Liikutko aallonharjalla, treenaatko trendikkäästi? Liikunnan trendit vuonna 2017

Joka vuosi American College of Sports Medicine julkaisee laajaan kyselytutkimukseen  perustuvan katsauksen seuraavan vuoden liikuntatrendeihin. Kyselyyn on vastannut tänäkin vuonna lähes 2000 liikunta-alan ammattilaista.  Miltä siis näyttää vuosi 2017? Mitkä ovat treenien kuuminta kärkeä? Mistä salilla puhutaan? Yllättääkö ykkönen?

 

  1. Ehdoton ykkönen liikuntatrendien listalla on mukana kulkeva teknologia, johon kuuluvat esimerkiksi aktiivisuutta, matkaa, kalorien kulutusta, sykettä ja reittejä seuraavat älykellot, matkapuhelinsovellukset ja älykkäät silmälasit. Teknologia on ollut osa aktiiviliikkujan treenejä, mutta vuonna 2017 siitä tulee merkittävä motivaattori ja kannustin myös tavalliselle kunto- ja terveysliikkujalle. Itse olen käyttänyt lähes seitsemän vuotta samaa juoksusovellusta (Runtastic), mitannut intervallitreenien aikoja (Tabata Prolla) ja joogannut (Gotta Joga) älypuhelimeni kanssa. Puhelin on siellä missä minäkin, joten minulla se toimii loistavasti myös treenien mittaajana ja kirittäjänä.
fullsizerender-37
Kuvat: Vesa Koskelainen
  1. BWT – eli kehonpainoharjoittelu on ollut pinnalla jo useamman vuoden, eikä ihme. Kehonpainolla tehtävät perusliikkeet ovat yksinkertaisuudessaan nerokkaita, tehokkaita ja turvallisia ja treeni onnistuu missä vain. Itse suosin sekä omassa, että ryhmieni treeneissä paljon kehonpainoharjoitteita, joka on paljon monipuolisempaa, kuin monet ajattelevat.
  1. HIIT – korkealla intensiteetillä tehdyt treenit keikkuvat edelleen liikuntatrendien kärkikolmikossa. On totta, että HIIT-treeneillä on hyötynsä: Ne ovat nopeita, tehokkaita ja saavat endorfiinit liikkeelle. Toisaalta, en suosittele HIIT-tyyppistä treeniä kuin max 1-2 kertaa viikossa. Liian kovatehoinen liikunta liian usein voi nostaa turhaan stressihormonitasoja ja saada jo valmiiksi stressaantuneen käymään entistä enemmän ylikierroksilla
  1. Koulutetut ja kokeneet liikunta-ammattilaiset kieppuvat trendien aallonharjalla ja näiden ammattilaisten osaamista arvostetaan ja heihin luotetaan. Ravintovalmentajat ja henkistä valmennusta antavat koulutetut ohjaajat ovat usein kansainvälisesti opiskelleita. Jos/kun mietit pt:n palkaamista, kannattaa valmentajan taustat, koulutus, kokemus ja osaaminen penkoa tarkkaan. Hyvän ohjaajan löytäminen on lottovoitto! Tarkista, onko valmentajasi koulutus sertifioitu.
fullsizerender-35
Kehonpainoharjoittelu jatkaa kärjessä
  1. Voimaharjoittelu on trendien sijalla viisi, eikä turhaan. Olen itse korostanut erityisesti naisten tarvetta voimaharjoittelulle mm. Täällä ja täällä. Voimaharjoittelu muuntuu moneksi. Kuntosalitreeni on nyt suositumpaa kuin koskaan ja erityisesti naisten keskuudessa.
  1. Ryhmäharjoittelun etuja on yhteisön tuoma tsemppi, tuki ja motivaatio. Ryhmäharjoittelun ei tarvitse olla perinteistä ryhmäliikuntaa. Nykyään yhdessä treenataan myös voimaa ja lihaskuntoa, kuten omissa treeniryhmissänikin. Treeneistä on tullut paikka tavata ystäviä joka viikko ja samalla harjoitellaan. Kovaa!

fullsizerender-33

  1. Liike on lääke – ajatus on yhä merkittävämpi osa terveydenhuoltoa niin sairauksien hoidossa kuin ennaltaehkäisyssäkin. Liikunnalla on ehkäistävissä niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin sairauksia. Lievän masennuksen hoidossa liikunta on tutkitusti tehokas.
  1. Joogan suosio sen kuin nousee ja kohisten! Itse näen joogan tietynlaisena vastalauseena suorittavalle ja kovatahtiselle treenaamiselle. Toisaalta joogaa on jo niin montaa erilaista, että jokainen voi löytää joukosta oman suosikkinsa. Kehoa huoltavat lajit ovat muutenkin nousussa, kun levon ja liikunnan tasapainon löytäminen on hoksattu.
fullsizerender-36
Liike on monipuolinen lääke!
  1. Personal Trainingin suosio jatkaa kasvuaan. Kuntoilijat kokevat oman henkilökohtaisen valmentajan avun ja tuen merkittäväksi osaksi terveellistä elämäntapaansa tai sen tavoittelua. Terveysliikkujat luottavat yhä useammin omaan henkilökohtaiseen valmentajaansa.
  1. Harjoittelu ja painonhallinta liitetään vuonna 2017 yhä tiiviimmin yhteen. Parhaimmat tulokset painonpudotuksessa saadaan terveellisen ravinnon ja liikunnan yhdistämisellä.

 

Pakko vielä mainita sijoilta 11. Aikuisten liikunta, joka itselläni erityisen lähellä sydäntä, sijalta 12. Toiminnallinen harjoittelu ja ehdottomasti sijalta 13. Ulkoliikunta, joka on ehdoton oma lempparini. Uskon, että ulkoliikunnan suosio tulee yhä kasvamaan.

Liikkujan on turha säntäillä omassa harjoittelussaan jatkuvasti trendien perässä. Toisaalta, tämänkaltaiset listat voivat innostaa kokeilemaan välillä jotain ihan uutta.

Löytyykö liikuntatrendien listalta omia suosikkejasi? Mitä mieltä olette tämän tyyppisistä listoista?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni lihaskuntoharjoittelun ylivoimaisuudesta sekä liiasta mukavuudenhalusta

fullsizerender-34

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *