Jatkosuunnitelmat selvillä – Kevät Espoossa ja Italiassa!

Vihdoin voin kertoa (ainakin kaksi uutta asiaa), mitä kevät tuo minulle tullessaan. Huippujuttuja, joista olen todella innoissani jo nyt.

Kun ystäväni Tiina Veijonen kertoi minulle alkavansa järjestää treeni- ja hyvinvointimatkoja Italiaan, ja että hän haluaisi minut matkoille valmentajaksi, hihkuin innosta. Tiinan tuntien tiesin, että matkat tulevat olemaan upeita.

Olen tuntenut Tiinan kauan, ihan muista yhteyksistä, mutta liikuntajuttuihin syvennyimme todenteolla, kun vietin hänen kanssaan unohtumattomat viisi päivää Italian Gardajärvellä viime keväänä joogamatkalla. Päädyimme matkalle asiakkaiksi yhtä aikaa täysin sattumalta. Kirjoitan tuosta ex-tempore-joogamatkasta mm. täällä ja täällä. On se ihmeellistä, miten sattuman oikusta tapaa ihmisiä ja huomaa sitten, miten samalla aaltopituudella liikutaan.

IMG_5377
Viime toukokuussa Gardalla. Minä, Tiina ja uusi ihana ystävä Sirpa, johon tutustuin matkalla.
IMG_5404
Joogasimme viisi päivää. Minun ensimmäinen täysin “oma lomani” lasten jälkeen
IMG_5376
Viidessä päivässä ystävyys syveni. Sirpa, Tiina ja minä aamulenkillä.
IMG_5379
Kyllä me nautimme.
IMG_5403
Ja treenasimme. Vedimme joka päivä “varjotreenit” ohjatun joogan lisäksi.

IMG_5402

IMG_5378

Treenimatkoja Italiaan

Viime toukokuun joogamatkalla puhuimme, treenasimme, joogasimme ja ystävyytemme syveni. Ja nyt, keskellä pimeintä talvea, oli oikea aika yhteistyölle!

Tiina on alanvaihtaja, kuten minäkin. Hän on tehnyt menestyneen uran bisensmaailmassa ja kouluttautunut vasta aikuisiällä personal traineriksi. Nyt hänen ensimmäinen treenimatkansa toukokuussa Italian Toscanaan on jo loppuunmyyty ja uusia matkoja suunnitellaan kovalla tohinalla.

Tiina laittoi siis todella hippulat vinkumaan ja tarttui toimeen. Hän aloitti valmennusuransa vetämällä toiminnallisia ulkotreenejä Espoossa. Nyt Tiinan porrastreeneissä hikoillaan jo isolla porukalla kaksi kertaa viikossa. Ulkotreenit olivat myös asia, jossa tunsin heti sielunsiskoutta hänen kanssaan. Treenaavathan omatkin treeniryhmäni lähes koko vuoden ulkona.

Treenimatka, jonne olen lähdössä valmentamaan, on todellinen täyden palvelun ja ylöspidon hyvinvointimatka. Majoitus- ja treenipaikkamme on upea yksityisvilla, Villa Cascine. Matka sisältää useita ohjattuja, erityyppisiä treenejä joka päivä, kauniissa Tosacanan maisemissa, ja mukana on oma, terveellistä ja herkullista ruokaa laittava kokki, ravintoloitsija ja ravintovalmentaja Teresa Välimäki. 

Näyttökuva 2018-01-16 kello 18.07.06
Ensi toukokuussa suuntaamme Toscanaan. Kuvat täältä.
Näyttökuva 2018-01-16 kello 18.07.18
Villa Cascine tarjoaa upeat puitteet hyvinvointilomalle.
Näyttökuva 2018-01-16 kello 18.07.58
En malta odottaa, että pääsen treenaamaan ja valmentamaan tänne.

Eikä siinä vielä kaikki!

Nyt Tiina on perustamassa Espoon Friisilään omaa pt-studiotaan, My Body&Balancea. Upea pt-studio valmistuu, täysin remontoituna, tämän vuoden helmikuussa. Ja arvatkaapa mitä! Minäkin pääsen vihdoin ohjaamaan ja valmentamaan asiakkaita myös Helsingin seudulle, sillä tulen osakkuuteni myötä ohjaamaan MyBody&Balance -studiolla säännöllisesti. Ja tottakai haluan tuoda myös omat ulkotreenini Espooseen. Olen tästä niin innoissani!

26937603_10155966344476870_1539565962_o
Tiina vetää treenejä Westendin uusissa kuntoportaissa.
26981419_10155966344376870_526604719_o
Meininki niin TOSI jees.

Tämän lisäksi jatkan toki Keventäjillä kotitreenien, painonhallinnan ja tuotekehityksen parissa. Oman blogin kirjoittamista jatkan myös tietysti, enkä ikinä voisi luopua treeniryhmieni ohjaamisesta Turussa. Kotitreenikirjani Treenaa kotona 10,20 tai 30 minuuttia työllistää toki myös, vaikka kirja jo ulkona onkin. Kirjan eka painos muuten loppui kaupoista heti ja toinen painos on juuri työn alla 🙂

Maaliskuussa olen mukana Supertreeneissä Naantalissa. Luennoin tapahtumassa Maijamäen liikuntahallissa ja vedän treenit yhdessä Jenny Belitz-Henrikssonin kanssa. Siitä tulee kivaa! Jos olette Supertreeneihin tulossa, niin käykää varaamassa paikka luennolleni ja meidän treeneihimme jo etukäteen. Treenit ovat nimeltään: Kello Kuuden treenit Feat. Jenny Belitz-Henriksson.

Mun kevät tulee sujumaan siis liikunnallisissa merkeissä Turussa, Espoossa ja Italiassa. Jei!

Lisäksi työelämääni tulee kevään aikana myös yksi erittäin odotettu muutos, mutta siitä en voi vielä kertoa. Sanottakoon, että tulen saamaan parhaan työtoverin ikinä 🙂

<3 Anna

P.s. Sinä espoolainen/helsinkiläinen! Kannattaa käydä tutustumassa MyBody&Balancen nettisivuihin. Jos olet kiinnostunut jo nyt tulemaan tunneilleni/asiakkaakseni kevään aikana Espoossa, niin ehdottomasti varauksia ja tiedusteluja menemään tiina@mybnb.fi

Lue myös edellinen postaukseni: Kiloja on tullut. Ja näin ne lähtevät!

Kommentit (6)
  1. Heippa Anna,

    Aivan Super mahtava uutinen! Tulin todella iloiseksi puolestasi, sillä sinä jos kuka ansaitset tällaisia mahdollisuuksia. Ihan totta! 🙂 Alkoi “jostain kumman syystä” minunkin matkakuume nousta! 😀

    Ps. Mikä noiden treeni- ja hyvinvointimatkojen nettiosoite on, josta voisi lukea lisää infoa?

    Aurinkoa päivääsi,
    -Anni

    1. annasaivosalmi
      17.1.2018, 13:35

      Kiitos Anni!! Ihana kuulla. 🙂

      Matkoista voi lukea lisää osoitteesta https://www.mybnb.fi/liikunta-ja-hyvinvointimatkat/

      Ja kun äsken kävin kurkkaamassa, niin uudesta lomasta oli JUURI TULLUT tietoa. Eka lomahan oli loppuunmyyty (Toscana)

      Lähde ihmeessä mukaan.

      T. Anna

  2. Aivan mielettämiä uutisia, wow! Komppaan edellisiä, olet nämä kaikki kyllä ansainnut ja varmasti ihan superhyvä näissä kaikissa. Myönnän, mun eka itsekäs ajatus oli että nouuuu, MÄ tarvinN MUN ( tai sun 😉 AAMUTREENIT. Mutta olipa ihana lukea ettei niistäkään tarvi luopua❤️. Ja kieltämättä kiinnostus omaanlomaan Italiassa heräsi ;)… ONNEA PALJON, ihan huippujuttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *