Miksi laihuus on niin kiinnostavaa?

FullSizeRender 486

Olin viikonloppuna Keventäjien kauppakeskuskiertueella Vantaan Jumbossa. Ständillä mukanani oli koulutettu ravitsemusasiantuntija Pia, jonka kanssa kävimme päivän aikana muutaman mielenkiintoisen keskustelun. Pia kertoi mm. tutkimuksesta, jonka mukaan naiset, joiden painoindeksi on 19 ovat tyytyväisimpia kehoonsa. Aloin pohtia, miksi laihuus on niin kiinnostavaa? En tiedä miten tutkimus oli tehty(enkä sen jäljille yrityksistä huolimatta päässyt). Oliko siinä kysytty tyytyväisyydestä…

Lue lisää…

Syö näin, niin laihdut! – Just.

FullSizeRender 462

Vähän ärsyttää. Olen antanut ravintovalmennusta ja -ohjausta omille pt-asiakkilleni vuosien varrella runsaasti. Aika moni kaipaa treeniohjeiden lisäksi apuani myös syömisen suunnitteluun, varsinkin jos asiakkaalla on painonpudotustavoitteita. Asiakas hämmästyy usein, kun hän ei saakaan minulta ensitapaamisen jälkeen käteensä valmista ruokavaliota, jossa kerrotaan gramman tarkkuudella, miten syödä. Jotkut ovat jopa närkästyneet, kun eivät ole heti saaneet monistenippua…

Lue lisää…

Kunhan vain painaisin 57 kiloa

IMG_7974

Kaikki muuttuisi ja sitten olisin onnellinen ja täysin tyytyväinen itseeni. Kunhan vain painaisin 57 kiloa. Moni meistä on, ainakin jossain vaiheessa elämäänsä, sitonut oman onnensa tiettyyn kilomäärään. Onni ja joskus myös oma arvo on liitetty vaa’an, usein epärealistiseenkin, lukemaan. Minäkin olen ajatellut, että ”sitten kun, jos, kunhan” vain painaisin 57 (tai 60 tai 65, riippuen elämänvaiheesta)…

Lue lisää…