Turvaton naisjuoksija

Ennen lenkille lähtöä käynnistät puhelimestasi sovelluksen (kuten RunSafe tai RoadID), josta perheenjäsenesi voivat seurata juoksusi kulkua reaaliajassa. Applikaatio hälyyttää esimerkiksi puolisosi puhelimessa, mikäli et ole liikkunut viiteen minuuttiin tai poikkeat suunnitellulta reitiltä. Paniikkinappulakin löytyy. Tämä on naislenkkeilijän arkipäivää monissa maissa, erityisesti Yhdysvalloissa. Varsinkin aikaisin aamulla tai myöhään illalla juoksevat kokevat turvattomuutta ja juoksufoorumeilla sekä alan lehdissä jaetaan kilvan turvallisuusvinkkejä naisille hyökkäyksiä ja ahdistelijoita vastaan.

fullsizerender-35

Onko naisjuoksija turvassa?

Kamalaa, ajattelen. Ja kuinka sinisilmäinen itse olen juostessani pilkkopimeässä kukonlaulun aikaan aamulenkkejäni kaduilla, joissa ei näytä liikkuvan muutamaa koiranulkoiluttajaa lukuunottamatta, ketään muuta. Tässä asiassa olen luottavainen, enkä osaa pelätä. Mutta pitäisikö minun? Olenko hullunrohkea ja tyhmä? Voiko Suomessakin yksin juokseminen olla turvatonta?

fullsizerender-36

Naisjuoksijoita kehoitetaan turva-appsien kuten RunSafe tai RoadID:n käytön lisäksi välttämään musiikinkuuntelua, kertomaan aina reittinsä ja matkansa etukäteen jollekin perheenjäsenelle, olemaan postaamatta someen omia juoksuaikojaan/reittejään, kantamaan mukanaan puhelinta sekä olemaan pysähtymättä jos jollakin tuntemattomalla on asiaa. Kuulostaako liioittelulta? Ehkä. Mutta toisaalta, naisjuoksijoihin kohdistuneet rikokset, häpäisyt ja ahdisteluyritykset ovat joissakin maissa arkipäivää. Ja pimeällä yksin juoksevat naiset ovat helppo kohde.

fullsizerender-43

fullsizerender-37

Tunnen itseni erityisen vapaaksi ja vahvaksi juostessani. Saan olla omassa maailmassani, ja kyllä, kuuntelen musiikkia. Toki välttelen pimeällä alueita, joissa ei ole valoja, mutta pelko ei kuulu aamulenkkieni agendaan. Juoksu on minulle suuri nautinto, jonne huolehtimisella tai muilla negatiivisilla tuneilla ei ole asiaa. Siksi en halua, enkä aio lenkeilläni, pimeälläkään, pelätä.

fullsizerender-33

fullsizerender-34

Turva-appsin tai RoadID rannekkeen(jossa on juoksijan henkilötiedot, ICE-puhelinnumero ja mm. veriryhmä) ajattelin kuitenkin hankkia. Puhelin minulla on jokatapauksessa aina lenkeillä mukana matkan mittaamista ja kuvien ottamista varten, joten mikä ettei reittiäni voisi halutessaan livenä kotisohvalta seurata.

Rannekkeesta olisi hyötyä onnettomuustapauksessa, jolloin minut olisi nopeasti tunnistettava tai veriryhmäni olisi saatava tietoon esim sairaalassa. Iän myötä olen tullut varovaisemmaksi, mutta se ei tarkoita pelkäämistä. Ennemminkin näen asiat isommasta perspektiivistä. En elä haavoittumattomuuden harhassa, kuten nuorempana, ja siksi en halua ottaa turhia riskejä. Minulla on myös ympärilläni sen verran rakkaita ihmisiä, että olen heille velkaa sen, että olen turvassa ja kunnossa. Viime talvena hankitut nastalenkkarit kaatumisten estämiseksi kuulunevat tähän samaan kategoriaan.

fullsizerender-40

Koetteko te muut juoksijat ja lenkkeilijät olonne turvattomaksi? Vai onko teille kenties tapahtunut jotakin uhkaavaa, jonka vuoksi pelkäätte lenkkeillä yksin? Miten turvaatte selustanne? Vai onko se edes Suomessa tarpeen? Onko teillä turva-sovellukset jo käytössä?

<3 Anna

 

Kommentit
  1. 1

    maaltakotoisin sanoo

    Aika jännä, että tämä aihe tuli sinulta just nyt.. Mä nimittäin oon ihan samanlainen eli olen lenkkeillyt pimeään aikaan kuntoradalla ja muilla valaistuilla reiteillä ilman minkäänlaista pelkoa. En nyt ihan yöaikaan, mutta iltasella 18- 21 välillä. Viime sunnuntaina Ispoisten kuntoradalla yksi mies, joka lenkkeilee siellä aina (eli uskalsin jäädä juttelemaan) kysyi että miten uskallan yksin lenkkeillä siellä pimeässä. Yleensä kaikki naiset on joko kaksin tms.. Hämmästyin, että mitä ihmettä ei ole tullut mieleenkään pelätä … kello oli jotain seitsemän illalla ja kai olen niin naiivi, etten usko kohdalleni sattuvan mitään tai että tuolla suunnalla olisi mitään pelättävää… En tiedä johtuuko siitä, että olen maalta kotoisin ja siellä liikuin ihan pilkkopimeässäkin. Tosin pelkäsin esim. susia ja mahdollisia paljastelijoita tms., mutta kun oli halu ja pakko liikkua johonkin niin ei auttanut. Kaupunkielämässä katuvalot tuntui tuovan turvaa, mutta eihän se niin ole..varsinkin pururadoilla olisi helppo ”hyökätä” jonkun kimppuun jne. valoista huolimatta. Ja mähän nimenomaan kuuntelen musaa aina, jotta en sitten edes kuulisi niitä mahdollisia pelottavia ääniä… ja tavallaan nautin siitä pimeydestä joskus ja testaan itseäni miten pimeään uskallan mennä. Esim. kuutamossa on hieno mennä valaisemattomillekin reiteille.. Tämä herätti ajattelemaan… en halua kuitenkaan alkaa pelätä liikaa ja aina lenkkeillä liikennöidyillä reiteillä.

    • 1.1

      annasaivosalmi sanoo

      Itsekin Ispoisissa olen lenkkeillyt, mutten pitkään aikaan. Minäkin nautin aamuisin siitä pimeästä ja hämärästä, hiljaisesta kaupungista, joten on todella sääli, jos sitä täytyy alkaa pelätä. Kiitos sulle kommentista ja hyvää syksyn jatkoa!

  2. 2

    Elina sanoo

    Tähän väliin kysymys, olisko suosituksia hyvistä nastalenkkareista?
    Sellaiset olisi must hankita talveksi mutta ei ole kokemusta niistä ollenkaan.

    Ps. Minua usein pelottaa lenkkeillä pimeällä ja autioilla kaduilla vaikka katuvalot olisikin….

    • 2.1

      annasaivosalmi sanoo

      Moikka Elina! Itse hankin viime talvena Sarva D’vil nastajuoksulenkkarit ja olen ollut niihin tosi tyytyväinen. Käytän niitä myös kävelylenkeillä, kun on liukasta. Ostin Turusta Suunnistajankaupasta ja ne taitaa olla erityisesti suunnistajille tehdyt. Tosi kevyet (ei niin tuetut, kuin ice bugit) mutta lyhyehköihin alle kympin lenkkeihin tosi hyvät. Voin suositella. Miehellä on samanlaiset. Kiva kun kävit kommentoimassa ja ihanaa talven jatkoa! Ei anneta pelolle valtaa 🙂 T. Anna

  3. 3

    Miima sanoo

    Olen tätä asiaa nyt tänä syksynä miettinyt. Minusta tuli äiti keväällä ja jotenkin olen ylivirittynyt kaiken suhteen. Vauva-arki myös tarkoittaa sitä, että en pääse lenkille ilman vaunuja kuin esimerkiksi kahdeksan jälkeen. Tämä on niin väärin, että pitää sukupuolensa vuoksi olla valppaana ja varuillaan. Muistissani on kuitenkin tuoreena yksin kulkeneisiin lenkkeilijöihin kohdistuneet väkivallanteot ja raiskaukset, joten olen muuttanut tottumuksiani. Myös lenkkikaveri olisi tervetullut, myös dobermanni voisi olla hyvää lenkkiseuraa:)

    • 3.1

      annasaivosalmi sanoo

      Koira saattaisi kyllä tuoda turvaa! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei sukupuoli saisi vaikuttaa siihen, kuinka turvalliseksi tai turvattomaksi jossain olonsa kokee. Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

  4. 4

    Taawi sanoo

    Itse en suostu pelkäämään pimeälläkään liikkumista. Jossain on menty pahasti vikaan jos kotikulmilla ja kotikaupungissa ei voi pelkäämättä kulkea. Omat lenkkipolkuni kulkevat valaistulla metsäreitillä tai hiihtoladun lähettyvillä kulkevilla poluilla. Iloa ja valoa lenkkipoluille

  5. 6

    Emppu sanoo

    Itse olen kokenut erään lenkin vuosia sitten, joka kulkee alitajunnassa varmaan ikuisesti mukana. Eräänä kesäiltana olin juoksemassa tuttua lenkkiä, kun tuntui että joku seuraisi. Niinhän siinä kävi, että sain lähes kotioven tuntumassa nuoren miesjoukon kimppuuni. Onni onnettomuudessa että huutoni kuuli naapuri ja pahempaa ei päässyt rikkoutuneista vaatteista huolimatta tapahtumaan ja joukko joutui myös vastuuseen. Edelleen juoksen pimeällä ja yksin. Pelkäämään en suostu, mutta joka lenkin olen perheenjäsenille tarkkaan selostanut ja puhelimessa on aina akkua lenkille lähtiessä. 🙂

    • 6.1

      annasaivosalmi sanoo

      Ihan kamalaa! Kiitos, kun tulit jakamaan sun kokemuksen. Tuli sellainen olo, etten sittenkään ole näitä asioita turhaan pohtinut. Olen tosi pahoillani sinulle tapahtuneesta ja toivon, ettei kukaan joudu kokemaan tuollaista. Pelolle ei kannata antaa valtaa. T. Anna

  6. 7

    Viivi sanoo

    Hei! Minä olen aina aikaisemmin juossut aamulla ja iltaisin vaikka on ollut pimeää. Nyt vuosi sitten lopetin sen… aika ikävästä syystä. Olen nimittäin kaksi kertaa joutunut turvapaikanhakijoiden seuraamaksi ja huuteluiden kohteeksi. Meille tuli omille kulmille kymmeniä turvapaikanhakijoita pakolaisliikehdinnän vuoksi ja heille ei ehkä ihan ollut selvää, että suomalainen nainen yksin juostessaan ei ole kiinnostunut huuteluista. Minun lenkkini metsän keskellä loppuivat siihen. En vain uskalla enää juosta pimeällä yksin ja ainaostaan päivällä uskalla juosta ja kuunnella samalla musiikkia. Tarkkailen koko ajan, että jos jouku seuraa minua ja tunnen pimeällä oloni turvattomaksi.

    Näin ollen, kamalaa sanoa, mutta pelkään kyllä.

  7. 8

    Nina sanoo

    Moikka,
    Jos sulla on iphone, siinä on SOS-tiedot kohta, jonne saat mm. henkilötietosi, veriryhmäsi, lääkkeesi, pituuden&painon, sos eli läheisten puhelinnumerot… Sos-tiedot saa näkyviin vaikka puhelin olisi lukittu. Hyödyllinen siis muutakin kuin lenkillä! Puhelin kun on yleensä aina mukana. Ja mm. etsi ystäväni toiminnolla perheenjäsenenesi tai kuka tahansa voi paikallistaa sinut, kunhan olet sallinut hänelle ko. toiminnon, toki edellyttänee molemmilta Iphonea. Vastaavia toimintoja voi tietysti olla muissakin puhelimissa, kannattanee tarkistaa ettei turhaan hanki ranneketta, jos puhelin on joka tapauksessa lenkillä mukana ja siellä vastaavat toiminnot 🙂
    N

    • 8.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Nina! Näistä ominaisuuksista en tiennytkään. Ehkäpä ranneke on siis turha, kun voin hyödyntää puhelinta. Meillä on perheessä iPhonet. Täytyypä tutkailla tuota puhelinta ja etsiä tuo SOS-kohta. Kiitos 🙂 T. Anna

      • 8.1.1

        Nina sanoo

        Iphonen Terveys-’appsiin’ (ilmeisesti kaikissa Iphoneissa valmiina eli ei tarvitse itse ladata) syötetään nämä SOS-tiedot. Puhelimen ollessa lukittuna, kun avaa, ruudun vasempaan alalaitaan tulee kohta: Hätätilanne. Sieltä pääsee soittamaan hätäpuhelun ja painamalla SOS-tiedot aukeaa täyttämäsi tiedot ilman että pääsykoodia laittaa siis. Toimintoa pitäisi markkinoida enemmän! Mutta kaipa esim. ambulanssihenkilökunnalla tällaiset on tiedossa, toivottavasti.

        Etsi ystäväni on sitten toinen sovellus, sillä voi paikallistaa – miehen, ystävän, lapset jne…
        Erittäin helppokäyttöinen.

        Toivottavasti löytyy 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *