Haluan tietää, mitä Sinulle kuuluu

Ystäväni kysyi: ”Mitä kuuluu?” ”No, eipä mitään ihmeellistä, kauhea kiire.” minä vastasin. Ja sitten häpesin: Kenelle KUULUU muka kiirettä? Oikeasti?

Myönnän, että kuittaan kysymyksen liian usein ’kiireellä’. Se on tavallinen ja helppo vastaus, joka ei kuitenkaan kerro juuri mitään.

Haluanko vastauksella ehkä viestiä siitä, että olen tarvittu, kysytty ja elämäni on täyttä? Vai vastataanko niin, jottei tarvitsisi kertoa, mitä ihan oikeasti kuuluu?

Vai onko se ehkä tapa, tapa väistää kysymys ja päästä helpolla? Tai luoda kuva menevästä uraihmisestä, joka pitää itsensä ajan hermolla ja kiireisenä?  bisi-bisi, tiiätkö? Kiire viestii korkeasta statuksesta. Tai niin me ehkä luulemme.

Vai viittaako kiireen kuuluminen ehkä ruuhkavuosiin, hektiseen elämäntilanteeseen tai stressiin, joka koituu siitä, että huiskitaan paikasta toiseen järjettömällä hopulla. Ainakaan se ei kerro mitään siitä, mitä minulle ihan  oikeasti kuuluu tai miten minulla menee. Se ei kerro miten voin tai mitä ajattelen ja tunnen.

FullSizeRender 442
FullSizeRender 437 FullSizeRender 439

Kiireetön hississä

Tapasin pari viikkoa sitten ystäväperheitä eräillä lastenkutsuilla ja siellä kuulin mielenkiintoisesta keskustelusta, joka oli käyty suuren työpaikan hississä.

Tutut työntekijät, jotka eivät olleet nähneet toisiaan vähään aikaan, sattuivat samaan täpötäyteen hissiin. Tuttuni oli tietysti kysynyt hissiin päästyään, että ”Mitä kuuluu?” ”Ihan hyvää”, oli toinen vastannut. ”Eikä ole edes mikään kovinmoinen kiire tällä hetkellä.”

Siis mitä? ei-kiire-tällä-hetkellä! Vastaus oli aikaansaanut hississä melkoisen reaktion: ihmiset olivat havahtuneet ja alkaneet pälyillä ”kiireettömän työntekijän” suuntaan. Mikä se sellinen työntekijä on, jolla ei ole kiire? Ja, joka vielä kehtaa sanoa sen ääneen.

Miten kiire tai sen ilmaiseminen muka tekee meistä parempia ihmisiä tai työntekijöitä? Ei yhtään mitenkään. Päinvastoin. Jos ihminen elää jatkuvassa kiireessä, voisi hän tarkistaa ajankäyttö, -hallinta ja suunnittelutaitojaan.

Onko kiire hyvä vai huono asia? Jos minulta kysyy, niin kiireessä tulee usein tehtyä virheitä, vääriä johtopäätöksiä ja lopputuloksessakaan ei ole välttämättä kehumista. En myöskään halua, että minulle kuuluu aina kiirettä, kun sitä joku ystävällisesti kysyy. Tiedän myös, että lapseni vihaavat kiirettä. Miksi minun siis pitäisi ympäröidä itseni sillä?

Olen päättänyt vaivata kyselijöitä tästä eteenpäin vastaamalla, mitä minulle ihan oikeasti kuuluu, en kuittaamalla kysymystä ylimalkaisella viittauksella hektiseen elämääni.

Ehkäpä se rohkaisee myös kysyjää kertomaan jotain oleellista itsestään, voinnistaan, tunnoistaan tai olostaan. Ei vain siitä, mitä on tehnyt tai jättänyt (kiireen takia) tekemättä.

Mitä sinulle kuuluu?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: SKAM – minäkin elin sen!

FullSizeRender 441

FullSizeRender 440

Kommentit
  1. 1

    Laura sanoo

    Kiire – mikä kirosana! Näin olen päättänyt: kiire on kirosana. Se ei kuulu minun elämääni. Havahduin ehkä lähemmäs vuosi sitten siihen, että minulla on kiire. Miehelläni on kiire. Kohta lapsillanikin on kiire. Työkavereilla on kiire. Ystävillä on kiire. Minua alkoi, ei vain ahdistaa, vaan suorastaan raivostuttaa koko kiire. Mihin hemmettiin meillä muka on koko ajan niin kiire?!

    Päätin, että minulla ei ole kiire. Ei koskaan. Jos minulle joskus (aluksi aika usein) tuli/tulee mieleen, että ai kun nyt on kamala kiire, niin pysähdyn. Istun alas, otan kalenterin eteeni ja katson, mistä luovun. Jos on kiire, silloin pitää luopua jostakin, jotta aikaa tulee. Ja sitten ei ole enää kiire. Totta kai joskus tulee vastaan tilanteita, että vaikkapa palaveri kestää odotettua pitempään ja tulee ”kiire” seuraavaan palaveriin. Näissä tilanteissa vedän syvään henkeä ja menen seuraavaan palaveriin tasan sitten, kun sinne ehdin (ja jos pystyn, lähden edellisestä palaverista kesken pois tai ilmoitan seuraavan palaverin kollegoille että valitettavasti myöhästyn).

    Kiirehän on sitä, että ei ole varannut riittävästi aikaa johonkin asiaan. Jos en ehdi nähdä ystäviäni, koska minulla on kiire, se tarkoittaa sitä, että en ole varannut aikaa ystävien tapaamiseen, vaan käytän ajan johonkin muuhun. Jokaisella on saman verran aikaa vuorokaudessa. Jokainen päättää, mihin sen ajan käyttää. Tietysti elämäntilanteet ovat erilaisia: opiskeluaikoina ravasin jumpassa viitenä iltana viikossa, nyt työssäkäyvänä ja perheellisenä en voi varata jumpalle niin paljon aikaa.

    Minulle kiire on kirosana, koska se saa aikaan stressiä, pahoinvointia ja huonouden tunnetta. En halua elää sellaista elämää. Niin, mitä minulle kuuluu? Kiitos kysymästä, oikein hyvää. Kalenterissani on varattu sopivasti aikaa niin työlle, perheelle, liikunnalle, ystäville kuin levollekin. Keskityn yhteen asiaan kerrallaan, sen ajan, kun minulla sille asialle todella on aikaa. Sitten siirryn seuraavaan ja keskityn täysillä siihen.

    Ihanaa, kiireetöntä syksyä sinulle, Anna, ja kiitos ajatuksia herättävästä blogistasi! <3

    • 1.1

      annasaivosalmi sanoo

      Kiitos Laura kommentista!

      Osaatpa kiteyttää asian erinomaisen hyvin. Kiire on todellakin kirosana. Sinäpä sen sanoit. Ja just noinhan se on: jos jollekin itselleen tärkeälle ei meinaa löytää aikaa, niin sitten on syytä pohtia ajankäyttöään ja priorisoida.

      Tosi hyvä neuvo muuten tuo pysähtyminen! Se, ettei mene siihen kiireen tuntuun ja hösläämiseen mukaan. Kiire on pään sisällä, näin ajattelen.

      Ja ihanaa kuulla, että sulle kuuluu kiireettömän hyvää 🙂 Minä tsemppaan vielä tuossa, että keskittyisin kunnolla yhteen asiaan kerrallaan. Olen siinä koko ajan parempi 🙂

      Ihanaa kiireetöntä syksyä myös sinulle!

      Terkuin, Anna

  2. 2

    sanoo

    Toi on niin totta, ei meille kellekään voi KUULUA kiirettä! Silti sitä tosi usein päätyy tokaisemaan tilanteessa kuin tilanteessa, että ”huh kun on taas kiirettä”. Ja totta myös se, että kiire on kirosana. Tosin mä pikkaisen tossa vedän takapakkia: ei aina! Mulle henkilökohtaisesti pieni kiireen tuntu sopii hyvin, saan silloin parhaiten aikaiseksi ja olen tehokkaimmillani. Mutta vain yhdellä ehdolla – mulla pitää olla tieto, että tämä loppuu päivään x mennessä. Jos tuota deadlinea kiireen loppumiselle ei ole, silloin se rusentaa ja lamaannuttaa.

    Niin ja kiitos kysymästä, mulle kuuluu oikein hyvää 🙂 Ainakaan ei ole kiire tällä hetkellä, koska on syyslomaviikko. Suunnitelmissa pihahommia, kävelylenkkejä, lukemista ja lepäilyä. Niin ja blogia on tarkoitus päivittää, kun sitä ei arkena aina niin ehdi (kun on aina niin kiire… hahhaaa).

    Ihania lokakuisia päiviä sulle Anna!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *