Kun tekniikka on kunnossa, juoksu kulkee

Olen juossut elämäni aikana paljon, ja kovaakin. Ja luullut myös osaavani juosta. Juoksutekniikka on kuitenkin asia, johon en sen suuremmin ole koskaan kiinnittänyt huomiota, runsaista kertyneistä kilometreistä huolimatta. Näin jälkiviisaana, olisi kannattanut. Onneksi nyt vihdoin sain mahdollisuuden juoksutekniikka-analyysiin yhdessä Vauhtisammakon juoksuvalmentajan Mikko Liukan kanssa.

Omalle juoksutyylilleen on sokea, eikä ongelmakohtia yleensä itse huomaa. Paitsi siinä vaiheessa, kun vammoja alkaa ilmaantua tai toivottua kehitystä ei tapahdu. Todennäköisesti omat kantapäävaivani, jotka aiheuttivat minulle paljon huolta, kipua ja parin vuoden juoksutauon, olisivat olleet ehkäistävissä oikeanlaisella juoksutekniikalla.

fullsizerender-31

Lähdimme Mikko Liukan kanssa Kupittaanpuistoon selvittämään, mistä tämän juoksijan askel on tehty. Tunnissa-puolessatoista juoksutekniikkani oli käyty läpi ja sain siihen valtavasti parannusta. Kun juoksutekniikka on kunnossa, tulee juoksusta nautinnollisempaa, taloudellisempaa ja säästyn todennäköisemmin vammoilta. Myös juoksuvauhti kovenee. Suurin haaste tästä eteenpäin on tietysti lähteä muuttamaan rutiineita: jos on juossut 30 vuotta tietyssä asennossa, vie muutoskin hetken.

fullsizerender-33

Ohjauksen aluksi sain juosta omalla tutulla tyylilläni, jonka Mikko Liukka videoi ja analysoi heti perään. Vaikka juoksutekniikassani on paljon hyvää, olivat polvet liian lähellä toisiaan, kädet tekivät turhaa sivuttaisliikettä(tai siis Liukan sanoin kainaloissani oli appelsiinit:) ja askel oli liian pitkä. Kun juoksutekniikkaa lähdettiin korjaamaan, mentiin yksi muutos kerrallaan: ensin keskityttiin polvien asentoon. Jo pelkästään se korjasi paljon.

fullsizerender-21
Syksy on parasta juoksuaikaa!

Sen jälkeen haimme oikeanlaista askellusta, jossa jalka tulee oikeassa asennossa maahan. Tavoitteena oli löytää tulokulma, jossa koko jalkaterä käy maassa ja palaa tämän jälkeen nopealla nostavalla liikkeellä takaisin. Askelpituuttani korjattiin lyhyemmäksi. Viimeiseksi käden asento tuotiin lähelle kylkiä, katsetta nostettiin jaloista eteenpäin. Pelkkä katseen suunnan korjaus muutti myös lantion asentoa paremmaksi.

fullsizerender-30

Lopuksi videoimme vielä tehdyt ja harjoitellut parannukset. Muutos oli iso. Se näkyi toki videoilla, mutta suurempi ero oli siinä, miltä juoksu tuntui. Huomasin, että ryhtini muuttui ja keskivartalo aktivoitui uudessa asennossa ihan eri tavalla.  Vaatii paljon tietoista juoksua, jotta saan juoksutekniikan vakiinnutettua.

fullsizerender-29

Voin suositella juoksutekniikan tsekkausta kaikille juoksijoille. Luulemme osaavamme juosta, mutta varsinkin jos tavoitteet ovat esimerkiksi puolimaratonilla tai maratonilla tai jos juoksua harrastaa useamman kerran viikossa,  on juoksutekniikka-analyysistä varmasti hyötyä. Ammattilainen näkee virheet heti ja osaa opastaa muutoksessa. Sain Mikko Liukalta myös uuden harjoitteluohjelman kympille treenausta varten. Olen juossut 10km parhaimmillani vajaaseen 42  minuuttiin ja uskon, että pystyn säilyttämään, ellen jopa parantamaan juoksunopeuttani näiden uusien juoksutekniikkavinkkien sekä uuden harjoitteluohjelman avulla.

fullsizerender-34
Lempijuoksumaisema

Jotta juoksussa voi kehittyä on harjoittelun oltava riittävää, säännöllistä ja sisältää erityyppisiä harjoituksia, kuten rauhallisia peruskestävyyslenkkejä, hieman kovempitempoisia harjoituksia, mutta myös erityyppisiä vetoja ja intervalleja.

Video, jossa juoksutekniikkani ennen ja jälkeen -ohjauksen:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=5O7iLcIEfqQ&w=560&h=315]

Rakastan juoksua, mutta kun sen tekee vielä oikealla tekniikalla, on nautinto taattu myös tulevaisuudessa!

<3 Anna

Lisää tietoa oikeanlaisesta  juoksutekniikasta mm. täällä

Vauhtisammakon juoksukouluista, joissa saa myös tekniikkaopstusta, lisää täällä

fullsizerender-32
Tekniikka kunnossa!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *