Voi tyttö, kun tietäisit, millaista tämä nelikymppisen naisen elämä oikein on!

Katsahdin itseäni perjantaiaamulla peilistä. Havahduin. No okei, myönnetään, että olin kiireellä lähtenyt lähes suoraan sängystä vetämään Kello kuuden aamutreenejä, hikoillut ja heilunut treeneissä tukka edellisen illan letillä, tietysti ilman meikin häivääkään. Treenien jälkeinen olo on kuitenkin aina todella palkitseva ja hyvä. Niinpä nytkin peilistä tuijottavan keski-ikäisen naisen nähtyäni ( ja alkuhätkähdyksestä selvittyäni), hymyilin, iskin mielessäni silmää uurteille ja ignoorasin mustat rinkulat. Hiustenpesulle mars.

FullSizeRender 54

Ikä on hionut särmät – hyvässä mielessä

Nuorempana oli lähes mahdotonta kuvitella, että elämä jatkuisi enää millään muotoa kolmenkympin jälkeen. Kolmenkympin jälkeen näytti koittavan tyhjyys. Keski-ikäisen elämän täytyi olla harmaata, työntekoa, puurtamista ja tylsyyttä.

Ja tietysti, olin niin väärässä. Keski-ikäkö tylsä? Mitä vielä. Minun elämäni ei ole koskaan ollut yhtä jännää kuin nyt.

FullSizeRender 52

Työ näyttää maistuvan myös miehelleni

FullSizeRender 55

Hyvä näin.

Tässä vaiheessa elämääni koen olevani työssäni jo sen verran haka, että uskallan päivittäin kokeilla uusia juttuja, heittäytyä, improvisoida ja laittaa persoonaani likoon. Mokat eivät enää tunnu pahalta, joten päivissä on enemmän spontaaneja kohtaamisia, käänteitä ja vähemmän tosikkomaista työntekoa ja suorittamista.

Elämässä tuntuu myös olevan uusia mahdollisuuksia juuri niin paljon, kuin vain intoudun ottamaan vastaan. Onneksi nuorempana tuli opiskeltua itselleen ammatti. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, etteikö opiskelua voisi jatkaa.  Motivaatio on sitä paitsi huomattavasti suurempi siinä vaiheessa, kun aloittaa uuden alan opiskelun aikuisena. Tai miksei suuntautua täysin uusille urille? Ei samassa työssä tarvitse välttämättä olla eläkeikään asti. Olen itse jännän äärellä ja todella innoissani: olen aloittamassa kuukauden kuluttua ihan uudenlaisessa työssä, josta en olisi osannut nuorempana edes haaveilla.

Itseään ei siis katso enää ylikriittisesti, vaan blogin kirjoittamisen voi hyvin aloittaa yli kolmekymppisenä, tai jaella jumppavideoitaan tuhansien katsottavaksi Instagramissa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän tulee pohdittua sitä, mitä muut mahtavat minusta ajatella. On mahtava huomata, että minusta on vielä vaikka mihin, ja yllättävää kyllä, olen tullut yhä avoimemmaksi erilaisille muutoksille.

FullSizeRender 50

Revolverin ja Viidakkorummun uudella toimistolla Turussa

FullSizeRender 46

Kun katseen on keski-iän myötä saanut siirrettyä omasta navasta muiden napoihin, avautuu uusi avarampi maailma. Kuinka paljon jäikään nuorempana huomaamatta, kun keskittyi omaan epävarmuuteensa, farkkujensa istuvuuteen tai takapuolen muotoon? Nyt voi tiirailla innostuksella muiden vastaavia, luoda myötätuntoisia katseita ja nähdä paljon enemmän.

Viihdyn vartalossani, enkä löydä siitä rehellisesti sanottuna enää niin paljon vikoja, kuin nuorempana. Lasten saaminen on, kliseisesti, tuonut perspektiiviä. Rentous itseä kohtaan lisääntyy vuosi vuodelta. Ja nyt, kun neljänkympin korvalla lapsetkin alkavat olla jo hieman isompia, on taas enemmän aikaa myös itselle. Keneltäkään ei tarvitse pyydellä lupaa lähteäkseen lenkille tai salille. Pieniä kremppoja on alkanut iän myötä ilmaantua, mutta enemmän iloitsen siitä, mihin kaikkeen kroppani vielä kykeneekään.

Aamulla ei kuitenkaan koskaan voi tietää, katsooko peilistä harakka, pöllö vai kaunokki. Illalla voi siis hyvin jättää syömänsä leivän suolapitoisuuden tarkistamatta. Kyllä  itseään katsoo nyt armollisemmin ja vähän enemmän hymyllä, kuin nuorempana.

Nuorena flikkana jotenkin säälin vanhempia naisia ja ajattelin, ettei heillä voi olla enää minkäänlaista elämää millään sektorilla. Mutta nyt tiedän, mitä nuo viisaat keski-ikäiset naiset silloin ajattelivat katsoessaan minua, tytönhupakkoa, lempein silmin ja hymyillen: ”Voi tyttö, kun tietäisit, millaista tämä nelikymppisen naisen elämä oikein on!”

 

Nyt tiedän. Todella.

 

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni Treenaa, kuin huippu-urheilija

FullSizeRender 49

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Anna, ihana kirjoitus ja tiedätkö mitä, elämä on mahtavaa vielä viisikymppisenäkin. Kiinnostus uuden oppimiseen on yhä huippulukemissaan, mutta osaan olla myös armollisempi itselleni. Ryppyjä tulee ja antaa tulla. Ne ovat muistoja eletystä elämästä – huikeasta sellaisesta. Liikkua jaksan ja haluan. Perhe ja nuoret neidit ovat kaikki kaikessa. Töitä tulee ja töitä menee ja niillä laineilla keikutaan mukana. Kivaa viikonloppua ja kiitos elämän makuisesta blogistasi kuin myös instasta!

    • 1.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Tiina!
      Mä uskon! Oikein odotan, että ikää tulee lisää. Sun kaltaisten esimerkkien valossa paljon ja vielä parempaa siis on vielä odotettavissa. Kiva, kun olet löytänyt blogiini ja instaani 🙂 Samoin, hyvää viikonloppua. T. Anna

  2. 2

    sanoo

    Ihana kirjoitus, itselläni tulee tänä vuonna tuo maaginen 40 mittariin. Olen pitänyt entisen naapurin sanoja johtotähtenä, ”40-vuotiaana elämä vasta alkaa”

    • 2.1

      annasaivosalmi sanoo

      No niin alkaa Heidi! 🙂 Kiitos sulle kommentista ja etukäteisonnittelut neljästäkympistä 🙂 T. Anna

  3. 3

    Heli sanoo

    Mulla elämä todella vasta alkoi kun täytin viime vuonna 40! Innostuin pitämään itsestäni huolta, mitä en ole ennen tehnyt ja itseasiassa – olen paremmassa kunnossa kuin ikinä aikaisemmin elämässäni! En ehkä näytä samalle, kuin 10 vuotta sitten, mutta takuulla katson itseäni mieluummin peilistä ja olo on niin hyvä, että useimmiten voisin lähteä lentoon Ja kaikenlaista uutta ja innostavaa putkahtelee mieleen jatkuvasti. Ihanaa olla nainen ❤

    • 3.1

      annasaivosalmi sanoo

      Just näin Heli! Mä olen huomannut, että moni muukin saa ihan uudenlaista intoa huolehtia itsestään nelikymppisenä. Ihan samaa mieltä, on ihanaa olla nainen, nelikymppinen sellainen. Ja mahtava kuulla, että olet nyt parhaimmassa kunnossa, kuin ikinä 🙂 Kaikkea hyvää sulle. T. Anna

  4. 4

    Joku sanoo

    Mä olen 37-vuotias lapseton sinkku ja tällä hetkellä näyttää siltä, että tulevaisuudella ei todellakaan ole enää mitään annettavaa. Kaikki on jo koettu ja mielelläni delaisin jo huomenna sen sijaan, että tässä tarvitsee vielä kituuttaa pahimmillaan jopa 60 vuotta. En näe ikääntymisessä mitään positiivista.

    • 4.1

      annasaivosalmi sanoo

      Onpa ikävä kuulla, että ajattelet noin. Olet suurinpiirtein samanikäinen kuin minä ja ajattelisin, että elämällä voi olla vielä mitä tahansa annettavaa. Myös sulle. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. On aina ihmisiä, joille sinä olet todella tärkeä ja merkityksellinen, riippumatta iästäsi. T. Anna

      • 4.1.1

        Johku sanoo

        Anteeksi nyt vaan, mutta mielestäni 37-vuotias ei ole vielä nelikymppinen, mutta hyvä toki valmistautua ajoissa. Netissäkään ei ole tuon ikäisenä vielä juurikaan muutoksia. Mutta kyllä se 40 sieltä tulee, mitäpä siitä sen isompaa meteliä pitämään.

        • 4.1.1.1

          annasaivosalmi sanoo

          Kyllä 🙂 39 tulee siis tänä vuonna mittariin ja innolla odotan tuota pyöreääkin lukua. Terkuin, Anna

  5. 5

    Mira sanoo

    Tykkään tosi paljon lukea sun blogia ja seurailla muutenkin instagramissa. Kirjoitat älyttömän hyvin ja mielenkiintoisesti sekä eroat jotenkin hyvällä tavalla muista. Sun kuvista ja kirjoituksista saa oikeasti inspiraatiota ja motivaatiota! Tämäkin kirjoitus oli hyvä, juuri itse paljon ikääntymistä miettineenä. Terv. 20v tytönhupakko 😉

    • 5.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Mira! Tosi kiva, kun olet tullut lukemaan ja ihana kuulla, että jutut miellyttävät 🙂 Ja oikeasti mukavaa, että lukijoissani on kaiken ikäisiä. Energistä vuodenjatkoa sulle! T. Anna 🙂

  6. 6

    Jari Ärilä sanoo

    Kiitos Anna hienosta blogista. Pätee ihan täysin meihin miehiinkin, jotka uskaltavat elää eikä tuijottaa tyhjin silmin formulaa sunnuntaikankkusessa.

    Elämässä on useita toisistaan eroavia vaiheita, joiden alkua ja loppua ei muutosvaiheessa välttämättä näe, mutta jälkikäteen huomaa suuren eron entiseen. Vanheneminen on mielestäni paras osa elämää, se on energiaa. Se rauhoittaa, antaa perspektiiviä, arvottaa. Siksi tänään, tässä ja nyt ei pidä tehdä suuristakaan ongelmista liian suuria johtopäätöksiä.

    Elämä on myöskin liian lyhyt, arvokas ja laaja ja monimutkainen yhdelle asialle uhrattavaksi. Jollekin elämä on työtä ja uraa, materian tavoittelua, intohimosta urheilua, alkoholia, mitä milloinkin… Mutta missä on elämän tasapaino? Vain sillä on merkitystä! Missä ovat ihmiset ympärilläsi, jotka rakastavat sinua? Voiko saavuttaa tilan, että aamulla herätessään vain nauraa onnellisuuttaan. Ei ehkä, koska ihminen on aina tyytymätön. Matka ja teot tuon tilan saavuttamiseen, tapa elää on merkityksellisempi kuin sen saavuttaminen.

    Neljä syntymää ja elämäni tärkeimmän ihmisen kuoleman olen saanut ottaa käsivarsilleni. Siinä sekunnissa putoavat kulissit ja voit kysyä itseltäsi mitä jää jäljelle. Voitko oman kuolemasi hetkellä todeta, että uskalsit kaikesta kohinasta huolimatta elää?

    Terijoen evakkomummoni on ollut ainoa ihminen jonka olen nähnyt itkevän ja nauravan samanaikaisesti. Kaiken menetettyä elämä, onnellisuus ja koti piti rakentaa tuhkasta. Vasta aikuisena ymmärsin hänen valtavan onnellisuutensa. Ilmeisesti Ihminen voi saavuttaa onnellisuuden ensin kaiken menetettyään…Tai myöntämällä itselleen oman vajaavaisuutensa

    Joku sanoo sinkuille toivotan voimia. Jos omat voimat eivät riitä, hae rohkeasti apua ammattiauttajilta Se kannattaa! Olet vain oman pääsi vanki.

    Tulipas tilitys, mutta näin tunnen…
    Vain onnellisuudella on merkitystä.

    Aviomies ja isä 51v.

  7. 7

    Jenni sanoo

    Hieno kirjoitus ja ihanan inspiroiva blogi ja instagram! Olen 24v ja itsekin syyllistynyt ajoittain tuohon ajatteluun, että suunnilleen nelikymppisenä elämä on ohi ja kaikki hauska pitäisi kokea nyt, kun on vielä nuori. Mutta mahtavaa nähdä, että se on vaan asenteesta kiinni, antaako elämästä tulla tylsää vai elääkö entistä enemmän! Toivon olevani itsekin ikäisenäsi yhtä energinen ja hyvässä kunnossa kuin sinä.

    • 7.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Jenni! Ihana ja elämänmakuinen kommentti sinulta 🙂 Terkuin, Anna

  8. 8

    sanoo

    Inspiroiva teksti! Ja tässä blogimaailmassa tuntuu olevan niin paljon nuorta porukkaa, että bloggaamisen aloitettuani tunsin itseni ihan vanhaksi! Ajattelin, että blogimaailma on nuorten maailma. Tämä teksti antoi ajattelemisen aihetta! Ja uutta intoa kokeilla uutta! Kiitos!

    Terveisin
    Minnea, kohta 35 vee

    • 8.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Mi kommentistasi! Et todellakaan ole vanha bloggaamaan. Kaikenikäisiä, tälläkin sektorilla, tarvitaan 🙂

  9. 9

    sanoo

    Kyllä nelikymppisen elämä on niin mahtavaa, kun voi heittäykse ajattelemaan vain itseään! Kun lapset ovat kasvaneet jo isoiksi, toinen on jo melkein yhdeksän ja toinen kaksi, ja urakehityksen huipulla voi jättää kaiken, ja lähteä vaikka purjehtimaan vuodeksi, kibbutsille tai kirjoittamaan omaelämäkertaa, kun siitä huippuosaajan, osastonsihteerin palkasta on saanut säästettyä kahden vuoden palkan. Jos vain malttaa ja ehtii, kun niitä alituisia ***:n headhuntereita pitää ravistella harteilta.

    Nelikymppisenä voi keskittyä vaikka naurujoogaamiseenn tai potkupyöräilemään. Vaikka ei se kai paljoa naurata, kun se asuntolainakin pitäisi selvittää. Jos polvet ovat kuluneet nöyristelystä ja lasten kanssa kyykkyhyppelystä, voit valita yksityisen ortopedin, joka kyllä kirjoittaa sinulle lähetteen kuntayhtymälle, samalle ortopedille joka laittaa sinulle uuden kierukan. Siis polvi-.

    Ei se oikeasti ihan näin mennyt. Siltikään, elämäni ei ole ollut koskaan niin jännää kuin nyt, sovitetussa toimenkuvassa osastonsihteerin työstä, kuukausipalkalla Youtubea kuunnellessa sen mitä taukojumppaamiselta kerkeää. Työpäivä on jatkuvaa taukojumppaa, viimeksi töitä tuli kaksi kuukautta sitten. Mokat eivät enää tunnu pahalta, joten päivissä on enemmän spontaaneja kohtaamisia kuin vaikkapa eristysvangilla. Itseäänkään ei enää katso ylikriittisesti, joten blogin kirjoittamisen voi hyvin aloittaa yli kolmekymppisenä, ja miksei toisen, kolmannen ja seitsemännenkin sitten yli nelikymppisenä, kun sitä itsekritiikkiä ei ole enää sitäkään vähää jäljellä.

    Niin että kyllä voi nelikymppisen elämä olla rankkaa, kun sitä suorastaan hukkuu virikkeisiin ja työtarjouksiin ja kylpee rahassa niin että joutuu eväämään pojaltaan ruokailun uimatreenien jälkeen uimahallin kahvilassa, kun palkka on loppu kaksi viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää.

  10. 10

    Minna sanoo

    Tiina, kuinka oikeassa oletkaan siinä, että viisikymppisenä elämä vasta mukavaa onkin! Ikä tuo mukanaan sellaista armollisuutta itseä kohtaan, viisautta ja levollisuutta, mitä ei pari-kolmekymppisenä osannut kuvitellakaan. Voi rauhassa antaa nuorempien päteä, kun ei tarvitse enää pingottaa eikä esittää kenellekään mitään. Oma elämän-, pukeutumis- ja hiustyyli on löytynyt, ja on enemmän aikaa pitää itsestään hyvää huolta mm. liikkumalla ja syömällä järkevästi mutta rennosti. Odotas vain, Annaseni, kun pääset tähän ikään.

    • 10.1

      annasaivosalmi sanoo

      Ihana Minna! Allekirjoitan kaiken, mitä sanot. Susta huokuu tuo kaikki nimittäin myös ulospäin, kun päivittäin kohdataan 🙂 Odotan innolla!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *