Tärkeimmät vinkit nopeaan arkimeikkiin!

arkimeikki

Ihanaa syyskuuta kaikille! <3 Arkimeikki on aika ajankohtainen kun arki ja kiire tuntuu painavan monia, joten ajattelin päivittää teille muutamat täsmävinkit nopeaan arkimeikkiin. Muutamilla nikseillä kasvot saa varmasti hehkumaan ja hereille kiireessäkin kunhan muistaa tietyt jutut meikatessa.

Tein Pirkka-lehden kauneussivuille jutun tästä ja sieltä pääset katsomaan tarkemmin meikissä käytetyt tuotteet sekä vielä syvemmin aiheesta. Käy tsekkaamassa arkimeikki-juttu täältä!

Itelläni ei ole aamuisin paljoa aikaa sutia omia kasvoja, koska on aina kiire sitä tekemään muille. 🙂 Mutta kuitenkin haluisi näyttää raikkaalta ja pirteältä vaikka olisi kuinka aikainen työaamu. Väsyneisiin kasvoihin tietenkin auttaa hyvin nukuttu yö, veden juonti, ravinto yms. yms., mutta aina vaan sitä kaikkea ei ole saanut haltuun (itselläni ainakin useimpina päivinä..). Joten tässä tulee vuoroon meikillä piristäminen ja ah, onneksi on meikit!! 😀

Väsyneiden kasvojen pahin vihollinen on liika meikki, joten ehkä tärkein asia muistaa kun aamulla tuijottaa tosi väsyneet kasvot peilistä, että mitä enemmän yrität ns. piilottaa väsymystä meikin alle sitä enemmän viet kasvoilta hehkua. Raikas arkimeikki syntyykin tosi kevyin tuottein. Vähemmän on siis enemmän tässäkin tapauksessa!

Valitse muutamat juuri sun kasvoille ja iholle sopivat tuotteet eikä välttämättä niitä mitkä ovat tosi pinnalla juuri nyt tai sopivat ystävällesi. Jokaisen kasvot ja iho on uniikki, joten tosi tärkeää on löytää tuotteet mitkä toimii sulle. Muutoin meikkaaminen on hidasta ja tuskallista.

Nopeaan arkimeikkiin tarvitaan noin 5 tuotetta. Ja tässäkin tietysti pientä liikkumavaraa sen mukaan tarvitsetko esim. itse iholle meikkiä, jotkut onnekkaat eivät tarvii. 🙂

Miten arkimeikki tehdään ja mitä tarvitset!
IHON MEIKKI

Kesän jäljiltä meillä on pientä päivetystä vielä iholla, joten sitä luontaista hehkua ei kannata peittää paksulla meikkivoiteella. Valitse kevyt bb- tai cc-voide tai jopa sävyttävä päivävoide. Niillä saa ihonsävyä kauniisti tasoitettua, mutta ihosta ei tule liian meikatun näköinen. Jos iholla on virheitä joita haluat piiloon valitse vaan hiukan pigmenttisempi voide tai levitä sitä niihin kohtiin pari kerrosta. Nopein tapa levittää meikki iholle on sormin tai esim. kostutetulla meikkisienellä.

KULMAT KUNTOON

Kulmat antavat heti ryhtiä ja piristystä kasvoille, joten jos kasvot ovat väsyneet kulmien viimeistelyä ei kannata skipata. Nopeiten kulmat saa kuntoon sävyllisellä kulmakarvageelillä. Se tarttuu omiin kulmakarvoihin ja sillä saat harjattua ne muotoon. Niihin kohtiin joihin tarvitset ns. lisää karvaa, paina harjatessa kevyesti kulmageeliä kohti ihoa, jolloin sopiva määrä sävyllistä geeliä tarttuu ihollekin. Tämä korvaa esimerkiksi kulmakynän tarvetta.

SILMÄT AUKI

Silmät turvonneet tai muutenkin valjut? Sen saa oikeasti korjattua pelkästään hyvällä ripsivärillä. Tässä kuitenkin tärkeintä on se, että ripset kaartuvat kauniisti ylöspäin kohti yläluomea. Jos ripset ovat suorat tai alassuuntautuneet teet silmistä vielä väsyneemmät levittämällä niihin ripsaria. Eli aina taivutus ja sitten ripsiväri, silloin ripset nostavat katseen ja toimivat ns. luomivärinä. Lisää intensiivityyttä ja tarkkuutta silmiin saa kun vie ripsarin aivan ripsien tyveen ja tekee siellä sik sak-liikettä niin, että ripsaria tarttuu tyveen koko yläluomen matkalta, näin saa siis nopeiten rajaukset silmiin. 🙂

HUULET

Siitä ei vaan pääse mihinkään, että kun tuo raikasta kunnon lisäväriä kasvoille sitä piristyy heti! Näyttävä huulipuna tekee ihmeitä väsyneelle ilmeelle, joten se pelastaa monet aamut. Kannattaa pitää meikkipussissa aina hyvä vahva puna mukana tästä syystä. Jos haluaa mattaista niin muista pitää iho kuultavana, kiiltävämpi puna taas sopii aina joka tilanteeseen. Luonnollisemman huulimeikin saa sillä kun huulet jättää rajaamatta sekä tietysti se myös nopeuttaa aamun meikkaamista. Vinkki! Levitä poskille samaa punaa kevyesti tällöin et tarvii erikseen poskipunaa ja meikistä tulee kauniin harmoninen. 🙂

HEHKUA KASVOILLE

Viimeinen muttei vähäinen on lisähehkun lisääminen kasvoille. Valitse tässäkin se mitä oikeasti tarvitset oli se sitten korostusta, lämpöä, valoa tai poskipunaa. Jos poskesi ovat luonnostaan punakat voit hyvin skippaa punan tai jos kasvot huutavat lämpöä niin sipaise aurinkopuuteria. Valokynä on ehkä parhain ja helpoin piristäjä ja samalla saat korostuksetkin. Levitä sitä kasvojen korkeimpiin kohtiin sekä myös varjokohtiin tuomaan nostetta sinne mihin tarvitaan. Älä kuitenkaan missään nimessä levitä valokynää sinne mitä haluat häivyttää esim. silmäpussien päälle! Se vaan korostaa niitä.

KESTÄVÄ MEIKKI

Lisävinkkinä vielä loppuun on tietysti meikin kestävyys. Tämäkin täysin oman ihon mukaan, mutta jos tuntuu, että meikki ei kestä koko päivää urautumatta niin kannattaa iholle levittää aamulla primer tai vastaavasti viimeistellä meikki meikinkiinnityssuihkeella. Tämä on ihosta kiinni kumpi toimii paremmin. Itelläni kaipaan primeria silmien alle, jotta meikki ei uraudu siellä muutoin suihkin vaan kiinnityssuihketta koko kasvoille. 🙂

Tämän koko arkimeikin tekoon menee maksimissaan noin 10 minuuttia meikkaajasta tietysti riippuen, itelläni menee tähän meikkiin noin 5 minuuttia ja monesti lisään huulipunan ja siitä poskille punan vasta työmatkalla, joten sekin säästää aikaa. 😉

Tältä näytti mun oma arkimeikki tänä aamuna, johon meni 6 minuuttia. 😀

nopea arkimeikki

Pirteämpiä aamuja siis kaikille ja tsemppiä syksyn kiireisiin! <3 Onnittelut muuten vielä edellisen kisan voittajalle Meerille, hänelle lähtee Bette Box kotiin! 🙂

Ylin kuva: Pirkka/Janita Autio.

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM + FACEBOOK !

SNAPCHAT: idajokikunnas

Kommentit (4)
  1. Kaunis ☺️

  2. Arkimeikki taitaa monella olla nopsa ja sisältää vähän tuotteita. Minulla arkisin menee puoli tuntia huolelliseen meikkaamiseen ja nousenkin ylös ajoissa, jotta saan kaiken tehtyä rauhassa. Jos aamulla olisi kiire, olisi koko päiväni “pilalla”. Tykkään rauhallisista ja kiieerttömistä aamuista. (Myös vikonloppuisin). Työmatkaankin varaan reilummin aikaa, jotta pinna ei kiristyisi valossa ja muun likenteen odottamisessa.
    Mutta, kun koittaa sunnuntai! Teen tosi kevyen meikin: Lumenen sävyseerumia, puuteria, aurinkopuuteria luomille ja poskille. Värillinen kulmakarvageeli ja kevyesti mascaraa. Myös lauantaina en panosta meikissä yhtä tarkkaan, kuin arkisin.
    Miten olisi, Iida, meikki shoppailuun lähtiessä? Mitä silloin pitäisi meikissä ottaa huomioon? Joskus tulee sovitettua useampaakin puseroa, enkä halua tuhria niitä meikkivoiteella. Ja pieni hikikin saatta tpuhussa tulla… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *