Miksi rakastuin kehooni vasta nyt?

Kehonkuva, kehonmuokkaus, kauneusihanteet ja toisaalta tyytymättömyys omaan kehoon ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua. Haluan kertoa oman tarinani ja sen, miten olen oppinut rakastamaan aidosti ja oikeasti itseäni ja kehoani. Tämä rakastuminen on kuitenkin tapahtunut kunnolla vasta muutama vuosi sitten. Harmi. Miksi meille naisille, kaiken kokoisille ja näköisille, oman kehon ja ulkonäön hyväksyminen tuntuu olevan niin älyttömän vaikeaa?

FullSizeRender 28

Koin vasta verrattain myöhään, parikymppisenä, ensimmäisen ulkonäkökriisini. Opiskelijaelämä oli pyöristänyt ennen aina hoikan tytön varren. Enhän minä lihava ollut, mutta aloin verrata itseäni muihin, katsomaan ensimmäistä kertaa muita tyttöjä arvioiden heidän kehojaan. Kuvittelin, että ihmisen, naisen, arvo mitataan vartalon muodolla. Hoikkuus tuntui tuovan mukanaan kaiken hyvän. Liikuin ja söin liian vähäenergistä ruokaa. Laihduin. Liikaakin. Epäterveesti kuitenkin.

IMG_3274

IMG_3291

Elämäni rakkauden kanssa avioituminen ja kaksi raskautta peräjälkeen veivät ajatukset pois painoasioista. Liikuin edelleen paljon, mutta muut asiat olivat tärkeämpiä. Alkaessani odottaa ensimmäistä lastani painoin reilu 70kg. Toisen lapsen loppuraskaudessa reilu 80kg. Raskauskilot hävisivät nopeasti: halusin päästä takaisin juoksemaan ja kävelin pitkiä vaunulenkkejä. Olin onnellinen, kun pääsin vihdoin taas treenin pariin. Kroppakin palautui raskauksista ja synnytyksistä hyvin.

IMG_3288

IMG_3297

Kun lapset kasvoivat hieman, huomasin taas saman tyytymättömyyden kehoani kohtaan, joka minulla oli ollut aiemminkin. Vertailu muihin alkoi. Taas. Aloin mitata omaa arvoani kehon muodolla. Mieheni on aina rakastanut minua sellaisena kuin olen, eli vaatimukset siitä, miltä minun pitäisi näyttää tai mitä minun kuuluisi painaa, tulivat omasta päästäni. Juokseminen oli minulle terapiaa pikkulapsiaikana: keino olla omien ajatusten kanssa ja puhdistaa mieltä. Juoksin kuitenkin liikaa, laihduin, taas liikaa.

IMG_3292

IMG_3277

Kuntosaliharjoittelun aloittaminen oli yksi käännekohdista oman kehoni hyväksymisessä. Tajusin, että vaivalla hankkimani lihasmassa painaa paljon, joten vaa’an tuijottaminen ei enää tullut kysymykseen. Rakastin ja rakastan edelleen voimakasta kehoani, jossa on lihaksia! Minun ei tarvitse olla laiha, vaan haluan olla vahva ja jäntevä. Haluan, että minussa on muotoja. Tällaisena voin hyvin. Minun ei tarvitse vahtia jokaista suupalaani, koska lihasmassa kuluttaa levossakin paljon energiaa. Olen ylpeä siitä, että olen saanut kovalla vaivalla hankittua riukujalkoihini ja lättänään takapuoleeni muotoja. Tällä hetkellä en edes tiedä tarkkaa painoani. Uskoisin sen olevan hieman yli 60kg, mutta sillä ei ole loppujen lopuksi minulle merkitystä. Tärkeämpää kuin se, miltä keho näyttää, on se, miltä se mielessäni tuntuu ja mihin kaikkeen se pystyykään.

FullSizeRender 29

FullSizeRender 25

Ikä on tuonut itsevarmuutta. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että minun täytyy itse oppia rakastamaan oikeasti ja aidosti omaa kehoani. Ikä on tuonut armoa, enkä enää juurikaan mieti, mitä muut kehostani ajattelevat. Kehoni ei ei ole täydellinen. Minulla on omasta mielestäni pömppövatsa, mutta mitä sitten? Miksi tuijottaa vatsaa, kun katseen voi peilissä siirtää vaikka pitkiin sääriin tai muodokkaisiin olkapäihin, tai olla onnellinen siitä, että olen perinyt sellaiset geenit, ettei reisissäni ole juurikaan selluliittia. Olen lopettanut liian itseni kritisoinnin. Olen lopettanut myös vertailun. Tajuan, että kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Jos haluan verrata, haen vertailukohteeni tarpeeksi läheltä: itseni ikäisistä keski-ikäisistä naisista, enkä instagramin parikymppisistä bikinitytöistä. Sitä paitsi, pömppövatsa näyttää silmiini pienemmältä treenatumman ja lihaksikkaamman alakropan kanssa.

IMG_3169

Olen onnellinen siitä, että olen 37 –vuotias. Itsetuntoni on parempi kuin koskaan aikaisemmin. Minun ei tarvitse edustaa vartalollani mitään muuta kuin itseäni. Minun vartaloni ei tarvitse miellyttää koko maailmaa. Minulle riittää, että minä olen kurveihini tai niiden puutteeseen tyytyväinen. Ja suurin toiveeni on, että kehoni palvelisi minua vielä yhtä hyvin tulevaisuudessakin, kuin se on tähän asti tehnyt. Siksi haluan pitää kehostani hyvää huolta.

IMG_3428

FullSizeRender 21

Tyttäreni täyttää kohta 10 –vuotta ja hän on alkanut ensimmäisiä kertoja tiedostaa kauneusihanteita. Haluan olla hänelle roolimalli, joka on sinut oman kehonsa kanssa. Haluan näyttää, mihin naisen keho kykenee. Haluan, että hän ymmärtää, että vertailu ja liika itseensä tai vatsamakkaroihinsa keskittyminen ovat myrkkyä. Haluan, että hän rakastuisi itseensä ja kehoonsa aiemmin kuin minä, eikä vasta lähempänä neljääkymppiä. Oman napansa tuijottaminen ja sen sisäänpäin vetäminen ovat ajan tuhlausta. Mihin muuhun sen kaiken itsensä murehtimiseen käytetyn ajan ja energian voisi käyttääkään?

FullSizeRender 22

Kenenkään arvo ei ole sidottu kiloihin. Kenenkään viehättävyyttä ei voi mitata rasvaprosentilla. Ethän sinäkään arvioi ystäviesi tärkeyttä tai ihanuutta heidän kehojensa kautta? Sehän tuntuisi hullulta. Kaunista on se, kun kantaa itsensä ja eletyn elämän jäljet ylpeinä. Sellaisen perään minä käännyn katsomaan. Ihaillen. Kun ihminen rakastaa kehoaan, sen näkee kauas. On turha kadehtia muita, mutta itsensä kanssa sinut olevan naisen tunnistaa levollisuudesta ja luottavaisuudesta omaan itseensä ja kehoonsa.

IMG_3435

FullSizeRender 23

Jos ja kun tulevaisuudessa tulee heikkoja hetkiä, jolloin taas mietin, kelpaanko tai pidetäänkö minusta, muistutan itseäni, ettei minun tarvitse kelvata kuin läheisilleni ja itselleni. Ja heille tiedän kelpaavani, kliseisesti: juuri sellaisena kuin olen. Millään muulla ei ole väliä. En ole yhtään sen parempi, arvokkaampi tai tykätympi jonkun muun muotoisena tai kokoisena. Keho ei ole enää arvoni mitta. Itsetuntoni rakentuu muista tekijöistä.

<3 Anna

P.s. Kuvat ovat Kreetalta, jossa lomailemme parhaillaan perheemme kanssa. Päivittäin näen uima-altaalla ja rannalla kaikenkokoisia, -ikäisiä ja -näköisiä naisia bikineissään ja uima-asuissaan. Kauniimpia ovat kiloihin katsomatta he, jotka eivät kiinnitä niinkään huomiota ulkoiseen olemukseensa, vaan nauttivat, muista välittämättä, auringosta, vedestä ja olostaan läheistensä kanssa. Näille naisille, ainakaan tässä hetkessä, selluliitin määrällä tai takapuolen leveydellä ole minkäänlaista merkitystä.

FullSizeRender 27

FullSizeRender 26

Kommentit
  1. 2

    N.A. sanoo

    Yhteen blogipostaukseen on saatu mahtumaan 17 kuvaa kehosta(si?) ja silti ”[t]ärkeämpää kuin se, miltä keho näyttää, on se, miltä se mielessäni tuntuu ja mihin kaikkeen se pystyykään.”

    Olen sinänsä ihan samaa mieltä itse postauksen sisällöstä, kehonkuvasta, itsetunnosta jne., mutta en ole varma onko viestin muoto nyt ihan linjassa sisällön kanssa, tai ajaako muoto oikeastaan jopa hieman vastakkaista viestiä.

    • 2.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos viestistäsi ja palautteestasi! Mietin postausta kirjoittaessani ihan samaa. Nyt kuitenkin sattuu olemaan niin, että olemme rantalomalla ja kuvia on tullut parin viikon aikana otettua lähinnä lapsista uimassa, ruoka-annoksista, maisemista ja aikuisista auringonottopuuhissa ja treenaamassa. Niinpä kuviksi valikoituivat nuo, jotka siellä nyt ovat. Jos olisin tekstiä kirjoittaessani ollut jossain muualla, niin ehkä kuvatkin olisivat toisenlaiset. Blogikirjoitukseni syntyvät yleensä spontaanisti, arjen havainnoista tai lukemistani asioista. Täällä bikiniasuisten ihmisten keskellä aloin pohtia kehonkuvaa ja siihen liittyviä asioita. Toivon, että löydät blogini pariin jatkossakin ja oikein hyvää kesää sinulle! Anna

  2. 3

    Daniela sanoo

    Mulle tuli kyllä sama fiilis kuin N.A:lle. Itseäni inspiroi enemmän todelliset kasvutarinat, joista huokuu aitous – ei vain itsekeskeinen pyöriminen omien pakarakuvien ympärillä. Uskon siis, että löydän inspiraationi muualta.

  3. 4

    sanoo

    Anna, kiitos mukavasta ja inspiroivasta blogistasi. Treenisasusi ovat myös kivoja. Tärkeä aihe, jonka kanssa itse jo näin 50-vuotiaana olen sinut. Kroppa ei ole enää sama kuin 20 v. tai ennen kahta ihanaa tytärtäni. Näin se vaan on. Tai ehkä voisi olla kovalla treeenillä, mutta olen tyytyväinen näin. Olen jopa miettinyt PT-koulutusta, vaikka tosiaankin vuosia on jo mittarissa ja kroppa ei näytä huipputreenatulta, mutta energiaa ja positiivisuutta sekä uuden oppimisen/kokeilun halua löytyy. Ihania kesäpäiviä!

    • 4.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos palautteesta, Tiina! Itse kouluttauduin pt:ksi vasta aikuisiällä. Pt:n ei todellakaan tarvitse olla huipputreenattu tai täydessä tikissä. Oma asenne ja innostuneisuus uuden oppimiseen ovat tärkeimpiä. Kaikenlaisia valmentajia tarvitaan , koska asiakkaitakin on moneen lähtöön. Ikä on minusta tässä työssä etu. Ihania kesäpäiviä myös sinulle ja onnea opintielle, jos päätät lähteä koulunpenkille 🙂 T. Anna

  4. 5

    Sanna sanoo

    Hyvä postaus ja olen monessa asiassa niin samaa mieltä! Ja kun kehosta on puhe, niin silloin on järkevää, että kuvatkin liittyvät samaan asiaan ja niin että se keho kanssa näkyy! Lehdissä näkyy välillä kuvia, kun joku on ottanut itsestään kuvan bikineissä tai kuvannut raskausarpensa ja kertoo miten kiloista ym. huolimatta rakastaa itseään. Ja muut (syystäkin) yhtyvät kehumaan asiaa, kun uskaltaa näyttää itsensä jne. Niin tuntuu jotenkin epäreilulta, että jos onkin tosi hyväkroppainen, niin kuin olet, niin sitten sama asia muuttuukin turhamaisuudeksi?! En ymmärrä mitä kuvia tähän olisi sitten pitänyt laittaa ja olisko pitänyt olla niissä jotenkin häpeissään, ettei vaan luulla itserakkaaksi, vaikka itseään pitääkin rakastaa. Jotenkin ristiriitaista. Musta hyvät kuvat aiheeseen liittyen!

    Itse olen rakastanut isoa mahaani joka raskaudessa, mutta kolmen lapsen jälkeen jättämä keskivartalolihavuus hävettää, vaikka raskaana olevalta vielä näytänkin. Se hyvä syy vaan puuttuu. En aio rakastaa ja hyväksyä tätä mahaa niin kauan, kun se on jäljellä ja TIEDÄN että asialle voi tehdä jotain. Jos asialle ei voisi mitään, niin sitten se olisi tietysti vaan opittava hyväksymään.

    Musta se on kanssa kehossa ja kehonkuvassa tärkeää tuo mihin se keho pystyy. Kun huomaa voiman/notkeuden lisääntyneen ja pärjää arkisissa asioissa paremmin, niin se on tosi palkitsevaa.

    Jatka samaan malliin!

    • 5.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos paljon kommentistasi Sanna! Se oli todella piristävä ja upeasti perusteltu. Minusta tuntuu, että löydät ennemmin tai myöhemmin hyvän syyn aloittaa. Loppujen lopuksi kuitenkin nämä asiat lähtevät oman pään sisältä, eivät muiden odotuksista tai siitä, että pitäisi sopia johonkin muotiin tai miellyttää muita. Olen samaa mieltä myös siitä, että on ihana huomata tuloksia. Esim kun omat voimatasoni tai liikkuvuuteni ovat lisääntyneet, on se todella palkitsevaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Pyrin jatkamaan samaan malliin ja kirjoittelen asioista, joista minulla on jotain sanottavaa. Väkisin en blogia päivittele, vaan motivaatio kirjoittamiseen tulee arjen havainnoista ja pohdinnoista. Mukavaa kesänjatkoa! Anna

  5. 6

    Mira sanoo

    Hei Anna,
    En yleensä kommentoi, mutta nyt on vaan pakko.
    Olet upea ja se että olet sinut itsesi kanssa näkyy myös ulospäin. Miksei sitä myös saisi näyttää? Minä ainakin mielummin luen tekstiä jossa on kuvia. Joku oikein kuvat oli laskenutkin, minulle se ei tullut edes mieleen. Minä kiinnitin huomiota kuvissa siihen kuinka terveeltä ja onnelliselta näytät, sitä kun ei voi esittää. Niin ja kiitos tietenkin hyvästä kirjoituksesta 🙂
    Jatka samaan malliin. On ilo lukea blogiasi ja seurata instangramiasi.
    Hyvää kesää ja loman jatkoa <3

    • 6.1

      annasaivosalmi sanoo

      Moikka Mira! Ihanaa. Olipa mahtavaa lukea kommenttisi. Kiitos siitä! Ymmärrän hyvin kritisoijiakin, mutta hyvä, jos olet kokenut kuvat positiivisena juttuna. Olen normaalipainoinen ja onneksi tällä hetkellä terve sekä vielä onnellinenkin. Kiva kuulla, että se näkyy ulospäin. Toit kyllä hymyn huulilleni 🙂 Ihanaa kesän jatkoa sinullekin. Toivottavasti löydät blogini pariin jatkossakin.T.Anna

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *