Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun… 10 varoitusmerkkiä

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun päivän parin poissaolo töistä aiheuttaa kaaoksen, koska olet suunnitellut päivät ja aikataulut niin tarkasti, ettei niissä kerta kaikkiaan ole joustoa.

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun työpäivän jälkeen nukahdat samantien kahdeksi tunniksi, vaikket nuku päiväunia koskaan. Tai et saa kierroksia sammumaan vielä nukkumaan mennessäkään.

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun hukkaat tavaroita, papereita tai muuta omaisuuttasi sekä olet muutenkin hajamielinen.

fullsizerender-38
Jumppakuvauksissa eilen A-lehdillä. Tuntuiko työnteolta? No ei!

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun pinnasi on kireällä, kun aikaa on vihdoin perheelle tai ystäville.

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun uni häiriintyy: et saa unta tai heräät yöllä kelaamaan tekemättömiä asioita tai suunnittelemaan seuraavan päivän palaveria.

fullsizerender-35

fullsizerender-34
Treenejä purkissa, teidän kaikkien iloksi.

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun puolisosi huomauttelee, että onkohan stressiä nyt yli tarpeen.

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun työ alkaa maistua puulta, pakolta ja suorittamiselta tai töihin on aamuisin vaikea lähteä.

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun et pysty erottamaan työtä ja vapaa-aikaa toisistaan. Kotonakin mietit työasioita tai tsekkailet jatkuvasti meilejä.

fullsizerender-36

fullsizerender-39

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun aikaa ei enää tunnu löytyvän millekään muulle, kuin työlle. Tai et jaksa työpäivän jälkeen enää liikkua tai tehdä jotain muuta, joka on ennen tuottanut mielihyvää.

Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun läsnäoleminen hetkissä on vaikeaa, koska mieli harhailee muualla.

fullsizerender-37
Parasta rentoutusta: lounashetki tyttären kanssa.

fullsizerender-33

Olen onnekas, kun minulla on töitä. Monta mielekästä työtä. Rakastan työntekoa, mutta ehkäpä juuri siinä piilee vaarana se, että töitä tulee haalittua ja myös tehtyä liikaa. Työ ei saisi olla elämässä kaikki kaikessa.  Nautin kuitenkin työn tekemisestä ja se on iso osa identitettiäni.

Kun olen nyt hetkeksi hengähtänyt joululomalle, on ollut pakko myöntää, että putkessa viilettäminen on ottanut veronsa. Siksi halusin käyttää hetken niiden hälytysmerkkien pohtimiseen, joiden huomaaminen ajoissa on elintärkeää.

fullsizerender-40
Pienikin pysähtyminen tekee hyvää.

Tahdin hidastaminen, edes hetkeksi, tekee hyvää. Pysähtyminen on ensi askel muutokseen. Minulle pysähtyminen voi olla lyhytkin hetki, jolloin keskityn esimerkiksi vain hengittämään, enkä tee mitään muuta. Pieni breikki, joululoman muodossa, on myös ollut oiva mahdollisuus hidastaa.

Kansanedustaja ja joogaohjaaja Saara-Sofia Siren antoi instagram-tilillään pysähtymiseen oivan vinkin: kymmenen syvää hengitystä aina aamuisin, ennen päivän koitoksia. Itse olen ottanut tavaksi tehdä nämä hengitysharjoitukset joka päivä, en kylläkään välttämättä aamuisin, vaan silloin kuin minulle parhaiten sopii. Eilen sellainen hetki oli junassa Turusta Helsinkiin, kun olin matkalla A-lehtiin treenikuvauksiin. Kymmenen syvän hengityksen jälkeen mieli on levollisempi ja kirkkaampi.

Tiedät siis tekeväsi liikaa töitä, kun huomaat jo itsekin tekeväsi liikaa töitä. Jos näin käy, on todellakin aika pysähtyä.

<3 Anna

Lue myös edelliset postaukseni tavoitteettomuudesta ja ajelehtimisesta sekä painonhallinnastani

fullsizerender-41

Kommentit (1)
  1. Vuoden Parhaat 2106 - Kauneus & Terveys -blogit
    31.12.2016, 10:24

    […] Lue myös edellinen postaukseni Tiedät tekeväsi liikaa töitä, kun… […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *