Naisella saa olla maha

Katsoessani peiliin en nähnyt kuin sen. Vuosia, oikeastaan pienen naisen elämän, en ole tuijottanut, kuin siihen. Arvostellen, syyllistäen, paheksuen, ällöten. Paksu, läski, pullottava, turvonnut ja väärän mallinen. Maha.

Maha on ollut kuin irrallinen osa minua, lisäke, joka on ollut turha ja ei-toivottu. Se on ollut aina liian ’jotain’. Mahan joutuminen silmätikuksi ei ole liittynyt millään tavalla painoon. Hoikimmillani alle 60 kiloisena tai painavammillani, maha on kumminkin ollut vääränlainen. Ainoa hetki, jolloin olen aidosti ihaillut mahaani ja ollut siihen tyytyväinen, on ollut lasteni odotusaikana. Minusta mahani oli upea, mutta eikö silloin muiden, yleensä täysin vieraiden ihmisten mielestä se ollut valtava, ”oletko varma, ettei siellä ole kaksoset” –maha.

Liian monta vuotta maha määritteli arvoni ihmisenä ja naisena. Se päätti, milloin sain pukea päälle värikästä tai tiukkaa yläosaan. Maha vaikutti mielialaani ja sääteli tunteitani. Se oli niin merkittävä palikka (tai voisiko sanoa röllykkä) itsetunnossani, ettei pää pysynyt perässä. Annoin mahalle määräysvallan. Silmät ja maha juonivat minua vastaan. Maha sai aina huomion itseensä. Ja sitten pää arvosteli perässä, vaikka yritin mahaa parhaani mukaan piilottaakin. Niin, keneltä?

Huomiotta jäivät kauniit sääret, nauravat silmät, piukka peppu, ilmeikkäät kasvot, treenatut käsivarret ja hersyvä hymy. Pahinta tässä kaikessa on vielä se, ettei mitään jättiläismäistä mahaa edes ollut, kuin omassa päässäni.

Kesti kauan tajuta, että naisella saa olla maha. Ja pitää olla maha. Ihmisellä on maha. Minullakin on maha. Geenit ovat antaneet minun keholleni raamit, joihin voin jossain määrin elintavoillani vaikuttaa. Se mikä on, saa olla ja pitää hyväksyä olevaksi. Se, mitä voi muuttaa, voi halutessaan muuttaa, tiettyyn rajaan asti. Minun kehossani on pitkät raajat ja tasapaksu keskiosa. Ja se on ollut hyvä keho elää.

Minulla on maha. Saa olla. Ihan omassa arvossaan. Se saa huomiota lähinnä sisäisesti minulle viestimällä. Tarkoitan, että minua kiinnostaa mahani tällä hetkellä lähinnä siksi, että se voi hyvin sisäpuolelta. Tähän voin vaikuttaa syömällä terveellisesti, säännöllisesti ja olemalla stressaamatta. Tyttäreni edessä en halua voivotella mahaani tai arvostella ulkonäköäni. Haluan, että hänen itsetuntonsa rakentuu vahvaksi, eikä hänellä kulu yhtä montaa vuotta omien heikkouksiensa tai kehonosiensa kanssa tuskailuun.

Maha ei määrää minun itsetunnostani. Se on osa minua, muttei liian iso. Se saa huomiota, muttei vie sitä muilta kehonosilta. Voin sanoa olevani itseeni tyytyväinen. Itsetuntoni muodostuu muusta, kuin ulkonäöstä tai suorituksista. Kuten ystäväni Mari blogissaan osuvasti kirjoittaa, itsetunto on pään sisällä. Jos mahani ei haittaa minua, ei se haittaa ketään muutakaan.

En jää harmittelemaan, että maha vei minulta niin monta hyvää vuotta. Se on myös antanut paljon, tärkeimpänä lapseni. Suhtaudun mahaan hyväksyen ja huumorillakin. Oikeasti. Maha on kuitenkin vain maha.

Hyvää naistenpäivää!

<3 Anna

P.s. Kehon muuttamisesta puheen ollen. Voimaharjoittelu on tehnyt erinomaisen hyvää kehonkuvalleni. Se on ainoa tapa muokata kehon mittasuhteita toivottuun suuntaan. Vahvat jalat ja pakarat ovat tasapainottaneet kroppani silhuettia. Ainakin omassa päässä. Ja sehän on pääasia.

Lue myös edellinen postaukseni: KKK- Kolmen Koon taktiikka

Sairaana ei urheilla!

Kommentit
  1. 1

    Elina sanoo

    Anna tämä oli iiihana artikkeli…tunnistin niiiiiiin hyvin itseni (valitettavasti).

    Oikein hyvää naistenpäivää meille kaikille naisille,,mahoilla tai ilman 🙂

    • 1.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Elina kommentista! Ja ihanaa naistenpäivää meille kaikille. Myös tänään. T. Anna

    • 1.2

      Katariina sanoo

      Eksyin blogiisi ja olen ahminut monta juttua peräjälkeen. Tämä kolahti niin että oli pakko kiittää muistakin jutuista samalla. Tunnistan edelleen määrittäväni vartaloani mahan kautta joka on hennosta ruumiintakenttestani huolimatta se osa johon kilot ensimmäisenä tulevat, ja myös lähtevät. Itse huomaan että olen kuitenkin tyytyväinen pienimahaisena. Jos paino on sopivissa lukemissa on maha litteä ja olen tyytyväisempi. Sen sijaan kukaan muu ei huomaa minussa eroa. Puhun siis 4 kg painonheilahteluista, jotka olen onnistunut hyväksymään. Etsin taas inspiraatiota saada nuo 4 kg pois. Blogisi todella motivoi ja tämä maha-asia toimi vaikka kokemukseni on hiukan eri. Kiitos ihanista jutuista 🙂

  2. 2

    Päivi sanoo

    Kiitoksia paljon! Ihan niinkuin olisin itse kirjoittanut… Mua kyllä vielä vähän surettaa ne vuodet, jolloin mahaa surin. Hyvää Naistenpäivää!

    • 2.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Päivi! Kyllä mäkin välillä surkuttelin, mutta olen niin tyytyväinen tilanteeseen nyt, kun voin jo katsoa asiaa lempeästi ja huumorillakin. Hyvää jatkoa sinulle. T. Anna

  3. 3

    Maria sanoo

    Naisten pömppömahat on huikean seksikkäitä. <3
    (Ja kaikki mahat kauniita.)

    Hienoa, että olet hyväksynyt itsesi! Tämä on todella tervehdyttävä kirjoitus niin monillekin naisille, jotka mittaavat arvoaan yhden ruumiinosansa kautta.

    • 3.1

      annasaivosalmi sanoo

      Niin samaa mieltä tuosta seksikkyydestä ja kauneudesta! Kiitos kommentista.

  4. 4

    Sari sanoo

    Aamen! Itsekin valitettavasti huomaan, että vatsa on se kohta, jota ensimmäisenä peilistä katsoo ja eniten arvostelee. Kirjoitukseen olisi sopinut hyvin hymyilevä ja onnellisena itsensä kantavan naisen body positivity -tyyppinen kuva, jossa vatsa saa näkyä ja olla niin kuin on. Suosittelen lisäämään omaan Instagram-feediin kehopositiivisia naisia 🙂

    • 4.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Sari! Ehdottamasi kuvavalinta olisi tosiaan sopinut. Ensi kerralla sitten. Selityksenä mainittakoon, että kirjoitin postauksen vimmalla Turusta Helsinkiin matkalla olleessa junassa. Juna oli tunnin myöhässä aikataulusta ja silloin tajusin, että NYT on hyvä hetki blogata. Kuvaan en sitten ajan puutteen takia ehtinyt kiinnittää niin paljoa huomiota, kuin olisi ehkä pitänyt. Toivottavasti kuitenkin tekstistä välittyä Body positivity -sanoma 🙂 T. Anna

  5. 5

    Itsekin mahakas sanoo

    Sulla ei ilmeisesti enää ole valtavaa mahaa tai olet saanut vartalosi näyttämään mahasi osalta sopusuhtaiselta? Tuliko tämä oivallus, että naisella saa olla maha, ennen vai jälkeen sen, kun mahasi rupesi näyttämään paremmalta?

    Itse häpeän mahaani edelleen, valtava pömppis oli laihana, lievästi ylipainoisena ja nyt normaalipainoisena, mutta nyt se on roikkuvampaa mallia kuin ennen. Voinkohan isoa mahaani oikeasti hyväksyä vai pitääkö sitä yrittää sopusuhteuttaa (esim. muuttamalla ryhtiä), piilottaa tai muuten saada ongelmasta lievempi, jotta voi sitten ”hyväksyä” sen?

    • 5.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos kommenstistasi! Oikeastaan hyväksymisellä ei ole mitään tekemistä mahani objektiivisen koon kanssa. Sehän tässä niin nurinkurista on ollutkin. Mahani oli pienempi viisi vuotta sitten, kuin se nyt on, mutta parasta on se, ettei sillä ole minulle merkitystä. Kuten kirjoitin, kyseessä ovat olleet muutokset pääni sisällä, eivät mahani koossa. Kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa kevään jatkoa! T. Anna

  6. 6

    Mahakasjaruma sanoo

    Minun on vähän vaikea ottaa tätä tekstiä täysin vastaan, kun samaan aikaan ruudussa näkyy kuvia ulkonäöltään upeasta naisesta, jolla ei näy pienintäkään vatsakumpua.

    Vähän sama ilmiö näkyy muuallakin: puhutaan vartalomyönteisesti, mutta kuvissa on esim. naisia, jotka ovat ehkä kooltaan isoja mutta muodoiltaan upeita. Missä kaikki kaltaiseni muodottomat (”vääristä” paikoista muodokkaat) naiset? Minun on yleensä tosi vaikea samaistua näihin body positivy -juttuihin tai saada niistä hyvää mieltä, koska jopa niissä hehkutetaan ulkoista kauneutta. Sanotaan, että on ookoo olla yhdellä tavalla ”vääränlainen”, mutta samaan syssyyn ei saakaan olla ulkonäöltään vääränlainen jollain toisella tavalla. Näytetään siitä yhdestä ”vääränlaisuudesta” vain viehättävä ilmenemistapa. Saa olla iso, jos on kurvikas tai kasvoiltaan nätti, mutta jos ei ole yhtään naisellinen vartalo eikä nätti naama… ei kelpaa edes body positivy -juttujen kuvitukseen.

    Miksi aina loppujen lopuksi päädytään siihen, että pitää olla ulkoisesti kaunis? Miksei anneta ”lupaa” olla ruma? Se vasta vartalomyönteisyyttä olisikin! (Joo tiedän, että ulkonäöllä on elämässä merkitystä, mutta voisiko joku edes vaikka valehdella joskus kerrankin, että saa olla ruma, näyttäen esimerkkejä ”sallituista” ulkonäöistä ihan oikeasti erilaisista naisvartaloista, myös niistä jotka eivät näytä välttämättä kovin naisellisilta?)

    • 6.1

      Sini sanoo

      Kukaanhan ei käytännössä voi juhlistaa kuin vaan omaa vartaloaan. Itse on tyytyväinen vartalooni, ollut jo pitkään, mutta jos lähtisin levittämään body positive sanomaa eteenpäin en voisi tehdä sitä moninaisesti sillä minulla on vain yksi kroppa, tämä koskee kaikkia sanomaa eteenpäin vieviä ihmisiä.

    • 6.2

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos viestistä! Kyllä kauneus on vahvasti myös katsojan silmissä, ajattelen. Jollekin ”rumuus” voi olla kaunista ja päinvastoin. Mitä sitten ikinä kauneus tai rumuus kenellekin tarkoittavat. Sinulla on todella mielenkiintoisia ajatuksia ja toivon, että mitä enemmän näistä asioista keskustellaan, sitä todennäköisemmin myös asenteet yhteiskunnassa muuttuvat. Ehkäpä seuraavilla tai sitä seuraavilla sukupolvilla ulkonäkö ei määritä naiseutta ainakaan niin vahvasti stereotyyppisten naisihanteiden kautta, kuin tähän asti.Minä lukisin mielelläni body positivity -juttuja ihan kaikennäköisistä ja -kokoisista naisista. Myös, kuten kirjoitit: ”sallituista ulkonäöistä ihan oikeasti erilaisista naisvartaloista”. Ihanaa kevättä sinulle! T. Anna

      • 6.2.1

        Perunanenä sanoo

        Halusin kommentoida tätä osaa kommentissasi: ”Vähän sama ilmiö näkyy muuallakin: puhutaan vartalomyönteisesti, mutta kuvissa on esim. naisia, jotka ovat ehkä kooltaan isoja mutta muodoiltaan upeita. Missä kaikki kaltaiseni muodottomat (”vääristä” paikoista muodokkaat) naiset? Minun on yleensä tosi vaikea samaistua näihin body positivy -juttuihin tai saada niistä hyvää mieltä, koska jopa niissä hehkutetaan ulkoista kauneutta.” Turhaan ei ole sanontaa ”kauneus on katsojan silmässä”, se pitää tosiaan paikkansa. Olen itse aina ollut perustyytyväinen itseeni, mahoineni ja perunanenineni. Kun kirjoitetaan näitä blogeja, joissa on hoikka, nätti nainen, joka sanoo suoraan ettei hän ole pitänyt mahastaan, se on todella hyvä. Tämänkin hetken nuoret (ja jopa lapset) miettivät, että he eivät riitä omana itsenään, vaan miettivät ulkonäkönsä kautta elämäänsä. Jokainen meistä on kaunis, jos ei ulkoisesti, niin aina voi pyrkiä olemaan sitä sisäisesti. Muiden ihmisten arvioille omasta itsestä ei myöskään saa antaa liikaa painoarvoa, koska ne perustuvat aina jonkun toisen näkemykseen, eivätkä välttämättä pidä ollenkaan paikkansa sinun kohdallasi. Loppujen lopuksi ainoa kenen kanssa vietät loppuelämäsi varmasti olet sinä itse, joten eikö kannattaisi olla onnellinen ennemmin kuin onneton itsestään? 🙂

  7. 8

    Tiina sanoo

    Kiitos Anna kirjoituksesta! Juuri salilta tullessani tuijotin peilistä sitä oman kroppani mörköä, mahaa! Voimatreeni puree ja kroppa kiinteytyy pikkuhiljaa mutta maha on ja pysyy! kaksi lasta ja ikää 41. Ehkä kirjoituksesi myötä kiinnitän huomiota jatkossa niihin kroppani positiivisiin kohtiin ja treenin tuoman muutoksiin.
    Kiitos Anna! ❤

    • 8.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiva, kun kävit kommentoimassa Tiina! Kiitos 🙂 Mikähän siinä on, että se maha on meille naisille niin monesti se mörkö (hyvin sanottu tuo mörkö!)? Mä uskon myös tuohon voimaharjoitteluun. Se saa myös vahvan olon kroppaan ja mieleen. Ihanaa kevättä! T. Anna

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *