”Mä valitsin juosta, koska luulin, etten osaisi muuta. Mun pakoni loppuun juostu on.”

 

juoksu

 

Liikutko monipuolisesti? Niin minäkin luulin. Harjoitteluni oli kuitenkin niin yksipuolista, että sillä oli vakavat seuraukset. Opin myös kantapään kautta, ettei yksi ja sama selviytymiskeino elämässä riitä, vaan niitä on oltava useita. Tämä on kertomus siitä, miten hyvällä aikomuksella voi olla huonot seuraukset, ja miten terveellinen ei aina välttämättä johda terveyteen.

 

Kuva: Jenni Virta

Kuva: Jenni Virta

Pelasin jalkapalloa kahdensanvuotiaasta parikymppiseksi. Aktiivinen jalkapalloharrastukseni jäi ensimmäisenä opiskeluvuotena yliopistossa. Syitä oli monia: joukkue hajosi, kun moni lähti seuraamaan omaa oppipolkuaan ympäri Suomen. Motivaatiota pelaamiseen minulla ei myöskään tuntunut enää löytyvän. Jalkapallosta jäi kuitenkin ikuinen rakkaus liikuntaan ja erityisesti juoksuun liikuntamuotona. Olen aina juossut enemmän tai vähemmän. Lasten syntymän jälkeen juoksu oli myös ajankäytöllisesti helppo tapa liikkua: lenkille saattoi lähteä missä ja milloin vain, vaikka olisi ollut vain hetki aikaa.

juoksu

 

Rakastuin kuitenkin juoksuun liikaa. Matkat pitenivät, vauhti koveni. Viitisen vuotta sitten juoksin. Ja en sitten oikein muuta tehnytkään. Kilometrejä kertyi viikossa ihan liikaa. Keho ei tainnut palautua ja rasitus oli aivan liian yksipuolista. Kantapääni kipeytyi, mutta en antanut sen häiritä. Treenaus, juosten, jatkui. Ruissalon puolimaraton vuonna 2011 meni osaltani mahtavasti: voitin naisten sarjan ajalla 1:30. Tämä puolikas oli kuitenkin viimeinen niitti loppuunrääkätylle keholleni. Kisan jälkeen kantapääkipu äityi niin pahaksi, etten pystynyt kunnolla enää edes kävelemään. Kolusin lääkärit, fyssarit ja spesialistit. Kantakalvon tulehdusta yritetiin hoitaa kortisonilla, yöllisellä venytystuella, teippauksella ja särkylääkkeillä sekä fysioterapialla.

 

kesäaamulenkillä Nauvossa

 

Kuitenkin ainoa asia, mikä olisi auttanut, olisi ollut totaalilepo. Mutta siihen en jalalleni antanut rauhaa. Valitettavasti. Kun käytin voimakkaita särkylääkkeitä, pystyin kävelemään ja vähän juoksemaankin. Säälittävä minä! Kunnes lopulta eräs ortpopedi haukkui minut vastaanotollaan röyhkeasti lyttyyn esitellen magneettikuvia useasta kohtaa murtuneesta jalkapöydästäni(tämä oli liitännäisvamma ja johtui siitä, että olin askeltanut kantapääkivun takia niin kauan väärin). Tämä lääkäri oli fiksu. Hänen tyylinsä toimi minuun. Tajusin vihdoin, etten voi jatkaa näin. Minun on levättävä.

 

Yöjuoksulla

Yöjuoksulla

Se lepo venyikin reiluun kahteen vuoteen. Luulin, että se, etten kykenisi juoksemaan olisi minulle katastrofi. Enhän osannut muuta. Juoksu oli yksi tärkeimmistä selviytymiskeinoistani, oikeastaan ainoa keino käsitellä tunteita ja pettymyksiä, keinoni hakea mielihyvää ja pitää itseni kunnossa, niin fyysisesti ja henkisestikin. Nyt en voisi enää juosta. Aluksi olin paniikissa, mutta pian tajusin, että oli löydettävä uusia keinoja selviytyä.

juoksu

 

Ajattelen, että vastoinkäymisillä, myös tällä, oli tarkoituksensa ja arvatkaapa mitä: ilman tuota kohtalokasta vammaa ja siitä johtuvaa juoksun lopettamista en olisi koskaan löytänyt kuntosaliharjoittelusta itselleni uutta lempiliikuntamuotoa. Nyt löysin. Aluksi saliharjoittelu oli tylsää eikä se palkinnut. Olin ennekin käynyt salilla, mutta harjoitteluni oli melko päämäärätöntä haahuilua. En oikein tiennyt, mitä salilla kuuluu tehdä, joten olin kuluttanut siellä aikaa, lähinnä juoksumatolla (tietysti!). Kuntosalitreeni oli kuitenkin ainoa liikuntamuoto, johon jalkani kanssa kykenin. Personal trainer-opinnot antoivat minulle lisää taitotietoa myös omaan kuntosaliharjoitteluuni. Janosin tietoa ja ahmin sitä kaikkialta. Halusin tietää kaiken saliteenistä ja sitä tukevasta ravinnosta! Puoli vuotta ja olin koukussa. Tajusin, ettei kuntosaliharjoittelu ole laitteissa istumista (päinvastoin). Salilla voi tehdä aivan älyttömän monipuolisia harjoituksia! Nykyään saan jopa paremmat kiksit hyvästä salitreenistä kuin pitkästä juoksulenkistä. Addikti mikä addiksti.

Aamulenkillä jokirannassa

Aamulenkillä jokirannassa

Oivallukseni oli, kun taas pitkän tauon jälkeen uskalsin pikkuhiljaa pienenpienille juoksulenkeille, että monipuolisuus, myös treenissä, on avainasemassa. Liian yksipuolinen harjoittelu aiheuttaa pahimmillaan rasitusvammoja, jotka estävät liikunnan kokonaan. Yksipuolinen treeni on myös pidemmän päälle tylsää ja syö motivaatiota. Yksipuolinen harjoittelu ei myöskään kehitä! Tavoitteellisemman voimaharjoittelun aloittamisen vaikutukset kehonkoostumukseeni olivat myös merkittävät: sain lisää lihasta, rasvan määrä kehossani pieneni, kroppani (ja peppuni sai muotoa) ja kuinka ollakaan, sain myös juoksuun lisää potkua. Oivalsin myös, ettei koko elämänhallintaansa kannata rakentaa yhden kortin varaan. Selviytymiskeinojen on oltava monipuolisia, niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaalisiakin. Ongelmiaan ei voi juosta pakoon ja intohimosta voi joskus kasvaa riippuvuus. Juoksu on vieläkin osa elämääni, mutta ei sen ainoa sisältö, eikä myöskään ainoa keinoni selvitellä tunteitani ja ajatuksiani. Nykyään en pakene juoksulenkille, vaan koetan pikemminkin pysähtyä. Rauhoittua.

juoksu

 

Nyt jalkani, joka oli vuosia juoksukyvytön, selviää oikein mainiosti kolmesta viikottaisesta lenkistä. Ajoin itseni kuitenkin liian yksipuolisella juoksuharjoittelulla käytännössä liikuntakyvyttömäksi. Enää en rääkkäisi kehoani samalla tavalla. Rikkoisi paikkoja tietämättömyyttäni ja liiallisella innolla. Oli onni, että uskaltauduin kokeilemaan minulle vieraampaa liikuntamuotoa, vaikkakin kirjaimellisesti opin tämän kantapään kautta. Mitä enemmän vuosia kuluu, sitä selkeämmin olen huomannut, että liikkuminen voi olla päivittäistä, mutta ei joka päivä samanlaista. Pyhän kolminaisuuteni täydensi joitakin vuosia sitten jooga. Nyt siis juoksen, harjoittelen salilla ja joogaan. Niin ja tietysti talvella hiihdän, kesällä pyöräilen, puhumattakaan siitä, kuinka rakastan pitkiä kävelylenkkejä… Mutta ”mun pakoni loppuun juostu on”.

<3 Anna

 

I wrote about running and how much I love it. I just loved it too much. A few years ago I ran too much and broke my leg so I couldn’t run for over two years. I learned that you have to do all kinds of exercises. You have to have different kind of coping methods too. If you have only one it is easy to fall down when you have troubles. Now I workout in the gym and run too, but I try not to get stuck on something. Be brave to try something new! Was obligated to do so, and I’m thankful for that.

 

turku

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiitos ihanan rehellisestä ja taitavasti kirjoitetusta postauksesta! Siinä, että käsittelee tunteitaan rasittamalla ruumistaan ei ole mitään vikaa niin kauan, kun liikutaan jotakuinkin kohtuuden rajoissa. Perusteellisen innostumisen ja pakonomaisen suorittamisen raja on kuitenkin hiuksenhieno ja vaikeasti tunnistettava. Etenkin alussa, kun kroppa huutaa että ’en kiesus nouse näin aikaisin salille’ ja pää huutaa sille takaisin, että ’mehän juuri sovittiin että otan sua niskasta kiinni’.

    Pitäisi yhtäaikaa löytää itsestään itsekuri ja armollisuus itseään kohtaan. Siitä olisi kiva lukea omakin postauksensa – ’näiden merkkien pitäisi soittaa hälytyskelloja’ -tyyppisesti.

    Ihanaa ja energistä kesää! 🙂

    • 1.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos viestistäsi! On helpompi nähdä omia toimintamallejaan jälkikäteen, tässä tapauksessa vasta vuosien päästä. Vasta nyt ymmärrän, että toimin aivan hullusti. Ja kiitos hyvästä ideasta! Olisi kyllä paras tilanne, jos liiallisen suorittamisen huomaisi jo hieman aiemmin. Itsereflektio ja itsetuntemus ovat minusta tähän parhaimpia välineitä. Niitäkin voi tietoisesti harjoitella. Pysähtyminen on avainasemassa. Jos pakenee aina tekemiseen, ei tunteitaan tarvitse kohdata. Ihanaa kesää sullekin!

  2. 2

    Sari sanoo

    Mä oon luullut aina, ettei nuo Ruisrääkit ja muut ole voittamista vaan yhteistä liikkumista ja itsensä ylittämistä varten. Ahdistava asenne ja ahdistava kirjoitus (kuten edellisetkin)

    • 2.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos palautteestasi! Ikävää, jos koet kirjoitukseni ahdistavina. Mukavaa kesää Sinulle!

  3. 3

    Mia sanoo

    Loistavasti puettu sanoiksi monen aktiiviliikkujan ongelma. Itseni ainakin tunnistin tekstista. Itse huomasin kayvani spinningissa pahimillaan 6 kertaa viikossa, eika juuri siis vaihtelua harjoittelussa ollut. Kropassa ei lopulta tapahtunut mitaan muutosta, vaan olin jo valmiiksi vasynyt aamulla heratessa. Silti oli pakko menna tunnille, eika esimerkiksi lenkille ulos. Nyt olen pyrkinyt tekemaan lihaskuntoa kotona ja ainakin kerran viikossa jumpassa. Lisaksi 1-2 kertaa spinningissa ja sitten juoksemassa ja kavelemassa. Siita oravapyorasta oli vaan niin vaikea irroittautua. Ja kylla nyt taman tekstin perusteella taytyy kuunnella omaa kehoa ja antaa lepoa ja venyttelya maanantaina alkaneelle kivulle etureidessa. Ja muuten kiitos vinkeista ruokavalion siistimiseen!

    • 3.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos viestistä, Mia! Kiva kuulla,jos tekstini oli sinulle hyödyllinen. On hölmöä, että itse pääsin pois oravanpyörästä vasta, kun sieltä oli pakko hypätä. Oman kehon kuuntelu ei minulta tuntunut onnistuvan, kuin pahan rasitusvamman edessä. Nyt olen viisaampi ja myös vahvempi, koska voimaharjoittelu on tuonut niin paljon uutta mukanaan, myös keholle. Minua auttoi myös tieto, jota etsin voimaharjoittelun ja monipuolisen treenin eduista. Olen myös tyytyväinen siihen, miltä monipuolisempi treeni on tehnyt kehonkuvalleni. Mahtavaa kuulla, että olet höristänyt nyt korviasi enemmän kropallesi. Uskon, että se kannattaa. Mukavaa kesää sinulle!

  4. 4

    timo sanoo

    aika kova aika sulla puolikkaalla! saako kysyä paljonko olet parhaimmillaan juossut cooperin testissä?

    • 4.1

      annasaivosalmi sanoo

      Moi! En taida olla juossut cooperia (koskaan?). Olen muutenkin juossut aina vain omaksi ilokseni, ilman johdonmukaista ohjelmaa. Aika oli puolikkaalla tosi hyvä. Yllätin itsenikin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *