Tubettajat täyttää meidän jääkaapit

A-lehtien liiketoimintajohtaja Kaisa Ala-Laurila puhui viikonloppuna Blog Awards Finland –gaalassa. Hän kuului tuomaristoon, joka oli valinnut kymmenessä eri kategoriassa Suomen kirkkaimmat blogi- ja tubemaailman tähdet. Voittajat julkistettiin viikonloppuna Helsingissä.

Ala-Laurila mm. totesi, kuinka hänen kysyttyään tyttäreltään tubettajien merkityksestä, oli tytär avannut jääkaapin oven, ja todennut, että kaikki ruoka, mitä heille ostetaan liittyy jollain tavalla siihen, mitä hänen idolinsa tubessa ja blogeissa syövät tai suosittelevat.

Esimerkki ei yhtään liioittele sosiaalisen median vaikutusta niin nuorten kuin varttuneempienkin mielipiteisiin, arvoihin ja ostokäyttäytymiseen. Bloggaajien ja tubetähtien merkitys nykyaikana on valtava. Kanavat tavoittavat satojatuhansia ellei miljoonia nuoria ja aikuisia. Blogien kirjoittajat ja Youtube-videoiden tekijät ovat tämän päivän julkkiksia, idoleita ja samastumiskohteita. Ja sitä kautta valtavia vaikuttajia. Ulkomailla ollaan vielä pidemmällä: somepersoonat tienaavat miljoonia ja ovat nousseet mainoskasvoiksi ja malleiksi sekä kohonneet suosituimpien vaikuttajien listalle ohittaen monia ns. perinteisiä vaikuttajia ja julkisuuden henkilöitä.

fullsizerender-30
Jenny ja minä – The Blog Awards Finland – kuva: A-lehdet Oy Paula Virta ja Petri Mulari

Suomessa bloggaus ja tubetus on jo monelle ammatti. Mainostajat haluavat tuotteidensa päätyvän suosittujen ja seurattujen instatähtien ja bloggareiden postauksiin, lautasille, kuviin ja koteihin. Sosiaalisen median kanavat alkavat olla tehokkaampia ja tuotteliaampia, sekä tavoittavat paremmin kohderyhmänsä, kuin tv-mainonta. Bloggareiden elämässä ollaan kiinni, heidän neuvojaan kysytään ja kuunnellaan ja omaa elämää peilataan heidän postauksiensa kautta.

fullsizerender-29
Valmistautumassa

Äitinä tulee kannettua myös huolta siitä, että varsinkin lapset ja  nuoret oppisivat lukemaan mediaa: erottamaan maksetun mainoksen, kaupallisen yhteistyön ja henkilökohtaisen mielipiteen välisiä eroja. Onneksi bloggareita sitoo nykyään melko tiukat eettiset säädökset mm siitä, miten kaupalliset yhteistyöt tulee postauksiin merkitä.

Itse sain olla mukana gaalassa ja nautin kovasti. Mukanani oli ihana Jenny Belitz-Henriksson Vastaisku ankeudelle –bloggari, joka liikkuu seurapiireissä kuin kala vedessä. Hän on ilmeisen pidetty ja jaksoi esitellä minua, turkulaista, helsinkiläisille bloggaajaystävilleen. Gaala oli järjestetty tyylillä ilotulituksineen ja erinomaisine ruokineen sekä esiintyjineen.

fullsizerender-31
Juhlalook

Olen tähän asti keskittynyt lähinnä hyvinvointiblogien lukemiseen, mutta gaalassa syntyi into tutustua paremmin matka- ja lifestyle blogeihin sekä tubekanaviin. Oli mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin. Nähdä oikeita henkilöitä monien seurattavien instatilien ja blogien takaa sekä päästä nauttimaan juhlatunnelmasta. Tilaisuus sai minut myös haastamaan itseni kehittämään omaa blogiani tulevaisuudessa vielä paremmaksi.

fullsizerender-23
Helsingissä on paljon nähtävää -kuten upea Töölönlahti

Olin myös erittäin onnellinen, että Tikis valittiin vihdoin Vuoden parhaaksi harrastekanavaksi. Heille yhden treenivideon tehneenä tiedän, että Tikis on tehnyt pitkäjänteistä ja kovaa työtä oman menestyksensä eteen. Heidän punnerrus-kyykky-vatsalihas-haasteistaan ja  treeneistään ovat nauttineet tuhannet suomalaiset. He ovat saaneet massat liikkumaan. Tämä on ollut myös omien treenivideoideni pääajatus: innostaa liikkeelle.

fullsizerender-21
Turisti

Gaalalla oli paikka perheemme syyslomassa. Vietimme mukavan kolmipäiväisen Helsingissä. Pompimme Rush Helsinki trampoliinipuistossa, kävimme Linnanmäellä ja katsomassa Shrek-musikaalin kaupunginteatterissa. Lisäksi poketimme Suomenlinnassa Tuntemattoman sotilaan leffakuvausten vieressä, uimme ja saunoimme hotellilla sekä tapasimme sukulaisia.

img_8232
Vietimme syyslomaa Helsingissä koko perheen voimin

Somessa on elämää, mutta minulle some ei ole elämä. Se voi kuitenkin tarjota sisältöä, jota ei muualta löydä. Tämän todisti viikonlopun gaala, ulkona tubettajia vahtaavat fanijoukot ja käsittämättömät lukijaluvut, joita bloggaajat tavoittavat päivittäin. Bloggaajat ja somepersoonat vaikuttavat minuunkin paljon: inspiroidun liikkeelle, kokeilemaan uusia lajeja ja haasteita, ostan tiettyjä sporttivaatteita, kosmetiikkaa ja kokeilen tuorepuuroja ja välipalarahkoja, joskus vain, koska ihailemani hyvnvointibloggarikin tekee niin.

 

Tämänvuotisiin Blog Awards -voittajiin pääset tutustumaan täällä.

<3 Anna

img_8365

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *