Pikatreeneistä virtaa – Kokeile näitä kotona!

FullSizeRender 23

Moni on jo löytänyt kotitreenauksen ilon ja helppouden. Niin minäkin! Sen sijaan, että käyttäisi sali- tai jumppareissuun helposti parikin tuntia, voi tehokkaan treenin vetää kätevästi kotona ja huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Ennen ajattelin, että lyhyt 5-15 minuutin treeni on yhtä tyhjän kanssa, mutta olen muuttanut mieleni. Pikatreenilläkin saa valtavasti virtaa, nuutuneen olon pois, hien virtaamaan, rasvanpolton käyntiin ja aineenvaihdunnan hyrräämään.

FullSizeRender 30

Pikatreeneissä on myös se hyvä puoli, että niitä voi mahduttaa päivään useampiakin. Itse aloitan mielellään aamuni 10 minuutin lihaskuntojumpalla. Sillä päivä käynnistyy hyvin. Toinen hyvä hetki pikatreenille on heti töistä tultua tai myöhemmin illalla. Pikatreenit sopivat loistavasti myös juoksu/kävelylenkin päälle. Minulle kotitreenauksesta on tullut rutiini, osa arkea. Kaiken lisäksi kotitreenit ovat halpa tapa harjoitella. Kaikilla ei ole myöskään mahdollisuutta lähteä kotoa salille tai jumppiin. Treenit onnistuvat myös lasten kanssa kotona.

FullSizeRender 29

Kun kotitreenauksen makuun pääsee, oikein ihmettelee, ettei tätä ole keksinyt aiemmin. Näin kesällä olen siirtänyt treenit myös pihalle ja parvekkeelle. Välineitä ei välttämättä tarvitse, mutta esim kahvakuulalla tai jumppapallolla saa pikatreeneihin lisää mielenkiintoa ja tehoja. Itse suosin usein melko kovatehoisia tai nopeatempoisia treenejä. Niillä saa parhaiten hyödyn irti jos käytettävissä on vain vähän aikaa.

FullSizeRender 21

Rakennan pikatreenin yleensä 3-5 liikkeestä, joita teen vaativuuden mukaan 10-20 toistoa. Kolme-viisi kierrosta liikkeitä riittää. Toinen vaihtoehto on päättää aika esim 12 minuuttia ja toistaa valittuja liikkeitä tämän 12 minuutin ajan niin monta kierrosta kuin ehtii. Jos haluaa tehokkaan treenin ja rasvan palamaan, kannattaa valita moninivelliikkeitä, kuten kyykkyjä, askelkyykkyjä ja hyppyjä. Itse teen lisäksi  yleensä ylävartaloliikkeitä, kuten erilaisia punnerruksia tai keskityn keskivartalon lihaksiin tehden linkkuveitsivatsoja, vuorikiipeilijöitä, lankkuja tai jalkojen nostoja.

Kokosin teille pikatreenejäni, joita kannattaa testata. Treenit löytyvät linkkien takaa instagramtililtäni @ansaivo

  1. Nopea kotitreeni jaloille ja pakaroille, johon et tarvitse välineitä.

täällä

2. Coretreeni erityisesti syville keskivartalon lihaksille:

täällä

3. Lenkin lomassa tai sen päälle sopiva erityisesti jalkojen lihaksia ja pakaroita kehittävä treeni

täällä

4. Pepun ja reisien pikakiinteyttäjä. Kaikkia liikkeitä tehdään 10 toistoa/puoli 4-5 kierrosta

täällä

5. Koko kehon treeni lastenhuoneen renkailla:

täällä

6. Ylävartaloa ja keskikroppaa kahvakuulalla

täällä

 

Youtuben Kotitreeni – soittolistaani: 

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=videoseries?list=PLplws76dLkeofcxapol5QOv-bnu92jK9J&w=560&h=315]

 

Ainoa, mitä tarvitset on päätös aloittaa. No excuses! Aikaa löydät kyllä. Muista, että lyhytkin treeni on parempi kuin ei treeniä lainkaan. Niin ja olethan jo kokeillut villasukkatreenejäni? Niitä löytyy instatililtäni @ansaivo hahstagilla #villasukkaworkout

Hauskoja pikatreenihetkiä!

<3 Anna

 

Kommentit (2)
  1. Kiitos tästä koonnista!
    Muistan, että instagramtilisi oli ensimmäinen mitä aikoinaan aloin Instagramissa seuraamaan juurikin näiden mahtavien treeni-ideoiden ansiosta! 🙂

  2. Porrastreeni kotona ohjeet ja video - Kauneus & Terveys -blogit
    2.11.2016, 12:00

    […] Lue myös:Kotitreeniä  sekä pikatreenit kotona […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *