Puhtaat pensselit

Meikkisiveltimien tulisi olla puhtaat, jotta iholle ei kerry turhia bakteereja ja sen myötä epäpuhtauksia tai jopa tulehduksia.

Meikkisiveltimien huoltaminen pitäisi olla yhtä säännöllistä kuin hiusten tai kasvojen pesukin. Useimmiten monella ote lipsuu tämän suhteen ja kuulen usein, että jotkut pesevät siveltimiään vain pari kertaa kuussa tai pahimmillaan vain muutaman kerran vuodessa, hui!

Kun meikkaa ammatikseen sivellinpesu hoituu automaattisesti lähes päivittäin, koska vain puhtaalla siveltimellä saa meikata asiakasta. Tämän puolesta pesen siis jatkuvasti myös omaan käyttöön tarkoitetut siveltimet. Harva tietää, että näin tulisi tehdä jokaisen kotimeikkaajankin.

Meikkisiveltimiin kertyy valtavasti bakteereja ja todella nopeasti. Ihon lämpö ja kasvoilta irtoava tali eli rasva jo pelkästään jättävät sudin alttiiksi kerääntyville bakteereille, saati kun siihen yhdistää meikin jäänteet. Jos ihosi on altis tulehduksille tai epäpuhtauksille olisi ehdottoman tärkeää pitää meikkisiveltimet ja kaikki muutkin meikkivälineet puhtaina. Näin vältyt ylimääräisiltä iho-ongelmilta. 🙂

Pesu on helppoa ja halpaa! Marseillen saippua on mielestäni paras putsari siveltimille, se ei maksa kuin pari euroa ja sitä löytyy useimmista suurista tavarataloista.

Marseillen saippua
Marseillen saippua

Kippaa siveltimet puhtaaseen lavuaariin ja kastele ne lämpimällä vedellä.

likaisetsudit

 

Pyörittele sivellintä saippuassa kunnes vaahto on valkoista, eli kaikki meikki on irronnut siveltimestä.

pesu

Kun kaikki siveltimet ovat saippuoitu huuhtele hieman viileämmällä vedellä. Viileämpi vesi pidentää siveltimien käyttöikää.

huuhtelu

Huuhtelun jälkeen purista kevyesti ylimääräinen vesi pois siveltimistä ja aseta sudit kuivumaan vaakatasossa. Siveltimien tulisi aina kuivua vaakatasossa tai pää alaspäin, jotta niiden muoto säilyy ja jotta ne kestävät käytössä pitkään.

Puhtaat siveltimet kuivumassa.
Puhtaat siveltimet kuivumassa.

Muistathan siis pitää sudit ja meikkivälineet puhtaina, jotta iho kiittää! 🙂

Koska pesit viimeksi omat siveltimesi?

Kommentit (4)
  1. riikkaamalia
    28.5.2015, 01:09

    Itse oon oppinut putsaamaan siveltimiäni usein,koskq oon kärsinyt jo aika kauan aknesta (ja nyt on tosiaan parantunut suunnilleen) joten piti olla aika tarkka puhtaudesta ja hygieniasta.
    Itse pyrin pesemään kaikki siveltimet kerran viikossa tai kahdessa,mutta mulla on sen verran siveltimiä että aina löytyy puhtaita,joten likaisia tulee hyvin harvoin käytettyä.:)
    Ihanaa kesän alkua!:)

    1. idajokikunnas
      28.5.2015, 07:41

      Moikka riikkaamalia,

      ihana kuulla, että on säännöllisessä huollossa siveltimet. Se tosiaan tekee paljon jos kärsii iho-ongelmista! 🙂
      Ihanaa kesää myös sulle! <3

  2. Jes vihdoin tästä puhutaan! Mutta jos siveltimet kippaa lavuaariin ja laskee vettä päälle, niin silloinhan vesi pääsee siveltimen tyveen heikentäen liimasidosta? 😮

    1. idajokikunnas
      31.5.2015, 20:18

      Moikka Mari!

      Jeps, on hyvä kaikkien tietää puhtaiden siveltimien merkitys! 🙂
      Oot ihan oikeessa, jos siveltimet lilluu vedessä pitkään niin silloin vesi pääsee tyveen ja alkaa haurastamaan liimasidosta. En laske liiemmin vettä päälle etteivät ui vedessä ja nopsasti kun siveltimet pesaisee niin ei ehdi kastua liikaa. 🙂
      Jotkut tosiaan eivät kastele ihan tyveen asti, mutta itse tykkään siitä, että sivellin on varmasti kokonaan puhdas tyveen asti. Silloin siveltimen tyveen ei myöskään ala kertyä bakteereja. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *