

Jokainen on uniikki, täten jokaisessa on jotain erilaista ja mielenkiintoista kauneutta mitä ei kenessäkään muussa ole. Se on kaunista! Se, että sitä ei jokainen näe itsessään johtuu usein siitä, että emme uskalla tai osaa korostaa juuri sitä mikä tekee meistä kauniita.

Koko idea on noinkin yksinkertainen. Oman kauneuden löytäminen puolestaan saattaa olla monelle haaste. Monesti olet tuijottanut itsessäsi vain negatiivisia asioita vuositolkulla ja muodostanut mielipiteesi itsestäsi sekä ulkonäöstäsi sen mukaan. Siihen tulisi laittaa ensimmmäiseksi stoppi!

Peilistä tulisi etsiä sieltä takaisin tuijottavasta ihmisestä muutama kaunis piirre, vaikka väkisin. Tehdä päätös alkaa korostamaan niitä piirteitä ylpeästi. Nostaa ykköseksi korostaminen omassa ulkonäössä eikä piilottaminen, se muuttaa kaiken, usko pois!

Muista tämä sääntö!

Samoin tavoin kuin meikkaamisen sääntönäkin on, jos et korosta tiettyjä alueita häivyttämisestä ei ole hyötyä, vaan katse hakeutuu juuri sinne mitä yrität piilottaa. Tämä sama pätee kaikkeen ulkonäön suhteen! Jos siis haluat joitain kohtia itsestäsi häivyttää tai piiloon, tulisi aina korostaa vastavuoroisesti jotain muuta, jotta katse ei hakeudu sinne mitä yrität peittää.

Kun muutat tässä asiassa ajatusmallin ja teot oikeiksi, alat varmasti olla samaa mieltä kanssani siitä, että sinä olet kaunis! <3

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=A9XI1-ltitQ&w=560&h=315]

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *