Kesällä saa lukea ja juosta! – uusi lenkkikaverini, äänikirjat

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Viime kesänä Kreikan lomallamme luin yhteensä kahdeksan kirjaa. Siis kolmessa viikossa. Minulla on taipumus suorastaan ahmia kirjoja lomilla, mutta muu vuosi on lukemisen kannalta valitettavasti köyhempää aikaa. Ei ole aikaa, en saa keskityttyä, on muutakin tekemistä, no kyllä te tiedätte, tekosyitä, miksi tämä maailman paras harrastus, eli lukeminen ei ole niin tyydyttävällä tavalla osa elämääni, kuin haluaisin.

Tänä keväänä asiaan tuli muutos kertaheitolla. Sain testiin BookBeatin äänikirjasovelluksen. Ensin ajattelin, etteivät äänikirjat ole minua varten. Jostain syystä olen fakkiutunut kuuntelemaan Spotifyn soittolistojani aina kun kävelen töihin, olen lenkillä tai haluan rauhoittua. Nyt päätin antaa kirjoille mahdollisuuden ja vaihtaa popin paukuttamisen ääneen luetun tekstin kuuntelemiseen.

BookBeat

BookBeat

BookBeat

Tänä keväänä olenkin sitten ”lukenut” enemmän, kuin useampana edellisenä keväänä yhteensä. Juoksulenkkini ovat pidentyneet, koska en malta lopettaa: kirjani on juuri jossain erittäin mielenkiintoisessa kohdassa, kun juoksemani lenkki jo vetelee viimeisiä satasiaan. Olenkin yllättänyt itseni kiertämästä kotikortteliani, koska haluan kuunnelle luvun loppuun. Kilometrejä on kertynyt.

BookBeat on verkon yli toimiva “striimauspalvelu”, josta voi kuukausimaksua (16,90 €) vastaan ahmia erilaisia  kirjoja niin paljon kuin sielu sietää, niin e-kirjoina kuin audiokirjoinakin. Palvelu auttaa myös luettavan löytämisessä kirjasuositusten ja -kategorioiden avulla. BookBeatia voisikin kuvailla ”kirja-Spotifyksi” tai ”kirja-Netflixiksi”.

BookBeat

BookBeatBookBeatiin on koottu tunnettujen kirjailijoiden teoksia laajasti eri lajityypeistä. Valikoima kattaa niin tuoreimmat uutuudet kuin vanhat suosikitkin. BookBeatin valikoimaa selatessa tuli valinnan vaikeus: niin monta kirjaa, jotka haluan ehdottomasti kuunnella tänä kesänä! On aivan mahtavaa, kun lukemisen voi yhdistää itselle mieluisaan puuhaan, eli liikuntaan. Treeneissä olen alkanut venytellä enemmän. Vaikka varsinainen treeni on jo tehty, haluan kuunnella kirjaani vielä hetken. Ja se hetki on hyvä käyttää palauttaviin venytyksiin.

BookBeat

FullSizeRender 256

Olen aina tykännyt kävellä paikasta toiseen. Nyt kuulokkeissani popin sijasta hurisee miellyttävä miesääni. Hän kertoo minulle Aki Hintsan (Voittamisen anatomia) nerokkaasta hyvinvointimallista ja sen sovelluksista käytäntöön. Viime viikolla työmatkalla tein useamman ravitsemukseen liittyvän oivalluksen kuunnellessani tätä kyseistä kirjaa.

FullSizeRender 261

FullSizeRender 262

BookBeat:ia on vaivaton käyttää. Sovellus muistaa, mihin kohtaa kirjaa olen viimeksi jäänyt. Jos kuulen jotain oikein mielenkiintoista, voin lukea tekstin halutessani myös päätelaitteeni ruudulta. Kirjat kun ovat myös e-kirja –muodossa.

Ehkä huikeimman kokemuksen äänikirjan parissa koin pari viikkoa sitten. Minun on vaikea rauhoittua keskellä päivää ja päiväunia en ole nukkunut oikeastaan koskaan. Olin työpäivän jälkeen todella väsynyt ja kaipasin lepohetkeä. Laitoin kirjan päälle ja oikaisin sohvalle. Heräsin siihen, kun tyttäreni tuli kotiin ja heittäytyi päälleni: ”Äiti, mitä sä kuuntelet?” Ei hajuakaan enää sillä hetkellä, koska olin nukahtanut. Olin nukahtanut kuin lapsena, kesken ääneen luetun iltasadun.

Kokeile 30 päivää ilmaiseksi

Olen innoissani voidessani jakaa lukijoilleni koodin, jolla he pääsevät testaamaan BookBeatia täysin ilmaiseksi 30 päivän ajaksi.

Toimi näin: lataa BookBeat applikaatio (iPhone, iPad, Android), rekisteröidy ja kirjaudu palveluun – ja lue! Kokeile äänikirjaa ja e-kirjaa 30 päivää ilmaiseksi.

Käytä koodia: annasaivosalmi

Testaamaan pääset myös tästä linkistä
(Linkkiä käyttämällä on alennuskoodi automaattisesti syötettynä rekisteröitymisen yhteydessä.)
Koodi on voimassa 30.9. saakka, ja se koskee vain uusia asiakkaita. Ihania lukuhetkiä!

<3 Anna

P.s. Seuraavaksi luku- (kuuntelu)listallani on Tommi Kinnusen Lopotti, Maaret Kallion Lujasti lempeä sekä Emeran Mayerin Viisas vatsa, kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä.

Lue myös edellinen postaukseni: Kunhan vain painaisin 57 kiloa

FullSizeRender 253

Kommentit (7)
  1. Kiitos hyvästä blogistasi 😀
    Olen saanut paljon vinkkejä treeneihin ja ruokailuun sieltä.
    Otin heti käyttöön äänikirjakokeilun. Mukavaa että saa kuunnella ja tutustua kuukauden maksutta. Oikein hyvää kesää sinulle 😀

    1. annasaivosalmi
      6.7.2017, 16:10

      Kiitos Pauliina!
      Mahtavaa, että olet saanut vinkkejä omaan hyvinvointiisi blogistani ja noita äänikirjoja voin todella lämpimästi suositella 🙂

      Ihanaa kesää myös sinulle!

      Anna

  2. Kesätreeni kahvakuulilla - Anna Saivosalmi
    8.7.2017, 21:32

    […] Lue myös edellinen postaukseni: Kesällä saa lukea ja juosta – uusin lenkkikaverini, äänikirjat! […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *