Syöminen ja syyllisyys eivät kuulu yhteen

Leipomo Tannisen kaksi teeleipää paahdettuna. Päälle voita ja juustoa. Ja kauhea syyllisyys. Kahdesta leivästä. Olin  kaksikymppinen ja syömistäni leimasi kontrollointi ja kiellot. Vaalea leipä ei todellakaan kuulunut terveellisten ja sallittujen ruokien listalle, puhumattakaan herkuista. Jos niitä kuitenkin livahti alas kurkusta, niin kuin livahti, oli tuloksena syyllinen, epäonnistunut ja pettynyt olo.

Kaksikymppinen Anna ei tiennyt ravintoasioista paljoakaan. Enemmän kiinnosti se, mitä näkyi ulospäin. Piti mahtua tiettyyn muottiin: olla urheilullinen ja hoikka.  Tavoittelin arjessa täydellisyyttä, mutta aika/itsekuri/kyvyt eivät aina riittäneet kaikkeen tavoittelemisen arvoisena pidettyyn. Kropan ja ruokavalion piti olla jatkuvasti tiptop-kunnossa. Ja jos ei ollut, katosi hallinnan kokemus ja itsearvostus.

Kun käsitys normaalista syömisestä katoaa

Sain nuorelta blogini lukijalta viime viikolla viestin, joka toi vahvasti mieleen omat nuoruuden kamppailuni ruuan kanssa. Hän kysyi neuvoa, miten syyllisyydestä pääsisi eroon.

Hänen ajatukseni olivat kuin omiani ja tunnistin hänen tekstistään sen, miltä tuntuu, kun käsitys, mitä normaali syöminen on, katoaa. Pelko lihomisesta jäytää mielessä, vaikka ruokavalio on terveellinen. Herkuista seurauksena oli syyllisyys ja itsensä soimaaminen: Nyt lihon, enkä enää kelpaa, ja vain hoikkana minusta pidetään ja minut hyväksytään. Herkutteluhetkistä ei voinut näiden ajatusten takia nauttia. Vaatimukset itseä kohtaan olivat korkealla.

En tiedä oliko kohdallani kyseessä syömishäiriö, mutta ainakaan suhde syömiseen ei ollut mutkaton, eikä rento. Vasta iän myötä olen ymmärtänyt sen, ettei arvoni määrity sen perustella mitä syön tai jätän syömättä, tai mitä kehoni painaa, tai miltä se näyttää. Olen myös pystynyt luopumaan syömiseen liittyvistä kielloista ja rajoituksista, ja samalla syömisestä on kadonnut syyllisyys. Uskon, että moni muukin on käynyt samankaltaisia vaiheita elämässään läpi.

Keho ei kerro ihmisarvosta

Tuntuu, että syömisestä on nykyään tehty kovin vaikeaa. Mistä enää voi tietää mikä/paljonko/kuinka usein on normaalia syömistä, kun meille tuputetaan gluteenitonta, vähähiilarista, fitnessiä ja epärealistisia naisen malleja. Normaalista on tullut epänormaalia: ”Siis mitä, syötkö sä vehnää/hedelmiä/kotiruokaa/sokeria?”

Kaksikymppisen Annan syyllisyyden tunteet kietoutuivat vahvasti omaan kasvuun, itsetuntoon, hyväksytyksi tulemiseen ja muille kelpaamiseen. Nyt kun katson taaksepäin, yritän lempeästi ymmärtää. Nyt näen, ettei minun omakaan arvostukseni tai ihailuni toisia kohtaan, tai se, pidänkö jostakusta, liity mitenkään hänen vartalonsa muotoon. Päinvastoin! Kehon muoto ei kerro ihmisen persoonasta, luoneenominaisuuksista, kunnianhimosta, paremmuudesta tai tehokkuudesta. Ainakin omalla kohdallani se kertoi enemmän epävarmuudesta ja tietämättömyydestä.

Olen oppinut niin lukemalla kuin kokemallakin, kuinka paljon ja minkälaista ravintoa kroppa(ni) ja mieleni tarvitsee toimiakseen optimaalisimmin. Kokonaisuuden kannalta ei ole mitään merkitystä, jos herkuttelen joskus. Jos tunnistan, että syyllistän itseäni herkkujen syömisestä jo ennen niiden  syömistä, niin jätän kokonaan herkuttelematta, koska tiedän, että silloin en pysty nauttimaan kunnolla. Ja jos aion herkutella, niin päätän nauttia jokaisesta suupalasta!

Stoppi itsensä syyllistämiselle

Normaalin ja ilman syyllisyyttä syömisen saavuttamisessa minua ovat auttaneet seuraavat asiat:

  • Kunnioitan näläntunnetta ja pidän kiinni säännöllisestä syömisestä. Kuuntelen kroppani signaaleja, enkä yritä kieltää niitä, vaan tartun niihin. Silloin pitää syödä, kun on nälkä! Säännöllinen syöminen on auttanut minua vastustamaan turhia mielitekoja, eikä laukaise ylenmääräistä tankkaamisen tarvetta.
  • En jaa ruokaa hyviksiin ja pahiksiin, koska se johtaa helposti ajatteluun, että jos syön pahoja tai huonoja ruokia MINÄ olen huono ihminen. Ymmärrän sen, että kokonaisuus ratkaisee, eikä herkuttelu sillöin tällöin tuhoa mitään: ei vartaloani, ei kehosuhdettani, eikä arvoani muiden silmissä. Päinvastoin.
  • En ahmi karkkia suoraan kaapeista seisten, vaan teen herkutteluhetkestä spesiaalin. Katan kauniisti ja istun alas. Silloin herkkuhetkestä tulee oikeasti nautinto, eikä syyllisyyden leimaama hetki seisten käsi karkkipussilla, ja ajatukset jo pahassa olossa, mikä episodia mahdollisesti seuraa.
  • Ikä ja rentous omaa kehoa kohtaan ovat auttaneet minua paljon. Ei minun tarvitse todistella itselleni, eikä muillekaan yhtään mitään. Olen hyvä, kaunis ja arvokas ihminen, eikä sillä ole tekemistä sen kanssa, kuinka monta mahamakkaraa tai kuinka tiukka itsekuri minulla on.

Loppujen lopuksi: itsensä syyllistämisestä ei ole mitään hyötyä. Se ei estä minua syömästä herkkuja, vaan saa olon tuntumaan ainoastaan kurjalta. Syön nykyään monen mittapuulla paljon. Mutta oikeaa ruokaa saakin syödä paljon! Muuten en jaksaisi liikkua, enkä voisi hyvin. Jos vaatteet alkavat kiristää, tarkistan tilanteen ja teen tarvittavia muutoksia syömistottumuksiini.

Minulla on edelleen taipumus vedellä välillä liikaa makeaa ja jossain kohti se alkaa tympiä ja saa olon huonoksi. Vältän kuitenkaan lähtemistä samanlaiseen leikkiin mukaan, joka oli piinallinen vuoristorata nuorelle Annalle. Pidän kahdesti vuodessa herkuttoman kuukauden, mutten silloinkaan kiellä itseltäni jyrkästi mitään. Haluan ennemminkin tulla tietoiseksi syömisistäni ja palata niiden asioiden ympärille, jotka saavat olon hyväksi ja auttavat kehoani myös palautumaan paremmin.

Syöminen ja syyllisyys eivät siis kuulu yhteen, vaan syön, koska haluan voida hyvin, jaksaa treenata ja antaa keholleni niitä ravintoaineita, joita se tarvitsee.

<3 Anna

P.s. Jos kuitenkin epäilee syömishäiriötä, kannustan AINA hakemaan ammattilaisapua. Yksin on vaikea taistella syömisongelmien kanssa. Jos ammattilaisen luokse on liian suuri kynnys hakeutua, kannattaa puhua ensin jollekin läheiselle. Joskus jopa vain se saattaa auttaa pääsemään tilanteessa eteenpäin.

Lue myös edellinen postaukseni: Treenimotivaatio lentoon

fullsizerender-29

Kommentit
  1. 1

    Tuulikki sanoo

    Heippa!

    Oon ite reilu parikymppinen liikunta-alalla toimiva nuori nainen. Itse olen kamppaillut viimeisen pari vuotta juuri tuon riittävyyden kanssa. Päähän on tullut vääristynyt kuva millaiseen muottiin ammattilaisen tulisi kuulua ja eihän nyt terveelliseen elämäntapaan kuulu sokerit ja herkut vaan pitäisi aina keksiä hienoja uusia terveellisiä herkkuja. Oma kiellettyjen ruokien listasta on vuosien aikana kasvanut ihan liian pitkä ja kauhea paha olo valtaa itseni kun huomaan juurikin seisovani keittiön kaapilla ja syöväni karkkia ja herkkuja suoraan kaapista. Viimeiset kuukaudet on menty parempaan suuntaan ja lupa herkutteluun on jo päänsisällä annettu. Haluaisin kiittää just sua, joka oot toiminut mun inspiraation lähteenä parempaan syömiseen. On ihan ok syödä pullaa, ottaa leipää keiton kaveriksi ja nauttia elämästä. Kiitos tästä postauksesta se oli itselle taas hyvä läpsäsy kasvoille ! 🙂 kivaa syksyä koko teidän perheelle 🙂

    • 1.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos viestistäsi! Uskon, että liikunta-alalla paine kuulua tietynlaiseen muottiin on vielä kovempi. Valitettavasti.
      On ihana kuulla, että viime aikoina olet asian kanssa edistynyt ja ajatukset ovat menneet parempaan suuntaan.

      Olen iloinen, jos olen voinut toimia inspiraationa kohti normaalia terveellistä syömistä 🙂

      Kivaa syksyä myös sinulle!

      Anna

  2. 2

    Pauliina sanoo

    Hei Anna!

    Aivan loistava kirjoitus jälleen 😀 Tunnistan niin itseni tuosta kirjoituksestasi. Nyt 40+ iässä olen hieman inhimillisempi itselleni. Inspiroit todella näillä kirjotuksillasi! Kiitos, kiitos, kiitos 😀

    • 2.1

      annasaivosalmi sanoo

      Hei ja kiitos viestistä!

      Kiitos myös palautteesta. Olen todella iloinen, jos olen voinut kirjoituksellani tuoda inspistä sinulle 🙂

      Anna

  3. 3

    Koskinen sanoo

    Ihanaa, kiitos tästä postauksesta! Edelliseen kommenttiin viitaten niin sulta oon saanut myös tosi paljon inspiraatiota parempaan syömiseen ja siihen miten olla terveellinen ilman liikoja ylilyöntejä 🙂 Iso kiitos sulle ja hyvää päivän jatkoa!!

    • 3.1

      Katariina sanoo

      Hei Anna!

      LÄMMIN kiitos blogista ja mielenkiintoisista aiheesta liikunnan ja ravinnon sekä kaiken muun ihanan elämän ympärillä! Löysin sinut kesän aikana ja olen koukussa;)

      Tämä aihe sai minut ensimmäisen kerran kommentoimaan ja kertomaan myös omasta kokemuksestani.
      Kirjoituksesi syömisen kontrolloimisesta ja kielto-listan kanssa elämisestä oli kuin omaa tarinaani. Olen 35-vuotias, normaalipainoinen (hoikka), liikuntaa rakastava nainen ja elämä on opettanut omaa kroppaa kohtaan armollisuutta, mutta paljon on vielä tekemistäkin.
      Tiedostan hyvin ”vääristyneen” ajatusmallini herkuttelusta ja sokerista kieltäytymisessä, sillä satunnainen herkkuhetki ei saa minua lihomaan tai pilaa terveyttäni. Silti arjen keskellä ilman etukäteissuunnitelmaa nautittu piirakkapala saa tuntemaan syyllisyyttä (järjetöntä).
      Taustalla varmasti juuri epävarmuutta itsestään ja ehkä tunne-elämän käsittelemättömiä asioita, jotka ilmenee omaa käytöstä kontrolloimalla.

      Postauksesi ansiosta usko, että minullakin on mahdollista oppia hölläämään ja oikeasti NAUTTIA kaikin aistein elämästä terveellisesti liikkumalla ja syömällä ilman liiallista kurinalaisuutta!

      Kiitos <3

      • 3.1.1

        annasaivosalmi sanoo

        Kiitos Katariina viestistä ja kiva, kun löysit minut!

        Mukavaa, kun tulit kommentoimaan ja antamaan palautetta. Se on aina rohkaisuksi minulle, että kirjoitukseni voivat oikeasti auttaa ja kannustaa. Tarinasi kuulostaa tutulta, mutta olen erittäin onnellinen, että olen pystynyt päästämään irti kontrollista. Energiaa jää silloin niin paljon kaikelle muulle merkityksellisemmälle 🙂

        Lämpöistä syksyä!

        Anna

  4. 4

    sanoo

    Kiitos Anna tästä.

    Itse reilu parikymppisenä liikunnanohjaajana ja urheilijana nämä asiat ovat olleet läsnä teiniajoista asti. Tasapainoisempaa arkea eletään päivä kerrallaan.

    Kiitos blogistasi ja positiivisista ja energisistä some-postauksistasi muutenkin ja ihanaa syksyä! <3

    Terv, aktiiviseuraaja;
    Lotta

    http://so-up.fi/liikuntaajalakritsia

    • 4.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Lotta!

      Ihana kuulla, että olet matkalla tasapainoon. Kiitos kommentistasi ja pitääpä käydä tutustumassa sivustollasi.

      Ihanaa syksyä!

      Anna

      • 4.1.1

        Riia sanoo

        Nuorena urheilijana tuntuu, että teksin alkuosa oli suoraan omista aivoistani kopioitu. Minulla on menossa herkuton kuukausi ja yritän välttää vehnätuotteita sen lisäksi. Tämän postauksen aiheet ovat tuttuja ja neuvot hyviä, nyt ne vain pitäisi saada omaankin päähän! Blogiasi on kiva lukea ja toivoisin olevani vanhempana sinun kaltainen!

        • 4.1.1.1

          annasaivosalmi sanoo

          Kiitos Riia kommentistasi!

          Minusta tärkeintä on, että olet tiedostanut ajatuksesi ja pystyt arvioimaan niitä, etkä vain hulahda syömisen kontrolloinnin syövereihin. En osaa sanoa, miten neuvot sinun kohdallasi konkretisoituvat, tai ”saat ne omaan päähäsi”, kuten kirjoitit. Minulla auttoi näiden asioiden läpikäynti ja aika. Ehkä myös se, kun elämään tuli muita, pilkun tarkkaa syömistä tärkeämpiä asioita(kuten lapset), niin näistä ei enää jaksanut tai pystynytkään jatkuvasti stressaamaan. Ymmärrän kuitenkin, että nuorena urheilijana sinun tuleekin olla kiinnostunut syömisestä, jotta se tukee harjoitteluasi. Onneksi viime aikoina on puhuttu avoimesti myös naisurheilijoiden syömishäiriöistä ja siitä, mitä esim liian niukka syöminen voi nuorelle naiselle tehdä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja tsemppiä treeneihin ja kiva, kun olet löytänyt blogistani luettavaa. Ihanaa syksynjatkoa sinulle!

          Anna

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *